Paperiprinssi / Kaari Utrio

Kaari Utrion epookkiromaanit ovat melko takuuvarmaa luettavaa. Yllätyksiä ei toki suuremmalti tarjoilla mutta minusta on silti jotenkin lohdullista, kuinka kukin epäonnisen oloinen, mutta nokkela ja vahvaluontoinen mamselli lopulta onnistuu löytämään arvoisensa sulhon ja purjehtimaan onnellisesti avioliiton satamaan. Jokin näissä romaaneissa herättää minussa myös kaikuja Jane Austenista, mikä ei missään nimessä ole huono asia. Samankaltaisuus toki vaivaa kirjoja, vaikka olenkin varmasti suurimman osan lukenut, en kenties vuotta myöhemmin pystyisi nimeämään kirjoista montaakaan. Yksi taisi kenties sijoittua Lappiin...

Tässä suhteessa Paperiprinssi on siis taattua Utriota. Suurkosken paperiruukilla rakastutaan, Helsingissäkin käydään tanssimassa ja lopulta he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sankaritar on tällä kertaa pitkä ja napakka neiti Wilhelmine, joka pyörittää sujuvasti kokonaista ruukkia eikä sulhokaan ole yhtään hullumpi.

Rakkausjuonien ohella Utrio usein onnistuu sivuhenkilöissään joista usein löytyy jokunen vallan hulvaton tapaus. (Tässäkin kohtaa muistelen mieluusti esimerkiksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, josta myös löytyi mm. vallan mainiota, hupsua herrasväkeä.) Niin käy tällä kertaa, itseasiassa uskaltaisin melkein sanoa että Paperiprinssi on yksi Utrion hauskimmista teoksista, mm. kipakka Pappa Falkenstein on melkoinen tapaus!

Pienenä puutteena teoksessa olivat kenties kovinkin pitkät pätkät Siperian seikkailuja ja paperintuotannon ihmeitä, jotka vähitellen alkoivat hiukan puuduttaa vaikka ymmärränkin halun tehdä kunniaa esimerkiksi käsityöläisille.

Amanita, 2015
Sivuja: 470

Seuraneiti / Kaari Utrio

Äh. Sorruin taas Bestseller-hyllyn lumoihin. Tarkoitukseni oli vain palauttaa muutama kirja ja sitten huomaankin että jalat vievät kohti Bestsellereiden kiusauksia. Mukaan lähti tällä kertaa Kaari Utrion Seuraneiti - siitäkin huolimatta että olin jo edellisen kirjan kohdalla hieman harmitellut sitä kuinka Utrion kirjat nykyisin toistavat toisiaan. Johdonmukainen ja päättäväinenkö - en minä ainakaan!

Seuraneidin keskushenkilö on suloinen Linda Melin, joka eittämättä on maailman kaunein nainen, mutta valitettavasti myös pelkkä varaton kappalaisentytär Kajaanin seuduilta. Nöyräksi, hyväsydämiseksi ja älykkääksi kuvatun Lindan mahdollisuudet oivalliseen avioliittoon kuitenkin paranevat kun hänen tielleen vaipuu tajuttomana kaksikin herraa, serkku ja tukkukauppias Claes Carlsson ja hengästyttävän komea ja korkeasäätyinen Victor Waldau.

Seuraneiti oli mielestäni taattua Utriota, takuuvarmaa tekstiä, nokkeluuksia, historiaa ja tietysti sitä rakkautta. Harmi vain että Utrion epookki-sarja tuntuu kovasti toistavan itseään, sankaritar tuntuu järjestäen olevan köyhä mutta järkevä kaunotar, jonka rakkausasiat menevät ensin pikkuisen solmuun - ehkä rakastutaan väärään mieheen. Eihän tässä sinänsä mitään vikaa ole, samoja teemoja tapaillaan esimerkiksi Ylpeydessä ja ennakkoluulossakin mutta Utrion kirjat kuitenkin muistuttavat toisiaan siinä määrin etten pysty niitä näin jälkeenpäin erottamaan toisistaan. Yhden tapahtumat sijoittuvat kenties Lappiin? Minun makuuni Linda oli ehkä hivenen tylsäkin sankaritar kaikessa nöyryydessä, taidan pitää sittenkin enemmän Utrion kipakoista sankarittarista. Kirja oli ihan miellyttävä lukukokemus, se tarjosi romanttista todellisuudenpakoa pieni pilke silmäkulmassaan mutta jäi kuitenkin kokonaisuutena keskinkertaiseksi.

(Utrio irroittelee hupaisasti kuvaillessaan ylhäisen herran rakkauden tunteita.)
"Rakkauden tunne hyrskyi Victorin mielessä niin valtaisana vuoksiaaltona, että häntä alkoi pyörryttää. Hän ajatteli itseään synkässä metsässä, yksin kivuissaan, ja Lindaa rientämässä apuun yli kivien ja risujen, kaatuvien puiden paukahdellessa polun molemmin puolin. Hän ei muistanut kokeneensa mitään sellaista, koska oli silloin tajuton, mutta mielikuva oli niin voimakas että hän purskahti itkuun."

Amanita, 2013
Sivuja: 464

Oppinut neiti / Kaari Utrio

Olen pitänyt kovasti Utrion tuoreimmista, usein autonomian aikaan, sijoittuvista kirjoista, jotka ovat kepeitä ja hauskoja ja omaavat sanavalmiita ja kipakoita sankarittaria. Tämänkään kirjan sankaritar, Sofia Malm, ei petä. Häntä kuvaillaan harmaavarpukseksi, luullaan jopa peikoksi, silti tässä naisessa on itseluottamusta, älyä, sydäntä ja henkistä ryhtiä.

Kirjan juoni on pikkuisen ennalta-arvattava, ainakin minä muutaman luvun jälkeen pystyin jo hahmottamaan tulevat tärkeät juonenkäänteet, mutta eipä tuo haitannut. Minusta tuntuu että Utriolla on, ainakin näissä tuoreimmissa kirjoissaan, melkeinpä tietty sapluuna, jonka mukaan henkilöitä ja tapahtumia on hahmoteltu, sen verran samankaltaisina nämä kirjat mieleeni muistuvat. Mutta kumma kyllä, se ei häiritse minua, Utrioilta en niinkään kaipaa tai edes odota suuria yllätyksiä, nautin vain kiehtovasta kirjallisesta miljööstä, napakasta dialogista ja tietysti siitä rakkaustarinasta...

Tällä kertaa Utrio tarjoaakin kunnioitettavan määrän näyttämöitä tarinalleen, käväisemme mm. Pietarissa sekä Lapissa. Varsinkin tuo Lappi-osuus oli todella kiinnostavaa luettavaa, koska Lapin kansan vaiheet ovat ainakin meikäläiselle jääneet hiukan hämärän peittoon. Utrio onkin tehnyt kiitettävän määrän taustatyötä kirjaansa varten ja paikat, tavat ja tapahtumat alkavat tuntua eläviltä. Helsingin kuvaukset vähän jo hymyilyttävätkin - ainakin ne Vallilan pellot joilla lehmät laidunsivat. Niin on kaupunki muuttunut...

Näyttämöllä taas seikkailevat Smolnassa saakka koulutuksensa saanut kotiopettajatar Sofia Malm sekä taiteileva ja kyllästynyt paroni Christian Hackfelt.Nautittavia olivat myös Utrion sivuhenkilöt, kuten Solbergan kartanon väki ja melkein pelottavankin tomera Anna Pihlman, joka haluaa käännyttää maaorjatkin Raamatun lukuun. Vilahtaapa kirjassa Waltarin Tanssi yli hautojen teoksessakin pyörähtänyt Anna Rehbinder.

Lukutoukkana pidän siitä, että että sankaritar on oppinut neiti ja silti varsin reipaskin ilmestys. Vielä kun saisi lukea kirjan jossa oppinutta naista ei niin katsottaisi nenänvartta pitkin tai kuvattaisi harmaavarpuseksi, johon miehen rakastuminen on ihme... Jonain päivänä...

"Kummallista, miten hiirulainen sai Christianin suutahtamaan joka kerta tavattaessa. Neiti ei ollut varsinaisesti röyhkeä tai julkea eikä puhunut pahaa toisista. Hän vain sanoi mitä ajatteli. Vika oli siinä, että Sofia Malmin ajatukset eivt vastanneet Christian Hackfeltin kuvitelmaa naisten aivoituksista."

Sivuja: 431
Kirjasta lisää: Saran kirjat, Sallan lukupäiväkirja, Sinisen linnan kirjasto, Booking it some more ja kirjailijan omat kotisivut, joilta löytyy ihania kuvia kirjan tapahtumapaikoista!