Otso Sillanaukee: Zero waste - Jäähyväiset jätteille

 

S&S, 2018. Nextoryn äänikirja, 8 h 2 min.

Otso Sillanaukeen Zero waste - Jäähyväiset jätteille on kattava esitys zero waste -elämäntavasta ja konkreettisista keinoista siihen pyrkimiseen. Kirja on kirjoitettu henkilökohtaisella otteella, mikä tekee siitä maanläheisen ja helposti lähestyttävän. Kirjassa on runsaasti käytännön esimerkkejä jätteettömästä elämäntavasta. Parasta antia ovat mielestäni ohjeet itse tehtyjen puhdistusaineiden tekemiseen. Paikoin sisältö menee mielestäni liian sfääreihin - esimerkiksi kohdissa, joissa kirjoittaja kertoo käyttävänsä pölyjen pyyhkisimeen vanhoja, reikäisiä sukkia. Nuukailu on tosin mielestäni aika perisuomalainen elämäntapa, johon näen paluuta tässä kirjassa. Ja olisi nykyihmisen syytä siihen osin palatakin.

Marie Kondo: KonMari - Iloa säkenöivä järjestys

 

Bazar 2017. Suom. Päivi Rekiaro. Nextoryn äänikirja, 6 h 15 min.

Iloa säkenöivä järjestys jatkaa Marie Kondon siivousaiheista kirjasarjaa, eikä varsinaisesti tuo mitään lisää hittikirjan KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika lukeneille. Kirjan kuunteleminen on kuitenkin omalla tavallaan meditatiivista, sillä kukapa ei elämäänsä kaipaisi järjestystä.

Cait Flanders: The Year of Less - How I Stopped Shopping, Gave Away My Belongings, and Discovered Life is Worth More Than Anything You Can Buy in a Store

 

Nextoryn äänikirja. 5 h 34 min. Hay House, 2019.

Cait Flandersin The Year of Lessin punaisena lankana on kertoa kirjailijan elämänmuutoksesta: siitä, kuinka hän piti itselleen vuoden verran ostoskieltoa ("Shopping ban") ja kuinka se vaikutti hänen elämäänsä.

Kirjan vahvuutena on se, että vaikka keskiössä on materialismikriittisyys, omaisuuden vähentäminen ja ostosten tekemisen rajoittaminen, lukijalle paljastuu jo pian teoksen alussa, että asioista kerrotaan hyvin henkilökohtaisesti. Kirjailija kertoo syistä, jotka saivat hänet kokeilemaan ostoskieltoa (alkoholiongelma ja alkoholin juomisen lopettaminen; ylikuluttaminen ja velkaantuminen), taustoittaa ylipäätään elämäänsä keskeisesti vaikuttaneita käännekohtia (lapsuus yksinhuoltajaäidin kanssa; myöhemmin äidin ja tämän uuden miehen avioliitto ja sittemmin ero) ja kuvailee muita muutoksia, joita ostoskielto on hänen elämäänsä aiheuttanut (säästöjen kertyminen ja rohkeus irtisanoutua työstä, joka ei enää tunnu omalta ja oikealta).

Kirja noudattelee pitkälti ostoskieltovuoden kronologiaa. Flanders kertoo päätöksistään ja itselleen asettamistaan rajoituksista konkreettisesti ja kuvailee elävästi myös projektissa kohtaamiaan epäröimisen hetkiä. Ostoskielto tekee näkyväksi sitä, kuinka Flanders on identiteettinsä rakentanut, ja kun samat rakennuspalikat eivät enää ole käytettävissä, identiteettikin on luotava uudelleen.

Flanders toimii itse äänikirjan lukijana, mikä sopii tähän teokseen hyvin. The Year of Less antaa ajattelemisen aihetta ja kertoo yhden mallikertomuksen siitä, kuinka kuluttamisen vähentäminen voi vaikuttaa elämään ja mitä kaikkea se voi tehdä näkyväksi.

Anniina Nurmi: Rakastan ja vihaan vaatteita

 

S&S, 2021. Nextory 7 h 21 min.

Anniina Nurmen tietokirja Rakastan ja vihaan vaatteita käsittelee vaateteollisuutta ja sen ettisyyttä niin suhteessa materiaaleihin kuin tuotantoonkin. Rakastan ja vihaan vaatteita on varsin kattava ja monipuolinen teos ja tekee hienosti näkyväksi sen, kuinka hankalaa vaatteiden eettisyyden tarkasteleminen on jopa vaatealan ammattilaiselle - puhumattakaan sitten tavallisen kuluttajan näkökulmasta. 

Nykymaailman globaalissa vaatetuotannossa koko tuotantoketjun tarkasteleminen läpinäkyvästi aina materiaaleista valmiiksi vaatteeksi ei tunnu onnistuvan sitten millään, ja teos paljastaakin suuria rakenteellisia ongelmia vaatetuotannossa: Rakastan ja vihaan vaatteita tarkastelee vaatetuotantoa toisaalta laajoissa ideologisissa konteksteissa ja toisaalta yksittäisten, konkreettisten esimerkkien kautta.

Anniina Nurmi on itse vaatesuunnittelija, joka on opiskellut alaa, ollut töissä Luhdan vaatesuunnittelijana ja perustanut (ja lopettanut) oman ekologisen vaatemerkin. Rakastan ja vihaan vaatteita antaa siis näkökulmia vaatetuotantoon monella tasolla.

Vaikka teoksen suurin ansio onkin mielestäni vaatetuotannon eettisyyden ja ekologisuuden määritelemisen hankaluuden paljastaminen, teoksen lukemisesta ei tule sellaista oloa, että tekisi mieli luovuttaa koko eettisyys- ja ekologisuuspohdinta. Teos viestii myös siitä, että ekologisin vaate on se, joka ihmisellä jo on vaatekaapissaan, ja saa pohtimaan omaa elämää kulutuskriittisesti. Teos paljastaa myös erilaisia viherpesun mekanismeja ja vaateteollisuuden omavalvonnan tekopyhiä rakenteita.

Suomessa vaatetuotantoa (vaatetehtaita ja ompelimoja) ei juuri enää ole, ja ylipäätään Euroopassakin ne ovat vähenemään päin. Vaatetuotanto itsessään esimerkiksi Kaukoidässä ei ole ongelma, mutta sen käytännön toteutukseen liittyy paljon sortoa ja sekä eettisiä että ekologisia ongelmia. 

Ihan mielenkiinnosta kirjan luettuani ryhdyin tarkastelemaan omaa vaatekaappiani ja vaatteideni Made in -lappuja, eikä lopputulos varsinaisesti yllättänyt minua mutta jollakin tasolla yllätti silti. Perusvaatekaapissani on noin neljä Suomessa tehtyä vaatetta: t-paita, jonka olen voittanut urheilukilpailussa 1990-luvulla; puuvillamekko, jonka olen ostanut kirpparilta joskus 2000- tai 2010-luvulla, melko varmasti Svala-merkkinen t-paita (paidassa ei ole Made in -lappua, mutta siinä lukee Svala of Finland ja olen ostanut paidan Svalan tehtaamyymälästä Kärsämäeltä) sekä itse neulomani bolero. Muutama vaatteista on tehty Euroopassa: Dewoltin merinoalusasut Liettuassa, Acliman merinoasut Virossa, jokunen vaate Portugalissa, Benettonin merinovillatakit Serbiassa, Noshin trikoopaidat jossakin päin Eurooppaa ja farkuista parit Turkissa, jos se lasketaan Euroopaksi. 

Eniten yllätyin kuitenkin Haloselta ostamistani farkuista ja neuleista sekä Novitan trikoopaidoista ja mekoista: molemmissa mainitaan vain valmistuttaja (Veljekset Halonen tai Novita), mutta ei mitään valmistajasta tai valmistusmaasta. En tiennyt Made in -merkinnän poisjättämisen olevan edes laillista, mutta kaipa se siten on. Tai ehkä ko. vaatteissa on alun perin ollut jokin pahvilappu, jossa on ehkä lukenut jotain.

Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika

 

Bazar 2015 / Nextoryn e-kirja. Suom. Päivi Rekiaho. Alkuteos Jinsei ga tokimegu katazuke no maho, suomennos tehty englanninkielisestä käännöksestä The Life-Changing Magic of Tidying, 2011. 219 s.

Joulun alla luin kodijärjestämisklassikon: Marien Kondon KonMari-kirjan (tai kuten minulle paljastui: kirjoista ensimmäisen, tai ainakin siinä mielessä ensimmäisen, että tunnetuimman) Siivouksen elämänmullistava taika. Kirjassa on eittämättä jotakin kiehtovaa: ajatus siitä, että kodin järjestäminen saa elämänkin "järjestykseen", on houkutteleva. Kirja on kirjoitettu helposti lähestyttäväksi ja eittämättä siitä saa inspiraatiota tavaratulvakärsimyksen selättämiseen ja olennaisen kirkastamiseen, vaikka mikään minimalismin sanansaattaja Kondo ei vaikutakaan olevan. Kondon tunnettu kysymys on, "Säkenöikö se iloa?": mikäli vastaus on kyllä, tavara tulee säästää, mikäli ei, siitä tulee luopua. 

Ennen kuin säkenöivän ilon ja elämänmullistuksen äärelle päästään, Kondo kehottaa lukijaa visualisoimaan haluamansa elämäntyylin. Tämän on ymmärrettävästi tarkoitus auttaa siivoamisen punaisen langan löytymisessä. Elämäntyyli on elämäntavan manifestaatio, ja siltaa lukijan ihanne-elämäntyylistä kohti ihanne-elämäntapaa Kondo kehottaa kulkemaan miksi-kysymysten avulla: 

"Miksi haluat aromaterapiaa ennen maatamenoa? Miksi haluat kuunnella klassista musiikkia samalla kun joogaat? Jos vastaat: 'koska haluan rentoutua ennen kuin menen nukkumaan' ja 'haluan joogata, jotta saisin painoni putoamaan', kysy miksi haluat rentoutua ja miksi haluat laihduttaa. Ehkä vastauksesi ovat: 'en halua lähteä aamulla väsyneenä töihin' ja 'haluan laihduttaa ulkonäkösyistä'. Kysy jälleen kunkin vastauksen kohdalla: 'Miksi?' Toista nämä vaiheet kolmesta viiteen kertaa kaikkien kohtien osalta."

Miksi-kysymysten avulla lukija koetetaan saattaa ydinarvojensa äärelle, ja niiden äärellä Kondo esittelee aristoteelisen lopputuleman: "- - päädyt mutkattomaan oivallukseen: tavaroiden karsimisen ja säilyttämisen perimmäinen tarkoitus on tehdä sinut onnelliseksi."

Kondo ohjaa karsimaan tavarat seuraavassa järjestyksessä: vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset (japaniksi "komono") ja lopuksi tavarat, joilla on tunne- ja muistoarvoa. Tavarat tulee käsitellä ryhmä kerrallaan (ei siis esimerkiksi sijainti kerrallaan) ja siten, että kaikki karsittavan ryhmän tavarat ovat kerralla esillä ja jokainen tavara otetaan vuorollaan käteen. Kondo kehottaa kiittämään jokaista esinettä, josta lukija päättää luopua: "Voit vapaasti sanoa: 'Kiitos, että tuotit minulle iloa, kun ostin sinut' tai 'Kiitos, että opetit, mikä ei pue minua' ja sen jälkeen päästää siitä irti." Kiittämisen merkitystä Kondo korostaa sellaisten esineiden kohdalla, jotka herättävät lukijassa tunteen, ettei hän voi "heittää niitä pois": "Kun kohtaat esineen, jota et voi heittää pois, mieti tarkkaan sen todellista tarkoitusta elämässäsi. Huomaat hämmästykseksesi, kuinka moni omistamasi tavara on jo tehnyt tehtävänsä. Kun tunnustat niiden roolisuorituksen ja päästät niistä irti kiitoksen kanssa, pystyt panemaan kotisi ja elämäsi ojennukseen." 

Kondo on järjestämisen ytimen äärellä kiteyttäessään tavaroista luopumisen ja niiden kiittämisen seuraavasti: "Nyt paljastan salaisuuden: kodin järjestäminen on hauskaa. Kun puntaroit, millaisia tunteita sinulla on omistamiasi tavaroita kohtaan, kun poimit joukosta ne, jotka ovat jo tehneet tehtävänsä ja lausut niille kiitokset ja jäähyväiset, tarkastelet loppujen lopuksi omaa sisimpääsi. Kyseessä on siirtymäriitti, jolla aloitat uuden elämän." Tavaroista luopuminen kääntää katseen menneisyydestä tulevaisuuteen: "Kotimme tulisi palvella sitä ihmistä, joka meistä on parhaillaan kehittymässä, eikä sitä, joka olimme joskus menneisyydessä."

"Jos valintaprosessin aikana kohtaat jotain, mikä ei tuota iloa mutta josta et silti henno luopua, pysähdy hetkeksi kysymään itseltäsi: 'Onko minun vaikeaa heittää tätä pois, koska takerrun menneisyyteen vai koska pelkään tulevaisuutta?' Kysy näin kaikkien vaikeiden esineiden kohdalla. Silloin sinulle alkaa hahmottua, millaista kaavaa noudatat esineiden omistajana. Kaavoja on kolme: kiintymys menneisyyteen, turvallisen tulevaisuuden toivo ja näiden kahden yhdistelmä. On tärkeää ymmärtää suhteesi omistamiseen, koska se ilmentää elämääsi ohjaavia arvoja. Kysymys siitä, mitä haluat omistaa, on pohjimmiltaan kysymys siitä, miten haluat elää elämäsi."

Järjestämistä siirtymäriittinä Kondo tarkastelee myös kirjoittaessaan kodin järjestämisen olevan paras tie itseoivallukseen: "Tavaramme kertovat hyvin tarkasti, millaisia päätöksiä olemme tehneet tähän mennessä elämässämme. Kodin järjestäminen on myös tilannekatsaus. Se paljastaa, mistä aidosti pidämme."

Kiittämisellä tuntuu olevan myös synninpäästön funktio: jokaisella on varmasti esimerkiksi velvollisuudesta säilytettyjä tavaroita tai tavaroita, joihin on vahva tunneside ja joista on siksi vaikeaa luopua; toisaalta moni nykyihminen varmasti tuntee huonoa omatuntoa luonnon rajallisten resurssien tuhlaamisesta (millä viittaan tässä ylipäätään turhan roinan olemassaoloon, omistamiseen ja omistajuudesta luopumiseen). "Järjestäminen on läksiäisjuhla asunnosta poistuville tavaroille." Eli kiitos kaunis ja heippa vaan!

KonMari käsittelee siivoamista ja järjestämistä hyvin yksilökeskeisesti. Kaikki, mikä ei tuota iloa, "heitetään pois". Kondo kertoo asiakkaistaan, jotka ovat "heittäneet pois" niin-ja-niin-monta jätesäkillistä tavaraa ja neuvoo lukijaakin varaamaan runsaasti jätesäkkejä ulottuvilleen karsimista aloittaessaan. Tämä eittämättä särähtää korvaan: ehkäpä teoksen julkaisuvuonna luontoarvot eivät olleet vielä niin tärkeitä, ehkäpä "heittää pois" on vain kielikuva... toisaalta, nykypäivänä "kierrättäminen" tai "tavaroiden kiertoon laittaminen" tuntuu sekin monin paikoin olevan viherpesukielikuva yhtä lailla kuin "päästökauppa" tai "hiilijalanjäljen neutraloiminen": joillekin tavaroille varmastikin löytyy onnellinen seuraava omistaja, mutta rehellisesti sanoen osa tavarasta on silkkaa roskaa. Ja esimerkiksi lumppukeräys, jos sitä on, on toteutettu niin hämyisesti, etten itsekään tiedä, minne kannattaisi toimittaa ne vaatteet, jotka eivät takuulla tuota iloa enää kenellekään. Matonkuteitakaan ei voi loputtomasti tehdä.

No, takaisin Kondon metodien äärelle. On todettava, että myös Kondo tuo esille tavaroiden karsimisen aiheuttavan epämiellyttäviä tunteita: "Tavaroidensa kohtaaminen ja valikointi voi tehdä kipeää. Se pakottaa ihmisen kohtaamaan myös omat vikansa ja puutteensa ja menneisyydessä tekemänsä tyhmät päätökset. - - Omistamamme tavarat ovat todellisia. Ne ovat olemassa tässä ja nyt, menneisyydessä tehtyjen päätösten seurauksena." Järjestäminen näyttäytyy Kondolle siis identiteettityönä ja elämän ohjien omiin käsiinsä ottamisena. Ja koska kyse on suuremmista asioita kuin vain pölyjen pyyhkimisestä, Kondo korostaa jokaisen yksittäisen tavaran läpikäymistä yksitellen, jakamattoman huomion kohdistamista kuhunkin tavaraan: "- - vastustan sekä tavaran kasaamista että sen hävitämistä ilman asianmukaista harkintaa. Vasta kun kohtaamme tavaramme yksitellen ja koemme niiden herättämät tunteet, ymmärrämme kunnolla, millainen suhde meillä on niihin. Voimme suhtautua tavaroihimme kolmella tavalla: kohdata ne nyt, kohdata ne joskus myöhemmin tai karttaa niitä kuolinpäiväämme asti."

Vaatteiden karsimisen kohdalla Kondo tarttuu monen helmasyntiin, vaatekappaleiden alentamiseen kotivaatteiksi, ja kieltää moisen toiminnan: "Haaskaamista ei ole se, että heität pois epämiellyttäviä vaatteita, vaan se, että käytät niitä, vaikka yrität luoda ihanteellisen tilan ihanteelliselle elämäntyylille."

Tunnearvoesineiden läpikäyminen on vaikeinta, ja niinpä se on Kondon listan viimeisenä. Valokuvista Kondo toteaa: "Valokuvien ainoa tarkoitus on näyttää tietty tapahtuma tai hetki. Tästä syystä niitä on katsottava yksitellen. Yllätyt, kuinka selvästi huomaat eron puhuttelevien ja yhdentekevien kuvien välillä." Kuvien tulvaa - varsinkin digiajassa - käsittelee myös Maria Stepanova romaanissaan Muistin muistolle. Vaikka kuvat ovat tärkeitä, ehkä niihinkin pätee vähemmän on enemmän -mentaliteetti.

Kondokin sivuaa nykyajan informaatiotulvaa: hän kehottaa esimerkiksi repimään teksteillä varustetut suojakelmut pakkauksista, mikäli niitä ei halua lukea uudelleen ja uudelleen, sillä "Kun poistat tarpeettomat visuaaliset ärsykkeet, jotka eivät tuota iloa, kodistasi tulee levollisempi ja viihtyisämpi".

Kun tavarat on karsittu, on aika laittaa ne paikalleen. Järjestämiseen, viikkaamiseen ja muihin säilytysratkaisuihin Kondo antaa yksityiskohtaiset ohjeet. Keskeinen ajatus kuitenkin on, että jokaiselle tavaralle pitää nimetä paikka. "Tavarat ovat mullin mallin vain kahdesta syystä: tavaroiden pois laittaminen on liian vaivalloista tai tavaroiden paikka ei ole selvillä." "Ihminen on onnellinen, kun hän saa oman tilan. Kun hän tuntee tilan omakseen, hän haluaa pitää sen siistinä."

Kondo kannustaa lukijaa tekemään omannäköisiään ratkaisuja, mikä perustelee myös subjektiivista ilon perusteella tehtävää valitaa säilytettävistä ja karsittavista esineistä: "Mutta älä keskity yksinomaan tavaroista luopumiseen tai niiden tehokkaaseen sijoitteluun vaan valitse esineitä, jotka tuottavat iloa, ja nauti elämästä oman mittapuusi mukaan."

Siivouksen elämänmullistava taika oli siis ristiriitainen lukukokemus. Yksilökeskeisyydessään se sivuuttaa kulutusyhteiskunnan kritiikin ja maapallon kestävyyden punnitsemisen. Toisaalta sen lopputulemana on elämä vähemmän mutta merkityksellisemmän tavaran keskellä - mitä voisi pitää myös kulutusyhteiskunnan tavoitteena. Ennen kuin tavoitetta voi kuitenkaan saavuttaa, täytyy kuitenkin "heittää pois" kaikki iloa tuottamaton. KonMarin bestseller-asemaan vaikuttaa varmasti myös se, että paitsi että teos ohjaa konkreettiseen toimintaan ylikulutuksen seurauksena koteihin kertyneen tavaravuoren taltuttamiseen, teos on myös suoraviivaista self helpiä. Elämäkin järjestyy ja sen merkitys kirkastuu, kun tavarat ovat järjestyksessä.