Palestiina / Joe Sacco

Joe Saccon Palestiina oli pongaus kotikirjastoni maanmainiosta sarjishyllystä. Kirjaston väki oli jälleen kerran tehnyt oivaa työtä laittamalla ajankohtaisia teoksia esille ja meikäläinenhän nappasi tähän täkyyn joka ehkä muuten olisi saattanut jäädä huomaamatta. Kiitos vain kirjaston väelle hyvästä vinkistä!

Palestiina on Joe Saccon kuvaus paikallisen asukkaiden elämästä ensimmäisen intifadan (1987-1993) aikana. Sacco vietti tuolloin kaksi kuukautta Länsirannalla ja Gazan alueella ja on kuvannut kokemaansa ja kuulemiaan surullisia tarinoita näiden kansien väliin.

Maailma on muuttunut paljon ensimmäisen intifadan vuosista mutta pahoin pelkään ettei palestiinalaisten tilanne ole noista ajosta juuri parantunut. Sacco onnistuu näyttämään Palestiinan arjen sydäntäsärkevän rujona ja ankeana. Se on paikka jossa lähes jokainen mies on ollut vankilassa, jossa jokaisella tuntuu olevan surullinen tarina kerrottavaksi. Mutaa, alistamista, köyhyyttä ja ankeutta. Vainoa, väkivaltaa ja vihaa. Niistä on tämä kirja tehty.

Ja samalla tämä on oikein hieno kirja, oivaltava, herkkä ja ihan pikkuisen hauskakin. Ihailen sitä että kirjailija on uskaltanut värittää teostaan huumorilla joka kohdistuu häneen itseensä tarinan kertojana - tyylikäs ja toimiva veto. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa ja samalla surullisena ihmettelen mistä kaikki tuo viha kumpuaa ja kuinka sen voi ikinä edes saadakaan loppumaan?! Ihmisiähän me kaikki kuitenkin olemme, eikö niin?

WSOY, 2003

Sivuja: 286

Alkuteos: Palestine

Suomentanut Juhani Tolvanen

Talvi-iltain tarinoita 3 / Zacharias Topelius

Talvi alkaa olla jo takanapäin mutta päätin silti jatkaa vielä ainakin yhden niteen verran Talvi-iltain tarinoiden parissa, olen nimittäin alkanut mielistyä satusedän kertomuksiin. Kansien välistä kun on löytynyt suorastaan koukuttaviakin helmiä! Sarjan kolmannessa osassa on kaksi tarinaa: Suomen herttuatar ja Kulta-aave, jotka pelkästään nimiensä perusteella vaikuttivat siinä määrin kiintoisilta että raahasin kirjan mukaani jopa kampaajalle ja myönnän että aika kului kirjan parissa paremmin kuin kulahtaneiden Seiska-lehtien.

Suomen herttuatar pohjautuu todelliseen historian henkilöön, Eva Mertheniin, joka Pikku vihan aikana (1741-1743) oli Turussa vaikuttava kaunotar. Jaakko Keithin miehitettyä Turun tuli Evasta tämän avopuoliso, jota aikanaan tituleerattiin Suomen herttuattareksi.

(Totta tämäkin.)
"Pohjoismaalainen ei koskaan tunne olevansa niin tyytyväinen elämäänsä kuin hyvän aterian jälkeen. Ilman ruokaa ei tule iloisuudesta mitään. Mielet ovat velttoja, keskustelu sujuu kuin polvia myöten lumessa kahlaten, elämä näyttää sammuvalta takkavalkealta. Silloin kaikuu iloinen sanoma, että ruoka on pöydässä. Heti löytyy silloin olemassaolon salaisuus, ihmisen oikeudet, sukkeluuden suola, ja keskustelun sotkeutunut lanka selviää."

Eva Merthenin tarina oli kiinnostava, joskin luulen että suuri osa tarinan viehätyksestä muodostui nimenomaan siitä että kyseessä oli todellinen henkilö jonka vaiheet olivat kiinnostavat. Minun makuuni Topeliuksen Eva oli hiukan turhankin hyveellinen ja uskonnollinen ollakseen samaistuttava, toisaalta nainen kuitenkin teki elämässään rohkeitakin valintoja joten kiinnostukseni säilyi läpi tarinan. Olen jostakin saanut päähäni sellaisen ajatuksen että Topeliuksen kirjat olisivat "säädyllisiä ja somia" kertomuksia ja ällistyn ja ihastun joka törmätessäni aiheisiin joiden kuvittelen olleen aikanaan hieman rajumman puoleisia. Hienoa!

Kirjan toinen tarina, kulta-aave, on vaikea luonnehdittava: se voisi olla jonkinlainen kummitusjuttu, tarina liike-elämästä tai kahden suvun kilpailusta, romanssikin, mutta ehkä vahvimmin se on tarina ahneudesta. Kulta-aaveen keskiössä on kaksi vanhaa, keskenään kilpailevaa kauppiassukua, Halmit ja Gråbergit. Ja miksei komissaari Sten Halm siedä edes keltaista väriä silmissään?

Toiveeni olivat korkealla kulta-aaveen kohdalla, edellisten kirjojen perusteella Topelius vaikuttaa nimittäin oivalta kummitusjuttujen kirjoittajalta. Tarinan edetessä mielialani kuitenkin laski kun tajusin tarinan keskittyvän enemmän liike-elämään ja ennenkaikkea sen moraaliin. Tarinan nuori pari, Lauri Roderick ja Liisukin osoittautuivat vähän liian kilteiksi ollakseen kiinnostavia ja uskontoakin kertomukseen mahtui minun makuuni vähän turhan paljon. Kulta-aave ei siis ollut minun juttuni.

(Näin Topelius kuvailee nuorta Lauri Roderick Gråbergiä.)
"Kaksikymmenvuotiaana hän ei ollut enempää eikä vähempää kuin moni muu hänen asemassaan oleva rikkaan miehen poika: elämän kysymysmerkki, hetken leikkikalu, peräsintä vailla oleva purjehtija, joka huoletonna antoi tuulen ajella itseään kohti tulevaisuuden äärentöntä valtamerta, mikä auringon valaisemana aukeni hänen eteensä.

WSOY, 1975 (Seitsemäs painos)
Sivuja: 413
Suomentanut Ilmari Jäämaa

Kirjan kansa / Geraldine Brooks

Kun kirjalla on tällainen nimi, ei lukutoukka pysty sitä vastustamaan! Tämä kaunokainen osui mukaani kirjastoreissullani, enkä voinut jättää kirjaa lainaamatta etenkin kun muistan Leena Lumin tätä lämpimästi suositelleen. Ihan ensimmäiseksi täytyy muuten kehua kantta - mitä kauemmin sitä katselen, sitä enemmän se miellyttää silmääni. Hauras, lähes läpikuultava paperi näyttää niin kauniilta... Kirjan kansa onkin mielestäni oiva valinta vanhan kirjan arvostuspäivän nostokseni, sillä tämä kirja on lukemisen arvoinen!

Kirjan kansa seuraa kauniisti kuvitetun Sarajevon haggadan tarinaa. Haggada kuvaa juutalaista pääsiäistraditiota. Jugoslavian sota on päättynyt ja australialainen asiantuntija Hanna Heath kutsutaan tutkimaan kirjaa runneltuun kaupunkiin. Kirjan myötä Hanna sukeltaa Haggadan ja juutalaisuuden traagiseen historiaan. Kirja vie lukijansa matkalle vuosisatojen halki, aina Sarajevosta Casablancaan saakka.

Kirjassa vuorottelevat kauniisti Hanna ja nykyhetki tutkimuksineen sekä mennyt aika. Jokainen tahra, karva, puuttuva solki kertoo oman tarinansa. Nämä historian palaset olivat kirjan vaikuttavinta antia jota sydän särkien seurasin. Lukija viivähtää vain hetkisen kerrallaan historiassa, kohtalot jäävät auki mutta ne ovat luettavissa rivien väleistä. Tarinoista voimakkaimmin jäljen jätti kertomus Tarragonasta ja naisesta joka opiskelee salaa.

"Missä poltetaan kirjoja siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä." -Heinrich Heine

Kirjan kansa sai mielikuvitukseni laukkaamaan ja turvauduin myös Googlen apuun, sillä Sarajevon Haggada on todellinen kirja ja vaikka Kirjan kansan tarina fiktiota onkin, liippaa se melko läheltä oikean Haggadan historiaa. Osittain tästä syystä valitsin Kirjan kansa Vanhan kirjan arvostuspäivän nostokseni, voinhan näin nostaa esille kaksi vanhaa kirjaa sekä arvokkaan viestin ihmisyydestä. Brooksin Haggadaa nimittäin ovat olleet pelastamassa tuhoilta monet eri uskontokuntiin kuuluvat henkilöt mikä antaa toivoa koko ihmiskunnalle. Rakkaus kirjoihin ja lähimmäisiin tekee maailmasta ainakin pikkuisen paremman paikan!

"Kirja on tietenkin enemmän kuin materiaaliensa summa. Se on ihmisen mielen ja käden luoma artefakti. Lehtikullan takojat, pigmenttien jauhajat, kirjurit, kirjansitojat, näiden ihmisten kanssa viihdyn parhaiten. Toisinaan, hiljaisina hetkinä, nuo ihmiset puhuvat minulle. He antavat minun nähdä, mikä heidän tarkoituksensa oli, ja se auttaa minua tekemään työni."

Tammi, 2009
Sivuja: 419
Alkuteos: The People of the Book
Suomentanut Arto Schroderus
Kirjasta lisää: Lumiomena, Leena Lumi, Oota mä luen eka tän loppuun

The Mark of a Murderer / Susanna Gregory

Olen historiallisten dekkareiden ystävä ja keskiaikakin kiehtoo, olen mm. lukenut ilolla Tallinnaan sijoittuvaa Apteekkari Melchior -sarjaa. Munkit, synkät käytävät, myrkyt, uskomukset -mainioita tunnelman luojia kaikki! Susanna Gregorystä kuulin ensimmäistä kertaa Facebookin dekkari-ryhmässä ja kun Audiblen alesta löytyi The Mark of a Murderer, päätin matkata keskiaikaiseen Cambridgeen murhia tutkimaan.

Eletään vuotta 1355. Cambridgen yliopistokaupungissa löytyy mies oudosti tapettuna, onneton uhri näyttää kohdanneen loppunsa huoneessa täynnä nukkuvia matkustavaisia, joista kukaan ei ole herännyt murhaan. Oudon kuolemaa alkavat selvittää veli Michael ja hänen kuolemansyyn tutkijansa Matthew Bartholomew, jotka huomaavat pian itsekin olevansa vaarassa.

Kärsin kuuntelun alussa käynnistysmisvaikeuksista sillä vaikka tarina vaikuttikin toimivalta, kirja ei ehkä sittenkään ollut oikea juuri siihen hetkeen. Kuuntelin The Mark of a Murderia siis harvakseltaan enkä siksi oikein päässyt kunnolla tarinan imuun. Kiitos mainion veli Michaelin, aloin kuitenkin hitaasti mutta varmasti lämmetä kirjalle. Michael nimittäin osoittautui mainioksi tyypiksi - minun mielikuvituksessani hän on aikalailla ihanan Stephen Fryn oloinen - ja varsinkin miehen aloittama dieetti sai minut hymyilemään. Michael kun oli aivan varma siitä että vihannekset lihottavat...

Kirjan juoni osoittautui mukavan kiemuraiseksi ja sopivalla tavalla karmivaksikin. Kirjan parasta antia, Michaelin lisäksi, tosin olivat erilaiset keskiaikaiset tavat ja uskomukset jotka loppujen lopuksi kiinnostivat minua enemmän kuin murhaajan henkilöllisyys - suosikkikategoriaan tämä kirja ei siis yllä vaikka loppujen lopuksi tarjosikin mukavia kuunteluhetkiä. Vasta kuuntelun jälkeen minulle selvisi se, että The Mark of a Murderer on Matthew Bartholomew -sarjan 11. teos, mikä omalta osaltaan ehkä selittänee käynnistysvaikeuksiani.

Whole Story Audiobooks, 2007
Kesto: 16 h 8min
Lukija Andrew Wincott

Talvi-iltain tarinoita 2 / Zacharias Topelius

Päätin viime vuonna tutustua satusetä Topeliukseen Talvi-iltain tarinoiden muodossa. Ensimmäinen kirja sekä
haukotutti että ihastutti, teoksen sisältämistä kahdesta teoksesta toinen ei oikein ollut kestänyt aikaa mutta se toinen, romanttinen kummitusjuttu, taas oli vallan hurmaava. Tästä rohkaistuneena päätin jatkaa seuraavankin kirjan kimppuun - ties millaisia helmiä se sisältäisi?!

Talvi-iltain tarinoita 2 sisälsi kertomukset Vinsentti Aallonhalkoja, Aulangon pastorinvaali ja Mirabeau-täti. Visentti Aallonhalkoja on vie lukijansa kesäiseen Helsinkiin, jossa nuorista ylioppilaista muodostuva ryhmä ilakoi. Nyt he ovat nuoria ja huolettomia, mutta pian kaikki muuttuu. Tarina oli sinällään herttainen ja pidin kovasti vanhan Helsingin kuvauksesta, mutta loppua kohden kokonaisuus hiukan lässähti. (Anteeksi Topelius, olen kasvanut Disneyn parissa ja siksi tottunut onnellisempiin loppuihin.)

Sen sijaan Aulangon pastorinvaali osoittautui tylsästä nimestä huolimattaan melkoisen kiinnostavaksi kertomuksen, jossa satusetä revittelee oikein kunnolla; tarinasta löytyy kummitustarinan elkeitä, sosiaalista kritiikkiä, rikostarinan hippusia ja toki uskontoakin. Enpä olisi koskaan koukuttuvani tarinaan joka kertoo pastorinvaaleista mutta kas vaan, niin pääsi nyt käymään. Aulangon pastorinvaalin päähenkilö on nuori maisteri Erland Stjernkors, joka saapuu Aulangolle sijaistamaan edesmennyttä pastoria. Meno kylässä on vauhdikas, pontikankeittobisnekset kukoistavat ja maisteri saa vastaansa sekä politikointia että kaikenlaisia outoa, mm. edesmenneen pastorin lapsien olemassaolo hämmentää ja taitaapa pappilassa kummitellakin! Tarina toki on hitusen mustavalkoinen ja vanhentunut, mutta kokonaisuutena jopa jännittäväkin.

Kirjan viimeinen kertomus, Mirabeau-täti, toi mieleeni L.M. Montgomeryn kirjat. Kirjan kertoja on nuori, sievä ja varakas Augusta-neiti, joka kirjeessään ystävälleen Constancelle kertoo perheen viimeisimmästä seikkailusta iäkkään Mirabeau-tädin luona. Tarina on hauska hupailu, jossa on hippunen romantiikkaakin ja olisin itseasiassa voinut kuvitella sen syntyneen ennemmin Vihervaaran Annan kynästä kuin Topeliuksen. Olenkin vaikuttunut kirjailijan monipuolisuudesta, hän näyttää kirjoittavan vaivattomasti melkein mistä vain!

Kokoelmana Talvi-iltain tarinat tuntuvat olevan hieman epätasaisia, tarinoista toiset eivät ole kestäneet ajan kulua mutta mukana on suoranaisia helmiäkin. Ihan salakavalasti alan myös pikkuisen fanittaa kirjailijaa, luulen että loputkin Talvi-iltain tarinoista on luettava. Niitä tosin ei harmikseni löydy Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista mutta ainahan on kirjasto!

"Me emme ajaneet, me ikäänkuin tanssimme äsken sataneella lumella. Sano, Constance, onko mitään riemuisampaa luomakunnassa kuin luisua eteenpäin mieli iloisena silkinpehmeillä, kimaltelevilla lumimatoilla kepeässä reessä nopealla hevosella viehättävän seudun halki odottavien omaisten luo? "

Ilmestyi ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana v.1910.
Sivuja: 340
Suomentanut ilmari Jäämaa ja Aatto S.

Boxers, Saints / Gene Luen Yang

Tutustuin pari vuotta sitten Gene Luen Yangin sarjakuviin ja tykästyin niin että tulin lukeneeksi herran tuotantoa useammankin kirjan verran. Omaelämäkerrallista meininkiä oli tarjolla American Born Chinesessä sekä Level Upissa, mutta kiinnostavaa menoa nähtiin myös The Eternal Smilessä. Kun huomasin Mari A:n kirjablogista uusien sarjisten ilmestyneen kirjaston kokoelmiin, oli pakko pistää heti varaus vetämään. Sarjakuva Boksari-kapinasta ja suklaata - näistä on hyvä lauantai tehty!

Boxers kertoo tarinan Baon, nuoren maalaispojan näkökulmasta. Ulkomaiset paholaiset ovat tuoneet mukaan opiumin ja kristinuskon, jonka avulla kyläläisiä sorretaan ja pakotetaan luopumaan vanhoista rakkaista jumalista. Tyytymättömyys kasvaa vääryyksien myötä ja lopulta nuoret tarttuvat aseisiin ja päättävät marssia Pekingiin. Bao haluaa ajaa Kiinan yhtenäisyyttä uhkaavat ulkomaiset pois ja tehdä valtakunnasta jälleen vahvan ja yhtenäisen.

Saintsissa ääneen pääsee Boxers-tarinassa vilahtanut Vibiana, tyttö, joka omassa perheessään on alistettu, siinä määrin ettei tytölle ole edes annettu oikeaa nimeä. Nimen Vibiana, Neljäs Tyttö, saa vasta löytäessään kristinuskon. Halveksitulle Vibianalle kristinusko edustaa hyväksyntää. Baon tavoin Vibianakin toivoo Kiinalle hyvää, vain eri tavoin.

Kirjan piirrosjälki miellytti jälleen kerran silmääni ja pidin siitä kuinka Yang oli liittänyt tarinoihin myyttisiä elementtejä niin Kiinan kulttuurista kuin kristinuskostakin korostamaan uskon antamaa voimaa tavalliselle ihmiselle. Myös kirjakaksikon idea on hieno - tuoda esiin kapinan molemmat puolet ja se kuinka kansa pohjimmiltaan tahtoi samaa, parempia oloja ja maan yhtenäisyyttä, se vain tarkoitti heille eri asioita. Luin muutama kuukausi takaperin leskikeisarinna Cixin hieman hämmentävän elämäkerran, jossa tätäkin kapinaa sivuttiin ja nämä kirjat täydensivät tuota kokonaisuutta selkeällä ja silti kevyellä otteellaan.

Boxers
First, Second, 2013
Sivuja: 325

Saints
First, Second, 2013
Sivuja: 170

Valkea kuin lumi / Salla Simukka

Luin keväällä ensimmäisen osan Salla Simukan nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta Punainen kuin veri ja totesin että kirjassa sekä sen päähenkilössä Lumikki Anderssonissa piisaa vallan mukavasti virtaa. Lumikista tuli tuolloin mieleeni Lisbeth Salanderin pikkusisko, niin näppärästi tyttö hyödynsi teknologiaa ja väisteli luoteja. Uteliaisuus Lumikin tulevia vaiheita kohtaan jäi ja siksi Valkea kuin lumi piti napata kirjastosta lukukasaa täydentämään.

Valkea kuin lumi -kirjassa on talvinen Suomi vaihtunut helteiseen Prahaan, jonne Lumikki on matkustanut lomailemaan. Loma saa kuitenkin aivan uudenlaisen käänteen kun nuori nainen lähestyy Lumikkia kertoen olevansa tämän sisar. Ja jotta homma ei ihan herkistelyksi menisi, on sisko myös sekaantunut johonkin vaaralliseen.

Lukemisen jälkeen olin jälleen kerran kahden vaiheilla. Valkea kuin lumi oli ihan kelpo kirja muttei niin paljon minun makuuni kuin sarjan ensimmäinen osa. Olin pitänyt ensimmäisen kirjan todellisuuteen tuoduista satuviitteistä mutta nyt niitä oli karsittu. Samoin muutama liiankin sopiva yhteensattuma jäi häiritsemään lukukokemuksessani.

Sitten taas toisaalta, Lumikin hahmo on mainio ja Praha tuntui toimivan hienosti tapahtumapaikkana. Pidin myös kirjan rytmistä, vauhdikkaita toimintaosuuksia rauhoiteltiin Lumikin omilla mietteillä samalla tuoden Lumikille lisää syvyyttä. Jännitystä piisasi mukavasti aikuisellekin ja voisin kuvitella sen räväkkyys iskisi mukavasti myös nuorempiin lukijoihin. Salla Simukka on mielestäni saanut kirjaan mukaan kiinnostavia koukkuja, joten odottelen uteliaisuudella sarjan päätösosaa, joka ilmestyy helmikuussa 2014.

"Helteinen tuuli silitti Lumikin hiuksia. Hän ajatteli kättä, sitä ainutta kättä, joka oli silittänyt niin, ettei hän ollut koskaan halunnut kosketuksen loppuvan. Liekin sylissä hän oli tuntenut olevansa kotona. Tämän katseen lämmössä hän oli ollut turvassa, elossa, kokonainen. Hän oli voinut olla vain hän, hänen ei tarvinnut esittää mitään, ei piilottaa mitään, ei salata mitään, ei jättää itsestään osia pois. Hän oli ollut onnellinen. "

Tammi, 2013
Sivuja: 237
Kirjallinen maailmanvalloitus: Tsekki

Taivaslaulu / Pauliina Rauhala

Ensin kaksi asiaa, jotka ohjaavat lukuvalintojani tutusta tuntemattomammille vesille: blogit ja kirjaston Bestseller-hylly. Niiden ansiosta olen tullut kokeilleeksi kirjoja joihin en ehkä muutoin olisi tarttunut. Omia rajoja onkin hyvä välillä vähän kokeilla! Näin kävi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kohdalla. Olin aluksi ajatellut ettei tämä kirja olisi ehkä ihan minua varten, mutta luettuani mielenkiintoisia tekstejä muista blogeista, alkoi uteliaisuuteni herätä. Ja kirjan löytyminen Bestseller-hyllystä oli viimeinen niitti -pakko lukea!

Kirjan juoni on oikeastaan hyvin yksinkertainen, arkinenkin. Poika tapaa tytön, he rakastuvat, tekevät suunnitelmia, avioituvat ja hankkivat perheen. Lapsia siunaantuu ja vaikka tyttö heitä rakastaakin, hän myös uupuu. Uskonto on myös yksi kirjan aspekteista (tyttö ja poika kun ovat vanhoillislestadiolaisia), mutta ydintarina voisi olla kenen tahansa.

Eräs kirjassa keskusteluttaneista ja kuohuttaneista teemoista on uskonto. Minulla ei ole kontakteja vanhoillislestadiolaisiin, enkä ole heidän uskoonsa suuremmin perehtynyt. Ehkä siksi en tullut laittaneeksi paljoakaan painoa kirjan uskontoon painottuville osuuksille. En jaksanut kauhistella tai hämmästellä, pyöritellä silmiäni.

Se, mikä minuun teki vaikutuksen, oli Aleksin ja Viljan rakkaus, sillä minä luin Taivaslaulun paitsi kuvauksena uupumuksesta, myös karun rehellisenä rakkaustarinana. Lukiessani pidemmälle Aleksin pisteet vain nousivat silmissäni kun näin avuttomuuden ja halun auttaa rakasta ahdingossaan.

Rauhalan kerronta oli kaunista ja kuvailevaa, silti miellyttävän yksinkertaista. Se ei ole tyyliltään minun tyyppistäni tekstiä ja siksi yllätyin siitä kuinka innokkaasti lukemiseni edistyi. Tarina kuitenkin veti tehokkaasti ja siksi huomaankin, että huolimatta omista kirjallisista makutottumuksistani pidin kirjasta paljon. Tämän toteaminen tuntui minusta yllättävän vaikealta, sillä Taivaslaulu tuntui valloittaneen minut vastoin tahtoani. Kummallinen ajatus, mutta ehkä se oli myös osoitus kirjan väkevyydestä.

"Aleksi mietti, mikä oli se hetki, jolloin hänestä alkoi tuntua, että hänen rakkautensa aiheutti kärsimystä. Että nainen oli uskollisena ja työteliäänä hänen vieressään, heidän kodissaan, mutta samalla hiljaa jähmettyi ja katosi."

Gummerus, 2013
Sivuja: 281

Garden of Madness / Tracy L. Higley

Äänikirjakokeilut senkun jatkuvat. Seuraavaksi lenkkikaverikseni valitsin Helmetin OverDrive-kokoelmista Tracy L. Higleyn Garden of Madnessin siitä yksinkertaisesta syystä että se sattui olemaan saatavilla. Arvasin kyllä että kyse on historiallisesta fiktiosta, mutta muilta osin valintaprosessini oli varsin suorasukainen: kaikki käy. Näin jälkikäteen ajatellen Garden of Madnessin aloitus olisi ollut ehkä selkeämpi jos olisin viitsinyt perehtyä edes hiukan kirjan aihepiiriin (vaikkapa lukemalla sen takakannen) tai olisin edes tiennyt jotain kuningas Nebukadnessarista, mutta kerrankos sitä ollaan ihan pihalla heti ensi metreillä?! Alkuhämmennykseni jälkeen jouduin oikein googlaamaan kuninkaan vaiheita ymmärtääkseni että kyseinen herra on Raamatusta tuttu.

Garden of Madness vie lukijansa vuoteen 563 eKr, Babylonin kaupunkiin. Kirjan päähenkilö, kuningas Nebukadnessarin tytär Tia on juuri menettänyt puolisonsa. Seitsemän vuotta sitten hänet naitettiin poliittisten suhteiden takia juutalaiselle Shealtielille ja nyt vihdoinkin Tia on vapaa sitoumuksestaan - vai onko? Salaa öisen kaupungin kaduilla juokseva prinsessa huomaa jälleen kerran olevansa osa poliittista peliä, jonka panoksena on sekä hänen vapautensa mutta myös valtaistuin ja isän henki.

Arvelin aluksi että kirjan kantavana voimana olisi romantiikka sillä tietyt merkit olivat ilmassa jo ensimmäisistä luvuista saakka. Ja toki kirjasta löytyikin rakkautta, mutta mielestäni virkistävän erilaisen romanssin muodossa. En tiedä Babyloniasta käytännössä juuri muuta kuin riippuvat puutarhat ja summittaisen sijainnin, joten kovin hyvin en osaa arvioida Higleyn luoman maailman uskottavuutta. Esimerkiksi Tia tuntui melkeinpä modernilta sankarittarelta seikkaillessaan yöllisessä kaupungissa tai uhmatessaan papiston edustajia, enkä tiedä olisiko moinen käytös ollut oikeasti mahdollista naiselle noina aikoina. Tia on poikkeuksellisen urheilullinen, hän hiipii salaa öisin palatsin puutarhoihin juoksemaan, mikä ajatuksena tuntui mukavasti tavanomaisesta poikkeavasta.

Kirja näyttää saaneet ainakin Goodreadsissa lisämääreen kristillinen fiktio ja kristillinen tausta paljastuikin tarinassa pikkuhiljaa Tian tutustuessa enemmän juutalaisen Jahveen, ainoaan oikeaan Jumalaan. Vanhan Testamentin tarinoista kiinnostuneille Garden of Madness saattaakin olla antoisa, sillä mukana on mm. juutalaisten profeetta Daniel. 

Kirjan lukija, jonka nimeä en valitettavasti onnistunut löytämään mistään, osoittautui mainioksi. Hänen mukanaan oli helppo eläytyä Tian maailmaa ja eri henkilöt olivat uskottavia ja hyvin tunnistettavia. Varsinkin muutama, yleensä kirjan luvun aloittava kohtaus, jossa lukija asettuu järkensä menettäneen kuningas Nebukadnessarin rooliin, suorastaan hätkähdytti. Kokonaisuutena kirja oli hyvä lenkkikaveri, joka viihdytti ja vei ajatukset pois polttelevista maitohapoista.

Oasis Studio, 2012
Kesto: 10 h 33 minuuttia
Kirjasta lisää: kirjailijan kotisivut

Witches: The absolutely true tale of disaster in Salem / Rosalyn Schantzer

Salemin noitavainot ovat aina kiehtoneet uteliaisuuttani. Moisen joukkovainon ja hysterian aikaansaaminen ei
toki nykyaikana ole mikään tavaton juttu, mutta jollain lailla tapahtuma-aika ja -paikka tekevät asiasta vielä karmivamman oloisen. Kai nyt sentään puritaanien voisi kuvitella olevan järkeviä? Rosalyn Schantzerin tietokirja on isommille lapsille ja nuorille suunnattu varsin toimiva ja vähän pelottavakin teos. Pelko tosin taitaakin olla yksi Schantzerin kirjan pointeista, kirjailija tuntuu toivovan että tapahtumat koskettaisivat ja järkyttäisivät lukijaansa siinä määrin etteivät turhat luulot tai pelko pystyisi enää koskaan syrjäyttämään tervettä järkeä ja inhimillisyyttä ihmisten mielissä.

Kirja vie lukijansa vuoteen 1692, kylmään Massaschusettsin talveen, jolloin kaksi nuorta tyttöä alkaa saada outoja kohtauksia. He tärisevät, ovat tukehtumaisillaan ja puhuvat outoja sanoja. Lopulta huolestuneet läheiset vetävät oireista omat johtopäätöksensä - joku on noitunut tytöt! Pian tyttöset nimeävät jo kourallisen noitia, jotka pian pidätetään oikeudenkäyntiä varten. Noidat vakuuttavat syyttömyyttään - varma merkki syyllisyydestä! Noituuden pelko lietsoo vainot hurjiin mittakaavoihin ja vaikuttaapa moni käyttävän syytöksiä omien tarkoitustensa edistämiseksi...

Schantzerin kirjan aihe on synkkä ja kirjan mustavalkoinen ja yksinkertainen kuvitus tukee noitamaista ja hivenen ahdistavaa tunnelmaa ja kirjan traileri (kts. tekstin loppu) antaa herkullisen makupalan tunnelmista. Schantzer pyrkii olemaan teoksessaan puolueeton ja esittää Salemin faktat koostetusti ja kevyesti mutta samalla kiinnostavasti. Hän esittelee niin syytetyt, syyttäjät kuin oikeudenkäyttäjätkin ja kuljettaa tarinansa loppuun saakka kertoen myös siitä, mitä henkilöille tiettävästi tapahtui myöhemmin elämässä. Oli mm. mielenkiintoista lukea että ainakin yksi syyttäjistä oli myöhemmin kirjallisesti pyytänyt anteeksi tekoaan. En voinut olla miettimättä sitä, millaista elämä oikeudenkäyntien jälkeen oli tuossa yhteisössä?! Moni henkiinjääneistä "noidista" oli pitkän ja vaikean vankeusajan jäljiltä joko fyysisesti tai henkisesti sairas, lisäksi heidän omaisuutensa oli tuona aikana usein kadonnut muiden taskuihin. Mahtoiko kukaan auttaa, kolkuttiko kenenkään omatunto?

Witches on saanut useita palkintoja, mielestäni aivan syystäkin sillä kirja on kiintoisa ja ajatuksia herättävä tietopaketti, joka kertoo oman aikansa vihapuheista. Salemin vainot ovat hyvä esimerkki pelon, vihan ja hysterian lietsonnasta - traagisin seurauksin.

"And then the pointed the finger at a bedridden old farm woman named Sarah Osborn, whose young second husband used to be her own servant. She had not gone to church for more than a year, and rumor had it that this husband was a wife-beater. Nobody liked Osborn either, especially a certain family called the Putnams, who had fought with her for years over some land and were now leading members of Parris's church. Betty and Abigail claimed they had seen a bird with a human head that turned into Sarah Osborn! She was obviously a despicable witch."

National geographic, 2011
Sivuja: 144
Kirjasta lisää: kirjailijan kotisivut

Blankets / Craig Thompson

Ensikosketukseni Craig Thompsonin kynän jälkeen oli vuoden sarjakuvaksikin äänestetty Habibi. Blankets on saman tekijän toinen, massiivinen sarjakuvaromaani, joka tuntuu omaelämänkerralliselta ja Habibin tapaan pursuaa teemoja.

Blankets on tarina lapsuudesta ja aikuistumisesta, uskonnosta, ensirakkaudesta ja oman tien löytämisestä. Craig pikkuveljineen kasvaa pienellä paikkakunnalla kiihkeän uskonnollisessa ja konservatiivisessa perheessä. Uskonnon takia Craig jopa hillitsee piirtämistä - asiaa, jonka tekeminen on hänestä niin upeaa, että se kuuluisi taivaaseen. Craigin lapsuus ja nuoruus eivät ole onnellisimmasta päästä kiusaamisen ja ankarien vanhempien takia, mutta sitten tunnelin päästä alkaa alkaa näkyä valoa. Tyttö.

Piirrosjäljen ja tarinan runsauden lisäksi Blanketsin hengessä on jotain Habibista tuttua. Epätoivoisen oloinen rakkaustarina, uskonto, symboliikan käyttö... Tarina on sekä dramaattinen ja arkinen ja täynnä elämän kirjoa. Thompson heittää pieniä piikkejäkin entisen uskonyhteisönsä suuntaan mm. kuvaamalla kuinka nuorta Craigia pelotellaan taidekouluun menosta. Siellä kun voi tulla vaikka homoseksuaaliksi ja se lienee liki pahempaa kuin kuolema. Huh. Kirjassa Craig kulkeekin myös uskonnollisesti pitkän matkan irtautuessaan ahdasmielisestä yhteisöstä ja löytäessään oman tapansa olla kristitty.

Kokonaisuutena Blankets oli hyvällä tavalla melkoinen sulateltava. Vaikka uskonnollisen etsinnän kuvaus ei erityisesti minua puhutellut, oli Craigin ja Rainan tarina taas ihana ja riipaisevan kaunis, juuri sellainen kuin ensirakkauden tulisikin olla. Kirjana Habibi oli ehkä minusta vaikuttavampi,  mutta Blanketskin on upea ja rohkea teos. Tätä lisää!

Top Shelf, 2011
Sivuja: 582
So American: Wisconsin

Kaunasin sivut / Jyrki Erra

Kaunasin sivut oli minulle ristiriitainen kokemus, lajityyppi on sellainen joka kyllä kiinnostaa minua, mutta olen aika kriittinen sen toteutuksen suhteen. Jos en voi heittäytyä juonen vietäväksi, on peli minun kannaltani menetetty. Tässä suhteessa Kaunasin sivut onnistui, juoni veti kohtuullisen hyvin ja aihehan on historiaa rakastavalle lukutoukalle mitä mainioin, onhan mukana ikivanhoja kirjoja ja kirjastoja, joista voi vain haaveilla.

Tarinan päähenkilö on suomalainen Johan, joka saapuu Vatikaanin arkistoon tekemään tutkimustyötä kuningatar Kristiinasta. Erikoiset sattumat alkavat Johanin törmätessä keskiaikaiseen codexiin jonka on kirjoittanut Kymlingen kirkkoherra Castor Cacspuolinen. Käsikirjoituksen salaisuus kiehtoo Johania kuin huume ja tapahtumat vievät miehen Rooman kujilta aina Liettuaan saakka.

Kirjan tapahtumista osa tapahtuu Vatikaanin arkistoissa ja nyt käsi ylös lukutoukat - olenko ainoa joka on joskus haaveillut noiden arkistojen tutkimisesta? Tai edes näkemisestä? Minusta se olisi ainakin aikamoinen unelma, tosin minun sukkani pyörivät jalassa jo melkein lähikirjaston Bestseller-hyllylläkin...

Minun mutuhuttuinen mielipiteeni on, että Kaunasin sivut olisi hyötynyt karsimisesta. Vaikka kirjan parissa viihdyinkin oikein mukavasti, rönsyili tarina silti aika hurjasti ja erilaisia ehkä hitusen turhia juonenpätkiä ja henkilöitäkin löysin, esimerkiksi Johanin monet unikuvaukset eivät aina oikein kuljettaneet juonta eteenpäin vaan enemmänkin alleviivasivat sitä minkä lukija oli jo rivien väleistä löytänyt. Myös kirjan dialogi tökki hetkittäin, sillä vaikka kieli olikin kaunista, se tuntui liian teatraaliselta makuuni.

Edellä mainituista huolimatta, kokonaisuus oli kiintoisa ja viihdytti. Etenkin Kaunasin osuus nousi minulle melkein visuaaliseksi kokemukseksi joka sai tämmöisen lukupelkurin pidättämään hengitystään!

"Veran silmät olivat omituiset. Ne seurasivat suun hymyä ja niissä läikehti samanlainen valo kuin tuulen kiidättäessä pilviä nopeasti auringon editse. Kun hän hymyili, hän oli oikea kaunotar, mutta kun pilvi peitti auringon, hänen koko olemuksensa muuttui: pimeys valloitti hänen katseensa. Toivoisin salaa, ettei hän viipyisi pitkään, sillä en halunnut joutua vastatusten tuon oudon, valon ja pimeyden välillä häilyvän katseen kanssa."

Otava, 2012
Sivuja: 544
Ikkunat auki Eurooppaan: Vatikaani

Taivaspaikka / Juan Gómez-Jurado

Mausin riipaisevan kuvauksen jälkeen tuntui vähän typerältä tajuta lukevansa Liitonarkki-juttua, siis taas yhtä holokaustia romantisoivaa aarteenetsintää... Olin napannut taivaspaikan mukaani saadakseni vauhdikasta matkalukemista ja harmittelin aluksi valintaani. Juan Gómez-Juradon kirja kuitenkin osoittautui kelpo jännäriksi, jonka pyöri kuitenkin paljon muuallakin kuin natsi-Saksan ajoissa - onneksi, sillä nyt tuntuu siltä että minun holokaust-kiintiöni alkaa jo täynnä.

Toisen maailmansodan aikana juutalaispariskunta yrittää pelastaa poikansa hengen tarjoamalla natsiupseerille suurta, kullalla peitettyä kynttilää. Useita vuosikymmeniä myöhemmin samainen kynttilä paljastaa salaisuutensa käynnistäen melkoisen tapahtumaketjun. Taivaspaikan keskushenkilöinä ovat Vatikaanin ja CIA:nkin palveluksessa oleva superpappi Anthony Fowler ja räväkkä espanjalainen lesbotoimittaja Andrea Otero. Sankareimme polut kohtaavat kun salaperäinen miljonääri Kayn pestaa heidät mukaan retkikuntaansa, jonka on määrä etsiä Jordanian autiomaasta - mitäpä muutakaan kuin sitä liiton arkkia...

Juonensa perusteella Taivaspaikka on melkoi tyypillinen oman lajityyppinsä edustaja, on historiaa, menneisyyden haamuja, salaperäisiä miljonäärejä ja kuolemia, tappeluita, kieroja konnia ja sankaripari. Onneksi Gómez-Jurado on kuitenkin onnistunut mukavasti sotkemaan pakkaa tekemällä päähenkilöstään katolisen papin, joka kelpaisi kyllä vaikka James Bondin kaveriksikin ja valitsemaan tälle aisapariksi pippurisen lesbon. Sankareiden kemiat pelaavat mukavasti yksiin ja varsinkin espanjatar oli minusta vähän hilpeäkin tapaus. Kirjailija mm. maustaa tarinaa toimittajan tekemillä haastattelun pätkillä, joille saa pikkuisen hymyilläkin. Pidin kirjasta enemmän kuin olisin arvannutkaan ja luulen että luen jatkossa kirjailijan muitakin teoksia.

Varmistaakseen, ettei Andrea jäisi tulematta, Fowler oli antanut hänelle lainaan oman rannekellonsa, sillä toimittajan kellossa ei ollut herätystä. Se oli hienostelematon, tarrarannekkeella varustettu, musta laatukello, joka näytti olevan iältään lähes yhtä vanha kuin Andrea. Kellotaulun taakse oli kaiverrettu: "That others may live."

Otava, 2009
Sivuja: 389
Alkuteos: Contrato el Paraiso
Kirjallinen maailmanvalloitus: Jordania

The Queen's Vow / C.W. Gortner

Lähde: cwgortner.com

Yritän hiukan hillitä Tudor-maniaani lukemalla vaihteeksi jostakin toisesta ajankohdasta ja maasta. Ihan kauhean kauas en lähtenyt, sillä päädyin lopulta 1400-luvun lopun Espanjaan. (Ja pieni linkki Tudoreihinkin onneksi löytyy, sillä kirjan päähenkilö, Isabella, on Katarina Aragonialaisen äiti.) Meno tässäkin hovissa on onneksi vauhdikasta, vaikka se jokin ehkä jäikin tästä kirjasta puuttumaan.

Eletään vuotta 1400-luvun loppupuolta ja Isabella Kastilialainen on teini-ikäinen neito. Hänen velipuolensa Enrique, jota on impotentiksikin kutsuttu, on vihdoinkin saanut perillisen, pienen Joannan. Lapsen isyydestä kuitenkin liikkuu hurjia huhuja ja Isabelle ja Alfonso-veljensä huomaavat olevansa pian myös poliittisen valtapelin keskiössä. Hovissa Isabella tapaa myös Aragonian prinssin, nuoren Fernandon, joka jää prinsessan ajatuksiin - ja loppu onkin jo historiaa.

Vaikka kovasti olenkin historialliseen fiktioon mielistynyt, The Queens Vow jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin. Isabella itsessään on mielenkiintoinen nainen, silti huomasin hetkittäin pitkästyväni hänen seurassaan. Pahimmillaan Gortnerin tarina on täynnään pakenemisia, piirityksiä, mutkikkaita sisäpoliittiisia kiemuroita ja sitä kuinka Isabella odottaa tai saa viestin Fernandolta, joka mesoaa ympäri nykyistä Espanjaa sotimassa. Tämä voisi olla kiinnostavaa mutta onkin pidemmän päälle aika tylsää ja ehkä tässä onkin historiallisen fiktion haaste - pitää muistaa että joskus historialliset faktat voivat osoittautua turruttaviksi lukijalle, mutta kuinka paljon tapahtunutta sitten uskaltaa muuttaa jos halutaan pysyä uskollisena faktoillekin? Tässä kohdin Gortner on ehkä luottanut poliittisten juonien kiehtovuuteen ja mennyt ainakin minun kohdallani metsään.

Be brave, Isabella. Wait for me.

Minun makuuni Isabella oli ehkä hiukan turhankin kunnollinen sankaritar, enkä tiedä jaksanko ihan uskoa kuninkaallisen parin rakkauden syttyneen muutamissa päivissä ja kantaneen useiden vuosien eron yli. Vaikka Isabellan elämäntarina sinänsä onkin kiinnostava, se ei jostain syystä sytytä minua. Isabella on kuvattu liian nöyräksi ja siloiseksi henkilöksi tuntuakseen minun makuuni mielenkiintoiselta ja jotenkin epäilen myös ettei noin kiltti ja nöyrä nainen olisi elämässään saavuttanut sitä mitä hän. Toki kirjailija mainitsee muutamassa lauseessa Isabellan hurjan temperamentin mutta se ei vielä ihan riitä luomaan persoonallisuutta tälle aika kaksiulotteiselle kuningattarelle. Minusta kirjan ehdottomasti kiintoisin henkilö olikin Isabellan paras ystävä, Beatriz de Bobadilla, joka lupsakasta nimestään huolimatta oli tulinen ja suorastaan moderni pakkaus.

Isabellan lapsista olisi mielenkiintoista lukea lisääkin, pikainen wikipedian selaus paljastaa perheen muiden ajan kuninkaallisten tavoin harrastaneen politikointia avioliiton keinoin. Esikoinen Isabel mm. avioitui ensimmäisen puolisonsa kuoltua tämän valtaistuimelle nousseen sedän kanssa ja Isabel kuoli lapsivuoteeseen, otti samainen setä vaimonsa nuoremman sisaren puolisokseen. Sisarusparvesta Katarina Aragonialaisen ohella tunnetuin taitaa olla Joanna, joka sai myös valitettavan liikanimen hullu.

Ihan vain nipottaakseni on pakko sanoa että kansi hiukan häiritsi, sillä vaikken historiallisten asujen asiantuntija olekaan, olen aika varma siitä että Isabellan aikana ei tuollaisia pukuja käytetty. Tämä on varmaan ihan turhaa mutinaa, mutta olisin pitänyt enemmän historiallisesti oikeammasta kannesta...

(Isabella synnyttää esikoisensa, Isabelin)
"I scarcely remember the next fourteen hours. The midwife and her crones hovered around me as I reclined, groaning, upon an open-seated birthing stool in an overheated chamber smothered in herbal vapors and the sourness of my own sweat and urine. I asked for a silk veil be placed over my face, so no one could see my grimace. The pains were strong but not too much so. I was still in a state to consider my dignity. I began to recite prayers to the Virgin who succors women in their hour of delivery, but as the time passed and the pain squeezed me in an inescapable vise, my prayers fractured, replaced by breathless pleas."

Ballantine Books, 2012

The Venetian Contract / Marina Fiorato

Venetsia on kiehtonut jo pitkään, se on paikka jossa haluaisin ehdottomasti käydä. Minun mielikuvituksessani se on hitusen taianomainenkin paikka, sensuelli ja salaperäinen, täynnä mysteereitä, romansseja ja juonittelua. Arvaatte siis varmaan että
kun Marina Fioraton The Venetian Contract osui vastaani, se oli pakko lukea.

Kirjan päähenkilönä on Feyra, nuori ja kaunis Turkin sulttaanin haaremin lääkäri. Turkin ja Venetsian välillä vallitsee kiihkeä viha. Nur Banun, sulttaanin äidin myrkytyskuolema, käynnistää tapahtumaketjun joka vie Feyran vihollisen maaperälle pelastamaan ihmishenkiä. Venetsiassa hän kohtaa Annibalen, jonka ainoana intohimona vaikuttaa olevan lääketiede.

Tarina vaikutti aluksi aika itsestäänselvistä lähtökohdista huolimatta kohtalaisen kiinnostavalta. Venetsia, rutto, juonia - kyllähän siinä on jo aineksia kirjaan. Kirja oli kuitenkin pienoinen pettymys, vaikka teksti olikin sujuvaa ja sinänsä viihdyttävää, oli se myös tylsää. Suuria yllätyksiä ei ollut luvassa ja juonen pääpiirteissään pystyi päättelemään jo takakannen tekstistä. Rakkaustarinassa oli toki aluksi ainesta kun kipinät tuntuivat lentelevän kilpailevien lääkäreiden välillä, mutta sekin väljähtyi pian pääparin jahkailun alle. Ollako vai eikö olla - siinä vasta pulma!

Muutama asia jäi arvelluttamaankin. Kirjassa Feyra on naislääkäri 1500-luvun turkkilaisessa haaremissa, mikä tuntuu aika uraauurtavalta ja moderniltakin. Kenties kirjailija on käyttänyt luovuuttaan vai olisiko Feyra sittenkin yksi harvinaisista poikkeuksista?

"What she saw there made her wonder, for the second time today, whether she had died and passed into the beyond, for there, rising from the filigree of drifting mists before her, was a shining citadel set upon the water; with hoary spires reaching to the sky and ivory palaces crowding the waterfront. Even the driving rain could not diminish the strange beauty. The scale of the place was vast, and the harbour opened into a wide square walled around by stone arches and pillars. A lofty tower stood tall over all, and a humped golden church, its painted colours varnished to jewels by the slick of rain, crouched in the corner of the square."

John Murray, 2012
Sivuja: 407

Merkintöjä Jerusalemista / Guy Delisle

Guy Delislen Jerusalem-kirjaa on täällä odotettu hartaasti, niin paljon olen tykännyt herran aiemmista matkasarjakuvista, jotka veivät minut Pjongjangiin, Shenzheniin ja Burmaan. Vaikka Jerusalem paikkana tuntuukin äkkiseltään kovin erilaiselta tuohon kolmikkoon verrattuna, uskoin sen olevan paikka joka kyllä herättää uteliaisuuteni ja josta Delisle taatusti löytää mielenkiintoista kerrottavaa.

Kuten Burmassakin, Guy Delisle matkustaa jälleen puolisonsa työtehtävien perässä. Luvassa on jälleen mukavasti perhe-elämää, Delislen perhe on kasvanut pikkuisella tytöllä. Tarinankerronta on taattua Delisleä -yksinkertaisia, mutta hirmuisen oivaltavia kuvia, joiden kautta lukija pääsee mukaan tämän erikoisen kaupungin arkeen.

Paikkana Jerusalem tosiaankin tuntuu erikoiselta, kaupungin elämässä tuntuvat uskonnot sekä viha ja väkivalta kulkevat oudosti käsi kädessä, tosin alueen historiaa ajatellen tämä ei ehkä ole ihmekään. Kirja herättikin hurjasti ajatuksia ja kosketti - kuinka muutama yksinkertainen ruutu voi siihen pystyä?! Pidin kovasti siitä, että Delisle ottaa kirjassaan hyvin neutraalin kannan, tuntuu siltä että hän vain tallentaa rehellisesti näkemäänsä eikä pyri voimakkaasti vaikuttamaan lukijaan. Mielipiteitä kirjasta silti löytyy, mutta ne tuntuvat olevan kokemuksella perusteltuja.

Merkintöjä Jerusalmista on hieno ja monipuolinen sarjakuvateos, niin hieno että tämän haluan saada omiinkin kokoelmiini. (Lukemani kappale on valitettavasti kirjaston aarteita, ei minun.) Minulle Jerusalem, tai kenties koko Israel, näyttäytyi oudon surrealistisena paikkana, joka omaa huiman historian. Maan, jossa ihan oikeasti odotetaan Jeesuksen toista tulemista ja noudatetaan lukuisia meille outoja sääntöjä. Se on maa, jossa näinä vähän jumalattominakin päivinä uskonta voi joko avata sinulle ovia tai sulkea sinut ulkopuolelle. Se on henkinen paikka, jossa aseet ovat arkipäiväisiä. Olen oikeasti aika hämmentynyt.

PS. Kivana pikkudetaljina kerrottakoon, että tässä kirjassa Delisle käy myös Helsingissä sarjakuvamessuilla.

WSOY, 2012
Sivuja: 333
Alkuteos: Chroniques de Jérusalem 

Rakkauden aikakirja / Elif Shafak

Rakkauden aikakirja on mietteliäs tarina rakkaudesta itseä, toisia ja maailmaa kohtaan. Kirja liikkuu (jälleen kerran, huoh!) kahdella aikatasolla, meidän ajassamme tarinaa kertoo nelikymppinen hyvään elämäänsä jumittunut Ella, joka työkseen lukee kustantamon käsikirjoituksia. Ellan elämä alkaa muuttua kun hän saa käsiinsä Aziz Zaharan käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Toisella aikatasolla liikutaankin Suloisen rienauksen tapahtumissa 1240-luvun Turkin Konyassa, jossa elävät mystikko Rumi ja dervissi Shams. Shams löytää hengellisen kumppaninsa Rumista, mutta miesten kumppanuus aiheuttaa myrskyisiä tunteita niin kaupungin muissa asukkaissa kuin Rumin omassa perheessäkin.

Luin Elif Shafakin Rakkauden aikakirjaa hieman sekavin miettein. Kuten Kirotussa Istanbulissakin, oli tässäkin kirjassa paljon sellaista mistä pidin. Ja siksi olikin niin vaikeaa hyväksyä niitä osia, joista en nauttinut. Rakkauden aikakirja oli melkein kuin ateria, jossa osa ruokalajeista oli loistavia ja osa ... maksalaatikkoa.

Kiinnostuin jo Kirottua Istanbulia lukiessani Shafakin tavasta käyttää kieltä ja siitä itämaisesta runsaasta tunnelmasta joka kirjasta välittyi ja samoista asioista nautin tälläkin kertaa. Mutta, olen kaiketi kyynikko koska en kyennyt uskomaan Ellan ja Azizin rakkaustarinaan lainkaan. Minulle mielenkiintoisinta luettavaa olivat muutenkin menneisyyden tapahtumat ja Ella mietteineen tuntui lähinnä pakolliselta ja yllätyksettömältä välipalalta. Mielestäni kirjailija olisikin joko saanut kehittää Ellan ja Azizin tarinaa pientä kirjeenvaihtoa pidemmälle tai sitten keskittyä kokonaan Shamsiin ja Rumiin.

Rakkauden aikakirja sisältää Shamsin ja Rumin laatimia ohjeita rakastamiseen ja teksti onkin näiltä osin kaunista ja sai miettimään ja nyökyttelemään. En tiennyt juuri mitään elämästä tuohon aikaan ja suufit ja dervissit tuntuivat kovin eksoottisilta ja kiehtovilta, joten olisin ehkä halunnutkin kuulla enemmän taustaa ymmärtääkseni paremmin. Luin kirjaa kuitenkin samaan aikaan Habibin kanssa ja teokset tukivat aiheensa yllättävän mukavasti toisiaan.

Elif Shafak taitaa olla minulle niitä kirjailijoita, joiden teoksista olen periaatteessa kiinnostunut ja joista haluaisin pitää, mutta lukiessani sydän ei silti niille oikein syty. Kirjasta on pidetty paljon blogistaniassa ja varmasti oikeaan hetkeen ja lukijaan osuessaan se onnistuu koskettamaan. Kuten historiallinen Rumi on kirjoittanut: "Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray."

"Kiitollisuuden kyyneleet kohosivat silmiini. Nyt tiesin, että näkyni mies ei ollut kuka tahansa vaan juuri hengellinen kumppanini. Enemmin tai myöhemmin meidän oli määrä kohdata. Ja kun tapaisimme, saisin tietää miksi hänen lempeät pähkinäruskeat silmänsä olivat alituiseen murheelliset ja kuinka minut murhattaisiin eräänä alkukevään yönä."

Gummerus, 2010
Sivuja: 535
Alkuteos: The forty rules of love
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Järjellä ja tunteella, Mari A:n kirjablogi, Lukuisat kissanpäivät, Hiirenkorvia ja muuta, Luen ja kirjoitan, Amman lukuhetki, Oota mä luen eka tän loppuun, Tarinauttisen hämärän hetket

Habibi / Craig Thompson

 Habibi on saanut  paljon kehuja blogeissa, joten eipä ihmekään että melkein heitin kärrynpyörää löytäessäni tämän möhkäleen kirjaston sarjishyllystä. Kuvittelin viettäväni kenties koko viikonlopun kirjan parissa, mutta sitten satuin ihan vain pikkuisen vilkaisemaan ja sittenhän se mopo karkasikin käsistä. Tiedätte ehkä sen tilanteen jossa vakuutellaan itselle "Ihan vain yksi luku vielä" ja sitten luetaan ja luetaan...

Habibi on upea, toiveikas ja surullinen tarina kahdesta kovaonnisesta nimeltä mainitsemattomassa arabimaassa. Dodola on vasta pieni tyttö kun hän avioituu kirjurin kanssa. Mies opettaa lapsivaimonsa lukemaan mutta rauhaisa vaihe Dodolan elämässä päättyy pian kun kirjuri tapetaan ja Dodola päättyy orjakauppiaan leirille, jossa hän kohtaa Zamin, orjaksi ryöstetyn naisen pienen pojan. Dodola ottaa Zamin siipiensä suojaan ja kahdesta hylätystä lapsesta muodostuu perhe. Lasten kasvaessa tunteet kuitenkin muuttuvat mutta heidän tiellään on vielä monia mutkia...

Habibi on huikea teos, niin kooltaan kuin sisällöltäänkin. Se on kaunis, sisältää paljon maailman rumuutta mutta myös viisautta ja se tuntuu kertovan tuhat tarinaa. Sarjakuvaksi se on hurjan kokoinen kirja, mutta jokainen 655 sivusta on lukemisen arvoinen. Se liikuttaa ja järkyttää, lumoaa eikä päästä lukijaansa helpolla.

Thompsonin tarina on vahva ja aiheiltaan runsas, kertomuksessa on elementtejä islamista, vanhoista taruista ja yhteiskuntapolitiikasta. Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet kävi mielessäni useaan kertaan, sillä jotain saman tapaista on näiden kahden miehen tavassa kertoa pienten ihmisten tarina. Thompson kuitenkin tuntuu olevan kirjaimellisesti satumaisempi kerronnassaan ja hän käyttää hienosti symboliikkaa kuvatessaan vaikeitakin aiheita. Myös luku, jossa ei ole kuvitusta lainkaan, Orvon rukous, on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava.

En oikein tiedä mitä kirjoittaa tästä kirjasta. Muutaman päivän ajan vedin henkeä ja mietin, mitä sanoisin. Habibi on vain niin hieno ja niin runsas, etten edes tiedä kuinka tai mistä aloittaisin kertomisen. Se on monta kirjaa yksissä kansissa, siinä on epätavallinen rakkaustarina ja paljon murheita. Silti se onnistuu olemaan toiveikas kirja, sillä kaikkien koettelemustensa läpikin Zam ja Dodola säilyttävät taistelutahtonsa. Minulle Habibista nousi vahvimmin esiin viesti ihmisarvosta, jokainen ihminen on arvokas. Ja että rakkaus voittaa kaikki esteet.

Like, 2012
Sivuja: 655
Alkuteos: Habibi
Kirjasta lisää: Craig Thompsonin blogi, Oota mä luen eka tän loppuun, Sallan lukupäiväkirja, Kirjojen keskellä, Järjellä ja tunteella, Booking it some more

Professori Anni Isotalo -sarja / Mikko Ketola, Anssi Rauhala

Kirjaston sarjakuvahyllyä kolutessani osui silmiini professori Anni Isotalo -sarja, joka osoittautui ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Annia nimittäin tituleeraisin Suomen sarjakuvalliseksi vastineeksi Dan Brownin Robert Langdonille. Sievä kirkkohistorian professori kun sattuu törmäämään historialliseen mysteriin, joka juontaa juurensa aina Jeesuksen aikoihin saakka. Annin omalla taustalla taitaa on merkityksensä, Pohjanmaalta kotoisin olevalla naisella on taustajoukkoinaan mm. serkkunsa Heikki ja Lauri, jotka tuntuvat putkahtavan esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Pidin Anssi Rauhalan kuvituksesta paljon, liehuva hiuksinen Anni toi hetkittäin mieleeni Asterixin pitkäkutriset kaunottaret joita lapsena kovasti ihailin. Kuvitus sisältää myös komeita maisemakuvia mm. Vatikaanista ja antoi tunteen siitä, että albumeita laatiessa on tehty aimo annos tutkimustyötä. Sama näkyy myös itse tarinassa, joissa näkyy selvästi yleisen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan asiantuntemus.

Annin matkassa ei päässyt tylsistymään ja oli mukavaa lukea naispuolisesta action-sankarittaresta, heitä kun on nykyisinkin niin vähän. Ensimmäistä osaa lukiessani tosin kirja hiukan hämmensi, en tiennyt oliko kirjan tarkoitus olla jonkinlainen parodia Da Vinci -koodista vai ihan vakavasti otettava juttu, mutta jossain vaiheessa heitin luokitteluhattuni nurkkaan ja vain luin. Kaikkea ei pidä aina ottaa vakavasti ja tällä hetkellä haluan vain nauttia kesästä ja sarjakuvasta. Näkymättömien käsien kaltaista suurta ja liikuttavaa tarinaa kirjoissa ei ole, mutta kyllä Anni Isotalolla viestinsä on, oikeastaan yllättävän looginen sellainen.

Professori Isotalon seikkailuja on kuvattu neljä kirjan verran ja vaikka tarinat sinänsä ovatkin itsenäisiä, ne muodostavat kokonaisuuden ja suosittelisinkin kiinnostuneita lukemaan sarjan järjestyksessä. Kerrottakoon vielä että Professori Isotalolla on omat Facebook-sivut, joiden perusteella sarjalle olisi ehkä tulossa jatkoakin... Odottelen mielenkiinnolla!

Professori Anni Isotalon tutkimukset 1-4, Minerva
Marian koodi, ilm.1/2006
Valkoisen meren timantit, ilm. 9/2006
Bosporin helmi, ilm. 9/2007
Vatikaanin vanki, ilm. 9/2009

Taivaan pilarit / Ken Follett

Pidin Näkijän tyttären keskiaikaisesta tunnelmasta niin paljon, että halusin jatkaa aikakaudessa seikkailua. Pomppasin siis Suomesta Englantiin ja aloitin Ken Follettin Taivaan pilarit. Kirja oli minulle jo entuudestaan tuttu lukukokemus, muistan lukeneeni tämän hämyisinä lukioaikoina ja rakastaneeni tämän tiiliskiven jokaista sivua. Kun kirjaan perustuva minisarja alkoi YLE1:llä, teki mieli palata kirjankin pariin. Sarja itsessään oli kohtuullisen toimiva kokonaisuus, joka kiinnosti herra Norkkuakin. Mutta siitäkin huolimatta, kyllä kirja vain on aina parempi. Ymmärrettävää sinänsä, onhan kirja täynnä yksityiskohtia jotka lukija on omalla mielikuvituksellaan kuvttanut - harva tv-tuotanto kykenee kilpailemaan moisen kanssa.

Kirja pääosassa on oikeastaan paikka, Kingsbridgen luostari katedraaleineen. Aika on myrskyisä, kuningas Tapani ja keisarinna Maud taistelevat verisesti Englannin kruunusta ja kansa kärsii kirkon ja valtion puristuksessa, lordien mielivallan alaisuudessa. Tarinan keskiössä ovat priori Phillip, Tom Rakentaja ja Aliena, Shiringin jaarlin tytär. Sekä Tom että Phillip ovat miehiä, joilla on unelma. Phillip haluaa rakentaa parempaa maailmaa jumalan kunniaksi, Tom taas haaveilee katedraalista, kauniista ja sielukkaasta rakennuksesta. Phillip saa mahdollisuutensa poliittisen pelin ansiosta ja Tomin onneksi koituu epäonninen tulipalo. Aliena taas on tarinan todellinen selviytyjä, ylhäinen neito, joka joutuu William Hamleighin raakalaismaisuuden uhriksi.

Follett pyörittää tarinaansa hyvin, minulle ei ehtinyt tulla tylsää edes kaiken rakentamisen keskellä. Tosin täällähän kyllä nautitaan kaikenlaisten keskiaikaisten linnoitusten koluamisesta muutenkin, joten voi olla että ihan täysin puolueeton en arviossani ole. Pidän henkilökategorian monipuolisuudesta, samassa kirjassa seurataan niin herraskaista kuin tavallisen kansankin elämää. Parasta kirjassa minun mielestäni olikin tavallisten keskiaikaisten ihmisten arjen kuvaus, aiheestahan saa lukea varsin harvoin, sillä useimmat kirjat keskittyvät ylimystön elämään. Kaikenlaiset pienet säännöt ja tiedonmuruset värittivät tarinaa mukavasti ja kutittelivat uteliaisuutta, esimerkiksi kirkon mahti ihmiseen tulee kirjassa selvästi esiin. Korruptio, maanviljelijöiden tuska huonojen satojen aikaan, villakauppa ja markkinat...

Pidin kovasti lukemastani, mutta kirja on toki melkoinen mötikkä ja siksi mietin oliko jokainen käänne sittenkään ihan täysin tarpeellinen, varsinkin kun juoni tuntui toistavan itseään tietyllä tavalla. Aina kun päähenkilöiden elämä alkoi tasaantua mukavasti, ilmaantui William Hamleighin muotoinen myrskypilvi horisonttiin...

Oma lukunsa onkin sitten tuo telkussa pyörivä sarja, joka sai minut suorastaan puhisemaan tällä viikolla. Ymmärrän kyllä että tuhat-sivuista möhkälettä ei noin vain soviteta televisiota varten eikä kaikkia tv-katsojia ehkä kiehdo Alienan villakauppojen synty. Mutta ainakin sarjan neljännessä osassa oli jo sen verran kirjasta poikkeavaa aineistoa että allekirjoittanutta alkoi harmittaa. Tässä vaiheessa alkaa pahasti näyttää siltä, että kirjan pääparille on tehty ihan uudenlainen tarina ja pari muutakin henkilöä tallaa jo tuntemattomia polkuja. Hmph. (Katson toki sarjan kaksi viimeistäkin jaksoa, mutta pidätän itselleni oikeuden mussuttamiseen.)

"-Sinä haluat rakentaa tämän katedraalin itse, eikö niin?
Tom epäröi. Oli viisainta olla vilpitön Phillipin kanssa; priori ei kärsinyt kiertelemistä. - Niin haluan, isä. Haluan että nimität minut rakennusmestariksi, hän sanoi niin tyynesti kuin kykeni.
- Miksi?
Tom ei ollut odottanut tuota kysymystä. Syitä oli niin paljon. Koska olen nähnyt työn tehtävän huonosti ja tiedän että minä osaisin tehdä sen hyvin, hän ajatteli. Koska käsityöläismestarille ei mikään ole tyydyttävämpää kuin käyttää ammattitaitoaan, paitsi ehkä rakastella kaunista naista. Koska jokin tällainen antaa tarkoituksen miehen elämälle. Minkä vastauksen Phillip halusi? Luultavasti priori haluaisi hänen sanovan jotain hurskasta. Huimapäisesti hän päätti sanoa totuuden. - Koska siitä tulee kaunis, hän sanoi."

WSOY, 1989
Sivuja: 1008
Alkuteos: The pillars of the earth
Kirjasta lisää: Ken Follett,  Luettuja maailmoja, Vinttikamarissa