Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

WSOY 2012. Ranskankielinen alkuteos Chroniques de Jérusalem, 2011. Suomentanut Saara Pääkkönen. 333 s.

Guy Delislen sarjakuvateos Merkintöjä Jerusalemista on nimensä mukainen: Delisle asui perheensä kanssa vuoden verran Jerusalemissa. Delislen vaimo teki töitä avustusjärjestölle ja Delisle itse eli koti-isän ja sarjakuvapiirtäjän arkea jaetussa kaupungissa ja tallensi havaintojaan ja kokemuksiaan täksi teokseksi. Teos on jaettu kuukausien mukaisiksi luvuiksi, ja kussakin luvussa on useampia tarinoita. Merkintöjä Jerusalemista on voittanut parhaan albumin palkinnon Angoulèmen sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2012.

Merkintöjä Jerusalemista on kiehtova kirja. Se avaa ikkunan Jerusalemin ja laajemminkin Israelin ja Palestiinan arjen absurdiuteen ja traagisuuteen. Sisältö on hyvin samantyyppinen kuin Helsingin Sanomien vastikään julkaisemassa henkilökuvassa Juha Partasesta, joka oli koko ikänsä ollut Israel-fani ja Israelin puolella - kunnes hän vieraili Jerusalemissa ja käänsi takkinsa täysin. Israelin harjoittama väkivaltapolitiikka oli jotain, jolta ei ollut mahdollista ummistaa silmiään.

Saman vaikutelman tekee vahvasti myös Merkintöjä Jerusalemista. Albumin ote on tarkkaileva ja toteava, mutta kuvatut sisällöt ovat niin järjettömiä, perustelemattomia ja epäreiluja, että ne tuntuvat käsittämättömiltä - ta joltakin kehnolta dystopiaromaanilta.

Pelkkää sotaa tai väkivaltaa Merkintöjä Jerusalemista ei kuitenkaan kuvaa, vaan keskiössä on nimenomaan arki jaetussa kaupungissa: millaisia (ja miksi) ovat liikennenruuhkat, miten (ja miksi) vettä tulee tai ei tule hanasta, kuinka (ja miksi) roskalaatikot toisaalla pursuilevat ja toisaalla eivät... Delislen perhe asuu Itä-Jerusalemin (eli Palestiinan) puolella, mikä tekee arjesta joskus yllättävänkin hankalaa - esimerkiksi lentokentältä kovin moni teksikuski ei suostu Itä-Jerusalemiin ajamaan. Lentokentillä jatkuvaa hankaluutta aiheuttaa myös se, että ennemin tai myöhemmin jokaisella kerralla viranomaiset kysyvät Delislen vaimon työstä, ja mikäli (ja siis kun...) paljastuu tämän työskentelevän (myös) Gazassa, ollaan pahasti liemessä - joka kerta.

Merkintöjä Jerusalemista välittää paitsi Israelin ja Palestiinan vastakkainasettelua, myös sitä käsittämätöntä uskontojen, kulttuurien ja tapojen moninaisuutta, jota Jerusalem ilmentää. Albumi antaa kaupungista paitsi kaoottisen ja toivottoman kuvan, se myös näyttää Jerusalemin hyvin ristiriitaisessa ja kiinnostavassa valossa.

Nina Hemmingson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

"Mutta sitten minä iskin nyrkin pöytään ja sanoin itselleni: vastedes olen piru vie onnellinen."

WSOY 2011. Suom. Saara Pääkkönen, tekstannut Mika Lietzén. Alkuteos Jag är din flickvän nu, 2006. 126 s.

Sarjakuvateoksen kannen nimen ja kuvan välinen jännite pakotti poimimaan tämän teoksen luettavaksi, enkä ole katunut yhtään.

Nina Hemmingsonin sarjakuva on yhteiskunnallisesti kärjistävän kantaaottavaa, hahmojen piirrosjälki on suoraviivaista ja yksityiskohtineen, kuten usein toljottavine tai tyhjine silmineen, vangitsevaa. Tekstit ovat suorasukaisia ja räävittömiä ja osuvat usein tabuaiheiden ytimeen.

Teoksessa on muutama usean aukeaman mittainen sarjakuvanovelli, joitain sivun tai aukeaman mittaisia tarinoita sekä useita yhden kuvan osui ja upposi -tyyppisiä tilanteita. Aiheiden keskiössä on naiseus, ihmis- ja parisuhteet sekä minuus ja mielenterveys. Sarjakuvat pursuavat mustaa huumoria ja oivalluksia.

Frank Miller & Robert Rodriguez: Frank Millerin Sin City: A Dame to Kill For

En ole lukenut Sin City -sarjakuvia ja kävin katsomassa Sin City 2 -leffan sen suuremmitta ennakko-odotuksitta. Niinpä yllätyin vallan positiivisesti: se oli hyvä!

A Dame to Kill For on monella tapaa onnistunut elokuva. Se on edustaa varsin puhtaasti sekä film noirin että toimintaelokuvan perinnettä. Sarjakuvallisuus näkyy eritoten leikkauksissa ja kuvakulmissa ja sitä osin osin korostettu siten, että mustavalkofilmi muuttuu piirrokseksi. Henkilöhahmot ovat äärimmäisiä tyyppejä, mutta henkilökuva syvenee sisäisellä puheella.

Elokuvassa on useita juonia, mutta hahmoihin on helppo tutustua, vaikkei niitä ennalta tuntisikaan. Nykyelokuvaksi Sin City 2 on piristävä myös pituutensa puolesta - sen kesto on alle kaksi tuntia.

Craig Thompson: Habibi

 

"Jumalallisesta kynästä putosi ensimmäinen mustepisara."

Like 2012. Suom. Ida Takala. Alkuteos Habibi, 2011. 655 s.

Habibi on vaikuttavasti piirretty, kaunis ja koskettava sarjakuvaromaani. Keskiössä on kaksi henkilöhahmoa, Dodola ja Zam. Päämiljöitäkin on kaksi: autiomaa ja asuttu alue. Autiomaan aika on ajatonta, tarina voisi tapahtua milloin tahansa. Tunnelma on hieman samankaltainen kuin J. M. G. Le Clézion Nobel-romaanissa Autiomaa kertomuksen alkupuolella, kun päähenkilö Lalla asuu autiomaassa. Autiomaassa olennainen tulee näkyviin, koska paljoa ei ole. Katse kiinnittyy siihen, mihin sen pitää.

Asuttua aluetta Habibissa edustavat muun muassa sulttaanin palatsi, kaupunki ja kalastajakylä. Sulttaanin palatsi satumaisuudessaan on myös omalla tavallaan ajasta irrallaan oleva paikka, mutta kaupungissa ja kylässä näkyy nykyaika ympäristökatastrofeineen.

Miljöövalinnat sopivat Habibin tematiikkaan, joka on ajatonta: keskiössä on rakkaus. Mitä ihminen on valmis tekemään rakkauden eteen? Mitä voidaan uhrata? Mitä rakkaus tarkoittaa? Mikä on rakkauden ja erotiikan välinen side, entä rakkauden ja himon, rakkauden ja läheisyyden?

Habibin tunnelma on lumoava. Sitä rakentavat moniulotteinen tarina, sidos arabialaiseen tarinaperinteeseen ja kaunis kuvitus. Tähän sarjakuvateokseen kannattaa tutustua!

Alison Bechdel: Äideistä parhain. Koominen draama.

 

"Kesken jonkinlaisen kodinkunnostusoperaation telkeän itseni vahingossa kylmänkosteaan kellariin."

Like 2012. Alkuteos Are you my mother?: a comic drama, 2012. Suom. Anu Turunen (osaa kirjallisuussitaateista lukuun ottamatta). 292 s.

Alison Bechdelin sarjakuvaromaani Äideistä parhain on koukuttava ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Sarjakuva kertoo periaatteessa omaelämäkerrallisesti Bechdelin äidistä, mutta enemmän se kertoo äiti-tytär-suhteesta tai Bechdelistä itsestään.

Sarjakuva hyödyntää kollaasitekniikkaa monine ruutuihin upotettuine kirjallisuusvittauksineen. Viittaukset ovat enimmältään psykologisia: Bechdel käy terapiassa ja lukee runsaasti psykologista kirjallisuutta, ja niinpä hän lainaakin paljon muun muassa Freudia, Winnicottia ja Alice Milleriä. Virginia Woolfin Majakkaa kuljetetaan mukana teoksen alusta loppuun. Osin Bechdel referoi lähteitään, osin hän ottaa suoria sitaatteja - tekniikka toimii sarjakuvassa erinomaisesti.

Bechdel on omistanut teoksensa "Äidilleni, joka tuntee itsensä". Näyttelijä Jean Seberg allekirjoitti pojalleen lähettämänsä jäähyväiskirjeen "Your mother who knows you". Bechdel käsittelee teoksensa läpi kysymystä, miksei hän saanut äidiltään sitä, mitä olisi tarvinnut; mitä se olisi ollut, miten sen saamattomuus häneen vaikutti ja mitä hän sen sijaan sai äidiltään. Omistuskirjoituksen voi tulkita myös teoksen lukuohjeeksi.

Teos on suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa identiteettikriisiä potevalle tai pohtivalle, niin äideille kuin tyttärillekin. Jonkinlainen psykologisten teorioiden tuntemus sujuvoittaa lukemista, mutta teos antanee runsaasti ajateltavaa myös psykologian käsitteitä tuntemattomille.

Äideistä parhain on teos, joka ei tyhjene yhdellä lukukerralla. Se on jotain kaunokirjallisuuden, elämäkerran ja terapiakirjallisuuden väliltä, mutta se ei missään nimessä sorru yksinkertaistavan self help -kirjallisuuden genreen, vaan päähenkilö tarkastelee itseään ja ympäristöään tarkkanäköisesti ja tunnistaen ja tunnustaen niitä asioita, joita hän kykenee.

Tällainen raadollisen mutta vapauttavan oloinen tunnustuskirjallisuus vaikuttaa kiinnostavan ihmisiä - itseni mukaanlukien - tällä hetkellä. Kiinnostavana mutta osaltani vielä lukemattomana teossarjana mainittakoon Karl Ove Knausgårdin Taisteluni, jota tällä hetkellä on suomennettu kaksi osaa. Katsotaan, milloin tuo lukukokemus osuu kohdalle.

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

 

"Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen!"

WSOY 2011. 215 s.

Näkymättömät kädet on vaikuttava sarjakuvateos. Sen lukemisen jälkeen jää hämmentynyt olo. Tällainenkin on Eurooppa, jota olen kuitenkin pitänyt sivistyneenä ja tavoiltaan "länsimaisena" yhteiskuntana. Tällaista sortoa kuitenkin harjoitamme. Ei tee mieli matkustaa Aurinkorannikolle, tekee mieli aloittaa espanjalaisten vihannesten boikotti.

Näkymättömät kädet kertoo marokkolaisen Rashidin tarinan, joka "ei ole tapahtunut koskaan, mutta siitä on olemassa satojatuhansia versioita, jotka ovat totta". Rashid menettää työnsä. Hän haluaa ansaita perheelleen toimeentulon, eikä köyhä Marokko näytä tarjoavan räätälille mitään. Niinpä hän lähtee ystävänsä houkuttelemana laittomaksi siirtolaiseksi Välimeren pohjoispuolelle, Espanjaan. Meren ylitys on esimakua tulevasta: rankka ja traaginen. Espanjassa Rashid päätyy ensin Almeriaan, "neljänteen maailmaan", jonka "yli 16 000 jalkapallokentän kokoista kasvihuonetta näkyvät kuuhun asti". Almeriasta tie jatkuu syvemmälle Espanjaan - saavuttaako Rashid sen menestystarinan, jota hän on lähtenyt toteuttamaan, rikastumisen tekemällä työtä Euroopassa?

Tietäväisen käyttämä värimaailma on synkkä. Ruskeaa, mustaa, sinistä, joitain keltaisen sävyjä. Pääosassa on miesten maailma, vaikka myös Rashidin vaimo ja lapset saavat puheenvuoroja, samoin kuin satunnaiset espanjalaiset prostituoidut. Tietäväisen käyttämä kieli on osin ärsyttävää. Miesten maailman kielenkäytölliset karkeudet, niin rasistisen kuin seksistisetkin, tuntuvat - noh, karkeilta. Henkilöhahmoihin syvyyttä tuovaa herkkyyttä on lähinnä päähenkilö Rashidissa, ja sekin välittyy pääosin piirrosten kautta ilmeinä ja tekoina.

Kielessä eniten häiritsi kuitenkin ajoittainen saarnaavuus ja paasaavuus. Ehkä olen vain tottunut hienovireisempään ilmaisuun, mutta henkilöhahmojen suuhun laitetut taustoittavat repliikit, jotka kertovat laittomien siirtolaisten asemasta ja oloista Euroopassa, tuntuvat osoittelevilta ja alleviivaavilta. Tämä vaikutelma vähenee teoksen loppupuolta kohden.

Näkymättömät kädet on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Se avaa silmät näkemään omaa elämänpiiriä laajemmalle ja ymmärtämään niiden ihmisten asemaa, jotka elävät yhteiskunnan marginaalissa vailla oikeuksia. Yhteiskunnan teos puolestaan näyttää armottomana ja omaa tai "omiensa" etua ajavana, "ulkopuolisille" perustelemattomasti ja epäoikeudenmukaisesti, suorastaan sadistisesti toimivana järjestelmänä.

Näkymättömien käsien antama kuva maailmasta on kovin kafkamainen. Mieleen tulee Kafkan novelli Lain edessä, jossa mies maalta odottaa koko elämänsä lain portin edessä pääsyä sisään lakiin. Kuolemansa lähestyessä mies kysyy portinvartijalta, miksi kukaan muu ei koko aikana ole pyrkinyt portista sisään, ja viimeisen kerran, voisiko hän vihdoin päästä itse sisään. Portinvartija vastaa portin olevan vain miestä varten, siksi muita pyrkijöitä ei ole ollut: "Tämä portti on vain sinua varten, ja nyt minä menen sulkemaan sen." Maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta, vaikka ihminen kuinka sitä omassa elämässään hakee.

Ville Ranta: Paratiisisarja

 

"MIKÄÄN EI HOUKUTTANUT MINUA ennen kuin sinä tulit."

WSOY 2010. 72 s.

Sarjakuva-albumi Paratiisisarja antaa oman tulkintansa siitä, mitä oikein tapahtui Paratiisissa, miltä hyvän ja pahan tiedon puusta syömisen seuraamukset tuntuivat itse kustakin osapuolesta ja säästyikö pala Paratiisia myös maan päälle. Jumalan vanhatestamentillista inhimillisyyttä korostetaan ja Ranta ottaa kantaa myös lihansyömiseen. Personoitu Kuolema keventää tunnelmaa ja vaikuttaa hahmona isällisemmältä (tietäväisemmältä, ohjaavammalta) kuin kiukutteleva ja loukattu Jumala.

Kuvitus on osin hyvinkin lihallista ja eroottista, ja myös aiheensa puolesta teoksen voi ajatella liikkuvan tabuaiheissa. Toisaalta Raamatun kertomusten uudelleenkirjoittaminen ja -tulkitseminen on kiehtonut taiteilijoita halki historian ja aihe on ajattomuudessaan alati puhutteleva. Rannan tulkinta peilaa myös aikamme arvoja.

Sarjakuvailtapäivä: Ville Tietäväinen (WSOY)

WSOY:n sarjakuvailtapäiväkaffeilla puhujavieraana oli sarjakuva-Finlandian 2012 voittanut Ville Tietäväinen. Tietäväinen kertoi taustoja teoksestaan Näkymättömät kädet. Näkymättömät kädet kertoo marokkolaisesta paperittomasta, joka saapuu Eurooppaan - mitä siitä yksityiskohtaisesti seuraa, on minulle toistaiseksi teosta lukemattomana hämärän peitossa. Tuloksena ei kuitenkaan mitään yltiöpositiivista sukseeta, sen verran ymmärsin.

Tietäväinen kertoi tehneensä teosta viisi vuotta, ja tapahtumat voisivat realistisesti sijoittua 2000-luvun alkuun. Hän tutustui siirtolaisuuteen Espanjassa ja Marokossa Marko Juntusen kanssa (Juntunen on väitellyt tohtoriksi Marokon ja Espanjan välisestä laittomasta siirtolaisuudesta - ei siis ihan amatööriopas). He tapasivat paperittomia siirtolaisia ja kuuntelivat heidän tarinoitaan Espanjan Almeriassa. Matkalta syntyi myös kuvareportaasi Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen. Vaikka kuvareportaasin ilmestymisestä on aikaa, mieleen muistui elävästi ankeat kasvihuonekuvat kuin myös mielikuvat espanjalaisten tomaattien ja kurkkujen eettisyydestä... Inhottava Tietäväisen kertoma yksityiskohta oli se, mitä tehdään paperittomuudesta Espanjassa kiinni jääneille, heille, joita ei myöskään voida "palauttaa" minnekään, koska palautusosoitteesta ei ole selkoa: heidät toimitetaan Almeriaan...

Marokon puolella Tietäväinen ja Juntunen kohtasivat köyhien ja tulevaisuudentoivottomien alueiden nuoria miehiä, joille laittomasti veneellä Eurooppaan yrittäminen näyttäytyi suorastaan miehuuskokeena - joka ei sitä yritä, ei ole mies tai mikään. Veneen käyttäminen on myös seikka, joka sijoittaa tarinan nimenomaan 2000-luvun alkuun. Nykyään Tietäväisen mukaan Euroopan ympärille on rakennettu korkeammat muurit, eikä veneily enää kannata, vaan on keskitytty laittomien asiakirjojen laatimiseen. Näkymättömät kädet -teoksessa dokumentin ja fiktion suhde on noin 50/50.

Olen aika lailla sarjakuvaneitsyt. Olen vierastanut sarjakuvaa suunnilleen yhtä paljon kuin fantasiaa - viime keväänä ryhdistäydyin fantasian suhteen sen verran, että luin Potterit, joita tosifantastikot eivät ehkä edes pidä fantasiana. Yllätyin positiivisesti. Sarjakuvatuntemukseni rajoittuu lähinnä Aku Ankkaan ja Kirkko&Kaupunki-lehden sekä entisiin älyttömiin että nykyisiin Ville Rannan yksikuvaisiin näkemyksiin maailmasta sekä Fingerporiin ja Wullmorganthaleriin - varsin pintaraapaisutasolla siis liikutaan. Olen kuitenkin tuntenut varovaista kiinnostusta "oikeaa" sarjakuvaa kohtaan, eikä siihen tutustumisessa huonoin aloitus varmastikaan ole F-voittaja.

Iltaman toinen osio oli Petri Koikkalaisen vetämä sarjakuvapaja, joka oli kohdennettu mainiosti minunkin lisäkseni neitseelliseltä vaikuttavalle yleisölle. Koikkalainen havainnollisti hienosti tekemisen kautta sarjakuvan ehtoja ja ilmaisukeinoja sekä oli muutoinkin piristävä ja mukaansatempaava esiintyjä, joka ei kuitenkaan millään lailla kosiskellut yleisöä tai kehunut ihmisten olematonta osaamista. Oli hauskaa päästä pitkästä aikaa nauramaan sekä itselle että muille! Tällainen työpaja piristäisi kummasti päivää jos toistakin - Koikkalainen järjestää työpajoja Sarjakuvakeskuksen kautta, mistä pajoja on mahdollista tilata myös muualle. Kannattaa pitää mielessä!