Helena Hallenberg & Irmeli Perho: Ruokakulttuuri islamin maissa

Gaudeamus 2010. 479 s.

Tietokirja Ruokakulttuuri islamin maissa esittelee laajasti ja yksityiskohtaisesti Lähi- ja Kaukoidän ruokakulttuuria islamin vaikutteiden näkökulmasta, ja teoksessa käsitellään myös maantieteellisesti muidenkin sellaisten alueiden, joilla islam vaikuttaa, ruokakulttuuria - esimerkiksi andalusialaista, turkkilaista, intialaista, kiinalaista ja somalialaista ruokakulttuuria, unohtamatta myöskään kurdien ja tataarien ruokakulttuuria ja sitä, miten edellä mainitut ruokakulttuurit näkyvät Suomessa.

Teoksen näkökulma on onnistuneesti mukautettu suomalaiselle lukijakunnalle. Teoksen lukunautintoa lisää sen upea visuaalinen ilme: ornamenttikuviointi näkyy paitsi kannessa, myös eri lukujen sivuilla, joilla kullakin on oma väriteemansa. Kuvituskuvina on käytetty myös vanhaa taidetta, jota alkaa katsoa paljon asiantuntevammin silmin kuvaa tulkitevien kuvatekstien ansiosta. Ei ihme, että teos on voittanut Vuoden tiedekirja -palkinnon vuonna 2010.

Ruokakulttuuri islamin maissa esittelee ruoka-aineiden historiaa, ruoka-aineiden ja valmistustapojen syntyä ja leviämistä maantieteellisesti alueelta toiselle, ja niin herkullisia ruokia, että kirjaa lukiessa tulee vesi kielelle.

Ruokakulttuuri islamin maissa tekee näkyväksi myös ruokakulttuurin ja reseptiikan yhteyden taiteeseen. Paitsi että ruokakulttuuri näkyy kuvataiteessa, teoksessa kerrotaan myös runouden ja ruokareseptiikan yhteisestä historiasta. Reseptiikan historia itsessäänkin esitellään kiinnostavalla tavalla. Vanhimmat säilyneet reseptit ovat keskiajalta, ja niiden tulkinta vaatii kulttuurien tuntemusta. Mittayksiköistä teoksessa kerrtaan esimerkiksi, että keskiaikaisten mittayksiköiden "ratl ja uqiyyja - - suuruudet vaihtelivat eri puolilla Lähi-itää. Egyptiläinen ratl vastasi noin 450 grammaa, kun taas syyrialainen ratl oli vähän yli kolme kiloa. Vastaavasti uqiyya oli Egyptissä noin 37 grammaa ja Syyriassa noin 300 grammaa. Yksiköiden suuruudet ovat lisäksi vaihdelleet aikakaudesta toiseen, ja tiedetään, että 900-luvun Damaskoksessa ratl painoi 1,85 kiloa".

Teosta lukemalla selviää myös, mistä sanonta "Seesam, aukene!" juontaa juurensa: "Seesamin siemenet aukeavat kypsyessään, mikä vaikeuttaa korjuuta. Kasvit pitääkin siksi korjata kokonaisina ennen hedelmien kypsymistä. On arveltu, että tästä ominaisuudesta olisi syntynyt sanonta 'Seesam aukene!' jolla kuvataan mahdottomien tilanteiden ihmeellistä selviämistä. Sanonta juontaa Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joissa köyhä Ali Baba löytää sattumalta luolan, johon 40 rosvoa ovat kätkeneet suunnattomia aarteita. Luola on läpipääsemättömän sileän kallioseinämän takana, joka aukenee taikasanoilla 'Seesam aukene!' ja sulkeutuu sanoilla 'Seesam sulkeudu!'"

Kirjan viimeinen luku on reseptiosio, ja sen avulla tekee mieli ryhtyä kokeilemaan teoksissa kuvailtuja herkkuja. Ruokakulttuuri islamin maissa vie unohtumattomalle retkelle tuhannen ja yhden yön maisemiin ja innostaa lukijaa kokeilemaan uusien ruokien tekemistä myös kotikeittiössä.

Jari Tervo: Layla

"Minut kihlattiin kehdossa."

WSOY 2011. 362 s.

Jari Tervon Layla on mukaansatempaava, taiten rakennettu ja hyvin yhteiskunnallinenkin romaani. Päähenkilönä on kurdityttö Layla, jonka tarinaa seurataan Istanbulista Euroopan halki Suomeen. Layla on nuori nainen, tai pikemminkin tyttö, jonka kurdikulttuurikohtalo paljastetaan jo romaanin aloittavassa lauseessa.

Häät osoittautuvat kuitenkin vain lähtölaukaukseksi Laylan matkalle patriarkaalisen kulttuurin naiselle määritellystä ahtaasta marginaalista toiseen - paperiton nainen Euroopassa on kauppatavara, joka myydään ja ostetaan siekailemattomasti ja jolla ei ole sen enempää oikeuksia kuin kehdossa kihlatulla kurdinaisellakaan. Tervon romaani näyttää Laylan ajelehtimisen ja yritykset kohti parempaa tai edes jollakin lailla mahdollista elämää - eikä kaunistele tai kirjoita esiin minkäänlaista tuhkimotarinaa tällaisen naisen mahdollisuuksista sen yhteiskuntakoneiston rattaissa, jonka ohjaimissa ovat miehet, sijaitsipa tuo yhteiskuntakoneisto sitten Turkissa, Saksassa tai Suomessa.

Romaanissa on Laylan lisäksi muitakin keskushenkilöitä, jotka kukin näytetään samanlaisina elämänmahdollisuuksien etsijöinä kuin Laylakin, ja myös heidän vallankäytön mahdollisuutensa suhteessa omaan elämäänsä ovat rajattua tempoilua: on juoppo Helena, joka näkee prostituution keinona saada omaisuutta ja asemaa ja sitä kautta poikansa huoltajuus; on Tamara, joka salakuljettuu Suomeen samaan aikaan Laylan kanssa ja lupaa vapautumisensa hinnaksi synnyttää salakuljettajalleen pojan; on elämässään epäonnistunut kauppatieteiden maisteri Armonlahti, joka näkee sutenöörin uran ratkaisuna firmansa konkurssin aiheuttamaan ahdinkokierteeseen ja on filosofian ylioppilas Mika Jaussi, joka edustaa fanatismista viehättyvää ja ääri-ideologiasta huumaantuvaa länsimaista nuorta miestä. Kohtalot kietoituvat toisiinsa eikä kenenkään tulevaisuus lupaa tästä uhkapelistä palkinnoksi paikkaa paratiisissa.

Tervo maalaa Laylassa synkän maailman, jonka henkilö- ja tapahtumakuvauksessa on kuitenkin ironiaa ja huumoria. Sitä edustaa muun muassa seuraava suomalaisuutta kommentoiva lehdenlukukohtaus:

"Jussi selaili tahraiset iltapäivälehdet.
        Pakkanen oli kuulemma yllättänyt autoilijat, sadat korealaiskotterot livat simahtaneet tienposkeen. Viisituhatta vuotta oli asuttu Euroopan kylmimmässä kolkassa, mutta vielä pakkanen saapuu tammikuussa yllättäen.
        Tämä kansa kyykisteli täysin lahjakkuuttaan vastaavassa paikassa."

Myös kukin romaanin henkilöhahmo tuntuu päätyvän "lahjakkuuttaan vastaavaan paikkaan" - elämä on valintoja, joista jokaista ei kuitenkaan tehdä itse.


***

Lukuhaaste 2016:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
34. Keskustelua herättänyt kirja
44. Kirjassa joku kuolee

Beyazitin aukion kirpputori, Istanbul

 
Istanbulissa on monenlaisia shoppailumahdollisuuksia: länsimaisia muotiliikkeitä on Beyoglussa eritoten pääkatu Istiklal caddesin varrella, kreisiin (ja potentiaalisen vedätyksen) ostoskulttuuriin voi sukeltaa basaareissa (joista maustebasaari on hallittavamman kokoinen ja keskittynyt nimensä mukaisesti mausteisiin, suuri basaari taas todellakin on valtava sokkelo ja siellä on tarjolla muun muassa kaikenlaista turistitavaraa huiveista mattoihin ja koriste-esineisiin), itämaishenkisiä ostoskatuja on muun muassa vanhassa kaupungissa Eminönün sillalta ylämäkeen (tarjolla on myös paljon samaa tavaraa kuin suuressa basaarissa, mutta hinnat ovat huomattavasti edullisemmat) ja paikallisessa kirpparitunnelmassa pääsee fiilistelemään Beyazitin aukiolla, jossa kirpputori järjestetään joka päivä.

Turistinäkökulmasta Beyazitin aukiolla ei ole tarjolla kovinkaan mielenkiintoista tavaraa, tavalliset ihmiset myyvät vanhoja vaatteitaan, tavaroitaan ja elektroniikkaa (yhden myyjän tarjonta koostui esimerkiksi erilaisista kännykän akuista). Toki tarjolla on myös muutama tavanomaisen turistikräässän myyjä. Myyjät ja ostajat tuntuivat olevan paikalla eivät niinkään harrastuksesta, kuten suomalaisilla kirpputoreilla usein tuntuu, vaan pikemminkin tarpeesta, mikä näkyy paikan tunnelmassa. Kuitenkin juuri paikallistunnelman vuoksi Beyazitin aukiolla on mielenkiintoista ja suositeltavaakin vaellella.

Sultan pub, Istanbul

Ravintola-kahvila-baari Sultan pub sijaitsee aivan Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan tuntumassa ja se ansaitsee maininnan hienonäkymäisen kattoterassinsa tähden. Katutasossakin voi nauttia kahvilan ja baarin antimista, mutta ympäristö on hälyisä. Kattoterassille kiivetään portaita noin viiden kerroksen verran. Sisätiloissa on ravintola, mutta juomien nauttimista varten on pieni mutta verraton (tosin keittiön savupiipusta saattaa tuprahtaa varsin tymäkätkin savut) terassi rakennuksen katolla.

Näkymä aukeaa Aasian suuntaan ja paikka on loistava paitsi pientä lasillisen äärellä pysähtymistä varten myös valokuvien ottamiseen. Ainakaan pikkupurtavaravintola-annoksissa sen sijaan ei ole kehumista - halloumiherkku näytti kuvassa houkuttelevalta, mutta todellisuus oli totaalisen ei menny niinku Strömsössä -tasoa: annos oli ihan hyvän makuinen (voiko halloumi maistua pahalta?), mutta kokonaisuutena ja varsinkin ulkonäöltään hyvin vaatimaton.

Istanbul on varsin maallinen kaupunki eikä oluen nauttiminen lähtökohtaisesti tuota ongelmia. Kaupungissa saattaa kuitenkin tulla alkoholin suhteen vastaan yllättäviä tilanteita - vaikuttaa olevan alueita, joiden kahviloiden valikoimassa ei ole olutta (näihin törmäsimme esimerkiksi kävellessämme Beyoglun kaupunginosasta alamäkeä Bosporinsalmea kohti ja myös Kabatasin laivaterminaalin rantabulevardilla, jolla on useita terasseja).

Toisaalta joissain ravintoloissa on saatavilla olutta ja muita alkoholijuomia, mutta ruokalistaan ei ole merkitty niiden hintoja ja ne voidaan tarjoilla hyvinkin matalalla profiililla - eräässä kalaravintolassa Eminönün tai Cagaloglun alueella vanhassa kaupungissa oluemme tarjoiltiin tavallisista suurista laseista, jotka oli päällystetty tummansinisellä pinnoitteella - näin lasin sisällöstä ei käytännössä voinut tehdä mitään päätelmiä, ja koska hintoja ei ollut merkitty minnekään, ravintolalle näytti jäävän tarpeen tullessa mahdollisuus näyttää siltä, että siellä ei alkoholia myytäisi.

Sininen moskeija, Istanbul

Hagia Sofiaa vastapäätä puiston toisessa päässä on toinen Istanbulin hittinähtävyyksistä, Sininen moskeija, jonka utuisessa ulkonäössä on jotain satumaista. Turistisisäänkäynti sijaitsee moskeijan takana eikä moskeijaan ole sisäänpääsyä. Kaikki riisuvat kenkänsä (niiden kanniskelua varten on tarjolla pieniä muovipusseja) ja naiset peittävät päänsä. Toimitusten aikana turisteja ei oteta sisään.

Moskeijan kokolattiamatolla on miellyttävää tepastella ja ihastella seinien mosaiikkikoristeluja. Takaosa on kaikille avoin (ja tunnelma on kuin missä tahansa matkailunähtävyydessä), etuosassa ihmiset rukoilevat.

Sininen moskeija on piipahtamisen arvoinen kokemus, mutta sisään jonottamiseen kannattaa varautua.

Hagia Sofia, Istanbul

 
Hagia Sofia näyttää ulospäin lähinnä epämääräiseltä tehdaskompeksilta hailakanpunaisine seinineen ja epämääräisine muotoineen. Edustalla kiemurtelee vähintäänkin melko pitkä lippujono, mutta jonossa kannattaa haarautua automaattien suuntaan, sillä kassajono etenee hitaasti. Lippuatomaatit ovat helppokäyttöisiä ja niiden edustalla on henkilökuntaa avustamassa.

Portilla parveilee myös oppaita, mikäli on kiinnostunut opastetusta kierroksesta. Lipun ostaminen itsenäisesti ei kuitenkaan ole hankalaa tai erityisen aikaavievää, vaikka oppaat tällaisen vaikutelman pyrkivätkin antamaan.

Sisältä Hagia Sofia on sekä vaikuttava että valtava. Huhtikuussa 2014 oli meneillään restaurointitöitä, ja sisällä oli rakennustelineitä. Rakennustelineet havainnollistivat rakennuksen kokoa: kerroksia telineissä oli yli kymmenen.

Maalauksissa ja koristeissa on sekä kristillistä että islamilaista symboliikkaa, sillä rakennus on palvellut sekä kirkkona että moskeijana. Nykyään se on museo.

Jos Istanbulin-matkansa aikana haluaa käydä vain yhdessä nähtävyydessä, Hagia Sofia on oikea valinta.

Cemberlitas hammam, Istanbul

Istanbul on täynnä hammameita ja saunoja, ja kuuluisin niistä on Cemberlitasin hammam. Cemberlitasissa on kuvattu monia elokuvia, muun muassa kohtaus Mika Kaurismäen elokuvaan Zombie ja kummitusjuna (1991) eikä ihme, sillä miljöö on puhuttelevan kaunis.

Heti ovelta sisään astuttaessa on lipputiski, jossa voi valita, millaisen sisäänpääsyn haluaa. Valitsimme koko paketin: kuorinnan, pesun ja öljyhieronnan. Tiskiltä saa mukaan pienen pussukan, jossa on alushousut, pesukinnas ja poletteja sen mukaan, mitä on pakettiinsa ostanut. Vesipullo on hammamissa ihan must juttu, muutoin kuumuus ja kosteus uuvuttavat varsin nopeasti. Omaa pyyhettäkään ei tähän hammamiin tarvitse ottaa, sillä heti pukuhuonetilojen aulassa pesijät toivottavat kylpijän tervetulleeksi ja ojentavat hänelle ohuen pyyhkeen, jota käytetään makuualustana. Froteisen kuivauspyyhkeen taas voi ottaa itselleen lähtiessään.

Vaatteet vaihdetaan pukuhuoneessa, jossa on lukittavat kaapit. Alastomuus on hammameissa käsittääkseni varsin tulkinnallinen kysymys. Käydessäni ensi kertaa istanbulilaisessa hammamissa (jossain toisaalla kuin Cemberlitasissa) koodina oli, että naisten puolella istuttiin bikineissä, joiden yläosasta luovuttiin ennen pesua. Cemberlitasissa suurin osa käytti hintaan kuuluvia alushousuja, joitakuita näkyi omissa bikinialaosissa, mutta yläosaa ei käyttänyt kukaan. Kummassakaan hammamissa naisten puolella kukaan ei myöskään ollut missään vaiheessa täysin alasti.

Kylpylän puolella maataan ensin suurella keskuskivellä. Jossain vaiheessa pesijä saapuu. Hän ottaa kassalla saadun poletin, kuorii kehon ja sen jälkeen pesee sekä kehon että hiukset mystisellä saippuointimetodilla, jossa saippuaa puristetaan vaahdoksi jonkinlaisesta kangaspussukasta: tämä on lähes huumaava kokemus, sillä ensin vaahtoa ei ole lainkaan ja yhtäkkisesti on aivan vaahdon peitossa. Kuorinnan ja pesun jälkeen voi mennä valelemaan itseään vedellä tai istumaan lämpimään altaaseen. Välillä voi myös käydä vilvoittelemassa. Alueella voi viettää aikaa niin kauan kuin haluaa, mutta öljyhieronta kannattaa säästää viimeiseksi.

Hieronta kestää puolisen tuntia ja se on ihanan rentouttava. Kaikki ruumiinosat käydään yksitellen läpi. Otteet eivät ole erityisen rajut mutta hieronta poistaa pahimman niskajumin ja tekee kokonaisvaltaisesti rentoutuneen ja eteerisen olon. Vaikka koko paketin hinta on varsin paljon (noin 50 euroa), sen ottaminen todellakin kannatti.

Cemberlitas on sikäli hyvä matkailijavalinta, että henkilökunta puhuu kommunikoivaa englantia, mikä Istanbulissa ei ole mikään selviö.

Hammamissa ei luonnollisestikaan saa valokuvata, joten tämän postauksen valokuvat ovat ilmaispostikorteista, joita hammamissa on saatavilla.

Galatan torni, Istanbul

Istanbulin turistinähtävyyksiin kuuluu Galatan torni, jonka ravintola-kahvilasta ja etenkin sitä kiertävältä kapealta ulkotasanteelta on hienot näkymät yli kaupungin, minkä vuoksi se on hyvä aloituskohde kaupunkiin tutustuttaessa. Sillalta tornille on melkoinen kapuaminen, mutta kävelyreitin varrella on kiinnostavia pikkuliikkeitä ja tornin ympärillä on paljon terasseja.

Alhaalla saa jonottaa jonkin verran hissiin, ja kohteen turitillisuudesta kertoo sekin, että lipun voi maksaa euroissa. Jono etenee siedettävää vauhtia, mutta ylhäällä on odotettavissa ruuhka. Tornia kiertävä näköalatasanne on kapea, ja ihmiset liikkuvat siinä käytännössä jonossa - kun tasanne on täynnä ja ihmiset keskittyvät valokuvaamiseen, jono ei myöskään liiku minnekään. Ohittaminen on lähes mahdotonta, mistä syystä kohde ei ole suositeltava erilaisia kammontunteita, kuten paniikkihäiriötä, harrastaville. Maisemasta näkee jotain sisältäkin, mutta siitä ei ehkä lipun hintaa kannata maksaa.

Ani, Helsinki

Turkkilainen Ani-ravintola Eirassa on ruokailijan taivas. Ravintola on varsin pieni ja mielestäni suhteellisen syrjässä, mutta näinä kahtena kertana, jolloin olen siellä käynyt, se on ollut aivan täynnä - eikä syyttä, sillä ruoka on todella maittavaa. Pöytävarauksen tekeminen voi siis olla suositeltavaa, tosin odotellessaan pöydän vapautumista voi esimerkiksi nauttia lasillisen turkkilaista teetä minimaalisella terassilla.

Seisovassa pöydässä on varmaankin viittätoista erilaista salaattia tai kylmää lisuketta: vihreää salaattia, marinoituja porkkanoita, sipulia, hummusta, oliiveja, marinoituja valkosipuleja, punajuurisalaattia, kuskusta, dolmia... ja kaikki itse valmistettua. Lisäksi seisovassa pöydässä on lämmin ruoka, ja kasvissyöjän on mahdollista tilata itselleen keittiöstä esimerkiksi kerrassaan rapsakan herkullista falafeliä. Á la carte -annoksia en ole kokeillut, mutta sellaisiakin ravintolasta saa.

Kaiken lisäksi paikka on kohtuuhintainen ja tunnelma välitön. Tässä siis menestysravintolan resepti.