Mel Robbins ja Sawyer Robbins: Let them -teoria - Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat

 

Gummerus 2025. Suom. Kirsimarja Tielinen. Lukijana Katja Ståhl. Äänikirjana Storytelin kautta. 10 h 22 min.

Mel Robbinsin itseapukirja Let them -teoria on aikamoinen kuuntelukokemus. Katja Ståhl on aivan nappivalinta lukijaksi. Hänen tapansa artikuloida sopii teoksen tyyliin, joka on muodoltaan jutusteleva ja podcastmaisen väljä ja jonka esimerkit ovat arkisuudessaan puhuttelevia. Teoksessa toistetaan sanaliittoyhdyssana Let them -teoria niin monta kertaa, että se meinaa tulla uniin. Suunnilleen joka toinen virke tuntuu alkavan "Let them -teoria auttaa sinua ymmärtämään...". 

Kirja on monin paikoin sisällöltään aika kevyttä ja banaalia - alkupuoleltaan jopa siinä määrin, että meinasin siirtää äänikirjan roskakoriin. Teoksen toisessa osiossa sen sijaan on joitain oivalluksiakin, kuten lausahdus "Antaa aikuisten olla aikuisia". Antaa ihmisten elää omaa elämäänsä, tehdä omat virheensä ja valintansa. Omassa elämässään voi sitten valita, haluaako pitää elämässään ihmisiä, jotka ovat sellaisia kuin ovat. Tätä asiaa Let them -teorian toisessa osassa pyöritellään niin konkreettisten esimerkkien kautta ja moneen kertaan, että asia alkaa mennä lukijallekin perille. Toisessa osassa hahmotellaan kiinnostavasti myös ajatusta aikuisiän ystävyyksistä ja siitä, kuinka ihmiselämän rakenteet ovat lapsuuden ja nuoruuden aikana aivan erilaisia kuin aikuisuudessa ja kuinka se vaikuttaa siihen, että lapsena ja nuorena on eräällä tapaa myös helpompaa ystävystyä. 

Kolmannessa osassa teoksen punainen lanka sitten taas katkeaa ja sisältö on aika sirpaleista. Aikaansa ei välttämättä kannata käyttää Let them -teorian kuuntelemiseen (eikä taatusti lukemiseen! teosta olisi voinut tiivistää isolla kädellä), mutta lopulta kokemus oli ihan jees. Teos antaa kiinnostavan kurkistusaukon myös amerikkalaiseen kulttuuriin, jossa sekä selviytyminen että menestyminen ovat enemmän itsestä kiinni kuin hyvinvointivaltiossa - sekä toisaalta myös somemaailmasta tuttuun puhetapaan, jossa mitä tahansa ajatuskyhäelmää voi kutsua "teoriaksi" ja mitä tahansa juttutuokiota asiantuntijan kanssa "tutkimukseksi".

Susan Cain: Hiljaiset - Introverttien manifesti

 

WSOY 2021. Alkuteos Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking. Suom. Lea Peuronpuro. Storytelin äänikirja, 11 h 18 min.

Susan Cainin kirjoittamassa tietokirjassa Hiljaiset - Introverttien manifesti on selkeä ja kiinnostava rajaus. Hiljaiset tuo raikkaan näkökulman nykymaailmaamme, jossa korostetaan ekstroversiota ja vuorovaikutustaidot käsitetään pitkälti kyvyksi puhua ja esiintyä.

Harri Gustafsberg & Sami Sallinen: Taktinen neuvottelu - Hallitse haastavat kohtaamiset

 

Otava 2021. BookBeatin äänikirja, 7 h 30 min.

Harri Gustafsbergin ja Sami Sallisen tietokirja Taktinen neuvottelu ponnistaa taustaltaan poliisimaailmasta, rikollisten kohtaamisesta ja kuulusteluista. Teoksessa tulee esiin myös neuvottelutaidon teoriaa, mutta teoksen näkökulma on käytännön tilanteissa.

Daniel Evans & Robert Goleman: Emotional Intelligence Mastery (EQ)

 

Alkuteos 1995. Nextortyn äänikirja, 3 h 7 min.

Kompakti kuunneltava teos tunneälystä ja sen merkityksestä käytännön esimerkeillä höystettynä.

Frank Martela: Tahdonvoiman käyttöohje - Näin saat asioita aikaan

 

Tammi 2013. Nextoryn äänikirja, 6 h 1 min.

Tahdonvoiman käyttöohje on helposti lähestyttävää kuunneltavaa ja siinä on maanläheinen ote tahdonvoimaan ja motivaatioon.

Emilia Kujala: Suorittajan mieli - Vapaudu ylikontrollista

 

Otava 2022. Nextoryn äänikirja, 6 h 58 min.

Emilia Kujalan kirjoittama Suorittajan mieli - Vapaudu ylikontrollista on helposti lähestyttävä teos suorittamisesta ja tarpeesta kontrolloida elämää. Kirjoittajalla on paitsi asiantunteva myös omakohtainen lähestymistapa aiheeseen. Yksi keskeisistä asioista, joka teosta kuunnellessani jäi mieleeni, on se, että ylikontrollista tai suorittamisesta ei voi "parantua", vaan niiden kanssa voi oppia elämään. Teoksessa on myös harjoituksia esimerkiksi tunteiden käsittelemiseen kehollisesti.

Anne Katherine: Where to Draw the Line - How to Set Healthy Boundaries Every Day

 

Touchstone, 2000. Nextoryn äänikirja, 8 h 8 min.

Anne Katherinen teos Where to Draw the Line käsittelee alaotsikkonsa mukaisesti rajoja ja niiden vetämistä. Teoksen rakenne on selkeä ja siinä käsitellään luvuittain rajojen vetämistä erilaisissa ihmissuhteissa ja tilanteissa.

Jayne Hardy: Making Space - How to Live Happier by Setting Boundaries That Work for You

 

Experiment, 2021. Nextory 4 h 28 min.

Jayne Hardyn kirja Making Space on itseapukirjallisuutta, joka käsittelee omien rajojen asettamista. Kirja ei tarjoa mullistavaa ja uutta näkökulmaa asiaan, mutta kirjailijan pohdintaa on kiinnostavaa kuunnella. Kuuntelukokemuksesta erittäin miellyttävän tekee lukijan aksentti ja ääntämys, jotka ovat korviahiveleviä.

Eevi Minkkinen: Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi

 

Otava 2020. Nextory 4 h 32 min.

Eevi Minkkisen tyyli kirjoittaa itseapuhenkistä populaaripsykologiaa on helposti lähestyttävä ja samastuttava. Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi käsittelee nimensä mukaisesti vuorovaikutusta ja identiteettiä sekä niiden syvempää ymmärtämistä eritoten parisuhteen kontekstissa. 

Teoksessa käsitellään paljon esimerkiksi eri kiintymyssuhdemalleja, joiden avulla tehdään näkyväksi, miksi suhteet eivät aina toimi tai miten ihmiset tunnistavat ja ruokkivat toisissaan erilaisia kiintymyssuhdemalleja. Teoksen konkreettiset esimerkit havainnollistavat hyvin arjen ilmiöitä ja niiden avulla pystyy tarkastelemaan omaa ja lähipiirinsä ihmisten toimintaa.

Kimmo Takanen: Parisuhteen tunnelukot. Avaimia toimivaan rakkauteen.

WSOY 2019. Nextory. 10 h 41 min.

Kimmo Takanen on kirjoittanut jo useita teoksia tunnelukoista. Takasen kirjat eivät ole kevyttä luettavaa, vaikka hän sinänsä konkretisoiden ja sikäli helposti lähestyttävästi aiheesta kirjoittaakin. Ensimmäinen teoksista lienee Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta (WSOY 2011), jonka lukemisessa muistaakseni pääsin miltei loppuun saakka. Teoksen lukemisen kesken jääminen ei ollut kirjan tai kirjailijan vika, vaan teos yksinkertaisesti oli sisällöltään sen verran raskas vastaanotettavaksi, etten tainnut päästä sen kanssa maaliviivalle saakka, toisin kuin Parisuhteen tunnelukkojen kanssa. Ehkäpä olen ehtinyt alitajuisesti pureskella aihetta sen verran, että tiesin jo, mitä odottaa, ja Parisuhteen tunnelukot on myös ensimmäinen äänikirjapalvelusta kuuntelemani kirja. Äänikirjapalvelu osoittautui toimivaksi ratkaisuksi itselleni ainakin tietokirjojen kuuntelemisen osalta. Parisuhteen tunnelukot on teos, joka jokaisen parisuhteessa olevan kannattaisi varmaan lukea. Se avaa hyvin silmiä sille, mikä kaikki vaikuttaa siihen, kuinka yksilö parisuhteessa toimii ja mistä kaikista elementeistä parisuhteiden ongelmat voivat muodostua.

Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajattelija

 

Tammi 2012. 223 s.

Mielenfilosofi Lauri Järvilehdon teos Tee itsestäsi mestariajattelija käsittelee ajattelemisen vaikutuksia, mekanismeja ja tekniikoita. Teoksessa on ajattelemisen aihetta kaikille, joita ajattelemisen prosessit ja niiden vaikutus elämään kiinnostavat. Ainoastaan teoksen luku, joka käsittelee verkkoälyä, sisältää vanhentuneita vinkkejä, jotka ovat hyvinkin sidoksissa teoksen julkaisuajan teknologiaan ja sovelluksiin, mutta näidenkin vinkkien pohjalta pystyy itse miettimään nykypäivään soveltuvia esimerkkejä.

Tee itsestäsi mestariajattelija käsittelee ajattelemista, ajattelemisessa vaikuttavia voimia ja muistia. Teoksen mukaan on olemassa kolmenlaista ajattelemista: rationaalista, intuitiivista ja tunteisiin perustuvaa. Intuitiivisen ajattelemisen mekanismeja avataan kiinnostavalla tavalla, ja intuitiivinen ajatteleminen selittääkin pitkälti ajattelemisen nopeutta - rationaalinen ajatteleminen on huomattavasti hitaampaa. Teos ottaa intuitiivisen ajattelemisen näkökulmasta kantaa myös niin sanotun valistuneen arvauksen käsitteeseen: jos ihminen on alan asiantuntija, onnistunut intuitiivinen ajatteleminen on mahdollista, koska ihmisellä on paljon tietoa aihepiiristä, mutta jos intuitiivista ajattelemista tapahtuu aiheesta, josta ihminen ei paljoa tiedä, kyseessä on todennäköisemmin tunteisiin perustuva ratkaisu ja rationaalinen ajattelu olisi tällaisessa tilanteessa suotavampaa.

Burnoutia ja flow-tilaa - ääripäinä toisilleen - teoksessa tarkastellaan kiinnostavasta näkökulmasta. Teoksen mukaan ihmisen tietoinen työmuistin kapasitetti on seitsemän yksikköä. Jos työmuisti on vapaa, voi parhaimmillaan työskennellä miellyttävässä flow-tilassa, jossa ajantajukin katoaa - jos käytettävissä on kaikki seitsemän huomiokanavaa, flow-tilaan on mahdollista päästä helposti. "Jokainen päähän pälkähtävä ajatus tai ympäristöstä kumpuava keskeytys varaa kuitenkin tietoisesta mielestä yhden huomiokanavan. Jos koko työmuisti tukkeutuu, on tuloksena loppuunpalaminen eli burn-out: seinät kaatuvat päälle. Stressitaso riipuu siis pitkälti työmuistin toiminnasta. Jos työmuistin kapasiteetti tilttaa nollaan, ei pysty tekemään tietoisesti enää yhtään mitään."

Tee itsestäsi mestariajattelija esittelee useita tekniikoita ja harjoituksia, jotka antavat ajattelemisen aihetta, vaikka eivät kaikki ainakaan itselleni uusia tai tuntemattomia olleet. Järvilehto havainnollistaa harjoituksia käytännön esimerkein, joten harjoituisten ideasta on helppoa päästä jyvälle. 

Teoksessa tarkastellaan myös luovuutta ja siihen liittyviä prosesseja, ja teos sopii hyvin luettavaksi stressistä ja työelämän kaoottisuudesta kärsiville lukijoille.

Usko, toivo, huijaus @ Ryhmäteatteri, Helsinki

Ryhmäteatterin näytelmä Usko, toivo, huijaus käsittelee manipulaation ja huijaamisen tematiikkaa yhden perheen näkökulmasta. Myös perhedynamiikka - teinin yksinäisyys, äidin työlämäorientoituneisuus ja kiire, isän elämäntaiteilijuus ja downshiftausasenne - on näytelmän keskiössä.

Usko, toivo, huijaus valottaa sitä psykologista mekanismia, joka saa ihmisen uskomaan puppukonsulttipuheeseen ja visioon jostakin suuremmasta, paremmasta unelmasta, joka on saavutettavissa ihan kulman takana, kunhan ihminen ensin maksaa konsultille tuhansia ja tuhansia euroja. Näytelmä tekee näkyväksi sitä, kuinka manipulaatio toimii - ja jos manipulaattori kohtaa sellaisen henkilön, johon hänen konstinsa eivät toimikaan (jota näytelmässä edustaa vankilapsykiatri), kuvioihin astuu imartelun lisäksi painostaminen ja uhkailu.

Näytelmän opetus tuntuu olevan se, että manipulaattorin voi voittaa (vain) olemalla itse parempi vedättäjä.

Erik Axl Sund: Pimeyden trilogia (Varistyttö, Unissakulkija, Varjojen huone)

"Talo on yli sata vuotta vanha ja vankat kiviseinät olivat metrin paksuiset, mikä tarkoitti, ettei hänen luultavasti olisi tarvinnut eristää niitä, mutta hän halusi ottaa varman päälle."

Otava, 2014. Suom. Kari Koski. Alkuteos Kråkflickan. 415 s. 

"Painajainen oli pukeutunut koboltinsiniseen takkiin, hieman tummempaan kuin illan taivas Djurgårdenin ja Ladugårdslandsvikenin yllä."

Otava, 2014. Suom. Kari Koski. Alkuteos Hungerelden. 395 s.

"Ranta oli autio lukuun ottamatta heitä ja lokkeja."

Otava, 2014. Suom. Kari Koski. Alkuteos Pythias Anvisningar. 364 s.

Nimimerkillä Erik Axl Sund kirjoitettu Pimeyden trilogia on kertomus pahuudesta - tekijyyden ja uhriuden yhteenkietoutumisesta ja pahuuden jatkumosta. Pimeyden trilogia on väkivaltainen, synkkä ja psykologinen tarina.

Dekkarissa rikoksia ratkoo rikoskomisario Jeannette Kihlberg parinaan maanläheisempi Jens Hurtig.

Trilogian keskushenkilönä on Victoria Bergman, pedofiliaa ja insestiä kokenut nuori nainen.

Trilogian aikana matto vedetään lukijan jalkojen alta useampaan otteeseen ja asetelma kääntyy ympäri niin rikosten ratkomisen näkökulmasta kuin keskushenkilöiden kehityskaaren kannaltakin.

Pimeyden trilogia on sujuvaa ja koukuttavaa luettavaa, jossa tyhjäkäyntiä on vain vähän.

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni - Kuinka ymmärtää muita ja itseään

Atena 2018, 13. tarkistettu painos. Suom. Riie Heikkilä. Alkuteos Omgiven av idioter. Hur man förstår dem som inte går att förstå. 315 s.

Muutama tuttavani on kehunut käyttäytymistieteilijä Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -teosta ja todennut sen olevan silmiä avaava niin itsetuntemuksen suhteen kuin muiden ihmisten kanssa toimeen tulemisen kannalta. Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa Eriksonin esitystä ja päätin antaa teokselle mahdollisuuden; Erikson oli loistava puhuja ja Idiootit ympärilläni on kepeästi ja vetävästi kirjoitettu teos.

Eriksonin ajattelun pohjalla on DISA-malli, jonka mukaan ihmisten kommunikoiminen jakautuu neljään perustyyppiin, jotka on nimetty väreiksi (punainen, keltainen, vihreä, sininen). Ihminen voi edustaa joko puhtaasti yhtä tyyppiä tai olla yhdistelmä kahdesta tai kolmesta tyypistä; neljän värin yhdistelmiä Eriksonin mallissa ei ole. Erikson kuvailee teoksessa kutakin tyyppiä erilaisissa tilanteissa eri luvuissa ja käsittelee niin kunkin tyypin vahvuuksia kuin heikkouksiakin. Lukiessa tunnistaa itsensä ja tuttaviaan konkreettisista esimerkeistä, mutta DISA-testiä teos ei sisällä; mikäli sen tekemisestä on kiinnostunut, teos ohjaa kääntymään maksullisen internetsivun puoleen.

Idiootin ympärilläni -teoksen malli tuntuu osin yksioikoiselta, vaikka Erikson moneen kertaan alleviivaa sitä seikkaa, että mikään malli ei ole vedenpitävä tai anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Enemmän tarkkuutta ja sävyjä persoonallisuustesteistä antaa esimerkiksi MBTI-testi, jonka netissä voi tehdä ilmaisiksikin. Eriksonin vahvuus on kuitenkin käytännönläheisyydessä: Idiootit ympärilläni avaa silmiä erilaisten reagoimis- ja käyttäytymismallien tunnistamiseen ja kohtaamiseen.

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun

"Makaan lattialla."

Like 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Säg att du är min, 2017. Suomentaneet Ida Takala ja Sirje Niitepõld. 407 s.

Sano että olet minun on psykologinen trilleri, johon on taitavasti kirjoitettu henkilöhahmoja, joiden mielenterveys järkkyy. Lukijanakaan ei aina voi olla aivan varma, onko kyse harhaisen mielen tuotoksista vai fiktion sisäisestä todellisuudesta. Romaanin tarina on synkkä ja ahdistavakin, mutta Sano että olet minun koukuttaa maailmaansa ja teos tekee mieli lukea sitä käsistään laskematta.

Päähenkilö on Stella, 39-vuotias psykoterapeutti, joka on 21 vuotta sitten tapahtuneen tyttövauvansa ratkaisemattomaksi jääneen katoamisen jälkeen onnistunut kokoamaan itsensä uudelleen, ensin suljetulla osastolla, sitten myös maailmassa; Stella on rakastunut, mennyt naimisiin, saanut pojan ja opiskellut itselleen ammatin. Kadonnutta tyttövauvaa ei koskaan löydetty ja vauvalle on myös muistokivi - hautakiveksi Stella ei kiveä suostu sanomaan -, joskaan Stella ei koskaan ole uskonut vauvan kuolleen.

Ja eräänä päivänä Stella saa vastaanotolleen nuoren naispotilaan, joka ensitapaamisesta saakka on hänen mielestään hänen kadonnut tyttärensä, Alice. Stella jää pakkomielteisesti kiinni tähän ajatukseen mutta ymmärtää kuitenkin sen, ettei hänen kannata puhua asiasta välttämättä edes aviomiehelleen, koska häntä pidettäisiin vain hulluna ja pakkomielteisenä.

Sano että olet minun -trillerin kerronta ei suodatu ainoastaan Stellan henkilöhahmon läpi, vaan tarinan kulkua läpivalaistaan usean henkilöhahmon näkökulmasta. Jokaisen kertoja-henkilöhahmon luotettavuus asettuu kyseenalaiseen valoon, mikä tekee kirjan lukemisesta kiinnostavaa. Kuka heistä on täysjärkinen? Mitä oikein tapahtui 21 vuotta sitten? Mitä tapahtuu nykyhetkessä? Myös henkilöiden väliset suhteet ristivalotetaan kiinnostavalla tavalla, koska joitakin kohtauksia käsitellään useamman henkilöhahmon kokemuksen kautta.

Sano että olet minun -romaanin tematiikka liittyy vahvasti äitiyteen: missä menee huolenpidon ja sairaalloisen kiinnittymisen raja? Romaani tarkastelee kysymystä niin äidin kuin (aikuistuvan) lapsenkin näkökulmasta.

Äitiystematiikka linkittyy myös identiteettikysymyksiin: missä kohdin on se polttopiste, jossa on minä - ei jotakin, joka on olemassa vain kontrolloimassa muita, eikä myöskään jotakin, joka on olemassa vain kontrollin kohteena.

"Olen oppinut tulemaan nähdyksi. Se ei olekaan niin vaarallista. Päinvastoin. Silloin on helpompi kätkeytyä. Pidän siitä, että voin valita, kuka olen kenenkin silmissä."

Juhana Torkki: Puhevalta - Kuinka kuulijat vakuutetaan

Otava 2006. 288 s.

Juhana Torkin teos Puhevalta - kuinka kuulijat vakuutetaan on olennaista luettavaa sellaiselle henkilölle, jonka tehtävänä on puhua vakuuttavasti ja vaikuttavasti tai jonka tehtävänä on pitää puhe. Yhtä mukaansatempaava tai ajankohtainen Puhevalta ei ole kuin Torkin toinen samaa aihepiiriä käsittelevä teos, Tarinan valta. Tämä johtuu osittain siitä, että Puhevalta on julkaistu jo yli kymmenen vuotta sitten, ja niinpä sen "ajankohtaiset" esimerkit tuntuvat jo tunkkaisilta - Sarasvuo ei ole enää yhtä paljon mediassa kuin aiemmin, Tabermann on kuollut ja Esko Ahon puheita ei ole nähty enää aikoihin; Obama tai Trump olisivat ajankohtaisempia esimerkkejä kuin Clinton.

Puhevallassa on kuitenkin esimerkkipuheita ja -puhujia historian hämäristä saakka, ja esimerkit Paavalista tai Martin Luther Kingistä ovat ajattomia.

Puhevalta on kuitenkin kokonaisuudessaan innostavasti kirjoitettu teos ja sen viimeinen osio Puhetaidosta tiivistää koko teoksen sisällön konkreettisiksi ohjeiksi niille, jotka eivät teoriaan ja käytännön esimerkkeihin laajemmin halua perehtyä. Torkki keskittyy teoksessaan nimenomaan vaikuttavan puheen rakentamiseen, mutta jokainen puhehan pyrkii omalla tavallaan vaikuttamaan ja vakuuttamaan yleisön, joten teoksesta on apua millaisen puheen tahansa pitämiseen ja valmistelemiseen.

Henrik Fexeus: Valtapeli - Vaikuttamisen jalo taito

Atena 2014. Suomentanut Riie Heikkilä. Alkuteos Maktspelet, 2013. 295 s.

Henrik Fexeuksen helposti lähestyttävä teos Valtapeli - Vaikuttamisen jalo taito käsittelee valtaa ja vaikuttamista ihmissuhteiden ja eritoten kielen kautta. Teos ei varsinaisesti anna mitään uutta tietoa aiheeseen liittyen, mutta kirjoitustapa on koukuttava: Fexeus käyttää paljon eritaosoisia käytännön esimerkkejä, ja koko teos kirjoitustapoineen on yksi käytännön esimerkki kielellisestä vaikuttamisesta, minkä Fexeus myös tekee näkyväksi, kun sen aika on.

Valtapeli on kiinnostava kirja luettavaksi, haluaapa sitten itse viestiä vaikuttavammin tai kyetä havaitsemaan tai analysoimaan itseen kohdistuvia vaikutuspyrkimyksiä. Edellisten lisäksi teos on varsin viihdyttävää luettavaa.

Joanna Rose & Aleksander Perski: Ylitunnollisuus - Eroon suorittamisen pakosta

Minerva 2010. Alkuteos Duktighetsfällan, 2008. Suom. Vuokko Metsälä.

Alun perin ruotsiksi ilmestynyt Ylitunnollisuus - Eroon suorittamisen pakosta keskittyy nimensä mukaan perkaamaan ylitunnollisuutta ilmiönä sekä siihen liittyviä muita ongelmia, kuten stressiä, (vääristyneitä) elämänarvoja, itsetunto-ongelmia ja suorittamista selviytymisstrategiana.

Ylitunnollisuudessa käsitellään enemmän naisia kuin miehiä, mitä kirjassa perustellaan sillä, että nämä ongelmat koskettavat prosentuaalisesti enemmän naisia kuin miehiä. Erityisen feminististä pohjavirettä Ylitunnollisuudessa ei ole toisin kuin esimerkiksi myöskin ruotsalaisessa ja samaa aihepiiriä käsittelevässä Liian tunnollinen -teoksessa. Melko vahva yhteiskunnallinen tausta -ylitunnollisuudessa kuitenkin on: teos havahduttelee ajattelemaan yhteiskunnassa vallitsevia arvoja tarkastelemalla niitä kriittisesti.

Tällainen kohta on esimerkiksi se, jossa kuullaan ruotalaisen psykoanalyytikon Maria Yassan ajatuksia itsetunnosta ja lapsuuden kaikkivoipaisuudesta. Yassa kuvailee psykoanalyyttisesta näkökulmasta sitä, kuinka tärkeää on, että lapsi pienten pettymysten kautta kasvaa tietoiseksi siitä, ettei hän olekaan kaikkivoipa - ettei maailma olekaan vain häntä varten ja etteivät kaikki muut toimi niin kuin hän haluaa. "Oikeastaan niin tapahtuu varsin harvoin." Vaarallisena Yassa pitää sitä, jos vanhemmat ruokkivat lapsen kaikkivoipaisuuskuvitelmia kannustamalla tyyliin "sinä pystyt ihan mihin tahansa, mitä vain haluat". 

Tästä lapsuuden kaikkivoipaisuudesta Yassa rakentaa sillan nykypäivän "kypsymättömiin miehiin ja naisiin" ja sitä kautta nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan. Yassan mukaan heillä on samat kuvitelmat kuin pienellä lapsella: "kaikkivoipa kuvitelma, että suuruus on tärkeintä, omistaminen on parempaa kuin ei-omistaminen, suurena oleminen parempaa kuin pienenä oleminen. Kaiken mittaaminen määrän mukaan - minulla on enemmän kuulia kuin sinulla ja siksi minä olen parempi - on nelivuotiaan tapa ajatella, ja se on meidän normimme tänä päivänä."

Teos näkee yhteyden yhteiskunnassa vallalla olevien arvojen ja ylisuorittamisen ja stressin välillä. Teoksessa itsetunto määritellään suhteeksi, joka vallitsee yksilön osaamisen ja tahtomisen välillä. Ja niinpä itsetuntoa voi vahvitaa joko osaamalla enemmän tai tahtomalla vähemmän. "Yhteiskunnassa, jossa etusijalle asetetaan jatkuva kasvu, olemme taipuvaiset valitsemaan suorittamisen. Meidän kulttuurissamme, jossa ei ainakaan näennäisesti ole mitään ylärajaa sille, miten pitkälle voimme päästä, emme niin vain luovu ambitioistamme."

Stressin teos puolestaan määrittelee epätasapainoksi sen välillä, mitä elimistöltä vaaditaan ja mikä on mahdollista, epätasapainoksi rasitusten ja resurssien välillä. Tällaisena stressin käsite muistuttaa sellaisia käsitteitä kuin nälkä ja jano, tunnetta, että jokin on vialla ja se pitää korjata - ja tästä syystä on "joutavaa puhua hyvästä tai positiivisesta stressistä", yhtä joutavaa "kuin puhua positiivisesta nälästä tai positiivisesta janosta".

Ylitunnollisuudessa on sopivasti teoriaa, käytännön esimerkkejä ja ehdotelmia uusiksi tavoiksi käsitellä asioita. Teos on ajattelemisen aihetta antavaa luettavaa.

* * *

Lukuhaaste 2016:
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
16. En ole ikinä ennen kuullut kirjasta
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

Tinni Ernsjöö Rappe & Jennie Sjögren: Liian tunnollinen

Otava 2005. Ruotsinkielinen alkuteos Diagnos: Duktig. Handbok för överambitiosa tjejer och alla andra som borde bry sig, 2002.

Ruotsalaisten Tinni Ernsjöö Rappen ja Jennien Sjögrenin kirjoittama Liian tunnollinen sopii silmiä avaavaksi mutta myös kannustavaksi luettavaksi kenelle tahansa työelämässä tai yhteiskunnassa mukana olevalle, eritoten naisille ja vielä tarkemmin sanottuna nuorille naisille. Ote on feministinen, muttei millään lailla paasaava, päinvastoin.

Teoksessa on useita syvähaastatteluja, joissa on haastateltu naisia, jotka ovat uupuneet (työ)elämässä. Tapausesimerkit antavat samastumispintaa ja ovat samalla selviytymistarinoita. Pelkistä tapausesimerkeistä teos ei kuitenkaan suinkaan koostu. Kokonaisuus on kirjoitettu kiinnostavasti ja se herättelee ajattelemaan omaa elämää, omia elämänvalintoja ja arvoja - ja myös sitä, miten omaa elämäänsä voi muuttaa.

Feminismi näkyy teoksen läpäisevänä arvopohjana. Teos myös tekee näkyväksi sen, että feminismiä todellakin tarvitaan edelleen. Tätä havainnollistaa osuvasti kohta, jossa lainataan ruotsalaista psykoanalyytikkoa ja kirjailijaa Irene Matthisia. Matthis kutsuu tytön kasvuaikaa perheen perustamiseen (eli nykyään noin kolmekymppisyyteen) saakka "onnelliseksi kuherruskuukaudeksi". Tuolloin Matthisin mukaan tytön on vaikeaa omaksua tietoa sukupuolisesta syrjinnästä, hän ei tunne itseään syrjityksi ja uskoo vahvasti itseensä. Hän ei suostu kuulemaan vanhempien naisten varoittavia sanoja "Kyllä sinä vielä huomaat". Matthis toteaa: "Se on ihana mutta petollinen vaihe. Tytöt pitävät itsestään selvänä , että ovat samanarvoisia kuin pojat. Sitten he kohtaavat todellisuuden, joka ei pidäkään sitä itsestään selvänä." Ja tätä asiaa konkretisoidaan teoksessa monin tavoin - mikäli omasta elämästä ei tule mieleen esimerkkitapauksia ja asia tässä referoituna vaikuttaa löyhästi argumentoidulta.

Liian tunnollisen fokuksessa on työelämä, mutta teos käsittelee yhteiskuntaa ja (naisen) elämää laajemminkin. Liian tunnollisessa käsitellään paljon kiireen ongelmaa. Teos ravistelee ajattelemaan väitteillään: "Kiireyhteiskunnassa emme enää oikein ymmärrä, että eläminen vie aikaa." Esimerkiksi havainnollistamaan tätä väitettä teos nostaa ihmiset, jitka kokevat, että hampaidenpesu vie liikaa aikaa, ja toivovat siihen jotakin tehokkaampaa menetelmää. Mikä on tavanomaista, ikään kuin normaalia ja ihmiselämään kuuluvaa; mitä voi tai edes kannattaa tehostaa?

Ihminen on rajallinen olento, vaikka itse kukin kokee omat kaikkivoipuuden hetkensä. Rajallisuuden kohtaaminen voi olla turhauttavaa - varsinkin, jos sitä ei tiedosta tai tuntee avuttomuutta sen edessä. Arjen tasolla ajankäyttö tuntuu joskus lähes mahdottomalta. Miten tähän kaikkeen voi riittää aikaa? Minulla ei ole aikaa! Ja sitten on jatkuva kiire - ja mahdollisesti myös syyllisyys, huono omatunto ja pitkä lista tekemättömiä asioita.

Ajankäyttöä - liittyen myös laajemmin elämän suunnittelemiseen kuin vain vuorokauden tuntien lyhytaikaiseen riittämiseen - teos käsittelee liikkeenjohdon konsultti Klara Adolphsonin budjettimetaforan kautta. Adolphson kehottaa laatimaan budjetin elämästä - ja budjetti tarkoittaa yksinkertaisesti elämän suunnittelemista:

"Monet tekevät sen virheen, etteivät laske asioita yhteen, kun haaveilevat elämästään, ja siten he luovat itselleen paineita. Budjetti ei pidä."

Adolphson ottaa esimerkin omasta elämästään:

"Haluan hyvän työn, johon voin käyttää paljon aikaa, pitää kunnolla huolta koirastani, treenata kolme kertaa viikossa ja aloittaa ratsastuksen. Olen jo kauan halunnut sitä, ja se kalvaa minua: miksen koskaan aloita ratsastusta? Jos ajattelen asiaa edes kaksi sekuntia, tajuan etten ole tehnyt budjettia. En pysty tekemään kaikkea tuota, koska tarvitsen aikaa olla tekemättä mitään ja perheeni ja ystävieni tapaamiseen. Silti tunnen itseni huonoksi, kun en hoida ratsastusasiaa."

Noora Bäckgren kirjoitti tästä samasta asiasta erittäin havahduttavan osui ja upposi -tyylisen kolumnin Helsingin Sanomiin tänä syksynä. Kolumnissaan Mitä antautuneempi ihminen on työlleen, sen tarpeettomampi hän on ympärillään oleville ihmisille Bäckgren nostaa esille eritoten ajankäyttöön liittyviä asioita. Hän havainnollistaa näkemyksiään numeroilla: "Voi ajatella, että ihminen, joka antaa työlleen sataprosenttisen panostuksen, antaa perheelleen, läheisilleen ja harrastuksilleen nolla prosenttia. Nolla ei välttämättä näytä nollalta; ihminen tulee kyllä töistä kotiin, mutta hänen henkinen panostuksensa kotona tai muualla työelämän ulkopuolella on yhtä suuri kuin biojäteastiaan heitetyn omenan kuoren."

Liian tunnollinen ottaa myös kantaa tähän prosenttikeskusteluun:

Teoksen lukeminen on havahduttava kokemus, mutta myös myönteisellä tavalla. Lukeminen antaa ajattelemisen aiheita ja myös ajattelemisen työkaluja.


* * *

Lukuhaaste 2016:
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
16. En ole ikinä ennen kuullut kirjasta
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

Sara Burlin Pellbäck: Minä. Opi sanomaan ei.

Minerva 2010. Suom. Pirjo Aho. Alkuteos Lär dig säga jag och nej, 2009.

Sara Burlin Pellbäckin kirja Minä. Opi sanomaan ei. Elämän ohjat omiin käsiin kuulostaa nimensä perusteella lupaavalta, mutta kokonaisuus on melko puuduttava: ote ei ole innostava eikä sisällössä ole oikein mitään uutta tai oivaltavaa. Aikansa voi käyttää paremminkin kuin tämän teoksen parissa.

Teoksen paras anti on mielestäni kohta, jossa käsitellään ein sanomista imurikauppiastilannetta esimerkkinä käyttäen:

"Stressaantuneina puhumme helposti liikaa. Kuvittelemme ehkä, että oma puhe rauhoittaa itseämme ja vakuuttaa toisen, ettemme todella voi tai halua tehdä sitä, mitä meiltä pyydetään. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että tulemme ylipuhutuiksi tai kyseenalaistetuiksi sitä helpommin mitä enemmän selitämme. Ajattele esimerkiksi pölynimurikauppiasta, joka soittaa ovikelloasi ja kysyy, etkö ostaisi uutta pölynimuria. Jos vastaat 'en, minulla on jo pölynimuri, ja se on oikein tehokas ja melko uusikin', myyjällä on siinä tapauksessa monta lankaa, joista vetää. Saat kuulla, kuinka tehokas hänen pölynimurinsa on ja kuinka nopeasti juuri sinun imurimerkkisi itse asiassa kuluu. Myyjän on vaikeampi perustella, jos sanot vain 'ei kiitos', ja saat keskustelun helpommin loppumaan."


* * *

Lukuhaaste 2016:

8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
16. En ole ikinä ennen kuullut kirjasta