Kotini vanhin esine

 Tässä tulee muutama vaihtoehto.

Ensin ajattelin, että se on niin sanottu Akviliinan kaappi ja saman aikakauden tuoli (ei kuvassa). Akviliina tai Aqvilina oli äitini isomummi eli minun äidinäidinäidinäitini. Hän eli 90-vuotiaaksi ja häntä kutsuttiin Metusalemiksi. 

Tämä kaappi saattaa olla 1850-luvulta, jolta ajalta myös samantyylinen tuoli on. Tuoli on tehty vuonna 1857 Kärkölässä, josta äitini äidin suku on kotoisin. Kaappikin on varmaan tehty seudulla, mutta sen tarkkaa tekovuotta ei liene tiedossa.

Kaappi odottelee jo paikoillaan vanhemmassa talossa, että saisi seinille tapetit ja minäkin muuttaisin sisään.

Sitten muistin toisenkin jutun 1850-luvulta. Pitkään tämä lojui vintillä monen muun puunkappaleen, työkalun osan ja muun esineistön seassa. Luulin tätä joksikin kahvan aihioksi. Onneksi en heittänyt pois! (Olen tosi huono heittämään pois mitään, mikä tuuri). Yhtenä päivänä tartuin tähän ja huomasin erikoisen muodon. Yhdelle puolelle on kaiverretty vuosiluku 1853. Tämähän on valmis esine.

Ruotsalaisilta sivustoilta löytyy tällaisia suutarin välineitä nimellä putsholt. Talossani on myös joitakin puista lestejä. Ehkä täällä on asunut suutari, mutta mietin, että vielä todennäköisempää on, että kaikkea vain tehtiin itse. Taloni esi-isät olivat lisäksi merimiehiä monessa sukupolvessa ja heidän on pitänyt huoltaa ja korjata omat vaatteensa pitkillä, yli vuodenkin kestävillä pesteillä maailman merillä. Varmasti myös kenkien korjausvälineet olivat mukana. Työkalu on käytössä kulunut, sileä ja mukava pitää kädessä.

Vanhin vuosiluku on 1805. Se ei ole esineessä, vaan itse talossa. Kaiverrettu seinän ylähirteen. Se löytyi tapettien ja sanomalehtipaperien alta hirsikehikkoa kunnostettaessa. Mutta talo on minusta selvien merkkien perusteella koottu paikalleen myöhemmin. Olisi kiva tietää, missä paikassa ja käytössä hirsikehikko on ensin ollut ennen kuin päätyi siksi rakennukseksi, joka on nyt taloaarteeni.

Sitten – anteeksi polveileva kertomus – muistin vielä vanhempia vuosilukuja. Pihani maasta on löytynyt lukuisia kolikoita, joista vanhimpia ovat keskellä näkyvä luultavasti Ulrika Eleonoran ajan kolikko ajalta 1718–1720 ja toinen samanlainen, josta voi hapettumisesta huolimatta selvästi lukea kirjaimet V·E·R·S eli Ulrika Eleonora, kuningatar Ruotsin.

Vielä vähän vanhempi on iso hopearaha, jossa on vuosiluku 1694, kuvassa vasemmalla ylhäällä. Se on arvoltaan kaksi markkaa (merkintä 2 M).

Kääntöpuolella on kuninkaan komea profiili ryöppyävine kutreineen. Teksti kuuluu: Carolus XI, D G Rex Sve eli Kaarle XI, Ruotsin kuningas Jumalan armosta.

Kolikot kai voi kelpuuttaa, vaikka eivät ehkä ole esineitä. Ja voihan niitä keräillä ja ostaa vaikka kuinka vanhoja, mutta nämä ovat löytyneet tontilta, joten ehkä nämä voi jollain lailla laskea mukaan.

Osallistun tällä Kristiina K:n blogihaasteeseen Kotini vanhin esine, vaikka tästä tulikin monivalintajuttu.

Juhannuksen pieni remppaprojekti

 viikko siinä oikeasti meni.

Viime kesänä laudoitettiin vanhan talon toisen päädyn yläosa, loput laudat jäivät odottamaan seuraavaa vuotta. Tänä vuonna ryhdyin hommaan yksin enkä tiennyt, osaanko tai saanko koskaan valmista. 

Juuri ennen juhannusta oli luvassa hienoa poutasäätä hamaan tulevaisuuteen, niinpä ryhdyin hommaan. Poudalla on vähemmän stressaavaa elää seinässä olevien reikien kanssa.

Kuten kaikki vanhan korjaajat tietävät, purkaminen on vähintään yhtä hidasta kuin rakentaminenkin. On jumiin ruostuneita nauloja ja kaikenlaisia ongelmia, joita täytyy ratkaista. Ikkunan yläpuolella on laudoitus tässäkin päässä hyvässä kunnossa, kun se on räystään suojassa. Ikkunan alla olivat huonoimmat laudat, joista joku oli jo pudonnut ja olin korvannut sen muulla laudalla. Niinpä aloitin purkamisen siitä ja jatkoin laudoitusta ensin ikkunasta vasemmalle. 

Tässä tilanne ensimmäisen työpäivän jälkeen 20.6. 

Tilanne 22.6. eli juhannuspäivänä aamulla. Oma sahalaita-alareunani meni pakosta epätasaiseksi, vaikka kuinka yritin. Mittasin, merkkasin paikoillaan, mielestäni piirsin lautaan viivan oikeaan kohtaan, mutta on aika vaikea pitkää lautaa paikoillaan, katsoa, että se on ylhäällä kohdillaan ja sitten viiva pitäisi vielä piirtää suoraan edestä päin, eikä yläviistosta tikkailta. Mutta ei pitkää lautaa jaksa kannatella pelkästään alapäästä!

Ihastelin ylhäältä käsin sitä, kuinka kauniisti pergolan orjanruusu ja sen takana kasvava tummalehtinen kirsikkaluumu sointuvat yhteen – juuri niin niitä ei muusta katsantokulmasta näe, kun puskien välissä on yli kymmenen metriä. Vein kameran vintille vähän myöhään ja se paras kuvakulma olikin jo tukittu uusilla seinälaudoilla, mutta ehkä tuostakin vähän pilkottaa kirsikkaluumun punaruskeita lehtiä kukkivan orjanruusun yläpuolella.

Kun siirryin enemmän vasemmalle, näkyi enemmän puutarhaa, sillä kuvasta oikealle on iso kuusi. Taisin kyykistellä ikkunan alla olevasta reiästä, kuva meni vinoon. Näkyy preeriaa ja kasvimaata. 

Tuuli toi kuusen vierellä kasvavan pihajasmikkeen tuoksutuulahduksen välillä nenääni vintille. Ransu päivysti alhaalla tikkaiden vieressä. Ja vintillä, eristämättömän mustan huopakaton alla, oli lämmin.

Otin samalla pari kuvaa vintillä, vaikka kamerassa oli zoomlinssi, jonka kanssa ei saa kuvaan kuin pienen alueen kerrallaan. 

Vintin lattian eristämis- ja laudoitusprojekti on erittäin kesken, sillä aloitin sen vasta talvella. Kuvassa näkyy etuseinän laudoitusta, joka on onneksi erinomaisessa kunnossa. Räystäs on suojannut sitä niin hyvin, ettei sitä vielä näin 150 vuoden ikäisenäkään tarvitse uusia. Jos sen joutuisin vaihtamaan, olisi koko paraatijulkisivun mittainen sahalaitareunus aaltoileva!

Vintin toisen päädyn ikkunan edessä on hieno poljettava sorvi, jonka puinen väkipyörä on kattorakenteissa.

Vinttiä ei ole eristetty, enkä aiokaan eristää, se on arvokas tällaisenaan. Eristän välipohjaa, jotta tulevista asuinhuoneistani ei karkaa lämpö harakoille.

Juhannuksena vietin kaksi ihanaa iltapäivää naapurin luona juhlimassa, jolloin työpäivät jäivät lyhyeksi ja vielä lyhemmäksi. Viikonlopun jälkeen 24.6. työn aloittaessani näytti tältä.

Ikkunan alla olevat laudat olivat liian lyhyet, varmaan entinen ikkuna oli jotenkin erilainen (se meni rikki haukan lennettyä päin lasia, ja toisesta päädystä ikkuna puuttui kokonaan, niinpä teetin nämä pieniruutuiset vintin ikkunat). Nyt tein laudoista vähän liian pitkät, mutta tässä vaiheessa, kun asian huomasin, en enää alkanut korjata. 

Vanhojen mittojen mukaan sahattu helmiponttipaneeli on erittäin kallista tavaraa, eikä minulla ollut sitä ylimääräistä. Ruskopenkin vieressä yli vuoden majaillut lautakasa alkoi huveta. Ruskopenkki tuli esiin! Marhanlilja 'Early Bird' kukki upeasti, samoin keltakukkainen etelänkurjenmiekka.

Sahasin kaikki laudat käsin isoisäni vanhalla loistavalla sahalla, sellaisella suorakulmion muotoisella, jolla tulee ihanan siisti sahausjälki. Naapuri ihmetteli, mutta käsin sahaaminen oli tässä projektissa melko pieni työmäärä. Aikaa meni vanhan ja uuden ponttilaudan liitoskohtiin, alapäiden kiinnitysriman osittaiseen uusimiseen, ikkunan saamiseen paremmin seinän myötäisesti, nurkkien kanssa äheltämiseen... no, vanhan talon korjaus on yhtä äheltämistä, minkä kaikki sitä tehneet tietävät.

Tilanne 26.6. Nyt on ikkuna tasan vaaterissa seinän kanssa, oikeanpuoleinen karmilista poissa ja vanhat laudat jatkettu ikkunasta oikealle sekä jatkosten yläpäille tehty sisäpuolelle kiinnitysrima. Noiden toimenpiteiden jälkeen ei tainnut enää hitaampia väliprojekteja olla, sai vain keskittyä laudoittamiseen.

Tilanne 27.6. aamulla, enää yhden työpäivän homma jäljellä (tosin siitä en ollut päivää aloittaessani ollenkaan varma). Laudat riittivät niukin naukin, yhtä jouduin jatkamaan. 

Mutta voi hemuli! En ole ottanut yhtään kuvaa valmiista laudoituksesta. Olisin voinut vannoa, että otin. Ehkä tuo aaltoileva alareuna harmitti niin, etten ottanut. Tulin nyt hetkeksi kaupunkiin, joten en voi kuvaa juuri tähän hätään ottaakaan.

Siistiytyneestä pihasta kyllä otin kuvia, vaikka en viimeisen pitkän työpäivän jälkeen jaksanutkaan vielä viedä pois sahapukkia, noukkia sataa kolmion muotoista puupalikkaa maasta, kantaa lojumaan jääneitä kattopeltejä pois (olivat taapelin päällä talven yli) enkä naulata laudoiduksen yläpäästä sieltä täältä puuttuvia nauloja. Kaikki tuo jäi seuraavan aamun hommaksi, ja sitten pääsin puutarhan pariin pitkän viikon päätteeksi.

Ihanaa, kun ruskopenkki taas näkyy kunnolla! Taapeli oli niin lähellä sitä, että en edes kanttaamaan mahtunut. Nyt sen viimein kanttasin, enkä tiedä, olenko ikinä ollut kanttaamisesta niin innostunut.

Kuvasta voi toivottavasti nähdä, että 'Early Bird' -marhanliljan lisäksi portinpielen koreaköynnöskuusama 'Goldflame' on aivan ihana oranssinpunainen kukkapilvi juuri nyt.

Projektiin kului 8 päivää, joista kaksi oli vajaita vain muutaman tunnin työpäiviä juhannuksena, ja yksi päivä oli kokonaan poissa pelistä, sillä kävin Nauvossa kaupassa ja sen jälkeen teimme ystävien kanssa metsäretken uudelle Mustin metsä -luonnonsuojelualueelleni. 

Sellainenkin hidastus sattui, että juhannuksena sain naapurin terassilla tikun keskelle jalkapohjaa, ja tikun pää jäikin sisälle nahkaan. Huomasin sen märkivän ja punoittavan vasta seuraavan päivän iltana, kun otin turvakengät pois jalasta. Niissä ei jalkapohjan aristusta tuntenut. Sitä seuraavana päivänä en aloittanut töitä aikaisin, mutta tikun pään kaivaminen pois ja Betadine-kylvyt auttoivat niin, että pääsin kuitenkin tikkaille sinäkin päivänä.

Miten ironista: olisin voinut pudota tikkailta, vetää sorkkaraudan päin naamaa, lyödä vasaralla peukaloon, sahata sormeen tai edes astua naulaan (no turvakengät kyllä), mutta ainoa haaveri sattui naapurin terassilla paljain jaloin tepastellessa.

En olisi uskonut osaavani tehdä tällaista projektia tai saavani sitä yksin suunnilleen koskaan valmiiksi. Kannustankin kaikkia ylittämään ennakkoluulonsa, sillä kyllä sitä pystyy, kun pakko on, ja ryhtyy vain tekemään!

Vanhan talon vintiltä löytyy yhä rakkauskirjeitä. Tämä on tullut talon Wivi-tyttärelle Amerikasta vuonna 1922. Monet muutkin kirjeistä on lähetetty milloin mistäkin, sillä talossani asui merimiehiä useassa polvessa. Tämän kirjeen lähettäjä asui kuitenkin tuolla hetkellä pysyvästi New Yorkissa ja etsi siellä parhaillaan uutta työtä. Kirjepaperi on paikallisen merimieskirkon. 

Kirjoittaja kinuaa ihanaa Wiviä sinne kaverikseen, sillä naisilla on siellä paremmat työmarkkinat ja yhdessä he voisivat saada helpommin töitä ja rikastua!

Tarina ei kerro, menikö Wivi. Ehkä ei, sillä kirjeen kirjoittajalla on eri nimi kuin sillä, jonka kanssa Wivi lopulta meni naimisiin. Hän taisi olla melko hehkeä nuori nainen, sillä tämä ei suinkaan ole ainoa kirje, jonka hän on saanut ihastuneelta sulhaskandidaatilta – heitä on ollut useita.

Etelänkurjenmiekka Iris spuria

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Modernia eleganssia ja juoruja 30-luvulta

 Yksi projekteista on vanhemman talon välipohjan eristäminen, jotta saan vielä joskus tehtyä vintille lattian. Puuhaan sisältyy vanhojen mujujen siirtoa. Käytän ne uudestaan, sillä kuiva sammal on varmaan edelleen ihan kelpo eristettä uuden selluvillakerroksen lisänä. Mutta mujujen alle haluan paperit estämään purun karisemista raoista alas, siksi siirtelen. Ja on muutenkin kiinnostavaa kaivella, mitä kaikkea mujun seasta ja alta löytyykään.

Paikallislehtemme painoksessa 25. syyskuuta 1929 kerrotaan muun muassa, kuinka Suomen urheilujoukkue on matkalla maaotteluun Ranskaan. Ensimmäinen etappi on Bore II -laivalla Turusta Tukholmaan. Laiva lähti satamasta ja lipui runollisesti Airiston sumuun.

Husmodern-lehdet ovat olleet ilmeisen suosittuja, niistä on sanaristikotkin tehty. Nämä ovat kaikki vuodelta 1933.

Lehdissä on ajankohtaisia juoruja, kuten Hollywood-tähti Nils Astherin äidin paluu Tukholmaan oleskeltuaan poikansa luona Hollywoodissa kaksi ja puoli vuotta.

Lähes sadan vuoden takaiset elokuvatähdet ovat vähän tuntemattomia. Monissa tämän ikäisissä lehdissä hauskinta ovat mainokset. "Säästä 40 puhdistuspäivää vuodessa Röda Björn -metallinpuhdistuspulverin avulla!"

Blå Cheviot -puku on ilmiselvästi erinomaisen tyylikäs.
 

Jottei elämä menisi silkaksi materialismiksi, hengenravintoakin tarvitaan. Sitä tarjoavat Den Gode Herden -lehtiset, suomeksi Hyvä paimen.

Kaikkein innostunein olen kuitenkin täydellisestä ja erittäin hyväkuntoisesta Åhlén & Holm Ab:n postimyyntikatalogista talvikaudelta 1935–1936.

Voi, miten hienoja pitsejä, liinoja ja pusseja: omat pussinsa pyykille, sukille, lehdille ja jopa pyöreä pussi näkkileivälle!

Tyylitietoiselle miehelle Collijnin puku – ensin pitää vain selvittää, onko ruumiinrakenne suora, taipunut vai mahdollisesti korpulentti. Ja miten upea urheiluasu onkaan tuossa oikealla sivulla!

Naisille on tarjolla muun muassa modernin elegantteja sukkia.

Juuri tuollaisen lavuaaripeilin haluaisin, silmälasitkin vaikuttavat huokeilta.

Kataloogin välissä on iskemättömiä tilauskuponkeja. 

Kovasti tekisi mieli tehdä tilaus, mutta voiko postiin nykypäivänä luottaa?

Uutta paneelia ja uutisia vuodelta 1905

 Kun siippa tuli apuun, rykäisimme lautoja seinään.

Onneksi minun ei tarvinnut keikkua tikkailla! Kuvasta näkee ehkä, kuinka tämä länsipään päätykolmion panelointi oli jo huonona. Ikkunasta vasemmalle alareuna hapsottaa, kun laudat ovat vääntyneet. Ikkunan alta lautoja suorastaan putoili, naulasin niitä silloin takaisin tai sahasin muun korvaavan laudan tilalle.

Minä olin vastuussa sahaamisesta. Koska en omista jiirisahaa, tein sen käsipelillä vanhalla listasahalla, jolla tulee siisti reuna, joka ei hapsota.

Kun naapuri kauhisteli, että sahaan jokaisen laudan itse, totesin, että sahaan vaikka kaksi viikkoa putkeen, kunhan ei tarvitse mennä tikkaille.

Tilasin uuden lautatavaran tismalleen vanhan paneelin kaltaisena, mikä on toki kallista, mutta näin saan yhtä paksua lautaa talon seinään kuin ennenkin ja vanhan talon ulkonäkö säilyy yksityiskohtineen. Puu on lisäksi laadukasta, tiheäsyistä.

Ensimmäisen parin päivän urakoinnin jälkeen olimme edenneet ikkunaan asti. Jokaisessa laudassa on alapäässä kärki. Syreeni peittää armollisesti alun mittausvirheemme eli aaltoilevan alareunan, kunnes opimme hyvän metodin.

Seinän alaosa on raidallinen, koska en ole vielä ehtinyt maalata sitä loppuun. Sain tähän päätyyn viimeinkin kaikki saumarimat paikoilleen tänä kesänä (aloitin niiden laiton noin kymmenen vuotta sitten, heh).

Sitten työmaa seisoi reilun viikon, mikä on hyvä, sillä vanhan saunan purkamisesta kipeytynyt ranteeni oli entistä kipeämpi. Taapelissa on paneelit toiseenkin päätykolmioon, mutta se ei toteudu tänä kesänä tai ehkä syksylläkään, saa nähdä.

Viime viikolla urakka jatkui. Olen joskus kai esitellyt tässä päädyssä ikkunan ääreen rakennetun jännän sorvin, jonka väkipyörä on kiinnitetty kattoon. En nyt kylläkään löydä sitä blogijuttua sitten millään, joten ehkä teen niin, että esittelen sen tässä joku päivä uudemman kerran.

Kun seinää puuttui, näki hienot leveät kattolaudat alhaalta käsin.

Vintillä on kaikenlaista kiinnostavaa mujun seassa. Tiukkaan kääritty paketti papereita enteili joitakin visusti talteen laitettuja kirjeitä, mutta ne olivatkin tarkasti säilöttyjä paperipusseja. Ihan liikuttavaa, kuinka kaikki on pistetty säästöön. 

Tuossa on historian havinaa: Osuusliike Tarmolassa Turussa on käyty usein, ja joskus myös Kotileipomo Koskella sekä P.E. Aschanin leipomo-konditoriassa. Mitähän herkkuja noissa pusseissa on tuotu?

Myös vanha lehti löytyi vintiltä paneelin ja seinän välisestä raosta. Tuossa Espanjan kuningas Alfonso saa kuninkaallisen vastaanoton Lontoossa Victorian juna-asemalla.

Keskiaukeamalla on julisteen tyyppinen piirros ajan muodista. Neitokainen on debytantti astumassa vaunuista seuraelämään eli esittelyyn kuninkaan eteen.

Ajan muoti on kesäkuulta 1905. Lehti on The Graphic.

Koska taloni on ollut merimiehen koti, löytyy kaikenlaisia ulkomaisia lehtiä. Tapettikerrosten alta löytyi aikanaan myös ranskalainen talouslehti L'Economiste.

Pari valokuvaakin löytyy: Englannin kruununprinssi vastaanottamassa Espanjan kuningasta satamassa sekä kuninkaallinen kulkue, jota seuraamassa on tuhansia ihmisiä huonosta säästä huolimatta (tulee myös Charlesin kruunajaiset mieleen – näillä asioilla on Britanniassa pitkät perinteet).

Yllä on vastikään virastaan eronnut ranskan ulkoministeri M. Delcassé; tärkeä hahmo Britanniassa: entente cordialen eli Iso-Britannian ja Ranskan välisen ystävyyssopimuksen seppä. 

Nyt vintin tästä päädystä ei enää tuule ja sada raoista sisään, eikä toivottavasti lautojakaan enää putoile. Ikkunan yläpuolinen osuus oli niin hyvässä kunnossa räystään alla säänsuojassa, että sitä ei tarvinnut uusia. Mielellään jätän niin paljon vanhaa talteen kuin pystyn, mutta ponttilautojen osittainen vaihtaminen on kyllä hankalaa.

Vintin ikkuna on uudelleenmaalauksessa. Kittausten korjaaminen ja maalaus on paljon mukavampi tehdä pöydän ääressä kuin tikkailla ja työ tulee tehtyä huolellisemminkin. Yhdesta asiasta vain reklamoisin.

Ostin uudet hanskat, niissä on söpö susikuosi. Muutaman päivän käytön jälkeen oli oikean käden etusormen sauma ratkennut.

Nyt kangas on jo peukaloista hiutunut puhki. Onpa surkeaa laatua! Kyllä sitä olettaisi hanskojen käyttöiän olevan vähän pidemmän kuin pari viikkoa.

Seuraavaksi mietin paneloinnin väriä, tai oikeastaan päätös on jo tehty. Räystään alla säänsuojassa on hyvin näkyvissä alkuperäistä sinistä väriä, jota kajastaa punamultamaalin alta. Ymmärrettävää kyllä, että talo oli helpompi sutia yhdellä ja samalla maalilla, eikä monia värejä enää myöhemmin jaksettu maalata. Paneloinnin alakärjet ovat alun perin olleet valkoiset, sekin tieto oli nähtävissä esimerkiksi kuistin sisällä säänsuojassa säilyneissä paneeleissa. Aion palauttaa alkuperäisen värityksen.

Maalasin viime vuonna kuistin lattian Allbäckin pellavaöljymaalin sävyllä Vanha sininen katsoakseni vähän sen sopivuutta. Lautojen vanha maalipigmentti sekä ehkä maalityyppikin on erilainen kuin nykypäivän maalit, mutta tuossa näyttäisi olevan sävy aika lähellä.

Salaviinaa ja hauleja

 Ryhdyin purkamaan lahoa saunaa.

Ajattelin purkaa vanhan lautarakenteisen saunan ennen kuin se kaatuu. Musti esittelee, että vuorilaudat irtoilevat alapäästä, kun saunan alamäen puoleinen seinä painuu joka vuosi alemmas maahan.

Rakennan samalla uutta pientä pesupaikkaa, sillä jossain on ihmisen itsensä pestävä. Kesäkaudella käytän auringossa lämmennyttä vettä tai keitän vettä vedenkeittimellä, mutta talvella on kiva saada pesutilaa vähän lämpimäksikin, niinpä tästä tulee pieni pesukoppi, jossa on katto.

Täytyy käydä ostamassa neljäs tolpanjalka, sillä käytin sen syksyllä, kun peura juoksi päin porttia rikkoen sen ja tolpan, tein uuden järeämmän portin ja paksumman tolpan. Olin ostanut tilapäissaunaa varten neljä pattinki-kokoista tolpanjalkaa, mutta nyt yksi uupuu.

Seiniin mietin pressua, mutta se kestää saariston tuulissa todella lyhyen aikaa. Siispä laudoitan seinät ja käytän niihin purkutavaraa vanhasta saunasta.

Aloitin vanhan saunan sisältä, siellä puuliiterin päässä on ikivanha huussi, jota en ole käyttänyt. Minua edeltävät omistajat olivat onneksi rakentaneet uuden, todella hyvän ja kauniin. Niinpä olin käyttänyt tätä huussia lähinnä moottorisahojen ja bensakanisterien säilytykseen. En ollut katsonut tarkemmin seinien kuviakaan.

Rintamamiestaloni rakensi ja siinä asui lähes kuolemaansa saakka Algot. Huussin seinissä on paljon kuvia kauniista naisista, taisi Algot tykätä semmoisista. Algot kuulemma itsekin pisti nuorena tyttöjen tanssihameen helmat pyörimään ja silmät säihkymään.

Huussikuvien joukossa on myös mummo ja karitsa sekä kurkkaava kisu. Algot varmaan tykkäsi kissoista!

Hauskaa ajankuvaa tämä huussikuvitus. Melkein pitäisi perustaa huussimuseo.

Mutta huussi on painumassa maahan ja sijaitsee lahossa rakennuksessa. Niinpä kun olin irrottanut sopivan pituiset laudat sisältä, siirryin ulkoseinän pariin heti huussin takana.

Mitä löysinkään!

Algotin salainen pullopiilo on pysynyt salassa parikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Lasipullossa näyttää olevan vettä, mutta eihän pullo olisi silloin pysynyt ehjänä. Sain tiiviin korkin auki ja nuuhkaisin varovasti – tuoksusta tulee mieleen lasinpesuneste.

Aika ovela piilo, sillä tuonne ei kukaan ole nähnyt. Pullon on päässyt ujuttamaan sisältä puuliiteristä käsin huussin takaseinän ja ulkoseinän väliseen kapeaan rakoon. Ei ole kukaan älynnyt varastaa viinaksia seinän välistä!

Seuraava yllätys oli kumman reikäinen vuorilauta. Ajattelin reikien olevan jonkun ötökän tai niitä hakanneen linnun tekosia, mutta miksi reikiä oli vain yhdessä kohdassa?

Sitten huomasin metallinpalat. Hauleja! Niitä oli mennyt laudan läpi rakennuksen tukipuuhun ja niitä näyttää olevan muuallakin siellä täällä, tiettyjä reikäisiä kohtia. 

Johan on ollut meininki kuin villissä lännessä.

Pakko myöntää, että nykyisin täällä on huomattavasti rauhallisempaa.

Viime yönä oli taas kunnolla pakkasta, lähes –8. Hieno kuurainen aamu kyllä.

Uusi pesupaikkani on vähän vino, mutta niin on kaikki muukin tällä tontilla ja oikeastaan koko kylässä. Kun yksin tekee, on ihan mahdotonta katsoa vaateria, kannatella lautaa ja paukuttaa vasaraa samaan aikaan. Tolpanjalkojen saaminen kiviseen maahan luotisuoraan on myös lähes mahdoton tehtävä. Mutta eipä tuo varmaan kaadu eikä lennä tuulessa, kun on tukevasti metallitolpilla maassa. Jos nyt kestäisi pari vuotta, sitten on ehkä varoja ja mahdollisuuksia tehdä uusi sauna.

Enkä minä edes saunaihminen ole, mutta joku pesupaikka on ihmisellä oltava. Mieluiten lojun kylpyammeessa, jos saan valita. Jos olisi aina kesä, tuosta tulisi ulkokylpypaikka, mutta kun talvellakin täytyy peseytyä.

Eilen oli se päivä, jolloin olin arvannut ensimmäisen Koska kukkii -haasteen kukan kukkivan. Sen piti olla persiansinililja, ja ne ovatkin aikaisia. Nyt on vain ollut kovin kylmää ja lumistakin. Ensimmäiset ovat nyt nupulla, mutta kylmien öiden takia kukkien avautuminen menee varmaan ensi viikkoon.

Tässä on lisää persiansinililjoja nupulla. Muutama yö sitten kävi metsäkauris popsimassa aivan näiden vieressä kasvavat laukanvarret. Hermostuin, että nyt menee haaste mönkään, jos nämä ensin kukkaan tulevat syödään. Muuta suojaa en äkkiä löytänyt kuin vanhan patjanjousen. Jouset ovat aika käteviä pienten kevätkukkien suojaamiseen ahmateilta.

Oikeastaan tarvitsisin niitä hauleja itsekin.

Persiansinililja Scilla mischtschenkoana