Nyrkin kokoiset

 Kasvua ja pullistelua löytyy.

Rusotuomipihlajat ovat hyvin kauniita jo tässä vaiheessa ennen kukintaa.

Kasvutapa on siro ja nuppujen kaunis vaalea väri erottuu kauas. Olen leikannut tuomipihlajieni alimpia oksia ja versoja, jotta ne ovat vähän puumaisia hahmoja istutusalueiden keskellä. Kuvassa on kaksi rusotuomipihlajaa; yksi on tasan toisen takana, latvus näkyy tässä kuistilta ottamassani kuvassa ensimmäisen yläpuolella.

Pidän valtavasti tästä väriyhdistelmästä, kun ruskopenkin ja taustan istutusten raikas viherrys sekä oranssit ja keltaiset sävyt sointuvat rusotuomipihlajien keväiseen rusotukseen. Tässä vaiheessa se on vielä vanhaa roosaa, mutta lehtien puhjetessa muuttuu melko ruskeaksi. Valkoiset kukatkin ovat toki kauniit.

Kaikenlaista nuppuilua on. Tähtimagnoliaan on tulossa muutama kukka. Musti esittelee.

Puuteripaju 'Mount Aso' piristi helmikuuta vaaleanpunaisilla kissoillaan, maaliskuun alkuakin. Nyt se tarjoaa mettä ja siitepölyä. Punaiset heteet ovat hienot.

Punahevoskastanjan silmut ovat puhjetessaan jättimäiset! No, senhän tietävät kaikki, jotka tuntevat hevoskastanjan. Nuo eivät nyt ole ihan minun nyrkkini kokoiset, mutta aika ison vauvan nyrkin kuitenkin.

Odotan jännityksellä, kukkiiko se tänä vuonna. Lajike on 'Briotii', jolla on kauniin vadelmanpunaiset kukat. Tämä ei ole nyt vähään aikaan kukkinut, mutta puu kukki jo hyvin pienenä. Kaiken kaikkiaan hevoskastanjan vantteruus on aivan valloittavaa.

Hevoskastanjan lähistöllä kasvaa punakoristeraparperi; sekin aika vaikuttava ilmestys juuri nyt.

Tässäkin on magnolia: hankin viime vuonna loistomagnolian, kun niin halvalla sai. Huomasin, että Kodin Kukilla on tänä vuonna sama tarjous: loistomagnolia alle kympillä! 

Talvenarka magnolia on istutettu alueelle, jossa on hirmu hyvä, tuore maa – ja tuhottomasti vesimyyriä. Niinpä magnolia meni jyrsijäverkon sisään, joka ulottuu 30 cm maan alle. Toivottavasti se riittää. Ainakaan ensimmäisen vuoden aikana ei myyränkoloa verkon sisällä ole näkynyt. Ulkopuolella kyllä: tuosta häviää maata jatkuvasti ja jalka uppoaa ihan nilkkaa myöten onkaloihin. Kasasin siihen nyt runsaat määrät kylämme klapiyrittäjän "roskaa" niin kuin hän sitä kutsuu; minä kutsun aarteeksi!

Magnolialla oli talvisuojaus ja edelleen suojaan sitä: nyt auringolta vanhan villapaidan avulla. Se on oikein reipas taimi lyhyttä latvaansa myöten.

Täytyy muuten sanoa, että ilahdun aina valtavasti, kun jokin puutarhayritys myy pieniä puun ja pensaan taimia. Hinnan lisäksi hyvää on se, että ne on helppo istuttaa, suojata ja saada juurtumaan hyvin. Pikku taimi ei heilu tuulessa eikä kuole kuivuuteen ollenkaan niin helposti kuin iso.

Magnolian lähellä asuu heisi 'Dawn' (Viburnum × bodnantense), jossa on edelleen kauniita kukintoja, vaikka osa kukista on varissut. Ihaillaan sitä nyt vielä, sillä se on jokaisen ihastuksen huokauksen todellakin ansainnut!

Seuraava huokausten kohde on aloittanut kukinnan. Ruusuherukassa ovat jo sadat ensimmäiset kukat auki, pörriäisiä vain ei vielä näkynyt, kun aamu oli vähän kostea. Jokaisessa punaisessa kukkatertussa on parikymmentä kukkaa, joten tuossa on loistoapajat.

Nyt palattiin täysi ympyrä sinne, mistä aloitettiin. Vasemmalla on ruusuherukka kiviaidan edessä, oikealla rusotuomipihlaja. 

Toiveikasta tiistaita!

Loistomagnolia Magnolia × soulangeana

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Punakoristeraparperi Rheum palmatum var. tanguticum

Puuteripaju Salix gracilistyla

Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Ruusuherukka Ribes sanguineum

Tähtimagnolia Magnolia stellata

Puskatilanne

 Mikä päivä!

Tyyntä, aurinkoista ja valoisaa – ja olo on kuin maaliskuulla. Livertelen lintujen kanssa kilpaa.

Ransukin tykkää ulkoilla, kun lunta ei ole.

Puuteripaju 'Mount Aso' puhkeaa vaaleanpunaisiin pajunkissoihin.

Heisi Viburnum × bodnantense 'Dawn' on edelleen tulossa kukkaan. Nuput ovat monta kertaa sulaneet ja pakastuneet. Se ei näytä niitä hetkauttavan.

Viime yö oli kylmin moneen viikkoon: pakkasta lähes –7 astetta. Aamupäivä oli kuurainen. Tässä ollaan pengermän päällä, joka erottaa Rohanin kasvimaasta.

Pergermältä löytyy kurjenmiekkojen piippoja. Ensimmäiset, tammikuussa löytämäni, eivät ole venyneet ollenkaan. Ja alppipenkistä löytyi kolme oikein perinpohjaisesti syötyä kurjenmiekan kukkavartta. Asialla varmaankin hiiri tai myyrä, sillä versojen päällä on sormustinkukan lehtiä. Ei niitä mikään isompi otus olisi löytänyt, eikä niin tehokkaasti saanut syötyä yhtä syvältä. Syödyt varret ovat suorastaan kuopalla maanpinnan alapuolella.

Harmi! Ne olisivat olleet ihanaa purppuranväristä harvinaisuutta.

Punahevoskastanjan nuput ovat ihanan järeät.

Siirrytään alas Rohaniin. Näsiä näyttää jo punaista kukkaväriä nupuissaan. Se on pakko verkottaa, muuten ei kukkia pääse näkemään ollenkaan.

Tarkastamme verkot Ransun kanssa. Vaaleanpunakukkainen syreeni on turvassa, hyvä. Sen verkon tukitappia on hirveän vaikea saada maahan, kun siinä on kivi kiven vieressä. Koska peurat rakastavat syreeneitä, täytyy nekin visusti verkottaa, jos haluaa nähdä kukkia.

Vaikka pihani on nykyään kokonaan verkotettu riista-aidalla, löysin silti pari paikkaa, joista peurat tai ehkä tällä kertaa pikemminkin metsäkauriit olivat murtautuneet sisään. Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin murtojäljet ovat erilaiset.

Linnut viskelevät paperia kompostista, täytyy taas siivota. Nurmikko on muuten ihanan vihreä ja siisti. Ihan mahtavaa! Ja tässä menee vielä lähes kolme kuukautta ennen kun sitä tarvitsee leikata. Siisti ja sileä nurmi ihan ilmaiseksi. Rakastan tällaista talvea!

En yhtään tajua, kun eilisissä iltauutisissa haastateltiin ihmisiä, joiden mielestä tämä talvi on jotenkin kamala. Mikä heitä vaivaa? Tässä on mennyt taas monta vuotta, että lunta ja pakkasta on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Eikö ole kivaa, että on vaihteeksi toisenlaista?

Kompostin vierellä on idänkanukka 'Aurea'. Leikkasin kaikki sen vanhat versot vuosi sitten, mistä seuraa se, että nyt on vain nuoria, kirkkaanpunaisia versoja. Siinäpä toimenpide, joka todella palkitsee.

Ransu siirtyi ruskopenkkiin tutkimaan kissanminttutilanteen.

Nyt kelpaa!

Lumikelloja on noussut siellä sun täällä — niin paljon, että niistä tulee oma juttunsa.

Ransu meni lepäilemään, jatkoimme Mustin kanssa pihahommia.

Idänkanukka Cornus alba

Kissanminttu Nepeta cataria

Kurjenmiekka Iris

Näsiä Daphne mezereum

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Puuteripaju Salix gracilistyla

Syreeni Syringa

Haaste: uusi mieleinen kasvi

 Tämän ihanan, Kottikärryn kääntöpiirin kehittämän haasteen lähetti Liisan kasvit. 

Mieleinen kasvini ei ole upouusi. Se on punahevoskastanja 'Briotii'. Hankin sen pienenä, ei paljon lyijykynää suurempana, Vakka-Taimesta vuonna 2016. Taisin saada sen jopa ilmaiseksi tai ainakin maksoin siitä hyvin vähän, kun Vesa Muurisen mielestä taimi oli niin surkean pieni.

Monta vuotta puuni pysyikin kovin pienenä. Olen nähnyt punahevoskastanjaa komeina puina Tukholmassa, joten ajattelin, että sillä saattaa olla mahdollisuuksia puutarhassani täällä lounaissaaristossa. Mitään talvehtimisongelmia sillä ei näyttänyt olevan, asettuipahan vain rauhallisesti uuteen kotiinsa.

Taimi oli vartettu ja se onkin ainoa tapa lisätä punahevoskastanjaa puhtaana lajikkeena. Monta vuotta puuni taisi luulla olevansa yhä oksa ja se tuotti kukkia.

Kukkiminen oli tietysti ihanaa, kun kukat ovat satumaisen kauniit. Toistaiseksi viimeiset kukat näin kesäkuussa 2021, jolloin taimi oli polvenkorkuinen.

Sitten alkoi tapahtua. Varte kai viimein käsitti olevansa puu eikä oksa ja alkoi kasvaa vauhdikkaammin. Kuvasin 'Briotiin' lokakuussa, kun se oli venynyt minua korkeammaksi. Se näyttää kasvaneen viimeisen vuoden aikana metrin.

Kesäkuussa otetussa kuvassa näkyy 'Briotiin' sijainti. Se on rakentamani pengermän päällä, ruusu-heinätarhan ja kasvimaan rajalla – rajaamassa pihan alueita toisin sanoen. Tulevaisuudessa toivon kulkevani kasvimaalle puun oksien ali. 

Paikka valikoitui tarkoituksella myös puun kannalta, sillä halusin aarteelleni niin hyvät olot kuin mahdollista.

Hevoskastanja ei kestä talvista märkyyttä. Viime talvena, kun vähälumisilla paukkupakkasilla jäätyivät niin maa kuin kaikki ojatkin, valui ylärinteestä vettä juuri puun kohdalle. Siitä se toisaalta myös jatkoi lorinaansa pengermän kivien välistä alemmas. Mietin kuitenkin, miten juuriston lomitse virtaava jääkylmä vesi vaikuttaa. Onneksi ei ilmeisesti mitenkään.

Puulleni on pari naapuripihassa tien toisella puolella; siellä kasvaa tavallinen valkokukkainen hevoskastanja eli balkaninhevoskastanja. Komeat isot, kukkivat puut ovat suunnilleen samalla kohtaa, niinpä tiellä kulkija saa toivottavasti tulevaisuudessa ihanan kukkaelämyksen, jos vain tajuaa katsoa sivuilleen.

Kuvasin toukokuussa punahevoskastanjani silmun puhkeamista. 

Pulleat silmut näyttävät nytkin jo odottelevan kevättä, kuten minäkin.

Tässä vielä ohjeet Kottikärryn kääntöpiiristä.

HAASTE:

Uusi puutarhavuosi on alkanut, toivottavasti löydämme taas jotain kivoja kasvituttavuuksia puutarhaan iloa tuomaan. Haluaisin tietää, jos sinulla on esiteltävänä joku puuvartinen, perenna tai yksivuotinen kasvi, joka ilahdutti ja innosti sinua erityisesti viime kasvukauden aikana tai on muuten sinulle suhteellisen uusi mieleinen tuttavuus.

Toivon, että laitat tiedon esittelystä Kottikärryn kääntöpiirin kommenttikenttään, jotta löydän ne varmasti. (Blogi löytyy täältä: KLIK)

Voit myös haastaa blogiystäviä esittelemään omia uusia kasvituttavuuksiaan, tai haasteen voi napata käsiteltäväksi myös ihan itsenäisesti.

Haastan mukaan Sarin puutarhat.

Balkaninhevoskastanja Aesculus hippocastanum

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Kauniita valkoisia ja yksi räikeänpunainen

 Ruusu-heinätarhassa

En ole erityisemmin kerännyt ruusu-heinätarhaan valkoisia kukkia, mutta niitä on jostain syystä siellä juuri nyt aika monta. Narsissivuokko ehti jo kukkia, tämä kuva on viikon takaa.

Seuraavaksi tulevat kukkaan 'Album' -partalaukat. Taustalla on pengermän päällä kasvava punahevoskastanja. Se ei kukkinut tänä vuonna, mutta on kasvanut hurjan hienosti! Sen alla kukkivat 'Golden Echo' -nunnannarsissit vielä viime viikolla.

Tämän kuvan otin pengermän päältä. 'Merlot' -tulppaanit kuihtuvat hienosti lähes mustiksi.

Yksi suru ruusu-heinätarhassa on, nimittäin valkoisen köynnöstuen Country Rose -tarha-alppikärhö on maanpäällisiltä osiltaan kuollut eikä maasta ole vielä noussut mitään. Elän kuitenkin toivossa. On se toisaalta jo nyt ilahduttanut minua kauemmin kuin ensimmäinen Country Rose, joka ei elänyt vuottakaan. 

Hentoinen libanoninlaukka on täydellinen vastakohta pönäköille ja korkeille laukoille. Aivan ihana!

Niin moni puutarhan sipulikukka on kotoisin Lähi-Idästä. Niitä katsellessa mietin alueen ihmisten elämää ja toivon, että heille koittaa vielä joskus rauha.

Edellisessä kuvassa taustalla näkyvät valkoiset läikät ovat 'Album' -metsäkurjenpolvea. Tontin toisessa päässä kukkivat luonnon metsäkurjenpolvet, itsekseen tulleet, mutta ihastuin tähän valkoiseen ja sitäkin piti saada.

Sitten tässä kukkii paratiisililja, josta olen niin iloinen, sillä ensimmäinen paratiisililjani hävisi vuosien saatossa muotopuutarhasta – luultavasti liian valloitushaluisten naapurikasvien toimesta. Paratiisililjaa ei taimistoilla jostain syystä lähes ikinä näe.

Ja sitten – töttörööt! Harmonian rikkoo äitienpäiväruusu, jonka ostin itselleni Nauvon K-kaupasta, sillä karvapojat eivät osaa minulle ruusuja ostaa. Olen pitkään haaveillut tällaisesta terttukukintoisesta polyantharuususta, joka tekee pienet löyhän pallomaiset kukat, jollaisiin olen heikkona, kuten moni saattaa muistaa.

Arvoin kaupan edessä oranssinpunaisen ja magentanpunaisen välillä ja päädyin tähän 'Orange Morsdag' tai 'Oranje Moersdag' -taimeen (hollantilainen lajike), vaikka väriharmonian takia olisi varmaan pitänyt valita se toinen. Tässä ihan vieressä kasvaa tumman viininpunainen ranskanruusu 'Tuscany' ja normaalisti ne tietysti kukkivat samaan aikaan. Hmm... öööööh...

No, eipä tosiaan olisi ensimmäinen kerta, kun kaivaisin ruusun ylös ja siirtäisin toisaalle väriharmonian takia! Ehkä olisi sittenkin pitänyt valita valkokukkainen, vaikka se ei edes käynyt mielessä.

Siellä ne nyt kuitenkin yhdessä somasti ovat ja toistaiseksi kaikki näyttää kivalta. Seuraavaksi kukkaan tulevat valkoiset camassiat ja myös yksi hempeän vaaleanpunainen amerikanpioni.

Muita ruusu-uutisia. Harvinaisen lämpimien toukokuun viikkojen takia avasi juhannusruusu ensimmäiset kukkansa jo toukokuun puolella ja nyt jo näkyy nuppuja monissa ruusuissa, jotka normaalisti aloittavat vasta juhannuksen jälkeen! Toisaalta osa ruusuista on lähtenyt kasvuun erittäin hitaasti, joten ne lienevät normaalissa aikataulussa.

Juhannusruusu Rosa spinosissima 'Plena'

Libanoninlaukka Allium zebdanense

Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum

Narsissivuokko Anemone narcissiflora

Nunnannarsissi Narcissus Jonquilla-Ryhmä

Paratiisililja Paradisea liliastrum

Partalaukka Allium rosenbachianum

Polyantharuusu Rosa Polyantha-Ryhmä

Punahevoskastanja Aesculus × carnea 'Briotii'

Tarha-alppikärhö Clematis Atragene-Ryhmä

Vedenpaisumus

Meillä satoi puolitoista vuorokautta putkeen vettä.

Ja sen kyllä huomaa. Lammikoita kertyy ihan outoihin paikkoihin, kun maa on jäässä eikä ime vettä. Edellisessä jutussa mainitsemani valkokuusi 'Sander's Blue' sai ylleen varjostushupun, mutta juuri nyt sen vedensaannilla ei luulisi olevan ongelmia, heh.

Paikka on kaivon vieressä eikä tähän aikaisemmin ole lammikkoa kertynyt.

 

Vedenpinta kaivossa on nyt lähes maan tasalla, kun sinne on valunut vettä ylimmästä saumasta ja siitä reiästä, josta vesiputki lähtee kaivon seinän läpi maan alle kohti kellariani. Elänkin toivossa, että saisin veden toimimaan, sillä jos se kohta on ollut jäässä, ei sen luulisi kohta enää olevan, kun se on veden alla.

Kaivossa on näin ollen pintamaan läpi valunutta vettä eli pintamaan mikrobeja. Juomavesi täytyy nyt varmuuden vuoksi keittää, vaikka toisaalta maan mikrobit monien tutkimusten mukaan lisäävät vastustuskykyä ja terveyttä kaikin puolin. Luulen kuitenkin, että annostukseni on kohdillaan muutenkin.

Kaikkialla valuu vettä pitkin jään pintaa ja myös jääkuoren alla. On kiinnostavaa nähdä, kuinka se liikkuu. Tässä vesi matkaa kohti mutapuutarhaa, normaalisti vesi menisi salaojassa pihatien ali. 

Eilen tarkkailin mutapuutarhasta eteenpäin leviävää virtaa ja olin huolissani läheisen istutusalueen puolesta. Tämä aamuna huomasin kuitenkin virran kadonneen.

Mutapuutarhan salaojaputki on alkanut vetää! Putken vaaleankeltaista päätä näkyy vähän jääkuoren takaa. Tämä on tärkeä edistysaskel pihani vesihuollon kannalta.

Vettä silti leviää kaikkialla, olenhan alarinteessä. Japaninlehtikuusi kasvaa kohta omalla saarellaan.

Varjohiipat jäässä. Jää on kyllä aivan sohjoista.

Kissat eivät tykkää, täytyy ottaa paljon loikkia ja silti tassut kastuvat. Viime yön aikana sade muuttui lumeksi ja saimme ohuen lumivaipan, mutta sekin on ihan märkää, kun ollaan plussalla.

En tiedä, onko tienvarren oja ollut koskaan näin täynnä vettä ja jäätä. Se on metrin syvyinen ja nyt se on lähes tien tasalla! Pihani on tiestä oikealle.

Tienvarren pahin tilanne on Rohanissa, jossa maanpinta on lähes samalla tasalla ojan jään kanssa. Ojassa virtaa koko ajan vettä purona, tässä on loiva rinne. Toivottavasti veden- tai jäänpinta ei tuosta enää nouse.

Jäisiä lätäköitä kertyy kaikkialle, tässä kasvimaan kiveykselle.

Kasvimaan reunalla, pengermän päällä, kasvaa punahevoskastanja. Sehän ei siedä talvimärkyyttä. Niin vain sitäkin kohti valuu nyt vettä.

Onneksi se vesi kuitenkin lorisee myös pois pengermän kivien välistä kohti ojaa. Tuolla alhaalla on nuori mustakissainen paju "Black Cat" aivan umpijäässä. 

Jossain tuolla jääkuoren alla on myös kilpiangervo. Voi olla, ettei tämäkään taimi ole enää keväällä hengissä. Siinä on kasvi, jolle en millään löydä mieleistä kasvupaikkaa. Jos paikka ei ole liian kuiva, toinen vaihtoehto on sitten tämä. Lähemmäs kymmenen olen niitä jo istuttanut, mutta toistaiseksi minulla ei ole yhtäkään elossa olevaa kilpiangervoa, ellei tämä yksilö sitten vastoin kaikkia odotuksia ole vielä elossa.

Jännittävää kyllä, tontin länsireunalla ei ole ollenkaan niin paha tilanne kuin yleensä. Tästä kyllä valuu vettä, mutta ei niin paljon kuin aiempina talvina. Ainakaan vielä.

Ja täältä, vanhan talon kuivalta nurkalta, löysin tämän vuoden ensimmäiset lumikellonversot! Niitä on ryppäänä kurjenmiekan lehtien alla.

Tässä on myös kurjenmiekkojen penkki, jossa havaitsin ylös nousseen 'Sheila Ann Germaneyn' mukulan ja kukkanupun tammikuussa. Yritin peitellä sitä millä pystyin – maahan on jäässä eikä mukulaa saanut multaan. Kasasin päälle lehtiä ja vähäistä lunta, mitä jostain sain lapioitua. Lumi on nyt sulanut ja ihana nuppu kurkistaa lehtien alta. Toivottavasti se kukkii!

Vieressä on yksi penkin lukuisista parrakkaista kurjenmiekoista; tässä on pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekkoja ja niissä on kaikissa vihreitä lehtiä.

Kyllä tästä vielä kevät tulee! Loppupäiväksi saimme ihanan auringonpaisteenkin.

Mukavaa viikonloppua!