Showing posts with label carlina. Show all posts
Showing posts with label carlina. Show all posts

Sunday, 15 June 2025

Raivausta ja lepoa

 Tunnelmia sieltä täältä.

Sisälläkin kukkii, sillä osa pelargoneista on yhä sisällä. Vien niitä ulos sitä mukaa kuin muistan ulos marssiessani ottaa kainaloon. Kuvassa on vasemmassa reunassa 'Deerwood Lavender Lass', oikeassa reunassa voi juuri ja juuri erottaa samanlaisia pikkuisia vaaleanpunaisia kukkia. Ne kuuluvat risteymälajille Pelargonium reniforme × abrotanifolium. Kumpikin on rentovartinen amppelikasvi. Kesäksi ripustan ne puun oksille.

Mutta mennäänpä mekin ulos, sillä sisällä ei juuri tule oltua. Huusholli on melko järkyttävässä kunnossa, mutta kuka siitä välittää, en minä ainakaan.

Juhannusruusu on juuri aloittanut kukinnan. Verraten myöhään – tämähän jopa saattaa olla juhannuksena täydessä kukassa. Kukkia tulee vielä satoja lisää, nyt ovat vasta ensimmäiset auki.

Ison kuusen toisella puolella, saniaistarhan takana, on revontuliatsalea 'Mandarin Lights'. Tämä ihana puska on ollut joka euron väärti! Ostin sen muutama vuosi sitten K-Raudan taimipihalta, sillä siellä atsaleat olivat – ainakin silloin – minusta verraten edullisia, lisäksi hyvän kokoisia ja kuntoisia.

Eilen pidin siivouspäivän Rohanissa. Leikkasin nurmen ja sitten kävin rehotuksen kimppuun. Rohan on pitkä penkki kuvassa oikealla, sen idea on tumma-vaalea väritys.

Tästä kohdasta lähti pois niin paljon tummakurjenpolvea, että sain näkyville valkokukkaisen 'Alba' -särkyneensydämen, tummalehtisen 'Atropurpurea' -syyskimikin, helminukkajäkkärän, kerrotun kielon ja jopa hentoisen sulkakellukan. Taustana niillä on punaperuukkipensas 'Royal Purple'. 

Kaikkia tummakurjenpolvia ei voi kitkeä, sillä se on niin ihana kasvi ja viininpunakukkainen lajike 'Samobor' sointuu Rohaniin täydellisesti.
Koska Rohanista on tullut varjoisampi istuttamani pensasaidan ja pienien puiden ansiosta, istutin siihen nyt pensasmagnolian. Jospa se tässä viihtyisi, aiempi yritys toiseen paikkaan ei onnistunut, vaan se kuoli. Useimmat magnoliani ovat kuolleet, mutta viimein sain joitakin niistä elämään ja tällä hetkellä täältä löytyy japanin-, tähti- ja loistomagnolia sekä tämä uusi pensasmagnolia. Olen kai oppinut istuttamaan ne sopivan varjoisiin paikkoihin.

Lehtoakileijojakin saa kitkeä, kaikki väärän väriset pois. Tämä, jossa on 'William Guiness' -perimää saa ilman muuta jäädä. Alkuperäinen William kuoli, mutta onneksi se ehti tuottaa samansävyisen jälkeläisen. Taustalla on purppuraheisiangervo 'Diabolo'

Tässä näkyy Rohanin loppupää. Ehkä tuo nyt ei siistiltä varsinaisesti näytä, mutta olen iloinen, kun kaikki ei-toivotut tuli kitkettyä.

Rohania vastapäätä, siis nurmikäytävän vasemmalla puolella, on ruusu-heinätarha. Se tuli nyt samalla iskulla kuosiin. 
Siirsin penkin keskiosiin hävinneen hopeakurhon ihan tähän etukulmaan. Joskus on vaikea tietää, minkä kokoisiksi kasvit kasvavat. Tämä kaunis ohdake oli yllätyksekseni hyvin matala. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa paahteessakin, kun aiemmin oli toisten kasvien välissä lähes piilossa.
Kitkin innoissani penkin takana olevaa heinärehotusta. Hoksasin viime vuonna levittää pressut tuonne entiseen ojaan, mutta sen reunalta luikertelee vielä heinää. Yksi korkea tuppo lähti oikein komeasti juurineen.
Tämä aamuna herättyäni tajusin, että siellä oli isosiniheinä 'Transparent'! No voi vihvilä. Onneksi kitkentäjätteet jäivät korrikärryihin lojumaan, sieltähän se löytyi ja pääsi takaisin maahan anteeksipyyntöjen kera.

Portaat ylös ja kasvimaalle. Sen reunalta löytyy ruusutarha. Kukassa on luultavasti pioni "Obowano" – pitääkin lähettää kuvia sen nupuista ja kukista tunnistajille – ja ilokseni myös yksi kaurajuuri (kuvan keskellä). Kohta voin lakata paapomasta niitä viljelylaatikossa, jos kaunis kukka säilyy kukkapenkeissä.
Sehän on kaksivuotinen, ja kylläkin syötävä, mutta enpä ole vielä maistanut. Pitäisi varmaan, mutta kuka nyt ehtii laittaa ruokaa.

Kosteikkopuutarha on sama paikka, johon olen istuttanut kevättä varten lumikelloja. Haaveissa on etelänkevätesikoiden, lumikellojen, talventähtien ja tarhajouluruusujen tuottama kevätkukinta puron partaalla.
Muistan, kun siitä joskus kirjoittaessani joku ehdotti kommentissa jotain korkeampaakin kasvia. Yritin kuvailla, että kyllä tässä korkeampaakin on... näin kesällä siinä ei muuta olekaan. Kasvusto on vyötärönkorkuista: mesiangervon eri lajeja, lehtosinilatvaa, kostean paikan kurjenpolvia, kuningassaniainenkin siellä keskellä pinnistelee – saisi viimeinkin nousta muuta kasvustoa korkeammalle. 
Korkeammalta otettu kuva ei ehkä näytä kasvuston korkeutta ihan uskottavasti. Tuo on ihan villi viidakko, nokkoset sentään yritän seasta nyhtää pari kertaa kesässä. 
Kuvassa kauempana, japaninlehtikuusen oksan alta, kurkistaa alppiruusu...

... se on mutapuutarhan reunalla kasvava puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum', joka on pari–kolmimetrinen kaikissa muissa puutarhoissa, joissa olen sen nähnyt. Täällä se on 15 vuotta kasvettuaan ehkä juuri ja juuri metrin korkuinen, ei ihan sitäkään. 
No, ainakin se kukkii tänä vuonna komeasti. Hankin oikein rodolannoitetta, jotta saisin sen kasvamaan, tässä lienee tulos. No, ihan kiva tulos.
Idänunikot, tai tässä tapauksessa tarhaidänunikot, poksahtavat kohtapuoliin auki!

Sain eilen leikattua vaahteran oksia muotopuutarhan reunalla tuhoamatta ensimmäisiä 'Patty's Plumin' nuppuja, ne näkyvät kuvassa alhaalla.
Ripustin riippumaton vasta eilen – ennätysmyöhään. Silloin vasta oli niin lämmin päivä, että voi kuvitella tarkenevansa. Vietinkin pitkän nautinnollisen tovin riippumatossa kirjan parissa, kun olin ensin asentanut sen toiseen päähän vaahteran ympärille uuden köyden. Vanha, kymmenen vuotta palvellut köysi napsahti poikki, kun kävin riippumattoon, ja mätkähdin selälleni maahan.
Ystävä juuri kertoi olleensa eilen hetken shortseissa, siihen en sentään vielä uskaltautunut. Ehkä tänään – ehkä. Riippumatossa tarkeni juuri ja juuri, sillä talon kulmalla siihen osuu aina tuuli jostakin suunnasta.

Ransu-sydänpotilaalle saattaa tänään olla jo liian kuuma, sillä mittari näyttää 20 astetta ja se on Ransun helleraja. Vakiopaikka, kuistin keinutuoli, on onneksi suurimman osan päivää varjossa, talon pohjoispuolella kun on.
Sopivaa säätä sinulle!


Hopeakurho Carlina acaulis
Isosiniheinä Molinia caerulea ssp. arundinacea
Juhannusruusu Rosa spinosissima 'Plena'
Kaurajuuri Tragopogon porrifolius
Lehtoakileija Aquilegia vulgaris
Pensasmagnolia Magnolia sieboldii
Puistoalppiruusu Rhododendron Catawbiense-Ryhmä
Punaperuukkipensas Cotinus coggygria Rubrifolia-Ryhmä
Purppuraheisiangervo = lännenheisiangervon, Physocarpus opulifolius, punalehtiset lajikkeet
Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -Ryhmä
Syyskimikki Actaea simplex
Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis
Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä
Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

Thursday, 12 May 2022

Yksi kirjopikarililja jo kukassa

 Veikkasin kostean kevätniityn kirjopikarililjojen ensimmäisen kukan avautuvan eilen eli 11.5., mutta siellä ei olla vielä lähellä kukkien avautumista.

Sen sijaan ruusu-heinätarhassa on avautunut yksi valkoinen kukkia, mutta tätä ei lasketa, sillä en tarkoittanut tätä paikkaa. En tainnut edes muistaa, että niitä tässäkin kasvaa. Nyt muistan, että viereiseen Rohaniinkin olen näitä joskus istuttanut, mutta niistä ei taida näkyä vielä juuri mitään.

Ruusu-heinätarha näkyy kuvassa vasemmalla, se on vielä keskeneräinen, siksipä upotin siihen syksyllä taimiruukkuja. Oikealla on Rohan, joka on vain pitkä tien suuntainen suora penkki. Molemmat penkit päättyvät kivipengermään, josta pari rappua nousemalla päästään kasvimaalle.
Vehmaanvihreät lehtitupsut kuuluvat tässä ja kaikissa muissakin kuvissa mukulaleinikille, se kansoittaa ja viherryttää puutarhani ansiokkaasti keväisin. Nurmikollakin sen voi nähdä kirkkaanvihreinä läntteinä.

Taimipottien edessä nousee punaisena silkkipioni. Jaoin Rohanin isoksi levinneen silkkipionin syksyllä kolmeen osaan. Istutin yhden takaisin, mutta kauemmas nurmikäytävästä, kun pioni ryöppysi pitkälle käytävälle. Kaksi muuta palaa pistin tähän ruusu-heinätarhaan sillä ajatuksella, että ne eivät välttämättä nouse. En ole mikään pioninjakamisen ekspertti.
Sitten tuli talvi ja jääkausi ja tälläkin alueella oli jääkansi. Etenkin sen toisen pionin jakopalan kohdalla. Mutta mitä kummaa, se alkoi ensin versoa, ja nyt on tämä toinenkin noussut!
Taimipoteissa näkyy olevan elossa ainakin viime vuonna kylvetty toppo Koeleria vallesiana 'Mountain Breeze', sekin on iso ilo. Kun tiedossa ei ollenkaan ollut, kuinka talvenkestävä koko laji on. Sillä ei ole suomenkielistä nimeäkään.

Edellisessäkin kuvassa taustalla häälyvät nämä iloiset löydöt. Punaisena nousee amerikanpioni, joka kukki ensi kertaa viime vuonna ihanalla hempeän vaaleanpunaisella kukalla. Keskellä kuvaa on lähes musta läntti, joka on karhunputki 'Ebony'; hyvin tummalehtinen lajike. Se on onnistuneen siemenkasvatuksen tulos, ja toinenkin taimi, jonka tähän penkkiin istutin, on noussut maasta!
Tällaisten onnistumisten merkitystä taitaa täysin tajuta vain toinen kasveja siemenestä kasvattanut. Tuohan näyttää kuivuneelta rakkolevältä. 
Kuvan vasemmassa alanurkassa on ihana hopeakurho. Se ei vielä ole versonut vihreää, mutta on kuivanakin kaunis. Toki toivon, että se ei tästä lähin ole kuivakukka, heh.

Tämän kuvan hopeakurhosta otin maaliskuun lopussa. Eikö ole upea!

Ruusu-heinätarhassa on elossa myös pikkuruinen viime kesänä istutettu jauhoesikko. Nimi tulee valkeasta jauhomaisesta pinnasta lehdissä.
Tämä olisi luonnonlaji täältä Ahvenanmaan huudeilta, mutta en ole aiemmin onnistunut tämän kanssa silloin harvoin, kun olen taimea edes löytänyt. Yhtenä vuonna yritin myös kylvää, mutta mitään ei itänyt. 
Nyt olen sitten erityisen iloinen tästä pienestä, joka on tehnyt jo kukkavarretkin! Tämä olisi kosteiden niittyjen laji, mutta ei ole sellaisella paikalla täällä viihtynyt. Menneinä kuivina viikkoina olen yrittänyt muistaa kastella tätä.
Olen erityisen iloinen toissa yön sateesta, silloin tuli lähemmäs 5 mm eli oikein runsaasti meidän mittapuulla. Ja viime yönä sekä tänään on sadellut pikkuisen lisääkin, tänään jopa ukkonen jyrähteli jossain! Hyvä esikoille, oikein hyvä. Toukokuu on usein täällä hyvin kuiva.

Tässä seuraava onnistuminen: rusomesiangervo 'Hjordis'. Kahdesti aiemminkin olen tämän hankkinut, ensimmäisellä kerralla taimi kuoli kuivuuteen ensimmäisenä kesänään kukkapenkkiin, seuraava yritys kuivui ja kuoli jo taimipurkkiin ennen kuin olin saanut sen edes istutettua.
Viime kesänä pistin tämän kolmannen yrityksen niin märkään kuin uskalsin: sauna-liiterirakennuksen seinustalle, joka on tonttini märimpiä paikkoja, ja niskaan tulee vielä katolta vesi, sillä rakennuksessa ei ole räystäskouruja. Ihan veden tippumislinjalle ei voi mitään istuttaa, mutta tämä meni siitä vähän seinään päin. Vieressä on matalahko salaoja tämän kasvupaikan ja ruusu-heinätarhan välissä.
Ja sieltä se versoo! Kaadoin päälle oksahaketta, kun huomasin juuriston nousseen jonkin verran maasta talven aikana.

Mennään vielä ne pari askelmaa ylemmäs pengermän päälle ja kasvimaalle. Musti näyttää.

Heti pengermän päällä on viime syksyllä istutettu pieni istutusalue, jonne olin aiemmin jo istuttanut punahevoskastanjan ja sen alle narsisseja. Mutta niistä sivuille päin ei ollut vielä mitään muuta kuin rikkaruohoja. 
Viime syksynä käänsin kohdan ja pistin siihen tuoksukurjenpolven jakopaloja – ne ovat loistavia kansoittamaan uusia alueita – ja sipulikukkia. Kevätkurjenmiekka 'Purple Hill' on aivan ihanan värinen, viimein onnistun saamaan tämän värisen kurjenmiekan! Pari vuotta sitten istutin "purppuraista lumikurjenmiekkaa", mutta se on kyllä sellainen tavallinen tumman violetti. Sekin on kiva, mutta tämä on ihana!

Aah!
Itse asiassa 'Purple Hillin' perimässä on myös selvitykseni mukaan lumikurjenmiekkaa, mutta tämä silti lasketaan yleensä kevätkurjenmiekaksi eli reticulatoihin tai ainakin niiden monipolviseen ryhmään.
Tästä muistan, että keväisten kurjenmiekkojen esittely jäi kokonaan. Ei vain millään ehdi, vaikka bloggaan varsin tiheään tahtiin. Nyt kaikki nämä pienet, tämäkin, joka kukki viimeisenä, ovat jo kuihtuneet. Ehkä jossain välissä ne ehtii esitellä jälkijunassa.

Istutin pengermän päälle myös toista jalokivisävyistä pientä kevätsipulia, nimittäin 'Persian Pearl' -tähtitulppaania. Kippasin päälle alkukeväästä myös oksahaketta. Virvanarsisseja laitoin myös, mutta niiden viihtymisprosentti puutarhassani on äärimmäisen pieni. Isompi tulppaani on viininpunainen 'Merlot', siinäkin näkyvät jo kukkanuput.
Tässäkin kuvassa näkyy mukulaleinikin vihreä voima. Siitä ollaan montaa mieltä, mutta olisipa puutarha ilman sitä vähemmän vihreä varhain keväällä. Näkyypä tuolla koiranputken lehtiäkin olevan. Istutusalueen reuna odottaa vielä kiveystä.

Punahevoskastanja 'Briotii' puhkeaa ihan justiin lehteen! Tuleekohan tähän tänäkin vuonna kukkia? Puu on kukkinut jo pienestä, johtuen siitä, että se on vartettu perusrunkoon – varte ei oikein tiedä, että se on vasta pieni puu.

Pikku kivirappujen molemmin puolin on nyt köynnökset, joten niille pitää rakentaa köynnösporttikin tuota pikaa. Toissa syksynä jo iskin tolpanjalan toiselle puolelle, siihen istutin köynnösruusun. Tämä tuli nyt laitettua toiselle puolelle rappuja. 
Kasvi on kärhö 'Miss Bateman', tämä on jo kolmas kerta, kun tämän hankin. Ensimmäinen toivottavasti elää edelleen Ranskassa, jonne sen istutin. Toinen asusti täällä puutarhassani pari vuotta, kunnes hävisi. 
'Miss Bateman' on niin kaunis, kaunein näistä isokukkaisista kärhöistä minun silmiini. Joten ilman sitä ei voi kauaa olla, ja se oli etsinnässä, kunnes yllättäen ruokakaupassa sen näin, kun astuin sisään Lidliin. Eipä voi edes ruokakauppaan astua ajatuksissaan, tai vailla puutarhamietteitä!

Nyt täytyy mitata, mihin laitan toisen tolpanjalan. Alun perin ajatuksenani oli marjakuusiaita kivipengermän päällä jakamassa tilaa huoneiksi eli erottamassa kasvimaa-alueen Rohanista. Se suunnitelma kariutui, kun peura söi hankkimani marjakuusen taimet kahta lukuun ottamatta, jotka istutin sitten Rohanin toiseen päähän portiksi. Ensin kaavailemassani marjakuusiaidassa olisi ollut kulkuaukko ja siinä portti, joka olisi vanha ovi. Mutta kun nyt puuttuu se aita, niin pelkkä ovi näyttäisi aika typerältä.
Ehkä kuitenkin mittaan oven ja teen aukon sen mittojen mukaan, niin jää optio lisätä se myöhemmin, jos niin haluan ja kasvillisuus sen sallii.

Tässä 'Miss Bateman' oli vielä aarrekassissa. Samalla kaupunkireissulla sain ystävän juurruttaman pistokkaan 'Black Cat' -pajua, jonka pajunkissojen pitäisi olla huomattavan tummat, lähes mustat. Löysin myös söpön vaaleanpunaiset kissat tekevän 'Mt. Aso' - pajun, joka on kai mustakissaisen pajun serkku. Ymmärsin, että molemmat ovat mahdollisesti lajia Salix chaenomeloides.
Täytyy vielä tutkia, minkä kokoisiksi ne kasvavat ja istuttaa sitten sen mukaan.
Ihanaa, kun on istutettavaa!

☞ Istutuskausi on ihmisen parasta aikaa ☜

Luodaan vielä pikainen silmäys kasvimaalle, se on nopeasti nähty. Kylvin kaikki penkit ja istutin siemenperunat ja sipulit toissapäivänä, kun sadetta oli luvassa yöksi. 
Kiveys on vielä keskeneräinen harmillisesti tuosta keskeltä, josta kuljen jatkuvasti. Täytyy muistaa napata kaupungista mukaan laastisäkkejä ensi kerralla.

Olen harrastanut ruutuviljelyä jo vuosia, sillä en halua valtavaa kasvimaata, mutta haluan kasvattaa useita lajeja. Narut merkitsevät ruutuja. Pisimmässä laatikossa on iloinen yllätys: Päivänpesän Katjan lähettämistä siemenistä viime keväänä kylvetyt kaurajuuret ovat elossa!

Kaurajuuren siemenistä ensimmäiset kylvin toissa vuonna ja istutin taimet sinä syksynä muotopuutarhaan, sillä kaurajuuressa on valtavan kaunis violetti kukka. Niitä ei kuitenkaan viime vuonna siellä näkynyt. Kylvin loput siemenistä keväällä tähän ja nämä ovat tänäkin keväänä elossa! Kaurajuuri kukkii vasta toisena vuotenaan, joten kukkia voi odottaa tälle kesälle.

Parsa-aika on taas käsillä! Kävin juuri äsken keräämässä pisimmät varret, jotta en unohda.

Kasvimaan vieressä on ruusutarha, josta kertomukset voisivat jatkua, mutta jätetään ne toiseen kertaan. Minä pistän nyt parsat kattilaan ja kohta herkuttelen.
Iloista ja aurinkoista loppuviikkoa!


Amerikanpioni = useampien Paeonia-lajien risteymä
Hopeakurho – Carlina acaulis
Jauhoesikko – Primula farinosa
Karhunputki – Angelica
Kaurajuuri – Tragopogon porrifolius
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris
Kärhö – Clematis
Lumikurjenmiekka – Iris histrioides
Mukulaleinikki – Ficaria verna
Parsa – Asparagus officinalis
Punahevoskastanja – Aesculus × carnea
Rusomesiangervo – Filipendula multijuga
Silkkipioni – Paeonia wittmanniana
Tähtitulppaani – Tulipa humilis
Virvanarsissi – Narcissus bulbocodium

Monday, 14 September 2020

Ruusu-heinätarha laajenee

Suurin osa viime kuun mantereen-reissun taimista on jo päässyt maahan. Tähän niitä upposi monta, nimittäin uuteen ruusu-heinätarhaan. Jossa on kyllä aika paljon muutakin, mutta ideana oli sekoitus ruusuja ja koristeheiniä.

Tässä erikoisimmasta päästä hankintoja. Pidän erikoisesti ohdakkeen tapaisista kasveista – siksikin, että ne eivät näytä maistuvan peuroille. Tämä on Tommolan tilan myyntipisteen hankintoja Mustilan taimipäivästä: valkokukkainen hopeakurho. Sen takana pikkuisia taimia; ne ovat 'Ebony' -karhunputkea eli tummanpuhuvaa versiota niittykarhunputkesta. Toivottavasti ne selviävät näin pieninä, mutta purkkitalvehtimisessakin on riskinsä.

Viime vuonna istutettujen kasvien päädyssä on jo rehevämpää. Ransu esittelee. Ransun edessä on kaunis isohelmikkä 'Atropurpurea'.

Kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' kukkii yhä, mutta sen kukkavarret ovat todella rentoja. Toivon, että tulevina vuosina se tajuaa hakea tukea ruusujen oksista, jotta se ei vallan heittäydy maanpeittokasviksi.

Country Rose -tarha-alppikärhö tuotti pienen kukinnan loppukesän kunniaksi, miten huomaavaista! Se kun on istutettu vasta tänä vuonna. Sen vieressä on ihana puska fenkolia, tummahko lajike 'Rubrum'. Yritän saada sen talvehtimaan jonkun suojan sisällä. Sen ympäriltä kitkiessä tulee nenään ihana raikas fenkolintuoksu.

Sammalruusun kupeessa kasvava isotähtiputki 'Star of Fire' on mahtavan värinen! Onneksi osa siitä on kasvanut ruusun suojaverkon sisällä, kasvin yläosassa voi nähdä, mitä tapahtuu verkon ulkopuolisille osille.

Ruusu-heinätarha tulee vielä jatkumaan Ransuun päin, jonne tulee kiveys. Sen vuoksi tuohon on kerätty kasa kiviä. Muoto muotoutuu vähitellen, ensimmäiseen koeladontaan en ollut tyytyväinen.
Uusia kasveja ovat mm. ruusu 'Raubritter', pari uutta siniheinää, päivänliljoja, jotka eivät ole suostuneet kukkimaan muualla, pionin siementaimi. Ja luonnollisesti verkot kasvien ympärille heti kuvien ottamisen jälkeen, nyt alue muistuttaa häkkikokoelmaa.

Edellinen kuva oli otettu ylhäältäpäin: kasvimaa on vähän ylempänä ja olen tehnyt pari porrasta sekä kivipengermän tämän alueen ja kasvimaan väliin. Portaiden yläpäähän olen suunnitellut porttia, joka tulee vanhasta ovesta. Sille tarvitaan tolpat ja keksinkin, että istutan tämän vasta hankkimani unelmaruusun toisen tolpan juurelle. Täytyy iskeä tolpankenkä maahan ennen kuin uskallan tätä siihen istuttaa. 
Ruusu on 'Meiviolin', alias Pierre de Ronsard, alias Eden ja se on köynnösruusu. Se on tehnyt pari kukkaa jo ruukussa ollessaan, ikään kuin näyttääkseen teille kaikille, miksi olin unelmoinut löytäväni tämän ruusun jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Se on todellakin huippukaunis. Muistelen, että kukkien väri ei ollut näin voimakas, mutta kukan avautuessa väri todennäköisesti haalistuu. Lehdet kuuluvat heidelle (Viburnum × bodnantense 'Dawn').
Unelmien toteutumista teille kaikille!


Fenkoli – Foeniculum vulgare
Hopeakurho – Carlina acaulis
Isohelmikkä – Melica altissima
Isotähtiputki – Astrantia major
Karhunputki – Angelica sylvestris
Kivikkotörmäkukka – Scabiosa columbaria