Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu

Docendo 2022. Storytelin äänikirja, 11 h 47 min.

Operaatio Kettu -sarjan toisessa osassa soditaan pitkälti Suomen rajojen ulkopuolella. Joni on lähtenyt Afganistaniin Suomen joukkoihin. Operaatio Aavikkoketun toinen juonilinja sijoittuu Suomen maaperälle: Joakim Karhu salamurhataan Novitšokilla Joensuussa. Karhu on ollut Operaatio Punainen kettu -kirjassa kuvatussa Suomen ja Venäjän välisessä sodassa loukkaantuneen Riina Koivun huonetoveri sairaalassa, ja toki tuttu nimi myös Riinan aviomiehelle Mikaelille, joka on siirtynyt työskentelemään tiedustelun parissa. 

Operaatio Aavikkokettu kuvaa siis toisaalta sotimista kansainvälisessä kontekstissa - niin yhteistyötä kuin eturistiriitojakin -  ja toisaalta tiedustelua ja informaatiosodankäyntiä.

Kerronta on ykkösosasta tuttua Immosta: henkilöhahmot jatkavat elämäänsä siitä kohdin, mihin ykkösosassa jäätiin, ja luonnon personointi Linnan tyyliin jatkuu. Lapsiperhetematiikka on edelleen läsnä, mutta keskeisimmäksi hahmoksi perhe-elämän kuvauksen suhteen nousee tässä osassa selkeästi Riina. Riina on leijonaäitimäinen suhteessaan poikaansa Topiakseen, ja toisaalta Riinan hahmon kautta kuvataan parisuhdeongelmia, joita sodassa haavoittuneilla ja traumatisoituneilla voi olla.

Paolo Giordano: Ihmisruumis

"Komennuksen jälkeisinä vuosina jokainen heistä yritti muuttaa elämässään kaiken, kunnes muistot siitä toisesta, aikaisemmasta elämänjaksosta verhoutuivat väärään, keinotekoiseen valoon, ja he alkoivat itsekin uskoa, ettei mitään siitä kaikesta oikeasti tapahtunutkaan, tai ei ainakaan heille."

WSOY 2014. Suom. Helinä Kangas. Alkuteos Il corpo umano, 2012. 334 s.

Pidin paljon Paolo Giordanon esikoisromaanista Alkulukujen yksinäisyys (2010) ja ilahduin löydettyäni häneltä toisenkin suomennoksen. Ihmisruumiin tyylissä ja sisällössä onkin paljon samaa kuin Alkulukujen yksinäisyydessä: henkilöhahmot ovat samaan tapaan erillisiä ja yksinäisiä.

Ihmisruumis on mielestäni ennen kaikkea moderni sotaromaani. Keskeiset hahmot ovat italialaisia sotilaita ja keskeiset tapahtumat sijoittuvat Afganistaniin, vaikka henkilökuvausta toki syvennetään italialaisella lapsuudella ja nuoruudella ja romaanin loppuosan tapahtumat sijoittavat sotakomennuksen jälkeiseen aikaan ja Italiaan.

Ihmisruumista voisi pitää jonkinlaisena nykyajan tuntemattomana sotilaana. Afganistanin pölyisessä aavikkotukikohdassa asuu liuta erilaisia ja eripersoonaisia miehiä. Romaanin alkuosa keskittyy kuvaamaan tukikohdan arkea ja henkilösuhteita.

Romaanin toiminnallinen ydin on sen toinen osio, joka kuvaa yhtä, henkilöhahmojen elämän muuttavaa ja mullistavaa operaatiota.

Romaanin ydinkysymykset tiivistyvät Afganistanista palanneen sotilaan itselleen esittämissä kysymyksissä romaanin kolmannessa osiossa:

"Oli helpompaa tilata lääkettä armeijan laskuun, sen verran pakkauksia, että niillä pärjäsi pitkään. Pilleri päivässä, ja kukin niistä pyyhki pois kysymyksen, johon en ollut koskaan saanut vastausta: mikä on perhe? miksi sota puhkeaa? kuinka miehestä tulee sotilas?"

Vaikka romaanin henkilöhahmot toisaalta kärsivät juurettomuudesta, irrallisuudesta ja osin myös elämän merkityksettömyydestä kukin tavallaan, on heillä kaikilla kuitenkin myös menneisyys, joka pitää heitä tiukasti otteessaan. Tämä tiivistyy kohtauksissa, joissa henkilöhahmot ovat tekemisissä lapsuutensa ja nuoruutensa paikkojen ja ihmisten kanssa:

"Olin tuonut mukanani [lapsuudenkotiini] pyyhkeen ja nesessäärin, jossa pidin hammasharjaa. Panin ne aina käytön jälkeen takaisin matkalaukkuun. Minusta ei ollut mukava jättää mitään minulle kuuluvaa kylpyhuoneeseen tai muuallekaan. Jokaisen huonekalun pinta oli niin menneisyyden kyllästämä, että se olisi varmasti imaissut tavaran siinä paikassa ja siirtänyt sen toiseen ajalliseen ulottuvuuteen, saavuttamattomiin."

Ihmisruumis on toimiva lukuromaani.

***
Lukuhaaste 2016:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" sopiva kirja
16. En ole ikinä ennen kuullut kirjasta
17. Kirjassa juhlitaan
32. Kirjassa on myrsky
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
44. Kirjassa joku kuolee

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

"Kas niin. Haluatte kuulla tarinan, ja minä kerron teille sellaisen."

Otava 2013. Suom. Katariina Kaila. Alkuteos And the Mountains Echoed, 2013. 411 s.

Khaled Hosseini on niitä kirjailijoita, joiden luomassa maailmassa viihtyisi pidenpäänkin. Ja vuoret kaikuivat on taattua Hosseinia, mutta henkilöhahmo- ja henkilösuhdekeskeisempi romaani kuin esimerkiksi Leijapoika (2003). Ehkä vaikutelma johtuu miljöistä: siinä missä Leijapoika sijoittuu lähinnä Afganistaniin (ja ainakin minä luin sitä pitkälti maa- ja kulttuurikuvauksena), Ja vuoret kaikuivat -teoksessa ollaan paitsi Afganistanissa, paljon myös Ranskassa, Kreikassa ja Amerikassa.

Romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa, kertomus rönsyää kertojasta riippuen eri suuntiin ja tapahtumat valottuvat eri kokijoiden kautta. Keskiössä ovat sisarukset, Abdullah ja Pari. Isoveljenä Abdullah suhtautuu Pariin hyvin huolehtivasti, jopa isällisesti. Tragedia kuitenkin erottaa sisarukset toisistaan, elämäntarinat lähtevät omiin suuntiinsa, vaietut asiat unohtuvat tai koteloituvat jonnekin sisimpään.

Romaanin aikajänne on varsin pitkä, 1940-luvulta nykypäivään. Hosseini on mestari monimutkaisten juonikuvioiden rakentajana ja elämän tragedian kuvaajana - niin tässäkin romaanissa. Ja vuoret kaikuivat -romaanin henkilögalleria ja miljöiden vaihtuvuus tuovat mieleen Kamila Shamsien hienon romaanin Poltetut varjot. Henkilökuvauksen rehellisyydessä ja universaaliudessa on jotain samaa kuin Milan Kunderan tavassa havainnoida hahmojaan:

"Mutta näyteikkunasta hän näkee itsensä yllättäen, ilman itsepetoksen mahdollisuutta. Hän näkee keski-ikäisen naisen, jolla on nuhjuinen, löysä paita ja rantahame, joka ei onnistu kätkemään löysiä ihopoimuja polvien yläpuolella. Aurinko paljastaa harmaantuneet hiukset, ja silmien rajauksista ja huulten muotoa parantavasta punasta huolimatta hänen kasvonsa saavat ohikulkijan kääntämään välinpitämättömänä katseensa samaan tapaan kuin katukyltistä tai postilaatikosta."

Myös luovuus saa analyysinsa runoilijahahmo Nila Wahdatin suulla: "Luominen tarkoittaa toisten elämän hyväksikäyttöä, heidän tekemistään tahattomiksi ja tietämättömiksi osallisiksi. Runoilija voi varastaa heidän halunsa, heidän unensa, anastaa heidän puutteensa ja heidän kärsimyksensä. Luova ihminen ottaa sellaista, mikä ei ole hänen. Ja hän tekee sen tietoisesti." Tuleeko tässä kirjoitetuksi näkyviin Hosseinin oma poetiikka, suhde kirjoittamiseen?

Ja vuoret kaikuivat tarjoilee elämänviisaudet lempeinä sananlaskuina: "Kun menimme naimisiin, ajattelin että meillä olisi edessämme monta yhteistä vuotta. Ehkä kolmekymmentä tai neljäkymmentä, hyvällä onnella viisikymmentä. Miksei? /--/ Mutta aika on kuin viehätysvoima. Sitä ei koskaan ole niin paljon kuin luulee."

Ihmisten välisissä suhteissa korostuu rakkaus ja lempeys, toisen kunnioittaminen. Itsekkyys ja niin sanotut pahat teotkin näytetään inhimillisyyden kontekstissa. Tragedia kuuluu inhimillisyyteen ja elämään olennaisena asiana, syvänä pohjavirtana.

Ja vuoret kaikuivat on yksinkertaisesti loistavan hyvin kirjoitettu moninäkökulmainen romaani, jonka maailmassa tragediasta huolimatta on jotain pohjimmiltaan lohdullista ja ymmärtävää.

Kamila Shamsie: Poltetut varjot

 

"Sellissä käsiraudat irrotetaan ja häntä kehotetaan ottamaan vaatteet pois."

Gummerus 2010. Suom. Kristiina Drews ja Tommi Uschanov. Alkuteos Burnt Shadows, 2009. 461 s.

Odotin takakannen perusteella syvällishakuista sujuvasti kirjoitettua mutta varsinaisesti sisällyksetöntä kepeää viihdekirjaa, jossa seikkaillaan maailman eri puolilla. Onneksi olin väärässä. Kamila Shamsien Poltetut varjot on todella vaikuttava romaani ainakin kahdella tapaa.

Myönnän: maailmankatsomukseni on hyvin Eurooppa-keskeinen. Kuvittelen, että on olemassa eurooppalainen historia ja eurooppalaiset arvot, jotka koen omikseni. Tässä harhassa sitten luulen tietäväni, millainen on maailma ja mitä on ihmisyys. Lapsellista, totta, mutta niin kauan kuin elämässäni ei juuri ole kontakteja muihin kulttuureihin, harha toimii. Sen olemassaolo vain pitäisi muistaa; sen, että se on harha. Että se on vain yksi näkemys maailmasta, eikä näkemys edes kata "maailmaa". Todelliset maailmankansalaiset ovat harvassa, onko heitä edes olemassa?

Shamsien romaanin tapahtumat sijoittuvat alueille, jotka ovat edellä kuvatun henkilökohtaisen maailmankarttani ulkopuolella. Romaanin henkilöhahmoilla on minulle ennestään tuntemattomia tapoja ja kulttuurisia uskomuksia. Heidän kaupunkinsa ja perinteensä ovat minulle vieraita. Ja juuri siksi tämä on niin tärkeä romaani tässä hetkessä, jossa nationalismi ja patriotismi soluttautuvat arkipuheeseen ja asenteisiin: elämää, inhimillisyyttä, onnea ja murhetta on muuallakin kuin minun maailmassani.

Romaanin maisemaa ovat Nagasaki, Delhi, taustalla Lontoo, hetkellisesti Istanbul, monet paikat Pakistanissa ja Afganistanissa sekä lopulta New York ja Kanada. Aikajänne on pitkä: vuoden 1945 atomipommista 2000-luvun alkuun. Kaikkea ei kerrota, välissä on ajallisia aukkoja. Poltettujen varjojen keskushenkilönä on japanilainen Hiroko, mutta tarinaa kerrotaan monen muunkin henkilön näkökulmasta - Konradin, Sajjadin, Elizabeth/Ilsen, Henry/Harryn, Razan, Kimin.

Tarinan riipaisevuus perustuu osin pitkään aikajänteeseen: romaanin alkupuoli taustoittaa syvenevää inhimillistä tragediaa, joka huipentuu lopun käsittelemättömäksi ahdistukseksi. Ihminen voi selvitä paljosta ja rakentaa elämänsä yhä uudelleen, mutta että niin voisi tehdä kovin monta kertaa - kuinka monta kertaa se on mahdollista? Mitä ihminen kestää? Mitkä teot ovat unohdettavissa, anteeksi annettavissa? Ihmisten spontaanit, hetken mielijohteessa ja vaiston varassa tehdyt valinnat eivät aina ohjaakaan oikeaan suuntaan, kaikkea ei ehkä ole mahdollista hyvittää, vaikka kohtalo joskus antaakin uuden alun mahdollisuuden.

Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja inhimillisiä. Maailmassa on arkea ja kauneutta, mutta myös selittämättömän rumia asioita, kuten atomipommi. Voiko sellaista antaa koskaan anteeksi? Voiko sellaisen kohtalon kanssa elää? Atomipommi on näyttävä, suuri ja osa historiankirjoitusta.

On sellaisiakin rumuuksia, jotka eivät koskaan päädy mainstream-historian keskiöön. Muun muassa Ville Tietäväisen sarjakuvateos Näkymättömät kädet käsittelee laittomien siirtolaisten saapumista Eurooppaan ja asemaa Euroopassa. Poltetut varjot kuvaa laitonta ihmiskuljetusta vähintäänkin yhtä kauhistuttavalla tavalla. Me, jotka matkustamme passi kädessämme halpalennoilla, nautimme junamatkoista pendolinoissa ja istumme ilmastoiduissa linja-autoissa - mitäpä se meille kuuluu, mihin tapaan paperittomat siirtyvät maasta toiseen, tai mitä he alun perinkään matkustavat, mikseivät he pysy omassa maassaan? Koska on erilaisia pakkoja. Koska ei ole vaihtoehtoja. Koska on vain todella huonoja vaihtoehtoja. Koska toivo on enää sattumassa?