Yksin / Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen on kuulunut kotimaisiin luottokirjailijoihini €rottajasta ja Kolmikulmasta saakka. Ihastuin finassitrillereiden kolean komeaan maailmaan ja Hämäläisen piirtämiin henkilökuviin herkullisen raivostuttavista ihmisistä. Sittemmin on osoittautunut että juiuri tuo vaikeista, jopa epämiellyttävistäkin ihmisistä kirjoittaminen on yksi Karo Hämäläisen taidoista. Se välittyy selvästi sekä häijyn synkästä Ilta on julma -trilleristä sekä hiukan yllättävältä tuntuvasta uutuudesta, juoksijalegenda Paavo Nurmesta kertovasta Yksin-teoksesta. Pakko lukea!

Nurmi-tietouteni oli ennen kirjan lukemista hyvin rajoittunutta, olin nähnyt patsaan ja tiesin miehen kovan juoksijan maineen ja siihen se melkeinpä jäikin, lukemisen jälkeen tunsin jo olevani vähän fiksumpi vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti tietokirja. Romaanissaan Hämäläinen kuitenkin herättää hienosti itselleen ankaran perfektionistin eloon vaikuttavalla tavalla. Kirjan Paavo Nurmi on vaikea ja karukin luonne, jonka elämä on kurinalaista ja tietyllä tavalla ilotonta. Eloon mies herää vain juostessaan tai tavoitellessaan palkintoa - mutta voittokaan ei usein tyydytä. On kuin Nurmessa asuisi suuri tyhjiö jonka kenties olisi voinut täyttää vain yksi ihminen.

Yksin on hienoa luettavaa. Se on, kaikessa karuudessan, vaikuttava ja jollain oudolla tavalla kauniskin teos jossa myös menneiden aikojen juro ja uskomattoman sitkeä suomalaisuus herää taas eloon. Kuten sanoin, en tiedä Nurmesta juurikaan mitään joten en juuri osaa arvioida tarinan todenperäisyyttä mutta silti minä uskoin siihen. Teksti on yksinkertaista mutta voimakasta ja siksi juuri niin Nurmen suuhun sopivaa. Paljon sanotaan rivien välissä, paljon jää myös sanomatta - tästäkin ratkaisusta pidän, osa Paavo Nurmesta jää mysteeriksi niinkuin pitääkin.

"Elämä ei ole peliä, jossa syntymän jakamilla korteilla pitäisi pystyä voittamaan toiset. Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää."

WSOY, 2015
Sivuja: 251

Rajoilla / Eva Wahlström

Kirjaston e-kirjakokoelmat olivat iso pelastus kun flunssa yllätti. Virtuaalihyllystä kun löytyi oivallista ajankuluketta parilla klikkauksella eikä nuhanenän tarvinnut edes ajatella kotoa poistumista. Wahlströmin seurassa vietin siis erään erittäin kurjan yön kun yskä ei sallinut nukkumista ja täytyy sanoa että pystyinkin siksi samaistumaan mainiosti kirjan rankkoihin tunnelmiin.

Eva Wahlstöm on Suomen menestyinein naisnyrkkeilijä ja Rajoilla sijoittuu aikaan jolloin Wahlström on lopettelemassa amatööriuraansa. Parisuhde rakoilee ja kroppa - tärkein työkalu - on rikki. Treeneissä olisi pakko painaa enemmän, nopeammin, kovempaa, terävämmin mutta virta on loppu.

Rajoilla oli minulle mahtava lukukokemus, johon oli helppo samaistua myös omien kokemusten kautta. Olen nuoruusvuosinani harrastanut thainyrkkeilyä ja ymmärrän hyvin mikä Evaa salille vetää loukkaantuneenakin. Oma harrastukseni tyssäsi aikanaan myös sairastumiseen ja se oli kova paikka. Muistelen edelleen kaiholla treenipaikan tunnelmaa ja tuoksua sekä sitä hikistä ja rankkaa tekemisen meininkiä. Paras harrastus ikinä - heti lukemisen jälkeen!! Kirja kuvaa oivallisesti rakkautta omaan lajiin, joka joskus on epätoivoista ja melkein tuhoontuomitun tuntuista mutta parhaimmillaan myös antaa paljon.

Kirja on mielenkiintoinen yhdistelmä rankkaa fyysisyyttä ja oman tasapainon etsintää sekä hurjaa taistelutahtoa ja se tuntui aidolta ja todelta, ihan kuin olisin päässyt kurkistamaan suoraan kirjailijan ajatuksiin. Hieno ja vaivaton lukukokemus jota ei voi kuin suositella!

"Kun valmistaudun nousemaan nousemaan kehään, kaikki minussa muuttuu. Vartalon asento, hengitys, ajatukset, tunteet, arvot, elekieli, katse. Olen sisältä tulikuuma, ja tuntuu kuin silmänikin leimuaisivat. Vatsanpohjassa liekehtii tiivis laavapallo, joka vetää vatsalihakset tiukiksi, jotta voin lyödä kovempaa, ja tuntuu kuin saisin sen kautta voimia itseni ulkopuolelta. Tunnen itseni laskelmoivaksi ja pirulliseksi, ja kun näen vastustajan taipuvan tai vuotavan verta, vahvistun entisestään. Monta kertaa olen itsekin säikähtänyt katsettani nähtyäni ottelun jälkikäteen nauhalta. Jos silmät ovat sielun peili, millaiseksi sieluni muuttuu ottelun aikana? En osaa vastata. Silti minulla on tarve välillä muuttua siksi ihmiseksi."

Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2014
Sivuja: 280

Kuntoilu 2.0 / Gretchen Reynolds

Käsi ylös, kenen uudenvuoden lupaus oli aloittaa uusi elämä/pudottaa painoa/kuntoilla enemmän? Ainakin minun! Jouluruokien jälkeisessä äh-housuni-kiristävät-enkä-halua-syödä-enää-yhtään-kohvehtia -fiiliksessä oli aika helppoa innostua Gretchen Reynoldsin kirjan teemoista, luvataanhan kirjan jo kirjan takakannessa että vain 20 minuuttia likuntaa riittää!

Ihan ensimmäinen vaikutelmani Kuntoilu 2.0:sta oli se, että kirjahan on hauska! Ja siinä on on paljon tietoa, sopivan kansantajuisesti selitettynä. Kirjassaan toimittaja Gretchen Reynolds murtaa liikunnassa vallalla olevia ajatuksia mm. harjoitusta edeltävän venyttelyn hyödyllisyydestä. Väitteitään Reynolds tukee useilla eri tieteellisillä tutkimuksilla joiden valossa ajatukset kieltämättä tuntuvat ihan loogisilta, sellaisilta joita tekee mieli ainakin testata käytännössä.

Kirjan punainen lanka taitaa olla se, että jo vähäinenkin liikunta parantaa terveyttäsi ja pidentää elämääsi. (Tämähän ei tosin suoranaisesti ole yllätys vaikka viesti onkin tärkeä.) Kirja kattaa eri osa-alueita, mm. painonpudottamisesta, kestävyysurheiluun, ikääntymiseen ja käsitelläänpä yhdessä luvussa varsin kiintoisasti geenien merkitystä urheilullisuudessa. Kunkin luvun loppuun on koostettu hyödyllisiä vinkkejä aiheeseen liittyen, tiesitkö mm. että maitokaakao on hyvä palautusjuoma rankan lenkin jälkeen? Kirja kannustaa myös liikkumaan välillä omilla äärirajoilla, intervalli-tyyppinen harjoittelu kun näyttäisi tutkimusten mukaan johtavan parhaiten tuloksiin.

Kirja puuttuu myös mediassakin esillä olleeseen kysymykseen istumisen terveellisyydestä. Itse aloitin "seisomatyöskentelyn" viime vuonna kun työpaikan muuton yhteydessä satuin saamaan sähköpöydän. Yllytyshulluina aloitimme siipan kanssa seisomisen ja se osoittautui hyväksi päätökseksi, mm. miehen selkäkivut katosivat. Ihan koko päivää en toki jaksa seistä, mutta esim. puhelinpalaveri sujuu ihan hyvin vaikka samalla hiukan jaloittelisinkin. Oli kiva huomata että Reynoldsin kokemukset olivat samankaltaisia kuin omanikin, ehkä siis aloitin vahingossa jotain mikä hyödyttää terveyttäni!

Sain Kuntoilu 2.0:sta (jonka suomennettu nimi on kyllä mielestäni vähän kuivakan oloinen) lisäintoa liikuntaprojektiini, joten ainakin omalla kohdallani kirja tuntuu toimivan. Luulen että aikanani tulen myös palaamaan sen sivuille lisävinkkien toivossa.

Atena, 2014
Sivuja: 320
Alkuteos: The First 20 minutes: Surprising Science Reveals How We Can Exercise Better, Train Smarter, Live Longer
Suomentanut Antti Immonen
Saatu arvostelukappaleena

Kunnon mies: kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä / A.J. Jacobs

A.J. Jacobsin Kunnon mies on oikein sopivaa luettavaa juuri tähän aikaan kun vuosi lähenee loppuaan ja ihmiset suuntaavat mietteensä kohti tulevaa. Muutaman viikon kuluttua alkaa luultavasti taas miljoonia kuntoremontteja ja dieettejä, tipattomia tammikuita ja karkkilakkoja. A.J. Jacobs toki vetää kahden vuoden terveyskuurillaan homman vähän överiksi, mutta inspiraatiota tästä varmasti saa uuden, ryhdikkäämmän elämän aloitukseen.

Tutustuin kirjailijaan ensimmäistä kertaa Raamatullisen vuoden myötä, tällöin kirjailija oli päättänyt elää vuoden ison kirjan oppeja kirjaimellisesti noudattaen. Lopputulos oli yllättävänkin toimiva, hauska ja informatiiviinen paketti. Tästä syystä tartuin innolla Kunnon mieheen, etenkin kun niitä kuntokuureja on tullut itsekin joskus harrastettua. Jacobs on nelikymppinen mies, joka saa muistutuksen kuolevaisuudestaan sairauskohtauksen muodossa.
On aika katsoa peiliin ja todeta että maha on kasvanut kunnon heikentyessä ja olisi aika tehdä jotain. Jacobs tarttuu haasteeseen omalla tutulla tavallaan ja päättää omistaa seuraavat kaksi vuotta täysimittaiselle terveyskuurilla, jonka aikana käydään mahdollisimman tehokkaasti läpi kaikki hyvinvoinnin osa-alueet oikeasta ravinnosta ja liikunnasta lähtien aina melusaasteen ja toksiinien välttelyyn saakka.

Kirja on mielestäni aika reilu ja hauskakin kuvaus Jacobsin kahden vuoden pituisesta terveysprojektista. Aikaisemmista kirjoista tuttu kaava toimii mukavasti, Jacobs pistää itsensä likoon ja kokeilee hullunkin kuuloisia juttuja, kuten tankotanssia ja kävelykypärää. Hauskoista osioista huolimatta kirja ei ole suinkaan pelkkä vitsi vaan seassa on ihan oikeaa asiaakin, joka pisti myös allekirjoittaneen miettimään. Riittävä määrä unta olisi tärkeää ja siitä usein huomaan itse tinkiväni - kaikki muu on mukamas tärkeämpää kuin lepo. Teen myös istumatyötä, joka Jacobsin kirjan mukaan on myös iso terveysriski, muutenkin kuin vain selälle. Tästä innostuneena päätin aloittaa oman pienen kuntokokeiluni ja yrittää työskennellä n. puolet työajastani seisaallani, kokeilusta kirjoittelen lisää toisessa blogissani.

"Ohjaaja on lyhyttukkainen latinonainen, joka laittaa meidät tekemään lämmittelyliikkeitä ja lantiontyöntöjä. Tässä vaiheessa yritän todella kovasti olla vaikuttamatta pervolta. Olenhan täällä työasioilla. Yritykseni näyttää ammattimaiselta vaarantuu useammankin tekijän johdosta. Ensinnäkin, ohjaaja huutaa jatkuvasti ohjeita kuten "Levittäkää niitä jalkoja kunnolla!" Osallistujien asutkaan eivät auta. Yritän olla tuijottamatta, mutta yritys välttää näkemästä rintavakoja on sama kuin yrittäisi olla näkemättä vanhoja valkoisia miehiä senaatin istunnossa. Niitä vain on kaikkialla."

Nemo, 2012
Sivuja: 384
Alkuteos: Drop dead healthy

Grace under pressure: Going the distance as an Asperger's mum / Sophie Walker

Poimin tämän kirjan luettavakseni puhtaasti siitä syystä, että halusin tietää enemmän Aspergeria sairastavan ihmisen ja hänen perheensä arjesta. Olen itsekin tutustunut sairauteen ja halusin ehkä kirjan myötä hakea lisää ymmärrystä ja sitä sainkin tästä kirjasta. Oli myös helpottavaa huomata ettei kyseessä ollut kauhutarina tai nyyhkyjuttu vaan yllättävänkin aidon oloinen kuvaus perheen elämästä ruusuineen ja risuineen. Pidin siis kovasti siitä, ettei tarinaan oltu väenväkisin ympätty ylimääräistä dramaa kuten joskus tämän tyyppisissä kirjoissa on, arkisemmassa muodossaan lukijan on helpompi samaistua ja päästä perheen elämään kiinni. 

Sophie Walker alkoi tyttärensä Gracen kouluaikoina epäillä että jokin oli pielessä. Tyttönen käyttäytyi sosiaalisissa tilanteissa erikoisesti ja sai hurjia raivokohtauksia. Tutkimukset johtivat diagnoosiin: Aspergenin syndrooma. Kirja kuvaa ennenkaikkea Sophien yrityksiä saada tyttärelleen tarvittavaa apua ja samalla äidin omia tunteita arjessa erikoislapsen kanssa. Seinien alkaessa kaatua päälle hän löytää lopulta omaksi selviytymiskeinokseen juoksemisen ja kirja päättyykin Sophien juoksemaan Lontoon maratoniin.

Asperger on autismin alalaji, jonka oireisiin kuuluvat erilaiset vaikeukset viestinnässä ja sosiaalisessa kanssakäynnissä. He osaavat muita ihmisiä heikommin lukea sanatonta viestintää, kuten kehonkieltä tai äänenpainoja ja ymmärtää viestejä jotka eivät ole kirjaimellisesti tulkittavia. Tämän sulatteleminen vie jonkin aikaa kun yritän kuvitella millaista elämäni olisi jos en kykenisi tulkitsemaan sanatonta viestintää. Epäilemättä minut koettaisiin outona, ehkä jopa röyhkeänä ja joutuisin erilaisiin riitatilanteisiin edes ehkä ymmärtämättä syytä siihen. Näistä oireista kärsii myös Grace, joka päätyy kiusatuksi ja kokee olevansa yksinäinen ja outo - kuin toiselta planeetalta.

Tarinan mörkö on oikeastaan järjestelmä, sillä vaikka Walkerit luulevatkin saavansa Gracen diagnoosin jälkeen tyttärelleen apua, on todellisuus toinen. Tuki-ja neuvontapalveluita on niukasti ja vaikka Grace tarvitsisikin terapiaa ja opetusta viestintään, on sen saaminen todellisen taistelun takana. Voin hyvin kuvitella kuinka lamaannuttavalta perheen arkea pyörittävästä äidistä tuntuu kaiken muun ohella taistelu byrokraattisia tuulimyllyjä vastaan.

Minulle Walkerin kirja olikin ennenkaikkea myötäelämiskirja, sillä joku Walkereissa kosketti. Tarina ei ole varmaankaan poikkeuksellinen, samanlaisia on ehkä montakin. Kirja ei ole tekstinsä puolesta unohtumaton tai koukuttava lukukokemus, mutta silti lämpenin sille ja sen ihmisille. Walkerin tavoite on hieno ja se tulee mielestäni lukijalle selväksi, hän haluaa jakaa tietoa Aspergereista ja muistuttaa ihmisiä siitä kärsivien avuntarpeesta.

Grace suosikkiasu pienenä oli Pienen merenneidon Ariel."She stands in front of our stripy Crate and Barrel sofa, on a jute rug, by a bookcase and shimmers and wiggles in her green sequinned dress, every action remembered and mimicked in perfect detail. Proudly, she brushes her flowing red wig back from her forehead and, at one point, continuesto sing as she picks strands of it off her tongue, to the sounds of muffled parental giggling behind the camera. She is gorgeous and bittersweet as she lilts: 'I wanna to be where the people are ... Wish I could be part of that world.'"

Piatkus, 2012
Sivuja: 261

Saunajooga: Rauhoitu ja rentoudu / Tiina Vainio

Osa teistä ehkä muistaa edellisen joogakirjainnostukseni... Vaikka kovasti ajattelinkin joogan aloittamista, juttu jäi pelkän idean tasolle. Joku outo veto joogalla kuitenkin on, sillä kun törmäsin kirjastossa Tiina Vainion Saunajooga-kirjaan, innostuin ... taas. Hiukan jäin pohtimaan sitäkin, miksi jooga ainakin kirjallisessa muodossa minua kiehtoo, kumpuaako jostakin tarve hidastaa ja rauhoittua vai olisinko sittenkin vain ihminen joka pitää joogakirjojen lukemisesta?

Ajatuksena saunajooga tuntuu hienolta ja jollain tapaa oikealta. Mikäpä olisi parempi paikka rentoutua kuin saunan lämpö? Saunoessani minä tunnen olevani lähellä suomalaisia juuriani ja luontoa, miksipä se ei sopisi joogaankin?

"Ketään ei voi käskeä rentoutumaan. Ei edes itseään. Rentoutuminen tapahtuu omalla painollaan silloin, kun osaa hellittää hetkeksi itselleen asettamista aikatauluista ja velvollisuuksista. Rentoutumisen, rauhoittumisen ja kiireettömyyden kokeminen edellyttää, että on hetki omaa aikaa. ... Päädymme tilanteeseen, jossa emme elä hetkessä, koska ajatuksemme ovat aina jossakin muualla. Suoritamme elämäämme tuntien kalvavaa levottomuutta siitä, että jotakin puuttuu. Se jokin on tunne, siitä, että olisimme läsnä omassa elämässämme."

Vainio puhuu kauniisti - ja vakuuttavasti kiireettömyyden puolesta. Hänelle saunajooga on pehmeä siirtymä arjen kiireistä rauhallisempaan olotilaan, saunakin valikoitui paikaksi siksi että se monesti on kodin rauhallisin ja kiireettömin huone, sinne juuri mennäänkin olemaan ja rauhoittumaan. Ihan kaikkein paras paikka kuitenkin olisi kuulemma kesämökin sauna, mökillä kun ollaan jo valmiiksikin rennommassa mielentilassa.

Kirja jakautuu kolmeen eri teemaan, jotka ovat aamun vahvistava sarja, illan rentouttava sarja ja selkää hoitava sarja. Jokaisessa teemassa on jooga-liikkeiden lisäksi myös omia raikkaan kuuloisia herkkureseptejä (mm. erilaisia smoothieita) sekä saunomisen yhteydessä tehtäviä hoitoja, miltäs kuulostaisi pitkän työviikon jälkeen vaikkapa kylpy väsyneille jaloille ja kuoriva kauranaamio?

Pidin kovasti kirjan maanläheisyydestä ja konstailemattomuudesta, myös upea kuvitus järvimaisemista oli plussaa ja tuki hienosti kirjan tunnelmaa. Teki mieleni itsekin päästä aurinkoiselle rantakalliolle vain olemaan...

WSOY, 2012
Sivuja: 144
Kirjasta lisää: Ilta-Sanomien Saunajooga-vinkit, Saunayoga.com

Naisen juoksukirja / Kirsi Valasti

Kirsi Valastin Naisen juoksukirja on teos, jonka pariin näemmä palaan säännöllisesti - tarkemmin sanottuna aina keväisin kun lenkkikausi alkaa. Kävin vuonna 2009 Valastin pitämällä juoksuluennolla ja ilokseni sain mm. hyviä vinkkejä juoksuasentooni. Kun myöhemmin törmäsin hänen kirjaansa kaupassa, lähti se oitis mukaani ja on ollut uskollinen valmentajani siitä lähtien.

Naisen juoksukirja on mielestäni melkoisen monipuolinen tietopaketti ihmiselle, joka joko haluaa aloittaa juoksuharrastuksen tai päivittää tietojaan. Valasti kertoo antaa mm. vinkkejä välineiden hankintaan ja antaa perustietoja mm. aerobisesta kestävyydestä ja sen kehittämisestä. Vaikka tietoa piisaakin, on kirjan ehdoton vahvuus kuitenkin sen harjoituksissa, kirja sisältää useamman eri tasoisen juoksuohjelman samoin kuin juoksijan tekniikkaharjoituksia, lihaskuntoa, venyttelyä, jopa juoksemista tukevia pilates-liikkeitäkin. Omat osionsa ovat saaneet myös motivaatio ja nainen juoksijana. Vaikka kirja onkin naisille suunnattu, uskoisin sen sisältävän hyvää tietoa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.

Minulle juokseminen on parhaimmillaan tapa rauhoittua, hyvin menneen lenkin jälkeen ajatukset ovat ikäänkuin nollautuneet ja jäljellä on vain väsynyt ja raukea lihaksista sekä hyvä mieli omasta suorituksesta. Kovinkaan orjallisesti en ole jaksanut ohjelmia seurata, juoksen mielummin sen pituisia ja -tyyppisiä lenkkejä kuin mitä päivän olotilaan sopii, sen sijaan kirjan lihaskuntoliikkeet venyttelyineen on testattu ja hyviksi koettu!

Kirsi Valasti on kestävyysjuoksija, joka pitää hallussaan alle 22-vuotiaiden naisten maratonin Suomen-ennätystä

Otava, 2009
Sivuja: 207

Elämäni asennot: mitä jooga minulle opetti / Claire Dederer

Kun näin ensimmäisen kerran Claire Dedererin kirjan, olin juuri tullut ensimmäiseltä jooga-tunniltani. Ja voitaneen sanoa, että jotain kolahti. Olin mennyt tunnille toivoen että tulisin notkeammaksi ja seesteisemmäksi, mutta olin ehtinyt tunnin aikana lähinnä ahdistumaan siitä, etten taipunut. Itseasiassa olin notkea kuin puupökkelö kun taas viereisellä matolla oleva viisikymppinen nainen siirtyi asanasta toiseen kuin kissa. Hyvän olon sijaan tunsin tunnin päätteeksi lähinnä morkkista. Joten kun näin Dedererin kirjan nimen, halusin kiihkeästi lukea sen selvittääkseni miten minustakin voisi tulla tyyni ja säteilevä, joogaava ihminen.

Ensimmäisten lukujen jälkeen tajusin, että hyppysissäni on jotain paljon parempaa kuin taas uusi jooga- tai elämäntapaopas. Claire Dederer oli hauska! Ja pystyin samaistumaan häneen!

Kirjassaan Dederer kuvaa paljolti matkaansa joogan kanssa, hitaasti kasvavaa innostusta, halua oppia lajista enemmän ja syvemmälti. Samalla hän kertoo myös omaa elämäntarinaansa, ero-buumissa kasvaneesta lapsesta aina täydellisyyttä tavoittelevaksi vaimoksi ja äidiksi. Seattlelainen Dederer kuvaakin äitiydestä tehtyä taakkaa mielenkiintoisesti, hänen asuinympäristössään äitiydestä on tehty suoritus. Ostamalla luomumaidot ja orgaaniset lihan, uhraamalla ne vähäisetkin yöunesi saatat saavuttaa Hyvän äidin -palkinnon. Paha vain, että täydellisyyden tavoittelu on raskasta ja Claire alkaa taipua itse tekemänsä taakan alla.

Mitä pidemmälle luin, sitä paremmin ymmärsin Clairen matkaa. Yhteiskunnassamme on nykyaikana paljon suorittamista ja erilaisia, eri paikoista tulevia normeja joiden mukaan tulisi elää. Kaikkien näiden vaatimuksien keskellä voi kiltin ja kunnollisen ihmisen joskus olla vaikea selviytyä, siksi kaiketi ihmiset palavat loppuun. Erilaisten vastuiden paineessa ilo unohtuu, tai ainakin se, että jokaisella on oikeus olla iloinen ja että ilon ja hyvän olon pitäisi olla tärkeämpää kuin sen että on täydellinen äiti, työntekijä tai puoliso.

Kirjaa on suositellut mm. Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittanut Elizabeth Gilbert ja jotain samankaltaista näissä kahdessa teoksessa ja niiden kirjoittajissa kyllä onkin. Tekstin läpi Claire tuntuu oikealta ihmiseltä, melkeinpä tutulta, joka kahvikupposen äärellä kertoo hivenen lörpöttelevästi sopivalla itseironialla höystettyä tarinaansa. Hän on rehellinen ja naurattaa.

Jos jotain kritiikkiä kirjasta antaisin, kenties minun makuuni kirjassa oli liikaa joogaa. Toki se on ymmärrettävää kirjan aiheen huomioon ottaen...

"Minulla oli ajatus, että jooga tekisi minusta jotenkin paremman ihmisen. Paremman kuin olin ollut, paremman kuin kukaan muu. Hyveellisemmän. Pidin ajatuksesta, että olisin joogaa harrastava ihminen. (En saanut itseäni käyttämään joogi- tai jogini-nimitystä.) Notkea, luultavasti laiha ihminen, joka säteilisi jonkinlaista sanoinkuvaamatonta sisäistä hehkua. Eikä selkääni sattuisi. Oli selvästikin aika kokeilla oikeaa joogatuntia."

Tammi, 2012
Sivuja: 384
Alkuteos: Poser. My life in twenty-three yoga poses.
So American: Modern Woman Writers, Osavaltio: Washington
Saatu arvostelukappaleeksi.

Andre Agassi / Andre Agassi

Andre Agassin elämäkerta oli niitä kirjoja, joihin en luultavasti olisi tarttunut ilman kirjablogeja. Luin siitä Chiclingin blogista, ja päätin laittaa kirjan tilaukseen. Odotus oli aika pitkä, melkein kuusi kuukautta, ilmeisesti joku muukin halusi lukea Andre Agassista. En kehuista huolimatta oikein uskonut kirjan vetovoimaan, sehän kertoo tenniksestä enkä tiedä siitä mitään. Tiedän toki Agassin olevan kuuluisa pelaaja, uskon että tenniksen huippupelaajilla on epäilemättä todella tiukat harjoitusrutiinit, arvaan että julkisuus tuo omat vaikeutensa - mutta olisiko tästä silti suosikkikirjaksi?

"(Andren tyttöystävä jättää ja valmentaja lopettaa.)
No niin, minä sanon. Taitaa olla välit poikki Andren kanssa -aika. Ensin Wendi ja nyt Nick.
Seurueeni harvenee nopeammin kuin tukkani."

No olisihan tästä suosikiksi. Jo ensimmäinen kappale, jossa Agassi valmistautuu ja pelaa mahdollisesti viimeisen ottelunsa tempaisee mukaansa todella vahvasti. Kukapa ei olisi kiinnostunut miehestä, joka kertoo itkevänsä suihkussa? Agassi kirjoittaa preesensissä ja se toimii, tuntuu siltä kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt. Etenkin lukuisia tenniskohtauksia ihmettelen, Agassi on pelannut varmasti satoja ellei tuhansia otteluita, silti hän kuvaa hyvin uskottavan oloisesti monia niistä, niinkuin näkisi pelin vieläkin sielunsa silmin edessään. Vähitellen huomasin että aloin säästelemään Andren kirjaa, niinkuin erikoisen hyvää suklaata säästellään. Nautitaan pala silloin tällöin, jotta herkkua kestäisi mahdollisimman pitkään. En halunnut lukea väsyneinä päivinä bussissa, halusin kirkkaan mielen ja hyvän lukuvireen.

"(Andre lähtee tyttöystävänsä Brooke Shieldsin kanssa lomalle kärsittyään yhden uransa katkerimmista tappioista.)
Juuri niin kuin pelkäsin, heti saapumisestamme lähtien paratiisi tuntuu erityisvankilalta. Koko saarella on vain yksi talo, eikä se ole tarpeeksi iso meille kolmelle - Brookelle, minulle ja pahalle tuulelleni.
Brooke makaa auringossa ja odottaa että puhuisin. Hiljaisuuteni ei pelota häntä, mutta hän ei myöskään ymmärrä sitä. Hänen maailmassaan kaikki teeskentelevät, mutta minun maailmassani joitakin asioita ei voi teeskennellä tiehensä.
Kahden päivän hiljaisuuden jälkeen kiitän häntä kärsivällisyydestä ja kerron tulleeni takaisin."

Kirja on minusta aika... rehellisen oloinen. Agassi tuntuu esittelevän itsensä juuri sellaisena kuin on, ehkä hiukan ylianalysoivana ja turhamaisena, ajoittain vaikeanakin tyyppinä jonka maailman keskipiste on tennis, jota hän samanaikaisesti vihaa. Ero rakkauden ja vihan välillä on kai joskus häviävän pieni! En kuitenkaan usko kenenkään voivan olla noin hyvä jossakin asiassa, jota vihaa. Pidin kovasti kirjan kuvaamasta Andresta, haavoittuvasta ja vähän sekaisin olevasta tyypistä jolla on taistelijan luonne. Siltikin kuvittelisin ettei Agassi ole mikään helppo persoona, voimakas ja vaativa ihminen kylläkin. Ehkä maailmantähteyteen nouseminen vaatiikin ihmiseltä tietynlaista vahvuutta ja vaativuutta, pehmeä ei ehkä pärjää?

"Olen nuori mies, suhteellisesti sanottuna. Kolmekymmentäkuusi. Mutta herätessäni olen kuin yhdeksänkymmentäkuusivuotias. Kaksi vuosikymmentä pikapyrähdyksiä, äkkipysäyksiä, hyppäämisiä korkealle ja raskaita putoamisia: ruumiini ei tunnu enää omalta ruumiilta, erityisesti aamuisin. Ja tästä seuraa, että mieleni ei tunnu enää omalta mieleltäni. Avatessani silmäni olen muukalainen itselleni, ja vaikka sekään ei ole mitään uutta, aamuisin se tuntuu selvemmin. Käyn nopeasti läpi perustiedot. Nimeni on Andre Agassi. Vaimoni nimi on Stefanie Graf. Meillä on kaksi lasta, poika ja tytär, viisi- ja kolmevuotiaat."

Etukäteen ajattelin jostain syystä että tuntisin sääliä Andrea kohtaan, vaativa isä, tennikselle uhrattu lapsuus jne... Mutta siihen en oikein kykene.Takaraivossani kolkuttaa silti tieto siitä, että Andrelle on suotu poikkeuksellisia lahjoja sekä mahdollisuuksia hyödyntää niitä, kokemuksia, joista moni meistä voi vain haaveilla. Hän on matkustanut ympäri maailmaa, tavannut Nelson Mandelan ja monta muutakin kiinnostavaa henkilöä, perustanut oman koulun ja eläköitynyt aika mukavien tulojen kanssa nelikymppisenä. En siis suostu säälimään häntä.

"Haluaisin voittaa turnauksen vaimoni ja kuusikuukautisen poikani vuoksi, mutta en kuitenkaan huolehdi häviämisesä, en välitä häviämisestä, juuri heidän vuokseen. Joka ilta, muutama minuutti sen jälkeen kun olen tullut kotiin kentiltä, kun keinutan Jadenia ja syleilen Stefanieta, muistan tuskin voitinko vai hävisinkö. Tennis haipuu yhtä nopeasti kuin päivänvalo."

Sen sijaan iloitsin Andren kanssa kun hän löysi rakkauden Stefaniesta, jotenkin he tuntuivat sopivilta toisilleen. Ehkä vain toinen tennistähti voi ymmärtää toisen paineet? Andre kirjoittaa kovin kauniisti vaimostaan ja lapsistaan, mutta silti he ovat vain pienessä sivuosassa kirjassa. Pääosassa ovat mies ja tennis.

Kirjasta on aikaisemmin kirjoitettu ainakin täällä: Oota mä luen eka tän loppuun.

What I talk about when I talk about running / Haruki Murakami

Ihastuin tähän Murakamiin jo pelkästään nimen perusteella. Hurahdin itse pari vuotta sitten juoksuun ja ajatus juoksemisesta kertovasta romaanista tuntuu ihanalta. Varsinkin kun parhaillani odottelen hartaasti teiden kuivumista ja lenkkipolkujen korkkaamista tältä vuodelta. Luinkin Murakamia hartaasti, kerrankin oikein hidastellen ja nautiskellen, samalla tavalla kuin söisin oikein hienoa ja herkullista konvehtia. Venytin lukunautintoa, Murakamia ei luettu bussissa silloin kun oltiin väsyneitä, koska silloinhan jotain saattaisi jäädä ymmärtämättä. Pidin niin paljon, että saatanpa ostaa tämän omaksikin. Niin että saan nautiskella juoksusta talvisinkin.

Pidin kovasti Murakamin kirjoitustyylistä, se oli yksinkertaista ja konstailematonta, mutta tehokasta, niinkuin juoksu. Oli ihanaa löytää ajatuksia ja kokemuksia, jotka tuntuivat tutuilta. Ehkä juokseminen on siinä määrin lohdullinen laji, että ihanaa löytää joku joka kokee asioita samoin.

Kyseessä on oikeastaan muistelmateos, jossa puhutaan toki paljon muustakin kuin juoksemisesta. Kuten kirjoittamisesta. Murakamin maailmassa tosin nämä kaksi tuntuvat kulkevan käsi kädessä, omien sanojensa mukaan useimmat asiat jotka hän tietää kirjoittamisesta, on hän oppinut juoksemalla päivittäin. Se kertoo sinnikkyydestä, mutta myös vanhenemisesta. Siitä kun nivelet alkavat pettää tai juoksuajat eivät parane kovasta harjoittelusta huolimatta. Ja siitä kuinka hyväksytään se, että vanhenee.

Kansitaiteesta pidin myöskin. Sain käsiini kirjastosta englanninkielisen version, jossa on mukavan 60-lukulainen tunnelma. Vahva ja yksinkertainen värimaailma tuntuu sopivalta.

"I just run. I run in a void. Or maybe I should put it the other way: I run in order to acquire a void."

"I've carried this character around like an old suitcase, down a long, dusty path. I'm not carrying it because I like it. The contents are too heavy, and it looks crummy, fraying in the spots. I've carried it with me because there was nothing else I was supposed to carry. Still, I guess I have grown attached to it. As you might expect."