Appelgren, Tove: Vesta-Linnea ja kaverit

Ruotsinkielinen alkuteos: Vesta-Linnéa och vännerna
Teksti Tove Appelgren
Kuvitus Salla Savolainen
Suomentanut Tittamari Marttinen
Tammi 2019, 37 s.

Vesta-Linnea ja kaverit kertoo yhdestä viikonlopusta. Perjantai-iltapäivä on täynnä iloista odotusta. Vesta-Linnea ei voi olla hyppelemättä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen. Mitähän he tekisivät yhdessä?

Vesta-Linnea tuntee itsensä ihan toisenlaiseksi Vesta-Linneaksi silloin, kun Mindy leikkii hänen kanssaan. Hänestäkin tulee vilkas ja kekseliäs.

Mutta puhelin on hiljaa. Onkohan Mindy sairastunut? 

Vesta-Linnean vatsa nipistelee. Mitäpä jos Mindy onkin muuttanut mielensä? Jos hän ei enää haluakaan olla Vesta-Linnean kanssa. Jos Vesta-Linnea onkin hänen mielestään tylsä ja liian järkevä?

 
Lukija arvaa ennen Vesta-Linneaa, ettei Mindy taida soittaa, saati sitten ilmaantua paikalle. Kirjan nimi Vesta-Linnea ja kaverit, kuitenkin viesittää, että Vesta-Linnealla on oikeitakin ystäviä. Hänellä on ihana perhe, ja naapurissa asuu poika, joka tekee, mitä on luvannut.

Jälleen kerran tähdennän, että kuvakirjat sopivat myös koululaisen käteen. Vesta-Linneakin on jo koululainen. Aikuinenkin lukee Tittamari Marttisen sujuvaa suomennosta ilokseen. Vesta-Linnean äidistä voi jokainen vanhempi ottaa oppia. Siinäpä vasta onkin viisas ihminen!

Teatteritaiteen maisteri Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994. Suomenruotsalaisen Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linneoita on julkaistu yhteensä neljällätoista kielellä, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia. Osia on sarjaan on ilmestynyt nyt kuusi.

Taiteen maisteri Salla Savolaisen kädenjälki näkyy hämmästyttävän monissa lastenkirjoissa. Hän on kuvittanut mm. Riina Katajavuoren sekä Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut myös neljä omaa kuvakirjaa. Yhteistyössä kirjailija Reetta Niemelän kanssa on syntynyt useita Tikkumäki-kirjoja.

Riddell, Chris: Ada Gootti ja hiiren haamu

Gummerus 2015
Englanninkielinen alkuteos Goth Girl and the Ghost of a Mouse
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Muuan hiiri muistelee -kirjasen suomentanut Kristiina Drews

Ada Gootti asuu valtavassa Kalmatollon kartanossa isänsä lordi Gootin kanssa. Lordi Gootti on hurjan kuuluisa pyöräilevä runoilija, jonka harrastuksiin kuuluu myös potkuhevosratsastus ja puutarhatonttujen posauttelu väkipyssyllä. Adan äiti - kaunis thessalonikilainen nuorallatanssija - on kuollut traagisessa onnettomuudessa Adan ollessa vielä vauva, eikä lordi Gootti ole päässyt yli rakkaan vaimonsa menetyksestä. Ada muistuttaa kovasti äitiään, mikä on saanut lordin omaksumaan erikoislaatuisen uskomuksen siitä, että lasten tulisi kuulua, muttei näkyä. Ada ymmärtää, että hänen näkemisensä saa isän surulliseksi, mutta ei hän silti mielellään käytä isoja, kömpelöitä ja ennenkaikkea äänekkäitä saappaita, joiden aiheuttaman metelin ansiosta isä pystyy välttelemään häntä.

Isän kanssa vietettyjä viikottaisia teehetkiä lukuunottamatta Ada on kartanossa aika yksin. Omalaatuisia palvelijoita ja tiuhaan vaihtuvia kotiopettajattaria kyllä riittää, mutta samanikäisiä kavereita ei ole. Eräänä yönä Ada tutustuu Ishmaeliin, joka on hiiri. Tai itseasiassa oli hiiri, kunnes sai surmansa loukussa ja on nyt hiiren haamu. Jostain syystä Ishmael on jäänyt kummittelemaan kartanoon, eikä kukaan muu kuin Ada pysty näkemään sitä. Ada ja Ishmael lähtevät seikkailemaan valtavan kartanon vanhaan käyttämättömään osaan ja yhtä valtavaan ja sokkeloiseen puutarhaan, josta löytyykin monenlaista yllättävää.

Eräällä yksinäisellä aamiaisella Ada tapaa yllättäen kaksi omanikäistään lasta, joiden mukana hän pääsee salaperäiseen Ullakkokerhoon. Siellä kokoontuu kartanon nuoria palvelijoita ja työntekijöiden lapsia, eikä kartanonherran tytärtä ole tietenkään koskaan kutsuttu mukaan, vaikka hän on kovasti kavereita kaivannutkin. Ullakkokerhon porukka alkaa huomata kartanon tiluksilla epäilyttäviä tapahtumia, joihin tuntuu liittyvän kartanon sisäriistanvartija Nurjamaa. Lordi Gootin jokavuotinen sisämetsästyksen ja metaforisen polkukisan päivä lähenee, ja tänä vuonna Nurjamaan hoitamissa järjestelyissä vaikuttaa olevan jokin pielessä.

Kartanon fantastisen erikoinen väki ja kirjan tarina ihanan outoine käänteineen imaisee lukijan tehokkaasti mukaansa. Koskaan ei tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu ja sivua kääntämällä saattaa löytää itsensä mitä eriskummallisimpien hahmojen seurasta. Niin kuvittajana kuin kirjailijana tunnetun Chris Riddelin mustavalkopiirrokset ja luvun aloittavat koristeelliset anfangit sopivat hienosti kirjan goottiromanttisen tummaan tunnelmaan. Sarjasta on suomennettu tämän lisäksi kaksi osaa: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit sekä Ada Gootti ja Humisevan karju.




       

Gummerus 2016

 

 

Evinsalo, Kari: Etsivä Vertti ja väärentäjä

Mäkelä 2015

Elokuu on käsillä ja Vertti, Korppi ja Lissu ovat palaamassa koulunpenkille. Kenelläkään heistä ei olisi varmaan mitään sitä vastaan, että kesäloma vielä jatkuisi, mutta minkäs teet, Vertillä ja Korpilla alkaa neljäs luokka ja Lissulla viides. Kaveruksilla on ollut taipumusta sotkeentua rikollisiin puuhiin harrastelijaetsivien ominaisuudessa, eikä tämä sarjan kolmas kirja tee poikkeusta, joten jännitystä ja seikkailua on tiedossa.

Lissulla on uusi luokkakaveri, alunperin Vietnamista lähtöisin oleva Tâm, joka on mielissään uusista kavereista. Tâm kutsuu heidät kylään kotiinsa, jossa asuu myös Tâmin isä herra Trong. Herra Trong on koulutukseltaan konservaattori ja tekee monenlaisia taidemaailmaan liittyviä töitä. Hänellä on nettisivut, joiden kautta salaperäinen kreivi von Stroganov on ottanut häneen yhteyttä ja toivoo kopiota kuuluisan taidemaalarin Albert Edelfeltin työstä – tädilleen syntymäpäivälahjaksi. Herra Trong lupautuu maalaamaan tilatun työn, mutta kuinka käy, kun kreivi haluaisikin maalauksia lisää, ja herra Trong kieltäytyy.

Erään koulupäivän jälkeen Tâm saapuu kotiin, ja ihmettelee kun isä ei olekaan siellä. Isä ei myöskään vastaa puhelimeen, ja hänen työhuoneestaan löytyy vain epäilyttävä viestilappu ja sekasotku, jollaista isä ei ikinä jättäisi jälkeensä vapaaehtoisesti. Onneksi Tâmin uudet ystävät ottavat herra Trongin etsimisen asiakseen, ja pian kaverukset löytävätkin lupaavia johtolankoja, joita seuraavat vaivojaan säästelemättä.

Kaverusten apuna etsivän työssä ovat niin Vertin isoisältään perinnöksi saamat etsivän tarvikkeet, kuin itse isoisä, yksityisetsivä Albert Vataja, jota tapaamaan Vertti leijailee unissaan. Aiemmin selvitettyjen juttujen tiimoilta tutuksi on tullut myös esimerkiksi rikosylikonstaapeli Tauno Murhanen, joka lupautuu opettamaan Vertille sormenjälkien ottamista, ja jonka epäilykset heräävät, kun tutkittu sormenjälki löytyykin poliisin tietokannasta. Etsiväkaverukset eivät mielellään ottaisi tutkimuksiinsa mukaan aikuisia, mutta miten heidän käy, kun tutkimukset johdattavat aivan rikollisten kintereille...

Mäkelä 2014

Mäkelä 2013

 

Nuotio, Eppu & Louhi, Aino: Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät

Bazar 2015

 

Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Aino Louhen uuden Tämä vai tuo? -kuvakirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Viljan syntymäpäivät. Fiinu on lähdössä äitinsä kanssa kaverin syntymäpäiville, ja ennen lähtöä on tietysti päätettävä monenlaista. Millaiset vaatteet sitä laittaisi päälleen ja mitä olisi kiva viedä kaverille lahjaksi? Kirjasarjan nimi kuvaa hyvin dialogin ja pohdintojen kulkua: vaihtoehtoja on aina vähintään pari, mutta kyllä niistä yleensä ne mieluisimmat löytyvät. Äidillä on myös onneksi aina mielipide kaikesta, tai Fiinu voi vastavuoroisesti välillä auttaa äitiä, jos eteen sattuu vaikkapa hyvin vaikea kenkiin liittyvä päätös. Kysymysten ja vastausten myötä selviävät kaikenlaiset asiat.

 

Ihastuin kirjan tunnelmaan ja kuvitukseen ensi lukemalta, koska se tuntui niin aidolta. Juuri tuollaiselta sitä lapsiperheessä monesti näyttää! Leikit ovat vähän levällään, sänkyä ei ole juuri nyt huomattu pedata, eikä keittiökään ihan kiillä puhtauttaan. Elämisen jäljet näkyvät, ja nimenomaan saavat näkyä. Kirjan molemmat äidit vaikuttavat tyypeiltä, jotka maltavat heittäytyä mukaan lasten leikkiin ja keskittyä tärkeimpään, eli rentoon yhdessäoloon, silloin kun sen aika on.



Tekstit tukevat aitouden vaikutelmaa. Tuotahan se lasten kanssa on: otatko jugurttia vai puuroa (en, vaan lettuja tai pannukakkuja!) tai puetko punaisen vai keltaisen mekon? Vaihtoehtoja on yleensä lukuisia ja kompromisseilla mennään eteenpäin, mutta ehkä tosiaan olisi hyvä osata enemmän iloita kaikista erilaisista mahdollisuuksista. Kuten takakansiteksti sen sanoo: "Jokainen päivä on täynnä valintoja ja jokaiseen päivään sisältyy jos jonkinlaisia mahdollisuuksia. Arki on hauskaa ja jännittävää!"



Viljan syntymäpäivien kuvituksesta löytyy viittaus toiseen kirjasarjaan, joka on myös aina tuntunut hyvin aidolta ja kuvannut osuvasti lapsiperheen arkea, eli Kristiina Louhen Aino -kirjoihin. Ainoihin verrattuna Viljan syntymäpäivät on monella tapaa kuitenkin sekä tutumman että ajankohtaisemman oloinen, mikä on tietysti aivan luonnollista, sillä onhan Aino -sarja jo melko iäkäs. Toisenkin yhteyden olin keksivinäni: äidit ja tyttäret ovat vahvasti esillä molemmissa sarjoissa, ja ehkä myös tekijäpuolella?



Shields, Gillian: Kirjasto-Kaisa

Kuvitus Francesca Chessa

Värikkäät ja voimakkaat kuvat johdattavat lukijan pienen Kaisa-tytön maailmaan. Kun Kaisa oppi lukemaan, äiti vei hänet kirjastoon, hankki kirjastokortin ja sitten se olikin menoa. Äiti on kyllä tyytyväinen, että Kaisa lukee, mutta ehkä vähän vähemmänkin voisi.

Kaisa lukee illalla peiton alla, vaikka pitäisi jo nukkua. Hän lukee aamulla hampaita harjatessaan, vaikka äidin pitäisi myös päästä vessaan. Kaisa lukee ruokapöydässä ja unohtaa syödä, eikä oikein malta kuunnella, kun äiti puhuu hänelle. Ihastuttavan kärsivälliseltä Kaisan äiti kyllä vaikuttaa, verrattuna esimerkiksi allekirjoittaneen omiin lapsuuden kokemuksiin... Ja täytyyhän sitä nyt huomauttaa, että eihän kukaan tietenkään kirjaston kirjoja lue syödessä tai hampaita harjatessa – nehän saattaisivat likaantua!

Kaisa on aina nenä kiinni kirjassa, ja saa lempinimen Kirjasto-Kaisa. Välillä äiti yrittää houkutella Kaisaa muihinkin leikkeihin. Voisi vaikka kokeilla josko leikkipuistossa kokisi seikkailuja ihan itse, sen sijaan että niistä lukee. Vastentahtoisesti Kaisa noudattaa äidin ehdotusta, mutta ei oikein keksi mitä siellä puistossa tekisi. Kunnes tapaa Maisan. Maisan, joka roikkuu ylösalaisin puusta ja sanoo vihaavansa lukemista. Voisi kuvitella, että näiden kahden ystävystyminen olisi hankalaa, mutta niinhän sitä väitetään että vastakohdat täydentävät. Ja ehkä kaksi aivan erilaista tyttöä voi myös opettaa toisilleen jotain. Kokonaisia uusia maailmoja voi löytää niin puun latvaan kiipeämällä kuin kirjan avaamalla, eikä kumpikaan tapa ole toista huonompi. Uusia maailmoja voi ihan hyvin tutkia yksin, mutta mahtavaa voi myös olla jakaa kokemuksensa toisen kanssa.

Junttila, Suvi-Tuuli: Missä, tässä, jossakin…

Pienen pieni mutteri toteaa, että: ”Tämä ei ole timantin elämää! Tähän täytyy tulla muutos.” ja lähtee tutkimaan maailmaa. Se saa mukaansa koukun ja matkan varrelta kaveriksi löytyy myös keltainen pullonkorkki, jota väsyttää, kaikki. Matka jatkuu kolmisin ohi erilaisten ihmeiden, jotka saavat seikkailijat välillä aivan sanattomiksi. Vaikeitakin paikkoja tulee eteen, jyrkänteitä ja hyistä vettä, mutta yhteispelillä niistä selvitään. Pitkän matkan aavikon ja viidakon läpi taivallettuaan ystävykset löytävät joukkoonsa vielä neljännenkin, erakkona elelevän ruuvin, jolla on huikeaa näytettävää.

Sitten tulee yö. Aamun koittaessa pienten keltaisten kumisaappaiden omistaja kumartuu kaverusten yöpaikan ylle ja toteaa: ”Oih, timantti.” ”Minä löysin aarteen!”. Seuraavana iltana mutteri ihmettelee missä koukku ja korkki ovat. Ruuvi on nähnyt, kun ne häipyivät ja epäilee niiden jatkaneen matkaa. Mutteri ja ruuvi taas lienevät tyytyväisiä tähän uuteen olinpaikkaansa, ainakin tällä erää.

Suvi-Tuuli Junttila on luonut kirjan kuvituksen valokuvaamalla pienoismaailmoja, jotka hän on rakentanut eri materiaaleista. On pumpulia, pahvia ja pientä pitsin palaa. On keittiön hana (vesiputous), ihmeellinen vihreä paprika, hiekkalaatikkoaavikko, ja tietysti itse päähenkilöt: mutteri, koukku, pullonkorkki ja ruuvi. Sanoin on vaikea kuvata näitä kuvia, jotka tarkastelevat aivan uudesta näkökulmasta monia arkemme pieniä asioita ja tavaroita. Kuvien maailmat ovat kekseliäitä ja osa kuvista myös todella kauniita. Pieni on suurta ja kaunista.

Numers, Katarina von: Konrad ja Kornelia

Kuvitus Christel Rönns

Tässä hurmaavassa rakkaustarinassa (jota voisi sanoa aikuisten kuvakirjaksi) kerrotaan Korneliasta, joka asuu yksiössään yhdessä ystävänsä Penttisen kanssa. Kornelia on tuntenut Penttisen koko elämänsä ajan, pikkutytöstä asti. Kun Kornelia täytti seitsemän, hänen äitinsä oli sitä mieltä, että niin vanhoilla tytöillä ei enää voinut olla mielikuvitusystäviä, joten Kornelia piilotti Penttisen vaatekaappiin. Siitäkin eteenpäin Penttinen on kuitenkin ollut hänen luottoystävänsä ja tukena kaikissa elämän vaiheissa ja arjen tapahtumissa. Niin, Kornelialle on siis kyllä tullut lisää ikää, mutta Penttinen on tarinan alusta loppuun asti noin viisi-kuusikymppinen mies. Korneliaa on viime aikoina vähän alkanut harmittaa, että Penttinen ei osaa korjata kodinkoneita niin kuin muut miehet. Penttinen taas on alkanut mököttää, esimerkiksi kun Kornelia viettää tyttöjen iltaa ystävänsä Rositan kanssa tai menee vatsatanssitunnille.

Eläkkeellä oleva Konrad on juuri muuttanut kerrostaloon Kornelian taloa vastapäätä. Konrad joutui muuttamaan kaupunkiin sen jälkeen, kun liukastui rappusilla ja loukkasi jalkansa, ja hänen koiransa Musti sai muuttaa Jaska-serkun luo. Konrad ikävöi omaan vanhaan taloonsa meren rannalle, Mustin seuraan ja harrastustensa – kasvien keräilyn ja siiankalastuksen – pariin. Ennen eläkkeelle jäämistään Konrad korjasi kaikenlaista, esimerkiksi moottorisahoja ja ruohonleikkureita.

Epäonnisen kauppareissun jälkeen Konrad päätyy samalla kadulla olevan Pizzeria Bellan vakioasiakkaaksi. Eräänä iltana Rosita saa suostuteltua hieman vastahakoisen Kornelian myös pizzalle. Korneliaa alkaa kuitenkin harmittaa Rositan kailotus ja viereisessä pöydässä istuvasta ystävällisten sinisten silmien omistajasta huolimatta Kornelia haluaa kotiin ja ryntää äkkiä ulos. Kornelian täytyy kuitenkin pysähtyä, kun joku huutaa huhuu, ja sehän on Konrad, kera ystävällisten sinisten silmien – ja Kornelian unohtuneen käsilaukun. Ehkä tästä alkaa uusien ystävien aika, niin Kornelialle ja Konradille kuin Penttisellekin…

Kirjan kuvituksessa tulevat ihanasti esiin tilanteiden tunnelmat: rauhalliset, leppoisat, iloiset tai surulliset. Kornelian, Konradin ja Rositankin asuntojen sisustukset vastaavat täysin heidän luonteistaan saatua kuvaa. Kornelian kukkakuvioinen sohva lienee hänen lempipaikkansa, käteen vielä vihreäselkäinen romaani, johon on ommeltu tummanpunainen silkkinauha kirjanmerkiksi. Mielikuvituskaveri Penttinen on piirretty läpinäkyvänä ja pelkkää viivaa käyttäen ja on sellaisena mainio.

Kirja oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2010.