Nuotio, Eppu & Louhi, Aino: Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät

Bazar 2015

 

Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Aino Louhen uuden Tämä vai tuo? -kuvakirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Viljan syntymäpäivät. Fiinu on lähdössä äitinsä kanssa kaverin syntymäpäiville, ja ennen lähtöä on tietysti päätettävä monenlaista. Millaiset vaatteet sitä laittaisi päälleen ja mitä olisi kiva viedä kaverille lahjaksi? Kirjasarjan nimi kuvaa hyvin dialogin ja pohdintojen kulkua: vaihtoehtoja on aina vähintään pari, mutta kyllä niistä yleensä ne mieluisimmat löytyvät. Äidillä on myös onneksi aina mielipide kaikesta, tai Fiinu voi vastavuoroisesti välillä auttaa äitiä, jos eteen sattuu vaikkapa hyvin vaikea kenkiin liittyvä päätös. Kysymysten ja vastausten myötä selviävät kaikenlaiset asiat.

 

Ihastuin kirjan tunnelmaan ja kuvitukseen ensi lukemalta, koska se tuntui niin aidolta. Juuri tuollaiselta sitä lapsiperheessä monesti näyttää! Leikit ovat vähän levällään, sänkyä ei ole juuri nyt huomattu pedata, eikä keittiökään ihan kiillä puhtauttaan. Elämisen jäljet näkyvät, ja nimenomaan saavat näkyä. Kirjan molemmat äidit vaikuttavat tyypeiltä, jotka maltavat heittäytyä mukaan lasten leikkiin ja keskittyä tärkeimpään, eli rentoon yhdessäoloon, silloin kun sen aika on.



Tekstit tukevat aitouden vaikutelmaa. Tuotahan se lasten kanssa on: otatko jugurttia vai puuroa (en, vaan lettuja tai pannukakkuja!) tai puetko punaisen vai keltaisen mekon? Vaihtoehtoja on yleensä lukuisia ja kompromisseilla mennään eteenpäin, mutta ehkä tosiaan olisi hyvä osata enemmän iloita kaikista erilaisista mahdollisuuksista. Kuten takakansiteksti sen sanoo: "Jokainen päivä on täynnä valintoja ja jokaiseen päivään sisältyy jos jonkinlaisia mahdollisuuksia. Arki on hauskaa ja jännittävää!"



Viljan syntymäpäivien kuvituksesta löytyy viittaus toiseen kirjasarjaan, joka on myös aina tuntunut hyvin aidolta ja kuvannut osuvasti lapsiperheen arkea, eli Kristiina Louhen Aino -kirjoihin. Ainoihin verrattuna Viljan syntymäpäivät on monella tapaa kuitenkin sekä tutumman että ajankohtaisemman oloinen, mikä on tietysti aivan luonnollista, sillä onhan Aino -sarja jo melko iäkäs. Toisenkin yhteyden olin keksivinäni: äidit ja tyttäret ovat vahvasti esillä molemmissa sarjoissa, ja ehkä myös tekijäpuolella?



Corderoy, Tracey: Miksi?

Kirjoittanut: Tracey Corderoy
Kuvittanut: Tim Warnes
Suomentanut: Raija Rintamäki

Kustannus-Mäkelä Oy, 2014

Pieneen Aaro-sarvikuonoon on tehty tuttavuutta jo aikaisemmin kirjassa Ei!
Nyt Aaro taitaa olla kyselyiässä:

Isi, miksi murot ovat lötköjä?Miksi multa on niin sottaista?Miksi hämähäkillä on näin monta jalkaa?

Jatkuvaan kyselytulvaan väsähtäneet vanhemmat päättävät viedä tiedonhaluisen poikansa museoon. Aarolla on siellä huippuhauskaa ja hän sinkoilee museota ristiin rastiin kunnes hän yhtäkkiä lakkaa kyselemästä ja nukahtaa! Päästyään kotiin ja sammuttaessaan valoja Aaron huoneesta vanhemmat miettivät, onkohan Aaron kyselykausi vihdoinkin ohi. Mutta ehei, väärä luulo! Aaro vain lataa akkujaan ja aikaisin aamulla Duracell-pupu on taas oma virkeä itsensä!

Tim Warnesin söpöt ja humoristiset kuvat yhdessä hauskan tekstin kanssa tekevät kirjasta kerrassaan valloittavan. Se viihdyttää pikkulasten lisäksi myös aikuisia. Kukapa vanhempi ei olisi ollut joskus nolona, kun jälkikasvu kyselee viattomasti suureen ääneen julkisella paikalla:

Isi, miksi tuolla sedällä on noin suuret korvat?
Miksi tädillä on noin iso nenä?
Äiti! Isi! Miksi kaikki katsovat meitä?

Tekstin kirjoitti kirjastoalan opiskelija Jaana.

Parvela, Timo: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

Tammi (2012)

Timo Parvelan kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Maukka,Väykkä ja Karhu Murhinen jatkaa Maukan ja Väykän seikkailuista kertovaa kirjasarjaa. Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Karhu Murhinen puolestaan on päästäinen, jolle äiti on antanut pelottavan nimen, jotta poika saisi olla pedoilta rauhassa.  Nimihuijaus on kuitenkin paljastunut kaikille jo aikaisemmin, eikä kukaan enää pelkää Karhu Murhista. Toisaalta Karhu Murhinen on saanut Maukasta ja Väykästä ystävät, jotka suojelevat sitä paremmin kuin pelottavinkaan nimi. Maukka ja Väykkä asuvat taivaansinisessä talossa, ja talon pihassa päästäisellä on oma linnunpönttö.

Kirja rakentuu muutaman aukeaman pituisista tarinoista tämän kolmikon elämästä.  Kissan, koiran ja päästäisen yhteiselo on epätodennäköistä, ja päästäinen onkin onnellinen isoista  ystävistään. Murhinen ei anna pienen kokonsa häiritä. Sen mielestä on mukava pelata palloa kissan kanssa, vaikka se häviää aina. Se uskoo, että vielä jonain päivänä voittaa kissan, vaikka yleensä pelit päättyvät suunnilleen 50-0. Myös kissa on aina valmis uusintaotteluun päästäisen kanssa. Joskus se lupaa antaa jopa tasoitusta:

- Sinä saat vähän tasoitusta. Sovitaan, että sinulla on jo valmiiksi yksi maali. Tai ehkä sittenkin vain puolikas, ettei mene ihan epäreiluksi.

- Puolikas maali? Väykkä rypisti kulmiaan.

- Niin. Toinen puoli siitä kuuluu minulle, koska minä tavallaan teen sen, kun lahjoitan sen Murhiselle. Peli on siis puoli-puoli.

Maukka oli päättänyt, ettei koskaan kasva aikuiseksi. Väykän mielestä Maukka on onnistunut tavoitteessaan erinomaisesti. Toisinaan jämpti Väykkä tuskastuu itsekeskeiseen kissaan. Murhinen sen sijaan katsoo tärkeäksi alkaa käyttäytyä kuin aikuinen, kun on viettänyt ensimmäisen syntymäpäivänsä:

- Minä en enää voi juoksennella päättömästi sinne ja tänne. Minun tekemisilläni täytyy olla tietty tarkoitus. Minun täytyy itse tehdä omat voileipäni. Minä en voi röyhtäistä ruokapöydässä. Minä en saa sanoa kaikkeen "enkä" tai "jippijaiei". Minun täytyy mennä töihin. Minun täytyy mennä naimisiin. Ehkä.

Murhinen alkaa etsiskellä työpaikkaa ja huomaa, että kylässä tarvitaan poliisi. Se keksii ryhtyä kyläpoliisiksi. Uransa aikana se selvittää kadonneiden hevosenkenkien arvoituksen, huolehtii, että kanan hoitolapset pääsevät turvallisesti tarhaan, ja käy härän pellolla tarkastamassa, etteivät linnut noki jyviä. Vuodenvaihteessa Murhinen pettyy rakkaudessaan. Sitten sen viikset alkavat harmaantua. Kesän kynnyksellä nyt jo puolitoistavuotias Murhinen päättää jäädä eläkkeelle ja selvittää elämän tarkoituksen. Elämän tarkoituksen löytäminen ei ole helppo tehtävä. Väykän mielestä elämän tarkoitus on tehdä työtä ja ahkeroida kovasti. Sen sijaan kissa ilmoittaa maukkamaiseen tapaansa, että elämässä on tarkoitus riemuita ja remuta.

Kirjassa kuvataan kauniisti vanhenemista ja elinpäivien vähenemistä. Murhinen tietää, että harva päästäinen elää yli kaksivuotiaaksi. Se ei kuitenkaan sure asiaa. Vanhuus tuntuu Murhisesta omituiselta. Sen mielestä kaikkein kummallisinta vanhaksi tulemisessa on, että vanhat asiat nousevat mieleen. Murhinen muistaa, miltä kesä tuoksui, kun se oli lapsi, ja kuinka sen isä vei sen ensikertaa uimaan. Seitikki-siskon kanssa selvittämättä jäänyt asia kalvaa Murhista jatkuvasti, mutta se ei voi tehdä asialle enää mitään, koska arvelee isonsiskon jo kuolleen. Sitten Murhinen päättää, että sen on nähtävä lapsuudenkotinsa vielä kerran, ja koska se on hyvin päättäväinen pieni päästäinen, ystävykset lähtevät matkaan.

Kotiinpaluun jälkeen Murhinen keskittyy kirjoittamaan muistelmiaan. Murhinen myös ratkaisee elämän tarkoituksen. Voit lukea sen aivan kirjan lopusta.