Sörkka svengaa @ Musiikkiteatteri Kapsäkki, Helsinki

Sörkka svengaa svengasi hienosti Musiikkiteatteri Kapsäkin lavalla. Sadan vuoden takainen arki, juhla ja aatemaailma välittyvät hyvin salakapakaksi rakennetulta lavalta, ja missä muualla kuin Sörnäisissä olisi parempi esittää Sörnäisten historiaa. 

Salakapakan pianisti säestää esityksen laulut, ja osin mukana on muitakin soittimia. Näyttelijät laulavat hyvin, ja esityksen ehdoton tähti on pääosan esittäjä Elsa Saisio Eevan roolissa. 

Näytelmän juoni rakentuu varsin simppelin kolmidraaman varaan, ja ratkaisu on toimiva: näytelmässä ehditään pysähtymään musiikkinumeroiden äärelle ja ajan aatemaailmaa pystytään avaamaan yksittäisten henkilöhahmojen avulla. Sisällissodasta on kulunut vasta kahdeksan vuotta, vankileirit ovat todellisuutta samoin kuin köyhyys, prostituutio ja kieltolaki sekä salakuljetusbisnes, fasismi nostaa päätään niin Euroopassa kuin Suur-Suomi-aatteenakin, samoin sosialismi. Karjalaan haluavat niin Akateeminen Karjala-Seura kuin punaisen Karjalan rakentajatkin. Näytelmän vahvuus on se, että kaikki aatteet näyttäytyvät aikansa tuotteina ja omalla tavallaan yksisilmäisinä. Poikkeuksen edellä mainittuun tekee feminismi - vapautuminen ja tasa-arvo ovat näytelmän lävistävä punainen lanka, joka yltää näyttämöltä tähän päivään. 

Oopperan kummitus @ Kansallisooppera, Helsinki

Kansallisoopperan Oopperan kummitus on näyttävä ja mukaansatempaava oopperamusikaali. Lavastus on upea. Jos joskus aiemmin lavastus on ollut maltillinen tai jopa tylsä, nyt näyttämöstä otetaan kaikki irti. Toki myös teos mahdollistaa sen: Oopperan kummituksessa eletään vuotta 1861 Opera Populairessa, missä esitetään ja harjoitellaan erilaisia oopperoita. Alussa katsoja pääsee muinaiseen Egyptiin Hannibal-tunnelmissa, sitten on kevyttä rakkausjuonioperettia ja lopulta synkeää Don Juan -meininkiä. 

Tärkeintä on kuitenkin Opera Populaire esiintyjineen ja taloa piinaava kummitus. Kummituksen ympärille rakentuu tarina, jonka voi tulkita perinteiseksi kolmiodraamaksi tai kuvainnolliseksi tarinaksi elämänvalinnoista tai valinnasta taiteen ja rakkauden välillä. 

Keskiössä on nuori laulaja Christine Daae. Christine oppii laulamaan upeasti, koska Musiikin enkeli - Oopperan kummitus - on opettanut häntä. Yleisöön saapuu nuori mies, joka on tuntenut Christinen jo lapsena ja rakastuu. Myös Oopperan kummitus rakastuu Christineen. (Rakkauskuvauksessa on myös jotain ummehtunutta: molemmat miehistä lupaavat Christinelle turvaa, suojelusta ja johdatusta - eihän pöljä tytsi nyt itse osaisikaan päätöksiä tehdä tai ottaa vastuuta elämästään, eikös niin.) Christine on tilanteessa, jossa hänen on tehtävä valinta kahden miehen välillä. Kuvaannollisesti voisi ajatella myös, että ihminen - Christine - tekee valinnan pimeyden ja valon tien välillä, tai sen välillä, myykö hän sielunsa ja omistaako elämäsnä taiteelle vai siirtyykö arkisten askareiden ja perhe-elämän turvalliseen huomaan (ja siis myös hylkää taiteen ja jatkaa korkeintaan harrastelijana). Mikä on Christinen valinta - ja kuvaako se ihmisen elämänvalintoja vai sitä, mitä nainen valitsee tai naisen tulee valita?

Tarina on riittävän nopeatempinen ja viihdyttävä pitääkseen hyppysissään esityksen ajan, mutta upeinta on musiikki ja lavastus. Musiikissa toistuvat samat teemat, joita varioidaan läpi esityksen. Ja se lavastus! Lavaa hyödynnetään kokonaisuudessaan. Tunnelmat vaihtuvat, mutta vaikuttavinta on, kun katsojat viedään oopperan kellariin kummituksen kotiin: lukuisat portaat nousevat ja laskevat ja kohtaus on elokuvallinen. Synkkyys on käsinkosketeltavaa. Loppumatka taittuu veneellä, joka lipuu äänettömästi mustassa vedessä mutkitellen. Kummituksen koti on pelkkää pimeyttä, goottilaista kiveä, kalliota, kaltereita ja mustia oksia. Kynttilöiden liekit lepattavat valoa tuomassa. Makuuhuoneen punainen sänky on dominoiva, eroottisesti latautunut ja uhkaava.

Oopperan kummitus on upea musiikillinen ja visuaalinen elämys.

FOMO - Fear Of Missing Out @ Ryhmäteatteri, Helsinki

Ryhmisnuorten FOMO - Fear Of Missing Out -musikaali on hakenut inspiraationsa 1990-luvun hittimusikaali Hypestä, ja Hypen tunnelmista esityksessä myös lähdetään liikkeelle.

Sen jälkeen siirrytäänkin käsittelemään nykyajan nuoruutta ja nykyilmiöitä aloittaen tasa-arvosta, naisten oikeuksista ja #metoosta. Kantaaottavuudessaan musikaalin aloitus on loistava, osuva, sivistävä ja humoristinen. Näyttelijät tekevät nopeita vaihtoja rooleista toisiin ja naisten alistamisen ja esineellistämisen historia tulee käytyä napakasti läpi. Sitten onkin aika siirtyä muihin teemoihin.

Kehysrakenne FOMO:ssa on samanlainen kuin Espoon kaupunginteatterin Esitystalous III -näytelmässä. Radiostudiossa juontajat ja ohjelmiin osallistuvat ihmiset nostavat esiin erilaisia näkökulmia, joita sitten käsitellään.

Vaikka FOMO on tiukasti kiinni 2010-luvun loppupuolella, nuoruuden tematiikka syvimmilään on aina samanlaista. Niinpä kuka tahansa katsoja pystyy samastumaan tilanteisiin, joita lavalla nähdään. Esityksessä käsitellään muun muassa ihastumista, joukkoon kuuluista ja ulkopuolisuutta, suhteita vanhempien kanssa, sosiaalista mediaa ja juhlimista, ja jonkinlainen genreen kuuluva huumekohtauskin on mukana.

FOMO:ssa nähdään hienoja laulusuorituksia, eritoten osa sooloista (olipa kyseessä sitten laulu tai räppi) on upeita, ja monikielisyys tekee esityksestä nykyaikaisen. Maailma ei ole enää sama kuin 1990-luvulla.

Miss Barbara - Ihmiskauppamusikaali @ KokoTeatteri, Helsinki

Liian osoitteleva ollakseen ironinen, liian vakava ollakseen hulvaton, liian pinnallinen ollakseen kantaaottava. Ikävä kyllä KokoTeatterin Miss Barbara - Ihmiskauppamusikaalista (ohjaus Maria Oiva, käsikirjoitus Maria Oiva ja Anna Veijalainen) ei jäänyt oikein mitään käteen. No: orkesteri (Timo Hirvonen, Jussi Lehtonen, Arttu Takalo) oli mainio ja musikaalin sävellykset tarttuvia. Anna Veijalainen näyttelee roolinsa hyvin, varsinkin toisen puoliajan alkuun on saatu ladattua intensiteettiä."Ympäristökatastrofi ei näy pimeässä" - tämänkaltaisia oivalluksia olisi saanut olla enemmänkin.

Miss Barbaran suurin ongelma on käsikirjoituksessa, johon on koetettu saada mukaan erilaisia riiston ja alistamisen näkökulmia, jotka sivuavat jollain lailla ihmiskauppaa. Mistään aiheesta ei kuitenkaan sanota yhtään enempää kuin katsoja jo valmiiksi tietää, mitään ei vedetä niin överiksi, että yleisö nauraisi, eikä näytelmä tarjoa minkäänlaisia ratkaisuehdotuksia. Kyseessä on siis kapina - räksytetään asioista, jotka ovat väärin -, ei vallankumous, joka tarjoaisi uusia näkökulmia tai uusia vastauksia.

Kriittisyydeltäänkin Ihmiskauppamusikaali tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta, "jotenkin 2000-lukulaiselta" - se on kuin keski-ikäinen, joka paheksuu nuoria "jotka roikkuu siellä internetissä". Perustelematonta, vanhanaikaista, pinnallista, hieman etäistä.

Ongelma on myös se, että tulkinnallisia lankoja annetaan paljon, mutta tämä on narunveto, jossa tulkitsijaa ei palkita - langat eivät tunnu johtavan mihinkään. Musikaali koostuu episodimaisista kohtauksista, joita yhdistää punaisena lankana Miss Barbara, "joka on kaikkialla ja hallitsee kaikkea". Miss Barbaralla on pakkomielle, hänen tyttärensä (?) Marjatta, joka myös yhdistää kohtauksia toisiinsa. Viimeistään puolukkapuheista ymmärtää Marjatan allusioivan Kalevalaan - mutta entä sitten? Mikä on Marjatan merkitys näytelmässä? Ja mitä Kalevala-viittauksen ymmärtäminen antaa lisää tulkinnalle? En pääse eteenpäin.

KokoTeatterin tilat Hakaniemessä ovat viihtyisät ja sali vaikuttaa olevan varsin monipuolisesti muunneltavissa - katsomoratkaisu tässä näytelmässä oli erilainen kuin vuosi sitten ollessani katsomassa SupersankariTARta, ja toimi oivallisesti tällaisenakin. Teatteriesityksiin myydään myös vip-lippuja, joihin kuuluu pöytiintarjoilu näytelmän aikana. Hirmu kiva idea. Ja muusikot tosiaan soittivat mainion svengaavasti. Ei parane toivoa muuta kuin onnistuneempia käsikirjoituksia!