Kirjamessut @ Messukeskus, Helsinki

Helsingin kirjamessuilla 23. - 26.10. oli tänä vuonna ihmisvilinää aivan eri tavalla kuin muutamana menneenä vuonna. Kävin messuilemassa perjantaina ja lauantaina, ja molempina päivinä kuhinan pystyi aistimaan. Messujen päätyttyä uutisoitiinkiin kävijäennätyksestä, 104 000 messuvieraasta.

Näytteilleasettajiakin oli runsaasti. Ehkä tänä vuonna silmiinpistävää oli aleosaston suppeus: kahden tai kolmen euron kirjojoja ei ollut lainkaan, keltalappuosastossa oli vain yksi myyjä ja kaikki kirjat oli hinnoiteltu viiteen euroon. Valikoima oli heikompi kuin aiemmin, ei mitään mielenkiintoista. Kustantamojen pöydissä sen sijaan oli hyviä messutarjouksia, uutuusteoksia sai 20 - 25 eurolla, ja mukaan tarttuikin erinäisiä löytöjä.

Ohjelmasta kävin seuraamassa lauantaina köyhyyskeskustelun "Köyhyys kirjojen sivuilla - ja sivumerkinnöissä", jossa J. S. Meresmaa haastatteli Hanna-Riikka Kuismaa ja Katariina Romppaista. Aihe on kiinnostava, ja kirjamessuyleisön keskiluokkaisuuden tai porvarillisuuden huomioon ottaen myös rohkea. 

Helsingin kirjamessut 2024

 Kävin, näin, koin.

Helsingin kirjamessut 2022 @ Messukeskus

Helsingin kirjamessujen ohjelmateemana vuonna 2022 oli Rakentava debatti. 

Kävin nauttimassa messuhuumasta perjantaina ja lauantaina. Kiinnostavin haastattelu, jota kävin itse kuuntelemassa, oli Kallio-lavalla esikoisromaanistaan Ruumis/huoneet haastateltu Susanna Hast. Huolimatta vaikeasta ja henkilökohtaisesta aiheesta Hast osasi ottaa yleisönsä, jota olikin lavan luokse kerääntynyt kuuntelemaan niin paljon, että istumapaikkaa oli hankalaa löytää.

 

Tänä vuonna kaikki kirjamessujen lavat ja sisältö oli laitettu Messukeskuksen suurimpaan halliin, ja viini- ja ruokamessujen sisällöt halleihin käytävän toiselle puolelle. Vuonna 2021 sisältöjen asemoinnissa halleihin oli tehty erilaisia ratkaisuja, ja itse pidin siitä enemmän sekä kirja- että viini- ja ruokamessujen kävijäkokemuksen kannalta. Yhteistyötä näiden kaksien samaan aikaan järjestettävien messujen välillä voisi mielestäni kehittää, ja se palvelisi molemmille messuille osallistujia.

Helsingin kirjamessut 2021 @ Messukeskus

Helsingin kirjamessut järjestettiin ensimmäistä kertaa koronan aikana livenä Messuhallissa lokakuussa 2021: ja kylläpä oli mukavaa! Oli ihanaa pitkästi aikaa kierrellä näytteilleasettajien pöytiä, selailla kirjoja, tehdä löytöjä, nähdä tuttuja, kuunnella haastatteluja ja nauttia messutunnelmasta.

Verrattuna vuoden 2019 ja aiempiin kirjamessuihin tilat olivat viihtyisämmät. Suuressa messuhallissa oli huomattavasti enemmän erilaisia istumapaikkoja siroteltuna ympäri aluetta, mikä toisaalta rauhoitti tunnelmaa ja toisaalta pidensi ainakin omaa messuilla viettämääni aikaa. 

Päälava Senaatintori oli siirretty omaan halliinsa ravintolakanjonin toiselle puolelle. Aluksi epäilin, löytääköhän yleisö sinne ollenkaan, kun se oli niin erillään. Mutta vielä mitä, ratkaisu oli loistava! Päälavan takaosassa oli kahvila ja sen toisesta sivusta alkoi Viinikylä (eli viini- ja ruokamessualue), jonka pöydistä pystyi myös seuraamaan päälavan ohjelmaa. Tila oli pääosin sisustettu tummaksi ja valaistus oli hämyisempi. Näin tilasta - vaikka tila olikin iso - syntyi intiimi vaikutelma, ja tunnelma oli pikemminkin kulttuuritapahtumamainen, ei niin markkinatunnelmainen kuin näytteilleasettajien puolella isossa hallissa. Senaatintorin ohjelmaa seuratessa tuntui, kuin olisi ollut kulttuuriklubilla.

Seurasin messuilla joitakin kirjailijahaastatteluja. Mieleenpainuvimpia olivat Anja Snellmanin ja Hanna-Riikka Kuisman haastattelut. 

Anja Snellmania haastateltiin Senaatintori-lavalla hänen uusimmasta romaanistaan Kaikki minun isäni. Romaani on omaelämäkerrallinen ja keskittyy kertomaan isän alkoholismista. Haastattelussa Snellman toi kiinnostavalla tavalla esiin sitä, kuinka hän kirjoittaessaan halusi käsitellä paitsi isäänsä, myös alkoholismin varjoa ylipäätään, se kun tuntuu olevan Suomessa läsnä niin monen ihmisen elämässä ja niin monessa perheessä.

 

Tänä syksynä tuli kuluneeksi 40 vuotta Snellmanin esikoisromaanin Sonja O. kävi täällä (1981) julkaisemisesta, ja haastattelussa keskusteltiin myös esikoisromaanin vastaanotosta sekä Snellmanin urasta kokonaisuudessaan.

Hanna-Riikka Kuisma kertoi Punavuori-lavalla uusimmasta romaanistaan #Syyllinen. #Syyllinen käsittelee nykymaailman ilmiöitä, kun sosiaalista mediaa, vaikuttajuutta ja cancel-kulttuuria. Kuisma asetti haastattelussa #Syyllisen omassa tuotannossaan samaan temaattiseen jatkumoon edellisen romaaninsa, Kerrostalon, kanssa. Kerrostalo on vaikuttava lukukokemus: kirja on kirjoitettu niin vetävästi, että sitä ei malta laskea käsistään, ja kun kannet lopulta sulkee, teoksen maailma ja henkilöhahmot jäävät mieleen vaivaamaan pitkäksi aikaa. Kuisma kontekstualisoi uutta romaaniaan mielenkiintoisesti myös suhteessa muihin teoksiin: hän kertoi romaanin heijastelevan nuorena lukemiensa teosten, kuten Sartren Inhon tai Goethen Nuoren Wertherin kärsimysten maailmaa - paitsi että #Syyllisen päähenkilö on nelikymppinen nainen.

Sekä Kaikki minun isäni että #Syyllinen menevät pukinkontin toiveisiini tälle joululle. Molemmista romaaneista on tänä syksynä julkaistu arvio Helsingin Sanomissa: "Anja Snellmanin omaelämäkerrallisessa romaanissa näkyy alkoholisti-isän jättämä varjo - Inhorealistinen teos osuu" Kaikki minun isäni -romaanista ja  "Nelikymppinen nainen haluaa influensseriksi mutta haksahtaa pyramidihuijaukseen - Hanna-Riikka Kuisman taitava romaani kertoo hauraasta minuudesta" #Syyllisestä.

Teemamaata vuoden 2021 messuilla ei ollut, vaan teemana oli dialogi. Dialogi on niin abstrakti ja laaja teema, etten osannut messukävijänä tulkita tai havainnoida sen olemassaoloa erityisesti. Ehkäpä teemamaa on sen verran konkreettisempi teemaksi, että sen voi helpommin huomata. On vaikea sanoa, liittyykö abstraktimman teeman valintaan koronan tuomat rajoitukset ja vaatimukset, vai onko kyseessä pitkäkestoisempi muutos.

Helsinki Lit @ Savoy-teatteri, Helsinki

Kirjallisuuskenttä näyttää piristyneen viime aikoina - uusia kirjallisuustapahtumia on tullut runsaasti, yhtenä niiden joukossa nyt ensi kertaa järjestetty Helsinki Lit Savoy-teatterissa. Helsinki Lit on kaksipäiväinen kirjallisuusfestivaali, ja kävin itse paikalla lauantaina 23.5. Helsinki Litin keskiössä tuntui piristävävsti kaupallisuuden sijaan olevan kirjallisuus ja kirjoittaminen. Tällaiselle tapahtumalle Savoy-teatteri tuntui oivalliselta paikalta, sillä salissa keskustelut pääsivät oikeuksiinsa.

Sofi Oksanen keskusteli kirjoittamisesta tanskalaisen Jonas T. Bengtsonin kanssa. Molemmat tuntuivat olevan sitä mieltä, että on laiskuutta kirjoittaa pelkästään omaan elämänpiiriin kuuluvista asioista, valita päähenkilöksi joku, jonka toiminta ja maailma eivät vaadi ennakkotutkimista tai uudenlaista paneutumista tai eläytymistä.

Aivan päinvastaista näkökantaa edustivat seuraavassa keskustelussa Märta Tikkanen ja Juha Itkonen, jotka olivat nimenomaan sitä mieltä, että on kirjoitettava siitä, mikä kumpuaa omasta elämästä, ethtävä se näkyväksi ja tarkasteltava sitä fiktion keinoin, olipa kyseessä kuinka häpeällinen tai arka asia tahansa.

Oli erittäin virkistävää päästä kuulemaan täysin erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä siitä, mitä on kirjoittaminen ja miten on kirjoitettava, miten maailma jäsentyy ja miten se koetaan - ja havahtua jälleen kerran siihen, että oikeaa vastausta ei ole.

Platonin Akatemia XIX

Kulttuuritapahtuma Platonin Akatemia valtasi tänä vuonna 15.5. koko Tuusulan Rantatien - tapahtumia oli runsaasti ja osallistujilla oli vapaa pääsy Rantatien kulttuurikohteisiin, joten tarjolla oli myös runsaasti taidenäyttelyitä. Vuoden teemana oli Luonto ja kulttuuri.

J. H. Erkon taiteilijakodissa Erkkolassa luennoi itsekeskeisyyden hyötypuolista rocklyyrikko ja kirjailija Tommi Liimatta, joka lähestyi kirjoittamista, luontoa ja kulttuuria luontoaiheisten biisiensä kautta. Myöhemmin Liimatan ohjaamassa kirjoittamisen työpajassa harjoiteltiin kylmästi kirjoittamista - tehtävänantona oli kirjoittaa toukokuusta käyttämättä adjektiiveja, kuvailevia adverbejä tai kuin-vertauksia. Ennen kirjoittamista ruodittiin läpi kaksi Liimatan kirjoittamaa sanoitusta, joiden tyylistä ja kritiikistä sai hyvää näkökulmaa kirjoittamiseen ylipäätään.

Erkkolan yläkerrassa keskusteltiin elämän peruskysymyksistä ullakkoboheemien eli Antti Filpun, Paul Nymanin ja Mika Pekkolan johdolla.

Erkkolaa vastapäätä oleva Aleksis Kiven kuolinmökki oli myös yleisölle avoinna ja mökissä päivysti opas, joka osasi kertoa mökin historiasta ja vaiheista. Mökki näyttää ulkoapäin hyvin pieneltä, nykystandardein oikeastaan vajamaiselta. Toukokuussa mökin edustan niitty kasvoi täytetnään valkovuokkoja, ja kun kurkisti makuukammarin ikkunasta ulos valkovuokkoniitylle, ei voinut olla ajattelematta, mitähän Aleksis Kivi mahtoi ajatella samaa näkymää katsoessaan. Tosin Kivi vietti mökissä viimeiset kuukautensa vuonna 1872 - ja koska hän kuoli vuoden viimeisenä päivänä, hän ei kenties koskaan katsellut ikkunasta valkovuokkomerta, vaan täysin toisenlaista maisemaa.

Yksi Platonin Akatemian ehdottomista vahvuuksista on myös maisema, jossa se järjestetään. Rantatien kulttuurimaisema on Suomessa ja maailmassakin jotain aivan ainutlaatuista, joka kannustaa ajattelemaan ja kokemaan.

Nainen ja bilettämisen taito @ Elmun baari, Helsinki

Nainen ja bilettämisen taito -tapahtumassa julkaistiin Emilia Kullaksen ja Ninni Myllyojan kirjoittama Nainen ja rikastumisen taito -teos, joka käsittelee vaurastumista ja sijoittamista naisen näkökulmasta. Valitettavasti saapuessamme paikalle teoksen kirjoittajat olivat jo ehtineet poistua kirjoineen paikalta, joten investointi jäi tältä illalta tekemättä.

Juhlaperjantaina jännitettiin eduskunnan äänestystä tasa-arvoisesta avioliittolaista, ja tulos toi juhlamieltä myös iltaan.

Ok Cult soitti rokkaavan keikan, ja myöhäisiltaa jatkoivat Tumppi Varonen ja Särkyneet.

Korjaamon kirjamarkkinat 2014

Korjaamo 29.-30.3.2014

Korjaamon kirjamarkkinoilla oli lauantaina hämmentävänkin väljää ja rauhallista. Korjaamon kirjamessuissa piristävää on se, että esillä on sellaisia kustantamoja, joita ei välttämättä suurilla kirjamessuilla kohtaa tai joiden teoksia ei juuri suurten kirjakauppojen (tyrkky)hyllyissä näe. Suomenkielinen kirjallisuuskenttä näyttää taas yhtäkkiä laajemmalta kuin muutama julkisuudessa esilläoleva bestseller-kirjailija tai palkintovoittajateos.

Korjaamo on muutenkin viihtyisä miljöö juuri tämänkaltaisille tapahtumille, joissa voi vaellella tunnelmasta toiseen ja nauttia hieman sitä sun tätä. Kirjamarkkinoilla oli tarjolla kirjamyyntiä, kirjailijahaastatteluja, ajankohtaisia keskusteluja, sarjakuvapaja (jonka alaotsikossa tosin luki "lapsille", joten en uskaltautunut kokeilemaan, vaikka sarjakuvapajaan osallistuminen kiinnostaisikin), sushia Sushibar+Winessa, pikaruoantuoksua aurinkoisella sisäpihalla, lounasta, kahvia ja muita virvokkeita baarin puolella sekä tietysti taidenäyttely. Ja tänä vuonna kaikki tämä ilmaiseksi - ihan mahtavaa.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 

Kävin kuuntelemassa Riikka Pelon haastattelun. Haastattelijana oli Anu Kantola. Vuoden 2013 Finlandia-voittaja Jokapäiväinen elämämme on sekä yhteiskunnallisesti että yksilön ja perhesuhteiden kannalta koskettava ja kiinnostava romaani, ja oli mielenkiintoista kuulla kirjailijalta itseltään romaanin kirjoitusprosessista.

Haastattelija Anu Kantola kysyi myös, miten ja minne Pelo sijoittaa itsensä maailmankirjallisuuden tai kotimaisen krijallisuuden jatkumossa. Oli piristävää, että Pelo luetteli suoraan joitain nimiä, sillä usein tuntuu, että kirjailijat vastaavat ympäripyöreästi tämänkaltaisiin kysymyksiin. Maailmankirjallisuudesta Pelo mainitsi modernisteja, kuten Woolfin, kotimaisesta kirjallisuudesta Vartion ja Kallaksen, ja lopuksi hän vielä sanoi Jokapäiväisellä elämällämme olevan sukulaisteoksen - Péter Nádasin Muistojen kirjan.

Olen itse koettanut vuosia sitten lukea Muistojen kirjaa, mutta sen järkälemäisyys ja hidastempoisuus olivat silloin minulle liikaa. Vaikka sukulaisteoksia olisivatkin, Jokapäiväinen elämämme on helppolukuisempi ja lukemaan kutsuvampi kuin Muistojen kirja.

Riiko Sakkinen: Riiko Sakkinen maalasi itsensä nurkkaan

Korjaamon Galleriassa on esillä Riiko Sakkisen Riiko Sakkinen maalasi itsensä nurkkaan -näyttely 13.4. saakka. Näyttely on todella provosoiva, kantaaottava, kriittinen ja osuvuudessaan hauska. Mukana on muutamia suurikokoisia tauluja ja yhtä seinää hallitsee maalattujen posliinilautasten rivistö. Kaikista maalauksista välittyy kulutus- ja kapitalismijriittinen sanoma, useimmiten ironian keinoin. Varsinkin lautasissa hyödynnetään mainoskuvastoa, tuttuja merkkejä ja merkityksiä, joihin annetaan uusi näkökulma. Näyttely kannattaa piipahtaa katsomassa!

Helsingin Kirjamessut @ Messukeskus

Viikonloppuna Helsingin Kirjamessuilla oli ruuhkaisaa, vaikka maanantai-Hesari uutisoikin kävijämäärän jääneen tänä vuonna pienemmäksi kuin edellsivuonna (yli 70 000 vrt. yli 80 000). Esillä oli runsaasti mielenkiintoisia näytteilleasettajia, teoksia ja ohjelmaa. Tämänvuotinen teemamaa oli Saksa.

Kävin kuuntelemassa runoilija Anja Erämajaa, joka luki ja lauloi otteita uudesta runokirjastaan Töölönlahti (WSOY 2013). Anja Erämajan runoissa yhdistyy koskettavalla ja humoristisella tavalla arkinen (osin jopa banaali) ja elämän suuret kysymykset, kuten kuolema ja yksinäisyys. Olen nähnyt Erämajan esiintymässä aiemminkin, ja täytyy sanoa, että hän on loistava esiintyjä. Erämajan edellisestä kokoelmasta Kuuluuko tämä teille (2009) on julkaistu myös runolevy - onkohan Töölönlahdesta tulossa tai tekeillä sellaista myös?

Liken ja Sammakon iltamessu @ Mascot, Helsinki

Liken ja Sammakon kirjamessklubi Mascotissa oli jälleen tupaten täynnä. Ohjelmassa oli Tommi Liimatan sooloilua, Maailmanlopun tytön & Hyeenojen tanssittava keikka Pelle Miljoona -fiittauksen kera sekä loppuillan tanssipotin räjäyttävänä bändinä Sigi Tolo. Hyvä bile!

Otavan & Liken kirjallinen ilta @ Musiikkitalo, Helsinki

Otavan ja Liken kirjallisessa illassa Musiikkitalolla saatiin katsaus jo ilmestyneisiin ja kohta ilmestyviin uutuuskirjoihin. Paikalla oli viitisentoista kirjailijaa kertomassa teoksistaan.

Esitellystä setistä ehdottomasti eniten jäin kiinnostamaan Anja Snellmanin Pääoma. Pääoma kuuluu Snellmanin omaelämäkerrallisiin teoksiin, jotka ovat hänen tuotantonsa huippuja. Pääoma kertoo Snellmanin isosiskon Marun tarinan - millaista oli olla ihminen, joka on kiusattu, halvennettu ja marginaalissa? Romaani antaa äänen tälle äänettömälle ihmiselle, kertoo tarinan, joka muutoin olisi jäänyt kertomatta. Snellman kertoi kirjasta niin koskettavasti, että hän sai yleisön kyyneliin - mikä on tällaisissa tilaisuuksissa täysin poikkeuksellista, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että kirjailijoilla oli varsin lyhyt aika kertoa teoksistaan. Snellman kuvaili itse Pääomaa romaaniksi, joka on kulkenut hänen vierellään pitkään ja odottanut kirjoittamisensa hetkeä.

Laila Hirvisaarelta ilmestyy toinen Katariina toista käsittelevä teos, Me Keisarinna. Hirvisaari kuvaili teoksen kirjoittamista hyvin raskaaksi - kuinka hän oli vuorotellen ollut riidoissa ja sovussa päähenkilönsä kanssa, joka on kerrassaan hankala ihminen. En ole lukenut mitään Hirvisaaren teoksia, mutta puheenvuoro herätti mielenkiintoa tätä järkälemäistä kaksoisromaania kohtaan, sillä laajoissa historiallisissa romaaneissa on viihdyttävyytensä: maailma, joka on toisenlainen kuin tämä.

Dekkaristi Outi Pakkasen tuotanto on myöskin minulle tuntematonta aluetta. Rakastaja-romaanin kompositio vaikutti siltä, että teos saattaa kiinnostaa aikaisintaan kaukaisessa tulevaisuudessa. Pakkanen on kuitenkin loistava puhuja, ja häntä kuuntelisi mieluusti toistekin.

Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun romaanillaan Veripailakat voittanut Milla Ollikainen osoittautui myöskin erinomaiseksi puhujaksi. Veripailakat sijoittuu nyky-Lappiin ja peilaa taustakseen metsäkaartilaisten historiaa. Asetelma vaikuttaa herkulliselta, dekkarihimohetkellä pitää muistaa tämän teoksen olemassaolo.

Toinen mielenkiintoiselta vaikuttava dekkari oli Antti Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni. Romaani sisältää suljetun paikan motiivin - tapahtumat liittyvät synkän perhetarinan auki kerimiseen ja sijoittuvat kartanoon. Myös Tuomainen menee lukulistalle.

Vaikka kaikkien kirjailijoiden teokset, tyyli tai aihepiirit eivät omaan kiinnostukseen osuneetkaan, aina on hauskaa olla kuuntelemassa tarinoita teoksista ja niiden taustalta. Hyvä ilta!

Korjaamon kirjamarkkinat @ Korjaamo, Helsinki

9.-10.3.2013, Korjaamo

Korjaamon kirjamarkkinoiden konsepti on samankaltainen kuin Kirjamessuilla, mutta pienimuotoisemmin ja jollain lailla leppoisammin ja välittömämmin. Korjaamo on mukava ympäristö erilaisille kulttuuritapahtumille, niin myös tälle.

Ohjelmassa oli niin kirjailujahaastatteluja kuin kirjallisuuskeskustelujakin sekä myös ohjelmaa lapsille. Kuten Kirjamessuilla, myös Korjaamon kirjamarkkinoilla oheisohjelmaan kuului ruokaa, mikä on hyvä idea.

Lipun hinta oli 5 euroa, mikä tekee osallistumiskynnyksestäsopivan matalan. Se mikä Kirjamessuissa on paradoksaalista - maksaa sisäänpääsymaksu siitä, että pääsee paitsi seuraamaan ohjelmaa myös ostamaan kirjoja - oli kirjamarkkinoiden suhteen hoidettu asiallisesti: pääsy kirjamyyntipisteille oli ilmainen ja mikäli halusi seurata ohjelmaa, se oli maksullista.

Sunnuntaina Anna-Leena Härkönen puhui kolumnikokoelmastaan Laskeva neitsyt (Otava 2013). Kokoelman kolumnit ovat ilmestyneet Anna-lehdessä vuosina 2003-2008, ja saman aikavälin kolumneista on ilmestymässä vielä sisarkokoelma. En ole erityisen kiinnostunut kyseisestä teoksesta, mutta haastattelu oli mielenkiintoinen, sillä Härkönen puhui myös yleisemmin kirjoittamisestaan.

Erityisen mielenkiintoinen oli mielestäni kirjoittamisen tyylillinen peruslähtökohta, jonka Härkönen toi esiin: hän pyrkii kirjoittamaan mahdollisimman selkeää tai helppoa kirjallisuutta siinä mielessä, että hänen mielestään "kirjailijan kuuluu tehdä se työ", ei lukijan - että kirjailijan kuuluu ajatella asiat selviksi ja kirjoittaa ne myös siten, että lukijan tehtäväksi jää nauttia kirjallisuudesta, ei pähkäillä sen parissa, kuka kukakin henkilöhahmo oli tai miten asiat nyt liittyivätkään yhteen.

Näkökulma on siksi mielenkiintoinen, että "helppouden" ei tarvitse tarkoittaa yhtä kuin "halpa" tai "huono" kirjallisuus. Härkönen ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini, mutta muutamat hänen teoksistaan - ne henkilökohtaisimmat - ovat vaikuttavia lukokemuksia, kuten esimerkiksi sisaren itsemurhasta kertova Loppuunkäsitelty (2005).

Valtavaa yleisöruuhkaa sunnuntai-iltapäivänä ei ollut, mutta sen myötä ei myöskään sellaista ruuhkamaista paniikkia, jota Kirjamessuilla joskus kohtaa. Sympaattinen tapahtuma, menen toistekin!

Kirjamessut @ Helsingin messukeskus

Vuoden 2012 Kirjamessujen teemamaana oli Unkari, mutta onnistuin missaamaan mielenkiintoisimmat esiintyjät, György Spirón ja Péter Esterházyn, joten se siitä teemasta osaltani. Tänä vuonna samaan aikaan järjestettiin jo perinteeksi muodostuneiden Ruoka & Viini -messujen lisäksi myös Musiikkimessut, jotka olivat osin samassa näyttelyhallissa Kirjamessujen kanssa ja tuntuivat hieman syövän tilaa Kirjamessuilta.

Paikalla oli kuitenkin useita mielenkiintoisia näytteilleasettajia ja suhteellisen hyviä kirjatarjouksia. Lähes kaikkialla mainostettiin myytävän kirjoja 20 prosentin alennushinnalla, mutta toisaalla alennus tuntui silmänlumeelta. Esimerkiksi Hannu Launosen suomentamaa Sándor Weöresin runokokoelmaa Kadonnut päivänvarjo (WSOY 2012) myytiin jossakin 27 euron hintaan, ja kustantajan kojussa kyseisen teoksen hinta oli 30 euroa. Epäuskottavaa.

Perjantai-illan päätteksi Eino Leino -lavalla Liken kirjailijat Marja Björk, Mika Pekkola ja Raija-Sinikka Rantala keskustelivat aiheesta "Perhetabut murtuvat". Kunkin kirjailijan romaani kertoo jollain lailla ahdistavasta ympäristöstä, joko perheestä tai laajemmasta yhteisöstä, jossa päähenkilö elää, ja siitä, millaisia ratkaisuja päähenkilön on mahdollista tehdä selvitäkseen tilanteesta. Keskustelu herätti mielenkiintoa teoksia kohtaan.

Päivi Alasalmi @ Iso Paja, Helsinki

"Kissa oli laulutaidoissa aivan pavarontti." Tällä otsikolla kirjailija Päivi Alasalmi luennoi Metkan järjestämässä seminaarissa Tuhat tarinaa - monta mediaa YLE:n Isossa Pajassa 5.10. Alasalmi on julkaissut aikuisille suunnattujen kirjojen lisäksi kaksi satukirjaa, Turhamaisen Aasin (2009) ja Sinnikkään meripojan (2011), kolmas satukirja ilmestynee ensi vuonna.

Alasalmi luki otteita saduistaan ja kertoi satujen kirjoittamisen prosessistaan. Ihmisiä yleensä kiinnostaa kysymys, mistä kirjailija saa inspiraationsa. Alasalmi antoi inspiraatiosta konkreettisia esimerkkejä, mikä oli varsin piristävää. Hän kertoi esimerkiksi esineiden inspiroivan häntä. Eräässä lehtihaastattelussa toimittajan kotona toimittaja oli kysynyt Alasalmelta inspiraatiokysymyksen, johon Alasalmi oli vastannut saavansa inspiraation vaikkapa niistä kahdesta tontusta, jotka olivat toimittajan ikkunalaudalla. Toimittaja oli heti tarttunut vastaukseen ja pyytänyt alasalmea kirjoittamaan lehteen sadun tontuista. Niinpä Alasalmi oli kirjoittanut sadun, jossa huopatonttu ja kivitonttu katselevat vastapäiseen ikkunaan, jossa pitsienkeli laulaa aariaa - ja millainen odysseia siitä seuraakaan.

Inspiraatio voi siis vaania hyvinkin lähellä, mikäli pääsee irtautumaan arkipäivän moodista. Toinen konkreettinen esimerkki oli lastenhuoneen leikkipiano - kuinka se inspiraation silmin saattoi muuttua taikurin taikapianoksi, kun taas stressaantuneen arkimielen havainto lastenhuoneesta on tasan se, että jaahas, tarvis varmaan siivota.

Mielenkiintoisinta Alasalmen puheenvuorossa oli se, kuinka hän avasi satujen(sa) aiheistoa ja tematiikkaa aikuisen näkökulmasta. Kirjoitettuaan tonttusadun kirjailija havaitsi, että itse asiassahan siitä tuli kertomus syrjähypystä - taso, jota lapsi tuskin huomaa eikä ole tarkoituskaan.

Alasalmi kirjoittaa siinä mielessä varsin perinteisiä satuja, että hänen mielestään sadun maailma ei ole nykyaikainen vaan vanhanaikainen maailma - saduissa ei siis ole läppäreitä, kännyköitä tai televisiota, vaan television sijaan esimerkiksi hohtava kivi, jota kaikki himoitsevat itselleen.

Sarjakuvailtapäivä: Ville Tietäväinen (WSOY)

WSOY:n sarjakuvailtapäiväkaffeilla puhujavieraana oli sarjakuva-Finlandian 2012 voittanut Ville Tietäväinen. Tietäväinen kertoi taustoja teoksestaan Näkymättömät kädet. Näkymättömät kädet kertoo marokkolaisesta paperittomasta, joka saapuu Eurooppaan - mitä siitä yksityiskohtaisesti seuraa, on minulle toistaiseksi teosta lukemattomana hämärän peitossa. Tuloksena ei kuitenkaan mitään yltiöpositiivista sukseeta, sen verran ymmärsin.

Tietäväinen kertoi tehneensä teosta viisi vuotta, ja tapahtumat voisivat realistisesti sijoittua 2000-luvun alkuun. Hän tutustui siirtolaisuuteen Espanjassa ja Marokossa Marko Juntusen kanssa (Juntunen on väitellyt tohtoriksi Marokon ja Espanjan välisestä laittomasta siirtolaisuudesta - ei siis ihan amatööriopas). He tapasivat paperittomia siirtolaisia ja kuuntelivat heidän tarinoitaan Espanjan Almeriassa. Matkalta syntyi myös kuvareportaasi Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen. Vaikka kuvareportaasin ilmestymisestä on aikaa, mieleen muistui elävästi ankeat kasvihuonekuvat kuin myös mielikuvat espanjalaisten tomaattien ja kurkkujen eettisyydestä... Inhottava Tietäväisen kertoma yksityiskohta oli se, mitä tehdään paperittomuudesta Espanjassa kiinni jääneille, heille, joita ei myöskään voida "palauttaa" minnekään, koska palautusosoitteesta ei ole selkoa: heidät toimitetaan Almeriaan...

Marokon puolella Tietäväinen ja Juntunen kohtasivat köyhien ja tulevaisuudentoivottomien alueiden nuoria miehiä, joille laittomasti veneellä Eurooppaan yrittäminen näyttäytyi suorastaan miehuuskokeena - joka ei sitä yritä, ei ole mies tai mikään. Veneen käyttäminen on myös seikka, joka sijoittaa tarinan nimenomaan 2000-luvun alkuun. Nykyään Tietäväisen mukaan Euroopan ympärille on rakennettu korkeammat muurit, eikä veneily enää kannata, vaan on keskitytty laittomien asiakirjojen laatimiseen. Näkymättömät kädet -teoksessa dokumentin ja fiktion suhde on noin 50/50.

Olen aika lailla sarjakuvaneitsyt. Olen vierastanut sarjakuvaa suunnilleen yhtä paljon kuin fantasiaa - viime keväänä ryhdistäydyin fantasian suhteen sen verran, että luin Potterit, joita tosifantastikot eivät ehkä edes pidä fantasiana. Yllätyin positiivisesti. Sarjakuvatuntemukseni rajoittuu lähinnä Aku Ankkaan ja Kirkko&Kaupunki-lehden sekä entisiin älyttömiin että nykyisiin Ville Rannan yksikuvaisiin näkemyksiin maailmasta sekä Fingerporiin ja Wullmorganthaleriin - varsin pintaraapaisutasolla siis liikutaan. Olen kuitenkin tuntenut varovaista kiinnostusta "oikeaa" sarjakuvaa kohtaan, eikä siihen tutustumisessa huonoin aloitus varmastikaan ole F-voittaja.

Iltaman toinen osio oli Petri Koikkalaisen vetämä sarjakuvapaja, joka oli kohdennettu mainiosti minunkin lisäkseni neitseelliseltä vaikuttavalle yleisölle. Koikkalainen havainnollisti hienosti tekemisen kautta sarjakuvan ehtoja ja ilmaisukeinoja sekä oli muutoinkin piristävä ja mukaansatempaava esiintyjä, joka ei kuitenkaan millään lailla kosiskellut yleisöä tai kehunut ihmisten olematonta osaamista. Oli hauskaa päästä pitkästä aikaa nauramaan sekä itselle että muille! Tällainen työpaja piristäisi kummasti päivää jos toistakin - Koikkalainen järjestää työpajoja Sarjakuvakeskuksen kautta, mistä pajoja on mahdollista tilata myös muualle. Kannattaa pitää mielessä!