Ärsyttävä aihe

 Olen tätä aihetta vältellyt, kun verenpaine nousee, mutta kyllähän tämä liittyy aika olennaisesti puutarhaan.

Tunneleiden suuaukot nimittäin, ja se, että aika usein jalan alla maa pettää, tai painuu pahaenteisesti. Sitten, kun kantapäällä polkaisee, uppoaa jalka nilkkaa myöten. Kuvassa kauempana onkalon suu, edessä polkemaani tunnelia. Joskus sitä voi seurata näin päältä polkemalla pitkänkin matkan.

Asialla ovat vesi- ja peltomyyrät. Kumpikin syö kasvien juuria, joten pahaa tämä tietää.

Kukkapenkeissä näky on tämä. Mururakenteinen multa on toki kaunis ja hyvä, mutta tämä mylläys syntyy, kun myyrät uurastavat kasvien juurien ja kukkasipulien kimpussa maan alla. Kuva on muotopuutarhasta.

Tästä muotopuutarhan penkistä ovatkin jo tulppaanit hävinneet aiempina vuosina, harmi kyllä, mutta nyt mietin, kukkiiko tuossa keväällä enää yhtään mitään. Perennatkin ovat toki vaarassa, ja pensaat, köynnösruusutkin. Mylläystä on vähän joka puolella. Viime aikoina Supercat-myyränloukku on hommissa muotopuutarhassa, ja vesimyyriä se on napannutkin.

Nyt on pahin myyrävuosi varmaan ikinä ja myyriä on lähes kaikkialla, ikävä kyllä. Ruusu-heinätarhassa ei ole aiemmin myyrätuhoja tai myyrien jälkiä ollut, mutta nyt sielläkin on myllätty. Narsissin vastikään istutettuja sipuleita on noussut pinnalle. 

Ikävä kyllä, istutin juuri lokakuussa tuohon kohtaan tulppaaniaarteen, kun olin ajatellut, että se olisi myyrätöntä aluetta. 

Rembrandttulppaani 'May Blossom' tai 'May-blossom' on puutarha-antiikkia; vanha lajike, jota ylläpitää hollantilainen Hortus Bulborum -säätiö. Olin istuttanut yhden sipulin jo edellissyksynä, tässä se kukki kauniisti kevätkesällä. Tänä vuonna tilasin toisen sipulin samaa lajiketta. Vanhat lajikkeet ovat sen verran tyyriitä.

Kohta, jossa molemmat sipuliaarteet ovat, on juuri tuo myllätty paikka ylemmässä kuvassa. Jäi nyt ainakin tämä kuva kukasta muistoksi, jos tätä ihanaa tulppaania ei enää ole.

Mutapuutarha on tietenkin vesimyyrien rakastamaa aluetta, mutta ei sielläkään ole aiemmin tällaista ollut. Lutakon reunat ovat kauttaaltaan myyrän mylläämät ja reunoilla jalka uppoaa tunneliin. Pari kertaa tässä syksyn mittaan, kun olen lähestynyt mutapuutarhaa, on kuulunut molskahdus, kun rotan kokoinen vesimyyrä on painunut minua pakoon.

Mutapuutarhasta katajaa kohti menevä istutusalue on aiemmin saanut olla rauhassa myyriltä, mutta nyt siinäkin on tunneleita ja suuaukkoja.

Näin pahaa myyrävuotta en ole kohdannut, vaikka viitisen vuotta sitten oli sellainen, että ylärinteen hedelmätarhasta kaatuivat omena- ja luumupuu sekä kaksi kirsikkapuuta, kun juuret oli syöty. Nyt myyriä on kumminkin vielä enemmän, sillä niitä on lähes kaikkialla. 

Syyksi epäilen lauhaa viime talvea: myyrät ovat varmaan onnistuneet lisääntymään lähes ympäri viime vuoden. Puutarhani on pahaksi onneksi verkotettu peuroilta, minkä takia kettu ei pääse tänne myyräjahtiin. Pöllöt ja haukat onneksi pääsevät, ja niitä onkin runsaasti.

On vähän sellainen olo, että mitähän kasveistani on enää keväällä elossa. Onko tällaiselle tontille edes mitään järkeä puutarhaa tehdä? Vesimyyriä on täällä ollut aina, mutta tällaista ei minun aikanani eli pariinkymmeneen vuoteen.

Onhan täällä tietenkin myös supercat Musti, mutta ei sekään määräänsä enempää jaksa pyytää, kun on jo 19-vuotias. Emmekä ole ihan aina paikalla; tälläkin hetkellä olemme kaupungissa Mustin suureksi harmiksi. 

Kävimme eläinlääkärissä kontrollissa munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Vielä tilanne ei ole hälyttävä, vaikka Mustin paino laskee vähän jatkuvasti. Mutta veriarvot olivat siedettävät ja tauti on edelleen vaiheessa 2 (asteikolla 1–4).

Ransusta ei ole mitään apua vesi- ja peltomyyrien torjunnassa, tässä muuten vain kuva Ransusta kaikille hänen ystävilleen. Ransu hoitaa seurustelu-upseerin virkaa, tärkeä sekin.

Rembrandttulppaani Tulipa Rembrandt-Ryhmä

Mutapuutarhan rannoilla

 Viime aikojen sateiden ansiosta ojissa suorastaan virtaa vesi.

Ojanvarren kerrottu rentukka 'Multiplex' on alkanut kukkia. Tämä oja johtaa mutapuutarhaan.

Mutapuutarhassa on sen verran vettä, että jätän vihvilöiden raivaamisen tuonnemmaksi. Niitä en ole istuttanut, vaan kirjosorsimoa, kirjavalehtistä rohtokalmojuurta ja sarjarimpiä. Niistä sorsimoakin joutuu silloin tällöin raivaamaan.

Takana on istutusalue, jossa kukkivat narsissit. Mennään ensin sinne.

Täällä ei kuki vielä juuri mitään, mutta 'Watch Up' -narsissit – tai ainakin sellaisina ostetut – kukkivat kauniisti balkaninvuokkojen yllä. Balkaninvuokot aloittivat yhdessä 'Rejoice' -huhtikurjenmiekkojen kanssa kuukausi sitten, mutta ovat siitä huomattavasti runsastuneet. Mukavan pitkä kukinta-aika!

Muuten tässä pienessä penkissä ei ole vielä paljon mitään katsottavaa. Tummapärskäjuuren siirto tähän oli selvästi hyvä veto, sillä se on vuosi vuodelta runsastunut. Viime vuonna se jo kukkikin.

Mutapuutarhan reuna ei ole kostea ollenkaan, elleivät kasvit ulota juurensa kovin syvälle. Niinpä joskus pikkuisina taimina istutetut tarhaidänunikot ovat viihtyneet hyvin. Sen sijaan liuskalehtinen tervaleppä 'Imperialis' kuivuu niin pahoin joka kesä, ettei ole kasvanut ollenkaan. Saattaa olla jopa pienempi kuin aikoinaan taimen hankkiessani.

Katsastetaan sitten mutapuutarhan toinen puoli, siellä on laajempi istutusalue vanhan katajan vierellä. Puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum' on vuodesta toiseen alle metrinen. Olin kuvitellut siitä isoa massaa katajan kaveriksi. No, sittemmin olen täyttänyt tämän alueen kaikenlaisilla muilla kasveilla ja olisin pulassa, jos alppiruusu yhtäkkiä päättäisikin alkaa kasvaa – 15 vuotta harkittuaan.

Täällä melko varjoisessa penkissä viihtyy kultatesma – valtavan kaunis heinä, jonka hentoinen kasvutapa sopii muiden kasvien lomassa kasvamiseen. Ilokseni se tuottaa siementaimia, joita ei ole koskaan liikaa, vaan aina sopivasti. Marhanlilja on 'Guinea Gold'.

Täällä on myös varjoisten paikkojen herkkiksiä, kuten Fritillaria elwesii.

Fritillariat elelevät tarhamyrkkyliljan kupeessa. Suuri lehtitupas lupailee hyvää kukintaa syksylle, toivottavasti. 

Keijunpikkusydän 'Pink Punk' asuu myös täällä. Otin kuvan pari viikkoa sitten, kun kukkavarsi oli ilmestynyt.

Mutta voi! Seuraavan kerran, kun menin katsomaan, se oli hävinnyt. Tai se löytyi sitten kyllä kasvin vierestä maassa makaamasta. Se oli purtu poikki niin alhaalta, ettei kyseessä voi olla muu kuin pikkuinen jyrsijä tai lintu, joka on luullut tätä mehukkaaksi madoksi. 

Näitä kasveja on kaksi, mutta tämä oli ilmeisesti ainoa kukkavarsi. Voi harmitus!

Onneksi on paljon muitakin kasveja. Katajapenkin vanha rusokoiranhammas kukkii uskollisesti vuodesta toiseen, mutta tänä keväänä siinä on vain yksi kukka. Lehtitupas on tiivis. Luulen, että tutkin tämän jakamismahdollisuuksia. 

Toisella puolella katajaa on neljä koiranhammasta, mutta ne ovat tähän asti kukkineet huonosti. Mietin, että kasvupaikka saattaa olla liian kuiva.

Ternivuokko viihtyy katajapenkissä ja tuo siihen kaunista vaaleankeltaista sävyä, kiva yhdessä kultatesman kanssa. 

Taidan siirtyä jatkamaan kompostin tyhjennystä, se on taas vinossa. Melkoinen homma, joka täytyy näköjään tehdä parin vuoden välein, vaikka viimeksi luulin selviäväni kunnollisilla tolpilla ja tolpankengillä. 

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun tekemistä on enemmän kuin ehtii tehdä. Koko ajan huomaa uusia asioita, onneksi niistä joitakin ehtii lähes joka päivä tehdäkin. Mutta työlista vain pitenee sitä nopeammin, mitä enemmän vetää tehtyjä yli. Silti: vuoden parasta aikaa. Nyt nautitaan!

Balkaninvuokko Anemone blanda

Keijunpikkusydän Dicentra cucullaria

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Puistoalppiruusu Rhododendron Catawbiense-Ryhmä

Rentukka Caltha palustris

Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Ternivuokko Anemone × lipsiensis, valko- ja keltavuokon risteytys

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum

Kiviä ja lisää kiviä

 Niitä riittää.

Kun on rinnettä, on laakeista kivistä mukava tehdä rappusia. Nämä johtavat saniaistarhasta ylärinteen heinikkoon, jota myös hedelmätarhaksi kutsutaan.

Ensin laitoin vain yhden kiven ja seuraavaksi askelmaksi tuli paksu pätkä kuusenrankaa. Se toimi hyvin kymmenen vuotta, mutta tänä vuonna se lahosi. Näkymää vähän peittää edessä lojuva saarnen paksu runko, joka on myös lahoamispisteessä. Se on oivallinen ötökkähotelli.

Tänä syksynä tuli vastaan ensin yksi sopivan laakea kivi, sitten toinen. Nyt rappusissa on kolme askelmaa.

Jos teet rappusia, suosittelen testaamaan niiden mittoja askeltamalla ylös ja alas. Tässäkin laitoin ensin ylimmän kiven alemman portaan takareunan päälle, mutta silloin keskiaskelmasta tuli vähän liian lyhyt. Se häiritsi ylhäältä alas tullessa, kun askelmaa ei kokonaan nähnyt ja muutenkin jalka olisi halunnut ottaa pidemmän askelen. Ei auttanut muu kuin jättää askelmien väliin kovaksi tallattua multaa, jotta sain ylintä kiveä kauemmas. Voi kivien väliin laastiakin laittaa, mutta näin luonnollisessa kohdassa se olisi vähän ylimitoitetun näköistä.

Sitten on Titaniceja, joita ei saa siirrettyä mihinkään. Tämä kivi tökötti harmillisen korkeana keskellä reittiä sadevesitynnyrille. Kivessä on hankala pitkä kulma, joka osoittaa nyt alaspäin. Sen takia sitä ei saanut millään haudattua paljoakaan syvemmäs maahan, mutta sain sitä kuitenkin käännettyä niin, että matkalla tynnyrille on kiven laakeampi ja alavampi kohta. Kun saan täytettyä kiven ympärille kaivamaani kaivantoa, tulee kiven oikea reuna suunnilleen maanpinnan tasalle.

Pari iltapäivää tähän kului; suurten kivien kanssa äheltäminen on hyvin hidasta senttimetri kerrallaan -hivutusta. Voi olla, että tartun tähän projektiin taas ensi vuonna, mutta kivi on niin hirveän painava, ettei sen kanssa paljoa voi tehdä.

Edellinen kivi navetan kulmalla on uudesta köynnösmajasta oikealle. Kuvan oikeassa alareunassa näkyy myös Titanic, jota ei saanut maasta. Teen sen ja toisen samanmoisen murikan ympärille istutusalueen ensi vuonna.

Tänä vuonna istutan vielä perennoja köynnösmajan sisälle, kivimuurin juurelle. Löysin sinisateen puoleen hintaan ja perennoja eurolla. Ihanaa, sillä niille on tässä jo valmis paikka odottamassa.

Tässä oli Titanic, johon olen erinäisiä kertoja osunut ruohonleikkurin kanssa. Aikani kaivettuani löytyivät osittain kiven päältä mystiset vaijerit, joita en saanut kaivettua maasta, sillä ne jatkuvat mm. oikealla olevan puunkuivatuslaatikon alle ja toiseenkin suuntaan ties kuinka pitkälle.

Sain vaijereita väännettyä sivulle, mutta kivi oli niin suuri, ettei se noussut. Sen sain kuitenkin haudattua aiempaa syvempään ja käännettyä niin, ettei terävä pää enää tökötä maasta. Tällaiseen projektiin saa hyvin uppoamaan kitkentäjätettä, kun kaivettua kuoppaa täytyy peittää. Luulisi, että sama määrä maata menisi takaisinkin, mutta ei – maata tarvitaan aina lisää, sillä samalla tulee kaivettua erinäisiä viereisiä kiviä ylös.

Tässä en ole kaivanut kiviä, vaan maahumalaa. Kirjoitettuani siitä päätin ryhtyä toimeen ja yrittää estää sen vaelluksen pihatien poikki kohti seuraavia istutusalueita. Ei ole kovin järkevää kaivaa nurmikkoa auki juuri kurakelien alkaessa, mutta minkäs teet. Paras aika kaikkeen on silloin, kun ehtii ja tulee ajatelleeksi.

On myös Titaniceja, jotka kasvavat täydellisessä paikassa jo valmiiksi. Tämä muhkare on mutapuutarhan partaalla. Oikeastaan se saneli mutapuutarhan muotoa ja kokoa. Sammaloitunut kivi ja sen vierellä kasvava etelänkurjenmiekka ovat täydellinen pari.

Myös koivikon isot kivet pysyvät paikoillaan, Musti esittelee. Hän on iloinen, kun palasimme kotiin monen päivän kaupungissa tylsistymisen jälkeen. Oikeastaan Musti ehti tylsistyä kahdessakin kaupungissa ja autossa siinä välissä.

Mamma on iloinen Mustin ilosta, kuten siitäkin, että pääsee istuttamaan. Löysin narsissin sipuleita ja vähän muutakin alennuksella. Viime yön karmea tuuli ja piiskaava sade on muuttunut auringonpaisteeksi, joten nyt ulos ja maata kaivamaan!

Ties vaikka nousisi taas joku ihana kivi maasta.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Maahumala Glechoma hederacea

Mutapuutarha mietityttää

 Tai oikeastaan sen reuna.

Otin tässä aamulla muutaman kuvan. Tämä on ollut vaihteeksi harmaa päivä eilisen huikaisevan aurinkoisen ja lämpimän kelin jälkeen. Ei sitä syyskuun puoliväliksi tahtonut uskoa, mutta ei makeaa mahan täydeltä!

Näkymässä kuistin rappusilta näkyy nurmikentän takana kasvillisuutta ja kivi. Sen tällä puolella on kuoppa, joka on mutapuutarha.

Muutama askel eteenpäin ja edessä on herkkunurkka pienessä rinteessä kohti alempaa nurmikenttää. Syysvuokko ja syysmyrkkylilja ne siellä kukkivat, ihanasti ihan kuistin tuntumassa. Näen ne myös täältä keittiön työpöydältä käsin.

Sitten pitää jo kiertää metsäpuutarhan kautta, jotta päästään mutapuutarhan toiselle laidalle. Siellä on vähän köyhä kasvillisuus. Tummanvihreänä erottuu marjakuusi. Sille on pari Rohanin alkupisteessä, kuvassa oikealla. Niistä tulee jonkinlainen portti, tai siis kaksi pylväsmäistä hahmoa. Kunhan kasvavat.

Marjakuusia piti olla kymmeniä; hankin ne minipieninä kennotaimina tutulta taimistolta. Istutin valeistutukseen, mutta enpä arvannut, että ne ovat peurojen herkkua. Peura-aidaksi niitä olin ajatellut. Sen idean sai sitten kuopata saman tien, kun taimiakin oli elossa enää kaksi.

Mutta takaisin mutapuutarhan reunalle. Siinä ei mikään oikein kasva kovin hyvin.

Siinä, missä muualla tuskaillaan rohtosuopayrtin leviämisen kanssa, kasvaa omani kituliaasti ja kukki tänä vuonna yhdellä 30 cm:n kukkavarrella.

Tähkäkellopeippikään ei todellakaan leviä, tässä sen mahtava kasvusto lähes kokonaan.

Rohtovirmajuuri sentään viihtyy ja on tehnyt siementaimia mukavasti, tai ehkä jopa vähän liikaakin. Rikkaporkkanat tässä kesäisin lähinnä rehottavat.

Ja sitten on tämä! Tummapärskäjuuri, joka tuli viimeinkin kukkaan tänä vuonna. Kuva on elokuun viimeisiltä päiviltä.

Paikka on silti jotenkin köyhä. Liuskalehtinen tervaleppä yrittää sinnitellä hengissä vuodesta toiseen alle metrisenä. Kuvittelin mutapuutarhan partaalla olevan kosteutta, mutta ei sitä olekaan. Paahdettakin on aika paljon, aamupäivisin.

Oikeastaan paikka on vain rutikuiva ja savinen. Talvella se saattaa tulvia. 

On tässä vähän miettimistä. Kunpa voisi hankkia peräkärryllisen multaa.

Kesäkuussa mutapuutarhan ympäristö on ihan nätti, mutta mikäpä paikka ei silloin olisi. Sysikurjenmiekka kukki ennen juhannusta, Ransu esittelmässä.

Kokeilin jossain vaiheessa tähän parrakkaita kurjenmiekkoja, mutta ne eivät koskaan suostuneet kukkimaan ja olen siirtänyt niistä lähes kaikki jo muualle. On kuitenkin yksi kurjenmiekkaa, joka näyttää pärjäävän loistavasti.

Valkokukkainen etelänkurjenmiekka on mutapuutarhan pelastus. Tässä se on kukassa juuri juhannuksena. Ja yksi loistokurjenmiekan jakopalakin (tai ehkä ostettu taimi?) näyttää kukkineen ekaa kertaa, mutta missasin sen, kun laudoitin vintin seinää enkä paljon ehtinyt puutarhassa kierrellä. Huomasin kuihtuneen kukan vasta jossain vaiheessa elokuuta.

Ehkä näitä etelän- ja siperian- tai loistokurjenmiekan tapaisia voisi tähän enemmänkin laittaa? Seuraksi olisi mukava saada jotakin suurilehtistä, mutta kilpiangervo ja nauhukset ovat kuolleet aina aika pian istuttamisen jälkeen – ne vain eivät viihdy. Eivätkä kuunliljatkaan. 

Hmm.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä

Rikkaporkkana Daucus carota ssp. carota

Rohtosuopayrtti Saponaria officinalis

Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Sysikurjenmiekka Iris chrysographes

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum

Tähkäkellopeippi Physostegia virginiana

Mutapuutarhan ympärillä

 Osa kukoistaa, osa on hävinnyt.

Mutapuutarhasta johtaa isoon tienvarren ojaan salaojaputki, mutta viime talvena se jäätyi umpeen. Mutapuutarhan ympäristöön kertyi jääalue, joka ulottui monen metrin päähän varsinaisesta mutakuopasta. 

Tällä reunalla suopayrtti on yllätyksekseni hävinnyt, luulisi sen olevan perinnekasvina hyvinkin kestävä. Toisaalta kaipa se osaa tuottaa siementaimia. Rohtovirmajuuri on onneksi kestänyt talven olosuhteet täydellisen hyvin ja tuottanut siementaimiakin sinne tänne. Se on niin valtavan kaunis, että olen hyvin iloinen.

Mutapuutarhan toisella rannalla on parin neliömetrin alue, joka on saanut eniten takkiin. Siinä ei kasva enää oikeastaan mitään, muutama unikon siementaimi. Tästä on hävinnyt mm. himalajanjättililja, mikä kirpaisee jättimäisesti. 

Lähempänä katajaa ei jääkantta enää ollut ja siinä ovat onneksi koristekasvit elossa.

Kesäkuun puolella olivat mukulaleinikkien lehdet lakastumassa ja unelmatädyke kukki.

Siemenestä kasvatetut aidot englanninsinililjat kukkivat myös, onneksi en ollut istuttanut näitä lähelle mutapuutarhan reunaa. Siemenestä kasvattaminen on osoittautunut ainoaksi keinoksi saada tätä aitoa lajia eikä espanjansinililjaa tai näiden risteymää, jota näyttää kaikista englanninsinililjana myydyistä sipulipusseista tulevan.

Edessä on jokin mystinen tähdikki, olin luullut, että kaikki minulla kasvavat ovat toukokuussa kukkivaa turkintähdikkiä. Tämä on varmaan sitten sarjatähdikkiä. 

Toisaalta oli aika myöhäistä englanninsinililjallekin kukkia vasta juhannuksena – Britannian metsissä ne kukkivat huhti–toukokuussa!

Mutapuutarha on savinen kuoppa tonttini märimmällä paikalla. Virmajuuret näkyvät oikean alanurkan penkissä, äsken mainittu katajapenkki on vasemmalla. 

Tällä hetkellä mutapuutarha on kuivana, pohja on tummaa savea, joka halkeilee kuivuudessa. Siinä kasvaa melkoinen määrä vihvilää, mutta kasvakoon. Keskellä mutapuutarhaa näkyy ratamosarpion soikeat lehdet. Se kukki aivan upeasti tänä vuonna, mutta en tajunnut ottaa siitä silloin kuvaa.

Tässä välissä piti käydä tarkistamassa, olisiko mutapuutarhaan tullut vettä. Palasin eilen illalla kotiin, ja viikon aikana tulleista pikku sateista oli kertynyt mittariin vain 3 mm (haihtumisen huomioon ottaen ehkä 4–5 mm sademäärä viikossa). Kasvit lurpottivat siellä täällä ja nurmi on edelleen kulottunutta. Onneksi oli tullut edes sen verran vettä.

Mutta tänään on onni myötä. Pitäisikin laittaa lotto vetämään. Kerrankin meille osuvat saariston rankimmat sateet! Houtskarista vyöryi meillekin kunnon ukkonen, salamia ei juuri tähän ole ainakaan vielä tullut, mutta ensin alkanut rauhallisempi sade ja kolme kunnon ukkoskuuroa ovat tuottaneet sademittariin jo 12 mm! Yhdessä päivässä! Eikä päivä vielä ole ohi.

Mutta mutapuutarhan pohja on edelleen vedetön – vettä saisi tulla todella paljon enemmän, silti tämä on jo ihan lottovoitto.

(Paitsi että Wimbledonin naisten loppuottelun aikaa ei tarvitsisi ukkostaa, niin sitä uskaltaisi katsoa)

Onneksi mutapuutarhan reunan alppiruusu selvisi jääkaudesta, vaikka sekin oli jään kurimuksessa. Se kukki yhtä aikaa vastarannan tarhaidänunikon kanssa, siemenestä kasvatettu nimetön persikkainen lajike.

Alppiruusu on ihan perus-puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum', mutta selvästi ei viihdy kunnolla, kun ei ole yli kymmenessä vuodessa kasvanut kääpiötä suuremmaksi. Paikka on kyllä haastava, sillä talvella voi olla märkää tai jopa jäätä, kesällä kosteutta ei sittenkään ole riittävästi pintajuuriselle kasville.

Tarhaidänunikoita oli tässä enemmän, mutta onneksi tämä yksi selvisi. Tämä kasvaakin kauimpana siitä jääkentästä, joka talvella muodostui.

Ransu lannoittaa.

Viime syksynä ostin tummatähkämunkin muutaman muun kasvin kanssa Sotkamon Taimistosta. Tätä olin sujuvasti ihaillut kuvissa, mutta ei ollut tullut kaupoissa vastaan. Mahtavan tummat kukat avautuivat kesäkuun alussa.

Täytyy kehua taimien laatua. Kaikki Sotkamon Taimistolta elokuussa hankkimani taimet ovat nousseet hyvin tänä vuonna, munkkineilikkaa lukuun ottamatta (olipa munkkipitoiset ostokset). Joukossa on ketoruusuruohon ja keltakärsämön taimet, ja ne eivät aiemmin olleet pysyneet kauaa hengissä. Munkkineilikkaakin täytyy joskus kokeilla uudemman kerran, nyt oli niin vaikea talvi.

Olisipa huippua, jos tummatähkämunkki ja sysikurjenmiekka kukkisivat joskus yhtä aikaa. Nyt kävi niin, että kun munkki lopetti, kurjenmiekka aloitti.

Kurjenmiekan takana näkyy nousussa virginiantädykkö, ihana juttu, että sekin selvisi jääkaudesta. Jääkansi oli näidenkin kasvien kohdalla.

Komea röyhy on ihan luonnon vihvilää, itsekseen tullut, mutta olen alkanut nähdä sen koristearvon.

Sysikurjenmiekka ja tummatähkämunkki ovat aivan saman värisiä, kasvupaikoilla välimatkaa pari metriä. Ehkä jonakin vuonna yhtäaikaisuus toteutuu.

Mutapuutarhan vastakkaisella laidalla saunan nurkalla viihtyy kirjokurjenmiekka 'Kermesina'. Sekin kukki jo kesäkuussa. 

Puutarhani on jo sen kokoinen, että on mahdottomuus raportoida kaikesta ajantasaisesti tai ylipäätään kaikesta. Täytyy vain valita pala kerrallaan ja kertoa pieniä osia, valtaosa on sivuutettava. Olisi niin mukavaa jakaa ihan kaikki ihana ja kirjata asiat myös itselleni muistiin, mutta silloin pitäisi blogata joka päivä tai pari kertaa päivässä!

Katsotaan nyt vielä tällä puolella mutapuutarhaa olevan puolivillin kohdan suksee. Tässä kukkii Samettihortensian siemenestä kasvattama jalokallioinen 'Rosa Juwel'. Tähän en ole erityisemmin perustanut kukkapenkkiä, istuttanut vain jotakin heinikon ja nokkosten sekaan. Tässä kasvaa myös tämän saman kylän vanha minttu, tosin viime talvi näyttää vieneen siitä suurimman osan, tai olisiko sen juuret maistuneet myyrille?

Jalokallioista ei kuitenkaan ole syöty, ja se on jo tuottanut lisätaimiakin. Ihan huippua! 

Vaikka paikka on mutapuutarhan reunalla, on tämä kohta todella kuiva. Taustalla näkyy ruusu-heinätarha ja sen takana uusi puutarhaovi. Musti lojuu kivellä, jonka eteen olen halunnut pientä aukiota. Jossain vaiheessa ajattelin kiveystä, mutta sitten päädyin vain nurmikenttään, joka on levennys koko Rohanin pituisesta nurmikäytävästä (Rohan pilkottaa oikeassa reunassa).

Toisen ison kiven vieressä kukki valkokukkainen etelänkurjenmiekka aivan upeasti tänä vuonna. Kivet ovat hauskasti eri luonteisia, tämä on pysty ja terävä, se toinen on laakea. Vähän kuin japanilaisen puutarhan "kilpikonna"- ja "kurki" -kivet. Tai jos Mustilta kysytään, niin laakealla kivellä levätään ja pystyllä kytätään.

Loppuun kaikken tuoreimmat mutapuutarhan alueen kuulumiset. Keväällä kerroin 'Guinea Gold' -marhanliljan valtavan paksuista versoista. Sitten alkoi nuppuja kehittyä. Kerkesin jo pelätä, että kasvi ehtii kukkia ohi sen viikon aikana, kun olin poissa kotoa.

Mutta hurraa! Eilen illalla kotiin tultuani minua oli vastassa tällainen ilmestys. 

Kuten Rikkaruohoelämää-blogin Between totesi, näiden kuvaaminen on vaikeaa. Yksi varsi on parimetrinen, tuo toinen puolitoistametrinen, näiden lisäksi on kaksi metristä kukkavartta. Kukkien määrä näyttää olevan suoraan verrannollinen varren pituuteen.

Näitä on tässä kaksi muutama vuosi sitten istutettua sipulia. 

Tähän väliin on myös hurrattava sitäkin, ettei peura ole edelleenkään käynyt pihallani, muuten ei olisi näitä kukkia, kuten ei virmajuuria, kurjenmiekkoja, tädykköä eikä ruusujakaan. Mutta ne ruusut jätetään toiseen juttuun.

'Guinea Goldit' asuvat katajan vieressä. Takana näkyy toinen ilon aihe: tarhalyhtykärhö Princess Kate eli 'Zoprika' heräsi myöhään ja on jo kivunnut lähes kahteen metriin. Se tuntuu heräävän myöhään joka ikinen vuosi, ja se ei haittaa. Pääasia, että se on pysynyt nyt jo monta vuotta hengissä!

Edelleen jyrisee vaimeasti, mutta taidan silti laittaa antennin televisioon kiinni ja virittää Wimbledonin taajuuden.

Jännittävää loppupäivää sinnekin!

Englanninsinililja Hyacinthoides non-scripta

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Himalajanjättililja Cardiocrinum giganteum

Jalokallioinen Erigeron Speciosus-Ryhmä

Kirjokurjenmiekka Iris versicolor

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Munkkineilikka Dianthus carthusianorum

Puistoalppiruusu Rhododendron Catawbiense-Ryhmä

Ratamosarpio Alisma plantago-aquatica

Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis

Sarjatähdikki Ornithogalum umbellatum

Suopayrtti Saponaria

Sysikurjenmiekka Iris chrysographes

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Tummatähkämuntti Phyteuma nigrum

Turkintähdikki Ornithogalum oligophyllum

Unelmatädyke Veronica gentianoides

Vihvilä Juncus

Virginiantädykkö Veronicastrum virginicum