Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämä

Kansi: Timo Numminen / Otava.
Kannen kuva: Pekka Turunen.

Viime jouluna ahersin loppuun Arto Mellerin Runot. Kirjoitin näin: Ylipäätään kokoelma oli hieno kielellinen ja tunnelmallinen tuuletus. Parhaimmillaan Mellerin runot ovat todella kauniita ja herkkiä tai hymyilyttävän tragikoomisia hervottomassa rujoudessaan.

Sen verran runot jäivät mietityttämään, että kesällä etsin kirjastosta Martti Anhavan kirjoittaman Melleri-elämäkerran Romua rakkauden valtatiellä. Aioin lukea liki 700-sivuisen järkäleen kesälomalla, mutta en saanut aikaiseksi - onneksi HelMet-kirjastossa voi uusia lainoja nykyään jopa viisi kertaa. Ahersin elämäkertaa varmaan lähemmäs kaksi kuukautta ja välillä täytyi lukea väliin jotain kevyempää. Lukukokemus oli silti todella antoisa - ei lukemisen aina tarvitse olla helppoa, vaan välillä on hyvä lukea jotain intensiivistä ja painavaa.

Romua rakkauden valtatiellä ilmestyi vuonna 2011 ja siitä löytyy netistä paljon arvioita, muun muassa Keskisuomalaisen arvio, Turun Sanomien arvio, Ilkan arvio ja Teemu Helteen bloggaus. Kirja elää toivottavasti vielä pitkään, tavalla tai toisella. Sitä ei nimittäin ole kirjakauppamyynnistä enää saatavilla enkä löytänyt e-kirjaversiotakaan, joten kannattaa kääntyä kirjastojen ja divarien puoleen jos kirja kiinnostaa.

Anhava tekee erinomaista työtä elämäkerturina. Kirja on hyvin jäsennelty, lähdeaineisto esitellään tekstissä selkeästi ja kirjan kieli on erinomaista. Mitäpä muuta voisi odottaakaan pitkän linjan kirja-ammattilaiselta? Anhava toimi Mellerin tekstien kustannustoimittajana ja miehet olivat myös ystävyksiä, tosin kirjasta käy ilmi että välillä kaveruus oli tiiviimpää ja välillä etäisyys kasvoi. Anhava nostaa Mellerin työpäiväkirjoista näkyviin myös kohtia, joissa Melleri haukkuu Anhavaa milloin minkäkin syyn takia.

Elämäkerta etenee kronologisesti. Mellerin pohjalaissuvun lähihistoria käydään läpi, samoin lapsuus Lappajärvellä, opiskelut yliopistossa ja Teatterikorkeakoulussa, ensimmäinen avioliitto Kaija Kankaan kanssa ja tytärten syntymät ja toinen liitto elokuva-alan monialaosaajan Nadja Pyykön kanssa. Viimeisiä vuosia värittivät auto-onnettomuuden jäljiltä toipuminen ja lopulta menehtyminen tapaturman seurauksena.

Kirja pani miettimään, kuinka monta erilaista elämänvaihetta ihminen voikaan kokea. Mellerikin ehti olla ujo runopoika, huumeita holtittomasti käyttävä teatteriguru, öykkäävä alkoholisti, lempeä toipilas, uskoton aviomies ja kiltti mutta poissaoleva isä. Minäkin muistan hämärästi 7 päivää -lehden värikkäät reportaasit 1990-luvulta Mellerin ja Pyykön kommelluksista ja taisipa pariskunta päästä lööppeihin 2000-luvun alkupuolellakin usein.

Kirjan huumekuvaukset taas ällistyttivät sen vuoksi, että 1980-lukua muistellaan nykyisin jonkinlaisena lintukotomaisena ajanjaksona Suomessa. Vastaperustetun Ryhmäteatterin käänteistä lintukoto on kaukana, sillä Melleri oli kirjoittamassa Pete Q:ta ja Sopimusta Mr. Evergreenin kanssa. Anhavan haastattelemat teatterilaiset muistelevat värikästä taiteilijaelämää todella kiinnostavasti ja Mellerin työpäiväkirjat kertovat päihteiden ja ihmissuhdedraamojen vaiheista. 1980-luvulla hän uppoutui huumeiden maailmaan melkoisen syvälle ja huumekuvioiden inspiroimana hän kirjoitti aiheesta myös romaanin. Tuomiopäivän sävärit ilmestyi vuonna 1987. Siitä muuten löytyy postaus Levyhylly-blogista. 

Tosin romaani ei syntynyt mitenkään vaivatta. Läpi kirjan nousee näkyviin kirjailijan "pinnanalainen" työ: mitä kaikkea Melleri ehtikään suunnitella, luonnostella, aloittaa ja muokata. Aivan kuin hänellä olisi ollut kaksi kirjailijanuraa: virallisen bibliografian muodostavat kaikki ne tekstit, jotka hän sai kokonaisiksi asti ja julkaistua, mutta toisen uran muodostavat kaikki ne aloitetut tekstit ja paperille päässeet ideat, joita hän kehitteli välillä pitkiäkin aikoja työpäiväkirjoissaan. Proosan kirjoittaminen oli Mellerille todella takkuista ja vaikka hän joitakin proosateoksia saikin julkaistua, on elämäkerran perusteella selvää, että julkaistut työt eivät yltäneet sille tasolle, mitä Melleri tavoitteli.

Suhde Nadja Pyykön kanssa vaikuttaa niin erikoiselta, että fiktiona Mellerin ja Pyykön riippuvuussuhteen kaltainen romanssi olisi luultavasti epäuskottavaa ja yliampuvaa. Pyykkö vaikuttaa olleen lievästi sanottuna värikäs persoona ja pariskunnan yhteiselämää sävyttivät väkivaltaisuus, päihteet, rahattomuus, itsetuhoisuus. Monet parin tunteneet ihmettelivät, miksi he pysyivät yhdessä.

Monet kirjassa kuvatut tapaukset ovat hervottomia sekä suomalaisen kulttuurielämän kannalta että tapahtumissa mukana olleiden yksilöiden näkökulmasta. Oli mahtavaa lukea esimerkiksi siitä, mitä kaikkea jälkipyykkiä seurasi Finlandia-palkinnon myöntämisestä Mellerille. Yksittäisenä lainauksena otan mukaan muistelon Jouko Turkalle järjestyistä yllätysjuhlista, joihin Melleri, Anhava ja Hannu Mäkeläkin osallistuivat:

Jännitys ehti kohota huippuunsa ennen päivänsankarin saapumista ja Larivaarakin soitteli haitariaan tavallista hermostuneemman oloisena. "Siis että Turkalle ihan oikeasti ei ole kerrottu että hänelle pidetään juhlat?" Hannu kysyi. "Onkohan tämä nyt hyvä idea. Sehän voi tehdä ihan mitä tahansa.""

Romua rakkauden valtatiellä sisälsi paljon tietoa, pitkiä sitaatteja Mellerin työpäiväkirjoista ja mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja. Kirja ei ollut kovin nopealukuinen, mutta ei sen ollut tarpeenkaan olla. Mielenkiintoinen ajankuva, suomalaisen kulttuurihistorian käänteet ja runoilijan elämä antoivat paljon ajateltavaa ja moni tarina jää varmasti mieleen. Luulenpa, että minun kannattaa lukea hyviä elämäkertoja enemmänkin.

Kirjamessujen divariosastolla silmiini osui Martti Anhavan toimittama Mellerin proosatekstien kokoelma Pääkallolipun alla. Pitihän se ostaa. Saa nähdä, milloin ehdin siihen tarttumaan, mutta eiköhän jossakin vaiheessa tuokin paksukainen pääse lukuun, vaikka pätkissäkin.

Lue myös nämä:
Panu Rajala: Unio mystica
Andrew Birkin: J.M. Barrie and the Lost Boys
Mary Henley Rubio: Lucy Maud Montgomery - The Gift of Wings

Arto Melleri: Runot

Heinäkuisella lukumaratonillani luin Arto Mellerin koottujen runojen kokoelmaa. Maratonin jälkeen olen lueskellut Runoja pikkuhiljaa eteenpäin ja nyt joulunpyhinä luin kirjan loppuun.

Kirjan lopussa on Mellerin kustannustoimittajan ja ystävän Tuomas Anhavan jälkikirjoitus. Hyvää jatkolukemista olisivat niin ikään Anhavan toimittama Mellerin proosatekstien kokoomateos Pääkallolipun alla ja Melleri-elämäkerta Romua rakkauden valtatiellä.

Kesällä kerroinkin Mellerin runojen olevan eläviä ja hengittäviä. Mitä pidemmälle tuotannossa mentiin, sitä selvemmin tuli näkyviin ruman ja kauniin yhdistelmä. Melleri kirjoitti rappioromantiikkaa, jossa ankeatkin asiat kuulostavat kauniilta.

Tiedän mitä tuntuu Romeosta
raa'an lihan näyttämöllä,
näen ajeltujen häpyhuulten graavatun virnistyksen,
solmuunvedetyn kondomin lattialla vieraan vuoteen
vierellä
Silmäpuoli kolli luikkii hautausmaan muurin
sammaltunutta kuvetta,
tiedän miltä näyttää yksinäiseltä kadulta
valaistu ikkuna jonka äärellä onnellinen perhe
iltateellä,
emäntänsä jaloissa häntää heiluttava koira
Joka Osaa Puhua

(Ote nimettömästä runosta, kokoelmasta Kuningatar Hysteria, 1993)

Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ollut Melleri vaikutti näkyvistä helsinkiläisissä boheemipiireissä erityisesti 1990-luvun kosteina vuosinaan. Sekä Pohjanmaan maisemat että Helsingin kulmat näkyvät runoissa kiehtovalla tavalla. Melleri maalaa päälle näkyjään, yltiöpäistä romantiikkaa ja raadollisia huumehuuruja.

Vuonna 1997 ilmestynyt kokoelma Puukkobulevardi huipentaa tämän tyylin. Se onkin Runojen toiseksi viimeinen kokoelma. Vuonna 1998 Melleri joutui onnettomuuteen ja sai vakavia vammoja. Viimeinen runokokoelma Arpinen lemmen soturi vuodelta 2004 pitää paikoin sisällään hienoja väläyksiä, mutta on muuten otteeltaan selvästi "kevennetty", aivovammasta kuntoutetun runoilijan kirjoittama. Melleri menehtyi vuonna 2005, 48-vuotiaana.

Runot-kokoelmassa on välillä pitkiä proosarunoja tai näyttämötekstejä, jotka tuntuivat ensin hieman työläämmiltä kuin lyhyemmät runot, mutta osoittautuivat varsin antoisiksi. Ylipäätään kokoelma oli hieno kielellinen ja tunnelmallinen tuuletus. Parhaimmillaan Mellerin runot ovat todella kauniita ja herkkiä tai hymyilyttävän tragikoomisia hervottomassa rujoudessaan.

Lue myös nämä:
Helvi Juvonen: Aukea ei koskaan metsään ovi
Pentti Saarikoski: Runot
Walt Whitman: Valitut runot

Lukumaraton 20.7.-21.7.

Jee! Tänään minäkin pääsen lukumaratoonaamaan. Kirjabloggaajien ensi viikon yhteismaratonille ehtii vielä, ilmoittautua voi vaikka Kirsin kirjanurkkaan. Minulle tuo päivä ei kuitenkaan käy, joten omistan lukemiselle tämän viikonlopun. Ideana on siis lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin ehtii. Enkä edes ole yksin - myös Norkku painelee tänään lukumaratonin.

Päätin kokeilla tiiliskiviversiota eli vain yhden kirjan lukemista. Minulla on vielä pari Mika Waltarin historiallista romaania lukematta, joten aloitan Mikael Karvajalkaa kello 14 aikoihin. Mahdollisen välipalalukemisen tarpeisiin varasin runoja, Arto Mellerin kokoelman Runot. 

Viime kesän maratonilla luin 845 sivua vuorokaudessa. Mikael Karvajalassa on 780 sivua, mutta teksti lienee waltarimaiseen tapaan runsasta ja näyttää olevan aika tiheää pränttiä. Runoissa on 651 sivua. Runot ovat tietenkin taitettu väljemmin kuin proosa, mutta runojen lukeminen on yleensä intensiivisempää ja vaatii keskittymistä.

Päivitän maratonin etenemistä vuorokauden mittaan tänne, mahdollisesti myös Facebookiin ja Twitteriin.

12.25
Hoitelen vielä arkiaskareita ennen luku-urakkaa. Kaupassakin pitää käydä ja valmistella hieman eväitä.

14.05
Eväiden valmistelu venähti hieman yli kahden. Nyt kirja kouraan ja lukemaan!

16.03
Ruoka-aika. Olen päässyt Mikael Karvajalassa sivulle 52, melko rauhallinen aloitus siis. Historiallisten romaanien arvioidaan usein olevan myös allegorioita kirjoitusajastaan, mutta alkusivuilla alkoi ihan naurattaa, kun kirjan alku sopii niin mainiosti myös heinäkuuhun 2013. Kirja siis on ilmestynyt alun perin vuonna 1948 ja se kuvaa 1500-luvun alkupuoliskoa. Alussa Mikael esittelee lukijakunnalla kotimaataan Suomea ja kuvaa Suomen roolia ruotsalaisten ja tanskalaisten valtakahinoissa:

Suomi ei kuitenkaan näihin valtariitoihin sekaantunut, vaan se on ollut paremminkin kuin nöyrä juhta, jota talutetaan tallista toiseen, koska kansa haluaa vain elää ja tehdä työtä rauhassa ja sen aateli on liian harvalukuista ja varatonta pystyäkseen kustantamaan kalliita juonitteluja ja matkoja Ruotsiin. Siksi maa on sen käsissä, joka kulloinkin määrää linnojen voudit, ja Ruotsiin verraten vain harva mies on tullut päätään lyhyemmäksi valtariitojen takia.

Lisäksi alussa kuvataan muun muassa kirkon ja uskonnon roolia poliittisen vallan käyttäjänä (ping Päivi Räsänen) ja maan taloudellisia ja tuotannollisia resursseja.

Tein ruoaksi lämmintä tomaatti-perunasalaattia Viiden tähden vegaanista ja heitin päälle vielä hieman pinjansiemeniä.

17.27.
Olen päässyt sivulle 101. Mikael Karvajalka on jaettu kymmeneen osaan, joita Waltari ja kertoja-Mikael kutsuvat kymmeneksi kirjaksi. Olen toisen kirjan puolivälissä. Ensimmäinen kirja on nimeltään Mikael Bast. Karvajalka ja toinen kirja on Viettelys.

Tarina alkaa Turusta. Köyhistä oloista oleva äpäräpoika Mikael pääsee noidan maineessa olevan Pirjo Karvajalan kasvattipojaksi ja maisteri Martinuksen kouluun. Hän on teräväpäinen ja opinjanoinen, mutta syntyperä asettaa rajoituksia etenemiselle. Turkuun saapuu myös yliluonnollisen vahvalta tuntuva maalaispoika Antti, jonka kanssa Mikael ystävystyy.

Waltarin hienovireinen huumori, historiallinen tarkkuus ja ihmisluonnon tuntemus ovat tässäkin kirjassa herkullisia. Mainio sivuhahmo on Mikaelin isähahmona toimiva isä Pietari, syntiinlankeemukseen taipuvainen munkki. Hän osaa puhua mustan valkoiseksi.

Mikaelin ensirakkauden kohde ei olekaan paha viettelijätär, vaan viaton neito. Mutta waltarimaiseen tapaan ensilemmen leimahdus päättyy kovin traagisesti.

Mikael vaikuttaa melko idealistiselta ja teoreettiselta pojalta, ja tästähän syntyykin rivien välistä huumoria, kun muut henkilöhahmot tuntuvat näkevän monet asiat aivan toisin kuin Mikael itse.

Ajankohtaissitaatiksi otan Lauri kultasepän näkemyksen rikastumisesta:

Ei, omalla työllään ei kukaan rikastu, vaan itsekin ansaitsen enemmän kuin työlläni omistamalla osuuksia Lyypekkiin purjehtivissa laivoissa ja antamalla muiden antautua vaaroihin puolestani. Tämä on merkillisin oppi, mitä meidän aikamme on synnyttänyt, eikä se täysin selvinnyt minulle ennen kuin myöhäisessä iässä jo viisikymmentä täytettyäni.

18.24
Pääsin toisen kirjan loppuun eli sivulle 132. Tanskan ja Ruotsin valtakalistelut tuntuvat Turussakin ja Mikael sekaantuu nuoruuden viattomuudessaan poliittisiin juonitteluihin ja lähtee kirjan päätteeksi pois Turusta. Kolmas kirja on lupaavasti nimeltään Korkea yliopisto. Taidan kuitenkin ottaa hieman Arto Melleriä tähän väliin ja väsätä hieman välipalaa.

19.20
Vetäisin Mellerin Runoissa kertaheitolla sivulle 102. Kokoelman alussa oli valikoituja nuoruuden runoja ja sitten ensimmäinen julkaistu kokoelma Schlaageriseppele vuodelta 1978. Melleriä pidetään romanttisena runoilijana. Näissä varhaisissa runoissa on luontotunnelmaa, maaltapaon tunnelmaa, Pohjanmaan ja Helsingin maisemia ja kulkurikuvauksia. Elävää ja viehättävää runoutta.

Kesäyö.
Heinä niitetty: pellot
kasvavat usvaa. Kuutamo läpivalaistua
luuta, luusta veistetty,
ja yö viileä usvainen
aaveitten neuvonpito.

Välipalana gratinoituja yrttivoileipiä, joiden ohje on Outi Pakkasen Porosta parmesaaniin -keittokirjasta.

Tuntuu siltä, että olen päässyt lukemisessa hyvään vauhtiin. Houkuttaa jo palata Mikaelin matkassa 1500-luvulle.

20:42
Kolmas kirja luettu, olen sivulla 198. Mikael ja Antti pääsevät siinä Pariisiin, missä Mikael opiskelee yliopistossa ja Antti pääsee töihin tykinvalajaksi. Opiskelijaelämä tarjoaa sekä juhlia että vilua ja nälkää, lisäksi parivaljakko kokee kaikenlaisia käänteitä ympäri Ranskaa. Jo kolmas kaunotar osuu Mikaelin tielle. Harmittaa, kun Mikael väittää Anttia joka käänteessä tyhmäksi, vaikka selvästi voi päätellä, ettei Antti mikään tyhmyri ole.

Lutherin kiistanalaiset opetuksen puhuttavat katolisen kirkon alamaisia ja turkkilaisten kasvava valta pelottaa. Pohjolassa Tanskan kuningas Kristian II pääsee niskan päälle ja kirjan päätteeksi Mikaelin ja Antin matka suuntaa taas pohjoista kohti.

Ajankohtaissitaatti katolisen kirkon turmeluksen aiheuttamasta huolesta:

"Olkoonkin, että jokainen totinen kristitty kärsii sydämessään pyhän kirkkomme alennustilasta, mutta meidän asiamme ei ole pahentaa sitä entisestään puhumalla julkisesti  siitä, vaan meidän on nöyrästi luotettava, että puhdistus jonka täytyy tulla tulee ylhäältäpäin, kun aika on kypsä."

23.06
Neljäs kirja luettu, olen sivulla 280. Neljännen kirjan nimi oli Veronika mutta piti odottaa viime metreille asti, että Veronika itse tulee kuvaan mukaan. Suurin osa jaksosta kuvaa Tanskan ja Ruotsin veristä valtataistelua. Mikael on todistamassa kuningas Kristianin järjestämää Tukholman verilöylyä. Matka johtaa Turkuun, jossa on vanhoja tuttuja ja uusia käänteitä.

Historiallisten ja poliittisten yksityiskohtien täyttämä kerronta on sen verran polveilevaa, että yhtäjaksoisesta lukemisesta on nyt hyötyä. Jos tällaista lukee pätkittäin, putoaa helposti kärryiltä. Taidan silti ottaa tähän väliin hieman runoja ennen viidennen kirjan aloittamista. Sen nimi onkin Barbara, saa nähdä millainen kohtalokas kaunotar Mikaelin ja Antin tielle tällä kertaa tupsahtaa.

Myöhäisenä iltapalana nautin hieman teetä ja kirsikkapannukakkua.

23.55.
Etenin Runoissa sivulle 215. Luin Pete Q -näytelmän laululyriikkaa ja kokoelmat Zoo ja Ilmalaiva Italia.

Pitkä lukusuoritus on selvästi jo nyrjäyttänyt aivoja johonkin tavallisuudesta poikkeavaan asentoon. Runojen lukeminen oli hämmästyttävän sutjakkaa ja runokuvat virtasivat silmieni edessä jotenkin tavallista elävämpinä.

Juhla ei lopu vaikka viini 
loppuu, lautaset
syödään tyhjiksi, pullot
haaksirikkoutuvat varjoisaan veteen,
minä valvon kelmeänä ja onnellisena,
yksin kuuntelen veteen karannutta 
melodiaa, ja pohjahiekka
piirtyy nuottiviivastoksi - 
koraalinkirkas päivä kroolaa
selkää silmänkantamattomiin.

02.31
Luin Mikael Karvajalan viidennen ja kuudennen kirjan, Barbaran ja Rovion. Olen sivulla 433. Hurjaa kuvausta katolisen kirkon noitajahdista ja tarkkaa kuvailua sadistisesta kidutuksesta noitakuulustelussa.

Saapa siis nähdä tuleeko unta. Tarkoitus olisi palata suht aikaisin kirjojen pariin.

07.11.
Yleensä nukun sunnuntaisin mieluusti vähän pitempään, mutta nyt jää sentään vielä seitsemisen tuntia aikaa lukea. Nautinpa aamuteen kanssa hieman runoja!

07.48
Luin Runoja sivulle 303. Jaksoon kuului kokoelma Mau-Mau vuodelta 1982 ja näytelmälyriikkaa. Näytelmät olivat Sopimus Mr. Evergreenin kanssa, Grand Hotel ja Siriuksen vieraat.

Runojen maailma tuntuu laajenneen. Pohjanmaan maisemiin sekoittuu romantisoitua mutta edelleen aika toimivaa ainesta ympäri maailman. Tykkäsin erityisesti Syvän Etelän sekoittumisesta pohjalaismaisemiin:

liftasimme valtatietä 742 tummaa kultaa
hehkuvien viljapeltojen halki... jätimme äitimme
nyyhkyttämään, hyräilemään körttiläistä gospelia
raanujen ja matonkuteiksi leikatun elämän keskelle...

Nyt takaisin 1500-luvun uskonnollisiin ja poliittisiin kuohuihin. Mitähän Mikaelille seuraavaksi tapahtuu?

09:36
Seitsemäs kirja Kaksitoista artiklaa luettu, olen sivulla 524. Uskonpuhdistuksen kuohut riepottelevat Keski-Eurooppaa ja Mikael on lopullisesti päätynyt katolisen kirkon vastustajien puolelle. Hän osallistuu talonpoikaiskapinoihin ja pääsee jakson lopussa taas yhteen Antin kanssa. Tämä puolestaan on palkkasoturina kokenut monenlaista, tärkeimpänä Pavian taistelun. Kirjan lopussa miehet päätyvät yhdessä erään jo aiemmin kirjassa esiintyneen naisen kanssa saksalaiseen Mühlhausenin kaupunkiin.

Lukeminen tuntuu joutuisalta, mutta kieltämättä päässä jo hieman surraa tässä vaiheessa. No, muutama tunti enää jäljellä.

11:53
Kahdeksas kirja oli nimeltään Sateenkaarilippu ja sen luettuani olen sivulla 618. Uskonriitojen, poliittisten riitojen ja taloudellisten mahtien iskiessä yhteen verilöylyt jatkuvat. Mühlhausenissa hurmahenkinen saarnaaja Thomas Müntzer julistaa omaa uskontulkintaansa ja Mikael ja Antti joutuvat mukaan Frankenhousenin taisteluun. Lutherista on puhuttu pitkin kirjaa ja lyhyessä kohtauksessa hän näyttäytyykin.

Waltari on kuvannut kirjan aikana raakuuksia ja kuolemaa intensiivisesti. Pitänee kurkata kirjan jälkeen Unio Mysticasta kirjan taustoja. Olisiko niin, että toisen maailmansodan kaiut heijastuivat tähänkin kirjaan, kuten Sinuheenkin. Oikeauskoisuudesta taistelemisen Waltari kuvaa järjettömänä. Mikaelista idealismi ei vieläkään ole karissut kaikista kokemuksista huolimatta, ja aina uudestaan Mikael joutuu pettymään kun yrittää toimia uskossaan oikein.

13:46
Yhdeksäs kirja lopussa, sen nimi oli Kiittämätön keisari. Pääsin sivulle 709.  Kiittämättömässä keisarissa Mikael ja Antti ehtivät tehdä melkoisen matkan. Saksasta he kiertävät Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan ja aivan kirjan lopussa he päätyvät Baseliin. Tärkein juonenkäänne on miesten sekaantuminen keisari Kaarle V:n ja kuningas Frans I:n valtataisteluihin ja niiden sivujuonteisiin.

En enää ehdi lukea kirjaa loppuun, joten taidanpa keskittyä Mellerin runoihin vielä vartiksi. Voisin kuitenkin lukea Mikael Karvajalan illemmalla loppuun ja palata sitten kirjoittamaan yhteenvetoa.

14:03
Vielä ehdin lukea Runoja sivulle 345 asti. Tähän kuului vuonna 1988 julkaistu kokoelma Johnny B. Goethe ja laululyriikkaa. Johnny B. Goethe on tainnut olla ensimmäisiä lukemiani Mellerin runoja. Tässä onkin monta tuttua ja kaunista runoa, mutta myös yhä näkyvämmin huumeaiheisia runoja, vaikka jo varhaisemmissakin kokoelmissa huumeisiin viitataan.

Mutta huh! Lukemiselle pyhitetty vuorokauden mittainen aika on nyt paketissa ja on aika lähteä ulos pyöräilemään! Vaikken päässyt tiiliskivimaratonillani tiiliskiven loppuun, pääsin kuitenkin aika lähelle. Runojen lukeminen väliin piristi ja runoihin jotenkin pääsi uppoutumaan tavallista syvemmälle, kun aivotoiminta oli viritetty lukemiseen.

Luin yhteensä 1054 sivua eli enemmän kuin viime kesänä. Tosin sivu on vain viitteellinen mittari lukemiseen, koska olivathan nämäkin kaksi kirjaa melkoisen kaukana toisistaan sivun "tiheyden" suhteen. Runot on taitettu väljästi, Mikael Karvajalka taas varsin tiheästi.

Kiitos kannustustajille tsemppauksesta! Palaan vielä illemmalla yhteenvetoa tekemään.

20:41
Nyt on ulkoiltu, saunottu ja pyyhkäisty vielä Mikael Karvajalka loppuun asti. Kymmenes ja viimeinen kirja Rooman hävitys keskittyy ennen kaikkea Rooman ryöstöön, jossa Mikael ja Anttikin riehuvat ja ryöstävät muiden mukana. Osan lopussa kaverusten suunta johtaa taas muille maille ja aivan viimeiseen virkkeeseen Waltari onkin saanut hyvän koukun, joka houkuttaisi lukemaan jatko-osan Mikael Hakimin. En kuitenkaan aio aloittaa sitä tänään!

Mitäs tästä lukumaratonista jäi käteen? Ulos lähtiessäni oli tälläkin kertaa sellainen todellisuusta hieman irrallaan oleva olo - tuttu piha aiheutti sellaisen "missäs minä olenkaan" -tunteen. Tehokasta arjesta irrottautumista siis!

Mellerin Runot jäivät sopivasti puoleen väliin, katsotaan jos saisin lueskeltua kokoelman loppuun niin kirjoittaisin siitä oman bloggauksen. Tiiliskiven välisoittoina runot toimivat kerrassaan hyvin ja jotenkin runoihin tuli sukellettua vähän tavallista syvemmälle - tai siltä ainakin lukiessa tuntui. Aivot olivat virittyneet niin hyvin lukutaajuudelle että runojen vastaanottaminen oli sujuvaa.

Mikael Karvajalka näin tiiviiseen tahtiin luettuna oli ainakin erilainen kokemus verrattuna muihin lukemiini Waltarin historiallisiin romaaneihin. Koska olen tavallisesti käyttänyt yhteen kirjaan aikaa jopa viikkoja, on lukemisen välillä ollut aikaa sulatella. Vaikka tässäkin kirjassa aikaa kului vuosikymmeniä ja liikuttiin ympäri Eurooppaa maasta toiseen, tuntui "aikamatkani" Mikaelin ja Antin kanssa vauhdikkaalta. Melkoista ryntäämistä paikasta toiseen. :)

Mainitsin jossakin välissä että tiivis lukutahti auttaa lukuisten sivuhenkilöjen muistamisessa, mutta välillä jouduin silti koville Waltarin vyöryttäessä taistelujen tiimellyksessä aina vain uusia ja uusia hahmoja, joista osa oli historiallisia, osa fiktiivisiä henkilöhahmoja. Sotimiskuvauksissa on niin paljon tapahtumia ja käänteitä, että välillä olin ymmälläni eri langanpäiden kanssa. Olisiko minun pitänyt muistaa onko herra X jo mainittu aiemmin vai miksi hänestä selostetaan kuin vanhasta tutusta?

Waltarin kieli on nautittavaa - siinä on ihastuttavasti ajan patinaa, mutta vanhentuneeksi sitä ei voi sanoa kuin korkeintaan yksittäisten sanavalintojen tai taivutusmuotojen osalta (esimerkiksi "kaunihin vaatteihin"). Myös Waltarin maailmanselityksessä tai oikeastaan tulkintojen vaihtoehtoisuudessa olisi pureksittavaa pitkäksi aikaa. Mikä Waltaria on ajanut tätä kirjottaessaan? Halusiko hän nostaa esille institutionaalisen uskonnon kierot piirteet? Riitaisan Euroopan risaisen historian? Talouselämän murroksen? Idealistin ja käytännön miehen maailmankatsomusten vertailun?

Täytyypä pohdiskella. Kivaa oli! Ehkä ensi kesänä uudestaan, tai jos oikein hurjistun, niin joskus aiemminkin. Ainakin lukumaraton vesittää tehokkaasti kaikki "minulla ei ole aikaa lukea" -ajatukset, koska näköjään yhdessä vuorokaudessa ehtii lukea vaikka kuinka paljon, jos vain haluaa.

Näin minä haluan muistaa sinut, Kaija, ja muistan

Kaislikon laidassa, puoliksi vedenpinnan
              yläpuolella katiska
värähtää, huojuu renkaat laajenevat laajenevat
Särjenkutu, muistan

Uitua kannetaan äkkisyvästä
     korvollinen kylmää vettä, se alkaa painaa
vasta kun kahlataan kuivalle maalle
Padassa ruosteista vettä,
kiehuvaa
Sekoitetaan pesuvesi sopivaksi,
       muuripadasta ja tästä puukorvosta,
                  yhdessä kannetusta
Otan saippuan kaupan paperista,
      väkevän, keltaisen, pesen sinut saippuoin
nosta kädet kainalot rinnat vatsan reidet pyllyn
    ja hyvin, hyvin huolellisesti pillun

Pese sinä minut!

Liitän tämän runon Jennin runohaasteeseen. Runo on Arto Mellerin, se on kaksiosaisen runo jälkimmäinen puolisko. Ilmestynyt alun perin kokoelmassa Johnny B. Goethe vuodelta 1988, minun hyllyssäni tämä on Mellerin Runot-yhteispainoksessa. Olen lukenut kokoelmaa sieltä täältä, mutten vielä alusta loppuun - jonakin päivänä kyllä luen ja sitten bloggaan siitä!

Runo on minusta hyväntuulinen - huumorilla maustettua arkipäivän erotiikkaa, ja todella tunnelmallinen kuvaus rantasaunassa saunomisesta.

Lue myös nämä:
Harri Sirola: Turha hätkähtää
Walt Whitman: Valitut runot
Pentti Saarikoski: Eino Leino - Legenda jo eläessään