Kiinan kadotetut tyttäret / Xinran

Pari vuotta sitten Xinranin edellinen suomennettu teos, Vaiennetut äänet, kiinalaisia naiskohtaloita,  osui hyppysiini kirjastossa ihan sattumalta ja koska olen Aasian suuntaan kallellani, piti kirja tietysti lukea. Tuossa kirjassa Xinran jakoi surullisia naiskohtaloita lukijoidensa kanssa ja nyt ilmestynyt Kiinan kadotetut tyttäret jatkaa samalla linjalla, vain hiukan näkökulmaa muuttaen. Tällä kertaa nimittäin kirjailija keskittyy niihin kiinalaisiin äiteihin, jotka ovat erinäisistä syistä joutuneet luopumaan lapsistaan iäksi. Juuri näin äitienpäivän kynnyksellä kirja tuntui erityisen ajankohtaiselta. Oletin etukäteen suuttuvani kirjan tarinoista, mutta jostain syystä tällä kertaa suru oli voimakkain tunne lukukokemuksessani.

Kiinasta on adoptoitu ulkomaille yli 120 000 lasta, näistä suurin osa tyttöjä. Nämä tytöt eivät luultavasti koskaan saa tietää biologisen äitinsä henkilöllisyyttä tai syytä lapsesta luopumiseen. Xinran, joka on itsekin kasvanut ilman äitiä, päätti kirjoittaa kirjansa kertoakseen maailmalle ja näille lapsille kiinalaisten äitien luopumisen tuskasta ja rakkaudesta jota he ovat tunteneet lapsiinsa.

Kirja koostuu useista tosielämän kokemuksista, jotka ovat sydäntä särkeviä, mutta sinällään valitettavan tuttuja uutisia Kiinasta. Kirjassa näkyy selvästi mm. maan suurten tuloerojen luoma kuilu, maaseudun köyhien asukkaiden toimeentulo ja kunniakin riippuu poikalapsesta, vauraammat ja koulutetummat kaupunkilaiset taas vaalivat tyttölastakin. Kaiken surullisen takana häämöttää ennen kaikkea selviytymisen pakko. Vanhanaikaiset lait omalta osaltaan käytännössä ohjaavat maanviljelijät tavoittelemaan poikalapsia ja koska länsimaista sosiaalitointa ei ole, on lapsi hylättävä jotta hän voisi päästä edes orpokotiin - ja sitä kautta länsimaisen adoption - piiriin.

Kirja on nopealukuinen ja melkeinpä koukuttavakin vaikka kurjuuksien lukemista olikin pakko välillä tauottaa muulla lukemisella. Xinranin kirjoitustyyli on minun makuuni ehkä hiukan lörpöttelevä, kirjailija ehkä liiankin paljon omia tuntemuksiaan ja mietteitään kustakin tapauksesta ja mielestäni muistuttaa liiankin usein kirjoittamistaan kirjoista tai perustamastaan järjestöstä. Tämä ei kuitenkaan lukukokemustani pahemmin häirinnyt, tärkeimmäksi nousi kirjan viesti.

"Koulumattomia äitejä kohtaan tunnen kuitenkin syvää myötätuntoa. Heidän omakin elämänsä on ollut kovaa, ja sitten sen tuskan päälle, että on synnyttänyt tyttären, he joutuvat vielä miettimään ja kuvittelemaan kaikkia niitä kauheuksia, mitä ulkomaalaiset perheet tekevät heidän pikku tyttärilleen. Tiedättekö, että he toisinaan anelevat minua välittämään viestejä ulkomaalaisille vanhemmille: Älkää pakottako lasta aloittamaan työntekoa liian nuorena tai hän ei kasva kunnolla. Älkää lisätkö liikaa vettä maitoon tai riisipuuroon, ettei hän joudu olemaan nälässä. "

Atena, 2013
Sivuja: 300
Alkuteos: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of the lost daughters of China
Suomentanut Taina Wallin
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi

Vaiennetut äänet, kiinalaisia naiskohtaloita / Xinran

Aloin lukea Xinranin Vaiennettuja ääniä eräänä kauniina aamuna matkallani töihin. Ensimmäinen tarina kertoi isänsä hyväksikäyttämästä tytöstä, joka sairastutti itsensä päästäkseen pakoon kodistaan. Sairaalassa tyttö otti lemmikikseen kärpäsen ja antoi sille hellyyttä, jota ei omassa elämässään saanut osakseen. Hehkeän kesäpäivän keskellä minulle tuli kylmä.

Xinran on kiinalainen toimittaja, joka alkoi 1970-luvun loppupuolella pitää ns. naisten tuntia radiossa, jossa naiset saivat kertoa tarinansa. Kirja lähti liikkeelle näistä tarinoista. Xinran kohtasi lesboja, kuuli tarinoita naisista, jotka ovat joutuneet rakkaastaan eroon kulttuurivallankumouksessa, naisista, jotka puolue oli määrännyt naimisiin, yksinkertaisissa oloissa elävistä naisista, joilla ei ole rahaa edes vaatteisiin kaikille tyttärilleen.

Ajattelin ennen kirjan kertovan nimenomaan Kiinasta, mutta lukemisen jälkeen aloin miettiä tarkemmin. Pelkään pahoin että maailmasta löytyy monta muutakin kolkkaa jossa ei ole hyvä olla nainen. Ei ainakaan köyhempi tai kouluttamaton nainen. Tässäkin mielessä on todella lottovoitto syntyä Suomeen. Toivon silti että Kiinassa, ja muuallakin maailmassa, oltaisiin kirjan julkaisemisen jälkeen tehty edistystä asioiden suhteen.

(Eräs kirjan naisista kertoo kokemuksistaan lapsena kulttuurivallankumouksen jaloissa. Punakaartilaiset ovat juuri pidättäneet perheen isän ja polttaneet kirjat, perinnehuonekalut, lelut..)"Tulen kajossa luokseni käveli tyttö, jonka käsivarren ympärillä oli punainen nauha. Hänellä oli kädessään isot sakset. Hän tarttui letteihini ja sanoi: "Sinulla on pikkuporvarillinen hiustyyli."
Ennen kuin olin ehtinyt tajuta, mistä hän oikein puhui, hän oli napsaissut lettini poikki ja viskannut ne tuleen. Seisoin silmät selällään ja katsoin mykkänä, kuinka palmikkoni ja sievät rusettini paloivat poroksi. Punakaartilaisten ollessa lähdössä lettini poikki leikannut tyttö sanoi: "Muistakin, ettet tästä lähtien saa sitoa hiuksiasi lettinauhoilla. Vain imperialistit pitävät sellaisia!"

Kirjasta lisää: Kuuttaren lukupäiväkirja sekä Xinranin englanninkielisiltä kotisivuilta.