Marraskuun kalenteripoika

 Musti tarkastelee tiluksiaan asiantuntevasti.

Tässä ollaan metsäpuutarhassa mäntyjen katveessa.

Tarhamyrkkylilja 'The Giant' kukkii vielä aika hyvin, ja syyssahrameita on tuossa Mustin kuonon kohdalla. Oikealla on sinikataja.

Kalenteripantteri ei huomaa, että takaoikealta hiipii pieni häirikkömanuli.

Se lähestyy... Mustin korva ei värähdä. Minusta kummallakin on kuulo huonontunut, mutta ei kai se ole ihmekään, kun poikien iät ovat 17 ja 19.

...

... ja Musti vain miettii, mihin suuntaisi seuraavaksi.

Kohta pantteri on pulassa.

Nimittäin manulin taktiikka on häiriköidä puremalla hännästä.

Äh! 

Musti toivottaa turvallista marraskuuta ja varokaa takapiruja!

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Syyssahrami Crocus speciosus

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Aamun puutarhakierros

 Kukkia, kimalaisia ja saalista.

Ransu on aamupesulla kuistin rappujen juuressa.

Eilen tuli leikattua nurmikko tältä suunnalta. Navetan edestä löytyy rujompaa katsottavaa. Olen virittänyt Supercat-myyräloukun parin kuukauden tauon jälkeen ylämäkeen, kottikärryistä vasemmalle, kun löysin uuden onkalon suun.

Sieltä on nyt noussut neljässä vuorokaudessa kuusi vesimyyrää. Olen osunut myyräsuoneen! 

Vesimyyrä eli vesirotta on rotan kokoinen, lähes musta ja pitkähäntäinen. Näistä osa on pienempiä, nuoria luultavasti. Kaksi selällään olevaa ovat eilisiä, aamukasteen pisarat saavat ne vaaleammiksi. Tänään tuli taas isompi vonkale. 

Ihme kyllä, raadot eivät ole yön aikana hävinneet. Eivät hävinneet edellisetkään. Ehkä pöllöillä sun muilla on mahat täynnä myyriä jo valmiiksi. Niitä vilistää kaikkialla. Mutta vesimyyriin en ole törmännyt sitten kevään. Ne kun elävät pääosin maan alla syöden kasvien juuria.

Siirrytään kauniimpiin kuviin. Sinipallo-ohdake 'Veitch's Blue' kukkii preerian yläosassa. Nyt, kun kukkia on auki, käy jatkuva pörinä.

Kuvaa ottaessani katsoin, että kukinnolla on kaksi kimalaista, mutta tuo toinen onkin varmaan kimalaiskuoriainen. Kimalainen saattaa olla isokimalainen.

Hypätään muotopuutarhaan, sillä sielläkin kukkii sinipallo-ohdake, tällä kertaa 'Taplow Blue'. Jos nämä kaksi lajiketta laittaisi ihan vierekkäin, saattaisi joku eroavaisuus löytyä, mutta kun ne elävät eri puolilla pihaa, näyttävät ne identtisiltä. Lisäksi tässä kukkii mm. hohtopiikkiputki ja preeriaväriminttu.

Tämän kimalaisen raidat ovat tummemman keltaisia. Olisiko mantukimalainen.

Hohtopiikkiputkessa oli perhonen vielä yöpuulla. Tai yökukalla.

Tommolan tilan syreenileimussa saattaa olla ainesta unelmien syreenileimuksi, vaikka se ei ole edelleenkään liila, vaan minun silmissäni vaaleanpunainen. Korkeintaan punaliila, kun haaveeni syreenileimu on siniliila. Kukkien muoto on kuitenkin hyvin kaunis, kuten myös vaalea alue kukan keskellä. Luulen, että tulen pitämään tästä kovasti.

Mutta onneksi muotopuutarhassa elää ja viihtyy ihastuttava Flame Blue eli 'Bareightysix'!

Monta vuotta haaveilin leimuista, mutta ensimmäiset istuttamani syysleimut kuolivat ja ajattelin, että ne eivät viihdy. Ne näyttivät kuivuvan kokoon. Mutta sitten alkoi viihtyä ensin yksi syysleimu, sitten toinen. Tämä on kiva juttu, sillä niiden kukinta piristää loppukesän masentavaa kesän päättymisen tunnelmaa.

Kirjoukonhattu on naurettava rääpäle, mutta tänä sateisempana kesänä se on sentään tehnyt kaksi kukkavartta, jotka nousevat jopa lähes metrin korkeuteen. Kukkia näkyy tulevan tusinan verran.

Taustalla näkyy muotopuutarhan varsinainen yllättäjä.

Endless Summer -hortensia The Original ei ole ikinä kukkinut näin runsaasti eikä ollut näin reheväkään! Isoa puskaa siitä en näköjään koskaan saa, mutta nyt se on sentään noin metrin korkuinen ja kukkii kuin viimeistä päivää. Hankin tämän silloin, kun Endless Summerit tulivat Suomessa myyntiin ja markkinoilla oli vasta tämä ensimmäinen lajike. On siis pärjännyt avomaalla 15 vuotta.

Heinäkuun kuumuusjakson aikana kukat ja lehdet alkoivat lurpottaa, mutta onneksi tuli jokunen sade, ja hortensia piristyi heti. Olen varmasti myös viskannut tälle jotakin lannoitetta, sillä välillä on ollut aika monta sellaistakin vuotta, ettei tämä ole kukkinut lainkaan.

Tämä on siis virallisesti jalohortensia 'Bailmer'. Kukat olisivat happamassa maassa sinisemmät, mitä kovasti toivoin. Olen lannoittanut rodolannoitteella ja haudannut rautaromua maahan yms., mutta kukista ei tule sinerviä millään. Sama safiirihortensian kanssa. Luovutan ja hyväksyn pinkit kukat, vaikka harmittaa. Vaaleansininen vain olisi niin paljon mieluisampi väri kuin vaaleanpunainen.

SuperMusti saapuu. Kyllä sillekin riittää myyriä. Musti metsästää maanpäälliset, eli pelto- ja metsämyyrät. Viime yönäkin toi olohuoneen matolle peltomyyrän.

Eilen sain keväästä asti jatkokäsittelyä odottaneen kasan risuja haketettua kuistin kulmalla. Kivaa, sillä kasa oli kymmenen neliömetrin kokoinen. Samalla istutin uuden pikkujasmikkeen, kun vanha kuoli. 

Uusi taimi meni nyt vähän lähemmäs nurkkaa, toivottavasti tuulensuojaisempi paikka – tai sitten ei. Tuulihan tähän pahasti osuu. 

En tiedä, onko tuuli edellisen pikkujasmikkeen kuolinsyy vai mikä, mutta olen kovasti kaivannut sen metsämansikan tuoksuista kukintaa. Lisäksi toivon uudesta jasmikkeesta vähän tukea joka suuntaan lakoaville kultapalloille. Kuvassahan ne näyttävät olevan pystyssä, mutta pystyssä ovat siis ne, jotka vielä ovat pystyssä.

Pisimpiä rankoja kannoin risuaitaan, joka oli jo madaltunut huolestuttavasti – peuroja liikkuu kylässä nyt keskellä päivääkin, kun syys saa. Aita täytyy saada kuntoon ja riittävän korkeaksi. 

Huomasin iloisen yllätyksen.

Tarhakellokärhö 'Arabella' kukkii! Löysin tiedon täältä blogista, että olin istuttanut tämän keväällä 2017. Sinä kesänä nuori taimi kukki, mutta eipä sen jälkeen. Kasvupaikka onkin toivoton: mäntyjen alla, kovassa ja kuivassa savimaassa, parin puskan välissä. On vähän ihme, että kärhö on pysynyt hengissä.

Tänä vuonna se viimein ulotti kasvuaan puskien läpi niiden ylle, kuten olin visiossani sen kuvitellut tekevän. Huomasin nupun joskus viikko sitten, mutta sitten unohdin sen. Onneksi tuli tehtyä tuota risu- & aitahommaa!

Kuvassa on myös kaksi kukkakärpästä. Hiidenkiven puutarhan blogissa keskusteltiin pari vuotta sitten siitä, käykö kärhöissä pölyttäjiä. Tämä tarhakellokärhö ainakin näyttää niitä houkuttelevan.

Myyristä vielä: niitä vilistää ihan silmissä, näen joka päivä jossain kohtaa pienen myyrän kipittävän. Eilen, kun olin täyttänyt tuorella hakkeella huussin kuivikelaarin, näin illemmalla vessakäynnillä pikkuisen myyrän vilistävän äkkiä laarista pois avatessani huussin oven. Taisi tuore puuntuoksu houkutella. Enpä ole ennen vessassa myyrään törmännyt! Ovat ne hauskoja ja söpöjä – kun vain eivät söisi kasvejani niin ahkerasti.

Hohtopiikkiputki Eryngium giganteum

Jalohortensia Hydrangea macrophylla

Kirjoukonhattu Aconitum × stoerkianum 'Bicolor'

Kultapallo Rudbeckia 

Pikkujasmike Philadelphus Lemoinei-Ryhmä

Preeriaväriminttu Monarda fistulosa

Sinipallo-ohdake Echinops bannaticus

Syreenileimuksi kutsutaan joitakin syysleimun, Phlox paniculata, vanhoja lajikkeita.

Tarhakellokärhö Clematis Integrifolia-Ryhmä

Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana

Toukokuun kalenteripoika ja vieraileva tähti

 Kaikenlaisia hiippareita.

Ransulla on asiaa. 

Täällä on havaittu tunkeilija. Pikaisesti katsomalla näyttää siltä, että kaikki on kuten pitääkin. Ruskopenkki kukkii ja sen vierellä istuu karvainen kissa.

Mutta karvakasa ei ole Ransu! Se on kaunis ja ihastuttava siperiankissa Rufus naapurustosta. Asiassa ei muuten olisi mitään vikaa, mutta Ransu ei uskalla oikein enää mennä pihalle ilman seuraani ja koska piha on Mustin, pelkään yhteenottoa.

Tämän jutun kirjoittaminen keskeytyi hetkeksi, kun näin ikkunasta Mustin liikkuvan oudosti pihalla. No Rufushan siellä taas oli ja Musti ajoi sen pois, kun juoksin hätiin. Pelkään yhteenottoa, koska Musti täyttää ihan justiin jo 19. Onneksi tappeluista ei ole toistaiseksi merkkejä, paitsi Mustin kainalossa oleva haava, johon on tullut iso rupi, mutta se on voinut tulla myös painista Ransun kanssa tai jostakin muusta. 

Seurataan tilannetta ja toivotaan parasta. Kovin lähelle Rufusta en ole koskaan päässyt: se ottaa pian jalat alleen minut nähdessään. Kuvaa ottaessani se pysyi ihmeen pitkään paikallaan minua tarkkailemassa, mutta minulla oli zoomlinssi, jolla sain kuvan kaukaa.

Mutta sitten muihin hiippareihin, tai pikemminkin hiippoihin. Katsotaanpa, mitä täältä löytyy...

Esittelyvuorossa ovat varjohiipat, yksi lempisukuni, josta ensimmäiset ovat kukassa. Vaskivarjohiippa on upean värinen. Otin kuvan äsken ja koleasta tuulesta huolimatta kuvassa on kimalainen. Varjohiippojen pikkuiset kukat ovat niiden suosiossa.

Tarhavarjohiippa on myös aikaisimpia, ensimmäiset pari kukkaa ovat auki. 

Hiipan edessä näkyy rohtosuoputki 'Daphnis', se on alkanut viimein vähän levitä. Joku kirjoitti joskus kommenttiin, että kohta se on levinnyt kaikkialle, mutta epäilen, että kommentoija sekoitti rohtosuoputken kirjavalehtiseen vuohenputkeen. Istutin taimen nimittäin yhdeksän vuotta sitten ja nyt vasta se on alkanut vähän luikertaa alkuperäisestä istutuskohdastaan sivummalle.

Varjohiippojen kukat ovat todella somat ja niitä kannattaa tutkia läheltä, vaikka se tarkoittaakin kyykkyyn menemistä.

Liikuin villin punaisen penkin vierellä, kun huomasin paljonkin punaista. Tänne jakamani tarhavarjohiipan pala onkin jo aivan villisti kukassa! Metsätyräkki 'Chameleon' tavallaan sointuu siihen, tavallaan kukat vähän häviävät punaruskeisiin lehtiin. 

Kombo on kiva, vaikka tässä kohdassa joudunkin taas kitkemään metsätyräkkiä ankaralla kädellä, sillä sen ja ukkolaukkojen runsaan kasvuston seassa olisi pienempiä kasveja, joita ei edes näe.

Huomattava osa varjohiipoista on vasta tulossa kukkaan, kuten tämä hobittipenkin 'Pink Elf'. Se on risteymä – varjohiippoja on kovasti risteytetty, mistä kertoo tieteellisissä nimissä näkyvä ruksi. Suurin osa lajeista on kokonaan vailla lajinimeä, kun ne ovat niin monen eri lajin välisiä risteymiä. 

Kunpa vain meiltä saisi lajikkeita laajemmin, sillä kun on hommannut ne, joita on mahdollista kotimaasta löytää, joutuu kokoelmaa kartuttamaan tilaamalla ulkomailta. Huono saatavuus, tai se, että joka myymälässä myydään samoja kahta lajiketta, ovatkin varjohiippojen ainoa huono puoli.

Toivon todella, että tämä on oikeaa lajiketta, sillä 'Pink Elf' on erittäin kaunis. Istutin sen viime kesänä ja tämä on nyt ensikukinta. Jännittävää!

Myös 'Mandarin Star' on istutettu viime vuonna. Se ei ole nimestään huolimatta oranssi, vaan valkoinen kukka keltaisella keskustalla, todella kaunis. Mandariini voi viitata Kiinaan, mistä moni varjohiippa on kotoisin, ymmärtääkseni tämä on siellä risteytetty.

Alan vähitellen toivoa myös omia risteymätaimia!

Mandarin Starin kuvaaminen on toistaiseksi vähän vaikeaa, kun vasta alimmat kukat ovat auki ja kasvi elää kahden kiven välisessä kanjonissa. Lajikkeella on jännittävät suuret, pitkänomaiset ja piikkireunaiset lehdet, joita kuvassa näkyy etualalla. Samaan kanjoniin on kylväytynyt myös rohtosormustinkukka, sen lehdet näkyvät vihreämpinä. 

Taustalla on ihana pikku puska, jota metsäjänis ei pystynyt talven aikana kokonaan kaluamaan, vaikka yritti. Ensi talveksi täytyy laittaa isompi ja tiheämpi verkko.

Se on tähtimagnolia, jossa on muutama karvainen nuppu, jotka ovat alkaneet raottua!

Siitä päästiinkin takaisin karva-asiaan ja omaan nuppuuni. Ransu voi ihan hyvin ja leppoisasti, aina ei vain saa ihan niin paljon huomiota ja ruokaa kuin tarvitsisi.

Koska on edelleen hyytävä tuuli, kalenteripoika muistuttaa myös untuvahousujen tarpeellisuudesta!

Metsätyräkki Euphorbia dulcis

Rohtosuoputki Peucedanum ostruthium

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Tähtimagnolia Magnolia stellata

Ukkolaukka Allium hollandicum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense