Manyi - Kulturális Műhely, Budapest

Toinen yöelämän rouheampaa puolta edustava paikka on Manyi. Pimeän porttikongin päässä on muovisuikalein suojattu oviaukko, jonka takaa paljastuu hikinen keikkaluola. Lavalla soittaa joku paikallinen bändi, jonka musiikki on yhdistelmä punkia, folkia, rokkia ja skata. Yleisö tanssii ja tunnelma on riehakas. 

Margit körútilla on jonkin verran väkeä liikkeellä. Selvästikin II kaupunginosan poliittinen työ yöelämän puolesta on tuottanut tulosta - jos rouheutta mahdollistetaan, sitä syntyy. Silmiinpistävää on kuitenkin myös se, että vaikka ihmiset juhlivat, juopottelevat ja jointtikin tuoksuu, aivan sekaisin olevat ihmiset puuttuvat katukuvasta. Jokin on siis eri tavoin kuin esimerkiksi Helsingissä. 

Dugattyús, Budapest

Budapestissa Budan puolella sijaitsevaa II kaupunginosaa on kehitetty viime aikoina yöelämää tihkuvaksi seuduksi. Yksi ilmentymä tästä on Bauhaus-arkkitehtuuria edustavassa rakennuksessa sijaitseva Dugattyús, joka varmasti on monenmoisia asioita kellonajasta, päivästä ja tapahtumasta riippuen, mutta sinä iltana, kun me pistäydyimme siellä, tunnelma oli samankaltainen kuin Jyväskylän Vakiopaineessa: sisustus oli kouluista tuttuja puisia tuoleja, pöydät värikkäitä, vj ja dj olivat viritelleet levyt ja videot valmiiksi illan settiä varten ja pöydät olivat täynnä keskustelevia ihmisiä. Baaritiskin vierestä nousivat kierreportaat - ja jos ne käveli ylös asti, päätyi umpikujaan. Aika moni kokeili, josko portaiden päästä löytyisi lisää pöytiä. 

Dugattyús on viihtyisä ja rento hipsteribaari, ja varmasti paljon muutakin. Ehkäpä Margit körútin varrella on nykyisin sitä samaa rouheutta, jota rauniobaarit Szimpla (edelleen olemassa) ja West-Balkan edustivat parikymmentä vuotta sitten. Onko Pestin puolen gentrifikaatio jo siinä vaiheessa, että kaupunki todellakin alkaa muistuttaa enemmän Wieniä kuin itseään? Ovatko VII ja VIII kaupunginosat muuttuneet krääsän ja ylihintaisten syöttölöiden ja juottoloiden turistisaarekkeiksi? Jaa-a, jonkinlaista muutosta on ilmassa.

Art Club Ro-Ro, Narva

UG-baari Ro-Ro-klubista löytyi niin sekavia ja erimielisiä kuvauksia ja arvioita netistä, että paikan päällä pitää käydä itse. Kokemuksen laatuun liittyy varmasti myös se, mihin vuorokaudenaikaan paikalle päätyy. Baari sijaitsee tiilimakasiineissa rantabulevardin eteläpäässä ja sen terassi antaa periaatteessa Narvajoelle - käytännössä pensaaspuskien vehreä ryöppy blokkaa näkymän varsin tehokkaasti. 

Baarin sisällä tunnelma muistuttaa modernia merimieskapakkaa, viinit tarjoillaan rehellisesti hanapakkauksista. Päivän keiton saisi kahdella eurolla, ja muitakin ruoka-annoksia listalta löytyy. Gin tonic tarjoillaan tuopista, ja näin runsaaseen annoskokoon en olekaan aiemmin törmännyt. 

Baarin asiakaskunta on kansainvälisempää kuin monella muulla terassilla, venäjän lisäksi korviin osui ainakin saksaa ja englantia. 

Käyntimme osui alkuiltaan, jolloin Ro-Ro oli kiva ja rento paikka. Saattaapi olla, että öisin tämä on kaupungin villein menomesta? 

Kesäkioski Alkuviini, Helsinki

Hakaniemen torille on auennut kesällä 2025 superhipsteri viiniterassi Alkuviini. Kioski myy alkuviinejä ja mahdollisesti myös jotain muutakin (pientä purtavaa? olutta?), mutta viini on tämän paikan kärkituote. Taustalla soi kevyt elektroninen biitti ja aurinkoisella säällä terassi täyttyy ihmisistä ja koirista. Tässä on helppoa ja mukavaa piipahtaa, eikä Helsingissä todellakaan ole liikaa aurinkoisia terasseja. Torin avaruus maisemana on mukava, ja viiniä siemaillessaan voi ihmetellä Hakaniemen tietöiden etenemistä.

Pacha Mama Beach Bar, Hvar

Pacha Mama Beach Bar sijaitsee Hvarin saarella Hvarin kaupungin itäpuolella vuohipolkumatkalla  Pokonji Dol -rannalta Robinsonin rannalle Milnan suuntaan. Paikka on todella kauniisti sisustettu ulkoilmabaari-kahvila-kokonaisuus kallioiden yläpuolella rinteellä. Baarista voi myös vuokrata rantatuoleja baarin edustalla olevalta kallioiselta niemeltä.

Pacha Mama Beach Bar on hieman hintavampi paikka, mutta täysin ymmärrettävistä syistä: se sijaitsee keskellä ei mitään. Baari on sisustettu valkoisin verhoin, pöydät ja penkit on maalattu vaalealla turkoosilla, ja katokset suovat suojaisaa varjoa paahtavassa auringossa. Sisustus on mietitty pieniä yksityiskohtia myöten - vessa, jossa ensin ajattelin saavani ensimmäisen kroatialaisen huussikokemukseni, osoittautuikin kekseliääksi diy-henkiseksi vesivessaksi, joka oli paitsi äärimmäisen siisti, varustettu myös laamakuvioidulla vessapaperilla...

Palvelu Pacha Mamassa on erittäin ystävällistä, ja kiireetön ihminen pääsee täällä todellakin lomatunnelmaan.

Sultan pub, Istanbul

Ravintola-kahvila-baari Sultan pub sijaitsee aivan Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan tuntumassa ja se ansaitsee maininnan hienonäkymäisen kattoterassinsa tähden. Katutasossakin voi nauttia kahvilan ja baarin antimista, mutta ympäristö on hälyisä. Kattoterassille kiivetään portaita noin viiden kerroksen verran. Sisätiloissa on ravintola, mutta juomien nauttimista varten on pieni mutta verraton (tosin keittiön savupiipusta saattaa tuprahtaa varsin tymäkätkin savut) terassi rakennuksen katolla.

Näkymä aukeaa Aasian suuntaan ja paikka on loistava paitsi pientä lasillisen äärellä pysähtymistä varten myös valokuvien ottamiseen. Ainakaan pikkupurtavaravintola-annoksissa sen sijaan ei ole kehumista - halloumiherkku näytti kuvassa houkuttelevalta, mutta todellisuus oli totaalisen ei menny niinku Strömsössä -tasoa: annos oli ihan hyvän makuinen (voiko halloumi maistua pahalta?), mutta kokonaisuutena ja varsinkin ulkonäöltään hyvin vaatimaton.

Istanbul on varsin maallinen kaupunki eikä oluen nauttiminen lähtökohtaisesti tuota ongelmia. Kaupungissa saattaa kuitenkin tulla alkoholin suhteen vastaan yllättäviä tilanteita - vaikuttaa olevan alueita, joiden kahviloiden valikoimassa ei ole olutta (näihin törmäsimme esimerkiksi kävellessämme Beyoglun kaupunginosasta alamäkeä Bosporinsalmea kohti ja myös Kabatasin laivaterminaalin rantabulevardilla, jolla on useita terasseja).

Toisaalta joissain ravintoloissa on saatavilla olutta ja muita alkoholijuomia, mutta ruokalistaan ei ole merkitty niiden hintoja ja ne voidaan tarjoilla hyvinkin matalalla profiililla - eräässä kalaravintolassa Eminönün tai Cagaloglun alueella vanhassa kaupungissa oluemme tarjoiltiin tavallisista suurista laseista, jotka oli päällystetty tummansinisellä pinnoitteella - näin lasin sisällöstä ei käytännössä voinut tehdä mitään päätelmiä, ja koska hintoja ei ollut merkitty minnekään, ravintolalle näytti jäävän tarpeen tullessa mahdollisuus näyttää siltä, että siellä ei alkoholia myytäisi.

Bar & Bistro Belge, Helsinki

Olen aina mieltänyt Belgen olevan after work -tyyppinen pistäytymispaikka, ja mielikuva lienee jokseenkin oikea. Yläkerrassa on ruokapuoli, joka on peruskiva. Palvelu on ystävällistä ja sopivan nopeaa, mitään ei tarvinnut odotella liian kauaa mutta kolmen ruokalaijin menua syötäessä ei myöskään tarvinnut kiirehtiä, mikä oli mukavaa.

Alkuruokavohveli oli melko täyttävä kokemus. Kasvispääruoka (munakoisoa, vuohenjuustoa ja ratatouillea) oli varsin tavanomainen - sellainen lopputulos, johon kotonakin voi päästä sen kummemmitta kokkikyvyittä. Jälkiruoka suklaafondant oli päässyt paistumaan hieman liikaa, joten se oli jokseenkin kuivakka.

Ruokalista on sellainen, että sieltä löytyy valinnanvaraa varsin moneen makuun. Ihan perusjees kokemus siis.

Kuja Bar & Bistro, Helsinki

Kuja Bar & Bistro sijaitsee Hakaniemen Merihaan puoleisella reunamalla. Paikka on tunnelmaltaan mukava ja välitön ja ensivisiitin torstai-iltana paikka oli varsin täynnä. Ja ruoka: olipa hyvää! Purilaisannos oli juuri sopivan kokoinen. Sämpylä oli maukas ja täytteitä runsaasti ja melko luovasti, makuyhdistelmä oli kerrassaan toimiva. Pääruokasalaatti oli runsas ja hyvännäköinen. Jälkiruokalistan suklaafondant oli täydellinen - se oli paistettu juuri sopivan kypsäksi siten, että sydän oli sula, ja sen kera tarjoiltu vaniljajäätelö vei kielen mennessään. Suosittelen paikkaa lämpimästi!

Lost in Esplanada, Lissabon

Lost in Esplanada on värikkään hippimäinen kahvila tai baari Bairro Alton kaupunginosassa muutaman askeleen päässä Bairro Alton kaupunkiin päin antavan näköalatasanteen, Miradouro de São Pedron de Alcantaran huikeista maisemista.

Talviaikaan Lost in Esplanadan terassi on muovitettu, joten maisemasta, ruoasta ja juomasta voi nauttia hytisemättä. Toastit ovat valtavia, wrapit puolestaan lähinnä koristemaisia. Tunnelma on loistava!

Boheem, Tallinna

Tallinnan vanhakaupunki on kaunis, mutta mikäli vaeltelu sen muurien sisäpuolella alkaa kyllästyttää eikä ostoskeskuskokemus kiinnosta, kannattaa suunnata Kalamajan kaupunginosaan, jossa sijaitsee muun muassa Kahvila Boheem. Boheem on oivallinen pistäytymispaikka, jossa voi nauttia kahvin, hetkellisen istuskelujuoman kuten Martinin tai vaikkapa lounaan. Laivaturisti löytää satamasta Kalamajaan helposti kävelemällä, laiskottelija voi nousta raitiovaunuun. Matka ei ole pitkä ja alueella on mukavaa ihan vain vaellella, sillä arkkitehtuuri on erilaista kuin Suomessa, voi ihastella vanhoja ja jokseenkin rapistuneita puutaloja ja alueella on myös kirpputoreja.

Szimpla, Budapest

Budapestin Szimpla, yksi maailman parhaista baareista! Raunioestetiikkaa ja rentoa meininkiä kaipaaville sieluille & ruumiille, jotka eivät pelkää askeettisia wc-olosuhteita. Tosin inflaatio tai ahneus lienevät vaikuttaneen täälläkin, sillä oluttuoppia ei enää suinkaan saa neljälläsadalla, vaan sen hinta oli noussut 550 forinttiin - no, noin kahden euron hintatasossa mennään silti.

Cuba Libre Bar Kuznetsky, Moskova

Cuba Libre on hauska baari Moskovassa Kuznetsky-kävelykadulla. Baari on tummasäyisesti sisustettu, mutta musiikki ei vastaa seinien sävyä jaan on pikemminkin klubimusiikkia, joka tuntuu jossain muodossaan soivan jokaisessa moskovalaisessa paikassa, olipa sitten kyseessä ruokaravintola, kahvila tai baari.

Tavanomaisena iltana baari oli puolillaan ihmisiä, ja jossain vaiheessa musiikki käännettiin baarivolyymiltä yökerhovolyymille, jolloin pöydässä keskusteleminen hieman hankaloitui. Bileiltana baari puolestaan muuttui lähes puhdasveriseksi yökerhoksi, tosin sillä tavoin hauskalla tavalla, että baarisisustus ei kadonnut minnekään: tanssilattia syntyi baaritiskin edustalle, ihmiset tanssivat penkeillä kuin myös baaritiskillä. Illan dj:t soittivat menevää musiikkia, toisaalta joitain ysärihittejä kuten hyvinkin yllättävästi Bomfunk mc:n Freestylerin tai raskaamman musiikin puolelta Nirvanaa, toisaalta nykytanssihittejä kuten Gangnam stylen. Myös venäläisiä kappaleita soitettiin, mutta selkeästi vähemmän kuin kansainvälisiä hittejä.

Bilettäjät olivat iältään jotain kahden- ja kolmenkymmenen väliltä, hipsterivivahteella, mutta paikka ei ole missään nimessä teinihelvetti. Ovimiehet pitävät melko tarkkaa kontrollia sisään valittavien ihmisten suhteen (ainakin miesten osalta), kaikilta tarkastetaan laukut ja osalta taputellaan povitaskutkin. Sisäänpääsyvaikeuksissa rahasta saattaa olla iloa.

Hyvät bileet!

Caffe Bar Bard, Dubrovnik

Kun kävelee kaupunginmuuria ja lähestyy vanhaa satamaa, voi havaita muurin ulkopuolella tällaisen näyn:

...ja oivaltaa samantien haluavansa itsekin paistattelemaan laskevan ilta-auringon valoon lasillisen äärelle. Paikan nimi on Caffe Bar Bard. Sisäänkäynti puolestaan näyttää tältä:

...ja niinpä, vaikka paikka mainitaan myös matkaoppaissa, siellä ei ole valtavaa ruuhkaa. Sisäänkäynti on paitsi kryptinen, myös sellaisessa osassa vanhaakaupunkia, jossa ei ole erityisesti muita turistihoukutuksia - toki muutama ravintola sekä runsaasti apartments-kylttejä, joita muutoinkin on ympäriinsä.

Muista kahviloista, baareista ja ravintoloista poiketen tässä paikassa ei ole pöytiintarjoilua ja niinpä tipit on laskettu suoraan mukaan hintoihin, jotka ovat varsin kohtalaisia. Valitsin juomakseni Martini Biancon (31 kunaa), joka tarjoiltiin ihanan kerettiläisesti jäiden ja sitruunan kera (en ole koskaan ymmärtänyt oliivin funktiota tässä juomassa - tosin vielä sitruunaviipalettakin parempi ratkaisu on lime).

Auringon laskettua paikka näyttää illanhämyssäkin valokaapeleineen tunnelmalliselta - lokakuun illat vain ovat sen verran viileitä, että viluinen turisti kaipaa vähintäänkin huivin harteilleen.

Bar Celona, Helsinki

Bar Celona on ehkä enemmän ruokaravintola kuin baari. En kuitekaan käynyt paikassa syömässä vaan juomassa, mutta ruoka-annokset kyllä näyttivät hyviltä. Sangria on kelvollista, mutta Bar Teoksen sangria oli huomattavasti maistuvampaa ja kuplivampaa. Bar Celonan sisätilat ovat varsin pienet mutta siksi juuri kotoisat, terassi on melko suuri.

Käynti oli ensimmäiseni mummotunnelissa. Meno lauantai-iltana oli aika huimaa - jotain siltä väliltä, kuin olisi ollut ulkomailla tai ruotsinlaivalla - kokemus tämäkin. Illan artisti revitteli ulkolavalla kaikkien tuntemia kestohittejä ja kansa juhli. Sisäpiha terasseineen on kivan näköinen, tuuleton ja suojaisa. Syyssadekaan ei juuri vaikuttanut sisäpihan juhlijoihin.

Behave @ Art Goes Kapakka, Cafe Piritta, Helsinki

"Hyvä tanssija on seksikäs. Hyvä tanssija ei tee virheitä. Hyvä tanssija..." Kimmo Alakunnaksen tanssiteos Behave alkaa monologilla hyvän tanssijan määreistä. Tai onko teksti alun perin tarkoitettu monologiksi vai dialogiksi, jää itse asiassa tämäniltaisessa esityksessä paljastumatta, sillä tanssijoista toinen, Päivi Salminen, on kipeänä, ja Kimmo Alakunnas esittää teoksen yksin.

Behave on teos, joka kertoo "kaikesta siitä mikä ärsyttää". En ole kovin tottunut tanssin katselija, joten kokemusta helpottavat huomattavasti tanssijan repliikit. Alun monologin jälkeen nähdään sarja kohtauksia, joissa on minä ja hän. "Tässä olen minä, joka..." esimerkiksi on junanvaunussa tekemässä töitä, ojentamassa pudonnutta lapasta ohikulkijalle tai opettamassa tanssiliikkeitä. Tanssija kuvaa tilanteen. Sitten "ja tässä on hän, joka..." on kohtauksen toinen osapuoli, jonka toiminnan tanssija myös kuvaa. Sen jälkeen seuraa "ja tältä minusta sitten tuntui..." -osio, joka lopulta alleviivaa kaiken sen, mikä ärsyttää. Tämä teoksen alkupuoli esittäää ironisen ja humoristisen näkemyksen arjen tilanteista.

Sitten siirrytään mykkään tanssin maailmaan, ensin yhä edelleen ironian teemaa jatkaen, nyt musiikin säestyksellä, kappaleen, jossa lauletaan "Well, I can serve you tea and behave and behave and behave".

Kappale ja siihen tehty koreografia osoittavat ärsyyntymisestä seuraavaa turhautumista hienosti. Loppuosan hiljaisen tanssin ja pianokappaleen säestämän tanssin koin kuvaavan etäisyyttä ja jonkin (uudelleen)löytämistä, mutta myönnän vajonneeni omiin ajatuksiini eikä tulkinta välttämättä ole perusteltu.

Art Goes Kapakka -festarin vahvuus on siinä, että ihmisen ei tarvitse välttämättä hakeutua taiteen luo, vaan taide saapuu ihmisen luo. Tässä on myös heikkoutensa - Cafe Pirittan ikkunoiden eteen oli raivattu tilaa tanssiesitykselle, mutta lattiakohtaukset jäivät takapöydistä näkemättä ja arvailujen varaan. Myös se, ärsyyntyykö katsoja eestaas ramppaavista esityksestä kiinnostumattomista muista asiakkaista, on henkilökohtainen kokemus. Tosin esityksessä, joka käsittelee "kaikkea sitä mikä ärysttää", omat ärsytyksentunteensa voi kokea myös esityksen osana.

Katri Kauppala duo @ Korjaamon Vintti, Helsinki

Korjaamon Vintti, Helsinki 3.8.2012

Korjaamon Vintti on tunnelmallinen keikkatila ja sopii mainiosti musiikin fiilistelypaikaksi. Katri Kauppala duon keikalle saavuimme harmillisen myöhään ja ehdimme kuulla vain keikan loppuosan. Perjantain keikka kuului Souls-klubisarjaan, mutta Kauppala on mahdollista nähdä Vintillä myös Folks-sarjassa 29.8 - ehkäpä silloinkin paikalle, mutta aiemmin?

Tunnelma keikalla oli kuin amerikkalaisessa elokuvassa tai tv-sarjassa: nainen (Katri Kauppala) lavalla laulaa sielukkaasti ja isosti, mies (Teemu Kekkonen) koskettimissa soittaa pehmeästi, spottivalo taittuu taustaverhon vihreitä laskoksia pitkin, yleisö hehkuu lämpimässä hämärässä valaistuksessa, kynttilät pöydillä luovat tunnelmaa. Ajatus siitä, että kyseessä olisikin amerikkalaisen elokuvan sijaan vaikkapa itäeurooppalainen elokuva, ei sovi lainkaan tilanteeseen.

Kuulimme tällä kertaa vain cover-kappaleita, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, millaista on artistin oma tuotanto. Tällä keikalla yleisö oli hyvin mukana ja tunnelma kokonaisuudessaan oli lämmin. Kerrassaan elokuun alkuun sopiva keikka. Rolling in the deep - kyllä.

K-X-P ja Hidria Spacefolk @ Kuudes aisti, Helsinki

Ensimmäistä kertaa järjestetty Kuudes aisti kyläjuhla/kaupunkifestivaali oli lähes loppuunmyyty. Lähdin lauantaina koettamaan onneani lippujonoon. Jono alueelle oli alkuillasta pitkä mutta se eteni sutjakkaasti. Jeesusbussia ei paikalla ollut mutta yksi megafonipaasaaja valisti jonottajia muun muassa aviottoman seksin vaaroista - aika klassiset aiheet tällä puhujalla, ja jutuissa oli jonkin verran toistoa.

Toiston huomasimme, koska jouduimme jonottamaan jonon kahdesti läpi. Ensijonotuksen jälkeen portilla meidät ohjattiin päivälipunostojonoon, joka olikin toinen jono ja huomattavasti lyhyempi. Lippukuitti kädessä ei kuitenkaan suinkaan ollut asiaa suoraan aluelle, vaan uudestaan pitkän jonon perukoille. Neuvostonostalgian henkeä havaittavissa. Muutoin järjestelyt toimivat sujuvasti ja hyvässä hengessä.

Festarialue on urbaani, mutta monine ruokakojuineen, juomapisteineen, lavoineen ja terasseineen kokonaisuus oli viihtyisä.

K-X-P:n keikka päälavalla oli tanssittava, mutta harvinaisen harva yleisöstä tanssi. Oliko ajankohta liian varhainen? Oliko eilisestä vielä liian vähän aikaa? Onko coolimpaa seisoskella vakavana? Bändin viimeinen kappale tosin oli aivan liikaa, ainakin minulle. Se oli loputtoman oloinen sekoiluvenytys, jossa tuntui, että kukin soittaja vuorollaan innostui masturboimaan omaa soitintaan ja kun yksi kyllästyi, kappale ei loppunut, koska toinen innostui. Ehkä joissain piireissä näitä akteja kutsutaan sooloiksi, mutta tässä yhteydessä sooloista puhuminen on kaunistelua. Onnistuneempi lopetus olisi ollut jokin tajunnan- ja ruumiinräjäyttävä energiapommi. Nyt keikasta jäi lopuksi sellainen olo, kuin olisi ollut seuraamassa vierestä soittajakaverusten treenikämppäsessiota, itse mukaan osallistumatta. Se ei liene keikan idea?

Hidria Spacefolk soitti heti K-X-P:n jälkeen takalavalla ja teki sen, mihin K-X-P ei tällä kertaa pystynyt - oli energinen, tanssittava ja kerrassaan menevä. Viimeisen biisin jälkeen jäi hyvän keikan fiilis.

Muutoinkin päivälippukokemus (=oikeuttaa oleiluun vain ulkona, ei pääsyä illan klubeille) oli positiivinen, mihin kylläkin hyvällä säätilalla oli osuutensa. Festarilla oli hyvä henki ja satunnaisten ihmisten kanssa oli mukavaa jutustella. Leppoisaa ja kivaa! Ensi vuonna uudestaan?

Siiderifestivaalit @ Kuikka, Helsinki

Nyt seuraa hetkinen elitististä juomabrassailua, eli fiilikset tämän kesän Siiderifestivaaleilta. Havaitsin Siiderifestivaalien olemassaolon viime syksynä, jolloin ehdimme maistella listan läpi lukuun ottamatta jotakin loppuunmyytyä juomaa ja kotimaista vaihtoehtoa, joka ei ollut kiinnostava.

Nyt kesällä maistelukerta taitaa jäädä yhteen, mutta neljä uutta siideriä tuli koettua, ja kokemukset olivat kovin yllättäviä.

Aloitimme kahdella juomalla: Yarlington Millillä ja Kingstone Blackilla. Vaikka nimistä ei niin voikaan päätellä, kyse on kahdesta saman panimon tuotteesta, joissa on paljon samaa sekä ratkaiseva ero. Molemmat ovat englantilaisia.

Yarlington Millistä (yhdyssanavirheitä harrastava) esite kertoo seuraavaa: "Tämän puolikuivan Single Variety siiderin omenat kypsyvät marraskuussa ja siideri kypsytetään hitaasti kesää kohden. Näin saadaan rikas ja täyteläinen maku tähän Yarlington Mill omenalajikkeesta valmistettuun siideriin. Harvinainen herkku, jota ei aina ole saatavilla."

Kingstone Blackia puolestaan kuvaillaan näin: "Kingston Black omenalajikkeesta valmistettu Single Variety Vintage siideri. Tämä omenalajike on siiderimaailman tunnetuin ja siitä valmistettua siideriä on ollut kautta aikain tapana nauttia juhlahetkinä."

Molemmat edellä mainitut ovat väritlään hyvin tummia - en ole koskaan aiemmin juonut näin tummaa siideriä. Maku on molemmissa hyvin omenainen ja sikäli muistuttaa kotitekoisen omenamehun makua.Yarlingon Mill on puolikuiva (tai puolimakea), ja todellisuudessa hyvin makea! Suorastaan siirappimainen, ja tujuudessaan jollain lailla jopa sherryinen. Tämä siideri sopisi pikkiriikkiseksi lasilliseksi jonkin jälkiruoan kera - puolen litran tuoppi on aivan liikaa. Kingstone Black eroaa Yarlington Millistä siinä, että se on kuiva ja todella kuiva onkin. Molemmat juomat ovat varsin rankkoja kokemuksia!

Kolmas kokeilu juoma on nimeltään Rozel-Rose Pear Cider Jerseystä. Esite kuvailee 0,75-litran pullossa myytävää juomaa näin: "Rozel-Rose yhdistää kahden juoman parhaat puolet - päärynäsiiderin ja trendikkään Rosen. Herkullisen vaaleanpunainen, raikas ja mieto makunautinto Jerseyn-saarelta." Tähän ostokseen päädyimme, koska toinen 0,75-koossa myytävä juoma, La Pommeraire Dry Ranskasta, oli jo loppuunmyyty.

Rozel-Rose oli täydellinen yllättäjä. En erityisesti juo päärynäsiideriä ja roseviiniä vielä sitäkin vähemmän. Väri oli totaalisen tyttöpinkki ja olemus kupliva. Maku on äärimmäisen karkkinen ja makea - se muistuttaa geneerisesti kaikkia pinkkejä ja punaisia karkkeja, esimerkiksi Haribon kirsikkakarkkeja tai kirpeitä pinkkejä pääkalloja, joita voi ostaa irtokarkkeina. Ja mikä uskomattominta: se on todella hyvää!

Viimeisen kokeilun piti olla varmin: Magners Irish Pear w. Natural Ginger. Magners eli Bulmers omenana on ehkä maailman parasta siideriä ja peruspäärynäkin menee. Baarimikko kertoi inkivääriversion suunnatun erityisesti Australian markkinoille. Inkivääri-Magnersia esite kuvailee seuraavasti: "Puolimakea päärynäsiideri, johon on lisätty aitoa tuoretta inkivääriä. Mielenkiintoinen ja raikas makunautinto." Sana "mielenkiintoinen" herätti etukäteen hieman epäilyä, mutta otsimme yhden. Onneksi vain puoliksi. Haju (kyllä: tuoksusta ei oikein tässä yhteydessä voi puhua) oli samanlainen kuin maku. Ja mikä se sitten oli? Julkinen vessa. Hyi vittu ( + anteeksi). Siis toisin sanoen jokin hyvin yleisesti käytetty pesuaineen esanssi. Yhhyh! En suosittele kenellekään.

Kesäiset kokeilut olivat siis varsin erikoisia ja yllättäviä. Mukavaa, että erikoisia ja jännittäviä siidereitä on tarjolla! Monia makuja jäi vielä testaamatta, onneksi ketjuun kuuluvat kapakat myyvät festivaalin jälkeenkin hyllyyn jääneitä makuja. Siiderifestivaali on ehdottomasti yksi suosikkifestareistani!

Mann's Street, Helsinki

Olen ollut Mannsilla aiemminkin pari kolme kertaa, enkä edelleenkään erityisesti tuntenut oloani kotoisaksi siellä - ehkäpä baari yksinkertaisesti on makuuni liian homo. Plussana mainittakoon varsin laaja karaokelista, josta huolimatta volyymitaso pöydissä on keskustelukelpoinen. Tanssiakin voi, mutta täysin karaokettajien ehdoilla - slovarit, oopperamusiikki, iskelmäpop ja Rihanna; tyyli vaihtelee randomilla, ja seuraksi on mahdollista saada rakastan maailmaa ja teitä -humalassa oleva lesbotytsi (ärsyttävyyskategoriassa samassa lokerossa öseltävän heteromiehen kanssa). Skumppapullo 21 e, ei tarjoilla jäähdyttimessä.