Näytetään tekstit, joissa on tunniste MacDonald Ann-Marie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MacDonald Ann-Marie. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. toukokuuta 2015

Ann-Marie MacDonald: Adult Onset

Kansi: Sceptre.
Kanadalaisen Ann-Marie MacDonaldin romaani The Way the Crow Flies (suomennettu nimellä Linnuntietä) teki suuren vaikutuksen minuun pari vuotta sitten – kuten myös lukuisiin muihin kirjabloggaajiin. Olen seurannut kirjailijan Facebook-fanisivuja ja sieltä tuli tieto MacDonaldin uudesta romaanista Adult Onset. Niinpä ostin kirjan Kindleeni. Veikkaisin, että kirja varmaan myös suomennetaan jossakin vaiheessa, onhan MacDonaldilla  faneja ja lukijoita Suomessakin.

Kirjan nimi on mielenkiintoinen enkä osaa kääntää sitä täsmällisesti. Kindlen The New Oxford American Dictionary antaa sille merkityksen the beginning of something, esp. something unpleasant: the onset of winter. < SPECIAL USAGE > ARCHAIC a military attack.

Sanaparia “adult onset” käytetään kirjassa esimerkiksi sairauksien yhteydessä. Netistä selviää, että adult-onset diabetes tarkoittaa kakkostyypin diabetesta. Voisiko nimi tarkoittaa suomeksi vaikka ”alkavaa aikuisuutta”, ”orastavaa aikuisuutta” tai luovemmin käännettynä vaikka ”kakkostyypin aikuisuutta”?

Kirjan teemoihin nimi kyllä sopii. Päähenkilö Mary Rose MacKinnon on 48-vuotias kirjailija, joka asuu Torontossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Kirjoittaminen on toistaiseksi jäänyt sivuun, sillä Mary Rose keskittyy kahden alle kouluikäisen lapsensa hoitamiseen. Vaimo Hilary on teatteriohjaaja ja matkustaa paljon.

Hieman epäröin asetelmaa ensi alkuun, sillä Mary Rosen hahmo tuntui aiemmin nähdyltä: hän muistuttaa sekä Linnuntien päähenkilöä Madeleinea että kirjailija Ann-Marie MacDonaldia itseään. Mary Rosekin on syntynyt Saksassa Naton tukikohdassa, hänellä on Saksasta varhaisia lapsuusmuistoja ja  Duncan-isän hahmo tuntuu samantapaiselta kuin Linnuntien Jack-isä. MacDonald taas asuu elämäkertatietojen mukaan Torontossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Ylipäätään kirjailija kirjoittamassa kirjailijasta on vähän tylsää, lähinnä siksi että kirjailija tuntuu olevan hirmuisen yleinen fiktiohahmojen ammatti.

MacDonald on kuitenkin niin hyvä kirjoittaja, että tällaiset pohdinnat jäivät melko pian sivuun ja tempauduin Mary Rosen elämään. Kirjan kronologinen aika kattaa viikon, mutta takaumien, muistojen ja vaihtuvien kertojanäkökulmien kautta ajanjakso laajenee vuosikymmenien mittaiseksi. Siinä missä Linnuntietä oli vahvasti yhteiskunnallinen romaani, on Adult Onset varsinkin yksilökeskeinen, välillä niinkin henkilökohtainen että kerronta tuntuu suorastaan napanöyhdän kaivelulta. Mutta lopulta yhteiskunnallinen näkökulma syntyy juuri henkilökohtaisista kokemuksista. MacDonald kuvaa sukupolvea, jolla on vähän liikaakin aikaa ja mahdollisuuksia pohdiskella keittiöpsykologisia kysymyksiä: suhdetta omiin vanhempiin, lasten kasvatusta, suhdetta sisaruksiin, suhdetta puolisoon ja perheeseen.

She decided to let Hil have the last word. She was a woman after all. So was Mary Rose, of course, but… Hil was more traditionally feminine… even if she was a lot like Mary Rose’s father. What does it mean when you marry your father and she’s a woman who favours heels and handbags?

Mary Rosen vanhempien, Dollyn ja Duncanin elämässä moni asia tuntuu olevan paljon yksinkertaisemmin, vaikka vanhempi sukupolvi on joutunut kohtaamaan sellaisia vaikeuksia, joista nuoremmilla ei ole omakohtaisia kokemuksia. Menneiden aikojen mutkattomuuteen verrattuna Mary Rosen lastenhoitotavat tuntuvat suorastaan neuroottisilta: hän pelkää vaaroja kotinsa nurkissa, vahtii ruokien terveellisyyttä ja lelujen turvallisuutta, koettaa suojata kotinsa kaikin keinoin. Silti riskejä tuntuu tulevan vastaan joka päivä. Ei vähiten hänestä itsestään johtuvia: stressaava arki kiristää Mary Rosen pinnaa välillä äärirajoille. Kirjan aikana Hilary on työmatkalla ja häntä kuullaan enimmäkseen puhelinkeskustelujen kautta, sen sijaan Mary Rose kohtaa arjessaan tuttaviaan ja naapureitaan.

Kirjassa oli joitakin niin väkeviä, pelottavia ja ahdistavia kohtauksia, että lukiessa hirvitti. Monet näistä liittyivät naisen ruumiillisuuteen. Mary Roselle naiselliset ruumiinosat ovat jonkinlainen päänvaiva jo sinällään: hän on miesmäinen lesbo, joka jo lapsena nautti ”hyvän pojan” roolista perheessään – kunnes pikkuveli syntyi ja hänelle piti antaa tilaa.

Kirjassa on mukana lyhyinä katkelmina myös pätkiä Mary Rosen menestyskirjasarjasta, nuorten seikkailufantasiasta. Kirja vaikutti niin kiehtovalta, että olisin mielelläni lukenut koko kirjan!

Vaikka kirjan aineksissa olikin paljon samaa kuin Linnuntiessä, oli Adult Onset kuitenkin omalakinen, itsenäinen ja vahva romaani. Tätä voi suositella kaikille laatukirjallisuuden ystäville.
 

torstai 1. elokuuta 2013

Ann-Marie MacDonald: The Way the Crow Flies

Kansi: John Lewis /Amazonin Kindle-painos.
How can something be so true and so false at the same time?

Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä jäi mieleen Karoliinan bloggauksesta. Linnuntietä oli tullut Ilselästä Ota riski ja rakastu kirjaan -haastekirjana ja sittemmin kirjaan on ehtinyt rakastua Karoliinan lisäksi myös Liisa. Tarkkanäköisesti ja älykkäästi kirjoista bloggaavan Liisan kehut olivatkin kuin naula arkkuun - ostin kirjan e-kirjana lähes saman tien Liisan postauksen luettuani. Linnuntietä on ilmestynyt Keltaisessa kirjastossa vuonna 2004, mutta suomennoksesta on tainnut jo tulla keräilijöiden himoitsema harvinaisuus. Amazonista kirjan sai Kindleen saman tien eikä maksanut kuin alle kympin. Kirja ehti odotella lukuvuoroaan jonkin aikaa, mutta hyvää kannattaa odottaa...

Linnuntietä, alkukielellä siis The Way the Crow Flies, oli nimittäin pökerryttävän hyvä. Lueskelin kirjan alkupuolta aika rauhallisesti, mutta noin kolmanneksen luettuani oli tukevasti koukussa. Taisin tehdä oman koukuttautumisennätykseni mitä kirjoihin tulee, sillä yhtenä aamuna luin kirjaa jopa meikatessani. Kangaskantisen Kindlen sai kätevästi peilikaapin hyllylle pystyasentoon ja eihän sitä tarvitse peilini katsoa vaikkapa puuteria tai poskipunaa laittaessaan, kyllähän ne näppituntumallakin menevät niin ehtii lukea samalla monta riviä eteenpäin... Luomivärin kohdalla jouduin jo irrottamaan katseeni kirjasta peiliin.

800-sivuinen kanadalaisromaani on alun perin ilmestynyt vuonna 2003. Kirjailija ja dramaturgi Ann-Marie MacDonald on julkaissut myös Armon yö -nimellä suomennetun romaanin ja useita näytelmiä. Linnuntietä on MacDonaldin toistaiseksi viimeisin romaani, mutta kirjailijan Facebook-sivulta selviää, että hän on kevättalvella lukenut esiintymisissään ääneen romaanikäsikirjoitusta, jonka nimeksi mainitaan Adult Onset. Mainiota!

Minulla ei ollut juuri ennakkokäsitystä mistä The Way the Crow Flies kertoo ja haluan jättää löytämisen iloa muillekin, joten en ryhdy kuvailemaan kirjan juonenkäänteitä sen kummemmin. Minuun kolahti kovaa se, miten kirja antaa samaan aikaan sekä älyllistä pureskeltavaa että tunnetason elämyksiä. MacDonaldilla on paljon sanottavaa muun muassa toisen maailmansodan poliittisista lehmänkaupoista, kylmän sodan aikaisesta avaruuskilvasta, sankaruudesta ja sankaruuden kulisseista, sukupuolirooleista, perhesuhteista, propagandasta, vallankäytöstä ja manipuloinnista. Silti kirja etenee enimmäkseen kahdeksanvuotiaan Madeleinen sammakkoperspektiivistä - hän tarkastelee maailmaa enemmän konkreettisesti kuin käsitteellisesti. Madeleinea kiinnostaa vaikka se, mitä leikkejä kaverien kanssa on meneillään tai mikä jäätelö on hyvää ja mikä pahaa.

Any fool can die for his country, Jack.

Kirja kertoo myös huolellisesti laittautuneista kotiäideistä, jotka katsovat pitkään naapurinrouvaa, joka ei vaivaudu meikkaamaan. Ja organisaation johtamisen uusista tuulista 1960-luvulla. Siitä, miltä tuntuu istua teltassa pihalla kuumana kesäpäivänä. Tai harjoitella ydinohjukselta suojautumista pulpetin alle kyykistymällä.

Ja pahoista, painajaismaisista teoista. Siitä, miten viattomia rangaistaan ja syylliset palkitaan. Miten lähimmäisten suojelu rakkauden nimissä voi aiheuttaa entistä suurempaa tuhoa.

Kirja ei ole dekkari, mutta sen dekkarimaiset piirteet saivat minut spekuloimaan vaihtoehtoisilla juonenkäänteillä enemmän kuin mikään lukemani dekkari. Oli iltoja, jolloin nukkumaan mennessäni jännitin Madeleinen ja hänen isänsä Jackin sekä koko ilmavoimien tukikohdan asukkaiden puolesta kuin oikeiden ihmisten vuoksi.

Kaiken tämän lisäksi kirjassa on mielettömästi viittauksia populäärikulttuuriin ja kirjallisuusviitteitä - mutta tätäkään ei ole tehty raskaalla tai vaikealla tavalla, vaan viittaukset on upotettu luontevaksi osaksi kokonaisuutta. Tarinaa voisi lähteä tulkitsemaan vaikka Peter Panin tai Tom Sawyerin kautta. Lisäksi kirjan henkilöt rinnastuvat toisiinsa. Ja kun loppuun päästyäni luin kirjan johdannon ja ensimmäisen luvun uudestaan, olin ällistynyt huomatessani, miten jo ensimmäisessä luvussa mainitaan useita asioita, jotka tulevat vastaan kirjan viimeisissä luvuissa.

The Way the Crow Flies toi mieleen Harper Leen klassikon Kuin surmaisi satakielen - kummassakin kirjassa pieni tyttö seuraa aikalaistodistajana suuria yhteiskunnallisia käänteitä. En tiedä onko MacDonaldin kirja saavuttanut Kanadassa jo nykyklassikon aseman, mutta en ihmettele vaikkei siihen Yhdysvalloissa suhtauduttaisi yhtä hehkuttavasti kuin Leen kirjaan. Siinä missä Kuin surmaisi satakielen on linjassa nykyistenkin yhteiskunnallis-poliittis-historiallisten näkemysten kanssa, nostaa Linnuntietä esiin sellaisia pohjoisamerikkalaisen historian käänteitä, joista harva ilkeää kehua retostella. Siksikin kirja on tärkeä.

En osaa kirjoittaa tästä kirjasta läheskään kaikkea, mitä kirja ansaitsisi. Mielettömän hyvä kirja ja mielettömän taitava kirjailija. Tällaista kirjaa lukiessaan muistaa, miksi lukeminen parhaimmillaan on niin upeaa.