Heinäkuun lopussa luetut

Hannu Väisäsen omaan elämään pohjautuvan trilogian ensimmäinen osa odotti hyllyssäni vuosia. Aloitin kirjan pariin kertaan, mutta lukeminen jäi kesken. Kolmas yritys oli heti alkuunsa erilainen. Kerronta ihmaisi mukaansa ja pidin kirjasta paljon.

Väisänen kertoo lapsuustapahtumista yksityiskohtaisesti päähenkilö Anteron kautta. Kasarmimiljöö sekä tuon ajan ja Anteron perheen kasvatusilmapiiri välittyvät lukijalle hyvin. Mielenkiintoisinta oli eläytyä lapsen ajatusmaailmaan ja seurata taiteilijapersoonan kasvua. Trilogian kakkososa Toiset kengät on jo odottamassa lukuvuoroaan.

En ole lukenut aikoihin elämäntaito-oppaita. Ilona Rauhalan naisille suunnattu kokonaiseksi -kirja tuli luettavaksi naapurin suosituksesta. Kiitos M! Yllätys oli iloinen. Kirja on selkeä ja helposti lähestyttävä. Lukiessa saattoi miettiä oman elämän valintoja, sitä mitä tahtoo ja miksi. Kirjan punainen lanka on saada todellinen kosketus omaan itseen. Kuulostaa lattealta itsestäänselvyydeltä, mutta hetki kirjan (tai omien ajatusten) parissa osoittaa, että minuuden olemus vaatii ajoittain tutkiskelua. Kirjassa oli havainnollisia tapausesimerkkejä ja myös Rauhalan omakohtaisia kokemuksia ja oivalluksia.

Myönteistä oli sekin, ettei kirja ollut kepeä "yhdessä yössä muutokseen" -hehkutus, vaan asiatietoon perustuva ja käytännönläheinen. Minulle jäi päällimäisiksi tunnelmiksi aitous ja konstailemattomuus. Saattoi olla, että lukuhetki osui elämässäni erityisen sopivaan ajankohtaan, sillä päätin jatkaa vielä vuoden hoitovapaalla ennen paluuta opetyöhön.

Väisäsen ja Rauhalan jälkeen oli mukava antaa ajatusten lipua omikseen ja viettää hetki tutun dekkaristin seurassa. Seuralainen ei ollut kirjailijan parhaita, mutta sopi tähän hetkeen loistavasti. Pakkasen dekkareita on putkahtanut lukupäiväkirjaani tasaisin väliajoin ja niillä on ollut selkeä paikkansa ns. väliaikalukemisena.

Huolissani huomasin, että olen tainnut lukea Pakkasen koko tuotannon, joten mitä tilalle? Mielellään sarja, jossa esiintyy samoja henkilöitä tai tapahtumat sijoittuvat tiettyyn ympäristöön, juonikuvio on selkeä ja kerronta leppoisaa, voi olla muutakin kuin dekkarisarja. Kirsti Ellilän Kirkko-trilogia oli hyvä, mutta liian lyhyt väliaikaluettavaksi. Onko teillä ehdotuksia?

Outi Pakkanen: Julma kuu, Talvimies

Mökkilukemisena minulla oli kaksi Outi Pakkasen dekkaria. Julma kuu on kirjailijan uusin romaani, joskin se on ilmestynyt aikaisemmin jatkokertomuksena. Tarina rakentuu tuttuun tapaan ihmissuhteiden ympärille. Nainen rakastuu häikäilemättömään mieheen. Suhteen kehittymistä seuraa naapuritalon ikkunassa kiikaroiva, valkean kissan emäntä.

Tunnelma on trillerimäisen tiheä ja sakenee lukijaa koukuttavasti loppua kohti. Mutta loppu, oi joi, se on ihan muuta kuin Pakkaselta odottaisi. Kokonaisuudessaan Julma kuu on poikkeus kirjailijan tuotannossa, vaan ei välttämättä huonolla tavalla.

Talvimies oli tyyliltään tutumpi. Kuuma kesä huipentuu, kun Anna Laine rakastuu. Arvata voi, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää ja tarinan edetessä romaanin henkilöiden suhdeverkosto alkaa selvitä. Kirjassa kokataan runsaasti ja ruokien ohjeet löytyvät kirjan lopusta. Jälleen mainio dekkari.

Outi Pakkanen: Kissa kuussa

Jälleen leppoisa murhamysteeri. Joukko sukulaisia ja ystäviä kokoontuu Marjan kesämökille viettämään juhannusta. Kesäluonto on kauneimmillaan, sauna lämpeää, kuohuviini kuplii lasissa ja ruokapöytä notkuu herkkuja.

Illan mittaan käy ilmi, että juhlijoiden välillä on monenlaisia jännitteitä. Tuikeita katseita ja teräviä sanoja vaihdetaan, jotain myös salataan. Naapurihuvilan asukkaat herättävät voimakkaita tunteita. Juhannuspäivän helteeseen heräävät kaikki paitsi yksi. Murhatutkimus alkaa, mutta suvijuhlan vietto ei siihen pääty.

Kissa kuussa on tasapainoinen, viihdyttävä ja hyvin kerrottu tarina. Kerronnan pääpaino on ihmisten välisten suhteiden tarkastelussa. Taitavasti kuvatussa kesäidyllissä valmistetaan herkullista ruokaa ja syödään niin, että lukijan alkaa tehdä mieli välipalaa.

Kirjan henkeen sopinee tämä sunnuntainen kuva. Ruusukuvioisessa kupissa höyryää musta, vahva Assam-tee, tuoreen täysjyväleivän päällä kotimaista valkohomejuustoa, tuoksuvaa rucolaa, basilikaa ja mehukasta tomaattia.

Outi Pakkanen: Katso naamion taa

Kotipesässä on podettu viime päivinä ärhäkkää flunssaa. Viikonloppuna oli minun vuoro kääriytyä peiton alle. Mikä tuuri, että kirjastoreissulla olin napannut pari Pakkasen dekkaria kassiini.

Pakkanen taitaa dekkareiden kirjoittamisen. Jouluista (!) tarinaa lukiessani mietin moneen kertaan, miksi kirja toisensa jälkeen jaksaa miellyttää ja viihdyttää. Lukeminen on selkeää, sillä henkilöiden määrä ja tapahtumaympäristö on rajattu. Tässä kirjassa murhaajan motiivi ja henkilöllisyys paljastuivat vasta lopussa. Pakkasen dekkareissa ei ole ylenmäärin raakuuksia, eikä kiemuraisia yhteiskunnallisia ja maailmanlaajuisia juonikuvioita. Kerronta on sujuvaa ja henkilökuvaus kiinnostavaa. Ruoanlaittokuvaukset tuovat oman lisänsä tarinoihin.

Kreetta Onkelin Kutsumus -romaanista löytyy satiirisen hauska luonnehdinta tästä cozy mystery -lajityypistä. "Oli ruotsalaisia jäljitteleviä hyvän mielen rikosromaaneja, joissa tapahtui kauheita asioita, mutta siitä huolimatta huomattiin keittää väkevää kahvia, valmistaa voileipiä erilaisilla lisukkeilla, paistaa lampaankyljyksiä, pukeutua sävykkäästi ja lämpimästi ja harjoittaa seksiä mieleisen kumppanin kanssa. Oli dekkareita joissa oli ensimmäisessä luvussa juhlat. Seuraavassa luvusssa oli aamu. Puutarhasta löytyi ruumis. Hyvännäköinen naisetsivät terästi hiusväriä, lenkkeili ja tapasi kaikki, jotka osallistuivat puutarhajuhliin. Näin kului kolmesataa sivua. Toiseksi viimeisessä luvussa hän tuli vessasta ja paljasti murhaajan. Oli mielekästä lukea naisetsivän itsetuntoisesta ja vaihtelevasta elämästä, mutta minkäänlaista ajatusprosessia murhaajan päättelemiseksi ei ollut kirjoitettu." (s. 33-34)

Täällä on kiinnostava artikkeli "Iltapäivätee murhan ja pikkuleipien kera".

Outi Pakkanen: Pelistä pois

Viihdyttävä murhamysteeri. Hmm. Sanapariin sisältyy jotain merkillistä. Muistan vuosien takaisen kommentin eräältä silloisen lukupiirimme jäseneltä. Hän ihmetteli, miten kukaan voi väittää dekkareita viihdyttäviksi. Murhassa kun ei ole mitään viihdyttävää. Dekkareita luetaan paljon, niitä valitaan riippumattoon ja laiturille lomaluettavaksi. Sanotaan, että dekkareissa viehättää niiden ennakoitavuus, selkeä ja tuttu rakenne. Hyvä dekkari pitää lukijan uteliaisuutta yllä: on kutkuttava miettiä kuka on karmean teon takana ja miksi.

Martinsonin Nokkoset kukkivat oli niin täyteläinen lukukokemus, että kaipasin ns. välikirjaa. Sellaiseksi valikoitui Pakkasen Pelistä pois. Pakkanen ei mässäile murhan yksityiskohdilla tai selvittele syvällisesti ihmismielen pahuutta. Hän kertoo tapahtumista maltillisesti ja tarjoilee lukijalle rikoksen selvittelyä pääkaupunkimaisemissa varsin viihdyttävällä tavalla.

Outi Pakkanen: Korttelin kuningatar

Pakkasen dekkarit ovat luotettavia välilukemisia. Sujuva kerronta, näppärä ja mutkaton juoni, pääkaupunkia tunteville tuttu miljöö, herkullista ruokaa ja muutama lasillisinen kuohuviiniä. Lukeminen ei vaadi ponnistelua, eikä herätä suuria pohdintoja, mutta tarjoaa mukavaa ajankulua.