Carmen Mola: Purppuraverkko

"Nainen odottaa autossa kiinnittämättä huomiota jouluisiin näkymiin."

Like 2021. Alkuteos La Red Púrpura. Suom. Einari Aaltonen. 390 s. Nextoryn e-kirja.

Viime vuonna lukemani Carmen Molan Verimorsian oli yksi koukuttavimpia dekkareita, jonka olen lukenut, ja se päättyy niin tehokkaaseen koukkuun, että kun huomasin jatko-osan, Purppuraverkon, ilmestyneen, luin sen saman tien.

Purppuraverkko alkaa siitä, mihin Verimorsian päättyy, ja tapahtumien vyöry alkaa heti ensi sivuilta. Poliisin erikoisryhmä TAR:in johtaja Elena Blanco alkaa selvittää tapausta, johon liittyy ihmiskauppaa, kidutusta, internetin pimeimpiä puolia sekä keskeisesti myös hänen henkilökohtainen elämänsä.

TAR-ryhmän jäsenien henkilökuvaus on kenties stereotyyppistä, mutta hahmoista on tehty varsin pienin piirroin persoonallisuuksia. Elenan keskittymistä työhönsä romaanissa kuvataan esimerkiksi seuraavasti:

"Elena ei ole kuitenkaan mikään avioliittoneuvoja, hän on komisario, poliisi. Hänen tehtävänsä on estää, ettei joku toinen tyttö koe samaa kohtaloa kuin tummaverinen tyttö edellisenä yönä. Pojan vanhempien elämä ja pärjääminen eivät ole hänen murheitaan"

Purppuraverkossa, kuten Verimorsiamessakin, kuvataan paikoin niin ällöttävää väkivaltaa, että joitain kohtia tekee mieli vain silmäillä ohi. Juoni on kuitenkin niin koukuttava, että tätäkään teosta ei tee mieli laskea käsistään. Molemmat dekkareista on kirjoitettu draamallisessa preesensissä, mikä tuo lukukokemukseen intensiteettiä.

Carmen Mola: Verimorsian

 

"Ensi alkuun se tuntui leikiltä."

Like 2020. Alkuteos La novia gitana, 2018. Suom. Einari Aaltonen. 372 s.

Carmen Molan Verimorsian on hyytävä, Madridiin ja sen ympäristöön sijoittuva dekkari. Rikoksia ratkoo Elena Blanco, joka työskentelee erikoisryhmä TAR:issa. Blanco on tyypillinen etsivähahmo: hän juo liikaa grappaa, laulaa karaokessa italialaisia hittejä, asuu Plaza Mayorilla perityssä luksusasunnossa, on eronnut ja harrastaa irtosuhteita, on toki loistava työssään ja tietysti myös hänellä on synkkä salaisuus. 

Verimorsiamessa ratkotaan raakaa murhaa, jossa murhaamismetodi on vastenmielinen: murhaaja poraa uhrinsa kalloon pieniä reikiä, joista kärpäsentoukat menevät sisään ja syövät uhrin aivot. Uhri kituu hiljalleen kuoliaaksi. Yksityiskohdilla ei kuitenkaan mässäillä, ja kiduttava tekotapa on motivoitu dekkarissa hienosti, sillä aivan viime sivuille on säästetty yllätys, joka saa lukijan kiinnostumaan jatko-osista.

Verimorsian on kohosteisesti kirjoitettu pääosin preesensissä ja se vie mukaansatempaavasti Madridin kaduille. Kirjoitustapa on muutoinkin vetävä ja otteessaan pitävä.

Helena Hallenberg & Irmeli Perho: Ruokakulttuuri islamin maissa

Gaudeamus 2010. 479 s.

Tietokirja Ruokakulttuuri islamin maissa esittelee laajasti ja yksityiskohtaisesti Lähi- ja Kaukoidän ruokakulttuuria islamin vaikutteiden näkökulmasta, ja teoksessa käsitellään myös maantieteellisesti muidenkin sellaisten alueiden, joilla islam vaikuttaa, ruokakulttuuria - esimerkiksi andalusialaista, turkkilaista, intialaista, kiinalaista ja somalialaista ruokakulttuuria, unohtamatta myöskään kurdien ja tataarien ruokakulttuuria ja sitä, miten edellä mainitut ruokakulttuurit näkyvät Suomessa.

Teoksen näkökulma on onnistuneesti mukautettu suomalaiselle lukijakunnalle. Teoksen lukunautintoa lisää sen upea visuaalinen ilme: ornamenttikuviointi näkyy paitsi kannessa, myös eri lukujen sivuilla, joilla kullakin on oma väriteemansa. Kuvituskuvina on käytetty myös vanhaa taidetta, jota alkaa katsoa paljon asiantuntevammin silmin kuvaa tulkitevien kuvatekstien ansiosta. Ei ihme, että teos on voittanut Vuoden tiedekirja -palkinnon vuonna 2010.

Ruokakulttuuri islamin maissa esittelee ruoka-aineiden historiaa, ruoka-aineiden ja valmistustapojen syntyä ja leviämistä maantieteellisesti alueelta toiselle, ja niin herkullisia ruokia, että kirjaa lukiessa tulee vesi kielelle.

Ruokakulttuuri islamin maissa tekee näkyväksi myös ruokakulttuurin ja reseptiikan yhteyden taiteeseen. Paitsi että ruokakulttuuri näkyy kuvataiteessa, teoksessa kerrotaan myös runouden ja ruokareseptiikan yhteisestä historiasta. Reseptiikan historia itsessäänkin esitellään kiinnostavalla tavalla. Vanhimmat säilyneet reseptit ovat keskiajalta, ja niiden tulkinta vaatii kulttuurien tuntemusta. Mittayksiköistä teoksessa kerrtaan esimerkiksi, että keskiaikaisten mittayksiköiden "ratl ja uqiyyja - - suuruudet vaihtelivat eri puolilla Lähi-itää. Egyptiläinen ratl vastasi noin 450 grammaa, kun taas syyrialainen ratl oli vähän yli kolme kiloa. Vastaavasti uqiyya oli Egyptissä noin 37 grammaa ja Syyriassa noin 300 grammaa. Yksiköiden suuruudet ovat lisäksi vaihdelleet aikakaudesta toiseen, ja tiedetään, että 900-luvun Damaskoksessa ratl painoi 1,85 kiloa".

Teosta lukemalla selviää myös, mistä sanonta "Seesam, aukene!" juontaa juurensa: "Seesamin siemenet aukeavat kypsyessään, mikä vaikeuttaa korjuuta. Kasvit pitääkin siksi korjata kokonaisina ennen hedelmien kypsymistä. On arveltu, että tästä ominaisuudesta olisi syntynyt sanonta 'Seesam aukene!' jolla kuvataan mahdottomien tilanteiden ihmeellistä selviämistä. Sanonta juontaa Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joissa köyhä Ali Baba löytää sattumalta luolan, johon 40 rosvoa ovat kätkeneet suunnattomia aarteita. Luola on läpipääsemättömän sileän kallioseinämän takana, joka aukenee taikasanoilla 'Seesam aukene!' ja sulkeutuu sanoilla 'Seesam sulkeudu!'"

Kirjan viimeinen luku on reseptiosio, ja sen avulla tekee mieli ryhtyä kokeilemaan teoksissa kuvailtuja herkkuja. Ruokakulttuuri islamin maissa vie unohtumattomalle retkelle tuhannen ja yhden yön maisemiin ja innostaa lukijaa kokeilemaan uusien ruokien tekemistä myös kotikeittiössä.

Prado, Madrid

Pradon taidemuseo Madridissa on massiivinen ja huoneiltaan osin sekavakin, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Parasta museon annissa ovat Diego Velasquezin (1599-1660) taulut, joiden parissa voisi viettää aikaa vaikka kuinka pitkään.

Pradon kahvilassa käymisen varaan ei kannata laskea, sillä ainakin meidän käyntimme yhteydessä se oli niin tupaten täynnä, että jo jonon vilkaiseminenkin sai aikaan vain syvän huokauksen.

Museojuna Palma-Soller

Mallorcan suurimmasta kaupungista Palmasta voi tehdä museorautatietä pitkin aikamatkan Sollerin pikkukaupunkiin - mikä viehkeä matkavinkki etenkin niille, jotka rakastavat Ticket to Ride -lautapelin pelaamista. Meno-paluulippu maksaa 22 euroa ja on hintansa väärti. Matka yhteen suuntaan kestää yhdestä puoleentoista tuntia.

Palmassa juna kulkee aluksi keskustan katuja pitkin, mikä tuntuu täysin absurdilta. Sitten luvassa on teollisuusalueita graafiteineen, ja lopulta juna nousee vyuoristoon, jossa on upeiden maisemien lisäksi luvassa tunneliosuuksia, myös kohtalaisen pitkä sellainen.

Sollerin kaupunkia lähestyttäessä kiskot kulkevat viehättävien sitruspuutarhojen läpi - en varmastikaan ollut ainoa turisti, joka sai taistella sitä mielihalua vastaan, että työntäisi käden ulos ikkunasta ja koettaisi tarttua mehevänkeltaiseen sitruunaan.

Kesäkuun kymmenennen päivä kieppeillä pittoreskin Sollerin kaupungin valtaa mandariinifestivaalit, varsin sympaattinen kyläjuhla. Museotunnelmaa Sollerissa kannattaa jatkaa raitiovaunussa (6 e yhteen suuntaan), joka kulkee laaksossa sijaitsevan kaupungin ja satama- ja ranta-alueen väliä. Alaspäin jaksaa kävelläkin, joskaan kävelymatka ei sinänsä ole erityisen maisemallinen tai pittoreski.

Sollerin rautatieasemalla voi viilentyä ilmaisissa taidenäyttelyissä: vierailumme aikana tarjolla oli Picasson keramiikkaa (joka ei lopultakaan ollut kovin puhuttelevaa yhtä kierosilmäkasvoista esittävää koristelautasta lukuun ottamatta) ja Mirón maalauksia.

Museojuna on suosittu turistien keskuudessa, joten lippujen ostamista tai junaan kipuamista ei kannata jättää ihan viime minuuteille.

Segovia, Espanja

Segovian kaupunki Espanjassa on vaikuttava päiväretkikohde Madridista, josta ajomatka kestää suuntaansa noin tunnin. Ahtaanpaikankammoisille retkikohde ei kuitenkaan ole suositeltava, sillä väliin osuu vuoristo, jonka läpi ajetaan usean kilometrin verran tunnelissa. Segovialla on pitkä historia, ja kaupungin silmiinpistävin monumentti onkin roomalaisaikana rakennettu akvedukti, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Akveduktin juurella on ravintola, joka on tunnettu paistetuista pikkupossuistaan ja joka on myös maailmanluokan julkimoiden suosiossa.

Akvedukti kulkee osin kaupungin alla, mistä merkkinä ovat katukiveykseen upotetut tunnukset.

Kaupungilla näkyy myös arabihistoria, sillä useat vanhankaupungin taloista on koristeltu ornamentein.

Segovian katedraali puolestaan edustaa pääosin goottilaista tyyliä. Ulkoa katedraali on varsin neutraalin näköinen, mutta sisältä se on yksi vaikuttavimpia kirkollisia rakennuksia, joissa olen käynyt.

Kamerani tehot eivät riitä tallentamaan katedraalin tunnelmaa, mutta ikkunoiden lasimaalaukset ja korkeuksiin kohoava katto sekä rakennuksen keskellä seisovat urut ovat ehdottomasti näkemisen arvoiset.

Espanjalla on pitkä kulttuurihistoria, ja se näkyy kaikkialla Segoviassa niin roomalais- kuin arabivaikutteinakin. Segovian katedraalissa on näytillä useita keskiaikaisia virsikirjoja, jotka ovat hyvin vaikuttavia.

Katedraalin keskiosassa on puinen, yksityiskohtaisin kaiverruksin koristeltu tila, jossa uskonnollisten miesten oli tapana pitää kokouksia. Tilaa ympäröivät tuolit ovat samanlaista nostomallia kuin luentosaleissa, ja kullakin kirkollismiehellä oli vakituinen oma istumapaikkansa. Kokouksien tylsinä hetkinä heillä oli tapana kaiverrella milloin mitäkin tuoliensa alapintaan - joten voidaan sanoa, että ei maailma oikeastaan paljoa ole vuosisadoissa muuttunut.

Segovian linna puolestaan herättänee useimmissa länsimaista populaarikulttuuria tuntevissa näkijöissään kummaa tuttuuden tunnetta - olenko nähnyt tämän aikaisemminkin? Todennäköisesti, sillä Disneylandin linna on rakennettu tämän espanjalaisen esikuvansa mukaan.

Segovia on myös espanjalaisen rahanpainotaidon kehto. Tätä historiaa esittelee rahamuseo Real Casa de Moneda de Segovia.

Museossa on esillä vanhimpia säilyneitä kolikkoja ja se esittelee rahatalouden historiaa aina nykypäivään ja rahan virtualisaatioon asti. Esillä on myös vanhoja rahanpainokoneita, sillä ennen aikaansa museona rakennus palveli rahanpainamona.

Arabialaisen ja länsimaisen kulttuurin rinnakkaiseloa kaupungissa pääsee osuvasti ihailemaan San Antonion fransiskaaniluostarissa, jonka sisäkatot edustavat uskomattoman hienoa puuarkkitehtuuria.

Luostari on edelleen toiminnassa, mutta puuarkkitehtuuri asettaa joitakin rajoja sen käytölle. Esimerkiksi sisäpihaa ei voida pitää avoimena, kuten on tapana, sillä muutoin kattojen puukoristelut kärsisivät kosteudesta. Myöskin kynttilöiden sytyttäminen on tehty varsin moderniksi - sujauttamalla kolikon kynttelikkölaitteeseen saa sähkökynttilän syttymään.

Luostarin ruokaliutilan maalauset puolestaan saisivat Facebookin Taidevandalismi-ryhmäläiset intoutumaan estetiikallaan.

Niin kuin Segovian katedraalissa, myös San Antonion luostarissa on vaikuttava kokoelma keskiaikaisia koodekseja.

Madridin hälyä pakoon kaipaaville Segovia on unelmakohde, varsinkin jos tekee vierailun aikana, joka ei ole kuuminta turistisesonkia, sillä eritoten aasialaisia turisteja myöhäissyksylläkin on runsaasti liikkeellä. Kaupungin tunnelma on kuitenkin meditatiivisen rauhallinen ja maisemat ovat upeat.

Museo Taurino, Madrid

Madridin härkätaisteluareena Ventas on nähtävyys itsessään, vaikka härkätaistelua ei haluaiskaan nähdä. Vaikuttavinta on rakennus itsessään, jossa pääsee kuljeskelemaan niin katsomon kuin itse härkähietikonkin alueelle. Areenan kutsuminen museoksi on monellakin tapaa harhaanjohtavaa - ensinnäkin areenalla järjestetään härkätaisteluja edelleenkin ja toiseksi museon "näyttely" koostuu muutamasta puvusta sekä videosta, museokauppa puolestaan myy varsin samaa turistitavaraa kuin muutkin Madridin vastaavista liikkeistä.

Tránsiton synagoga, Toledo

Tránsiton synagoga Toledossa on Unescon maailmanperintökohde - kuten on itse asiassa koko Toledon kaupunki. Synagoga on ulkoapäin varsin vaatimattoman näköinen rakennus, ja sisältä se on koristeltu arabialaiseen tyyliin. Seinät ovat täynnä pieniä ornamenttikuvioita ja puiset kattorakenteet kurottavat korkeuksiin kuin Nooan arkki.

Synagogan yhteydessä on myös pieni juutalaisuutta esittelevä museo.

Toledon kaupunki itsessään on upea matkakohde. Kaupungissa näkyy sen pitkä ja monikerroksinen historia - keskiaikaiset arabivaikutteet sekä juutalaisuus ja kristinusko. Keskustan kiemurtelevien katujen varsilla on museoita, kirkkoja ja moskeijoita sekä lahjatavarakauppoja, joissa myydään muun muassa kauniita koruja.

Cervantesin Don Quijote manchalainen on yhä vahvasti läsnä nykypäivän Toledossa, hän muun muassa käyttää julkisia kulkuvälineitä.

Toledon talot ovat samanvärisiä kuin syksyinen vuorimaisema.

Reina Sofia, Madrid

Reina Sofian museoon Madridiin on koottu Pablo Picasson (1881-1973) syntymän jälkeen tehtyä taidetta - ennen vuotta 1881 tehty taide puolestaan löytyy massiivisesta Pradon museosta miltei Reina Sofiaa vastapäätä.

Picassokin aloitti naturalistisella tyylillä, jota edustaa Nainen sinisissä (1901). Maalauksessa yhdistyy ylevä ja alhainen: naisen vaatteet ovat juhlavat, yläluokkaisen, aatelisen naisen vaatteet. Meikki kuitenkin on räikeä - ilmeestä puhumattakaan. Ihminen on pohjimmiltaan sitä, mitä hän on, eikä sitä voi vaatteilla muuttaa; vaikka huora pukeutuisi hienoihin vaatteisiin, hän ei kuitenkaan naturalismin estetiikan (tai etiikan) mukaisesti muutu hienoksi naiseksi, koska ympäristö, perimä ja sosiaaliluokka vaikuttavat siihen, mitä ihminen on.

Picasso siirtyi melko pian naturalismista kubismiin, jossa ideana on kuvata kohdetta useasta perspektiivistä yhtä aikaa - taiteilija voi teosta työstäessään vaihtaa näkökulmaa, katsoa kohdetta eri kulmista: kubistinen työ näyttää useat näkökulmat myös katsojalle. Tyyli näkyy maalauksessa Hedelmäkulho (1919) kuin myös veistoksessa Naisen pää (Fernande) (1909).

Reina Sofiassa on esillä toki muidenkin taiteilijoiden kuin Picasson töitä. Myös Ángeles Santosin maalaus Kokoontuminen (1929) on kubistinen, vaikka ei yhtä jyrkästi kuin jotkin Picasson työt. Kubismi kuitenkin näkyy maalauksessa vaihtelevina perspektiiveinä. Kokoontuminen on myös avoimesti kantaa ottava - vaikka kuvan naisilla on näennäisesti vapaus kokoontua ja pukeutua, he ovat silti maalauksessa kuin sullottuina suurennuslasin alle ja tunnelma on ahdistava, harmaa.

Reina Sofian tunneituin työ on Picasson valtava maalaus Guernica (1937), jonka turvatoimet ovat valtaisat ja jonka kuvaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Maalaus on voimakkaan vaikuttava ahdistavuudessaan ja sodanvastaisuudessaan.

Rastron kirpputori, Madrid

 Eurooppalaisten suurkaupunkien ulkoilmakirpputorit ovat aina kokemisen arvoisia, niin myös Madridin Rastro-kirpputori, joka järjestetään sunnuntaisin. Tuolloin Rastron alueen kadut ovat täynnä onenlaisia myyntikojuja - tarjolla on niin käytettyä kuin uuttakin tavaraa, käsitöitä, krääsää, vaatteita, elekrtoniikkaa, kirjoja, taidetta... lähestulkoon mitä tahansa, mitä kuvitella saattaa.

Rastroa lähin metroasema on La Latina, ja myyntikojut alkavat siitä katsottuna aivan kulman takaa - perille löytää takuuvarmasti ihmismassoja seuraamalla.

Museo de Cera, Madrid

Madridin vahakabinetti, Museo de Cera, on hauska ja kepeä museokohde vierailtavaksi.

Vahakabinetissa kohtaa niin Espanjan kuningasperheen, historiallisia tapahtumia, kuuluisia näyttelijöitä, jalkapalloilijoita, kirjailijoita ja löytöretkeilijöitä kuin myös lavastettuja rikospaikkoja sekä satuhahmoja - ja onpa näyttelyssä mahdollista päästä todistamaan myös Jeesuksen viimeistä illallista.

Lippu museoon maksaa 17 euroa, ja museokäynnin päätteksi on mahdollista päästä ajelemaan kummitusjunalla. Museo aukeaa aamulla kymmeneltä, mutta kummitusjuna-ajeluita aletaan järjestää mitä ilmeisimmin vasta yhdentoista jälkeen, joten aamuvirkku ja pikainen kävijä ei valitettavasti pääse tulemaan säikäytetyksi. Toisaalta lavastettujen rikosten ja kidutuskeinojen osasto on sen verran vaikuttava, että herkkänahkaisemmalta saattaa mennä yöunet.

Tapas-kierros, Madrid

Spanish Tapas Madridin järjestämä tapas-kierros Madridissa on ehdottoman suositeltava kokemus ryhmämatkailijoille! Kierroksella pääsee tutustumaan asiantuntevan, kieltaitoisen ja hauskan oppaan avulla useaan tapas-paikkaan, joissa ruoasta ja juomasta ei tule pula. Myös erikoisruokavaliot huomioidaan hyvin, kunhan niistä on mieluusti ennakkotieto. Kierrokselle kannattaa suunnata nälkäisenä!

Alberto Rodríguez: La isla mínima (Suosurmat)

Alberto Rodríguezin ohjaama espanjalainen elokuva La isla mínima (2014) on samanaikaisesti sekä viihdyttävä että esteettinen elokuva. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Francon jälkeiseen aikaan 1980-luvun alkuun. Pikkukaupungissa tapahtuu raakoja seksuaalismotiivisia murhia ja katoamisia, joita nuorehko, idealistinen poliisi vanhemman ja kokeneemman tutkijaparinsa kanssa kutsutaan selvittämään.

Pikkukaupunki on mikä tahansa kaupunki jossain-ei missään, jossa kärsitään köyhyydestä ja näköalattomuudesta. Ihmiset pyrkivät pois ja kohti parempaa keinolla millä hyvänsä. Poliisit kohtaavat tutkimuksen edetessä monenlaisia kurjia kohtaloita. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia, jokaisessa on niin hyvää kuin pahaakin.

Elokuvassa on useita kohtauksia, joissa kaupunkia ympäröivää miljöötä, ankeaa, karua ja omaehtoista suo- ja peltomaisemaa kuvataan ylhäältä ilmasta käsin, jolloin tärkeäksi nousee maiseman muodostama värimosaiikki, suurempi kuva, jota maan pinnalla arjessaan elävät ihmiset eivät näe. Lintumotiivi toistuu myös useissa kuvissa - voisivatpa ihmisetkin lentää vapauteen todellisuudesta, johon he ovat kuitenkin sidottuja.

Elokuvan käsikirjoitus on erittäin toimiva, sillä juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja uusia johtolankoja murhien selvittämiseksi tulee esiin koko ajan.

Miljöö on myös nostalgisuudessaan sympaattinen - 80-luvun alussa ei tietenkään ollut tietoakaan kännyköistä tai internetistä, joten poliisien käyttämät tutkintakeinot ovat huomattavasti konkreettisempia - ja antavat nykyaikaan tottuneelle ihmiselle muistutuksen siitä, että on muitakin tapoja hankkia tietoja kuin googlata tai kilauttaa kaverille.


EDIT 2016: La isla mínima tuli tammikuussa Suomen ensi-iltaan nimellä Suosurmat. Kiinnostava elokuva edelleen! Ja ajankohtainen kannanotto naisen asemaan ja (seksuaaliseen) vallankäyttöön sekä siihen, kuinka rakenteissa oleva korruptoitunut valta pääsee kasvottomasti luikertelemaan lain kouran saavuttamattomiin.

Retiron puisto, Madrid

Suurikokoinen Retiron puisto on niin ihastuttava, että sen vuoksi voisin miltei muuttaa Mdridiin. Puisto sijaitsee aivan keskustassa suurten museoiden - Pradon, Reina Sofian ja Thyssenin - takana.

Paikallisilla on tapana tulla puistoon viettämään viikonloppujaan, eikä ihme, sillä puistossa olisi mielellään viettänyt eväskorin kera koko päivän.

Puiston keskellä on suurehko tekojärvi. Järvelle vuokrataan neljän hengen soutuveneitä (7,50 e / tunti), ja soutelu onkin yksi madridilaisten suurimmista huveista. Lokakuu on ehkä parasta aikaa vierailla kaupungissa, sillä säiden suosiessa lämpötila vastaa Suomen kesää, ellei jopa hellettä, mutta ilma ei ole liian kuuma suurkaupungissa vaeltelemiseen. Kesäkohteena Madrid on paikallisten mukaan vuorien keskellä sisämaassa sijaitsevaan kaupunkiin pakkautuvan kuumuuden vuoksi lähes sietämätön.

Retiro on myös loistava lapsiperhekohde, sillä puistossa on paitsi runsaasti muusikoita (näimme muun muassa haitaristin, harpistin ja itämaisten kielisoitinten soittajia) myös lapsia kiinnostavaa ohjelmaa kuten sirkustaidetta.

Puistossa sijaitseva Kristallipalatsi on tunnelmaltaan mykistävä, mielestäni hyvin tsehovilainen. Kristallipalatsissa on kaikesta päätellen usein näyttelyitä, mutta vierailumme aikana se oli tyhjänä. On jollain lailla hyvin rauhoittavaa ja 1800-lukulaista vierailla tyhjässä, näyttävässä lasirakennuksessa, jonka ikkunaruutujen takaa puisto vyöryy sisätiloihin. Sisällä on keinutuoleja, joissa ihmiset istuivat lukemassa paksuja romaaneja antamatta uteliaiden turistien ja valokuvaajien häiritä iltapäivähetkeään.

Kristallipalatsin edessä on lampi, jossa asuu kilpikonnia.

Retiron puisto on niin laaja, ettei siitä parin tunnin visiitillä ehdi kokea kuin pintaraapaisun. Puistossa on kuulemma myös upea ruusutarha, mutta sitä emme ehtineet nähdä.

Tablao flamenco @ Cardamomo, Madrid

Madridissa on monia mahdollisuuksia mennä katsomaan flamencoa. Flamencopaikkojen kirjo on suuri, ja etukäteen tuntuu lähes mahdottomalta tehdä perusteltua valintaa paikkojen välillä. Tarjolla on niin turistiflamencoa, jossa panostetaan lähinnä näyttävii asusteisiin, kuin "aitoa" flamencoa. Jos jälkimmäinen kiinnostaa, Cardamomo on ehdottomasti suositeltava kohde.

Cardamomossa on showtime kahdesti illassa, jälkimmäinen esitys alkaa kello 22. Ostimme illallinen + flamenco -paketin (72 e), mutta ei Cardamomo kovin kummoinen ruokapaikka ole. Flamencoesitys sen sijaan oli huimaavan hyvä, ja klubi on tiloiltaan sopivan intiimi tällaiselle esitykselle.

Esitykseen kuuluu niin muusikoita (kaksi laulajaa, lyömäsoittaja, kaksi kitaristia) kuin useita tanssijoita (sekä naisia että miehiä). Paikan päällä saimme kuulla tyylin edustavan niin sanottua mustalaisflamencoa, mikä selittääkin esityksen intensiteettiä.

Laulussa kuuluivat arabivaikutteet, ja kaikki soittajat ovat erittäin ammattitaitoisia. Esitys koostuu kahdesta puoliajasta, ja meno sen kuin kiihtyy illan edetessä. Tanssijoiden jalkatyöskentelyä ei voi kuin ihailla mykistyneenä, ja musiikin rytmi vie mukanaan.

 Jälkipuoliskolla enemmän esiintynyt mustapukuinen tanssijatar oli niin määrätietoinen ja taidokas, että hän saisi eleillään tottelemaan kenet tahansa.

 Sanoitukset käsittelevät usein (epätoivoista) rakkautta, ja tällainenkin aforisminomainen helmi joukosta erottui: "Valhe on erilainen kuin totuus." Voisiko sitä osuvammin sanoa?

Paikkaa suosittelee myös The New York Times, eikä ihme.