Tähän kohtaan vanhan omenatarhan keskelle kuulemma aina kertyi vettä eikä siinä moni kasvi viihtynyt, eikä nurmikkokaan.
Siihen sitten näppärä emäntä perusti kostean paikan penkin. Siinä on hieman villi tunnelma, juuri ihanan rehevä. Kasveina ainakin kulleroita, nauhuksia, kelloja, sinilatvaa, ängelmiä. Olisiko jotakin suurilehtistä kilpiangervoakin, tai kilpirikkoa. Reunalla kasvaa myös punalehtinen happomarja. Muistaakseni ukonhattujakin tuolla reunustoilla on. Ukonhatut viihtyvät maassa, joka ei kuivu.
Lähikuvassa näkyy, että horsmienkin annetaan kukkia. Tämä on samalla perhoskukkapenkki, luulen, kun sen keskellä on perhoshotellikin.
Hatanpäässä Tampereella on upeat laajat kosteikkopuutarhat. Siellä on iso lampikin, mutta tämä lienee vain kostea notkelma, joka tosin voi olla hyvinkin märkänä varmaan niin keväisin kuin syksyisinkin. Pääosa kukista kuvaushetkellä oli näköjään rantakukkaa, mutta muistan ihastelleeni myös punalatvoja.
Jos alueelle johdetaan aitan katolta sadevesiä, voi ajatella myös vuorattua lampea, jossa vesi pysyy. Tämän kuvan otin viime kesänä Tromssan yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Siinä lammen reunoja koristavat valkopärskäjuuri, päivänliljat, kellukat, kurjenmiekat ja mesiangervot.
Muovilla tai kumilla vuoratun lammen etu vuoraamattomaan notkelmaan on se, että siinä on varmemmin aina vettä. Toisaalta aika moni kaunis luonnonkasvi sietää sitä, että paikka on välillä märempi, välillä kuivempi. Omassa pihassani tummapärskäjuuri kasvaa aivan liian kuivassa ja vuosi vuoden jälkeen unohdan siirtää sitä. Uskon, että se viihtyisi mutapuutarhani laidalla hyvin.
Esittelen sitten omat kosteikko- ja mutapuutarhani. Itse lähdin siitä, että en halua keinotekoisesti vuorattua allasta, vaan mutapohjainen kuoppa saa olla vetisenä tai kuivana tilanteen mukaan. Mutapohjasta saavat pääskyset savea pesiinsä ja se toimii hyvänä kasvupaikkana monille kasveille, vaikka siinä tosiaan kesällä ei ole vettä.
Kaivoin noin 50 cm syvyisen alueen ojan levennykseksi tontin märimmällä paikalla. Mutapuutarhastani johtaa salaojaputki tienposken ojaan muutamien metrien päähän. Putki oli siinä ojan päässä jo valmiiksi, ilman sitä olisi vedenpinta varmasti korkeammallakin kuin kuvassa, joka on suunnilleen maksimi. Tavallaan olisi ihan kiva, että mutapuutarha voisi olla täydempänäkin vettä.
Mutapuutarhaan johtaa pari ojaa, joiden varrella on kosteikon istutuksia. Tämän ojan pieliin istutin toissa vuonna lumikelloja ja talventähtiä, esikoita ja jouluruusun; ajatuksena keväinen luonnollinen kukinta. Siinä on muutama varhain kukkiva laji, jotka nauttivat siitä, että maassa on kosteutta, vaikka eivät haluakaan elää aivan ojan pohjalla.
Viime kevään kuvassa voi jo joitakin pieniä lumikellotuppaita ja yksittäisiä keltaisia talventähden kukkapallukoita nähdä. Kosteikkopuutarhani on melko vähällä hoidolla, mutta noiden pienten kevätkukkien takia täytyy varmaan paremmin siistiä perennojen kuollutta kasvustoa syksyisin tai ihan alkukeväällä.
Vaaleankeltainen etelänkevätesikko ja rusopäivänlilja myös pitävät kosteasta maasta eivätkä kavahda märkääkään.
Muita keväisiä sipulikukkia, jotka sietävät kosteutta tai oikeastaan vaativatkin sitä jossain määrin, ovat kirjopikarililja ja monet narsissit, kuvassa niistä erityisesti kosteissa paikoissa viihtyvä
Narcissus moschatus ja sitten yleinen orkideanarsissi 'Thalia' taustalla.
Ojan pohjalla, ihan pohjamudassa viihtyy kerrottukukkainen rentukka. On huomattava, että ojassa ei ole kesällä vettä lainkaan, ellei tule jokin pitkäkestoinen kaatosade. Aika moni ojan kasvi sietääkin sitä, että on ajoittain vedessä, ajoittain ei.
Rentukan vieressä kasvavat mukulaleinikit ovat niin kukoistavia kostealla kasvupaikalla, että niiden lehdet ovat lähes rentukan lehtien kokoiset!
Rentukan lähellä, yllättävän märässä, kasvaa punertava kuningassaniainen. Tavallinen kuningassaniainen on myös tällä alueella, mutta vähän ylempänä. Tämän kokeilun perusteella sanoisin, että se sietää hyvinkin märkää.
Nyt juuri muistan järkytyksekseni, että olen tainnut unohtaa suojata kuningassaniaiset pakkaselta. Niiden juuret ovat hyvin pinnassa ja pyrkivät nousemaan ylös, ne pitää ehdottomasti suojata, jos ei ole lunta ja tulee kova pakkanen. Voi möhnä!
Tässä se isompi, tavallinen kuningassaniainen yhdessä paikalle itsekseen tulleen luhtalitukan kanssa. Tykkään tavattomasti litukan väristä ja siroudesta.
Kuvasta näkyy, että kosteikkopuutarhassani on kesärehotus. Nokkosta ja koiranputkea kasvaa ja lehtosinilatva tekee siementaimia kaikkialle. Kitken alueen vain kerran kesässä ja sen huomaa.
Vähän ylempänä ojassa ja sen partaalla kasvaa kulleroita. Herkullisen tummankeltainen on altainkullero, voinkeltainen puolestaan tavallinen niittykullero.
Kulleroiden kukittua vuorossa ovat keltapäivänliljat ja lehtosinilatvat. Ne eivät kasva aivan ojan pohjassa, vaan reunoilla.
Keltakurjenmiekka on yksi parhaista kasveista sietämään mitä vain. Se voi kasvaa aivan ojan pohjalla tai kuivemmassa vähän ylempänäkin. Ojassa se sietää ainakin 10 cm vettä ja jäätä yllään ja toisaalta myös sitä, että oja on kuivana. Toki savimaan ojat eivät ikinä ole aivan rutikuivia, maan kuivan pinnan alla on varmasti aina kosteutta.
Tämä jännä ruskeasuoninen keltakurjenmiekka on 'Berlin Tiger', tässä se kukkii yhdessä lehtosinilatvan kanssa.
Parin metrin päässä kasvaa ojan pohjassa myös söpö ja siro pikkuosmankäämi.
Siirrytään alas mutapuutarhaan katsomaan, kuinka keskikesällä se on niin kuivana, että kissa voi kävellä sen poikki kuivin (joskin mutaisin) tassuin. Valitettavasti kostean maan riesa rönsyleinikki rehottaa, toisaalta onhan se ihan sievä kukkiessaan... Vaalea heinä on kirjosorsimoa, jonka leviämishalut ovat hieman liian voimalliset. Istutin sen isoon, mutapohjaan upottamaani ruukkuun sen jälkeen, kun pari vuotta sitten kaivoin sen koko mutapuutarhan alueelle levinneenä ylös.
Mutapuutarhassa viihtyvät aika hyvin luonnonkasvit rohtokalmokuuri (sen kirjavalehtinen versio), ratamosarpio ja sarjarimpi, siitä huolimatta, että paikka on tosiaan kesällä niin kuiva, että maan pinta halkeilee. Silti, kun kasveilla on juuret hyvin pohjamudassa, ne saavat sieltä varmasti aina jotakin kosteutta.
Mutapuutarhan reunalla kasvaa rohtovirmajuuri, joka viihtyy niin hyvin, että on tuottanut siementaimia. Se on ihanaa, sillä kasvi on todella kaunis. Väinönputki kukki tuossa ensimmäistä kertaa viime kesänä, siinä on toinen kostean paikan luonnonkukka. Toivottavasti se jatkaa eloaan siementaimien muodossa.
Vastarannalla kukkii alppiruusu, se perinteinen 'Catawbiense Grandiflorum', joka ei vain suostu kasvamaan. Alppiruusu ei pintajuurisena kärsi siitä, että mutapuutarhassa on vettä 20 cm alempana.
Palavarakkaus, kuvassa pehmeänsävyinen lajike 'Carnea' virmajuuren ja väinönputken seassa, tuottaa myös siementaimia melko märkiin paikkoihin lähes ojaan, ja ne viihtyvät.
Mutapuutarhani toisella laidalla kasvaa paria eri vaaleanpunaista mesiangervoa: ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo. Niin ikään vaaleanpunakukkainen preeriamesiangervo 'Venusta' kasvaa muutaman metrin päässä lähes ojassa sekin. Viime kesänä hankin taas uuden rusomesiangervo 'Hjordisin', jo kolmannen kerran, ja istutin sen toivottavasti riittävän kosteaan paikkaan. Sen lehdissä on hieno ruskea-vihreä väritys.
Näiden mesiangervojen seurana tässä oli monta vuotta rantapunalatva, mutta se on mystisesti hävinnyt.
Tämä kuva on otettu lokakuussa samasta kohdasta kuin keväinen lumikello-talventähtikuva. Kesän mittaan on korkea kostean paikan kasvusto rehevöitynyt. Ojanpielen kilpirikkojen lehdet erottuvat lehtikuusen oksien alta.
Kellankirjavalehtinen raitamarskiheinä kukoistaa tässä ja on hitaasti hieman levinnyt, mutta ei mitenkään hallitsemattomasti. Se nousee harvana siellä täällä ja on etenkin edukseen syksyisin kaareutuen viehkosti matalassa valossa.
Siniheinä on toinen kosteassa viihtyvä, kaunis heinä.
Pari kaunista luonnonkukkaa, jotka myös omassa ojanpielen kosteikossani kasvavat, ovat rantatädyke ja rantakukka, vaikka tämä kuva yhdessä virmajuuren kanssa on lähisaaresta. Ne kasvavat myös kallion kuopissa, joihin kertyy vettä.
Rantakukka tuli kosteikkopuutarhaani luonnosta ojasta kaivamani keltakurjenmiekan mukana, mutta sieltä tuli myös ranta-alpi, joka on melkoinen leviäjä. Pois sitä ei enää saa, vaikka ei se taida mikään muiden kasvien tukahduttaja olla, mutta se nousee vähän joka puolelta kosteikkopuutarhaa, kun on kerran sinne päässyt.
Ystäviltä tästä samasta kylästä saatu minttu kasvaa heillä kosteassa paikassa, joten istutin oman jakopalanikin mutapuutarhan laidalle. Siinä se on totisesti levinnyt, mutta asiasta ei ehkä voi olla kovin pahoillaan. Eihän kosteikkoalueeni ole muutenkaan niin pieteetillä hoidettu, vaan pikemminkin puolivilli. Lisäksi minttu on puutarhani parhaita pörriäis- ja perhoskasveja. Se on levinnyt jopa aivan ojan pohjalle.
Loppuun vielä herkku, joka sekin viihtyy parhaiten hieman kosteilla kasvupaikoilla: jättikarhunputki. Ei siis niitä haitallisia jättiputkia, vaan väinönputken mukava serkku ja sen tavoin kaksivuotinen.
Toivottavasti tästä oli iloa ja inspiraatiota Katjalle ja ehkä muillekin. Moni kosteikkokasvi vain on sellainen, että niitä on tosissaan saanut etsiä, eivät ole ihan peruskamaa. Yksi parhaista ostopaikoista on ollut Järvenpään pihapalvelu, mutta olen pitänyt silmät auki kaikissa taimiliikkeissä ja tehnyt löytöjä myös mm. Kauppilasta (nyk. Flör), Paratiisin taimitarhalta, Särkän perennataimistolta, Vakka-Taimesta, Tommolan tilalta ja Plantagenista. Koskaan ei tiedä, mistä joku etsitty kasvi putkahtaa esiin!
Sitten kirje joulupukille.
Rakas joulupukki. Nyt kun on saatu tuta talvea ihan riittävästi ja tuli jo plussakeli, niin voisitko pistää kevään tulemaan. Toivoisin lumikelloja tammikuulle eikä olisi pahitteeksi, jos jouluruusut nyt voisivat kukkia vaikka saman tien. Terveisin, Saila.
Altainkullero – Trollius altaicus
Etelänkevätesikko – Primula elatior
Happomarja – Berberis
Idänmesiangervo – Filipendula palmata
Jättikarhunputki – Angelica gigas
Kello – Campanula
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Keltapäivänlilja – Hemerocallis lilioasphodelus
Ketomesiangervo – Filipendula purpurea
Kilpiangervo – Astilboides tabularis
Kilpirikko – Darmera peltata
Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Kuningassaniainen – Osmunda regalis
Lehtosinilatva – Polemonium caeruleum
Luhtalitukka – Cardamine pratensis
Lumikello – Galanthus
Mukulaleinikki – Ficaria verna
Nauhus – Ligularia
Niittykullero – Trollius europaeus
Orkideanarsissi – Narcissus Triandrus-Ryhmä
Palavarakkaus – Lychnis chalcedonica
Pikkuosmankäämi – Typha minima
Preeriamesiangervo – Filipendula rubra
Punalatva – Eutrochium (ent. Eupatorium)
Raitamarskiheinä – Spartina pectinata 'Aureomarginata'
Ranta-alpi – Lysimachia vulgaris
Rantakukka – Lythrum salicaria
Rantatädyke – Veronica longifolia
Ratamosarpio – Alisma plantago-aquatica
Rentukka, kerrottu – Caltha palustris 'Plena'
Rohtokalmojuuri – Acorus calamus
Rohtovirmajuuri – Valeriana officinalis
Rusopäivänlilja – Hemerocallis fulva
Sarjarimpi – Butomus umbellatus
Siniheinä – Molinia caerulea
Talventähti – Eranthis
Tummapärskäjuuri – Veratrum nigrum
Valkopärskäjuuri – Veratrum album
Väinönputki – Angelica archangelica
Onneksi on paljon muitakin kasveja. Katajapenkin vanha rusokoiranhammas kukkii uskollisesti vuodesta toiseen, mutta tänä keväänä siinä on vain yksi kukka. Lehtitupas on tiivis. Luulen, että tutkin tämän jakamismahdollisuuksia. 
Ternivuokko viihtyy katajapenkissä ja tuo siihen kaunista vaaleankeltaista sävyä, kiva yhdessä kultatesman kanssa. 