Frída Ísberg: Merkintä

 

WSOY 2023. Islanninkielinen alkuteos Merking, 2021. Suom. Tapio Koivukari. Nextoryn e-kirja. Sivumäärää ei mainittu editiossa.

Frída Ísbergin romaani Merkintä sijoittuu Islantiin, ja siitä voidaan varmastikin kiistellä, onko romaani utopia vai dystopia. Romaanin maailmassa nimittäin psykologit ovat kehittäneet empatiakokeen, jolla on tarkoitus selvittää, onko henkilö normaalitason empaattinen vai ei, ja jos henkilö ei läpäise koetta, häneen voidaan ennaltaehkäisevästi kohdentaa erilaisia tukitoimia, sillä tutkitusti esimerkiksi vankiloissa istuu huomattavasti enemmän ihmisiä, joiden empatiakyky ei ole erityisen korkea.

Empatiakoe alkaa kuitenkin ottaa yhteiskunnassa normin roolin ja se johtaa asetelmiin, joita ei osattu ennakoida. Romaanin nimi Merkintä tulee tästä: ihmiset, jotka ovat läpäisseet empatiakokeen, hankkivat itselleen Merkinnän, poliitikot ja muut valtaapitävät tuovat esille olevansa Merkittyjä aivan kuin se olisi tae heidän hyvyydestään, asuinalueita aletaan merkitä ja merkityille asuinalueille pääsevät vain merkityt henkilöt... ja niin edelleen. Merkintä etenee dekkarimaisesti ja seuraa kehitystä, joka kulkee kohti kansanäänestystä siitä, ottaisiko yhteikunta käyttöön merkintäpakon - toistaiseksi itsensä merkitseminen on vapaaehtoista, vaikka merkittyjen ja merkitsemättömien mahdollisuudet yhteiskunnassa ovatkin jo alkaneet eriytyä alkaen siitä, myönnetäänkö henkilölle pankkilainaa ja millä ehdoilla.

Merkintä tuo mieleen myös esimerkkejä kauempaa historiasta (juutalaisten merkitseminen tähdellä) kuin lähihistoriastakin (koronapassi ja sillä saatavat oikeudet), ja tekee oivallisesti näkyväksi sen, että tie helvettiin voi olla kivetty hyvin aikein.

Romaanissa on useita keskushenkilöitä, joiden todellisuuksien kautta merkitseminen tulee tulkituksi erilaisten hahmojen kautta. On psykologi, joka on ollut kehittelemässä empatiakoetta alusta alkaen ja hänen vaimonsa; on opettaja, jolla on vainoava ex-mies (tai sitten opettaja vain kuvittelee); on yritysmaailmassa uraa tekevä sekopäänainen; on köyhä empatiakokeen reputtanut yh-äiti ja hänen rikoksen poluille eksyneet aikuiset poikansa ja tytär, jolla on edessään ensimmäinen empatiakoe.

Eri henkilöhahmojen maailma erotetaan romaanissa erilaisin tavoin käyttää kieltä. Yh-äidin kerronta on katkeamatonta monologia, jossa kielikuvat ovat hyvinkin arkisia. Koska yh-äiti ei ole läpäissyt empatiakoetta, hänen tulisi hankkia itselleen uusi psykologi, mitä kuvaillaan näin: 

“- - mutta aina kun hän aikoo etsiä itselleen uuden psykologin hän lamaantuu, asia roikkuu hänen yllään kuin simahtanut kattovalaisin - -.”

En tiedä, onko kyse suomennosratkaisusta, vai vaivaako islannin puhekieltä sama anglismien tulva kuin suomea, mutta yh-äidin pikkurikolliselämää viettävän Tristan-pojan puhe vilisee englanninkielisiä sanoja. Koomiseen tilanteeseen Tristan joutuu tutkintavankeudessa, jossa hän käy poliisien kanssa seuraavan dialogin:

“‘Tutkintavankeudessa??’ oli Tristan sanonut.
‘Se tarkoittaa, että joudut istumaan putkassa muutaman päivän, jos psykologi luokittelee sinut vaaralliseksi.’
‘Vaaralliseksi??’
‘Mitä se onkaan englanniksi? Dangerous’, sanoi tukallinen poliisi.
‘Minä tiedän mitä fucking vaarallinen merkitsee!’
‘Hyvä. Silloin ei ehkä tarvita tulkkia.’
‘Tulkkaamaan mitä?’
‘Pitkiä sanoja. Minä olen ihan toivoton selittämään pitkiä sanoja.’
‘Minä en tartte mitään fucking tulkkia! Minä olen islantilainen!’
‘Niin, kaveri’, hän sanoi. ‘Niin ovat muutkin.’”

Kieli heijastelee yhteiskuntaluokkaa.

Merkinnässä on useita kiinnostavia teemoja, ja se on hyvin tässä ajassa kiinni oleva ja vetävä lukuromaani.

Ragnar Jónasson: Pimeys

 

"'Miten löysit minut?' kysyi nainen, joka istui vastapäätä rikosetsivä Hulda Hermannsdóttiria."

Tammi, 2021. Alkuteos Dimma, 2015. Suom. Vilja-Tuulia Huotarinen. Nextoryn e-kirja. 221 s.

Pimeys on luettava perusdekkari. Tarina sijoittuu Islantiin ja pääosassa on eläköityvä - tai eläkkeelle pakotettava - rikosetsivä Hulda Hermannsdóttir. Huldan tulee väistyä nuorempien ja häntä lahjakkaampina pidettyjen miespoliisien tieltä, ja hänen pomonsa toivoo hänen jäävän eläkkeelle samantien. Kun Hulda kieltäytyy, hänen pomonsa tuiskahtaa hänelle, että hän voisi aikansa kuluksi vaikka tutkia jotakin vanhaa juttua. Ja niin Hulda tekee: hän valitsee vuosi sitten kuolleen nuoren naisen tapauksen, jonka hänen mieskollegansa on todennut onnettomuudeksi tai itsemurhaksi.

Pimeydessä on siis vahva miesten ja naisten välinen vastakkainasettelu. Paikoin tämä tuntuu turhan alleviivatulta tai epämääräisesti perustellulta tyyliin Hulda on uransa aikana kokenut törmänneensä lasikattoon, häntä epäpätevämmät mieskollegat ovat edenneet urallaan ja nyt hänet sitten vielä dumpataan syrjään nuorempien miesten tieltä.

Huldan aika rikoksen tutkimisessa hupenee, mutta juttuun näyttää liittyvän ihmis- ja huumekauppa. Loppuratkaisu on yllättävä, mutta sen aiheuttama efekti lukijassa on samantyyppinen kuin "ohhoh, kaikki olikin unta" -ratkaisuissa. Hulda-sarja ilmeisesti jatkuu dekkareilla, jotka sijoittuvat aikajanalla ensimmäistä osaa aiempaan aikaan Huldan elämässä.

Suomennoksessa on muutamin paikoin pronomini-korrelaatti-ongelmia, mikä häiritsee lukemista ja tuottaa virhemerkityksiä.

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

"Lokakuun ilta on tyyni ja viileä."

Like 2014. Suom. Tuomas Kauko. Alkuteos Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til, 2013. 152 s.

Sjónin pienoisromaani Poika nimeltä Kuukivi on varsin hämmentävä. Tapahtumat sijoittuvat vuosisadan alun Islantiin, Reykjavikiin, vuoteen 1918 ja epiloginomaisesti vuoteen 1929. Päähenkilönä on Máni Steinn, poika nimeltä Kuukivi.

Katla-tulivuori purkautuu, espanjantauti valtaa kaupungin ja ensimmäinen maailmansota päättyy. Synkeä poikkeustila kaupungissa on sama kuin pojan sielunmaisema, vaikkei hän kenellekään sitä kerro: synkkä, tuntematon, erilainen.

Kieli on runollista ja aukkoista, välillä realismi murtuu maagiseksi realismiksi. Ensimmäinen luku sokeeraa suoraan asiaan: "Maahan polvistuneen pojan edessä seisoo mies, joka ärähtää hiljaa. Selkä kalliota vasten mies näyttää siltä kuin olisi kasvanut yhteen varjonsa kanssa ja kiinni kiveen. Mies ärähtää uudestaan, nyt kovaäänisemmin ja raivokkaammin, ja heiluttaa lanteitaan niin että paisunut elin luiskahtelee pojan suussa."

Poika nimeltä Kuukivi kuvaa homoseksuaalisuutta 1900-luvun alkupuolen 15 000 asukkaan Reykjavikissa. Homoseksuaalisuus ja "asiakkaat" ovat pojan salaisuus, ja niin pitkään kuin se on salaisuus, se on hänen oma asiansa, aivan kuten kaikki muukin, mikä kuuluu hänen omaan maailmaansa. Se, mitä tapahtuu, kun maailma paljastuu muille, kuvaa yllättävänkin samanlaista ajattelua kuin paraikaa Suomessa meneillään oleva keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Poika nimeltä Kuukivi näyttää kuitenkin maailman, jossa rangaistus voi ollakin jotain muuta, kuin miltä se antajiensa silmissä näyttää.

Poika nimeltä Kuukivi toi toisaalta kaupunkioloissa toimivan ambulanssipartion vuoksi mieleeni Sarah Watersin romaanin Yövartio, synkkyytensä ja vampyyrimaisen tyttöhahmonsa vuoksi toisaalta Sin City 2 -elokuvan.

Realismin ja maagisen realismin rajamailla romaani on upeimmillaan kohdassa, jossa kuvataan sairautta, sairaana olemista. Koko romaanin viides osio on hieno, näkymäinen ja hajoavan looginen. Sairastuminen on jonkinlainen uudelleensyntymä:

"Poika ei enää tarvitse verta tai luita, ei lihaksia eikä sisäelimiä. Hän hajottaa ruumiinsa, muuttaa kiinteän aineen nestemäiseksi, aloittaa sisältääin ja huuhtelee aineksen ulos, antaa sen ryöpytä kaikista aukoista, jotka hän löytää. Hän on varjo, joka kulkee ihmiseltä ihmiselle, eikä kukaan ole kokonainen ennen kuin hän on luonut varjonsa."