Lönn, Pasi: Aavetanssi

Tammi 2015












Konstaapeli Veijo Muusi pyytää Jakkea ja Makea apuun henkirikostutkimuksessa. Näyttää kovasti siltä, että poikien koulun vahtimestari "Lapamake" on joutunut uhriksi kesämökillään, tai ainakin todisteet viittaavat siihen suuntaan, mutta ruumis on kateissa. "Lapamake" on pojille ihan tuttu mies, joten tämän kohtalo tuntuu tosi pahalta, mutta selvitettävähän juttu tietysti on.

Poliisin resurssit ovat rajalliset, ja välillä pojista tuntuu, että jutun hyväksi pitäisi voida tehdä enemmän kuin mihin poliisi pystyy. Onneksi Jakkella ja Makella on terävät päät ja riittävästi rämäpäisyyttä ottaa homma hoidettavakseen. Eräältä autiolta mökiltä löytyy todisteita, joiden valossa pojat uskovat murhaajan olleen paikalla, ja ehkä vielä palaavankin. Mökillä on myös nähty aavemaista liikehdintää, mutta eihän aaveita ole olemassa, vai onko...?

Jakke ja Make ovat seikkailleet Pasi Lönnin nuortendekkareissa kolmen aiemman kirjan verran, ja Aavetanssi jatkaa samaa vauhdikasta meininkiä. Kirjasta tulevat mieleen monet "vanhojen kunnon poikakirjojen" seikkailut ja sankarit: rehtejä ja reiluja miehenalkuja, keskenään parhaita kavereita, jotka sattuvat sotkeentumaan kaikenlaiseen. Kotona äidit ovat vähän huolissaan, ja ehkä sietää ollakin, mutta lopulta pojat aina selviävät voittajina. Sivussa saatetaan hoitaa kuntoon myös kaverusten yksityiselämän harminpaikat.

Kirjan poliisityöskentely vaikuttaa varsin aidolta, ja niin tietysti pitäisikin kirjailijan ollessa toiselta ammatiltaan poliisi. Kirjan hahmot ovat varsin värikkäitä ja humoristisia, ja vauhtia todellakin riittää niin poliisiveneen kuin Porschenkin kyydissä. Hempeämpääkin puolta hahmoista löytyy. Veijo Muusilla on Minnansa ja rakkauden olemusta pohditaan myös Jakken äitiin liittyen.




Tammi 2009

Tammi 2012

Tammi 2011





Menna, Jon: Vintti pimeänä – Komisario Mäkelän tutkimuksia 1

WSOY (2012)

Kuvitus Tuomas Gustafsson

Jon Menna on kirjoittanut hilpeän tarinan komisario Mäkelän ja ylikonstaapeli Laineen tutkimuksista. Nämä poliisimiehet ovat vähäpätöisten tapausten yksikön henkilökunta, ja kyseisen työpäivän teemana tuntuvat olevan pimeät vintit, monin eri tavoin ymmärrettynä.

Vähäpätöisten tapausten yksikkö sijaitsee poliisilaitoksen ylimmässä kerroksessa, tai siis oikeastaan vielä sitäkin ylempänä, vintillä. Sinne on saatu järjestettyä varsin rauhaisa ja mukava tila, jossa on leppoisa juoda kahvia ja lueskella lehtiä. Ja välillä tietysti tehdä töitäkin, totta kai. Komisario Mäkelän työpäivä alkaa tänään poikkeuksellisesti: puhelin soi juuri kun hän pääsee osastolleen. Vanha nainen soittaa kertoakseen, että hänellä on ongelma, jossa vähäpätöisten tapausten yksikkö voisi olla avuksi. Ennen puhelun lopettamista hän vielä kertoo osoitteensa, ja jättää sitten Mäkelän kuuntelemaan luurin tuuttausta.

Komisario suhtautuu työtehtävään rauhallisesti, kuten ylikonstaapeli Lainekin töihin saapuessaan. Eipä muuta kuin poliisin autovarikolle kulkupeliä noutamaan ja sitten haastattelemaan ilmoituksen tehnyttä rouvaa. Helvi Hammasperäksi esittäytyvän rouvan ongelma on pulmallinen. Hänen miesvainajansa on alkanut kaatuilla! Nuoruuden kukoistuksessaan ja aivan ehjissä kehyksissä hän sen kun kaatuilee lipaston päällä. Mikä kumma sellaisen voi aiheuttaa?

Ylikonstaapeli Laine omistaa erityisen terävät hoksottimet, ja niitä tässä jutussa tarvitaan. Rouva Hammasperän lounastarjoilun aikana saavat poliisit itse havaita kehyksen kaatumisen, ja tutkimukset vievät vähitellen ulos talosta. Jonkinlainen tuskin havaittavissa oleva tärähdys tuntuu aiheuttavan kaatumisen, mutta mistä sellainen voisi olla lähtöisin? Komisario Mäkelän pettymykseksi tässä jutussa taitaa olla kysymys jostain hämärästä. Sellaiset jutut olisivat kovin paljon mukavampia, joissa ei olekaan kyse juuri mistään, kaikki onkin vain sattumaa tai väärinkäsitystä ja arki palaa kivasti takaisin uomiinsa. Nyt sen sijaan niin ei näytä käyvän, ja lounaspöydästäkin piti poistua juuri ennen jälkiruokaa.

Ylikonstaapeli Laineen hoksottimet johtavat heidät metsään, josta löytyy pieni luola, ja luolasta jotain räjähtelevää. Täältä siis tärähdykset ovat lähtöisin. Räjähtelyn takana näyttää olevan mies, jolla on poikkeuksellisen kiiluvat silmät, päässään kypärä, johon on kiinnitettynä sarvet ja kädessään ase. ”Myhahaa!” nauraa mies melkoisen omituisesti, ja ilmoittaa aikovansa valloittaa maailman. ”Sillä lailla”, huokaa komisario ja sitten onkin Mäkelällä ja Laineella edessään vaiherikkaat hetket ennen kuin tilanne saadaan rauhoittumaan. Ja päästään takaisin rouva Hammasperän lounaspöytään.

Tuomas Gustafssonin mustavalkoinen kuvitus istuu hauskasti tämän helppolukuisen tarinan vaiheisiin. Hersyviä ja vauhdikkaita yksityiskohtia riittää niin tekstissä kuin kuvissa ja tarina etenee jouhevasti hihityksestä toiseen. Samainen kirjailija-kuvittaja parivaljakko on tehnyt myös helppolukuisessa Werneri-sarjassa ilmestyneitä Agentti Kee Nan seikkailuja.