Anneli Kanto ja Noora Katto: Veera Virtanen ja kiusaaja

Karisto 2020

Anneli Kanto ja Noora Katto: Veera Virtanen ja kiusaaja

Villeistä Virtasista kertova sarja on edennyt jo 11. osaansa. Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjan nimi kertoo sisällön: Veeraa kiusataan. Uskomatonta tosiaan! Veera on perheensä tomera esikoinen, mutta neuvoton kiusaajan edessä. Hän tietää, että aikuisille pitäisi kertoa, mutta toisaalta kanteleminenkin tuntuu epäilyttävältä. Miten tilanne etenee? Keksiikö Veera keinon sen ratkaisemiseksi? Hommaa kirja käsiisi ja selvitä itse.

Teos keskittyy kouluun. Veera Virtanen ja esikoulu -kirjasta tuttu Alex ja Veeran paras ystävä Kirsti ovat mukana tässä tarinassa. Virtasen muita lapsia ei näytetetä. Ainoastaan Vilma-sisko (ja Varzan-kisu) makoilevat kotikuvassa.

Kuvittaja Noora Katto tarjoaa tuttua laatua. Kuvista saa mukavasti lisätietoa. Esimerkiksi Veeran kännykkä on tosi vanhaa mallia, sen sijaan Alexilla näkyy olevan älykänny.

Myös oppimisongelmista puhumiseen kirja tarjoaa kevyen aasinsillan. Kiusaajalla on vaikeuksia oikeinkirjoituksessa, mikä saattaa viitata lukivaikeuteen. Aihepiirinsä puolesta kirja soveltuu koululaisten käyttöön. Tämä on kiva juttu, sillä myös isommat lapset voivat oikein hyvin lukea kuvakirjoja. Teksti on helppolukuista, ja pääosin se on rivitetty lukemista tukevalla tavalla siten, että yksi ajatus on yhdellä rivillä.

Sundström, Josefine: Tam-Tam menee päiväkotiin

Teksti: Josefine Sundström
Kuvat: Mervi Lindman
Suomentanut: Satu Karhu
Otava 2020, 27 s.

Alkuteos: Boken om att gå på förskolan 2018

Josefine Sundströmin ja Mervi Lindmanin teos Tam-Tam lupaa takakannessaan, että "kirja on täysosuma päiväkodin aloittavalle taaperolle". Myös mainosnikkari on osunut. Kirja tosiaan on täysosuma. Monet lapset aloittavat  päiväkodissa, kun ovat vielä vaipoissa. Kovin pitkiä kirjoja he eivät kuuntele, vaikka vanhempi haluaisikin käsitellä päiväkotiasiaa kirjojen kautta. Kivoja päiväkotikirjoja on paljon, mutta hiukan isommille. Sen sijaan näille pienimmille on oikeastaan vain Kolmikko-sarja.

Tam-Tam ei vielä käytä kieltä täydellisesti:

Tam-Tam on iso.

Osaa seistä. Osaa kurkottaa. Osaa kävellä.

Tam-Tam osaa sanoa hei. Osaa sanoa joo.

Osaa sanoa ei.

Josefine Sundströmin kirjoittaman tarinan on kääntänyt Satu Karhu.

Aivan parasta on, että teoksen on kuvittanut Mervi Lindman. Kuvittaja on tuttu esimerkiksi Prinsessa Rämäpää -kirjoista,

Teos tuo oivan lisän päiväkotikirjoihin. Siinä käsitellään hoidon alkuun liittyvät asiat juuri taaperon näkökulmasta. Lisäplussaa kirja saa siitä, että sen teksti on lyhyt.


Olen käynyt läpi uudehkoja kuvakirjoja, joissa käsitellään päiväkotiarkea. Laajempi juttu tästä löytyy Onnimannista 1/2020.

Rahikka, Kerttu: Elsa ja Lauri riehuvat

Kirjoittanut Kerttu Rahikka
Kuvittanut Nadja Sarell
Graafinen suunnittelu ja taitto Jussi Kaakinen
Mäkelä 2019, 31 s.
Painettu Latviassa

Kerttu Rahikan kirjoittaman Elsa ja Lauri riehuvat -kirjan tarina alkaa päiväkodin naamiaispäivästä ja päättyy siihen kun sisarukset kömpivät kotisänkyihinsä. Kirja kuuluu sarjaan, ja kuten muissakin osissa, kirja päättyy tieto-osuuteen, joka syventää kirjan teemaan liittyviä tietoja ja taitoja. Tässä tieto-osuus haastaa lasta ja aikuista pohtimaan riehumista ja rauhoittumista. Aikuista puhutellaan omissa tietoruuduissaan.

Kirjailija työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana, ja tämä hänen taustansa huokuu tekstistä.

Teoksen on kuvittanut Nadja Sarell. Kuvitus kytkee tieto-osuuden tarinaan ja tekee teoksesta hyvän kokonaisuuden.

Kirjastonhoitajan mieltäni hiveli se, miten paljon kirjoja näkyy kuvituksessa. Laskepas, montako kirjankäyttötilannetta löydät.

Anne Vasko: Mur ja tähti

Teksti: Kaisa Happonen
Kuvitus: Anne Vasko
Graafinen suunnittelu: Laura Lyytinen
Teoskokonaisuus: Tekijät ja Tammi, 2019

Kaisa Happosen kirjoittama ja Anne Vaskon kuvittama Mur ja tähti jatkaa tarinaa pienestä karhusta. Kirja käsittelelee elämän kiertokulkua, mutta onnistuu tekemään sen hyvin lempeästi, etäännyttäen. Suuren vanhan puun kaatuminen tai kaukaisen tähden sammuminen on helppo hyväksyä.

Anne Vasko on suosikkikuvittajiani. Katselin loppukesällä viimevuotista Mur ja mustikka -kirjaa bloggaamistarkoituksissa. Sitten mustikka-aika livahti ohi, ja homma jäi. Marraskuussa pääsin Lastenkirjainstituutin järjestämälle kritiikkikurssille, ja yllätys: kurssin järjestäjät olivat valinneet uuden Mur-kirjan harjoituskritiikin kohteeksi. Vähänkö nasta valinta! Ennakkotehtävän ohjeista jäi mieleen, että harjoituskritiikkiin saa käyttää merkkimäärän, jota voi kuvailla adjektiivilla säälittävä. Onneksi voin lätistä tässä blogissa ihan sellaisessa mittakaavassa kuin kulloinkin huvittaa.

Mutta takaisin Mur-karhuun. Mur ja tähti on kansikuvasta alkaen tuttua Mur-sarjaa. Itse asiassa luulen, että saman metsän väkeä esiintyi jo muutaman vuoden takaisessa pahvikirjaparissa.

Pieni ja suuri lukija pystyvät samaistumaan Murin ja sen emon vuorovaikutukseen. Emokarhu näyttäytyy ymmärtäväisenä ja muutkin metsäneläimet ovat sympaattisia, vaikka suhtautuvat Murin kysymyksiin aikuismaisen kärsimättömästi:

Mur tähysti taivasta sitkeästi
silmiään siristäen.
”Mitä näkyy?” kuiskasi Mur.

”SHH!” komensi pöllö.
”SHH!” kivahti kettu.
”SHH!” suhisi tuuli yli kukkulan
ja kahisutti kuusen oksia mennessään.

Kuvakirjassa on vain vähän tekstiä. Pidän sitä osoituksena kirjoittajan suuresta ammattitaidosta. Kriitikkokurssilla kuvittaja Sari Airola vertasi kuvakirjaa ja polkupyöräilyä. Kuvittajan mukaan kuvakirja etenee parhaimmillaan kuin polkupyörä, kuvittajan ja kirjailijan vuoropolkaisuin. Tässä teoksessa kirjailijan ja kuvittajan tiimi on onnistunut.

Teos on Tammen kustantama. Painopaikasta kerrotaan vain, että se on EU:ssa. Tämä on harmi. Kaipaan avainlippumerkkiä.

Appelgren, Tove: Vesta-Linnea ja kaverit

Ruotsinkielinen alkuteos: Vesta-Linnéa och vännerna
Teksti Tove Appelgren
Kuvitus Salla Savolainen
Suomentanut Tittamari Marttinen
Tammi 2019, 37 s.

Vesta-Linnea ja kaverit kertoo yhdestä viikonlopusta. Perjantai-iltapäivä on täynnä iloista odotusta. Vesta-Linnea ei voi olla hyppelemättä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen. Mitähän he tekisivät yhdessä?

Vesta-Linnea tuntee itsensä ihan toisenlaiseksi Vesta-Linneaksi silloin, kun Mindy leikkii hänen kanssaan. Hänestäkin tulee vilkas ja kekseliäs.

Mutta puhelin on hiljaa. Onkohan Mindy sairastunut? 

Vesta-Linnean vatsa nipistelee. Mitäpä jos Mindy onkin muuttanut mielensä? Jos hän ei enää haluakaan olla Vesta-Linnean kanssa. Jos Vesta-Linnea onkin hänen mielestään tylsä ja liian järkevä?

 
Lukija arvaa ennen Vesta-Linneaa, ettei Mindy taida soittaa, saati sitten ilmaantua paikalle. Kirjan nimi Vesta-Linnea ja kaverit, kuitenkin viesittää, että Vesta-Linnealla on oikeitakin ystäviä. Hänellä on ihana perhe, ja naapurissa asuu poika, joka tekee, mitä on luvannut.

Jälleen kerran tähdennän, että kuvakirjat sopivat myös koululaisen käteen. Vesta-Linneakin on jo koululainen. Aikuinenkin lukee Tittamari Marttisen sujuvaa suomennosta ilokseen. Vesta-Linnean äidistä voi jokainen vanhempi ottaa oppia. Siinäpä vasta onkin viisas ihminen!

Teatteritaiteen maisteri Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994. Suomenruotsalaisen Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linneoita on julkaistu yhteensä neljällätoista kielellä, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia. Osia on sarjaan on ilmestynyt nyt kuusi.

Taiteen maisteri Salla Savolaisen kädenjälki näkyy hämmästyttävän monissa lastenkirjoissa. Hän on kuvittanut mm. Riina Katajavuoren sekä Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut myös neljä omaa kuvakirjaa. Yhteistyössä kirjailija Reetta Niemelän kanssa on syntynyt useita Tikkumäki-kirjoja.

Jarman, Julia: Varokaa härkää!

Jarman, Julia, kirjoittaja

Chapman, Lynne, taiteilija

Rintamäki, Raija, kääntäjä

Mäkelä 2018, 30 s. 

Alkuteos: Class one farmyard fun, 2017

Jarman, Julia: Varokaa härkää!

Eka luokka koulupäivän

retkeen tänään käyttää.

Maajussi tilaa esittelee, kaikki paikat näyttää. 

Mitä retkipäivänä oikein tapahtuukaan? Siitä jo kirjan nimi ja kansikuva antavat osviittaa.

Kävin läpi maatiloja ja tuottajia käsitteleviä kuvakirjoja. Tätä kirjaa pidän  yhtenä helmistä, vaikkei sillä olekaan oikein mitään tekemistä nykyaikaisen maatalouden kanssa. Maajussi näyttää olevan ennemminkin sirkustirehtööri tai kotieläinpihan omistaja kuin maataloustuottaja.

Erityisesti pidän Raija Rintamäen suomentamista riimeistä. Teos on tekstimäärältään lyhyt, mutta tarina on mukava. Luulen, että se puhuttelee lukemaan opettelevia lapsia, ja siinä on riittävästi vauhtia myös pojille. Väkivaltaa tässä kirjassa on, mutta lukija ei ehkä sitä tunnista. Härkä vaan pökkää ihmisiä, ja nämä päätyvät hilpeän ilmalennon jälkeen johonkin pehmeään, esim. heinäkasaan.

Koska kirjan henkilöt ovat jo koululaisia tai aikuisia, aloitteleva lukija ei joudu lukemaan itselleen liian lapsellista kirjaa. Myös satutuokioon kirja sopii. Sivuja pääsee kääntämään taajaan.

Lynne Chapman on tehnyt loistavan kuvituksen. Katsopas, mitä kaikkea elikot kirjassa puuhaavat. Löydätkö kirjaa lukevan lampaan?

Satakirjastojen kautta saat tämän teoksen myös alkukielisenä. Kirjoita hakukenttään "Class one farmyard fun".

Rönn, Åsa: Pekka Töpöhäntä maalla

Kirjailijat: Åsa ja Michael Rönn
Kuvittaja: Ingrid Flygare
Kääntäjä: Sirkka-Liisa Sjöblom
Gummerus 2018, 31 s.

Pekka Töpöhäntä maalla -kirjan kuvitti Ingrid Flygare.

Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin vuonna 1939 eli tänä vuonna Töpöhäntä viettää jo 80-vuotistaiteilijajuhlaansa. Ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1943, ja tämän jälkeen Pekka Töpöhäntä -kirjoista on otettu lukemattomia uusintapainoksia meilläkin.

Käsissäni oleva tarina on uusi. Se on Åsa ja Michael Rönnin käsialaa, vaikka onkin kirjoitettu Gösta Knutssonin alkuperäisiä tarinoiden hengessä. Myös kuvittaja on uusi. Se on nyt Ingrid Flygare. Sukupolveni on tottunut näkemään Pekka Töpöhännän kumppaneineen eri näköisenä,.

Pekka Töpöhäntä ja kummitus 

on Lisbeth Holmbergin kuvittama.

 Pekka Töpöhäntä on syntynyt maalla, joten on luontevaa, että hänet kutsutaan erityisasiantuntijaksi, kun Metsäkulman maatilalle muuttanut erikoinen otus pitää tunnistaa. Kutsu on ilkeän Monnin idea. Onkohan Monnilla taas jokin kiero taka-ajatus? Se selviää, kun luet tämän kirjan.

En saannut kiinni, mitä aikaa tässä tarinassa eletään. Pihalla seisoo nykyaikainen traktori, mutta Monni päätyy tunkiolle vanhanaikaisen sontaluukun kautta. Tilan karja on pieni: parressa seisoo kolme lehmää, ulkotarhassa kolme sikaa ja vuohi. Sikolätin puolella on vastasyntynyt possu ja Klaara-emakko.

Kirjan viittaa Selma Lagerlöfin kirjoittamaan teokseen Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Meinaan lainata sen seuraavaksi.

Vuori, Sanna Sofia: Muna

Teksti: Sanna Sofia Vuori

Kuvitus ja ulkoasu: Linda Bondestam

Hiiriseinämaalaus: Milja Bondestam 

Teos & Förlaget 2018, 31 s.
Alkuteos Ägget, Teos & Förlaget 2018

Lu, Maud ja Brie asuvat metsäkerrostalossa. Eräänä aamuna he löytävät lätäköstä yksinäisen munan. He ymmärtävät, että se tarvitsee turvaa, ja lähtevät kysymään kotitalon aikuisilta, kenelle muna kuuluu. Samalla he tulevat pohtineeksi, miten itse ovat tulleet tähän maailmaan.

"Pihalla on muna! Löysittekö minutkin niin? Kuoriuduinko? Onko muna meidän? Tuleeko taas uusia pikkusisaruksia?"

Talossa asuu hyvin monenlaisia eläimiä ja perheitä. Myös lasten huolto on organisoitu eri kodeissa eri tavoin. Lun kotona on mummo, sillä kaikki vanhemmat sattuvat olemaan matkoilla. Seinällä on lappu, jossa kerrotaan, että hoitovuoroja on myös muilla isovanhemmilla. Lapun vieressä on sateenkaarisateenvarjo. Ylipäätään kuvitus vilisee yksityiskohtia.

Maud taitaa asua kaksin äitinsä kanssa. Maud on adoptiolapsi. Hän syntyi siniketunkoloon, josta ruskea äitikettu haki hänet kotiin. Brie puolestaan syntyi osastolla 56 ja piipitti vastasyntyneenä niin, että vanhemmat joutuivat laittamaan rappuun anteeksipyyntölapun. Brie on jonkunsortin jyrsijä, ja hänellä on useampia sisaruksia. Perheen isä näyttääkin jossain kuvassa kovin uupuneelta. Isä yrittää tehdä töitä kotona.

Kirjan herkullinen kuvitus on Linda Bondestamin tekemä. Olen aikaisemmin kirjoittanut toisesta hänen kuvitustyöstään. Tässä kirjassa on pikkuisen avustanut Milja Bondestam. Löydätkö Miljan osuuden? Entä monellako sivulla etana esiintyy? Lue myös kaikki laput, myös roskiksen alta löytyvät.

Tämä teos vaatii aikaa ja paranee lukukertojen myötä.

Teos sai Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finladia -ehdokkuuden. Viime vuonna tämä palkinto annettiin toisen kerrostalon asukkaista kertovalle kirjalle. Muna on ehdolla myös Runeberg Junior -palkinnon saajaksi. Porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat lukevat ja valitsevat lopullisen voittajan yhdeksän ehdokkaan joukosta. Palkinnon saaja julkistetaan Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä helmikuun alkupuolella.

Katajavuori, Riina: Mennään jo naapuriin

Teksti Riina Katajavuori
Kuvitus Salla Savolainen
Graafinen suunnittelu Laura Lyytinen
Tammi 2017, 44 s.

Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirja Mennään jo naapuriin (Tammi 2017).

Ajoittain minulta kysytään ideoita lahjaksi vauvalle. Sanomatta on selvää, että kyse on kirjalahjasta. Tai niin olen ainakin kysymyksen tulkinnut. Uusin ehdotukseni on Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin -kirja. Teos on passeli eteenkin, jos pienokaisella on sisaruksia. Tällä teoksella on pitkä käyttöikä. En usko, että sitä edes pystyy lukemaan kertarykäisyllä. Kirja tarjoaa eri-ikäisille lukijoille eri asioita, ja tuntuu kestävän monta lukukertaa. Aika pienikin voi etsiskellä kuvista siiliä, joka lymyilee jokaisella aukeamalla. Kuvista voi bongailla myös joulukoristeita, vaikka ei tämä mikään joulukirja ole.

Asumme lähellä vastaanottokeskusta. Täällä on totuttu elämään muualta tulleiden ihmisten kanssa rinnakkain. Häpeäkseni tunnustan, että en ole koskaan vieraillut muissa kuin kantasuomalaisissa kodeissa. Kuvittaja Salla Savolainen ja kirjailija Riina Katajavuori ovat vierailleet. Vierailujen pohjalta työpari on tuottanut kirjan, joka avaa pääkaupunkiseudulle asettuneiden maahanmuuttajien koteja. Kirjassa on mukana maailmankartta, johon on merkitty ne kaikki maat, joista kuvatuissa kodeissa on siteitä. On myös lippunauha näiden kaikkien maiden lipuista.

Kirja on tietokirja, joka on onnistuneesti naamioitu kuvakirjaksi. Se kertoo 8-vuotiaasta Vellamosta, joka vierailee 18 eri kodissa. Tai lähinnä se kertoo juuri näistä kodeista ja niissä asuvista monikulttuuristalapsiperheistä. Millaista on afrikkalaisen heimokuninkaan kotona? Entä perheessä, jossa kaikki puhuvat samaa kieltä vain koiralle?

Minkä Vellamo on napannut hameeksi? Yksityiskohta kirjasta Mennään jo naapuriin.

Ja koko aukeama samasta kirjasta.

Kuvittaja Salla Savolainen vaikuttaa dokumentaristilta, joka onnistuu jalostamaan lapsiperheiden epämääräiset roinakasat tunnistettaviksi esineiksi. Toivon näille kotikuville Carl Larsson -luokan näkyvyyttä.

Kirjailija Riina Katajavuori kirjoittaa hyvää suomea. Hän on valinnut kertojiksi Vellamon ja kuvatuissa kodeissa asuvat lapset, joista nuorin on vain muutaman kuukauden ikäinen. Lukija toki ymmärtää, ettei pieni lapsi vielä oikeasti pysty tällaiseen kuvailuun, mutta idea on mukava.

Mennään jo naapuriin on itsenäinen jatko-osa Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirjalle Mennään jo kotiin (Tammi 2007), jossa kurkistetaan perisuomalaisiin koteihin. Mennään jo naapuriin palkittiin keväällä Punni-palkinnolla. Se on myös Kirjojen Suomen vuoden 2017 kirja.

McDonald, Avril: Jukka Hukka ja varjohirviö

McDonald, Avril, kirjoittaja

Minina, Tatiana, taiteilija

Pikkupeura, Arja, kääntäjä

Ahonen, Liisa, kirjoittaja

PS-kustannus 2018, 40 s.

McDonald, Avril: Jukka Hukka ja varjohirviö

Jukka Hukka ja varjohirviö : pelon ja jännityksen kesyttäminen on yksi uusista tunnetaitojen opettamiseen keskittyvistä kirjoista. En oikein tiedä, mitä olisin näistä mieltä. Täsmäkirjoja kai tarvitaan - ja ostetaan. Ennen ostopäätöstä voi teoksiin tutustua kirjastokappaleen kautta. Esimerkiksi Satakirjastoissa Jukka Hukkaa on hyvin saatavilla.

Toimittaja Ida Kannisto kirjoittaa kirjailijasta Turun Sanomissa 20.5.18 pitkänpitkän otsikon alla: "Paniikkikohtaus sysäsi kirjailijan uralle - Avril McDonaldin Jukka Hukka -kirjojen tarkoituksena on auttaa lapsia vaikeiden tunteiden käsittelemisessä".

Kanniston jutussa kuvaillaan, miten 8-vuotias Avril kuvitteli kuolevansa tai ainakin tulleensa hulluksi. Avridin äiti otti tyttären huolen tosissaan, mutta lääkärit eivät tunnistaneet paniikkihäiriötä. Ongelma alkoi ratketa vasta vuosia myöhemmin, kun Avrilin sisar törmäsi paniikkihäiriöstä tehtyihin tutkimuksiin. Avril selvittää, kuinka helpottavaa oli, kun selitys löytyi. Hän ei ollutkaan hullu! Ei, hänellä oli oireita, joille oli annettu lääketieteellinen nimitys. Kokemukset havahduttivat mielen ja kehon yhteyden tutkimiseen, ja hän alkoi miettiä, miksei oman hyvinvoinnin lisäämiseen pyrkiviä taitoja opeteta jo lapsille. Kirjailija McDonald kertoo, että hänellä on halu auttaa lapsia, jotka joutuvat kohtaamaan vaikeita tunteita. Lapset voivat samaistua kirjojen henkilöihin ja näiden kokemuksiin. Lapsi oppii nimeämään tunteensa ja myös kesyttämään niitä.

Jukka Hukka ja varjohirviö käsittelee pimeänpelkoa. Lähestymistapa on hiukan etäinen, mikä ei sinänsä ole virhe. Etäältä pelottavia asioita on tietysti helpompi tarkastella. Ilahduin ensimmäiseksi kirjan nimestä. Mitkä mahdollisuudet se avaakaan: Jukka, hukka, kukka, nukka, rukka, sukka, tukka... Kieli oli kuitenkin pettymys. Loruttelu ei lähde lentoon.

Teos on pehmeäkantinen. Se tekee kirjasta halvanoloisen, mutta toisaalta tämä kirja on ilmiselvästi tarkoitettu käyttöön, ei sisustuselementiksi. Käytön tueksi Liisa Ahonen on kirjoittanut asiantuntijaohjeita aikuisia varten. Ahosen teksti on kirjan antoisin osuus, mutta itseltäni se meinasi mennä sivu suun, koska täyteen painetut sivut työnsivät pois. En varmaan olisi koskaan lukenut niitä ilman tarkoitusta kirjoittaa teoksesta tähän blogiin. Ymmärsin, että kirja on suunnattu ensisijaisesti lapsiryhmien kanssa työskenteleville, ja loppuosa antaakin hyvää tukea kirjan käyttöön. Uskon, että Ahosen ohjeita voi soveltaa myös muihin tunteita käsitteleviin lastenkirjoihin.

Pimeänpelko-hakusanalla voi haeskella lisää kuvakirjoja. Itse olen ihastunut Anneli Kannon Villit Virtaset -sarjaan, ja suosittelen tässä kohtaa suosittelen Paavo Virtanen ja pimeys -kirjaa. Sarjan tuoreen osan Virtaset huvipuistossa vinkkasinkin viime kuussa.

Jukka Hukka -sarja sisältää sekiin useampia osia. Ja lisää on näköjään tulossa.

Lisätietoja englanniksi.  

Kanto, Anneli: Virtaset huvipuistossa

Teksti Anneli Kanto
Kuvat ja graafinen suunnittelu Noora Katto
Karisto 2018, 30 s.

Virtasen perheen lapsille on luvattu huvipuistopäivä, JOS lapset ovat oikein kilttejä ja ahkeria sitä ennen. Ja kyllähän he ovat, kukin ikänsä ja kykyjensä rajoissa: esikoinen ulkoiluttaa koiraa ja leikkii pikkusiskon kanssa, toiseksi vanhin kitkee, keskimmäinen siivoaa kissan vessalaatikkoa ja toiseksi nuorin järjestää lelunsa.

Perheen kuopus Kastehelmi on vielä niin pieni, ettei hän oikein osaa kodin hommia, joten hänen tehtävänsä on olla kiltti. Kilttinä oleminen ei ole helppoa, mutta Kastehelmi yrittää täysillä, sillä hän todellakin haluaa kieppumaan huvipuiston jännittäviin laitteisiin.

Kuvittaja Noora Katto osaa poimia kuviinsa kaiken olennaisen.
Tunnistatko huvipuiston, jossa Virtasen perhe vierailee?

Nyt seuraa juonipaljastuksia: Lapset suoriutuvat ahkeruus- ja kiltteysviikoista. Perhe lähtee huvipuistoon. Kastehelmi, 3 vuotta, ei kuitenkaan pääse haaveilemiinsa kieputtimiin, sillä hän on vasta 101 senttiä pitkä, eli aivan liian lyhyt. Pyörimään pääsevät vain yli 120-senttiset. Selvää on, että tyttöä kiukuttaa:

Hän ei todellakaan ole ollut viikkokausia kiltti vain päästäkseen puksuttamaan ympyrää lapsellisella possujunalla. Häntä on narrattu.

Kastehelmi on niin vihainen, että karkaa omille teilleen. Miten siinä käy? Lue kirja, niin tiedät. Samalla opit, miten huvipuistossa toimitaan. Aikuiselle kirja tarjoaa tervetulleen muistutuksen siitä, miltä oikein tosi iso pettymys ja harmitus voikaan lapsesta tuntua.

Kastehelmi on 101 senttiä pitkä.
Katto on onnistunut sisällyttämään kuviin herkullisia yksityiskohtia.
Mittauspiste on osa isompaa kuvaa teoksessa Virtaset huvipuistossa.

Kuvittaja on rajannut perheen vanhemmat pois, isän karvaisia raajoja muutamassa kuvassa tosin saattaa vilahtaa. Tulkitsin, että huvipuistopäivänä kameran takana on ollut äiti, sillä häntä en onnistunut kuvista löytämään. Tekstissä sentään sivutaan vanhempia: Isä on tuonut työpaikaltaan kaikille keltaiset mainoslippikset, ja äiti on mieltynyt hurjempiin huvipuistolaitteisiin kuin isä. Tai ainakin äiti menee niihin lasten seuraksi. Sillä aikaa isä köröttelee maisemareittiä wanhoilla autoilla.

Virtaset huvipuistossa on Villit Virtaset -sarjan kymmenes osa. Kirjailija Anneli Kanto sai toukokuussa 2018 Anni Swan -mitalin. Se myönnettiin Viisi villiä Virtasta -sarjan kirjoista Virtasen lapset ja pentu (2015), Perttu Virtanen ja varkaus (2016) ja Vilma Virtanen virpomassa (2017). Lue palkintoperusteista lisää tästä.

Mander, Sanna: Avain hukassa

Kustantamo S&S 2017, 41 s.

Mander, Sanna: Avain hukassa

Kerrostalossa voi asua monenlaisia ihmisiä. Sanna Mander päästää lukijat kurkkaamaan erään talon asuntoihin. Kuhunkin asuntoon ja sen asukkaihin tutustutaan aukeaman verran. Teoksen nimi kertoo oivallisesti, mistä on kyse. Harmittavaa kyllä avaimen hukkaajaa ei näytetä kuin keltaisten kumisaappaiden verran.

Mander on tehnyt kuvituksen lisäksi myös mukavat tekstit. Eikä siinä vielä kaikki! Hän on riimitellyt tekstin. Teos on julkaistu ruotsiksi nimellä "Nyckelknipan". Ruotsinkielistä versiota ei ole käännetty, vaan Mander on itse kirjoittanut näppäräsanaiset teoksensa molemmilla kielillä. Mainiota kyllä tekijä on onnistunut pitämään tekstit lyhyinä. Mikään ei estä lukijaa keksimästä asukkaille pitkän elämäntarinan tai vaikkapa sijoittamaan tuntemiaan henkilöitä kirjan koteihin. Tunnet ehkä tyypin, jolla on "pinot aina pinossa. Mikään ei ikinä vinossa. Ajatuksetkin hänessä on aakkosjärjestyksessä". Itse huvittelin miettimällä, missä ennestään tuntemassani teoksessa voisi kunkin asunnon haltijoista lukea lisää. Esimerkiksi eläkepäiviään kirjassa viettävät Ossi ja Ray saattavat esiintyä toisaalla salanimillä Aimo ja Unto.

Kuvitusta Minna Lindebergin teoksessa Aimo ja Unto (Schildts & Söderströms 2012).

Ossin ja Rayn koti teoksessa Avain hukassa.

Talossa asuu myös Peppilotta, ihana nainen. Onkohan maailmankuulu Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär muuttanut isoksi kasvetttuaan kerrostaloon ja värjännyt hiuksensa?

Avain hukassa on saanut sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian että Rudolf Koivu -lasten- ja nuortenkirjakuvituspalkinnon. Tammikuussa 2017 suomenkielinen kirja oli päässyt jo neljänteen painokseensa. Se on hyvin se!

Lloyd-Jones, Sally: Kaikki pienet potalle!

Kirjoittanut Sally Lloyd-Jones
Kuvittanut Anita Jeram
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2016, 31 s.

Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle

Koko kesän meillä pyöri pöydillä - ja lattioilla - yhteensä 17 erilaista kirjaa, joiden keskiössä oli potankäyttö ja vessatavat. Pottakirjajuttuni julkaistiin vuoden viimeisessä Onnimannissa.

Monissa pottakirjoissa on jokin ekstrajippo: luukkuja, tunnusteltavia elementtejä tai ääninappi. Tässä Sally Lloyd-Jonesin kirjoittamassa ja Anita Jeramin kuvittamassa kirjassa hauskuutuksena on kurkistuspeili. Minulla on ilo seurata taaperoa, joka on kova selaamaan kirjoja. Erityisesti Kaikki pienet potalle -kirja näkyy usein hänen kädessään. Peiliaukeamalle päästyään lapsi riemastuu oman kuvansa näkemisestä - yhä uudestaan ja uudestaan.

Kirjan loppupuolelta löytyy hauska yllätys: kurkistuspeili (teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle).

Muita ihmishahmoja ei kirjassa esiinnykään kuin peilistä näkyvä. Tässä kirjassa pieni käyttäjä voi bongata paitsi tuttuja eläimiä, kuten pupuja, hiiriä, kissoja ja koiria, myös dodo-linnun, joka on kuollut sukupuuttoon satoja vuosia sitten. Kummituksiakin sivuilla näkyy, ja tarkkasilmäisimmät varmaankin tunnistavat, minkä lajin eläimet ovat vetäneet lakanan niskaansa.

Anita Jeramin kuvitusta teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle.

Jotkut eläinhahmoin kuvitetuista kirjoista ovat sellaisia, joista hahmojen sukupuolen voi päätellä. Osa hahmoista esitetään ilman sukupuoleen viittaavia elementtejä. Jotkut on puettu ”tyttömäisesti” tai ”poikamaisesti”.

Teoksen on riimitellyt suomeksi Raija Rintamäki. Joskus olisi hauska vertailla käännöstä alkuperäiseen tekstiin. Lapsille kääntäessä pitää kääntäjän ottaa huomioon kohderyhmänsä rajoitteet, joista ensimmäisenä mieleen tulee käyttäjien sanavaraston suppeus. Tällaisten vaatimusten yhdistäminen toisella kielellä riimittelyyn tuottaa varmaankin ongelmia, mutta suomennoksesta sitä ei huomaa.

Harjanne, Maikki: Minä Minttu

Otava 2017, 79 s.

Harjanne, Maikki: Minä Minttu

Minä Minttu -kirjan tarinat on julkaistu alun perin kolmena erillisenä teoksena: Minttu auttaa (1990), Minttu yksin kotona (1989) ja Minttu ei tahdo (1988). Tarinat on järjestetty tähän teokseen päinvastaiseen järjestykseen, missä ne ilmestyivät. Minä Minttu -teoksen ensimmäisessä tarinassa perheessä ei näytä olevan Mintun lisäksi muita lapsia, (oikein tarkkasilmäinen voi kuitenkin bongata tuttipullon ja muuta vauvakamaa kuvista), seuraavissa mukana on pikkuveli Santtu, joten järjestys vaikuttaa harkitulta.
 
En ole tarkastanut tätä, nykyisin en oikein paljon tarkastele, mutta luulen, että ensikohtaamiseni Mintun kanssa tapahtui äidin tilaaman Kotilieden kautta. Muistini mukaan lehden viimeisellä aukeamalla oli yhden sivun verran mustavalkoista minttua. Ajoittaisin tämän ensikohtaamisemme 1970-luvun lopulle. Ensimmäiset Minttu-kirjat joka tapauksessa julkaistiin vuonna 1978. Tämän vuosiluvun tarkastin.

Yhtään Minttu-kirjaa meillä ei kotona ollut, mutta hiukan nuoremmilla serkuilla taisi niitä olla, sillä muistan lukeneeni minttuja ääneen. Lukutaidon opettelu sujui minulta huomattavan tahmeasti, ja epäilen, että kirja ei suinkaan osunut sattumalta käteeni, vaan ovelilla aikuisilla oli sormensa pelissä. Minttu-kirjoissa tekstin määrä on kohtuullinen. Ja präntti on ilahduttavan kookasta. Heikkokin lukija pääsee kääntämään sivua usein.

 
Iän myötä olen alkanut ilahtua lastenkirjojen uusintapainoksista aina vain enemmän ja enemmän. On hauska lukea lapsille ääneen samoja kirjoja, joita itsellekin on luettu. Testasin kirjaa pian kaksi täyttävän tytön kanssa, ja hän istui tanakasti sylissäni, kun luin kirjan yhteen menoon kannesta kanteen. Kustantajan antama ikäsuositus on 3+.

Minttu on kestänyt aikaa hyvin. Tapahtumat liittyvät lapsen arkeen. Voisin kuvitella, että lapsi pystyy samaistumaan Minttuun helposti. Hahmon kotikin tuntuu ihan nykyaikaiselta. Minulla ei ollut käytettävissä alun perin ilmestyneitä kolmea nidettä, mutta tässä kädessäni olleessa kirjassa ei esiintynyt lankapuhelinta, kasettisoitinta tai muuta sellaista, jonka olemassaoloa nykylapsi ihmettelisi. Perheen vanhempien työnjako on perinteinen, isä käy töissä ja äiti hoitaa lapset. Kokoelman aloittavaa tarinaa suosittelen erityisesti niille aikuisille, jotka kantavat päävastuun kodista toisen vanhemman käydessä palkkatyössä.

Harjanne, Maikki: Minä Minttu

Areenassa on kuultavissa Maikki Harjanteen haastattelu. Harjanne kertoo mm. siitä, miksi Mintun isän rooli jää tarinoissa melko vähäiseksi.

 

Kaksi kuvakirjaa: Kurittomat karhut ja rohkeat jänöt

McGee, Marni: Karhu ei saa unta

Kirjoittanut Marni McGee
Kuvittanut Sean Julian
Suomentanut Raija Rintamäki
Mäkelä 2015







Syksy saapuu ja karhuherran olisi aika käydä talvilevolle. Metsän muut eläimet valmistelevat talven ruokavarastojaan, kunnes alkavat ihmetellä karhun pesäluolalta kuuluvaa ärinää. Onkohan karhu vaarallinen? Karhu mörisee ja ulisee, kääntyilee ja kieriskelee, mutta ei saa millään unta. Ihmekös jos se on pahantuulinen!

Orava keksii, että karhulla on varmaankin nälkä. Reipas ja rohkea Laikku-jänis päättää hoitaa asian kuntoon, ja lähtee viemään sille valtavaa pinoa mustikka- ja sipulipikkelssileipiä. Ihan suunnitelmien mukaan tuo reissu ei mene, mutta lopulta Laikulle selviää karhun unettomuuden oikea syy, ja sille saadaan sopivaa apua. Ystävät auttavat aina.

Bates, Ivan: Karhu ja rohkea jänis

Kirjoittanut ja kuvittanut Ivan Bates
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2015

 

 

Oli kerran

karhu vähän

pahankurinen –

tavattoman

huonot oli

käytöstavat sen.

 

Nenäänsä se kaiveli

ja ruuan ahmi rumasti.

 

Ei koskaan

mistään kiittänyt,

ei pyytänyt se anteeksi.

 

Kaiken kukkuraksi

karhun mielihuvia

oli väijyä

ja säikytellä toisia...

 

 

Muut metsän eläimet alkavat saada tarpeekseen kurittomasta säikyttelevästä karhusta. Niiden mielestä leikki ei ole lainkaan hauska, ja karhu pitäisi saada jotenkin aisoihin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä, mutta kukaan ei halua vapaaehtoiseksi karhun taltutukseen – paitsi eräs pieni jänis. Jänis on vakuuttunut, että karhu ei ole tarkoituksella tuhma, vaan sille ei ole kukaan koskaan opettanut miten leikitään nätisti. Muita eläimiä epäilyttää ja naurattaa, olisiko noin? Jänis kuitenkin käy toimeen ystävällisyydellä, lempeydellä ja kärsivällisyydellä, ja arvatkaapa toimiiko se?

 

 

 



Savisaari, Aira & Ruohonen, Hannamari: Niilo nikkaroi

Karisto 2015
Kirjoittanut Aira Savisaari
Kuvittanut Hannamari Ruohonen










Maailman paras veivipotkun vetäjä Niilo lähtee kotipihalle pelaamaan jalkapalloa. Isä toimii maalivahtina ja saa tehdä tosissaan töitä pitääkseen maalin puhtaana. Maalitolppina olevat ämpärit vain lentelevät, kun isä syöksyy nappaamaan palloa.

Välillä isä ja Niilo nikkaroivat. Autotallista löytyy monenlaisia työkaluja ja tarvikkeita, ja nyt isä keksii mitä seuraavaksi rakennettaisiin. Niilon komea veivipotku ansaitsee oikein kunnollisen jalkkismaalin, ja kirjan ohjeilla voi lukijakin ryhtyä maalinrakennuspuuhiin.

Ensin pitää suunnitella tarkkaan ja sitten valitaan materiaalit. Isä on hyvä apupoika ja Niilo käyttelee mittanauhaa. Sitten päästäänkin sahaamaan, ja vaikka saha meinaakin välillä vikuroida, ovat kakkoskakkoset kohta sopivina palasina, ja palaset pian koottuna maaliksi.

Kohta on pihalla hurja matsi menossa. Isä on edelleen maalissa, pelaajana tietysti Niilo, mutta myös äiti, entinen mimmiliigalainen. Syöttö, syöttö - ja maaalii! Isä huomaa mitä maalista vielä puuttuu: verkko, ja kohta on sekin paikoillaan. Mukaan peliin tulee myös Niilon kaveri Hilla, ja sitten on selvitettävä enää yksi asia. Kuka ehtii upottamaan ensimmäisen laukauksen verkon perille?

Jäntti, Riikka: Pikku hiiri, tuuliviiri

Tammi 2015












Tässäpä kuvakirja kaikille kolmevuotiaiden uhmailijoiden vanhemmille! Ja meillä siitä kyllä tykkäsi uhmailija itsekin.

Pikku hiiri, tuuliviiri kertoo pienen hiiren ja sen äidin varsin tavallisen päivän tapahtumista. Aamulla noustaan sängystä, puetaan ja lähdetään kohti tarhaa, jossa kaikki kaverit jo odottavat. Päivä menee hyvin ja iltapäivällä äiti tulee hakemaan. Kotiin päästyä syödään ja puuhaillaan vielä hetki ennen iltapesuja ja iltasatua. Kuulostaa varsin mukavalta ja leppoisalta. Haastetta asioiden sujuvuuteen tuo pikkuisen oma tahto, mutta onneksi äidillä on pitkä pinna. Tutut tilanteet hymyilyttävät vanhempaa ja ovat lapsenkin mielestä hauskaa luettavaa.

Muumien ystäville löytyy
Hiirun kotoa hauska yllätys.

Tarhamatka ei etene ihan suorinta reittiä.




Hiiru väritti, ja meillä kolmevee "kuulusteli"
joka lukukerralla isosiskolta, että minkäs värisiä
niistä hahmoista tulikaan.



Äidin katse on paljonpuhuva...

Iltapesuissa on vähän haasteita.

 

Hys, Hiiru nukkuu.

Flood, Ciara: Karhun uudet naapurit

Mäkelä 2015

Suomentanut
Terhi Leskinen


 

Miten Karhu joutuu tästä tilanteesta...



 

...tähän? 

No, sen saa tieysti selville lukemalla kirjan itse, mutta jospa nyt hiukan paljastan.

Karhu asuu keskellä korpea, kaukana kaikista muista, aivan yksinään, ja ihan tarkoituksella. Oma rauha on siitä maailman parasta. Niinpä karhu on varsin käärmeissään, kun se huomaa kaniperheen rakentavan taloa naapuriin. Voihan kanin kutaleet!

Talon valmistumista seuraa vääjäämätön "kop kop", ja jonkin ajan kuluttua seuraava, vaikka karhu ärähtelee, murahtelee ja suorastaan karjuu vastaukseksi joka kerralla. Se ei lainaa, eikä auta, vaikka kanit ystävällisesti pyytävät, ja aika kovasti apua tarvitsisivat, eikä edes tähdenlentojen katseluseura kiinnosta. Lopulta kanit luovuttavat ystävystymisyritystensä kanssa ja jättävät Karhun rauhaan.

Seuraava "kop kop" kuuluu vasta pitkän ajan kuluttua, mutta tällä kertaa sinnikkäillä kaneilla on toinen lähetysmistapa: jos Karhua ei kerran huvita jutella tai vaihdella lempparikirjoja, niin ehkä se kuitenkin malttaisi lukea kirjeen. Ja ehkä nauttia sen mukana tulevista jutuista.

Voihan kanin kutaleet minkä teitte! Ehkä naapureihin tutustuminen ei sittenkään olisi ihan huono asia.

Kirjan hauskan kuvituksen tutkailuun kannattaa käyttää hieman aikaa, ja aloittaa se heti kannesta, niin etu- kuin takapuoleltakin. Takaan ainakin muutaman hymyn!

Dahle, Stefanie: Lumoavaa, mansikkahaltijatar

Aurinko Kustannus 2015
Suomennos Maarit Varpu











Mansikkahaltijattaren seikkailuihin päästään tutustumaan tässä kirjassa, joka sopii hyvin vaikka juuri lukemaan oppineelle, tai miksei ääneenluettavaksikin. Kirjan jujuna ovat tikkukirjaimilla kirjoitetut tekstit, joissa osa sanoista on korvattu kuvilla. Lukijan ei siis tarvitse osata ja jaksaa lukea ihan joka sanaa. Toisaalta sujuvasti lukevalle ja lukemaan tottuneelle tyyli voi olla vähän hankalakin, mutta minulta onnistui lasten kanssa yhteistyössä. Kirjan lopusta löytyy kuvasanasto jos jonkun kuvan merkitys on epäselvä.

Kaunis kuvitus on mukavaa katseltavaa, ja kirja sisältää neljä erillistä tarinaa, joissa tutustutaan pikkuruiseen mansikkahaltijattareen ja jännätään esimerkiksi miten käy hänen taikomisharjoitustensa kanssa. Tutuksi tulevat myös Etna Etana, joka uhkaa päätyä linnun hotkaisemaksi, ja Silmu-siili, jonka silmälasit ovat hukassa, ja kukapa muu olisi parempi heitä auttamaan kuin mansikkahaltiatar. Viimeisessä tarinassa haltijakuningatar on tulossa kylään ja mansikkahaltijatar saa vaihteeksi apua kaikilta muilta.