Nana / Émile Zola

Lukujumin ainakin huomasin ajatuksissani palaavani puhelimelle varakirjaksi lataamani Émile Zolan Nanan pariin. (Kirja löytyy mm. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista.) Kuten jo taannoin Thérèse Raquinista huomasin, on Zolan maailma vinksallaan mutta silti kiinnostavalla tavalla. Ja jotenkin juuri vinksahtaminen tuntui juuri oikealta.

Nana Zolan Les Rougon-Macquart-sarjan yhdeksäs osa ja kertoo nuoresta, näyttelijättären alusta, Nanasta, joka ei ehkä hurmaa niinkään näyttelijän taidoillaan vaan silkalla seksuaalisuudellaan. Pian Nana pyörittääkin melkoista - ja varakasta - ihailijakavalkadia jotka maksavat runsaasti etuoikeudesta tähän vaaleaan kaunottareen.

Thérèse Raquin osoittautui Nanan henkiseksi pikkuserkuksi, siinä määrin tutulta tuntuu teema moraalin rappiosta joka kiihtyy kiihtymistään kunnes ihmisyydestä ja järjestä ei juurikaan ole mitään jäljellä. Nanassa toki kaikki on suurempaa, rakastajien määrä kohoaa ja samoin kuin Nanan into kuluttaa rahaa. Kirjan henkilökaarti tuntuukin ajoittain epäuskottavalta - moraalin ja järjen puute kirjan henkilöissä jopa ärsytti hetkittäin kun ponnistelin ymmärtääkseni motiiveja. Nana henkilönä on muutenkin mutkikas tapaus, niin yltiömäinen ja raivostuttava kuin tämä nainen onkaan, näyttää kirjailija hänestä myös hetkittäin inhimillisiä ja jopa herttaisiakin piirteitä.

Se, missä Zola on parhaimmillaan ilman muuta tilanteiden ja paikkojen kuvaileminen. Hänen matkassaan pääsin teattereihin, Pariisin hämärille kujille ja tyylikkäisiin ratsastuskisoihin Boulognen metsässä, näin niin kadun naiset ja hienostonkin. Tästä nautinkin vaikkei Nana minulle napakymppi ollutkaan. Kelpo romaani toki ja taatusti lukemisen arvoinen klassikko, mutta ehkä sittenkin vähän liikaa.

Oli kuin katsomon yli olisi leijaillut tuulahdus, hyvin lempeä, mutta täynnä epämääräistä uhkaa. Hyväntahtoisesta lapsesta tuli äkkiä esiin nainen, joka tehden mielet levottomiksi sukupuolellaan kutsui kiimanpuuskassa halujen tuntemattomaan valtakuntaan. Nana hymyili edelleen, mutta hänen hymynsä oli terävää ja uhkasi murhalla miestä.

Minerva, 1930 (ensimmäisen painos suomeksi)
Sivuja: 372
Alkuteos: Nana
Suomentanut Yrjö Weijola

Thérèse Raquin / Emile Zola

Luin taannoin Emile Zolan viehättävän Naisten paratiisin ja päätin että jatkaisin tarkkanäköisen kirjailijan tuotantoon tutustumista. Audiblessa silmiini osui kirjailijan teos Thérèse Raquin itsensä Kate Winsletin lukemana. Miellyttävä-ääninen lukija, kiinnostava kirjailija - tätä ei tarvinnut kauaa pohtia!

Thérèse Raquin on pohjimmiltaan tarina melko epämiellyttävistä ihmisistä. Thérèse on nuori nainen, joka olosuhteiden pakosta joutuu naimaan sairaalloisen serkkunsa Camillen. Pikkuperhe Camillen äiti mukaan muuttaa pian Pariisiin synkkään ja kosteaan pikkutaloon, jossa Thérèsen ankeasta elämästä tulee vieläkin harmaampaa. Nuori nainen alistuu kohtaloonsa kunnes eräänä iltana Camille tuo illallisvieraaksi vanhan ystävänsä Laurentin johon Thérèse ihastuu ensinäkemältä.

Thérèse Raquin on varsin perinteinen pieni kolmiodraama, samaa aihetta on tahkottu kirjallisuudessa varsin ahkerasti, jollain tapaa tarina muistuttaa minua mm. Anna Kareninasta, vaikka Zolan versio tragediasta onkin reippaasti värikkäämpi. En osaa sanoa onko kirjan tyylilaji psykologinen trilleri vai onko kenties kyseessä mustaakin mustempi tragikomedia, ehkä vähän kumpaakin. Yksi kuitenkin on varmaa, Zola ei säästele henkilöitään vaan runtelee heitä tekstissään aivan armotta. Tästä muodostuikin minulle yksi tekstin ongelmista - en kyennyt samaistumaan yhteenkään henkilöistä ja lukukokemukseni jäi siksi melko laimeaksi. Aivan erityisesti säälin Camillen äidin kohtaloa - lukekaa niin ymmärrätte!

Haluan kiitellä Kate Winsletin lukemista, näyttelijä tekee oivallista työtä herättäen tarinan henkilöhahmot upeasti eloon ja kuunnellessani tuntuikin siltä kuin Winslet olisi lukenut omaa lempikirjaansa, niin mainiosti hän heittäytyi henkilöidensä sekaan. Toistaiseksi Audiblen "julkkislukijat" ovat osoittautuneet oivallisiksi, kenetköhän seuraavaksi nappaisin luureihin?

Audible, 2012
Kesto: 7h 56min
Alkuteos: Thérèse Raquin
Lukijana Kate Winslet

Naisten paratiisi / Emile Zola

Olen kuluneen syksyn ajan seuraillut TV1:llä pyörivää Naisten paratiisia uteliaana ja ihastuneena, Paratiisi kun vaikuttaa sellaiselta ihmekaupalta jossa haluaisin itsekin joskus käydä. Huomatessani että sarja pohjautuu Emile Zolan kirjaan ja päätin tutustua siihen alkuperäiseen kirjaan.

Kirja ja tv-sarja eroavat reiluhkosti toisistaan. Zolan kirja sijoittuu 1800-luvun Pariisiin, jossa Naisten Paratiisia pyörittää nuori ja kunnianhimoinen Mouret. Denisen vanhempien kuoltua päättää nuori ja köyhä tyttö veljineen muuttaa käsityöläisenonsa luokse, sattumalta Paratiisin naapuriin. Tavaratalo kasvaa hurjaa vauhtia ja raivaa altaan pikkukauppiaita ja käsityöläisiä, mutta nuorelle tytölle se näyttäytyy jännittävänä - ja sittemmin myös yksinäisenä ja raskaana työpaikkana.

Zolan tekstiä oli miellyttävää lukea, hänen ja suomentaja Ossi Lehtiön sanojen kautta tavaratalon hyörinä silkki- ja pitsivuorineen herää hienosti eloon. Kirjan paras anti olikin minusta itse tavaratalo kaikkine pienine tarinoineen ja luulenpa Zolan Mouretin olleen jokinlainen IKEAn perustaja Ingvar Kampradin esi-isä sillä siinä määrin samanlainen nokkelia markkinointijuonia mies kirjassa punoo. Muutenkin Zola osoittaa kirjassa tarkkanäköisyytensä, moni asia, kuten pikkukauppojen ahdinko suurten ketjujen puristuksessa on vielä tänäkin päivänä totta.

Sen sijaan en juurikaan lämmennyt Denisen ja Mouretin rakkaustarinalle lainkaan vaikka se televisiossa onkin ihastuttanut. Minun makuuni kirjan Denise oli liiankin reppana, "tyttörukka" enkä kokenut uskottavaksi hänen kasvutarinaansa takkutukkaisesta tytöstä osaston johtajattareksi. Myös romanssi tuntuu tapahtuvan melkein kuin vahingossa, melkeinpä muutaman katseen voimalla. (Tiedän, saatan olla ehkä turhankin moderni kyynikko tälle kirjalle.) Hieman myös rypistelin otsaani Zolan asenteelle naisista, he kun tuntuivat melkein järjestään olevan joko ahneita himoshoppaajia, elämän kurimuksessa kärsiviä reppanoita tai kostonhaluisia hirviöitä. Pitänee ehkä lukea lisää Zolaa ja katsoa josko kirjoista löytyisi joku fiksukin nainen!

"Keskellä osastoa oli kesäsilkkien näyttely tarjoamassa katselijoille kesäaamun kauneimpia valonvilkahduksia. Silkit olivat taivaankannen läpikuultavan punaisia, huutavan keltaisia, heijastavan sinisiä ja kaikkia muita mahdollisia sateenkaaren värisävyjä. Siinä oli pilvenhienoja silkkejä kevyempinä kuin pesästä lentävät untuvat ja hienompia kosketella kuin kiinalaisen neitsyen iho."

Karisto, 2011
Sivuja: 518
Alkuteos: Au bonheur des dames
Suomennos ja esipuhe Ossi Lehtiö