Laura Juntunen ja Tii Judén: Koti kadulla

 

Into 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukijana Hannamaija Nikander. 5 h 19 min.

Tii Judénin elämäkerta Koti kadulla avaa yhden näkökulman päihdemaailmaan, suomalaiseen asunnottomuuteen ja levottomaan nuoruuteen. Tytön tai naisen osa päihdekuvioissa valottuu hienosti - kun rahaa ei ole, seksillä saa. Hyväksikäyttö on karkeaa ja arkista. Päihdemaailmassa myös väkivalta on karkeaa ja arkista, ja sitä on käytettävä myös itse. 

Judénin tie päihderiippuvuuteen ja asunnottomuuteen lähtee lapsuuden sairauskokemusten kautta: epilepsialääkitys, leikkaukset, psyykkinen sairastelu, laitokset, alidiagnosoitu tai sivuutettu ADHD. 

Koti kadulla onnistuu tekemään näkyväksi sen, kuinka monia rinnakkaisia arkitodellisuuksia maailmassa on olemassa yhtä aikaa ja aivan erillään toisistaan - ja lopulta, kuinka todellisuudesta toiseen on myös mahdollista vaihtaa, mutta vaikeaa se on.  

Neil Hardwick: Poistetut kohtaukset. Muistelmat.

 

WSOY 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Jukka Pitkänen. 7 h 34 min.

Neil Hardwickin muistelmateos Poistetut kohtaukset on tenhossaan pitävää kuunneltavaa. Kehyskertomuksena toimii kaatumisen hetki vanhainkodin pihalla talvisena yönä, ja muistelmateos on rakennettu monologiksi kuvitteelliselle kuuntelijalle. Muistot ikään kuin soljuvat toisistaan ja toisiinsa. Teoksen kuunteleminen on ikään kuin olisi Harrdwickin vieraana kuuntelemassa, mitä kaikkea hän onkaan kokenut. Jukka Pitkänen on oivallinen lukijavalinta.

Poistetuissa kohtauksissa kerrotaan sekä Hardwickin yksityiselämästä kuin myös urasta suomalaisen television ja teatterin maailmassa. Hardwick on kotoisin pohjoisenglantilaisesta kaivoskylästä, päässyt stipendillä poikakoulu King's Collegeen, tavannut nuoruuden Euroopan-matkalla suomalaisen tytön, mennyt naimisiin ja muuttanut Suomeen. Sekä lapsuuden kotiolot että avioliitto Suomessa olivat henkistä väkivaltaa. Taiteellisesta urasta kerrotaan sekä tv-maailmassa että teatteriohjaajana. Muistelmissa on kiinnistavaa sisältöä myös ohjaamisesta: Hardwickin mielestä farssi on teatterin kuningaslaji, ja farssien ohjaamisesta ja näyttelijäntylöstä kerrotaan kiinnostavasti.

Kaikki muistelmien elementit soljuvat toisiinsa eikä rakenne ole kronologinen, mikä tuo teokseen nimenomaan sen jutustelevan otteen, joka siitä niin viehättävän tekee. Poistettuja kohtauksia kuuntelisi mielellään pidempäänkin - mikä on merkki onnistuneesta teoksesta ja onnistuneesta editoinnista.

Ville Malja: Valkoinen risteys

 

Gummerus 2025. Äänikirjana Storytelin kautta. Lukija Ville Malja. 5 h 7 min.

Ville Maljan esikoisromaani Valkoinen risteys on omaelämäkerrallinen kasvukertomus pojasta mieheksi. Romaani etenee kronologisesti ja välähdyksenomaisesti. On lapsuudenkokemuksia, perhesuhteita ja väkivaltainen alkoholisti-isä, ystävyyssuhteita, seksikokeiluja, nuoruuden bileiltoja, rakastumisia, bändijuttuja, bändin nousu kuuluisuuteen ja alkoholin merkityksen kasvu päähenkilön elämässä, kunnes alkoholi on enemmän ongelma kuin ratkaisu ja siitä on päästävä eroon, jotteivät sekä keho, mieli että ihmisuuhteet hajoa. 

Alkoholista vieroittautumista ei kuvata, vaan suhteessa alkoholiin romaani keskittyy kuvaamaan yhteiseloa alkoholin kanssa - ensin se on mukavaa, mahtavaakin, sitten pelastusrengas ja koossa pysymisen keino, lopulta rikkova ja hajottava uhka. Sitten ollaankin nykyhetkessä, jossa kaikki on eri tavalla hyvin kuin aiemmin, koska traaginen sankarin matka on kuljettu läpi.

Romaani on kertomus rock-elämän hetkistä ja tiestä, jonka voi kulkea loppuun monella tavalla. Valkoinen risteys keskustelee Samuli Putron Elämäni miesten kanssa - molemmissa kirjailija on suomalainen rock-muusikko, molemmat ovat omaelämäkerrallisia ja molempiin liittyy alkoholi ja isä- tai muut miessuhteet. Valkoisesta risteyksestä tulee mieleen tematiikan puolesta myös rock-valokuvaaja Ville Juurikkalan Irti - Hollywoodista Santiagon tielle, sikäli kun molemmat teokset kuvaavat addiktiota ja sen ilmenemistä rock-maailmassa.

Samuli Putro: Elämäni miehet

 

WSOY 2025. Storytelin äänikirja, 6 h 17 min.

Samuli Putron omaelämäkerrallinen esikoisromaani keskittyy miehenä olemisen tematiikkaan. Päähenkilö kärsii ahdistuksesta ja aloittaa terapian. Hänelle alkaa hahmottua, että hänen suhteensa muihin miehiin on ongelmallinen. Hän kokee tilanteet muiden miesten kanssa usein kilpailullisina, vaikka kyse olisi miehistä, jotka ovat hänen ystäviään. Naisia kohtaan miestenvälinen kilpailulliseksi tulkittu asetelma puolestaan heijastuu mustasukkaisuutena, vaikka sille ei olisi syytä - muuta kuin menneisyyden parisuhteeseen ja pettämiseen liittyvä trauma.

Elämäni miehet on paitsi mieheyden olemusta pohtiva romaani, myös taiteilijaromaani ja terapiaromaani. Se asettuu tunnustuskirjallisuuden traditioon. Päähenkilö tarkastelee itseään niin paljaana kuin pystyy ja tulkitsee elämäsnä miessuhteita niin rehellisesti kuin kykenee. Tästä johtuen teos nousee tarkastelemaan ihmisyyttä ja identiteetin muodostumista sosiaalisessa kanssakäymisessä ylipäätään. Romaanin kerronta on kiihkotonta, analyyttista ja tenhoavaa. Elämäni miehet on myös ajankuvaa, sillä päähenkilön on pakko tarttua ongelmiensa käsittelemiseen siinä vaiheessa, kun ahdistus yltyy sietämättömäksi. Romaani kertoo siis myös nykyajan terapiakulttuurista ja ahdistuskeskeisyydestä.

Elämäni miehet on kompakti romaani, jonka maailma tarjoaa lukijalle oivalluksia.

Raakel Lignell: Älä sano että rakastat

Siltala 2019. Storytelin äänikirja, 8 h 33 min.

Raakel Lignellin Älä sano että rakastat on luokiteltu kustantamon sivulla tietokirjallisuuteen ja elämäkerraksi - kuunnellessani ajattelin kuuntelevani elämäkerrallista romaania. Asialla ei ole suuresti väliä, sillä nämä lajityypit ovat limittäisiä ja lähekkäisiä, mutta jollakin lailla lajin nimeäminen eri tavoin kuin miksi sen itse tulkitsin kuitenkin pakottaa pohtimaan myös kuuntelemiskokemusta uudella tavalla. Kuunnellessani teosta kiinnitin esimerkiksi huomiota siihen, mistä teoksen intensiivisyys oikein syntyy - ja jossain vaiheessa havahduin kerronnan olevan romaanille epätyypillisesti preesensissä, mutta samaa huomiota voinee soveltaa elämäkertojen genreen.

Niin tai näin, Älä sano että rakastat on vaikuttava teos. Se kertoo nuoruuden kääntymisestä yllättäen ja väkivaltaisesti aikuisuudeksi ja naiseudeksi. Raakel asuu ja opiskelee vielunsoittoa Berliinissä ja viettää villiä opiskelijaelämää: bilettää yöt klubeilla, käyttää runsaasti alkoholia ja harrastaa irtosuhteita. Eräänä yönä hän kohtaa klubilla komean beniniläismiehen, jonka olemus, käytöstavat ja ammatti tekevät Raakeliin vaikutuksen. Se, mikä näytti olevan vain yksi yhdenillanjuttu muiden joukossa, onkin tulinen äkkirakastuminen. 

Kaikki tapahtuu nopeasti: Raakel tulee raskaaksi, ja vaikka Isacista alkaa tulla esiin outoja yksityiskohtia, Raakel sivuuttaa ne. Teos kertoo inhimillisesti kaikista ristiriitaisuuksista, joita elämässä on, ja kuinka ihminen toisaalta on rationaalinen ja toisaalta yllättävän manipuloitavissa ja tunteidensa vietävissä. Raakel joutuu niin äärimmäisiin tilanteisiin, että niistä selviytyminen hengissä vaikuttaa olevan kiinni sattumasta ja tuntemattomien ihmisten hyvyydestä.

Älä sano että rakastat on voimakas, koukuttava ja raskas kuuntelukokemus, jonka äärellä ei voi ajoittain olla itkemättä. Teos tekee maailman ristiriitaisuuksia näkyväksi ja palauttaa mieleen sen, että kulissien takana ihmisten elämässä voi tapahtua monenlaista.

Sanna Hirvonen: Margit

 "Vilkas verenkierto ja ahnas suu."

S&S 2024. Storytelin e-kirja. 361 s.

Sanna Hirvosen romaani Margit sijoittuu Helsinkiin. Romaanin alussa eletään 1980-luvun nousukautta ja päähenkilö Ulla Romu aloittaa työuraansa mainostoimistossa. Ura lähtee nousukiitoon ja Ulla pääsee maistamaan menestystä ja rikkautta, jotka konkretisoituvat työmatkoiksi, samppanjaksi, avokadoiksi ja katkaravuiksi. Ulla myös rakastuu Valintatalossa kohtaamaansa Margitiin ja he muuttavat yhteen.

Hirvosen romaanissa on siis chick lit -tyyppistäkin meininkiä, mutta 1980- ja 1990-lukujen (lopussa päästään 2000-luvunkin puolelle) Suomen takapajuisuus luo kontrastin lajityypin perinteiseen romanttiseen miljööseen. Henkilöhahmoilla on myös omat outoutensa, esimerkiksi Ulla on lähes pakkomielteisen innostunut heraldiikasta.

Romaanin nimihahmo Margit puolestaan jätetään lukijankin kannalta jollakin lailla saavuttamattomaksi mysteeriksi. Kun nousukausi kääntyy lamaksi ja Ullan elämässä alkaa alamäki, Margit senkun porskuttaa tasaisen oloista yliopistoelämäänsä eteenpäin. 

Margitissa kuvataan yhteiskunnallisten olojen ja staus- sekä arvomaailmaerojen vaikutusta parisuhteeseen, kuin myös parisuhteen perinteistä kriisin kulminaatiota eli kolmiodraamaa. Kolmiodraaman kuvauksessa romaani on sikäli realistisimmillaan, että elämässä asiat jäävät ajoittain selittämättömiksi, ei olekaan mitään erityistä nimettävää ja jäljitettävää syytä, jonka seurauksena asiat tapahtuisivat ja olisivat rationalisoitavissa. Päätöksiä voi olla hankalaa tehdä, eivätkä muut välttämättä käyttäydy niin kuin itse ajattelisi tai toivoisi. 

Margit on sisällöltään melko kepeä romaani, jonka tyylissä on kulmikkuutta. Sen sanomana on mielestäni se, kuinka elämä on hetkellistä ja ihmisen elämänkaaressa on erilaisia vaiheita, kaikki ei ole loputtomasti samaa.

Putoavat linnut - Tavallisia ihmisiä katastrofin keskellä @ KOM-teatteri, Helsinki

KOM-teatterin näytelmä Putoavat linnut (ohjaus Riikka Oksanen) lähtee liikkeelle hieman hitaasti. Lähtöasetelmassa keski-ikäinen pariskunta (Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff) makoilee makuuhuoneessaan parisängyssä. Jutustellaan ja harrastetaan seksiäkin. Sitten käy ilmi, että nainen on lukinnut heidät huoneeseen, jotta he voisivat keskustella. Näytelmä on määritelty tragikomediaksi, ja tässä kohdin komediaa haetaan toistolla: miehessä herääviä sisään lukitsemisen tunteita ja naisen oikeutusta lukita heidät huoneeseen käydään pitkään läpi. Katsojalla käy mielessä, tätäkö tämä on loppuun saakka.

Sitten kuitenkin näyttämö kääntyy ja aukeaa uusi lavastus. Ollaan ulkona, jonkun oven takana. Kun näyttämölle astelee nuori nainen (Ella Mettänen), tunnelma sähköistyy ensirepliikeistä alkaen. Mettäsen energia on ihan mieletön. Mettäsen vastanäyttelijänä on Paavo Kääriäinen. Ellan ja Paavon hahmojen välillä käydään tiivistunnelmainen dialogi, jossa paljastuu heidän yhteinen menneisyytensä ja Ellan hahmon nykyhetken ongelmat, viitteellisesti myös Paavon hahmon.

Väliajan jälkeen katsojille aukeaa kolmas lavastus, olohuone. Olemme Matleena Kuusniemen näyttelemän keski-ikäisen naisen kotona. Paljastuu uusia suhteita kaikkien hahmojen väliltä. Lopussa palataan vielä makuuhuoneeseen, josta alussa lähdettiin liikkeelle.

Putoavien lintujen miljöö on ilmastonmuutoksesta kärsivä maailma, Helsinki, jossa on aivan liian kuuma ja jossa lintuja putoilee taivaalta - joskus häiritsevinä tömähdyksinä tai jopa päin hahmoa sotkien hahmon vereen, joskus vain varjoina suljettujen verhojen takana tai takapihalla. 

Putoavat linnut ei ole selkeän juonivetoinen näytelmä, vaikka hahmojen kohtalot risteävätkin, vaan pikemminkin eri kohtaamisten kautta samaa tematiikkaa käsittelevä kokonaisuus. Kaikilla hahmoilla on ongelmansa, jokainen koettaa kohdata hallitsemattomia muutoksia omalla tavallaan. Näytelmän viesti vaikuttaa olevan se, että muutokset ja muuttuminen on niin kivuliasta, että päädymme jatkamaan entiseen malliin, vaikka tiedämme, ettei sekään ole mahdollista.

Nathan Hill: Wellness

 

Gummerus 2024. Suom. Antero Tiittula. Storytelin äänikirja, 24 h 21 min.

Nathan Hillin romaani Wellness sopii hyvin sekä kuunneltavaksi että luettavaksi. Hillin tyylissä kertoa tarinaa ja etenkin kontekstualisoida henkilöhahmojaan on mielestäni jotakin samaa kuin Milan Kunderan esseistisessä tavassa kirjoittaa romaaneja. Nautin todella paljon Wellnessin maailmasta: siinä oli sekä inhimillistä että yhteiskunnallista syvyyttä, ja vakavuuden vastapainoksi myös (tragi)komiikkaa.

Wellnessin päähenkilöt ovat Jack ja Elizabeth. Romaanin keskiössä on heidän suhteensa: kaikki lähtee liikkeelle Jackin ja Elizabethin kohtaamisesta parikymppisinä yliopisto-opiskelijoina 1990-luvun alun Chicagossa. Romaanin nykyhetkessä he ovat 40+-ikäinen pariskunta, jolla on yksi lapsi, Toby. Keski-ikä näyttäytyy jämähtämisen aikakautena: tavallaan kaikki on hyvin, mutta ei sitten kuitenkaan. 

Tästä kehyksestä käsin romaani lähtee syventämään sekä keskilännen maaseudulta kotoisin olevan Jackin kuin rikkaan teollisuussuvun tyttären Elizabethin henkilökuvaa kertomalla avainkohtauksia molempien lapsuudesta ja nuoruudesta ja lähtökohdista. Sekä menneisyyttä kuvaavissa jaksoissa että romaanin nykyhetkessä liikuttaessa kerrontaa laajentaa yhteiskunnallisten teemojen käsitteleminen. Nykyhetkessä tällaisia teemoja ovat muun muassa sosiaalinen media algoritmeineen, hyvinvointipuhe ja manifestoiminen, oikeuden ottaminen omiin käsiin, kuplautuminen ja asumisjärjestelyt.  Kaikkia teemoja käsitellään ymmärtävän empaattisesti, eikä kirjoittaja sorru missään kohdin paasaamaan tai luennoimaan, vaikka romaanin kirjoittaminen varmasti on vaatinut myös paljon lähteiden tutkimista. 

Wellness onnistuu kertomaan jotakin olennaista toisaalta ihmisyydestä universaalisti ja ajattomasti, toisaalta ajasta, jossa elämme. Hieno ja vaikuttava romaani!

Jen Beagin: Viileä vaalea

Otava 2023. Alkuteos Big Swiss. Suom. Maria Lyytinen. Storytelin äänikirja, 14 h 34 min.

Lukukokemukseni ytimessä Jen Beaginin romaanista Viileä vaalea oli tunne siitä, että tämä on amerikkalainen tarina. Romaanin päähenkilö on Greta, varhaiskeski-ikäinen nainen, joka vaikuttaa elämän ajelehtijalta. Hän on muuttanut uuteen kaupunkiin, ystävänsä Samanthan taloon, ja aloittaa uudessa työssä Om-nimisen terapeutin terapiaistuntojen litteroijana. 

Terapiaistuntojen litteroiminen avaa Gretalle aivan uuden näkökulman kaupunkilaisiin - vaikka hän saa tietää terapiassa käyvästä vain nimikirjaimet, äänistä tulle hänelle tuttuja ja hän tunnistaa terapia-asiakkaita kaupungilla. 

Greta ihastuu terapia-asiakkaista naiseen, jota hän kutsuu Big Swissiksi. He tapaavat koirapuistossa ja aloittavat suhteen. Suhteen dynamiikka on outo ja rakentuu valheen varaan: Greta tietää terapiaistuntojen litterointien kautta Big Swissistä enemmän kuin mitä tämä kertoo Gretalle itsestään, ja Gretan on myös kehitettävä itsestään valeidentiteetti nimeä myöten Big Swissille, jottei jäisi kiinni siitä, että on terapiaistuntojen litteroija.

Romaanin kerronta koostuu toisaalta terapiaistunnoista (eli kuulostaa näytelmädialogilta: sanotaan, kuka puhuu, ja sen jälkeen repliikki; välissä saattaa olla litteroija-Gretan kommentteja), toisaalta tavanomaisesta kerronnasta. Juonessa on absurdin oloisia sisältöjä. Esimerkiksi Gretan ja Sabinan elämä Sabinan 1700-lukuisessa talossa on varsin boheemia: Sabina myy pilveä, keittiössä on mehiläispesä, jossain vaiheessa pihaan hankitaan miniaaseja. 

Romaanissa on joitakin oivalluksia nykykulttuurista ja -yhteiskunnasta, esimerkiksi terapiakulttuurista ja traumapuheesta. Gretan ja Sabinan boheemi elämä tuo mukaan humoristisia käänteitä. Amerikkalaisuuden kokemusta romaaniin mielestäni rakentaa se, että jostakin syystä olen viime aikoina alkanut kiinnittää tarinoissa huomiota siihen, jos ne kuvaavat elämää valtiossa, joka ei ole hyvinvointivaltio. Viileä vaalea on ehdottomasti tällainen romaani. 

Greta on omillaan tai ystäviensä ja satunnaisesti muiden ihmisten varassa. Raha on ansaittava elantonsa eteen itse. Kun Gretan koira tarvitsee lääkäriä, eläinlääkärin voi tilata kotiin, mutta lasku on suuri. Greta ei itse tajua sitä: kun hänen ystävänsä eläinlääkärin lähtiessä sujauttaa tälle shekin, Greta luulee kyseessä olevan puhelinnumeron antamisen ja treffien sopimisen. Jos ihminen joutuu sairaalaan, se maksaa. Sabinan ja Gretan talo on tavallaan vahna ja hieno, mutta sen tarkempi kuvaus välittää kuvan lähes asuinkelvottomasta rötisköstä: keskuslämmitystä tai eristystä ei ole, joten talvella ollaan kaminan ja hiustenkuivaajan varassa. Verhoissa talvehtii luteita. Keittiön mehiläispesän valtaavat toukat. Valtavassa maassa voi kyllä muuttaa sen äärestä toiseen ihan milloin huvittaa eikä sitä kukaan vahtaa, mutta kukaan tai mikään taho ei myöskään auta. Gretakin tuntuu saapuneen uuteen kaupunkiin suunnilleen reppu selässä ja siinäpä se. 

Viileä vaalea on ristiriitainen ja kiinnostavakin romaani, mutta erityistä klassikkoainesta en romaanissa aisti.

Lena Bivner: Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi

 

Ord Beroende Förlag 2018. Nextoryn e-kirja, 265 s.

Lena Bivnerin kirjoittama Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi on omaelämäkerrallinen kokemuskirja väkivaltaisesta rakkaussuhteesta, ja se toiminee parhaiten vertaistukikirjana. Bivner kirjoittaa omasta kokemuksestaan: avioero, salamarakastuminen - ja uudessa suhteessa hiljalleen ilmenevät outoudet, jotka ovat henkistä ja fyysistä väkivaltaa mutta joihin rakastunut nainen hiljalleen tottuu halussaan "korjata" mies. 

Suhde siis alkaa nopeasti ja seksi on intohimoista. Pikku hiljaa erikoisuuksia kuitenkin alkaa tulla esiin: "Peterin mielialanheilahdukset saivat minut keskittymään entistä enemmän häneen ja hänen tunnetiloihinsa." Nainen huomaa mukautuvansa ja pyrkivänsä miellyttämään, mutta "mitä kuuliaisemmaksi tulin, sitä ilkeämmäksi hän muuttui, siinä näytti olevan jokin matemaattinen yhtälö".

Nainen käy parinkin terapeutin luona keskustelemassa suhteesta. Naisen kuvatessa parisuhteen arkea terapeutti sanoo: "Ihminen, joka kokee turvattomuutta, toimii usein sillä tavoin. Hän vaatii enemmän kontrollia kuin on tarpeen, koska on itse epävarma. Joskus tuo kontrollin tarve voi käydä suorastaan vaaralliseksi. Mitä enemmän sellaista ihmistä yrittää miellyttää, sitä enemmän hän vaatii." Ja kuinka nainen reagoi? "Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt perääntyä ja antaa Peterin olla. Sellaista viisautta minulle ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan aloin ottamaan entistä enemmän vastuuta hänen hyvinvoinnistaan."

Kontrolli alkaa henkisenä väkivaltana ja alkaa hiljalleen saada fyysisiäkin piirteitä. Teoksessa tuodaan esiin henkisen väkivallan ja manipulaation esimerkkitapauksia:

"Eräällä Chamonixin-matkalla, jonka ostin meille saatuani vuotuisen bonukseni pankista, paljastui Peteristä useampikin sairas ja jopa vaarallinen puoli. - - Hänen olotilansa vaikutti kaikkeen, mitä lomaviikon aikana teimme, minkä vuoksi hiihtämisestäkään ei tullut mitään."

"Peterin ummehtuneiden erivapauksien lista sen kuin piteni. Makuuhuone oli tila, jossa hän oli hallinnut jo pitkään, eikä kyse ollut pelkästään siitä, että minun piti aina olla seksuaalisesti hänen käytettävissään. Peter sai sytyttää valot keskellä yötä lukeakseen, minä en. Hän sai myös jatkaa lukemistaan sen jälkeen, kun minä olin sammuttanut oman lamppuni, minä en. Hän sai herättää minut keskellä yötä keskustellakseen parisuhteestamme, minä en. Peter sai myös pitää kännykkäänsä öisin makuuhuoneessa, minä en. Peter vihasi sitä, kun puhelimeeni joskus kilahti tekstiviesti tai meili ja oli siksi vaatinut minua lupaamaan, etten ikinä pitäisi puhelintani makuuhuoneessa." 

Manipulaation voimasta kertoo sekin, että naisella on kaksi lasta, joista Peter ei ole pätkääkään kiinnostunut, ja Peter tekee sen täysin selväksi. Tässäkin kohdin nainen vain ajattelee Peterin tarvitsevan aikaa, tukea ja ymmärrystä. Varoitusmerkeiksi eivät riitä ne seikat, että Peter vaikuttaa pitkälti elävän naisen rahoilla ja nainen hoitaa kaikki arjen askareet. Peterin vastuulle yhteiselämässä tuntuu jäävän vain niistä "mielialanvaihteluista" vastaaminen, joihin nainen koettaa parhaansa mukaan mukautua.

Seksistäkin tulee suhteessa siis alistamisen ja vallankäytön väline: "Seksi näytti toimivan välillämme palkintona silloin kun asiat olivat hyvin ja voiteluaineena silloin kun ne olivat huonosti. Suhteemme alussa olin todellakin nauttinut rakkauselämästämme, mutta ajan mittaan siitä oli tullut pikemminkin pakkopullaa. Etenkin siksi, että minulla ei ollut oikeuta kieltäytyä siitä. Ei edes siinä vaiheessa, kun sain hankaushaavoja neljännen yhdynnän jälkeen saman päivän aikana."

Teoksen lukijana tuntuu, että seksin muuttuminen "pakkopullaksi" (kyllä: suomennos on täynnä kliseitä, fraaseja ja kömpelyyksiä - oletan alkuteoksen olevan ruotsinkielinen, ja koska suomentajan nimeä ei mainita, mahtaisiko kyseessä olla konekäännös? muutamissa paikoin sanavalinnat ovat myös selkeän virheellisiä) on naiselle jollakin tavoin käänteentekevää suhteessa olemisen kannalta, vaikkei hän eroa siinä vaiheessa vielä vakavissaan pohdi tai ainakaan tee. Seksi ja ylipäätään fyysinen vetovoima kuitenkin olivat suhteen alkupuolella niitä voimia, jotka saivat naisen hurmaantumaan mieheen.

Nainen paitsi käy terapeutilla ja kertoo suhteen outouksista joillekin ystävistään, lopulta myös kirjoittaa lehden psykologipalstalle kysyäkseen neuvoa. Lehden psykologin vastauksen ydin on selkeä: "Lakkaa keskittymästä mieheen, hänen tunteisiinsa, hänen tarpeisiinsa, hänen taustaansa, hänen näkemyksiinsä sinusta ja hänen arvoihinsa ylipäätään."

Teoksen loppusanoissa on ikään kuin teoreettinen tiivistelmä väkivaltasen parisuhteen tunnusmerkeistä. Sitä, millainen on tyypillinen pahoinpitelijä, kuvataan seuraavasti: "Psykopaattisia piirteitä omaavat miehet voivat ulkopuolisen silmin olla hyvinkin mukavia ja toimia moitteettomasti ammateissaan mutta kotioloissa he ovat varsinaisia piruja. Siellä heillä on lupa nöyryyttää, manipuloida, kontrolloida ja nujertaa kumppaninsa, joka turhaan yrittää saada ympäristöään ymmärtämään kuinka ilkeä hänen puolisonsa on. Hän [tyypillinen pahoinpitelijä] on usein 'hyvä tyyppi'. Hän voi olla menestyvä, älykäs, karismaattinen, kiltti, mukava ja avulias ympäristöään kohtaan. Jos nainen kertoisi jollekin millainen hän on kotona, ei ympäristö välttämättä heti uskoisi häntä, koska hänellähän on 'huippumies'."

Kirjallisia tai kaunokirjallisia ansioita Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi -teoksella ei ole, mutta yhden pääpiirteittäisen tapausesimerkin se väkivaltaisesta suhteesta antaa.

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

 

S&S 2022. Nextoryn äänikirja, 5 h 5 min.

Kävin katsomassa talvella 2016 Raisa Omaheimon kirjoittaman ja esittämän monologin Läski Teatteri Takomossa, ja se jäi mieleen vaikuttavana esityksenä. Teos Ratkaisuja läskeille jatkaa samassa tematiikassa. Teos koostuu läskiyttä eri näkökulmista käsittelevistä teksteistä ja siinäkin on samalla tavalla omakohtaisuutta mukana kuten myös monologissa oli. Ratkaisuja läskeille -kirjasta jäi enemmän mieleen myös akateemisen maailman ja popkulttuurin esimerkkejä. 

Kirja muistuttaa hyvällä tavalla toiseuden kokemuksesta: jos joutuu jatkuvasti asetetuksi katseen ja huomion alaiseksi jostakin ominaisuudestaan johtuen, jossain vaiheessa palaa pinna.

Pierre Lemaitre: Verihäät

"Istuaallaan, selkä seinää vasten, jalat pitkällään, raskaasti hengittäen."

Minerva 2018. Suom. Kaila Holma. Ranskankielinen alkuteos Robe de marié, 2009. 358 s. Nextoryn e-kirja. 

Pierre Lemaitren Verihäät on todella piinaava ja koukuttava trilleri. Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä, Sophie ja Franz. Romaani alkaa Sophien näkökulmalla. Sophie on noin kolmikymppinen nainen, josta tuntuu, että hän on tullut tai tulossa hulluksi. Hän on hyvin, hyvin väsynyt, unohtelee ja sekoittaa asioita, ja nyt vaikuttaa sillekin, että hän on jopa murhaaja. Sophien tilannetta keritään alussa pikku hiljaa auki, ja lukijalle alkaa paljastua, mitä kaikkea Sophielle on oikein tapahtunut.

Lemaitremainen tvisti romaaniin tulee, kun kerronta siirtyy näkökulmahenkilöistä toiseen, eli Franziin. Eivätkä käänteet todellakaan jää vain yhteen, vaan niitä rakennetaan pitkin romaania. 

Verihäät on kirkkaasti parasta Lemaitren kärkituotantoa.

Anne Katherine: Where to Draw the Line - How to Set Healthy Boundaries Every Day

 

Touchstone, 2000. Nextoryn äänikirja, 8 h 8 min.

Anne Katherinen teos Where to Draw the Line käsittelee alaotsikkonsa mukaisesti rajoja ja niiden vetämistä. Teoksen rakenne on selkeä ja siinä käsitellään luvuittain rajojen vetämistä erilaisissa ihmissuhteissa ja tilanteissa.

Cait Flanders: The Year of Less - How I Stopped Shopping, Gave Away My Belongings, and Discovered Life is Worth More Than Anything You Can Buy in a Store

 

Nextoryn äänikirja. 5 h 34 min. Hay House, 2019.

Cait Flandersin The Year of Lessin punaisena lankana on kertoa kirjailijan elämänmuutoksesta: siitä, kuinka hän piti itselleen vuoden verran ostoskieltoa ("Shopping ban") ja kuinka se vaikutti hänen elämäänsä.

Kirjan vahvuutena on se, että vaikka keskiössä on materialismikriittisyys, omaisuuden vähentäminen ja ostosten tekemisen rajoittaminen, lukijalle paljastuu jo pian teoksen alussa, että asioista kerrotaan hyvin henkilökohtaisesti. Kirjailija kertoo syistä, jotka saivat hänet kokeilemaan ostoskieltoa (alkoholiongelma ja alkoholin juomisen lopettaminen; ylikuluttaminen ja velkaantuminen), taustoittaa ylipäätään elämäänsä keskeisesti vaikuttaneita käännekohtia (lapsuus yksinhuoltajaäidin kanssa; myöhemmin äidin ja tämän uuden miehen avioliitto ja sittemmin ero) ja kuvailee muita muutoksia, joita ostoskielto on hänen elämäänsä aiheuttanut (säästöjen kertyminen ja rohkeus irtisanoutua työstä, joka ei enää tunnu omalta ja oikealta).

Kirja noudattelee pitkälti ostoskieltovuoden kronologiaa. Flanders kertoo päätöksistään ja itselleen asettamistaan rajoituksista konkreettisesti ja kuvailee elävästi myös projektissa kohtaamiaan epäröimisen hetkiä. Ostoskielto tekee näkyväksi sitä, kuinka Flanders on identiteettinsä rakentanut, ja kun samat rakennuspalikat eivät enää ole käytettävissä, identiteettikin on luotava uudelleen.

Flanders toimii itse äänikirjan lukijana, mikä sopii tähän teokseen hyvin. The Year of Less antaa ajattelemisen aihetta ja kertoo yhden mallikertomuksen siitä, kuinka kuluttamisen vähentäminen voi vaikuttaa elämään ja mitä kaikkea se voi tehdä näkyväksi.

Kimmo Takanen: Parisuhteen tunnelukot. Avaimia toimivaan rakkauteen.

WSOY 2019. Nextory. 10 h 41 min.

Kimmo Takanen on kirjoittanut jo useita teoksia tunnelukoista. Takasen kirjat eivät ole kevyttä luettavaa, vaikka hän sinänsä konkretisoiden ja sikäli helposti lähestyttävästi aiheesta kirjoittaakin. Ensimmäinen teoksista lienee Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta (WSOY 2011), jonka lukemisessa muistaakseni pääsin miltei loppuun saakka. Teoksen lukemisen kesken jääminen ei ollut kirjan tai kirjailijan vika, vaan teos yksinkertaisesti oli sisällöltään sen verran raskas vastaanotettavaksi, etten tainnut päästä sen kanssa maaliviivalle saakka, toisin kuin Parisuhteen tunnelukkojen kanssa. Ehkäpä olen ehtinyt alitajuisesti pureskella aihetta sen verran, että tiesin jo, mitä odottaa, ja Parisuhteen tunnelukot on myös ensimmäinen äänikirjapalvelusta kuuntelemani kirja. Äänikirjapalvelu osoittautui toimivaksi ratkaisuksi itselleni ainakin tietokirjojen kuuntelemisen osalta. Parisuhteen tunnelukot on teos, joka jokaisen parisuhteessa olevan kannattaisi varmaan lukea. Se avaa hyvin silmiä sille, mikä kaikki vaikuttaa siihen, kuinka yksilö parisuhteessa toimii ja mistä kaikista elementeistä parisuhteiden ongelmat voivat muodostua.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

 

 

"Kun Karo on tappanut Riston, hän nousee veren sotkemalta lumelta."

Otava 2020. 191 s.

Terhi Kokkosen esikoisromaani Rajamaa voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon syksyllä 2020. Tarina sijoittuu Lappiin ja romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa. Päähenkilö on Karo, joka on miehensä Riston kanssa Lapin-lomalla. Kun paluun hetki Helsinkiin koittaa, tapahtuu liikenneonnettomuus, ja Karo ja Risto joutuvat vielä jäämään Lappiin. Koska Karo ja Risto ovat varakas pariskunta, jääminen ei itsessään ole ongelma, mutta heidän välisensä suhde alkaa näyttää ongelmalta - kuten romaanin aloittavan ennakoinnin aloitusvirkkeestä huomaa.

Rajamaa on taidokkaasti kirjoitettu romaani, jossa sinänsä on kaikki palikat paikallaan. Minut se kuitenkin jätti kylmäksi - romaani on kuin äärimmäisen hyvin toimiva mekaaninen laite, joka kuitenkin herättää kysymyksen, miksi se on olemassa. Keskushenkilöt Karo ja Risto ovat hahmoja, joissa ei ainakaan itselleni ole samaistumispintaa. Elävin ja hengittävin romaanin hahmoista on sivuhenkilö Sini, joka on töissä hotellissa, jonne Karo ja Risto majoittuvat onnettomuuden jälkeen. Risto on manipuloiva hahmo, minkä kertominen ei varsinaisesti ole juonipaljastus, vaikka Karosta onkin luotu epäluotetettava kertoja, sillä hänellä on lääkitys; lukijalle on kuitenkin alun alkaen varsin selvää, että Risto manipuloi Karoa muun muassa vetoamalla tämän lääkitykseen niinä hetkinä, kun Karon tulkinta todellisuudesta poikkeaa siitä, millaisena Risto haluaa Karon todellisuuden näkevän. Jännite romaanissa on sinänsä kohdillaan.

Kylmien henkilöhahmojen ja maailman vuoksi romaani kuitenkin jää etäiseksi. Kokkosen kieli on hiottua ja kerronta on rakennettu taidokkaan aukkoiseksi. Esimerkiksi Karon työkaveria Helenaa romaanissa kuvataan näin:

"Helenan puha on arkista ja Karosta tuntuu kuin nainen seisoisi aivan vieressä. Hän käy läpi huomisia tapaamisia asiakkaiden kanssa, myös Miina on tulossa. Miinalla on parhaat suhteet kaupungin väkeen, Helena sanoo. Kaikki tietävät, että niin kaupungin edustaja kuin kaikki muutkin ovat juuri Helenan edessä polvillaan, mutta Helena antaa mielellään ihmisille kykyjä ja saavutuksia, joita näillä ei ole. Hän sanoo, että se on itseään toteuttava profetia.Jos ihmistä kehuu tarpeeksi, alkaa tämä uskoa olevansa loistoyksilö ja kykenee uuden valheellisen minäkuvansa turvin saavutuksiin, joihin ei olisi koskaan muuten kyennyt, tai sitten tämä ei usko, mutta panikoituu toisen uskosta niin paljon, että uhraa työlleen koko elämänsä tai enemmän, jotta totuus ei ainakaan paljastuisi."