Oopperan kummitus @ Kansallisooppera, Helsinki

Kansallisoopperan Oopperan kummitus on näyttävä ja mukaansatempaava oopperamusikaali. Lavastus on upea. Jos joskus aiemmin lavastus on ollut maltillinen tai jopa tylsä, nyt näyttämöstä otetaan kaikki irti. Toki myös teos mahdollistaa sen: Oopperan kummituksessa eletään vuotta 1861 Opera Populairessa, missä esitetään ja harjoitellaan erilaisia oopperoita. Alussa katsoja pääsee muinaiseen Egyptiin Hannibal-tunnelmissa, sitten on kevyttä rakkausjuonioperettia ja lopulta synkeää Don Juan -meininkiä. 

Tärkeintä on kuitenkin Opera Populaire esiintyjineen ja taloa piinaava kummitus. Kummituksen ympärille rakentuu tarina, jonka voi tulkita perinteiseksi kolmiodraamaksi tai kuvainnolliseksi tarinaksi elämänvalinnoista tai valinnasta taiteen ja rakkauden välillä. 

Keskiössä on nuori laulaja Christine Daae. Christine oppii laulamaan upeasti, koska Musiikin enkeli - Oopperan kummitus - on opettanut häntä. Yleisöön saapuu nuori mies, joka on tuntenut Christinen jo lapsena ja rakastuu. Myös Oopperan kummitus rakastuu Christineen. (Rakkauskuvauksessa on myös jotain ummehtunutta: molemmat miehistä lupaavat Christinelle turvaa, suojelusta ja johdatusta - eihän pöljä tytsi nyt itse osaisikaan päätöksiä tehdä tai ottaa vastuuta elämästään, eikös niin.) Christine on tilanteessa, jossa hänen on tehtävä valinta kahden miehen välillä. Kuvaannollisesti voisi ajatella myös, että ihminen - Christine - tekee valinnan pimeyden ja valon tien välillä, tai sen välillä, myykö hän sielunsa ja omistaako elämäsnä taiteelle vai siirtyykö arkisten askareiden ja perhe-elämän turvalliseen huomaan (ja siis myös hylkää taiteen ja jatkaa korkeintaan harrastelijana). Mikä on Christinen valinta - ja kuvaako se ihmisen elämänvalintoja vai sitä, mitä nainen valitsee tai naisen tulee valita?

Tarina on riittävän nopeatempinen ja viihdyttävä pitääkseen hyppysissään esityksen ajan, mutta upeinta on musiikki ja lavastus. Musiikissa toistuvat samat teemat, joita varioidaan läpi esityksen. Ja se lavastus! Lavaa hyödynnetään kokonaisuudessaan. Tunnelmat vaihtuvat, mutta vaikuttavinta on, kun katsojat viedään oopperan kellariin kummituksen kotiin: lukuisat portaat nousevat ja laskevat ja kohtaus on elokuvallinen. Synkkyys on käsinkosketeltavaa. Loppumatka taittuu veneellä, joka lipuu äänettömästi mustassa vedessä mutkitellen. Kummituksen koti on pelkkää pimeyttä, goottilaista kiveä, kalliota, kaltereita ja mustia oksia. Kynttilöiden liekit lepattavat valoa tuomassa. Makuuhuoneen punainen sänky on dominoiva, eroottisesti latautunut ja uhkaava.

Oopperan kummitus on upea musiikillinen ja visuaalinen elämys.

Die Tote Stadt @ Kansallisooppera, Helsinki

Saksalaista patetiaa syksyyn! Die Tote Stadt -ooppera kertoo päähenkilönsä Paulin rakkaudentuskasta: Paulin vaimo on kuollut eikä mies ole päässyt asiasta yli, vaan hän elää elämäänsä Brüggen kaupungissa, "die tote stadtissa", muistojensa keskellä, kuolleen vaimonsa mausoleumiksi muuttamassaan kodissa, jossa menneisyys on vahvasti läsnä. Paul "keskustelee" vaimonsa Marien kanssa päivittäin, eikä saa elävästä elämästä enää kiinni.

Kunnes eräänä päivänä Paul kohtaa säkenöivän taiteilijattaren, Marietan. Paul näkee Marietassa kuolleen vaimonsa ja hurmaantuu täysin. Marietta kuitenkin on boheemi, elämäniloinen ja hurvitteleva nuori nainen, ei mikään siveä madonna niin kuin edesmennyt Marie (tai se, millaisena Paul Marien näkee ja muistaa). Ja tästä Die Tote Stadtin tapahtumat lähtevät vyörymään.

Upeinta oopperassa on lavastus. Mausoleum-huone on rakennettu koko näyttämön kokoiseksi, massiiviseksi ja kolmiulotteiseksi - ja kun se lopulta aukeaa ympäröivään maailmaan, Brüggen kaupunki tulee uskomattomalla tavalla eläväksi.

Die Tote Stadtin juoni on läpeensä pateettinen mutta varsin viihdyttävä (joskin ensimmäinen kolmesta näytöksestä vain taustoittaa Paulin tilannetta ja on sikäli melko pysähtynyttä kerronnaltaan), mutta visuaalisesti ooppera on todella hieno.

Thaïs @ Kansallisooppera, Helsinki

Nicola Raabin ohjaama Thaïs on näyttävä ja viihdyttävä ooppera - joskin myös paikoin sukupuolirooleiltaan hymähdyksiä aiheuttavan tunkkainen. Oopperan keskushahmoja ovat munkki Athanael ja kurtisaani Thaïs - siis puhtoinen hyvismies ja paheellinen nainen. Athanael "on tuntenut" Thaïsin nuoruudessaan, ja nyt munkkina hän kuulee Thaïsin sortaneen koko Aleksandrian kaupungin paheellisuuden valtaan käytöksellään.

Niinpä Athanael päättää lähteä pelastamaan Thaïsin sielun Jumalalle ja Aleksandrian kaupungin pois paheellisuuden syöverin reunamalta. Oopperan jotkin repliikit ovat nykykatsojan korviin erittäin banaaleja, mutta vaikka asetelma on tällainen - ja katsoja aistii Athanaelin todelliset tarkoitusperät aivan alun alkaen - traaginen tarina ja eritoten loppuratkaisu eivät ole mitenkään tunkkaisia.

Musiikki on hienoa ja Aleksandria-kohtausten lavastus upeaa ja värikästä katsottavaa. Käsiohjelma auttaa juonessa mukana pysymistä. Oopperassa on kaksi väliaikaa, mikä rytmittää katsomiskokemusta hienosti.

Thaïs kannattaa käydä katsomassa!

Lentävä hollantilainen @ Suomen Kansallisooppera, Helsinki

Wagnerin Lentävä hollantilainen on ehkäpä visuaalisesti näyttävin ja viihdyttävin ooppera, jonka olen nähnyt. Tarina kertoo taiteilijasta, "Lentävästä hollantilaisesta", joka on kirottu kiertämään meriä ja tekemään aika ajoin vimmaisesti taidetta - vain aito rakkaus voi hänet pelastaa.

Kansallisoopperan versio on "nykyaikaistettu", mutta tarina itsessään on niin kliseinen taiteilijanerotarina, että se nykyaikaistamisesta huolimatta on patriarkaalinen.

Lentävä hollantilainen nimittäin kohtaa merillä merikapteenin, joka kertoo tyttärestään, jonka mielellään naittaisi Lentävälle hollantilaiselle, vaikka tyttärellä jo on sulhaskandidaatti - tämä sulhaskandidaatti vain ei ole isän mieleen (eikä kyllä sinänsä syyttä, sillä poikaystävä on lipevä, juoppo ja jokaisen naisen liehittelijä). Miehet sopivat kabinettipuheissaan, että Lentävä hollantilainen tulee asumaan merikapteenin kotiin ja tsekkailemaan tytärtä - ja jos he menevät naimisiin, merikapteeni saa Lentävän hollantilaisen taiteellisen tuotannon ja Lentävä hollantilainen puolestaan vapautuu kirouksestaan.

Merikapteenin tytär on Senta, taiteellisesti suuntautunut nainen, joka jo ennen Lentävän hollantilaisen tapaamista on fanittanut tätä. Ja kas, niinpä kaikki on kuin kohtalon suunnittelemaa ja he saavat toisensa! Oi onnea, oi rakkautta, oi sielujen sympatiaa!

Jossakin vaiheessa retkuuteensa tottunut Lentävä hollantilainen kuitenkin retkahtaa orgioimaan muiden kanssa - tai kenties kyseessä on uni, fantasia tai painajainen, joka joidenkin mutkien kautta päätyy Lentävän hollantilaisen dramaattiseen kuolemaan. Nykyaikaistamista lienee se, että Senta laittaa kuolemalla rahoiksi - ja vaikka hänestä tulee sureva ja traaginen leski, on hän kuitenkin saanut kokea kunnon rakkaustarinan ja tullut itse kuuluisaksi ja rikkaaksi.

Oopperassa on monia näyttäviä ja vaikuttavia joukkokohtauksia ja lavastus on erittäin onnistunut. Liikkuvat seinät jakavat toimivasti näyttämötilaa eritunnelmaisiin sektioihin ja takaseinän massiiviset videokuvat luovat todella vahvasti tunnelmaa. Sentan roolissa nähtävä Miina-Liisa Värelä on esityksen ehdoton tähti, roolisuoritus on vahva, moniulotteinen ja puhutteleva.

Helsingin Taiteiden yö 2018

Graffitien yö @ HAM

HAM-taidemuoseossa vietettiin Taiteiden yönä Graffitien yötä. Graffiti-näyttelyyn oli vapaa pääsy ja lisäksi tarjolla oli UV-disco ja paitojen koristelemista UV-maalei, mutta selvästi kaksi viimeeksi mainittua aktiviteettia oli suunnattu perheille tai perheen pienimmille.

Graffiti-näyttely on mielenkiintoinen ja ristiriitainen. Toisaalta ristiriitaa rakensi graffiteihin suhtautuminen ennen ja nyt. Näyttelyssä esiteltiin aikajana graffitien historiasta Suomessa, ja se havainnollisti toisaalta hyvin alakulttuurisen ilmiön leviämistä osaksi valtakulttuuria ja toisaalta virallisten tahojen kuten Helsingin kaupungin suhtautumista graffiteihin Stop töhryille -kampajan kautta graffitiseiniin saakka.

 Näyttelyssä on esillä valokuvia graffiteista niin Suomesta kuin New Yorkistakin, graffitimaalausvideoita ja installaatioita. Tarvisin sitä harmaata maalia -installaatio (jonka virallista nimeä en muista) ääninauhoineen ja videoineen on oivaltava ja kantaaottava, näyttelyn parasta antia. Osa graffiteista on uskomattoman hienoa taidetta. Osa taas lähinnä idiotismia - esimerkiksi yksi video huipentuu siihen, kun metrovaunua ruiskumaalataan sisältä mustaksi. En näe siinä mitään erityistä esteettistä tai muutenkaan kantaa ottavaa viestiä.

Näyttely herättää monenlaisia tunteita!

Unicefin kynttilät, Töölönkahti

 Töölönlahdella oli paljon erilaista toimintaa, kuten perinteisestikin. Yksi perinne on sytyttää kyttilä Unicefin pisteellä, ja niin oli tehnyt moni muukin: kynttilät loistivat kauniisti pimenevässä yössä.

Oopperan taiteiden yö

Oopperan taiteiden yön makupalakattauksessa käyminen on jo traditio. Tänä vuonna ooppera oli siirtänyt lavansa Töölönlahden puiston puolelta sisäpihalle Mannerheimintien ja Helsinginkadun kulmaukseen. Puolensa ja puolensa: pidin itse enemmän tunnelmasta puistossa, sillä sisäpiha oli aika kliininen, eikä sinne eksy noin vain sattumalta. Musiikki ei kuulunut lainkaan puiston puolelle, ja kävellessämme kohti Oopperataloa mietimme, onko tapahtuma kenties peruttu, kun mitään ei näy eikä kuulu.

Ooppera esitteli kiinnostavalla tavalla syksyn ohjelmistossa olevia oopperoita ja baletteja, ja ilta huipentui muumi-tanssinumeroon.

CircOpera @ Kansallisooppera, Helsinki

CircOpera on kirkkaasti paras ja vaikuttavin sekä ooppera- että sirkusesitys, jota olen koskaan ollut katsomassa. Miten tällaista konseptia ei ole keksitty aiemmin? Vai olenko vain onnistunut missaamaan spektaakkelin? Esitys hyödynsi Kansallisoopperan salia ja lavaa hienosti, ja koko rakennukseen oli saatu karnevaalin tunnelmaa sillä, että käsiohjelmia ja muita ohheistuotteita myytiin sirkuskärryistä, vahtimestarit olivat pukeneet käsiohjelman kannesta askarreltavan naamion silmilleen ja salissa parvia pitkin kiersi värillisten sirkuslamppujen rivistöt. Myös Kansallisoopperan lavatekniikka oli kuin tarkoitettu tällaista esitystä varten.

Oopperan ja sirkuksen yhdistäminen toi oivallisesti esiin kummankin taiteenlajin parhaat puolet. Kerrankin sirkusesityksissä kuultava musiikki oli olennainen osa live-esitystä, ja kuinka taidokasta se olikaan! Huumoria hyödynnettiin paljon: esimerkiksi siirtymäosissa toisaalta esiin lipui pilven päällä harppua soittava enkeli, toisaalta lavan halki vyöryi villin vapaasti laukkaava flyygeli kuin häkistään karannut sirkusleijona - jota tirehtööri jahtasi hädissään piiskaa huitoen.

Ja entäpä esitysnumerot itsessään! Mukana oli paitsi huumoria ja hauskuutta, myös näyttäviä joukkokohtauksia, pyrotekniikkaa - joka lämmitti permannon puolivälissä istuvienkin kulmakarvoja ihan kunnolla -, taidokasta köysiakrobatiaa ja nuoratasapainoilua, joissa ei voinut kuin ihastella esiintyjien kehonhallintaa ja lihaskuntoa, koskettavia ja intiimimejä kohtauksia mutta myös toki lähestulkoon henkeäsalpaavan jännittävä ja näyttävä kuolemanpyöräesitys ensimmäisen puoliajan lopussa.

Tämä esitys sai minut hieman ymmrätämään sitä, mikä oopperan merkitys ja rooli on voinut taiteenlajina joskus olla, ja ajattelinpa sitäkin, että tällainen esitys voisi saada myös niin sanotut kansan syvät rivit uskaltautumaan kokeilemaan oopperassa käymistä ja mahdollisesti ymmärtämään, kuinka uskomattoman upea ja mukaansatempaava oopperaesityskin voi olla.

CircOpera on vaikuttava kokemus, joka ei hevillä unohdu: ja myös ehdottomasti hyvän mielen kokemus, joita näinä ankeina aikoina tarvitaan. Yleisö poistui hymyilevänä paikalta.

Taiteiden yö 2015, Helsinki

Helsingin Taiteiden yössä oli hauskaa tänäkin vuonna.

Aloitimme seikkailun jo tutuksi tulleella tavalla, tonkimalla Oopperan kirppiksen jännittäviä rekvisiittavarantoja. Tänä vuonna saavuimme paikalle kohtalaisen myöhään, ehkäpä kuuden maissa, jolloin jono ei enää ollut järkyttävä ja ruuhkakin oli jo lähes maltillinen. Ja aina löytää jotain jännittävää shoppailtavaa! Ei voi kuin ihailla oopperan puvustajien mielikuvitusta ja taitoja.

Oopperalta suuntasimme keskustaan, mutta Hesperian puistossa pysähdyimme kuin taikaiskusta, sillä puistoon oli kohonnut epäsuomalainen keidas: vihreyden keskellä kohosi kyltti, jossa luvattiin sinivalkoisin kirjaimin "KYLMÄÄ LONKEROA". Lonkero oli myyntilupauksen veroinen ja ihan parasta tässä oli se, että juoman saattoi ostaa mukaansa ja kävellä minne mieli - tai istahtaa alkuillan viipyilevään aurinkoon nurtsille kuuntelemaan taitavien nuorten miesten viulutrioa.

Hesperian puistosta jatkoimme matkaa Senaatintorille, missä oli luvassa Cie l'Homme debout -ryhmän kahdeksanmetristen olkijättiläisten Toivon ja Kaipuun kohtaaminen.

Jättiläisnuket olivat hienoja ja esityksen valtavat värilliset ilmapallot Tuomiokirkon portailla loivat eri asetelmissa hienosti näyttämöä kohtaamiselle. Myös symbolinen suuri valkoinen pallo herätti tulkinnallisia kysymyksiä - esityksen spiikeissä (jotka matalan miesäänen lausumina eivät kyllä juuri kantautuneet tällaisessa tilassa...) puhuttiin kuusta, mutta tulkinnoissa nousi esiin myös se, onko kyse valtavasta leijailevasta munasolusta. No, jaksoimme seurata esitystä kymmenisen minuuttia, mutta sitten joku takanamme seisova kanssakatsoja tiivisti ainakin omat tunnelmani: "liian hidastempoista". Ja niinpä matka jatkui.

Rautatientorilla oli (ja on vielä viikonlopun ajan) Syystoberfest sekä Maakuntien makuja -ruokatelttoja. Tarjolla on monenlaisia herkkuja. Muurinpohjalettu hilloineen ja kermavaahtoinen oli valtava ja todellakin hintansa (6,50 e) väärti. Perunaherkku sen sijaan oli pienoinen pettymys: kojulle oli pitkä jono, ja perunasuikerot osoittautuivat erittäin vähäsuolaisiksi. Testaamamme artesaanijäätelö sai myös ristiriitaisen vastaanoton: sorbetti oli mainiota, mutta jäätelön suutuntuma oli jotenkin oudon rasvainen tai paksu.

Sanomatalossa oli näytteillä maailman parhaita journalistisia valokuvia World Press Photo -näyttelyssä. Kuvatekstit oli kirjoitettu niin pienellä, että en jaksanut tungoksessa änkeä tihrustamaan kutakin erikseen. Kuvatekstit kuitenkin avaavat kuvien tarinoita aivan uudella tavalla ja ne kannattaisi lukea - esimerkiksi amerikkalaisesta vapautuneiden vankien yhteisöstä tai kaupungista otetut kuvat ovat itsessäänkin pysäyttäviä, mutta niiden tehoa eittämättä lisää se, kun tietää jotain kuvattujen taustoista (ja ympäröivän yhteikunnan kylmyydestä).

Sanomatalolta otimme suunnan takaisin kohti Oopperaa, mutta matkalla näimme kaikkea mielenkiintoista. Kansalaistorin (?) lavalla esiintyi jokin varsin tylsän ja keskinkertaisen kuulloinen kokoonpano, mutta onneksi Hakasalmen huvilan terassin valot ja äänentoisto oli suunnattu niin tehokkaasti, että päätimme ottaa sivuaskeleen siihen suuntaan. Ja sehän kannatti! Lavalla oli jokin niin (itselle) outo kokoonpano, että sen hetkellinenkin katseleminen ja kuunteleminen sai hyvälle mielelle ja hymyn huulille.

Hakasalmen huvilan miljöö on kaunis ja elegantti. Valtavan ristiriidan synnytti punaisin valoin valaistu terassi ja lauteilla oleva örinäbändi - joka spiikkasi lähinnä suomenruotsiksi ja sanoi soittavansa Tomas Lediniä: sitten kuulimme biisin, jonka kertsissä (?) kuului lähinnä AAAARGH. Ihan loistohetki! Enemmän tällaisia yllätyksiä!

Illan pimettyä Hesperianpuistoon oli rantautunut Unicef, jolla oli hieno tempaus. Töölönlahden rantaan sai sytyttää kynttilän, ja halutessaan samalla lahjoittaa Unicefille. Lahjoituksen yhteydessä sai tietää, mitä saa ostettua kymmenellä sentillä, eurolla tai viidellä eurolla. Rannan kynttilämeri oli kaunis ja se sai hiljentymään hetkeksi. Hienoa Unicef!

Iltamme päättyi perinteisesti Oopperalle kuuntelemaan ja katselemaan makupaloja tulevista esityksistä. Tulevalla kaudella oli ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa esitystä - luvassa on Muumi-baletti (jonka lihansyöjäkasvit tanssivat hienosti! Ja tanssijoiden kykyä tanssia keveästi muumipuvuissa ei voi kuin ihailla) sekä vittumaisen tilittävän naisen itämaishenkinen ooppera, jonka nimeä en enää muista ja jota ei äkkiseltään näytä esiteltävän Kansallisoopperan nettisivuilla.

Taiteiden yö, Helsinki

Helsinki Night Market, Teurastamo

Kävin ensimmäsitä kertaa Teurastamolla Taiteiden yönä, ja ainakin Helsinki Night Market -tapahtuman kaltaisille riennoille Teurastamo vaikuttaa aivan loistavalta miljööltä. Entisten teollisuusrakennusten ympäröimä sisäpiha on suojaisa kokoontumispaikka ja rakennukset rajaavat aluetta miellyttävästi.

Helsinki Night Market -tapahtuma oli ennen muuta ruokatapahtuma, mutta Teurastamon pihalla soi musiikki ja oli mahdollisuus nauttia muun muassa saippuakupla- ja vannetanssiesityksistä.

Ihmisiä oli paikalla runsaasti samoin kuin ruokakojuja, mutta yhtälön lopputulemana oli se, että ruokaa sai lähes poikkeuksetta jonottaa varsin hartaasti. Tämä ei lopulta haitannut, sillä tarjolla oli monenmoisia herkkuja - itse kokeilimme muun muassa kasviskevätkääryleitä sekä halloumipatonkia - ja tunnelma oli niin rento, että siitä saattoi nauttia jonottaessaankin.

Ensikokemuksen perusteella menen mielelläni jatkossakin Teurastamolla järjestettäviin tapahtumiin.

World Press Photo, Sanomatalo

Sanomatalossa aukesi Taiteiden yönä World Press Photo -näyttely, joka on esillä 10.9. saakka ja esittelee vuoden 2013 parhaita lehtikuvia. Myös Helsingin Sanomat uutisoi näyttelystä näyttävästi.

Kuvat ovat vaikuttavia.

Kuvatekstejä lukiessa sen sijaan meni hermo - suomenkieliset tekstit on suurimmalta osin tasattu molemmista reunoista ja niistä käytännössä puuttuu kokonaan välilyönnit. Englanninkieliset tekstit on tasattu vasemmalle, ja niiden asettelu välilyönteineen on normaali. Osassa kuvia myös suomenkielinen teksti on tasattu vasemmalle, ja niidenkin välilyönnitys on kunnossa. Tämä yhdistettynä Taiteiden yön ruuhkaan teki näyttelykokemuksesta kovin uuvuttavan.

Oopperaa ja balettia Töölönlahdella

Taiteiden yön jo perinteiseksi kruunaukseksi on muodostunut Kansallisoopperan ohjelmistoesittely Töölönlahdella. imenevä elokuinen yö, ilmassa liitelevät linnut, kuohuviini ja korkeakulttuuri - kyllä!

Taiteiden yö, Helsinki

Taiteiden yö järjestettiin tänä vuonna torstaina, missä on hyvät ja huonot puolensa. Ohjelmaa oli runsaasti, mutta kaksi asiaa, joista oli kohuttu etukäteen runsaasti - Dominot-teos ja We Love Helsingin muovipussiteos Aero Solar (kuvassa) - vaikuttivat pienoisilta lässähdyksiltä. Dominoja en mennyt katsomaan, mutta kaupungilla kulkiessa oli jotenkin surkea näky kohdata muovissa odottavia palikoita, joita ei "sateen takia ollut ehditty laittaa paikoilleen" (en ymmärrä logiikkaa). Aero Solar taas vaikutti teokselle, joka kuulostaa hyvältä, kun sitä ideoi, mutta toteutus oli kovin vaatimattoman ja typeränkin näköinen. On myös vaikeaa sanoa, onko teoksella mitään sanottavaa yleisölle, vai oliko sen idea vain tuottaa "kokemus".

Niin tai näin, Taiteiden yö on kerrassaan hauska festivaali, sillä silloin tuntuu siltä, kuin Helsinki olisi ihan oikea suurkaupunki: kaduilla on ihmisiä, koko ajan ei ole kiire, yllättäviä tapahtumia on siellä täällä.

KOM-teatteri: Karkkipäivän avoimet harjoitukset

Lähes kaikki Helsingin teatterit tarjosivat iltaohjelmaksi avoimia harjoituksia. KOM-teatterissa harjoiteltiin Markus Nummen romaanista Karkkipäivä kirjoitettua näytelmää, jonka ensi-ilta on 3.10. Harjoitusten perusteella näytelmä vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, toisin kuin viime syksynä harjoiteltu Riikka Pulkkisen Totta-romaaniin perustuva samanniminen näytelmä, jota en sitten koskaan vaivautunutkaan katsomaan kokonaisuudessaan.

Karkkipäivä on tragikoominen romaani, ja tragikomiikkaa tarjosivat myös harjoitukset. Harjoituksissa lapsipäähenkilö jäi vielä etäiseksi, ja eniten annettiin tilaa Laura Malmivaaran näyttelemälle tilanhallintasuunnittelija Paulalle. Malmivaara teki Paulan hahmosta jo nyt elävän, ja hahmo jätti odotukset korkealle. Näytelmässä sovellettaneen videotekniikkaa osuvasti, videoihan Paula itseään myös romaanissa.

Korjaamon Vintti: Talmud Beach

Korjaamolle houkutuin Ville Leinosen vuoksi mutta näinkin siellä Talmud Beachin - eipä siinä mitään, sillä yhtye soitti menevästi ja mukaansatempaavasti. Parhaiten kappaleista jäi päähän soimaan Pyramid boogie.

Oopperaa ja balettia Töölönlahdella

Jo perinteeksi muodostunut Kansallisoopperan ja -baletin katsaus syksyn ohjelmistoon Töölönlahden rannalla oli kohteena tänä vuonnakin. Lämmin yö, pimeä taivas, lentävät linnut, vihreä nurmikko ja puut, ilmassa korkeakulttuurisia säveliä ja tähtiä niin lavalla kuin taivaallakin sekä hieman skumppaa - mmm. Hyvä tunnelma. (Lukuun ottamatta niitä yleisössä, joiden mielestä Taiteiden yönäkin kunkin pitäisi käyttäytyä tällaisen korkakulttuurin äärellä kuten omassa haudassaan.)