Helena Hallenberg & Irmeli Perho: Ruokakulttuuri islamin maissa

Gaudeamus 2010. 479 s.

Tietokirja Ruokakulttuuri islamin maissa esittelee laajasti ja yksityiskohtaisesti Lähi- ja Kaukoidän ruokakulttuuria islamin vaikutteiden näkökulmasta, ja teoksessa käsitellään myös maantieteellisesti muidenkin sellaisten alueiden, joilla islam vaikuttaa, ruokakulttuuria - esimerkiksi andalusialaista, turkkilaista, intialaista, kiinalaista ja somalialaista ruokakulttuuria, unohtamatta myöskään kurdien ja tataarien ruokakulttuuria ja sitä, miten edellä mainitut ruokakulttuurit näkyvät Suomessa.

Teoksen näkökulma on onnistuneesti mukautettu suomalaiselle lukijakunnalle. Teoksen lukunautintoa lisää sen upea visuaalinen ilme: ornamenttikuviointi näkyy paitsi kannessa, myös eri lukujen sivuilla, joilla kullakin on oma väriteemansa. Kuvituskuvina on käytetty myös vanhaa taidetta, jota alkaa katsoa paljon asiantuntevammin silmin kuvaa tulkitevien kuvatekstien ansiosta. Ei ihme, että teos on voittanut Vuoden tiedekirja -palkinnon vuonna 2010.

Ruokakulttuuri islamin maissa esittelee ruoka-aineiden historiaa, ruoka-aineiden ja valmistustapojen syntyä ja leviämistä maantieteellisesti alueelta toiselle, ja niin herkullisia ruokia, että kirjaa lukiessa tulee vesi kielelle.

Ruokakulttuuri islamin maissa tekee näkyväksi myös ruokakulttuurin ja reseptiikan yhteyden taiteeseen. Paitsi että ruokakulttuuri näkyy kuvataiteessa, teoksessa kerrotaan myös runouden ja ruokareseptiikan yhteisestä historiasta. Reseptiikan historia itsessäänkin esitellään kiinnostavalla tavalla. Vanhimmat säilyneet reseptit ovat keskiajalta, ja niiden tulkinta vaatii kulttuurien tuntemusta. Mittayksiköistä teoksessa kerrtaan esimerkiksi, että keskiaikaisten mittayksiköiden "ratl ja uqiyyja - - suuruudet vaihtelivat eri puolilla Lähi-itää. Egyptiläinen ratl vastasi noin 450 grammaa, kun taas syyrialainen ratl oli vähän yli kolme kiloa. Vastaavasti uqiyya oli Egyptissä noin 37 grammaa ja Syyriassa noin 300 grammaa. Yksiköiden suuruudet ovat lisäksi vaihdelleet aikakaudesta toiseen, ja tiedetään, että 900-luvun Damaskoksessa ratl painoi 1,85 kiloa".

Teosta lukemalla selviää myös, mistä sanonta "Seesam, aukene!" juontaa juurensa: "Seesamin siemenet aukeavat kypsyessään, mikä vaikeuttaa korjuuta. Kasvit pitääkin siksi korjata kokonaisina ennen hedelmien kypsymistä. On arveltu, että tästä ominaisuudesta olisi syntynyt sanonta 'Seesam aukene!' jolla kuvataan mahdottomien tilanteiden ihmeellistä selviämistä. Sanonta juontaa Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joissa köyhä Ali Baba löytää sattumalta luolan, johon 40 rosvoa ovat kätkeneet suunnattomia aarteita. Luola on läpipääsemättömän sileän kallioseinämän takana, joka aukenee taikasanoilla 'Seesam aukene!' ja sulkeutuu sanoilla 'Seesam sulkeudu!'"

Kirjan viimeinen luku on reseptiosio, ja sen avulla tekee mieli ryhtyä kokeilemaan teoksissa kuvailtuja herkkuja. Ruokakulttuuri islamin maissa vie unohtumattomalle retkelle tuhannen ja yhden yön maisemiin ja innostaa lukijaa kokeilemaan uusien ruokien tekemistä myös kotikeittiössä.

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

 

"Karttapallo pyörii."

Gummerus 2012. Suom. Kristiina Drews. Alkuteos Kartography, 2002. 392 s.

Nyky-Karahci ja neljä nuorta: Raheen, Karim, Zia ja Sonia. Karahci ja vuosi 1971, nuorten vanhemmat, heidän nuoruutensa, sisällissota. Ystävyyttä, nuoruutta, rakastumista, rakkautta ja taustalla kaksi traagista tasoa: Pakistanin historia ja ihmissuhteiden solmut.

Kamila Shamsien romaanissa Kartanpiirtäjä on ainekset kelpo lukuromaaniksi, mutta kokonaisuus ei kanna. Intensiteetti henkilösuhteissa ja tapahtumissa ei riitä, aikatasolta toiselle siirtyminen ei pidä mielenkiintoa yllä ja lähes 400-sivuisen pokkarin lukeminen muuttuu jossain vaiheessa uuvuttavaksi.

Shamsien Poltetut varjot on vaikuttava romaani, Kartanpiirtäjä sen sijaan varsin keskinkertainen. Kartat toimivat romaanissa allegorisena ulottuvuutena, jonka avulla pohditaan maailmannäkemysten, todellisuuden ja kertomusten välistä suhdetta:

Erastothenes, kartografian isoisä, oli ensimmäinen, joka teki eron tieteellisen ja kirjallisen kartanpiirustutaidon välille. Ennen Erastothenestä kukaan ei ollut määritellyt, että kartografian pitää perustua tieteeseen ja tosiseikkoihin eikä tarinoihin, eikä tätä rajanvetoa siis ollut sitä ennen tehty. Odysseiaa oli pidetty kartanpiirustuksessa yhtä arvokkaana tietolähteenä kuin merimiesten ja matkustavaisten laatimia merikortteja ja reittiselostuksia. Erastotheneen päätöksellä Homeros ja kaikki muutkin runoilijat poistettiin kartografian korpuksesta.

Päätös nostatti vastalauseiden myrskyn, jota kesti monta sukupolvea, ja siinä Erastotheneen jyrkin arvostelija oli kartografi Strabo, joka sanoi, että Homeros kuvasi maantieteellisiä tosiseikkoja runouden kielellä, joten oli järjetöntä kieltää häneltä osallisuus kartografian maailmaan. Minä ihastuin noiden varhaisten kartografien ajatukseen, että Odysseuksen harharetket edustivat karttojen laadinnassa yhtä varteenotettavaa aineistoa kuin sellaisten matkalaisten merikortit, jotka olivat oikeasti itse purjehtineet.

Olisipa kartografista näkökulmaa osattu hyödyntää romaanissa sujuvammin - nyt se jää jokseenkin pinnalliseksi ja irralliseksi.

Kamila Shamsie: Poltetut varjot

 

"Sellissä käsiraudat irrotetaan ja häntä kehotetaan ottamaan vaatteet pois."

Gummerus 2010. Suom. Kristiina Drews ja Tommi Uschanov. Alkuteos Burnt Shadows, 2009. 461 s.

Odotin takakannen perusteella syvällishakuista sujuvasti kirjoitettua mutta varsinaisesti sisällyksetöntä kepeää viihdekirjaa, jossa seikkaillaan maailman eri puolilla. Onneksi olin väärässä. Kamila Shamsien Poltetut varjot on todella vaikuttava romaani ainakin kahdella tapaa.

Myönnän: maailmankatsomukseni on hyvin Eurooppa-keskeinen. Kuvittelen, että on olemassa eurooppalainen historia ja eurooppalaiset arvot, jotka koen omikseni. Tässä harhassa sitten luulen tietäväni, millainen on maailma ja mitä on ihmisyys. Lapsellista, totta, mutta niin kauan kuin elämässäni ei juuri ole kontakteja muihin kulttuureihin, harha toimii. Sen olemassaolo vain pitäisi muistaa; sen, että se on harha. Että se on vain yksi näkemys maailmasta, eikä näkemys edes kata "maailmaa". Todelliset maailmankansalaiset ovat harvassa, onko heitä edes olemassa?

Shamsien romaanin tapahtumat sijoittuvat alueille, jotka ovat edellä kuvatun henkilökohtaisen maailmankarttani ulkopuolella. Romaanin henkilöhahmoilla on minulle ennestään tuntemattomia tapoja ja kulttuurisia uskomuksia. Heidän kaupunkinsa ja perinteensä ovat minulle vieraita. Ja juuri siksi tämä on niin tärkeä romaani tässä hetkessä, jossa nationalismi ja patriotismi soluttautuvat arkipuheeseen ja asenteisiin: elämää, inhimillisyyttä, onnea ja murhetta on muuallakin kuin minun maailmassani.

Romaanin maisemaa ovat Nagasaki, Delhi, taustalla Lontoo, hetkellisesti Istanbul, monet paikat Pakistanissa ja Afganistanissa sekä lopulta New York ja Kanada. Aikajänne on pitkä: vuoden 1945 atomipommista 2000-luvun alkuun. Kaikkea ei kerrota, välissä on ajallisia aukkoja. Poltettujen varjojen keskushenkilönä on japanilainen Hiroko, mutta tarinaa kerrotaan monen muunkin henkilön näkökulmasta - Konradin, Sajjadin, Elizabeth/Ilsen, Henry/Harryn, Razan, Kimin.

Tarinan riipaisevuus perustuu osin pitkään aikajänteeseen: romaanin alkupuoli taustoittaa syvenevää inhimillistä tragediaa, joka huipentuu lopun käsittelemättömäksi ahdistukseksi. Ihminen voi selvitä paljosta ja rakentaa elämänsä yhä uudelleen, mutta että niin voisi tehdä kovin monta kertaa - kuinka monta kertaa se on mahdollista? Mitä ihminen kestää? Mitkä teot ovat unohdettavissa, anteeksi annettavissa? Ihmisten spontaanit, hetken mielijohteessa ja vaiston varassa tehdyt valinnat eivät aina ohjaakaan oikeaan suuntaan, kaikkea ei ehkä ole mahdollista hyvittää, vaikka kohtalo joskus antaakin uuden alun mahdollisuuden.

Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja inhimillisiä. Maailmassa on arkea ja kauneutta, mutta myös selittämättömän rumia asioita, kuten atomipommi. Voiko sellaista antaa koskaan anteeksi? Voiko sellaisen kohtalon kanssa elää? Atomipommi on näyttävä, suuri ja osa historiankirjoitusta.

On sellaisiakin rumuuksia, jotka eivät koskaan päädy mainstream-historian keskiöön. Muun muassa Ville Tietäväisen sarjakuvateos Näkymättömät kädet käsittelee laittomien siirtolaisten saapumista Eurooppaan ja asemaa Euroopassa. Poltetut varjot kuvaa laitonta ihmiskuljetusta vähintäänkin yhtä kauhistuttavalla tavalla. Me, jotka matkustamme passi kädessämme halpalennoilla, nautimme junamatkoista pendolinoissa ja istumme ilmastoiduissa linja-autoissa - mitäpä se meille kuuluu, mihin tapaan paperittomat siirtyvät maasta toiseen, tai mitä he alun perinkään matkustavat, mikseivät he pysy omassa maassaan? Koska on erilaisia pakkoja. Koska ei ole vaihtoehtoja. Koska on vain todella huonoja vaihtoehtoja. Koska toivo on enää sattumassa?