Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintagekortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintagekortit. Näytä kaikki tekstit

17.1.2024

Kaikenlaisia kortteja

Different cards I made last year.

Tällaisia kortteja oli jäänyt vielä viime vuodelta julkaisematta.

Tässä neliökortissa käytin edellisenä vuonna Craftaamosta ostamani Paper Gardenin naishahmotarran, jonka läpinäkyvyys pääsi aluksi yllättämään, joten liimasin tarran ensin valkoiselle paperille ja leikkasin ääriviivojaan myöten käyttöön. Taustalla on kahta kuviopaperia ja edustalla ruusuleike vihkosesta sekä pitsiä Singaporesta. Helmirivistöllä tasapainotin vasemman reunan.
Jos sanon, että 3D-nallekuva on Tiimarista, niin ei varmaan tarvitse edes lisätä sanaa "vanha"? Korttipohja on hedelmäkuvioinen ja revin keskelle suikaleen violettia kuviopaperia. Nallen alla on kupinaluspaperi ja tekstitarran alla läpikuultavaa sydännauhaa.

Olen ostanut vuosia sitten hyvästä tarjouksesta lehtiöllisen näitä erilaisia pitsikuviopapereita, joita olen enimmäkseen käyttänyt Gelli Platen kanssa painokuvioiden tekemiseen. Tässä kortissa mintunvihreä pitsipaperi on kuitenkin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, kun kiinnitin sen metallililan korttipohjan koristukseksi. Vintagekuvan yläkulmat pyöristin lävistimellä ja laitoin kortin koristeeksi ison lilan rusetin ja siitä roikkumaan metallisen maatuskariipuksen.

25.10.2023

Matkailijakortit

Two cards with Stamperia's Sir Vagabond Aviator die-cuts. I found them a bit difficult to use in greeting cards because of their thickness, but they turned out ok with these Metallic Textures papers from Craft Papers. With these cards I'm entering the vintage challenge of Time out challenges. Thanks for looking!

Tein kaksi korttia Stamperian Sir Vagabond Aviator -kartonkileikkeistä, joiden paksuus yllätti verkkotilaajan negatiivisesti, mutta kyllähän näistä ihan komeat kortit saatiin syntymään.

Teksti, kello ja nainen ovat Vagabond-sarjan die-cutseja ja upeakuvioinen taustapaperi Craft Papersin Metal Textures -lehtiöstä, kuten seuraavankin kortin tausta. Pieni suikale metallikuvioista paperia samasta lehtiöstä on ruuvihaaraniitin kanssa ainoa koriste, jonka kokonaisuus mielestäni kaipasi.
Tässä kortissa on kahden leikkeen lisäksi stanssilla tehty ruskea negatiivikehyssuikale ja läpikuultavaa mintunvihreää nauhaa, jonka, pujotin metalliseen solkeen kulkemaan ristikkäin.


19.3.2023

Vintagekortti tekstillä

Here's a card with a sentiment for the challenge of Creative Knockouts. I cut the last word partly out of the background paper with a knive, so that I could place the image underneath it and the whole sentence can be read. Thanks for looking!

Tässä yksi korteista, joita askarteluhuoneessani on syntynyt viime aikoina. Nautin vapaudesta tehdä, mitä päähän juolahtaa, mutta toisaalta ilman kuukausittaisia haasteita askartelu on taas hieman yksinäisempi harrastus.

 
Tämä vintagekuva on tulostettu netistä ja stanssattu reikäreunaisella neliöstanssilla muotoonsa. Sopivanväristä taustaa etsiessäni silmiini osui tämän vaaleansininen skräppipaperin reunassa ollut teksti, joten mallasin paperin korttipohjalle siten, että kuvan alle jäävän osuuden tekstistä sai veitsellä leikattua näkyviin. Vastaavasti pojan kädessä olevan kukkakimpun kulman leikkasin veitsellä tekstilaatan etupuolelle.
Kuvan alle laitoin Karnaluksin kukkanauhan ja alaetukulmaan kokosin paperikukkia, lävistettyjä lehtiä ja vihreitä hedenippuja. Oikea reuna kaipasi helmirivistöä, ja yläkulmaan laitoin MS:n lävistimellä tehdyn perhosen. Taustapaperin reunat ressasin.

 

19.2.2023

Gorjuss-kortti

I made a card with a small Gorjuss card. The upper part of the background was made of two pieces of a patterned paper, the middle part of another patterned paper and the part below is copying paper sprayed with mists. I added some flowers, leaves, pearl lines, lace swirls and butterflies for decoration.

Tein pienestä Gorjuss-tyttökortista onnittelukortin. Pyöristin pikkukortin kulmat. Taustapapereista ylimmässä on kaksi valikoitua palaa kuviopaperista, keskimmäisessä toista kuviopaperia ja alimmassa suihkeilla värjättyä kopiopaperia. Koristeiksi laitoin kukkia helmikeskustoilla ja -huituloilla, stanssattuja lehtiä, palasia hopeanvärisestä kiekurapitsistä ja perhosia. Papereiden reunat musteutin ruskealla.


6.10.2022

Vintagekortteja Craftaamosta

Here are the normal sized cards I made during the crafters' meeting last weekend.

Tällaiset normaalikokoiset kortit tein Craftaamossa viikonloppuna saatuani vaihtoon menevät ATC:t valmiiksi.

Tämä kortti on tehty Varalusikan Emilian livedemon aineksilla ja osin ohjeillakin. Materiaalit oli suunniteltu suorakaiteen muotoon pystyyn, mutta neliökorttipohjat olivat ainoat itselläni mukana olevat, joten sommittelin kaiken sen mukaan. Omista varastoistani lisäsin korttiin narurusetin, ruskeat helmet ja nurinpäin kukan taakse laitetun kultaharsopaperin palan. Ruskealla musteella käsittelin reunat.


Tapahtumapaikalta ostamani skräppipaperit pääsivät heti käyttöön tässä ja seuraavassa kortissa. Pupukortin taustalle leikkasin väreihin sopivat gelliprinttipaperin ja kuviopaperin, joiden saumakohdan revin ja musteutin, kuten myös papereiden reunat. Kukissa on sinisten päällä suihkeilla ruskeasävyisiksi värjätyt kerrokset ja nukkapintaiset haaraniitit keskustoina. Lehdet on napsuteltu nuottikuvioisesta paperista lävistimillä. Lisukkeina helmiä.
Tähän taustaan kuului mielestäni talvinen kuva, joten villapuseronaiset pääsivät viimein korttiin. Vintagekuvan reunat on pyöristetty tässä kortissa. Kukan alin kerros on miltei musta ja seuraava lävistetty pilkullisesta lehtikuvasta. Keskustassa röpelöhelmi. Lehti on lävistetty stanssilla valkoisesta paperista. Yläreunaan liimasin violetin pitsin.


15.3.2022

Bingoillaan vintagehaasteessa

Playing Bingo at our vintage challenge. My row is: child, bow, bird.

Vintagehaasteessa Koukussa kortteihin -sivustolla pelataan nyt bingoa. Valitsin rivin lapsi-rusetti-lintu, vaikka kortistani löytyy kyllä monen muunkin ruudun asiat. Aikamoinen sattuma, vai mitä ;) Yksinkertainen postikorttikokoinen kortti netistä tulostetulla kuvalla ja Studiolightin leikekuvavihkosta otetulla taustalla.

Taustakuvan ruusujen lehtiä leikkasin paperiveitsellä esiin vintagekuvan alta ja leikekuvavihkosta irrotetun ruusupussin kiinnitin kuvan toisen yläkulman päälle. Kuvan alle virittelin läpikuultavan nauhan, johon olin ommellut samasta nauhasta solmimani rusetin. Viimeisen silauksen tuo Wycinankan chipboard-lintu, jonka värjäsin valkoiseksi kohojauheen ja embossausmusteen avulla. Taustapaperin reunat ressasin.

Tässä vielä bingoruudukko, josta kortin aiheet poimin. Haasteeseen voi osallistua ylhäällä olevasta linkistä.


15.5.2021

Vaaleanpunainen vintagekortti

"Wood panel" is the theme of our newest vintage challenge. My DT card turned out quite girly and romantic.

Lautaseinää pyydetään nyt Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa. Käytin ihanaa vaaleanpunaista lautaseinäpaperia, joka on alkujaan joulupaperikosta, mutta se ei kuitenkaan ollut minusta liian talvinen neutraaliin vintagekorttiin.

Vintagekuvan ympärille laitoin stanssattuja kiekuroita ja paperikukkia, alimmaiseksi kuviopaperin päälle sideharson. Oikeassa alalaidassa on kristallipäinen koristeneula, jonka pujotin leikekuvavihkosta irroitettuun nauhan kuvaan. Leikekuvaperhosella on siivet kohollaan. Tytön hiuksiin laitoin leikevihkosta rusetin, jonka muotoilin saksenkärkien ja kohotarran avulla kolmiuloitteiseksi. Yläkulmassa roikkuu käsiriipus sirkkarenkaalla kehystetystä reiästä. Lankaan pujotin vaaleanpunaisen helmen. Alakulmassa on stanssattu soikio, johon leimasin tekstiksi "Thinking of you".

Otin vähän lähikuviakin yksityiskohdista. Vaaleanpunaisessa kukassa on kolme paperikerrosta ja heteistä koottu keskusta. Tällä kertaa jätin heteiden lenkit näkyviin viuhkamaiseksi koristeeksi. Siellä on näköjään pala kakkupaperiakin kerrosten välissä. Tekstilaatan reunoille pyyhkäisin hopeanväristä mustetta ja kiinnitin laatan kohotarroilla. Taustapaperin reunoihin pyyhkäisin harmaata mustetta.
Tästä kuvasta näkee, että kiekurakehys ja itse asiassa myös irtokiekurat on stanssattu venäjänkielisestä kirjansivusta, jonka olin vaalentanut gessolla. Koristeneulojen kiinnittäminen korttiin on minusta aina jotenkin hankalaa, mutta tuonne nauhaleikkeen mutkiin sen sai teipattua oikein luonnollisen näköisesti. Tässä alakulmassa on kaksi timanttikukkaakin koristeina. Vintagekuvan reunan jälki on saatu aikaan neulaamalla kuva irti paperista.


15.12.2020

Tähtisadetta nuorelle miehelle

 "It's raining stars" could be a very free translation of our newest vintage challenge theme. I'm done with Christmas cards for this year, so I made a congratulation card for a boy.

"Tähtisadetta" on vuoden viimeisen Koukussa kortteihin -vintagehaasteen aihe, ja koska joulukorttiurakkani on valmistunut jo erittäin hyvissä ajoin, tein tähän haasteeseen onnittelukortin pojalle tai nuorelle miehelle. Tervetuloa mukaan!

Korttipohjaksi vintagekuvan taakse valitsin ison neliön (n. 15 x 15cm), jotta taustalla olevan tiiliseinäpaperin hienot tähtikuviot kulmissa mahtuisivat näkyviin. Keskelle korttia revin yksivärisestä paperista soiron, jotta pystyin leikkaamaan ylimääräistä korkeutta tiiliseinän keskiosasta pois. Kohokuvioin tähtiä tuohon luumunväriseen paperiin, mutta koska kohotähdistä repeili ikävästi valkoista paperin sisustaa näkyviin, käänsinkin kaksipuolisen paperin toisinpäin. Nämä uppotähdet pysyivät ehjemmän näköisinä.

Tähtiketju yläkulmassa on vanha tarrataustainen nauhaostokseni Singaporesta, ja tässä haasteessa se, mistä koko kortti lähti liikkeelle. Alakulmaan kokosin harmaa-ruskea-vaaleanpunaisia kukkia, ja alle laitoin kultaisen lehden jostain joulumansetista. Stanssasin alimmaiseksi vielä beigen värisestä maalisävykortista lumitähtiketjua ja irtonaisia hiutaleita. Oikeaan reunaan liimasin kullanväriseksi maalatun palapelinpalan, johon embossasin valkoisella musteella tähtiä. Ääriviivatarraonnittelu asettui luontevasti yläkulmaan.


23.6.2020

Pala kakkua

This card was made last autumn, but I never posted it, because the atmosphere in the card is a bit odd in my opinion. Now that we're living strange times anyway, I'll give you this piece of cake.

Tämän kortin tein jo viime syksynä Craftaamossa, mutta jätin sen julkaisematta, koska siihen tuli mielestäni jotenkin erikoinen tunnelma. Nyt kun elämme kummallisia aikoja muutenkin, niin tulkoon sitten tämä pala kakkuakin julki. Ei sitä aina synttäreillä naurata.
Kakkukuvioiset paperit ovat The sweet life -nimisestä paperikosta, ja etualan täytekakun veistin stanssilla muotoon leikatun vintagekuvan alta veitsellä näkyviin. Papereiden vaihtumiskohtaan laitoin leveän nauhan, jonka keskellä on hilekuvioita ja reunat ovat läpikuultavat. Kuvan alla on kakkupaperi ja tagileike, johon kiinnitin haarukkarusetin. Yläreunassa on stanssattu lehtikuvio ja kerrostettu kukkanen. Alakulmaan laitoin terrierinapin, ja oikeaan reunaan sain siksak-chipboardkuvion joltakin askartelutapaamisen vierustovereistani. Värjäsin sen valkoiseksi gessolla. Papereiden reunat ressasin ja pyyhin harmaalla musteella.

15.4.2020

Sarah Kay -kiitoskortti

An image from sarah Kay with a Gelli Plate -made background for our vintage challenge. "Kiitos" means "Thank you" in English.

Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa aiheena on nyt kiitos, joten laitoin Kiitos-ääriviivatarran tähän Sarah Kayn kuvasta ja Gelli Plate -taustasta kokoamaani korttiin. (Otin kyllä tarran irti kuvauksen jälkeen, koska minusta teksti rajoittaa kortin käyttötarkoitusta liikaa. Tarvittaessa sen voi laittaa takaisin tai vaihtaa toiseen.)
Kuva on stanssilla leikattu irti Sarah Kay -muistivihkosta. Hedelmäverkolla kuvioitu taustapaperi sopi hyvin samaan värimaailmaan. Lisää keltaista toin korttiin suihkeilla värjätyllä kukalla, jonka keskustana on punainen krysanteemi (?). Kukan varreksi laitoin Wycinankan kauniin chipboard-leikkeen. Alareunaan liimasin pitsin ja kortin yläkulmat koristelin vaahteranlehtipaljeteilla ja timanttisydämellä. Tästä tuli aika syksyinen kortti. Tervetuloa mukaan kiitolliseen haasteeseen!

15.3.2020

Joulutervehdys

"A pen in the hand" is our new theme at the vintage challenge. The only image I found was from Nellie's for Christmas, so I looked for my Christmas papers again for the background.

"Kynä kädessä" mennään nyt uuteen Koukussa kortteihin -vintagehaasteeseen. Ainoa vintagekuva, josta sellaisen löysin, oli Nellie'sin jouluinen kuva, joten etsin jouluiset paperinikin taas esiin.
Ihanan Craftaamosta ostamani joulupallopaperin lisäksi ei taustalle paljon muuta mahtunutkaan, joten revin sinne vain suikaleen väreihin sopivaa kuviopaperia, jonka taakse laitoin ohuen pitsin. Tekstileike ja joulukuusenkoristeleike ovat leikevihkosesta, ja kiinnitin ne kohotarralla. Kuvan yläkulmaan liimasin rusetin. Taustapaperin reunat ressasin ja korttipohja on kraftinvärinen. Tervetuloa mukaan haasteeseen!

15.2.2020

Kakkupaperia aukkokortissa

Something pink and cute for yesterday's Valentine's day. We're now asking for doily in our vintage challenge, and I didn't want to use it the most common way on the background of an image, so I cut it in half and used it like curtains on the sides of an aperture I had cut with a stencil.

Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset tällä vaaleanpunaisella söpöstelyllä kaikille blogiani lukeville! Tänään auenneessa Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa pyydetään käyttämään kakkupaperia. Itse käytän sitä niin usein kuvien taustalla, että halusin tehdä nyt jotain muuta, joten leikkasin korttipohjaan aukon stanssilla ja laitoin kakkupaperin puolikkaat sen reunoille ikään kuin verhoiksi. Tervetuloa mukaan haasteeseen!
Kannen kuviopaperiin stanssasin aukon samaan kohtaan kuin korttipohjassa, jotta kakkupaperin reunat sai väliin näkymättömiin. Paperin ulkoreunat ressasin. Koristeiksi laitoin kimallekiekuran, joka kurottelee aukon päälle, kerrostetun kukan, jonka keskusta on kangasnauharuusu, perhosleikkeen ja tekstileikkeen. Vasen yläkulma kaipasi vielä jotain, joten laitoin siihen pätkän Varalusikan vintagehenkistä kuvioteippiä.
Raollaan olevasta kortista näkee, että sisäsivulla vintagekuvan taustalla on kuviopaperi, joka jatkaa tytön taustan harmaita värisävyjä. Kirjoitustila löytyy kortin takakannesta.

15.12.2019

Työkalu vintagehaasteeseen

A DT-card for our vintage challenge, asking for a working tool. The image is from Slöjd Detaljer.

Tässä on DT-korttini Koukussa kortteihin -vintagehaasteeseen aiheella "Työkalu". Tein kortin Craftaamossa, ja taustapaperina käytin uunituoretta ostostani Nannan Paperi & Helmestä.

Korttikuva on Slöjd Detaljerin skräppiarkilta, ja sen reunat ressasin. Kukkarykelmässä on alimmaisena myöskin Craftaamosta ostamallani stanssilla tehtyjä kiekuroita ja keltaisia paperikukkia kahdessa koossa, joista isommissa on metalliset kukka-aihiot sekä valkoiset minihaaraniitit keskellä. Perhonen on leikekuvavihkosesta ja leppäkerttu vanhoja Tiimari-ostoksia. Metallivarret kieputtelin parsinneulan ympäri spiraaleiksi. Teksti on myös leikekuvavihkosesta. Tervetuloa mukaan haasteeseen!

30.6.2019

Haikaran tuomaa

I made a neutral baby card combining a vintage image with a background from a die cut block.

Tein neutraalin vauvakortin yhdistämällä vintagekuvan leikekuvavihkon korttitaustaan.
Jätin taustapaperin vasemman reunan linnut ja kukkaset näkyviin, ja kuvan alakulmaan laitoin kolme luonnonvalkoista ruusua, joiden varsi on stanssattu kiekura, jonka leikkelin palasiksi ja muotoilin uudelleen. Muutama ruskea helmi täydentää kiekuran. With love -tekstin irrotin leikekuvavihkosta ja kiinnititn matalilla kohotarrapaloilla. Yläreunaan liimasin pitsin ja sen päälle paidanripustusnauhasta solmimani rusetin. Hakaneulariipuksen sain Siskolta. Nauhanpäiden kiinnittäminen kiekuroille tuo lisää eloa korttiin.
Tässä lähikuva nauhasta. Sen päät on pujotettu pitsin ja kuvan alle, ja pidempi kiekura on kiinnitetty yhdellä liimapisaralla paikalleen.

15.4.2019

Unelmia vintagehaasteeseen

Time for "Dreams" in our vintage challenge. These girls are probably dreaming of a musical career.

Nyt on Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa aiheena unelmia, joka on aika väljästi tulkittavissa. Nämä tyttöset unelmoivat varmaankin tulevaisuudesta muusikkoina. Tervetuloa mukaan haasteeseen!
Nellie's vintage -korttikuvan värisävyjä hain taustapaperiin, pitsiin ja koristeisiin. Alakulman perhosesta leikkasin siiven yläosan ja toisen tuntosarven veitsellä auki, jotteivät ne peittyneet kuvan alle. Se taitaa olla aika "Sanna Saksijamainen" tekniikka. Harvan muun olen nähnyt korteissaan näin tekevän. Irtoperhonen on valmis korttileike ja yläkulman helminauha muovia. Taustapaperin reunoja ressasin, käpersin ja musteutin reilulla kädellä. Kuvan reunat leikkasin kuviosaksilla.

15.10.2018

Aukkokortti vintagehaasteeseen

This time we are making window cards in our vintage challenge. I noticed after having finished the card that I had accidently placed the vintage image sideways on the card, so I had to replace the girl. You can see the first version below the final card.

Koukussa kortteihin -vintagehaasteeseen tehdään tällä kertaa aukkokortti. Tein oman DT-korttini tohinalla ennen Ylläksen lomalle lähtöä, ja huomasin vasta kortin valmiiksi saatuani, että kuvan tyttö ei olisikaan kuulunut pystyyn vaan makuuasentoon! No, näin käy joskus. Kuva epäonnisesta versiosta on alimmaisena. Lopulta jouduin sitten irroittamaan alkuperäisen kuvan ja vaihtamaan tilalle isomman, johon en ole ihan yhtä tyytyväinen kuin tuohon vaaleanpunasävyiseen.
Taustapaperin leikkasin kuviollisesta skräppipaperista ja leikkasin aukon stanssilla samanaikaisesti sekä siihen että korttipohjan kanteen. Sijoitin aukon enemmän oikeaan reunaan saadakseni isohkon ruusuleikkeen mahtumaan kortin vasempaan alakulmaan, osittain aukon päälle. Perhonen on leikekuva samasta vihkosesta.
Kannen alareunaan laitoin Sinellistä ostetun pitsin, jossa on luonnonvalkoista ja hentoa vaaleanpunaista. Ylös sijoitin rivissä olevia vaaleanpunaisia timantteja. Taustapaperin reunat ressasin.
Sisäsivu näyttää tältä. Korttipohjan kuvioin isolla taustaleimasimella. Pitsikuvioinen paperi on samasta leikelehtiöstä kuin kannen ruusu ja perhonen. Tytön kuva on nyt sitten se kakkosvaihtoehto samalta vintagetyttöjä sisältäneeltä skräppipaperilta. Oli pakko ottaa alkuperäistä kuvaa isompi kuva, jotta repimisjäljet sai peittoon. Kuvan kulmat pyöristin ja reunat ressasin.
Tämä kuva olisi sopinut väreihin ja tunnelmaan niin paljon paremmin kuin tuo korvaava! Mutta sen jälkeen, kun tajusin tytön makoilevan tyynyllä painovoimaa uhmaten, en voinut tätä kuvaa enää korttiin jättää. Parempaa onnea teille, ja tervetuloa osallistumaan haasteeseen!

15.9.2018

Perhosia ja ihminen

"Butterflies and a human" for our vintage challenge, using an image from Graphic45 and some printed butterflies.

Koukussa kortteihin -vintagehaasteen aiheena on nyt "Perhosia ja ihminen". Tervetuloa mukaan haasteeseen! Minä käytin Graphic45:n isokokoista kuvaa, joka on leikattu 12x12" skräppiarkilta. Perhoset on tulostettu netistä ja leikattu irti, ja niiden siivet on kiinnitetty koholleen kohotarrapaloilla.
Korkea korttipohja on punaista kartonkia ja taustapaperi on leikattu skräppiarkilta. Papereiden reunat ressasin. Leveän pitsin päälle kokosin kukkasen persikan- ja ruskeanvärisistä kukista ja ruususta. Alinta kerrosta pyyhkäisin valkoisella musteella ja toiseksi alimman reunoihin pyyhkäisin ruskeaa mustetta. Kiekuran stanssasin irti taustapaperin kuvan alle jäävästä osasta.

12.9.2018

Vintagekortti kaksosille

I was asked for a card for new born twin girls, and I found a sweet vintage image in the internet that was just perfect for it. I'm entering the bingo challenge of Do-All Kreatives with the row dies/punches - pink - flowers. Thanks for looking!

Sain tilauksen vastasyntyneiden tyttökaksosten kortista, ja löysin netistä aivan ihanan vintagekuvan, jonka ympärille kortti oli mukava koota.
Luonnonvalkoiseen taustapaperiin on upotettu hentoja punaisia terälehtiä ja heinän kukintoja. Reunustin sekä stanssaamani kuvan että kortin kulmat valkoisella tekstuuripastalla. Koristeeksi kerrostin kukkasia ja stanssattuja kiekuroita sekä lävistimellä napsaistun perhosen. Kulkee siellä alareunassa vaaleanpunavalkoinen pitsikin.
Valkoinen väri tekee korttiin herkän tunnelman, mutta on hiukan hankala kuvattava. Toisen kuvan kokeilin ottaa ulkona, ja siinä varjot ja ulottuvuudet erottuvat hiukan paremmin kuin sisällä otetussa. Mietimme kortin antajan kanssa, että tämä syntymäonnittelu on kohdistettu vanhemmille, ja siksi kortteja on vain yksi, mutta ristiäiskortteja on puolestaan kaksi, koska ne annetaan vauvoille itselleen sitten isompina.

15.1.2018

Vintagehaaste #88

Happy year 2018! This is my DT-card for our vintage challenge with the theme "Time". There will be a punch of Christmas cards from 2017 and 5 ATC:s from this year coming soon.

Hyvää alkanutta vuotta 2018! Minne se joululomakin katosi? Minulta jäivät melkein kaikki joulukortit postaamatta blogiin, mutta taidan rysäyttää ne kaikki kerralla eetteriin vähän myöhemmin.

Tällä kertaa Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa on aiheena "Aika". Minun kortissani se näkyy tekstissä ja kelloissa. Tervetuloa osallistumaan!

Slöjd Detaljerin kuvan ympärille tein kortin. Kelloriipus on hankittu muistaakseni Paperilohikäärmeestä. Taustapaperissa on kiiltäväpintaista kellonkoneistoa, ja se on Sinellistä. Oikeassa alareunassa on Tim Holzin stanssimainoksesta kameran kuva, jonka kohotin kohotarralla. Kukat kokosin käyttäen vintagekuvan värejä. Lehdet napsuttelin kuviolävistimellä. Vasemmassa yläkulmassa on leveää ruskeaa pitsiä Anun putiikeista ja alakulmassa netistä tulostettu ja irti leikattu perhonen, jonka siivet kiinnitin hieman koholleen.

Tästä se kortteiluvuosi alkaa! Olen itse asiassa tehnyt tälle vuodelle jo viisi ATC:täkin, mutta niiden julkaisun aika tulee myöhemmin.

17.12.2017

Vintagehaaste #86

Hello and sorry for being absent for a while. It has been too busy at work... Tomorrow we will start a new theme at our vintage challenge blog, but this is my DT-card for the one before that. Our theme was "bird cage and feathers", and I put quite a lot of other embellishments on the card as well.

Tervehdys ja anteeksi poissaoloni! Työkiireet ovat vieneet mukanaan... Huomenna alkaa uusi haaste Koukussa kortteihin -vintagehaasteblogissa, mutta nyt vasta julkaisen omassa blogissani tämän edellisen haasteen DT-kortin. Aiheena oli "Lintuhäkki ja höyheniä".
Ainoa lintuhäkki, jonka askartelutarvikkeistani löysin, oli yksivärinen kuva skräppipaperissa ja sen verran mitäänsanomaton, että päätin käyttää sitä vain lisäkuvana värillisen vintagekuvan rinnalla. Pohjapaperi toistaa tytön mekon väriä, ja siinä oli valmiiksi kulmissa koristeena kuvia, joista alempia leikkasin veitsellä esiin lintuhäkkipaperin alta. Naisen kuvan toisessa yläkulmassa oli valmiina kyyhkynen ja toiseen leikkasin läpikuultavan kruunun koristeteipistä.

Kortin asetteluun kasailin aina vain lisää tavaraa, kunnes olin kokonaisuuteen tyytyväinen. Siellä on nyt höyheniä, lävistettyjä kukkia haaraniittikeskustoilla, valmisrusetti, johon ripustin avainriipuksen, yksinäiset nappi ja lävistetty lumihiutale sekä helmihuitulat kukan alla. Tuo kaunis keinuhevosleike on peräisin joululeikekuvapaketista ja osin kohollaan.