Lea Ypi: Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa

 

Atena 2023. Nextoryn äänikirja, 10 h 43 min.

Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa kertoo Albaniasta keskittyen Ypin lapsuuteen ja nuoruuteen 1980- ja 1990-luvuilla. Teoksen kertojanääni on viehättävä: se välittää kokemuksen lapsena olemisesta mutta kuitenkin suhteuttaen lapsen kokemuksia ja tulkintoja suurempiin konteksteihin. 

Teoksen alussa kuvataan elämää sosialistisessa ja muun maailman näkökulmasta suljetussa Albaniassa. Sitten vuonna 1990 valtio romahtaa ja järjestelmä vaihtuu yhtäkkiä diktatuurista demokratiaan. Vanhat totuudet eivät enää pidä paikkaansa - eivät valtion tai koululaitoksen tasolla, mutta eivät myöskään perheen tasolla. Perheen historia ja poliittiset ajatukset paljastuvat lapselle aivan uudessa valossa.

Länsimaisten vaikutteiden saapumista kuvataan konkreettisesti turistilasten ja Coca-Colan avulla: Coca-Cola-tölkki (tyhjäkin sellainen) oli niin arvokas tavara, että jos sellaisen sai, sitä pidettiin ruusumaljakkona olohuoneessa ja sen katoaminen saattoi johtaa ihmissuhteiden katkeamiseen. Sittemmin valtion avauduttua muuhun maailmaan myös Coca-Cola normalisoitui.

1990-luvun lopulla, vuonna 1997 Albaniassa puhkesi sisällissota. Olen aiemmin lukenut yhden Albanian historiaa käsittelevän teoksen, mutta selvästikään 1990-luvun lopun tapahtumat eivät siitä lukukokemuksesta jääneet mieleeni. Ypi kritisoi kirjassaan länsimaiden tulkintaa sisällissodan syistä (etnisyys, kielelliset ja kulttuuriset erot maan etelä- ja pohjoisosien välillä) ja korostaa itse yhteiskunnan sekavaa tilaa ja talouden romahtamista levottomuuksien taustalla. Teoksen epilogissa Ypi kertoo Albaniasta lähdettyään opiskelleensa yhteiskuntafilosofiaa, mikä selittää teoksen kertojanäänen kerroksellisuutta. 

Vapaa sopii hyvin äänikirjana kuunneltavaksi, sillä luvut ovat toisaalta tapahtumavetoisia ja toisaalta eri teemoja osuvasti pohtivia ja konkretisoivia. Mikrohistoria näyttää lähihistorian suuria käänteitä yksilötasolla ja tekee niistä samastuttavia ja kiinnostavia. Epilogissa Ypi ironisoi sitä, kuinka länsimaiset yliopisto-opiskelijat ihannoivat sosialismia: oikea sosialismi on vasta tulevaisuudessa, vielä toteutumatta, ja esimerkiksi Albanian sosialismi, joka Ypille on lapsuuden arjesta tuttu, ei vain ole oikeaa sosialismia - vaikka termistö ja siteerattavat yhteiskuntafilosofit samoja olisivatkin. Länsimainen kulttuuri saa teoksessa osansa ideologisesta kritiikistä.

Lekuresin linna, Saranda

Sarandan rantakaupunkia Albanian etelärannikolla hallitsee vuorelta käsin Lekuresin linna. Linnavuoren huippu on varsin patikoitavan matkan korkeudessa, joskin matkalla näimme sekä masokistisen ylämäkipyöräilijän että useita huipulle suunnanneita takseja.

Reitti Lekuresin linnaan kulkee linnavuoren sisämaanpuoleista reunaa, mistä linnalle on myös viitoitus. Linnavuorelle pääsee mahdollisesti kapuamaan myös rannikonpuoleista reunaa pitkin, ja se näytti jokseenkin seikkailulliselta - sillä Saranda on keskustaa ja keskustan rantabulevardia lukuun ottamatta varsin muutoksen kourissa oleva kaupunki: kaikkialla rakennetaan, tai tarkemmin sanottuna kaikkialla on eri vaiheissaan olevia rakennustyömaita. Turismiin panostetaan täysillä, mutta panostus on vielä omalaatuisesti aluillaan. Sarandan reunamilla ja vuorenrinteillä törmää siis katkeaviin ja katoaviin teihin, eri valmiusasteissa oleviin rakennuksiin ja hiekkapölyyn. Puut eivät matkailijaa varjosta, sillä Albanian puusto vaikuttaa pitkälti maan tasalle hakatulta, ainakin vuorilla.

Lekuresin linnaan kannattaa kiivetä ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin maisemat linnavuorelta ovat upeat: Sarandan kaupunki lepää lahden ympärillä ja vastapäätä on hieman usvainen Korfu.

Toiseksi Lekuresin linnassa on ravintola. Päiväsaikaankin syöjiä oli, ja usea ravintolassa piipahtanut kyseli illan ohjelmasta ja menusta - kaikesta päätellen ravintolassa kannattaisi syödäkin.

Ravintolan sisätilat ovat pienehköt mutta elegantit, ulkoterassilla tilaa tuntuu olevan lähes absurdin paljon - terasseja on useassa eri tasossa, jokaisella on hieman erityyppinen kalustus ja asiakaspaikkoja on satoja. Herää kysymys, järjestetäänkö täällä joskus jotain megabileitä - ja jos ei, niin kannattaisiko?

Butrint, Albania

Butrintin arkeologinen raunioalue Etelä-Albaniassa, lähestulkoon Kreikan rajalla, on näkemisen arvoinen paikka - ja myös Unescon maailmanperintökohde.

Pääsyliput Butrintin alueelle maksavat 700 lekeä, noin viisi euroa.

Alue on paitsi käveltäväksi varsin laaja, myös yksi ajalliselta jänteeltään laajimpia kohteita, joissa olen käynyt: Butrintissa on raunioita antiikin ajoilta ainakin 1500-luvulle asti.

Butrintin viilentävissä metsävarjoissa on miellyttävää viettää polttavan kuumaa kesäpäivääkin, ja alueella saa kulumaan kevyesti useita tunteja. Koska alue on niin suuri, isotkin ihmismäärät maastoutuvat sinne varsin hyvin linnan aluetta lukuun ottamatta - sillä ruuhka tuntui osin ahdistavaltakin. Muutoin alueella oli rauhallista ja miellyttävää, historiamielikuvitus lähti lentoon erinäisten vuosisatojen halki!

Syri i Kaltër, Albania

 
Sarandan lähellä oleva luonnonihme, Syri i Kaltër (englanniksi nimellä Blue Eye) on uskomattoman kaunis keidas keskellä kuivaa sisämaata - aivan ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.

Retkiä tälle lähteelle järjestää muun muassa rantabulevardin puolivälissä oleva keltainen ufon näköinen turistipallura. Autokyydistä veloitetaan kymmenen euroa per henki, ja lisäksi kansallispuiston portilla jokainen ostaa viidenkymmenen leken (euro on noin 140 lekeä) hintaisen lipun.

Sininen lähde on äimistyttävä. Vuorilta valuu kylmiä, kirkasvetisiä puroja lähteelle, jonka vesi pulppuaa yli viidenkymmenen metrin syvyydestä, ja jatkaa sitten pienenä jokena tai kanavana matkaansa maataloutta harjoittavan laakson läpi. Vesi on noin kymmenasteista ja lähteessä on mahdollisuus uida.

 Lähteellä on myös ravintola sekä yöpymismahdollisuus kotamaisissa pikku mökeissä. Tällaiseen paikkaan voisi olla aivan mahtavaa tulla yhdeksi yöksi, kuunnella yön läpi kosken kohinaa ja ihailla näyttävää lähdettä, kun ateriointikin onnistuu ravintolassa. Tällainen majoitusmatkakin mahdollisesti olisi neuvoteltavissa turistipalluran työntekijöiden kanssa. Hintakaan ei voine mitäään aivan järkyttävää olla, sillä hintataso maassa on hyvinkin edullinen.

Näyttää siltä, että turismi Sarandan alueella on vahvassa kehittymisen vaiheessa - pieniä päivämatkoja ei juurikaan näytetä markkinoitavan, vaikka näkemistä kyllä kaupungin ympäristössä riittää.

Miranda Vickers: The Albanians - A Modern History

I. B. Tauris 2014. 295 s.

Miranda Vickersin kirja Albanian historiasta keskittyy käsittelemään Albanian tilannetta alkaen  ottomaanien ajalta, 1600-1700-luvulta, nykypäivään, 2010-luvulle asti.

Albanialaisuus vaikuttaa teoksen valossa ilmiöltä, joka on samanaikaisesti voimakkaan patrioottista ja kulttuuritietoista mutta samanaikaisesti voimakkaan sisäisen ristiriitaista - Vickersin teoksen valossa sekä albanialaisuudesta käsin katsottuna että Albanian naapurivaltioiden näkökulmasta tarkasteltuna tuntuu osittain jopa ihmeeltä, että Albanian valtio ylipäätään pääsi syntymään. Valtion ja kansan historiaa kuvatessaan Vickers käyttää runsaasti kurjuuden sanastoa (sanapari "äärimmäinen köyhyys" toistuu usein). The Albanians - A Modern History valottaa myös Kosovon asemaa nykyistenkin Balkanin konfliktien ytimessä varsin hyvin.

1800-luku oli kansallisen heräämisen aikaa koko Euroopassa. Suomessa fennomaanien iskulauseena oli "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia". Vickersin mukaan albanialaiset olivat samankaltaisessa tilanteessa: "Just as we are not and do not want to be Turks, so we shall oppose all our might anyone who would like to turn us into Slavs or Austrians or Greeks, we want to be Albanians".

Siinä missä suomenkin kirjakieltä viilattiin nykykuosiin 1800-luvun loppupuolella, kielikysymys oli akuutti myös Albaniassa, mutta kiistaa virisi jo käytettävästä kirjaimistosta: pitäisikö käyttää kreikkalaisia, arabialaisia vai latinalaisia kirjaimia? Yhtä lailla kuin suomen -otta/-oitta-verbikiista päätyi sekaannuksia aiheuttavaan kompromissiin, niin päätyivät albanialaisetkin vuonna 1908 säädetyssä kielilaissa - tuolloin todettiin virallisiksi kirjaimistoiksi latinalaiset ja arabialaiset aakkoset. Vuotta myöhemmin Albania sitten siirtyi latinalaisten aakkosten kannalle.

Kirjaimistovalinnan vaikeus heijasteli albaanien sisäisiä kulttuurieroja - maan alueella harjoitettiin useita uskontoja, ja kirjaimistot liittyivät paitsi uskontoihin myös siihen, mihin kulttuuripiiriin kansakunta ankkuroituisi.

Toisen maailmansodan jälkeen Enver Hoxhan noustua valtaan kirjakielen yhdenmukaistamista jatkettiin. Koska albanialaisen kommunismin juuret ovat Etelä-Albaniassa, kirjakielessä korostettiin eteläalbanialaisia ("Tosk") piirteitä - vaikka pohjoisten murteiden ("Gheg") väitettiin olevan kielellisesti vivahteikkaampia ja rikkaampia.

Koululaitos tuntuu olleen maassa aina (?) varsin heikoissa kantimissa. Jonkinasteinen koulupakko säädettiin vuonna 1934, mutta käytännön toteutuksen estänyt viimeinen niitti oli toinen maailmansota. Tiranan yliopisto perustettiin vuonna 1957 - ennen toista maailmansotaa Albania oli ainoa Euroopan maa, jossa ei ollut yliopistoa. Hoxhan hallinnon ansioksi voidaan kuitenkin laskea kansan lukutaidon kehittyminen - vuoteen 1963 mennessä koulupakosta vihdoin oli tullut totta, jokaisen albanialaisen, sekä miehen että naisen, tuli käydä kahdeksanvuotinen peruskoulutus.

1930-luvulla valtio sekularisoitui, minkä merkkinä oli muun muassa vuoden 1937 käänteinen huntupakkolaki - maan länsimaistamiseksi määrättiin huntukielto.

Kommunismin aikana kulttuuri oli kovin säädeltyä ja kärsi sensuurista, älymystöä ei Vickersin teoksen mukaan juuri päässyt kehittymään tai sen toiminta oli hyvin rajoitettua. Albania todella kärsi kulttuurityhjiöstä. Vickers kuvailee kulttuurityhjiön seurauksia tavalla, joka nykyistenkin kulttuuripalvelurahoituksen kiristäjien kannattaisi lukea: "A common response to the stifling dullness and restrictions of daily life was shoddy workmanship or absenteeism from work."

Albania itsenäistyi vuonna 1912, ja sen jälkeen valtion taival on ollut monellakin tapaa uhanalainen. Vickersin mukaan lähes kaikilla naapurivalloilla oli kiinnostusta Albanian alueita kohtaan, ja ehkä maailmanpoliittisen syrjäisyytensä takia maa on lopulta saanut olla melko rauhassa. Toki Enver Hoxhan kommunistisen hallinnon myötä maa sulkeutui ja eristäytyi paitsi lännestä myös vuorotellen erinäisistä itäblokin maista omatoimisestikin.

Yksitysiautoja Albaniassa ei - johtoa lukuun ottamatta - ollut lainkaan ennen vuotta 1991. Tiet ovat nykyäänkin vaihtelevassa kunnossa ja ajokulttuuri hyviin erilaista kuin Suomessa, mutta koska autoja on kuitenkin yhä edelleen suhteellisen vähän, spontaanimpikin ajotyyli näyttää toimivan hyvin.

Kommunismin kaatumisen jälkeen Albania on avautunut ja suuntautunut länteen. Nato-jäsen maasta tuli vuonna 2009 ja tänä kesänä Albanian uutisoitiin saavuttaneen virallisen EU-jäsenkandidaatin aseman.

Miranda Vickersin teos piirtää suuria kansakunnan kehityslinjoja, ja yleissivistävänä teoksena se on mielenkiintoista luettavaa. Yksittäisen ihmisen kokemusten tasolla Vickers ei liiku, mutta jonkin verran hän kuvaa esimerkiksi Italiaan 1990-luvun alussa vyöryneitä albanialaisia pakolaisia ja lännen ihmetystä maan kommunismin romahtamisen aiheuttamasta lohduttomasta näkymästä - kuinka Euroopassa saattoi olla niin köyhää?

Pirjo Mellanen: Matkustin Albaniaan

 
Reuna 2013. 172 s.

Suomenkielistä matkakirjallisuutta Albaniasta on lähes mahdotonta löytää. Korjaamon kirjamarkkinoilla oli myös monia pienkustantamoja esittelemässä teoksiaan, ja tuolloin ostin Pirjo Mellasen Albania-kirjan. Matkustin Albaniaan ei ole niinkään matkaopas, vaan pikemminkin kokemuksellinen, rupatteleva teos albanialaisesta elämänmenosta suomalaisen eläkeläispariskunnan silmin.

Pirjo Mellanen ja hänen miehensä Kari Mellanen ovat ostaneet asunnon Sarandesta ja viettäneet jonkin verran aikaa Albaniassa. Matkustin Albaniaan jakautuu lukuihin, joissa kussakin on jokin temaattinen näkökulma, ja teoksesta välittyy varsin runsaasti tietoa Albaniasta pariskunnan käytännön kokemusten kautta. Myös se, että pariskunta on Suomesta, tuo heidän havaintojaan lähemmäs lukijaa; ehkä minäkin suomalaisena ihmettelisin samoja seikkoja kuin he.

Albania näyttäytyy kirjassa hyvinkin absurdina maana, jossa saanee varautua kohtaamaan hyvinkin erilaisia ratkaisumalleja ja toimintatapoja, kuin millaisiin on Suomessa tai (Länsi-)Euroopassa tottunut. Albania vaikuttaa kiinnostavalta matkakohteelta ja Mellasen Matkustin Albaniaan on mielestäni suomalaismatkaajalle suositeltavaa luettavaa ennen matkaan lähtöä, jos haluaa maasta jotain tietää. Teoksen lopussa on myös suppea suomi-albania-sanasto, joka varmasti tulee maassa tarpeeseen, sillä käsittääkseni (kuin myös tämän teoksen perusteella) albanialaisten kielitaito on varsin albaniakeskeinen...