Löyly, Helsinki

Hernesaaren rannassa oleva saunamaailma Löyly on ollut olemassa jo kymmenisen vuotta, mutta kävin siellä nyt ensimmäistä kertaa. Hernesaari on edelleenkin jokseenkin rakentamatonta aluetta, joten kun alkutalven loppusyksymäisessä pimeässä ja märässä säässä tarpoo raitiovaunupysäkiltä (joka on kyllä lähellä) tuulista ja autiota merenrantaa pitkin kohti saunarakennusta, olo on kuin Béla Tarrin elokuvissa. Päättyykö matka koskaan? 

Perillä odottaa kuitenkin kotoisa ja lämpimästi valaistu sisätila, sekä aah, lämpö. Löylyyn voi ostaa lipun etukäteen, jolloin voi varmistaa pääsyn haluamanaan ajankohtana. Lipulla (26 e) saa kaksi tuntia saunomisaikaa sekä pyyhkeen, sampoon ja saippuan. Puku- ja pesutilat on sukupuolitettu, mutta sauna-alue on kaikille sukupuolille yhteinen eli täällä saunotaan uimapuku päällä. Koko alue on anniskelualuetta, ja kassalle voi jättää piikin auki saunomisen ajaksi. Alueella on viihtyisä takkatulitila, jossa voi istuskella saunomisen lomassa. Kesällä terassialue on varmasti upea, ja meriveteen pääseen pulahtamaan ympäri vuoden.

Saunoja on neljä ja ne ovat mahtavia. Sekä suuressa "tavallisessa" saunassa että savusaunassa on kertalämmitteinen kiuas. Löylyt ovat pehmeät, kosteat ja kestävät. Lauteet on rakennettu leveistä lankuista, ja sekä savu- että tavallisessa saunassa ne ovat korkealla: siis ovesta astutaan sisään, oven vieressä on korkea kiuas, ja lauteille kavutaan ikään kuin puoli kerrosta ylöspäin. Tavallisen saunan lauteet ovat ihanan syvät, ja sauna on varsin tilava. Savusauna on hieman pienempi, mutta sinnekin mahtuu hyvin. Lisäksi on kaksi pienempää saunaa: privapuolen sauna, joka on kaikkien käytössä silloin, kun tilassa ei ole yksityisvarausta, ja pihalla kontissa näköalasauna (näkymä merelle on varmaankin upea niinä aikoina, kun meri on muuta kuin pelkkää pimeyttä). Saunoista savusauna on ihan omaa luokkaansa. Sen löylyjen pimeässä ja pehmeässä sylissä rentoutuu niin keho kuin mielikin.

Löylyä riivaa sama ongelma kuin Katajanokan Allas Sea Pooliakin: pukuhuoneiden neliöt on säästetty minimiin tai jopa sen alle, joten pukuhuonekokemus on suoraan helvetistä eli todella stressaava, vaikka kanssapukeutujat olisivat kuinka kohteliaita, tilaa antavia ja myötämielisiä. Kaapit ovat pienet, niitä on kaksi päällekkäin ja ja numeroinnista päätellen 30-40 kappaletta pukuhuoneessa, joka on käytävänmuotoinen kapea tila, jossa laskutilaa on vain kapealti kaappirivistön edessä, istua ei voi missään (koska kenenkään aikuisen perse ei ole yhtä kapea kuin oma kaappi), tilan toisessa päässä ovi aukeaa suoraan kassalle ja toisessa päässä suihkutilaan, eli pukeutuminen ja riisuutuminen on jatkuvaa väistelyä. Kolme hiustenkuivaajaa ovat jatkuvassa käytössä, eli tila on paitsi kostea - koska saunomisen ja peseytymisen jäljiltä ihmiset ovat märkiä - myös kuuma. Meikkaaminen ei ole vaikeaa vain koska tilaa on vähän vaan myös koska hiki valuu noroina kasvoja pitkin. Rentouttavan luksussaunakokemuksen kruunaisi rauhaisa laittautuminen ja samalla voisi vaikka siemailla jonkin juoman - mutta tässä kohdin tuntuu että joko rahat ovat loppuneet kesken sekä Löylyn että Altaan rakennuttajilla tai sitten suunnitteluporukka on edustanut sellaista sukupuolta tai elämäntyyliä, joka ei laittautumista harrasta. Paremmat pukeutumistilat löytyy mistä tahansa julkisesta uimahallista - jopa Märskystä.

Jos pukkarikokemukseen suhtautuu pakollisena pahana, jolle ei mitään voi, Löyly on upea paikka ja konsepti on mahtava. Rakennuksessa on myös ravintola, johon voi jäädä hetkeksi istuskelemaan drinksuille (ei ehkä pidemmäksi aikaa, koska drinksuttelupaikat ovat tiskillä tai pari sohvapöytää tilan reunassa) tai syömään - ruokailualue näytti oikein viihtyisältä, ja siitä aukeaa isot ikkunat merelle päin.

Kokonaisuudessaan Löylystä jäi oikeinkin psoitiivinen kokemus, tänne tulee mieluusti uudelleenkin. 

Keserédes komediák: Walking Mad, Cacti, 5 tangó @ Unkarin valtionooppera, Budapest

Unkarin valtionooppera Andrássy útilla on vastaremointoitu - no sehän oli nähtävä. Joskus vuosia sitten olen osatnut neljännen parven halvimman lipun Wágnerin Parsifaliin, ja huh mikä kipuaminen jyrkkiä portaita pitkin sinne piippuhyllykatsomoon olikaan. Lipun hinta oli tosin nelisen euroa, että kyllä sillä sitten kiipesikin useamman väliajan verran ylös ja alas. Kokemus oli tuolloinkin huima, ja jo tuolloin kulta, marmori ja hieman kulahtanut punainen sametti tekivät estetiikallaan kerrassaan keisarillisen vaikutuksen.

 

Mutta nyt kaikki oli aivan priimaa. Kulta kimalsi, kattomaalaukset hohtivat, sametti leimusi ja marmori kiilsi. Tällä kertaa paikkamme olivat permannolla, ja permantolippu tähän kolmesta esityksestä koostuneeseen nykytanssikokonaisuuteen maksoi hiukan alle 70 euroa.

 

Ensimmäinen kokonaisuuden osa oli nimeltään Walking Mad, ja sen tunnelma oli ahdistava. Näyttämöllä oli lavasteena korkea lauta-aita, jota kierrettiin, johon välillä aukesi ovi, joka saattoi kaatua, joka ylitettiin ja joka välillä taittui nurkaksi, joka supistui kasaan. Tanssijat olivat pukeutuneet vanhanaikaisiksi nuoriksi katupojiksi, mukana oli pari naista erivärisissä mekoissa. Jossain kohdin mietin, kuvaako kohtaus raiskausta - mikään keveä tämä ensimmäinen ei siis ollut.

Toinen esityksistä, Cacti, oli abstraktein, symbolisin, ilottelevin, modernein ja sekopäisin. Lavalla oli runsaasti näyttelijöitä, esitykseen kuului metatason kommentoiva ironinen kertojanääni, hienoa valojenkäyttöä ja esityksen nimenkin mukaisesti kaktuksia. 

Kahden osan jälkeen oli väliaika, ja väliaikatilat olivat aivan yhtä prameat kuin salikin.

 

Väliajan jälkeen oli kolmannen osion, 5 tangón vuoro.  Osio oli ehkä perinteisin. Tangosta nähtiin erilaisia nykytanssivariaatioita sekä pääparin esittämänä että usean tanssijan koreografiana. Jollakin lailla tästä esityksestä tuli mieleeni flamenco - ehkä vain osion värimaailma loi assosiaation.

Kansatieteellinen museo ja Unkarin musiikkitalo, Budapest

Budapestiin Városligetin puistoon  on syntynyt upeaa uutta arkkitehtuuria - Kansatieteellinen museo (2022) ja Unkarin musiikkitalo (2021). 

 

Kansatieteellinen museo 

Kansatieteellisen museon rakennus sijaitsee valtakatu Dózsa György útin varrella. Rakennus näyttää valtavalta skeittirampilta, jolla on viherkatto. 

Katolla saa kävellä vapaasti ja "skeittirampin päädyt" kohoavat sen verran korkealle, että niiltä avautuu hienoja kaupunkimaisemia. 

"Rampin keskellä" on oivaltava rakennelma: ikään kuin ruostuneen laivan keula, joka on juuttunut jäihin - kuin naparetkeilijöíllä konsanaan. Jäät on rakennettu nupulakivisistä laatoista, jotka ikään kuin murtuvat ja ovat lomittain laivan keulassa. 

Wau mitä wau-arkkitehtuuria! 

 

Unkarin musiikkitalo

Dózsa György útilta päin katsottuna Kansatieteellisen museon takana keskemmällä Városligetin puistossa hieman puiden siimeksessä sijaitsee Magyar Zene Haza, Unkarin musiikkitalo. Rakennuksen on suunnitellut japanilainen arkkitehti Sou Fujimoto, ja Wikipedian mukaan rakennuksen hintalapuksi tuli 25 miljardia (valuuttaa ei mainita, mutta olettaisin kyseessa olevan forintit, eli euroissa Forexin laskurin kautta pyöräytettynä ehkäpä noin 60 miljoonaa). 

Rakennus on upea! Se sulautuu puistoon niin kuin se olisi ollut siellä aina, ja samanaikaisesti se sekä maastoutuu maisemaan että erottautuu siitä. 

 

Rakennuksen katon alapuoli on täynnä kultaisia pieniä muotoonleikattuja metallinpaloja, jotka näyttävät lehdiltä, tähdiltä tai linnuilta.
 

Kattoon on puhkottu reikiä, joista puut kasvavat läpi.

 

Sekä Unkarin musiikkitalo että Kansatieteellisen museon uusi rakennus osoittavat, että nykyäänkin voidaan rakentaa merkittävää arkkitehtuuria, joka koetaan vaikuttavana sekä nyt että todennäköisesti tulevaisuudessa. Kaiken ei tarvitse olla kustannustehokasta, kertakäyttöistä legopalikkaestetiikkaa.

Dugattyús, Budapest

Budapestissa Budan puolella sijaitsevaa II kaupunginosaa on kehitetty viime aikoina yöelämää tihkuvaksi seuduksi. Yksi ilmentymä tästä on Bauhaus-arkkitehtuuria edustavassa rakennuksessa sijaitseva Dugattyús, joka varmasti on monenmoisia asioita kellonajasta, päivästä ja tapahtumasta riippuen, mutta sinä iltana, kun me pistäydyimme siellä, tunnelma oli samankaltainen kuin Jyväskylän Vakiopaineessa: sisustus oli kouluista tuttuja puisia tuoleja, pöydät värikkäitä, vj ja dj olivat viritelleet levyt ja videot valmiiksi illan settiä varten ja pöydät olivat täynnä keskustelevia ihmisiä. Baaritiskin vierestä nousivat kierreportaat - ja jos ne käveli ylös asti, päätyi umpikujaan. Aika moni kokeili, josko portaiden päästä löytyisi lisää pöytiä. 

Dugattyús on viihtyisä ja rento hipsteribaari, ja varmasti paljon muutakin. Ehkäpä Margit körútin varrella on nykyisin sitä samaa rouheutta, jota rauniobaarit Szimpla (edelleen olemassa) ja West-Balkan edustivat parikymmentä vuotta sitten. Onko Pestin puolen gentrifikaatio jo siinä vaiheessa, että kaupunki todellakin alkaa muistuttaa enemmän Wieniä kuin itseään? Ovatko VII ja VIII kaupunginosat muuttuneet krääsän ja ylihintaisten syöttölöiden ja juottoloiden turistisaarekkeiksi? Jaa-a, jonkinlaista muutosta on ilmassa.

Széchenyin kylpylä, Budapest

Budapestin kuuluisista kylpylöistä Budan puolella sijaitseva Gellértin kylpylä meni remonttiin syksyllä 2025, mikä varmasti lisää ruuhkaa Városligetin puistossa Pestin puolella sijaitsevassa Széchenyin kylpylässä. Varhaisina lintuina olimme liikkeellä heti perjantaiaamusta, ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. 

Kylpyläkäynti on varsin hintava. Valitsimme keskihintaisen vaihtoehdon eli yksityisen pienen pukuhuoneen, jonne tavarat sai jättää. Tällainen sisäänpääsy maksoi himpun vaille 40 euroa, ja lisäksi meidän piti käydä pyyheostoksilla (18 euroa) - ja kylpylässä oli myös vaatimus liukastumisvaaraan vedoten käyttää lipokkaita, mutta onnistuin livahtamaan sisään ilman tämänkin ostoksen tekemistä. Varsin suolaisista hinnoista puhutaan. Toki sisäänpääsyssä olisi voinut valita edullisemman hinnan, jossa vaatteet vaihdetaan pienessä pukuhuoneessa, mutta tavarat laitetaan säilöön lokeroon ja sitten lähtiessä taas roudataan omaisuus pieneen pukuhuoneeseen pukeutumista varten. 

Lokakuun viileässä aamussa kylpyläkokemus oli kuitenkin aivan ihana. Toinen lämpimistä ulkoaltaista oli remontissa, mutta toinen oli auki. Aamun ja aamupäivän ihmismäärässä se oli riittävä, mutta puolillepäivin tultaessa ruuhka alkoi altaassa olla melkoinen. Ulkona oli muis ihan oikeaan uimiseen tarkoitettu rata-allas, mutta sen suhteen kuri oli kova: ilman uimahattua altaaseen ei ollut mitään asiaa.

Sisätilojen istuskelualtaat erilämpöisine vesineen olivat käytössä, lisäksi myös saunaosasto. Kaikkein parasta Széchenyissä on kuitenkin ikoninen lämmin ulkoallas, jossa voisi viettää aikaa vaikka shakkia pelaten.  

Jos rahasta ei ole tiukkaa, lillumishetki Széchenyissä rentouttaa ihanasti. Voisin kuitenkin kuvitella, että mieltäkohottavamman kylpemishetken voisi saavuttaa jossakin toisessa kolkassa Unkaria, kylpylässä, joka ei olisi aivan näin turistien ruuhkauttama ja hinnoiltaan yhtä huima.

Aamupäivän lotraamisen jälkeen oli ihanaa kuljeskella Városligetin puistossa isojen puiden alla ja ihmetellä alkusyksyn ruskaa. Puistossa on myös useita erilaisia ravintoloita. Uidessa ja kylpiessä tulee aina nälkä, ja ihan parasta on kunnon mättöruoka. Meidän valintamme oli klassikkoannos uppopaistettua juustoa, majoneesia ja ranet oluttuopin kera. Puistossa olisi ollut mahdollisuus syödä myös toista uppopaistettua unkarilaista herkkua, nimittäin lángosia, mutta sen säästimme myöhemmälle. 

 

Jokilaivaristeily, Budapest

Budapestissa on tarjolla lukuisia Tonavan-risteilyjä: joen Pestin-puoleinen ranta on täynnä laivoja, jotka tarjoavat lyhyitä risteilyjä erilaisilla teemoilla. Osa laivoista on selvästi pitkämatkan jokilaivoja, osa taas pysyvästi laiturissa parkissa olevia ravintoloita tai yökerhoja. 

Meidän laivavalintamme osui nappiin ihan sattumalta: valitsimme historiallisen Kisfaludy-laivan ja olimme liikkeellä illansuussa, eli osuimme auringonlaskuristeilylle. Lippu noin tunnin risteilylle maksoi hitusen yli 20 euroa ja sisälsi lasin kuohuvaa, Tokajin jälkiruokaviiniä tai mehua. Laivalla oli pöytiintarjoilu ja matkan aikana sai ostaa lisää juomia oman maun mukaan.

Kaupunki näyttäytyi vedenpinnasta erilaisena kuin maista, ja pimeän laskeuduttua sekä Budan että Pestin puolen hallintorakennukset loistivat iltavalaistuksessaan. Oli kuin olisi astunut postikorttiin. Tunnin kesto oli juuri sopiva, ja risteily oli sykähdyttävä kokemus. 

 

Puolangan pessimismipäivät, Puolanka

 

Puolangan pessimistien tapahtumakalenterissa on säpinää vuoden jokaiselle päivälle, nimittäin Puolangan pessimismipäivät järjestetään joka vuosi 1.1. - 31.12. Tämän tapahtuman tunnelmaa kävimme kokemassa erään lokakuisen illan auringonlaskun aikaan Pessimismitalon pihassa.

Pessimismitalo sijaitsee Puolangan ruutukaavan rajamailla, eli keskustan reunalla. Tietenkään talo ei ollut auki, mutta jo ilmoitustaulun lukeminen on elämys. Mitätön Show -kiertue alkoi kiinnostella, mutta luonnollisestikaan en ole samaan aikaan siellä, missä kiertue kulloinkin on.  

Jo Puolangalle saapuminen on kokemus, sillä saapujan ottavat vastaan tienvarren taulut tyyliin "Oletko eksynyt? Seuraavana Puolanka".

Vesilahden kirkko, Vesilahti

Vesilahden puukirkko on rakennettu vuonna 1802 ja se seisoo kauniilla paikalla kirkonmäellä. Kirkkosalin maalauskoristelu on 1840-luvulta: sisäkattoon on maalattu upeat tuhat tähteä.

 

Vesilahdella on runsaasti kurkia. Suomalaisten muinaisuskosta on kirjoitettu Suomen alueella olleen heimoja, joista osan toteemieläin oli karhu ja osan hirvi (ja ilmeisesti myös saimaannorppaa palvovia ryhmiä oli), Vesilahdessa tulee mieleen, että täällä lienee palvottu kurkia. Myös kirkon saarnastuolin katolla seisoo kurki.

Vesilahden seurakunta on siitäkin kiinnostava, että kirkkoherrana toimii Kirkko-Harri eli Harri Henttunen. Joskus vielä täytyy päästä osallistumaan Kirkko-Harrin pappilan pihajumppaan, jossa ysärihitit raikaavat c-kasetilta!

Markku Löytönen & Laura Kolbe (toim.): Suomi - Maa, kansa, kulttuurit

SKS 1999. 375 s.

Markku Löytösen ja Laura Kolben milleniumin kieppeillä toimittama Suomi - Maa, kansa, kulttuurit oli toimivaa ja kiinnostavaa iltalukemista. Teoksessa on lukuisia Suomea ja suomalaisuutta eri näkökulmista käsitteleviä artikkeleja ja esseitä. Osa teksteistä tuntuu ajattomilta, osa paljastaa selvästi sen, kuinka pitä aika 1990-luvun lopusta onkaan jo kulunut.

Kiinnostavinta teoksessa on sen moninäkökulmaisuus ja yllättävintä se, kuinka tekstit, joiden aihepiiri ei itseä kiinnosta tai joiden aihepiiriä ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, imaisevat mukaansa jonkin ilmiön äärelle. Tällaisia tekstejä itselleni Suomi - maa, kansa, kulttuurit -kirjassa olivat esimerkiksi Hannu Salmen "24 Suomea sekunnissa - Miten suomalainen elokuva löysi maiseman", Maria Lähteenmäen "Villi ja vapaa Pohjola - Kansantaitelija Andreas Alarieston mennyt maailma" ja Pentti Yli-Jokipiin "Paikallisyhteisöjen muutos Suomessa kesäisten tanssilavojen kuvastamana".

Suomi - Maa, kansa, kulttuurit on kirjoitettu sillä tavoin helposti lähestyttäväksi, ettei lukijan tarvitse olla minkään alan erityisasiantuntija ymmärtääkseen tekstejä ja päästäkseen ilmiöihin sisään. Suomen historia ja (1990-luvun lopun) nykyhetki valottuvat teoksessa moninäkökulmaisesti, ja teokset tekstit voivat toimia ensimmäisenä askeleena johonkin aihepiiriin tutustumiseen.

Itselleni eniten silmiä avartava oli suomalaisten luontosuhteen käsitteleminen useassakin teoksen tekstissä - me suomalaiset hellimme usein itsestämme ajatusta, että olemme suuria luonnonystäviä, rakastamme luontoa ja pidämme siitä huolta. Tämän teoksen lukeminen kuitenkin osoitti selvästi, että Suomessa ei koskaan ole arvostettu luontoa (ainakaan sen enempää kuin muualla), ja luonnon alistamiselle ja tuhoamiselle taloudellisen hyötymisen toivossa tai vain arkielämän helpottamiseksi on meillä pitkät perinteet.

Eduskuntatalo, Helsinki

Keväällä 2020 vierailin elämäni ensimmäistä kertaa Eduskuntatalossa. Talo teki vaikutuksen!

Jokilaivaristeily, Moskova

Moskova on elegantti, kiireinen ja kallis kaupunki. Jokilaivaristeily Moskova-joella on rauhoittava ja kaupungin vilinästä etäännyttävä kokemus - ja sen voi halutessaan tehdä kaupungin tyyliin. Suuret, lasikattoiset jokilaivat lähtevät viiden tähden Ukraina-hotellin luota. Laivamatkan on luvattu kestävän kaksi ja puoli tuntia - laivaan astuttaessa sen sanotaan kestävän kolme tuntia ja laivasta astuessamme havaitsemme sen kestäneen kaksi. Eipä siinä mitään, kokemus on hintansa väärti.

Moskovan maisemia ja monumentteja voi ihailla niin laivan sisältä, ravintolapäydästä käsin, tai ulkokannelta. Erikoishintaan voi saada hienomman pöydän laivan yläkannen sisätiloista, mutta alemmallakin kannella on niin massiiviset ikkunat, että maisemat suorastaan vyöryvät sisään.

Punainen tori, Moskova

Moskovan Punainen tori on massiivinen. Kremlin muuri tuntuu jatkuvan ikuisesti, Pyhän Vasilin kirkko tuo mieleen Pietarin Verikirkon, GUM-tavaratalo pöyhkeilee torin toisella sivustalla eikä Historiallinen museo kirkkoa vastapäätä kalpene juuri lainkaan.

Toukokuun alussa Moskova valmistautuu voitonpäivän juhlintaan, ja se näkyy joka puolella kaupunkia. Punaiselle torille on tuotu valtavia koristeita ja Venäjän lipun väreissä hohtava katsomo. Lentokoneet harjoittelevat taivaalla lentonäytöstä, ja suomalaista turistia kauhistuttvat toisiaan seuraavat, matalalla lentävät hävittäjäsaattueet. Lopulta taivaalle jää hahtuvainen lipunvärinen vana, joka sekin hajaantuu tuuleen. Juhlapäivä lähestyy.

Ateenan kulttuurikohteita, Kreikka

Akropolis

 
Akropolis-kukkula hallitsee Ateenan kaupunkimaisemaa: se loistaa yössä näyttävänä maamerkkinä ja toimii päivälläkin kaupungilla kulkemista hahmottavana paikkana. Akropoliilla on paljon nähtävää - näyttävin rakennuksista on tietenkin Parthenon (400 eaa.).

Akropolis ja se saa todella miettimään aikansa kaupunkikulttuuria ja elämää. Elämä vapaana miehenä antiikin Kreikassa on varmasti ollut nautinnollinen kokemus; toisaalta, kun katsoo nykyaikanakin jatkuvaa kunnostustyötä ja miettii antiikin aikana tapahtunutta rakennustyötä, ei voi olla ajattelematta orjien kohtaloa mahtavien rakennusten aikaansaamisessa.

Arkeologinen museo

Akropoliin juurella sijaitsee moderni rakennus, Arkeologinen museo, jossa on esillä runsaasti monenlaisia reliikkejä kuin myös niiden kopioita, mikä kertoo omaa kolonialistista historiaansa (osa alkuperäisistä on nähtävillä esimerkiksi British Museumissa).

Osassa näyttelyaluetta on kuvaamiskielto. Kieltoalueella on muun muassa puhutteleva metsästyskoirapatsas; laiha koira, jonka kylkiluut ovat näkyvillä ja joka o jähmettyneenä saalistusasentoon. Vaikka patsaasta ei itse saa kuvia ottaa, patsas löytyy postikorttina museokaupasta.

Arkeologinen museo tuntuu rauhalliselta keitaalta, pakopaikalta kaupungin vilinästä ja turstilaumojen tukkimasta Akropoliista, vaikka museossakin vieraita riittää.

Luonnollisestikin myös museosta voi ihailla näkymiä Akropoliille.

Kerameikos

Kerameikoksen muinaisalue Ateenassa on pitkälti hautausmaa. Alue on kaunis ja puistomainen, ja siellä voi vaellella eri aikakausien hautojen keskellä. Kerameikos-hautausmaalla ei juurikaan ollut tungosta, joten se toimi hyvin myös rauhoittumisen paikkana. Alueella on luonnollisestikin myös museo.

Lykavittos-kukkula

 
Akropolis-kukkulaa korkeammallekin Ateenassa nousee Lykavittos-kukkula. Kukkulan laelle pääsee niin funikulaarilla kuin kävellenkin. Kukkulalta aukeavat näkymät paljastavat sen, kuinka laaja miljoonakaupunki Ateena onkaan. Kukkulan laella on myös ravintola ja kappeli, mutta mikäli näköalat eivät kiinnosta, Lykavittokselle tuskin kannattaa hakeutua. 

Ateenan katedraali

Ateenan katedraali tunnetaan myös Jumalansynnyttäjän ilmestyksen kirkkona. Se sijaitsee Plakassa ja se on valmistunut vuonna 1862. Antiikinaikaisten kohteiden rinnalla katedraali tuntuu hyvin erilaiselta, suorastaan tuoreelta ilmestykseltä. Tunnelma sisällä on hämyinen ja rauhallinen, ortodoksikirkolle tyypillinen. Ulkoapäin kirkkoon varsin hillityn näköinen, mutta sisältä näyttävä.

Olympeion

Olympeion eli Olympoksen Zeuksen temppeli edustaa korinttilaista tyyliä ja sijaitsee Ateenan kansallispuutarhan lähellä.

Kivenheiton päässä Olympeionilta sijaitsee Kallimarmaron, eli Ateenan olympiastadion, joka on rakennettu antiikinaikaisen stadionin paikalle sitä jäljitellen ja jolla on järjestetty olympialaiset 1800-luvulla. Stadionille pääsee sisään ja siellä itse kukin voi kokeilla kykyjään juoksuradalla. Kallimarmaronilla on myös pieni olympialaisten nykyhistoriaa esittelevä museo.

Itsenäisyyden aukio, Minsk

Minsk on leveiden autoteiden, leveiden kävelykatujen ja valtavien aukioiden kaupunki. Tilaa on, ja sitä on käytetty säästelemättä. Tästä johtuen myös etäisyydet ovat pitkiä.

Kaupungin suurin aukio on Itsenäisyyden aukio. Eri aukioiden nimiä on vaikea oppia, sillä ne ovat kaikki jotenkin samanlaisia - kaupungissa on omistettu aukio esimerkiksi niin itsenäisyydelle, voitolle kuin vapaudellekin. Itsenäisyyden aukion entinen nimi on Leninin aukio, ja aukion metroaseman nimi on delleen Leninin asema ja aukion reunalla olevan, eri kokoisista vihertävänahrmaista kuutioista koostuvan hallintorakennuksen edessä seisoo edelleen Lenin liehuvassa takissaan, ikuistettuna patsaaksi.

Aukion laidalla on myös punatiilinen katolinen Pyhän simonin ja Helenan kirkko. Sunnuntain jumalanpalveluksen aikaan kirkko oli aivan täynnä rukoilevia ihmisiä, mutta takarivissä oli silti mahdollista päästä piipahtamaan.

Aukion alla on valtava (ja kesäkuussa myös valtavan kuuma ja vähähappinen) nykyaikainen ostoskeskus.

Aukion kulmassa on myös aivan ehdoton vierailukohde, nimittäin kaupungin pääposti, joka on kuvassa keskellä, rehottavien istutuksien takana:

Pääposti on ainoa paikka, jossa me näimme myynnissä Minsk- tai Valko-Venäjä-aiheisia postikortteja. Pääpostin kaupasta voi ostaa kortteja ja turistikrääsää, ja postimerkkeilijä voi täydentää kokoelmaansa ensipäivän kuorilla. Samasta paikasta voi ostaa kätevästi kortit ja postimerkit, ja omaan korttiin voi halutessaan laittaa erikoisleiman tiskillä.

Pääpostin aula on kuin suunniteltu postikorttien kirjoittamiseen, sillä aulassa on pöytäryhmiä tuoleineen ja pöydillä postimerkkien kostuttamiseen varattuja pikku tyynyjä. Pääpostin ikkunat ovat lasimaalauksia ja katto on korkealla. Potilaatikkokin löytyy kätevästi ulko-oven edestä. Myös postin aukioloajat ovat varsin laajat: se on auki joka päivä (juhlapyhistä en tosin mene sanomaan).

Ja samaan aikaan toisaalla...

Loppukesästä väsyin bloggaamiseen ja ajattelin jo lopettaa. Näin kevään tullen tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Tässäpä tuokiokuvia elokuulta 2017 huhtikuun 2018 alkuun.

LPRHC @ Lappeenranta

Olin ensimmäistä kertaa LPRHC-festareilla Lappeenrannassa ja ihastuin heti - vaikka lähes koko festarin ajan satoi järkyttävän paljon vettä ja alue muuttui upottavaksi liejuksi. LPRHC on ehdottomasti yksi parhaista ja leppoisatunnelmaisimmista festareista, joilla olen käynyt. Ja myös bändit olivat hyviä.

Hiekkalinna, Lappeenranta

Ja kun nyt Lappeenrannassa oltiin, tutustuttiin toki myös kaupungin nähtävyyksiin, joista kesäaikaan yksi näyttävimmistä oli hiekkalinna. Lappeenranta kokonaisuudessaan vaikutti viehättävältä kesäkaupungilta, etenkin linnoituksen alue ylipäätään.

Lana Del Rey @ Flow, Helsinki

Lana Del Rey soitti koskettavan keikan Flow'n elokuisessa yössä. Päivä oli paahteisen aurinkoinen, mutta illan tullen laski jo viileys, jota keikan hurmassa ei ehtinyt huomata, mutta joka seuraavana päivänä paljastui nuhaisena nenänä. Mieleenpainuvinta laulajan upean äänen lisäksi oli se, että hän oli pukeutunut kokovartalo-Adidakseen. O tempore, o mores!

Taiteiden yö, Helsinki

Hengailimme Töölönlahden kieppeillä ja yö huipentui tuttuun tapaan Oopperalle, missä tällä kertaaitse kunkin meistä keskittymiskyky oli herpaantunut johonkin ihan muuhun kuin oopperaohjelmiston seuraamiseen, mikä muistaakseni aiheutti myös hieman pahennusta kanssayleisössä. Kuitenkin: mitä mahtavin ilta!

Rajaportin sauna & Pispalan Pulteri, Tampere

Rajaportin yleinen sauna Tampereen Pispalassa - mitkä löylyt ja mikä tunnelma! Aion ehdottomasti mennä toistekin. Saunan jälkeen on luonnollisesti nälkä, joten kävimme Pispalan Pulterissa: konstailematon tunnelma ja valtavat annokset, tosin kaukaa viisas ainakin koettaisi tehdä pöytävarauksen etukäteen.

Ilona Jäntti & Aino Venna: Yablochov Candle @ Kapsäkki, Helsinki

Aino Vennan ääni: jotain niin lämmintä ja syleilevää. Yablochov Candle yhdisti musiikkia ja tanssia vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.

Helsingin kirjamessut

Piipahdin luonnollisesti täälläkin, mutta melko lyhyesti. Mieleenpainuvinta ehkäpä oli, että nimeäni pyydettiin Paavo Väyrysen kannattajakorttiin vuoden 2018 presidentinvaaleja varten.

Koivu ja tähti @ Kansallisteatteri, Helsinki

Voi surkeuden surkeus, tästä näytelmästä ei jäänyt mitään hyvää sanottavaa. Tekotaiteellisuutta sekoitettuna sähläämiseen, joka ei ottanut edetäkseen mihinkään suuntaan, vaikka näyttämö kuinka pyöri. Väliajalla tilasimme kokonaisen skumppapullon ja kellon soitua mietimme, jäisimmekö vain juomaan sitä. Palasimme kuitenkin teatterisaliin, mikä osoittautui optimistiseksi virheeksi. Ei jatkoon.

AJ Annila: Ikitie

Ikitie oli sopivan mittainen ja koskettava elokuva amerikansuomalaisista 1930-luvun Neuvostoliitossa - ja aiheestahan jo näkee, että elokuvassa ei voi käydä kovin hyvin.

Rosa Liksom: Everstinna

Like 2017. 194 s.

Everstinna on hieno ja raaka romaani Lapin sodasta, nuoren naisen valinnoista ja onnettomasta avioliitosta, fasisimin historiasta ja toisaalta naisen vapautumisesta. Rankka kirja, mutta rankkuuden keskellä on kauneuden hetkensä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.

"Vaikeneminen tekkee sen, ettei ruoka mene kurkusta alas, ja jos mennee, ei pysy mahassa vaan tullee samantien jommasta kummasta päästä ulos. Vaitiolo tappaa sisältä käsin. Läpitte maailman historian on ollu niittä jokka kertojat ja niitä jokka ei kerro ko häpeä estää puhumisen."

"Aamula sato räntää. Mie sain kammettua itteni ylös ja laahustin peilikaapin eteheen. Sieltä minua katto takaisin hirviö, jolla oli viinan lasittamat silmät läskinen maha ja ränsistynny vartalo. Mie hunteerasin, että olenko tuo mie, missä on se kaunis, verevä mie, joka mie ennen olin. Toljotin itteäni aikani ja sitte tuntuki jo paremalta. Mie en häpeä itteäni. Mie kannan vanhan, kuolevan naisenruuhmiin ylpeyellä. Ruostuminen on elämän laki, jonka elämän kiertokulku ja luonto on ihmisolentojen ketjule suonu."

Nationalpark Sächsische Schweitz @ Bad Schandau, Saksa

Bad Schandaun pikkukylä Kaakkois-Saksassa lähellä Tsekin rajaa on ainakin loppusyksystä hyvin idyllinen ja rauhallinen patikoitilomakohde - jossa on aivan mielettömät maisemat. Kylä sijaitsee jokilaaksossa ja sitä ympäröivät sumuiset vuoret.

Tarjolla on monenlaisia patikointireittejä: metsää on paljon, ja se on aivan erinäköistä kuin suomalainen metsä.

Yski näyttävimmistä kohteista on Felsenburg Neurathen, jossa ei voi kuin hämmästellä aivan käsittämättömiä kivimuodostelmia ja niiden päälle rakennettua sinne tänne polveilevaa linnoitusta ja linnoituksesta avautuvaa henkeäsalpaavaa maisemaa, katsoipa sitten mihin suuntaan tahansa. Kesäaikaan täällä on todennäköisesti järkyttävä turistiruuhka...

Juurihoito @ Kansallisteatteri, Helsinki

No, tulipahan nähtyä. Halusimme valita viihdyttävän näytelmän, ja oli tässä yritystä siihen suuntaan. Ei tästä kuitenkaan oikein mitään jäänyt käteen.

Diamonds at Danger @ Exite, Helsinki

Pakohuonepelikokemus Katajanokalla. Sopivasti haastetta ja hullutusta.

Juha Hurme: Niemi

Teos 2017. 439 s.

Niemi osoittaa sen, että romaani voi todellakin olla mitä vain - tai romaani-leiman voi laittaa sellaiseen teokseen, jolle Suomessa halutaan lukijoita, koska romaanejahan suomalaiset lukevat, eikö totta.

Sisällöllisesti Niemessä oli minulle vain vähän uutta. Teos perkaa Suomen, tai siis "Niemen" kulttuurihistoriaa aikojen alkuhämäristä Ruotsin vallan alta vapautumiseen saakka. Ja riemukasta luettavaa Niemi toden totta on! Kertoja päästelee suustaan pidättelemättömiä kommentteja ja tekee kulttuurihistoriasta viihdyttävää, nykylukijalle ymmärrettävää ja elävää. Ja osoittaa sen, että eipä elo täällä niemennokalla mentaalitasolla ainakaan ehkä kovin erilaista ollut satoja, tuhansia tai kymmenenkään tuhatta vuotta sitten.

Aku Louhimies: Tuntematon sotilas

Pitihän tämä käydä katsomassa. Pituutta elokuvalla oli sen kolmisen tuntia, eli tiivistämisen varaa olisi ollut, mutta yllätyin elokuvasta positiivisesti. Mielestäni se onnistuu päivittämään maskuliinisen klassikon nykypäivään ja oli vahvatunnelmainen elokuva. Kannatti katsoa.

Aivovuoto & Laineen Kasperi @ Tavastia, Helsinki

Nufit @ Paasitorni, Helsinki

Vuoden 2018 Nufitin teemana Paasitornissa oli "Absurdi", ja teemaan saatiin paljon kiinnostavia tulokulmia.

Allas Sea Pool, Helsinki

Kävimme keskitalven kylmyydessä testaamassa Allas Sea Poolin Helsingin Katajanokalla. Merivesialtaaseen emme uskaltautuneet, mutta höyryävä lämminvesiuima-allas oli kiehtova kokemus: on eksoottista uiskennella pimeän taivaan alla ruotsinlaivojen ja kaupungin valojen loisteessa.

Paikka on myös todella turistinen: hitaiden uimareiden osastolla lämminvesialtaassa uimisesta ei ole tulla mitään, kun kulttuurien yhteentörmäyksessä kenellekään ei ole selvää suomalaisten uimahallien konspti uintisuunnasta. Nopeiden uimarien radoilla taas kroolataan siihen tahtiin, että kloorivesi roiskuu hitaampienkin puolella aaltoina suoraan nenäontelosta alas. Olisi ehkä ollut järkevää tehdä vähän matalampi lämmin hengailuallas - sellainen, jossa voi vain nauttia eikä tarvitse edes teeksennellä uivansa.

Sauna naistenpuolella oli positiivinen kokemus - varsin tilava ja ihanan kosteat löylyt.

Pukuhuoneet sen sijaan ovat katastrofi, jossa tilankäyttösuunnitelman laatija on tyrinyt pahimman kautta. Tänne on turha tulla hakemaan rentouttavaa spa-tunnelmaa tai edes sitä, että onnistuisi sujahtamaan vikkelästi vaatteisiinsa ilman nahkeaa ihokontaktia kanssapukeutujien kanssa. Uh huh!

Ravintola Shelter, Helsinki

Katajanokalla sijaitseva ravintola Shelter oli todella positiivinen kokemus. Paikka on astetta fancympi, mikä tarkoittaa sitä, että kannattaa ottaa jokin menu, ei pelkkää pääruokaa. Sisustus on tunnelmallinen ja henkilökunta välitöntä ja ystävällistä. Keittiö huomioi hienosti erityisruokavaliotoiveita. Ruoka oli todella hyvää - ja sellaista, jotai ei ihan heti kotikeittiössä pysty kopioimaan. Myös hinta-laatusuhde oli paikallaan.

Vahva suositus tälle paikalle!

Veriruusut @ Kom-teatteri, Helsinki

Veriruusut-näytelmä Kom-teatterissa on yksi parhaita ja vaikuttavimpia näytelmiä, joita olen nähnyt. Se kertoo vuoden 1918 tapahtumista Tampereella punaisten naissotilaiden näkökulmasta. Nautin esityksessä siitä, kuinka kaikki tapahtui näyttämöllä - ja esimerkiksi tehdastyön fyysisyys välittyi oivasti näyttelijätyön kautta.

Ensimmäinen puoliaika pohjusti hyvin tulevia tapahtumia ja toinen puoliaika oli katsojan - tai ainakin minun - näkökulmasta pelkkää kyynelehtimistä, niin osuvasti tragedisten tapahtumien kauheus välittyi näyttämöltä.

Näin upean näytelmän sisällissodan satavuotismuistovuosi todellakin ansaitsee.

Lumilinna, Kemi

Kävimme katsomassa Kemin Lumilinnaa - tosin vain lyhyesti ja ulkoapäin, koska kuten kuvastakin välittyy, pakkanen oli todella, todella kireää!

Guillermo del Toro: The Shape of Water

Kaunis aikuisten satu! Elokuva siivoojasta, joka rakastuu miespuoliseen merenneitoon, tai pitäisikö sanoa merihirviöön. Kaunista eskapismia.

Arki ja kauhu @ Q-teatteri, Helsinki

Tätä näytelmää odotin todella kiinnostuneena. Kun ensi-illan jälkeiset kokemukset valuivat lehdistöön ja Nyt-liite kyseli katsojilta kokemuksia, ennakko-odotukseni ohjautuivat vain siihen suuntaan, kuinka paljon on paljon verta näyttämöllä ja toivottavasti suolenpätkät eivät haise kovin pahalta - ja että tällä kertaa eturiviin en halua.

No, lopulta yllä kuvattu osoittautui jotakuinkin näytelmän suurimmaksi sisällölliseksi anniksi - ja koko näytelmä siis pettymykseksi. Mitä tämä halusi sanoa - ja mistä? Ensin kuvataan puuduttavan hidasta arkea ja sitä, kuinka ihmiset eivät kohtaa toisiaan (tarvitaanko siihen tosiaan yksi puoliaika?), ja sitten veri lentää. Jaha.

Valosuunnittelusta täytyy tosin antaa iso plussa: se, kuinka paljon valon lämpöä säädellään, vaikuttaa tunnelmaan yllättävän vahvasti. Hieno efekti! (Ja kuinka ihanan vähäeleinen ja lähes huomaamaton; sellainen, jonka pistää merkille vasta, kun on ikään kuin liian myöhäistä.)

CMX @ Kulttuuritalo, Helsinki

CMX veti kiinnostavan keikan Kulttuuritalolla. Ehkäpä keikkapaikkavalinnasta johtuen keikka oli jaettu kahteen puoliaikaan.

Ensimmäinen puoliaika oli syna-/konehäröilyä, ja siinä kuultiin uudenlaisia versioita biiseistä. Bändi oli pukeutunut jonkinlaisiin avaruuskemistin valkeisiin haalareihin ja tunnelma oli sen mukainen.

Toinen puoliaika olikin sitten täysmittainen ja -verinen rokkikeikka, jolla kuultiin kunnon poikkileikkaava hittitykitys - ja joitakin sen verran uudempia kappaleita, että ne eivät olleet itselleni aiemmin tuttuja.

Lemminkäinen @ Kansallisteatteri, Helsinki

Millainen teatterikevät 2018 onkaan ollut! Juha Hurmeen Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle ohjaama Lemminkäinen ei ollut kaikista helpoiten seurattava näytelmä, sillä hetkinen meni totutellessa siihen, kuka kukin lavalla oikein on, mutta aivan loistava näytelmä se oli!

Aikakudet leikkaavat toisiaan, nähdään kultaisessa puvussa seikkaileva Louhivuoren ämmä (jonka nimeä ei voi mainita), suomalaiskansallinen hiihtokohtaus, romumiekkabisneksen hämärät ja vielä hämärämmät koukerot, upean härskit (ja ah niin korvamadoiksi taipuvat) rekilaulut, työhyvinvointitoimintaa pilkkaava tyky-tyky-laulutanssi ja vielä vaikka jos mitä, herkkyyttäkin.

Kaikki ääni tuotetaan näyttämöllä, jonka takaosassa on kaksi perkussionistia, ja myös näyttelijät pistävät parastaan.

Mielettömän hieno ja hersyvän hauska kokonaisuus!

Amy Winehouse Tribute Band @ Storyville, Helsinki

Ihan mielettömän mahtavaa, että vaikka upeaääninen Amy Winehouse ei enää meille livenä laulakaan, hänen tuotantoaan voi päästä kuulemaan livenä - ja vielä kahden loistavan laulajan tulkintoina sekä upean bändin säestyksellä. Hieno keikka!