Näytetään tekstit, joissa on tunniste kollaasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kollaasi. Näytä kaikki tekstit

5.9.2023

ATC-tehdas puksuttaa

More collage ATC's.

Tässä lisää kollaasi-ATC:itä Craftaamoa silmällä pitäen. Kaikki ovat löytäneet uudet kodit.

"Vääriä ajatuksia" -ATC:n tein pitkästä aikaa kalan päästä. Tämä kala oli kultaiseksi grillattu, joten korvasin kuivuneen silmän heiluvalla irtosilmällä, jossa on komeat ripsetkin. Vartalon tein kullanvärisestä laukusta ja pyrstön viittovasta kädestä. Päähän laitoin tarrakruunun ja eväksi pujotin höyhenen. Tausta on lehtikuvaa ja reunoilla akryylimaalia. Kolme kuplaa lisäsin saadakseni vedenalaista fiilistä.
"Ei liian vanha" -kortin hahmon olin koonnut jo lukiolaisena muutoin paitsi irtosilmien osalta. Mäyräkoiralelun mallasin ratsuksi ja leikkasin sille kruunun päähän. Taustalle laitoin mustavalkoisen valkovuokkokuvan päälle revityn gelliprinttisuikaleen, jonka reunoille pursotin kimalleliimaa. Kortin reunoilla on hopeanväristä mustetta.
"Ihmeellisen tarkasti" -ATC:n hahmossa pääsin tosissani irrottelemaan, vai pitäisikö sanoa kokoilemaan? Vartalo on kukkapurkki, leuka sitruunanpuolikas, kasvoilla irtosuu ja silmät. Silmälasien pintaan laitoin glossyä, mutta sen pinta jäi harmittavan epätasaiseksi. Nenä on parfyymipullon osa ja kruunu sormus tai rannerengas, hiuksina porkkananippu. Taustana gelliprintti, jonka alta kuultaa ruotsinkielistä tekstiä. Reunoilla punaista mustetta.
"Outoa riemua" hyppää vielä mukaan porukkaan. Kaikki muu aikakauslehdestä leikattua paitsi kirjan teksti, siipitarra, kuvioteipistä leikattu kruunu ja timantit. Reunoille pyyhin ruskeaa mustetta.


4.9.2023

Lammas-ATC:t

Many cards made, many unpublished. In this ATC-trio I used sheep heads with different collage bodies and backgrounds.

Paljon olen kortteja tehnyt, mutta julkaiseminen tahtoo nykyään jäädä. Kollaasisilpuistani löysin 3 lampaan päätä, joten erilaisine vartaloineen ja taustoineen tästä tuli ATC-trio. Pääsen kuin pääsenkin Craftaamoon tänäkin syksynä, vaikka hetken näytti pahalta. Kaikki lampaat vaihdettu.

"Suu auki" -kortin taustan tein teippaamalla leimatulle korttipohjalle ruudullista kuvioteippiä. Vartalo on mörökölliltä ja hartiat tein mustapohjaiselle kuviopaperille kiinnitetystä kakkupaperista. Perhosen siivet laitoin selkään ja silinterihatun päähän. Hattu repeytyi hieman kiinnittäessäni siihen metallista sulkariipusta, joten virittelin siihen vielä mustan nauhan. Tekstiin sopiva liikennemerkki on rikkoutunut Lego, jonka vartta höyläsin ohuemmaksi mattoveitsellä ja kynsiviilalla. Hahmon taustaa varjostin tussilla ja kortin reunoille pyyhin mustaa mustetta.
"Ensimmäiset puheet" -kortin lammas sai myös silinterihatun. Vartalo on avaruusmies-kuusenkoristeelta ja siivet perhoselta. Taustan olen saanut valmiiksi kuvioituna. Lisäsin vain varjostukset ja tekstin sekä reunamusteen. Hatun koristeena on tähtinappi.
"Ehkä sittenkin" kortissa on taas teippitausta, jonka alla ja päällä on leimailua. Lampaan nostin taustastaan esiin stanssatulla soikiolla. Lampaan vartalo on haarniska ja kruunu leikattu hopeapaperista. Etsin monta tuntia silinterihattua tällekin tyypille, mutta kruunu sopii ehkä jopa paremmin. Siivet on taas perhoselta lainattu, ja reunoilla tällä kertaa mustaa akryylimaalia.


20.2.2023

Kolme kollaasi-ATC:tä

Three ATC's with collage characters. This is one of my favourite techniques in card making, trying to put body part die cuts from magazines together to create something new.

Tässä 3 kokoamaan kollaasi-ATC:tä. Uusien hahmojen kokoaminen lehtileikekehonosista on ehdottomasti yksi suosikkipuuhistani korttien teossa, vaikka se hidasta onkin. Kaikki vaihdettu.

"Penni ajatuksistasi" -kortissa keramiikkaruukkuvartalo sai perhosen siivet, kaksista kasvoista yhdistellyn pään ja kukkahiukset. Taustalla on gelliprintti ja teksti on leikattu kirjasta.
"Liian kaunis maailma" rakentui parfyymipullovartalosta, siivistä ja hauskan kampauksen takia talteen leikatusta päästä. Lisäsin läpikuultavat tuntosarvet, joita tein näkyvämmiksi geelikynäpisteillä. Tausta on telanpuhdistuspaperia, yläosassa siihen on töpötelty maskin läpi gessoa, alaosa sellaisenaan. Maalin alta kuultaa vieraskielistä tekstiä. Varjostin hahmon ääriviivoja lyijykynällä ja lisäsin alakulmaan konfettisydämen.
"Olkoon se sallittu minulle" -kortin koiralle olin liimannut kesähatun jo 90-luvulla. Nyt lisäsin kissansilmät, joihin piirsin tussilla rajaukset, ja hattuun kuviopaperista kukkasen. Vartalo on lampunvarjostin, sääret sukkahousupaketin mainoksesta ja viinilasia pitelevä käsi kuin tehty tähän charmikkaaseen kokonaisuuteen. Taustan gelliprintin yläosan olen kuvioinut kammalla ja alaosaan lisännyt leimailua. Tekstin katkaisin kahteen osaan ja lasin yläpuolelle lisäsin valkoisia hologrammitähtiä. Kaikkien korttien reunoille pyyhkäisin mustetta.


14.1.2023

Kädettömät skinnyt

Two skinnys with collage-characters. I'm an "old school" collage maker, so all the body parts are cut from magazine images. I really get in a flow, when I find a perfect match, while combining different parts.

Joululoman jälkeen minulla näköjään iskee aina keräilykortti-inspis, kun olen ollut askartelutavaroiden ulottumattomissa reilut 2 viikkoa. Kuusi ATC:tä on jo syntynyt ja eilen sain valmiiksi nämä kaksi skinnyä, joita yhdistää kädetön keskivartalo. Vaihdoin kumpaisenkin skinnyyn.

"Kiltisti poseerattu" -kortin kissanpäälle olen sommitellut kahdet ihmisen hiukset jo 90-luvun alkupuolella, kun lukiolaisena aloittelin näitä kollaasihommia. Kirjekuorellinen hahmoja tai niiden osia löytyi lapsuudenkodistani, ja toin ne jatkojalostukseen kotiin. Vartalo on veistos ja pyrstö Pirkka-lehden hauelta, jonka päästä tein kortin jo aiemmin.
Taustapaperi on gelliprintti, jota täydensin läpinäkyvällä kohojauheella embossatuilla palloilla. Teksti sopii hankalaan asentoon. Kehykset piirsin mustalla tussilla ja yhden timanttikuplan lisäsin yläkulmaan.
"Tähtitieteelliset vaatimukset" -kortin kalanpää on viimeinen pää isosta ruoka-artikkelin kuvasta, jossa oli leikkuulaudallinen (ehkä) silakoita. Aiemmat kortit olivat ATC-kokoa. Vartalo on hajuvesipullo, päähine rakennuksen tornikupoli ja jalat juoksevalta ihmiseltä. Jalat olivat vielä leveämmässä asennossa, joten leikkasin ne irti toisistaan ja kavensin kulmaa kortin leveyteen sopivaksi. Kuvaamisen jälkeen laitoin vielä glossyllä kiiltoa kalan silmään.
Taustapaperi on leimailulla täydennetty gelliprintti ja kehykset piirretty tussilla. Tekstin yhdistin kahdesta kirjasta ja värjäsin suikaleet keltaisella huomiokynällä. Jää katsojan päätettäväksi, juokseekö hahmo tähtien perään vai vaatimuksia pakoon.
 
Näitä oli hirveän hauska tehdä, ja olin ihan flow-tilassa, kun osaset alkoivat löytää toisensa. Teen kollaasit edelleen vanhalla tyylillä eli leikkelen kuvat aikakauslehdistä, joten valtavaa valikoimaa kutakin ruumiinosaa ei ole oikeassa koossa aina tarjolla.


28.9.2022

Taideteos-ATC:t

These ATC's started from images of well-known pieces of art. I always feel a bit quilty to start altering them, but in the end I'm happy I did it.

Tuleekos blogituttuja lauantaina Craftaamoon? Nähdään ehkä siellä! Nämä kortit on tehty tunnettujen taideteosten kuvista. Alkuun minulla on aina vähän syyllinen olo, kun kajoan niihin, mutta lopputulos ilahduttaa silti. Kaikki vaihdettu.

"Mona Lisan myöhäisemmät vaiheet" on kokonaan kollaasitekniikalla viidestä lehtikuvasta tehty. Teksti vanhasta kirjasta. Leimasin tekstin päälle kiekuraa kullanvärisellä musteella, jolla myös reunat on käsitelty.

"Virginie" on tehty Albert Edelfeltin maalauksen kuvasta suikaletaustalle. Rajasin kuvan mustalla nauhalla, johon pujotin muovisen helmisydämen. Reunoilla mustaa mustetta.
"Kuoleman puutarha" Hugo Simbergiltä sai taustalleen gellipainetun paperin ja koristeeksi muutaman stanssatun kiekuran ja pitsikukan sekä leimailua tapestry-kukkasilla. Reunoilla ruskea muste.

"Haavoittunut enkeli" samalta taiteilijalta tulee jatkoksi tähän sarjaan, kunhan se valmistuu. Minulla on vielä ratkaisematta, mitä teen kuvan ison koon suhteen, eli tuleeko kortista skinny, vai saanko ATC-kokoon mahdutettua muutakin kuin teoksen kuvan.



18.3.2022

ATC-kollaasi vaakasuoraan koottuna

One more ATC with a collage character and acrylic paint background. The text says: "Be free, chainless like the wind."

Tämä ATC onkin jäänyt vielä julkaisematta. Kortin nimi on "Kahleeton" ja se on vaihdettu.


 

Lehtikuvista kootulla hahmolla on kalan pyrstö, ihmisen pää ja keskivartalona korun osa. Siipi on riipus ja kaulassa rivi timantteja. Tausta on telanpuhdustuspaperia, jossa oli alkujaan laulunsanoja. Kuvioin paperia gessolla maskien läpi. Teksti on runokirjasta. Kortin reunoilla on mustaa tussia.

11.1.2022

Kaksi ATC-tyyppiä lisää

Another pair of ATC's with collage characters and Gelli print backgrounds.

Nyt sain valmiiksi vuoden ensimmäiset ATC:t, joiden kollaasihahmot odottivat joululoman ajan taustojaan askartelupöydälläni. Molemmat vaihdettu.

 "Periksiantamaton" (vaihdettu) sai kanalta pään ja ihmiseltä ylävartalon, jotka sai sopimaan yhteen kaulaa ja paidankaulusta muotoilemalla. Piirsin ripset kuitukärkitussilla ja poskipunan yliviivaustussilla. Taustalle löytyi sopivasti kanaverkkokuvioinen gelliprintti. Tekstit ovat kirjoista, tähti koristetarra ja reunaviivat piirretty mustalla tussilla. Taustaa täydentelin samaisella tussilla ja punaisilla geelikynäpisteillä.
"Rakastaa saat" -kortin teksti puhutteli sellaisenaan ja se taitaakin olla runokirjasta peräisin. Hahmon kasvot leikkasin lehdestä ja vartalon kohokuvioidusta paperista vanhalla kaavallani. Siivet ovat tarra ja tuntosarvet kuultopaperiperhoselta leikatut. Taustalla gelliprintti ja reunoilla mustaa tussia sekä valkoista geelikynää.

29.12.2021

Kaksi ATC-tyyppiä

Two collage characters in ATC's welcoming the new year 2022. Hope yours will be happy!

Vuoden viimeiseksi julkaisuksi laitan nämä kaksi kollaasihahmo-ATC:tä, joiden kaksi kaveria odottaa vielä taustojaan askartelupöydälläni. Ensimmäinen näistä korteista on vaihdettavissa.

"Ne nuoret" on tämän kortin nimi, jonka hahmolla on ihmisen silmät ja ylävartalo koiran päässä. Taustan gelliprinttiä täydentelin leimoilla, sabluunoilla ja musteella sekä tusseilla. Kirjasta leikatun tekstin väritin yliviivaustussilla ja piirsin lopuksi embossaustussilla kortille reunaviivat, joihin lisäsin mustan kohojauheen.
 
"Olisi soittanut" -ATC vaihdettu. Hahmolla ihmisen vartalo selloineen on yhdistetty parfyymipullon kaulaan ja korkkiin. Silmät ovat kissalta ja nokaksi laitoin kohopisaran. Tausta on kaavapaperia, johon puhdistin maalitelan siten, että alla oli kukkapitsikuvioisen muovipöytäliinan pala. Tekstissä puhutaan oikeasti puhelimella soittamisesta, mutta tämän kuvan kanssa lause saa lukijan päässä heräämään, jos nyt ei ihan tarinaa, niin ainakin kysymyksiä. Kortin reunoilla on sinistä mustetta. 

Mukavaa uutta vuotta 2022 kaikille lukijoilleni!

 

4.10.2021

Perästä kuuluu -kortit

In our live swap we change material envelopes, and after the meeting each if us makes 3 ATC's only using that material and send them to the person, who gathered the things into the envelope. It's always so much fun, and the more difficult the material, the more I enjoy it! I made these cards for Siiri.

Vaihdamme livevaihdossa yleensä "perästä kuuluu" -kuoret, joihin olemme keränneet 3 ATC:n verran materiaalia, joista joku toinen osallistuja tekee ja sitten lähettää kortit. Se on aina sitä hauskempaa, mitä haastavammat materiaalit kuoresta löytyy, ja tällä kertaa Siirin kuori todella laittoi kekseliäisyyden tositoimiin. Tällaiset kortit materiaalista syntyi. Poikkeuksellinen vaakasuora asettelu yhdistää kortteja.


 "Lempi ja Toivo" -ATC:hen laitoin riikinkukkopariskunnalle ihmispariskunnan päät ja heille tekstipaperista leikatut kruunut. Riikinkukkokuva oli niin iso, että puolet pyrstöstä jäi kortin ulkopuolelle, joten lävistin pyrstöstä "silmiä" sirkkarenkaan lävistysmeistimellä ja käytin niitä naisen kaulakorun helmiksi ja kruunun jalokivinä. Leimasin vielä vasemman yläkulman täytteeksi tekstin ja pyyhin mustaa mustetta kortin reunoille.

"Emäntä ja isäntä" -kortissa yhdistin Lempin ja Toivon vartaloihin kahdesta suuresta lintukuvasta päät, jotka asettuivat juuri sopivasti kauluksien sisään, kun kavensin kauloja hiukan. Emännän kaulakorun ketjun piirsin uusiksi geelikynällä ja laitoin medaljongiksi riikinkukonsulan silmän. Taustapapereiksi valitsin ryhmäkuvat pingviineistä ja ihmisistä. Ensin mainitut stanssasin soikeaan muotoon myötäilemään pariskunnan kuvan alareunaa. Reunoilla mustetta.
"Muuttaa muotoaan" -teksti löytyi Siirin kokoamien papereiden taustapuolelta ja sopi hyvin perhoseen, jonka leikkasin irti kuviollisesta paperista ja väritin akvarellikynillä. Siipiin lisäsin muutaman riikinkukolta lainatun siipikuvioympyrän. Kukat leikkasin perhospaperin toiselta puolelta ja väritin lehdet ja varret vihreäksi. Perhosen vartaloksi leikkasin miehen kuvan. Käsien puuttumisen peitin tekstisuikaleella. Taustaksi laitoin vanhaa saksankielistä tekstiä, jonka päälle leimailin kiekuroita vihreällä musteella. Reunoilla taas musta muste. Kiitos haasteesta, Siiri! Näitä oli hauska tehdä.

28.9.2021

ATC:t ja kolikko

Three more ATC's and one ATCoin. We had such a great live swap happening two weeks ago again!

Tässä vielä 3 ATC:tä ja yksi kolikko, jotka tein kartuttaessani omien korttien kokoelmaa Tampereen livevaihtoa varten. Kylläpä meillä taas olikin ihana tapaaminen! Toinen ATC on vapaana vaihtoon.

 
(Vaihdettu.) "Varuillaan" jatkaa kalanpääkorttieni sarjaa. Tällä kertaa mallailin vartaloksi Puuhiksen kirjekuoren sulkuteipistä leikkaamani laaman vartalon, jolle laitoin höyhenen hännäksi ja pienet perhosen siivet. Kruunu on leikattu kuviopaperista. Taustapaperi on gessopestyä, kohokuvioitua ja leimoin koristeltua tekstipaperia, johon oli liimailtu myös paperisilppua ennen pinnan käsittelyä. Maaksi liimasin palan lilaa koristeharsoa ja piirtelin siihen geelikynällä muutaman ruohonkorren. Teksti löytyi Uudenkaupungin murteella kirjoitetusta romaanista ja sopi hyvin hahmon asentoon. Omasta mielestäni hahmon olemuksessa on jotain yksisarvismaista.

"Topi" sai nimensä tuosta alimman paperisuikaleen tekstistä. Tutulla reseptillä yhdistin korttimainoksesta revityn kuvan silppusuikaletaustaan. Koristeina rusetille solmittu narunpätkä ja kuviollinen haaraniitti.
(Vaihdettu.) "Ruuvi"-kortin tein itse asiassa vasta tapaamisen jälkeen. Se sai alkunsa mainoskirjekuoresta, jonka maakuvio ja mattapinta houkuttelivat minut repimään suikaleita, jotka liimasin sitten ristikkäin punaiselle paperille. Roiskin gessoa ja mustaa mustetta päälle, ja painoin muutaman tekstileiman, joiden kuviot jäivät hädin tuskin näkyviin. Hahmoksi kokosin paperinuken mustavalkokuvan vartalosta ja värikuvapäästä, ja välitin mekon vaaleanpunaiseksi korostustussilla ja korostin reunasaumoja geelikynällä. Kortin jujuna on se, että hahmoa voi pyörittää kierroksen vyön solkena toimivan ruuvihaaraniitin ympäri. Sopiva teksti löytyi Nuorten tiedekirjasta. Kellon leikkasin yläkulmaan kuvioteipistä.

(Vaihdettu.) Tämän kolikon nimeksi laitoin muistaakseni "Verkossa". Hämähäkin leikkasin taas korttimainoksesta. Taustan verkko on tehty gellipainantana maskin avulla. Lisäsin solmukohtiin tarrataustaisia kastehelmiä ja pisteitä kimalleliimalla, jota pursotin myös kortin reunoille.

25.8.2021

ATC-pläjäys

Some ATC's with different themes and techniques. There will be a live swap in September, so I'll try to make as many new cards as possible before that.

Tässä sekalainen seurakunta ATC:itä. Tampereen syyskuisessa livevaihdossa meni ensimmäinen kortti, pari muuta craftaamossa 2022 syksyllä.

(Vaihdettu.) "Hyppää mukaan!" -kortin tein eilen TJK-haasteen kalateemaan. Lehtikuvasta sai leikattua useammankin kalanpään. Vartalon, kruunun ja sinisen taustan olen saanut korttivaihdoissa. Leimasin vähän sahalaitakuviota ja kiinnitin tähtitarroja taustaan. Teksti on mainoslehdestä. Ylös laitoin telanpuhdistuspaperista stanssatun nuolen.

(Vaihdettu.) "Suunnaton näytelmä" on toisen kalanpääkortin nimi. Tällä kertaa vartalo on kananpojalta ja siipi kiiltokuvaperhoselta. Kiinnitin siiven kärjestään kohotarralla, jolloin keltaiset höyhenet mahtuivat alle ilmavaksi pyrstöksi. Taustapaperi on gessopestyä vanhaa tiedekirjaa. Hahmon nostin taustasta esiin hohtavasta tummansinisestä paperista stanssatulla ympyrällä ja laitoin ruututeippiä ylös ja alas. Nostin vielä kortin nimitekstin esiin kiinnittämällä sen alle kehykset kiiltävästä sinikuvioisesta kartongista. Reunoilla on punaista mustetta, ja koska painoin vahingossa sormellani hennon punaisen musteviivan yhteen kohtaan taustassa, painelin niitä tarkoituksella lisää sikin sokin.

(Vaihdettu."Viidakkofiilis"-ATC:hen sommittelin gellipainetulle taustalle meinoslehdestä leikatun liskon, stanssatun ja lävistetyn lehden, serviettipapukaijan, joulutähden lävistimellä tehtyjä kukkasia tarrakukkakeskustoilla ja muutaman timantin sekä puolihelmen. Reunoilla on vihreää akryylimaalia.

(Vaihdettu.) "Värähtämättä"-korttiin leikkasin Viken leimaamasta kirjekuoresta hahmot, jotka laitoin suihkeilla värjätylle ja kiekuroin leimatulle taustalle. Ääriviivoja korostin valkoisella gellikynällä ja lisäsin kirjasta leikatut ja tussilla värjätyn tekstin, josta kyllä tulee hiukan inha olo.

8.6.2021

Kollaasihahmo-ATC:ita

More collage creatures, this time in ATC-size. I've started to enjoy combining sentences from old books with them to get stories on the cards.
 
Nämä alkuvuoden kollaasihahmot ovat ATC-kokoisia ja kaksi alinta edelleen vaihdettavissa. Olen tosiaan tänä vuonna päässyt vauhtiin kirjantekstien yhdistämisessä kuviin. Yhdistelmistä saa usein tosi hauskoja tarinoita. Toivottavasti nyt kesäloman alettua syntyisi taas uusiakin kortteja!

(Vaihdettu.) "Lintu vai kala?" -kortissa kana sai hauelta pään ja perhoselta siivet. Silmässä on Glossyä, päässä paperista leikattu kruunu ja nilkassa ääriviivatarrakoru. Taustapaperia käsittelin aika lailla. Siihen on ainakin leimailtu vihreällä ja harmaalla musteella, roiskittu valkoisella vesivärillä ja piirrelty pisteitä hologrammiharmaalla geelikynällä. Reunoilla on harmaata mustetta.

(Vaihdettu.) "Kyllä vain" -kissa sai silmänsä ja vartalonsa ihmiseltä ja rusetin jostain mainoksesta. Silmäkaistaleen reunoja varjostelin harmaalla tussilla häivyttääkseni lajien rajaa. Käteen pujotin kiintoavaimen ja korvissa on timanttikorut. Taustapaperin kuviot töpöttelin maskin läpi samalla turkoosilla metallihohtomusteella, jolla kortin reunatkin on käsitelty.

(Vaihdettu.) "Motiivi" -kortissakin laitoin kissoille ihmisten silmät ja vartalot. Seisova hahmo sai timanttisen nappirivistön ja valkoisella geelikynällä tehtyjä yksityiskohtia sekä ääriviivatarrakorvarenkaan. Taustapaperi on ollut alkujaan yksivärisen keltainen, mutta olin kuvioinut sen kiekuraleimoilla jo vuosia sitten. Teksteillä hain lisää syvyyttä hahmojen väliseen suhteeseen. Reunamuste on kullanväristä.

"Oma itseni" -kortissa olin ajatellut kylpyammeen muodostavan hahmolle vartalon, mutta taitaa pikemminkin näyttää siltä, että hahmo makaa ammeessa. Häntä on askarteluhöyhen, siipi metalliriipus. Päähän asettelin stanssatun merihevosen "harjan" ja nenän sekä korvan välille timanttiketjutarran kukkineen. Silmäripsiä piirsin pitemmäksi ja asettelin ammeen reunaan helmirivistön. Taustapaperille en tehnyt muuta kuin reunojen värjäämisen hopeamusteella.

"Tähtiainesta" -ATC:n hahmon kasvot kokosin silmistä ja huulista, hiukset ovat parsakaalia ja mekko lampunvarjostinta, käsinä kädet ja jalkoina sormet. Asettelin hahmolle hopeiseksi musteutetun chipboard-kitaran monivärilankahihnasta soitettavaksi ja leikekuvarusetin hiuksiin. Mekon kiinnitin kohotarrapaloilla, jotta sain vartaloon muotoa. Taustapaperi on samaa kuin "Motiivi"-kortissa, mutta lisäsin siihen vielä pieniä hologrammihohtoisia valkoisia kangastähtiä. Reunamuste on vihreää.

 

17.5.2021

Kollaasihahmoja skinny-koossa

More collage creatures from me, this time in skinny-size.

Tässä lisää alkuvuodesta syntyneitä kollaasihahmojani, tällä kertaa skinnyinä. Vaihdan mielelläni samankokoisiin kortteihin. Jälkimmäinen kortti vielä vapaana.

Vaihdettu.

"Sitä lajia" on tämän neitokaisen kortin nimi, koska tekstissä lukee: "Hän ei ole sitä lajia joka menisi naimisiin." Kasvot ja siivet leikkasin EMP-vaatekuvastosta. Letti on mallin oma, mutta käänsin sen uuteen suuntaan ja lisäsin pahvirusetin. Mekko on jälkiruokakulho viinimarjoineen, jalat ja kädet leikattu lehtihahmoilta. Käteen laitoin metallisen teepannun ja korvaan  mustan timantin. Taustapaperia koristelin teksti- ja kengänpohjakuvioleimoilla, valkoisilla maaliroiskeilla ja kohomustetäplillä sekä hopeanvärisillä helmiäisainetäplillä. Yläkulmassa on harmaa helmi ja reunoilla musta muste.

(Vaihdettu.) "Ammattilainen" -skinnyyn sain mahtumaan kaksi kilpailevaa hahmoa. Tekstissä lukee: "Hän on amatööri. Minä olen ammattilainen." Isomman hahmon pää sai uuden suun, otsanauhan koiran pannasta, kädet ilmiseltä ja vartaloksi karkkitäytteisen kuohuviinilasin koristerusetteineen. Muovisen kukan kiinnitin pantaan haaraniitillä, joten sitä voi pyöritellä. Pienemmän hahmon silmät, ylävartalo ja jalat on lainattu eri henkilöiltä, hameena toimii lasipurkki ja hattuna huopakruunun kuva. Taustapaperi ei kaivannutkaan muuta kuin metalliturkoosit reunapyyhkäisyt musteella. Tämä on kaikkiaan 8. skinnyni, eli hiljalleen näitä eri korttikokoja tulee "otettua haltuun".

Pari aiempaa vaihtoon vapaata skinnyäni löytyy täältä ja täältä ATC-korttien joukosta.


29.3.2021

Kollaasihahmoja

I started this year's crafting with collage characters made using magazine ad clips, with matching texts from old books. These three cards, a skinny and two ATC's, all have parts of one single cat in them.

Aloitin vuoden 2021 askartelut lehdistä leikatuilla kollaasihahmoilla, jotka saivat oheensa tekstit vanhoista kirjoista. Näissä korteissa on yhteisenä nimittäjänä yksi ja sama mainoskissa. Kaikki ovat vaihdettavissa.

"Maailman keskipiste" on skinny. Taustan raitakartonkiin en lisännyt muuta kuin hentoa harmaata leimailua ja soirot läpinäkyvää lilaa verkkoharsoa. Kissan vartaloon lisäsin ihmisen kädet, suun, nenän ja silmät. Korviksi otin perhosen siivet ja hattuna on kaunis kahvikuppi. Kulmat kortista pyöristin ja reunat musteutin.
"Tavallaan" -ATC:ssä kissan pää sai ihmisen silmät ja vartaloksi kangaspintaisen kuohuviinipullon, jolla oli jo valmiina kaulahuivi. Hatun virkaa toimittaa rakennuksen katto, ja siivet lainasin Bacardin mainoslepakolta. Osaa ääriviivoista korostin valkoisella geelikynällä. Taustana on gelliprintti ja koristeena sininen sirkkarengas. Reunoilla mustaa mustetta. 

"Nuorempi sukupolvi" -ATC:hen käytin kissalta silmät. Kasvojen alaosana on lapsen kasvot ja yläosana huopainen koristehattu. Mariskoolimekkoon lisäsin vaihdikkaat kädet ja jalat. Tausta on telanpuhdistuspaperia, johon embossasin kirkkaalla musteella koko pinnalle sahalaitaraitaa, joka erottuu kuvassa hädin tuskin. Reunoilla on hopeanväristä mustetta ja koristeena prosenttiääriviivatarra.

Tässä vielä kaikki kortit rinnakkain. Sieltä sen palasina olevan kissan hahmottaa.

26.1.2021

Kortteja 2020: zetti-ATC:t tai sinnepäin

 I always admire the colourful crazyness of Zetti-styled cards, but I'm not sure, if you can use that name for these ATC's of mine, because I'm more into clipping and glueing than into drawing.

Ihailen aina zettityylisten korttien värikästä hullunkurisuutta, mutta en ole varma, voiko näitä omia viritelmiäni kutsua zetti-ATC:iksi, koska piirtelemisen sijaan tykkään leikata ja liimata korteissani myös yksityiskohdat. Kumpikin kortti on jo vaihdettu.

"Kun tänään lähden" -korttiin luonnostelin ja leikkasin lehtikuvan naisenpäälle vartalon röpelöpintaisesta paperista ja lisäsin siihen lehdestä leikatun käden. Siivet ovat kuultopaperiperhoselta ja lisäsin niihin Stickles-kimalleliimaa. Tausta on gelliprintti, jonka eriväriset alueet rajasin valkoisella geelikynällä. Leimasin taustalle myös valkoisia herätyskelloja. Kehykset leikkasin ruudullisesta paperista. Lisäilin vähän ääriviivoja ja yksityiskohtia mustalla tussilla ja valkoisella geelikynällä. Kaulaan laitoin timantit.

"Pitääxunaina"-kortissa lehtikuvamiehen pää sai kuviollisen kupin kuvasta liivit ja pienemmän miehen puvusta takinkaulukset, paidan ja mirrin. Vauva oli kakunkoristeen kuva lehdestä ja se asettui juuri sopivasti lehdestä leikatulle käsivarrelle. Toiseen käteen piti myös keksiä jotain, joten laitoin siihen kiintoavainriipuksen. Jalat leikkasin mustasta paperista korttiin mahtuvaan asentoon. Siivet sain taaskin kuultoperhoselta, kimalteella höystettynä ja kehykset ruutupaperista. Taustalla olevaan maalinpuhdistuspaperiin kirjoitin merkityksetöntä tekstiä valkoisella geelikynällä. 

Tästä tuli kiva korttipari, vaikka pariskunta eri koteihin päätyikin.



23.1.2021

Sillimainoksesta kolme korttia

These three cards, a skinny (with the dog head) and 2 ATC's, were made using one magazine ad of canned herring. The texts play an important role in these cards, so I'll try to explain them. The ATC with the fish head has the funniest text from an old science book, but it doesn't get translated that easily. In Finnish, we used to call deworming treatment "a worm cure", and here it says "Taking a worm cure on your own can be life-threatening." In the skinny it says: "Now he/she has one and he/she likes it." And the last ATC has two words from an old Finnish song: "a well-known fisherman".

Tein yhdestä aikakauslehden sillimainoksesta kolme korttia, toki käyttäen muitakin materiaaleja. Koirapäinen kaveri on skinny, muut ATC:itä. Alan tosiaan päästä vauhtiin vanhojen kirjantekstien käyttämisessä korteissa!

"Matokuuri" vaihdettu. Tuon tekstin löytymisen jälkeen tiesin, ettei kalan pää kaipaa hauskaa vartaloa tai paljon muutakaan lisuketta korttiin. Teksti on vanhasta Nuorten luonnonkirjasta (II). Värjäsin tekstin pohjan vaaleansinisellä Inktense-kynällä. Mato on piirros suolinkaisesta kirjan samasta sisäloisia käsittelevästä kappaleesta, mutta se ei toki alkujaan ollut koukun muotoinen, vaan saksin sen sisäkaarteeseen lovia saadakseni sen liimattua kippuraan. Väritin madon ruskeaksi ja laitoin kiilloksi Glossy Accentsia. Samalla aineella korostin kalan silmää ja liimasin muovikuplat kalan yläpuolelle. Taustapaperiin leimasin pari hentoa aaltokuviota hopeisella musteella.

Vaihdettu.
Loistohankinta"-skinnyyn kokosin hahmon koiran päästä, kalan pyrstöstä ja ihmisten käsistä. Vartaloon ja päähän laitoin kiiltoa Sticklesillä ja käytin vartalossa myös geelikynää täydentääkseni kyljen suomuja. Laukullisen käden olin leikannut jo aiemmin, ja nyt koetin löytää edes jotenkin samaan kokoon sopivan vasemman käden. Siihen piirsin mustalla tussilla raidat, jotta hihat olisivat samaa paria. Kaulakoruksi laitoin punaisia timantteja. Taustapaperissa on kuplannäköisiä palloja ja kimaltavia kohtia, jotka sopivat vedenalaiseen tunnelmaan. Reunoille pyyhin limenvihreää akryylimaalia.

"Tunnettu kalamies" -ATC lähti syntymään espanjankielisestä kirjansivusta, jolle pyyhin ensin tehostepastaa köysiverkkokuvioisen maskin läpi ja jonka värjäsin sitten musteilla. Värimaailmaan sopiva kuva löytyi vintagekuvista, ja otin sen harmaista yläkulmista palat pois kulmalävistimellä, jotta hienoa taustaa ei peittyisi niin paljon. Kuvan sankareista mieleeni tuli vanhan laulun sanat tunnetusta kalamiehestä, joten kirjoitin tekstin koneella, tulostin sen, värjäsin musteella ja kiinnitin korttiin. Ajattelin ensin täydentää vasemman yläkulman ongenkoukulla, mutta se olisi ollut vaikeaa kiinnittää turvallisesti, joten korvasin koukun ankkurihaaraniitillä. Sillimainoksesta leikkasin purkin kannen reunassa kiertäneen kalajonon kortin oikeaan yläkulmaan.


20.1.2021

Kortteja 2020: vaakasuorat ATC:t

 Two horizontal ATC's from last year. 

Tässä kaksi vaakasuoraan kokoamaani ATC:tä. Molemmat ovat löytäneet uudet kodit Tampereen suurvaihdossa. Kuvat saa suuremmiksi niitä klikkaamalla.

"Balin temppelistä" on lehtikuva kyseisen paikan ilmeikkäästä patsaasta, mutta olen jatkanut alkuperäistä kuvaa nelisen millimetriä kortin kaikille neljälle mustalle reunalle geelikynillä ja täydennellyt yksityiskohtia myös lehtikuvan päälle. Kiinnitin korttiin myös heiluvat irtosilmät ja erilaisia timantteja sekä pari hohtavaa kynsitarrakukkaa. Reunarajaa ei ensi katsomalta edes huomaa, mikä oli tarkoituskin.

Toinen kortti lähti liikkeelle tästä lehtikuvasta. Inspiroiduin tuosta runsaasta kukkaseppeleestä ja mallin tyhjästä katseesta, joten halusin lisätä kasvojen ympärille paljon kaikkea. Kortti saikin nimekseen "Runsaudensarvi".
Lisäsin kuvaan mm. lehtikuvassa ATC:n ulkopuolelle jääneitä marjoja ja lehtiä alkuperäisestä seppeleestä, kankaisia ja paperisia kukkia, pitsinpaloja, metalliriipuksen, timantteja, helmiä, hologrammitähtiä, kynsitarrakoukeroita ja kukkien rullattuja varsia. Vasemmalla on leikevihkon kannesta leikattu lintu kultakorutaustalla ja oikeassa alakulmassa kuviopaperista leikattu perhonen siivet koholla. Oikeaan yläkulmaan mallasin lehtimainoksesta leikatun rusehtavan sammakon, jonka vartalon korotin kohotarrapaloilla. Pienten yksityiskohtien rykelmiksi sommittelu on minusta hurjan palkitsevaa.