You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day

No niin, taas tulee tunnustuksia. Lainatessani tämän kirjan minulla ei ollut hajuakaan siitä kuka Felicia Day oli. Mutta kirjalla oli oivallinen, heti kiinnostukseni herättävä nimi, joten niin sitä mentiin... Lukuharrastus kenties jumittaa niskani mutta opinpa ainakin taas uutta...

Felicia Day on (kyllä, nyt minäkin sen tiedän) amerikkalainen pelaaja ja videopersoonallisuus sekä kunnon nörttityttö joka teininä löysi löysi itselleen uuden sosiaalisen maailman pelaamisesta ja sittemmin loi itselleen myös näyttelijän uran videosarja The Guildin muodossa. Kiinnostavaa.

Dayn elämäkerta on ehkä yksi hauskimmista lukemistani, sitä ei todellakaan ole kirjoitettu otsa rypyssä eikä sitä myöskään tule niin lukea. Vaikken Daytä etukäteen tuntenutkaan, ilahduin siitä tuttuuden tunteesta jonka lukiessani koin sillä osittain nuori Felicia tuo mieleeni nuoren Norkun. Hän on ollut sellainen tyttö jonka olisin halunnut kaverikseni.

Maailma on muuttunut paljon sitten teinivuosieni ja sittemmin dataamisesta ja nörttimeiningistä on tullut sosiaalisesti hyväksytympää ja ehkä jollain tavalla jopa suosittuakin. Kulttuurin etunenässä kulkevat tietysti miehet mutta on hyvä huomata että kuvioissa on mukana naisiakin joilla on jo näkyvämpi profiili. Että pelaaminen ja tietokoneet eivät ole vain poikien juttu. Siksikin on hyvä juttu että esimerkiksi tämä kirja on julkaistu.

Kirja käsittelee myös hiukan netin lieveilmiötä, mm. vuonna 2014 vellonutta ns. Gamergatea, joka lähti liikkeelle Zoe Quinnin julkaistessa Depression Quest -pelinsä. Quinn alkoi saada pelin johdosts vihapostia ja soppaa lähti höystämään entinen poikaystävä sittemmin perättömiksi todistetuilla huhuillaan. Netin trollit aktivoituivat ja pian vihan aallot osuivat myös muihin alan naisvaikuttajiin. Seurasi raiskaus-ja tappouhkauksia, suoranaista naisvihaa joka ulottui Felicia Dayihin. En ollut itse ko. tapausta seurannut mutta luin siitä järkyttyneenä ja mietin jälleen kuinka helppoa ja hirmuisen tuhoavaa on vihata netissä... Ajatuksia herättävää tekstiä.

Vaikkei Felicia Day siis olekaan entuudestaan tuttu, jos netin ja pelaamisen maailma kiinnosta suosittelen tutustumaan teokseen.

Touchstone, 2015
Sivuja: 195

Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen

Tietotekniikan maailma erilaisine ilmiöineen kiinnostaa minua ihan ammattimielessäkin, mm. kenties maailman kuuluisimman hakkerin tarina ja tietokirja kybermaailman kehityksestä ovat olleet sekä antoisia että opettavaisiakin lukukokemuksia. Samasta syystä valikoitui Docendon kokoelmista luettavaksi tietokirja kyberturvallisuudesta.

Kyberturvallisuus on niitä asioita, joihin kenties tulee kiinnittäneeksi huomiota kun vahinko on tapahtunut. Itse termikin tuntuu tavallisesta tallaajasta hieman pelottavalta ja hankalalta asialta ja epäilemättä juuri tästä syystä kirjailijatiimi Limnéll, Majewski ja Salminen ovatkin asialla. Kyberturvallisuu on teos, joka antaa perusymmärräryksen kybermaailmasta ja sen uhista ja mahdollisuuksista. Kirja on suunnattu erityisesti poliittisille päättäjille ja yritysjohtajille ja on siksi luonteeltaan yleistasoinen eikä mene teknisiin yksityiskohtiin.

Koska kyseessä on perusteos, kuvataan kirjassa kybermaailman käsitteitä hyvin selkeästi ja kansantajuisesti, ihan alusta alkaen. Tämä on hyvä asia myös siksi että vaikka kirjan kohderyhmäni ovatkin päättäjät, on aihe mielestäni sellainen josta on monen muunkin olisi hyvä tietää ainakin jonkin verran - turvallisuushan on yhteinen asia ja syntyy tekojemme tuloksena. Uskoisinkin kirjan tarjoavan hyvän viitekehyksen tämän kompleksisen kokonaisuuden ymmärtämiselle, etenkin kun mukana ei ole tekniikkaa.

Pidin kirjassa sen selkeyden ohella myös siitä, että se tuo esiin erään tärkeän näkökulman: kehitystyön tulee olla toiminta- eikä tekniikkalähtöistä. Liian usein törmätään siihen, että asioita tehdään uuden tekniikan takia, unohtaen toiminnalliset tarpeet. Samoin on tärkeää muistaa se, että kyber- turvallisuuteen liittyy uhkien ja riskien lisäksi myös mahdollisuuksia.

Ainoa pieni kritiikin kohta kirjassa lienee se, että kirjoittajien tausta ei käy kirjasta esille, juuri tällaisesta aiheesta kirjoitettaessa olisi tärkeää että lukija voisi arvioida lähteensä luotettavuutta myös kirjoittajien asiantuntemuksen perusteella. (Tässä tapauksessa toki epäilyt ovat aiheettomia, kirjoittajakaarti vaikuttaa hyvinkin asiansa tuntevalta mutta silti mielestäni pieni taustoitus vain lisäisi mielenkiintoa ja luottamusta kirjaa kohtaan.)

Docendo, 2014
Sivuja: 246
Saatu arvostelukappaleena.

Hello Ruby / Linda Liukas

Työskentelen IT-alalla eikä koodauskaan ole aivan vierasta ja siksi olen seurannut uteliaisuudella keskustelua jossa lapsilla halutaan opettaa koodaustaitoja. Ensimmäinen reaktioni oli negatiivinen - eikö lasten olisi parempi hankkia toisenlaisia taitoja ja olla vaikka ulkona leikkimässä, mutta aloin muistella ensimmäistä tietokonettani (Commodore 16, joka silloin oli mielestäni maailman hienoin juttu ja ensimmäistä haparoivaa ohjelmaani jonka tuolla koneella kirjoitin). Eihän se maailma siihen kaatunutkaan ja aikaa pihaleikeillekin jäi. Jossain vaiheessa ymmärsin myös nykypäivän natiaisten elävän aika erilaisessa maailmassa kuin minäkin joten kenties koodauksen opetuksellakin on oma paikkansa. Asiaan piti perehtyä lisää, siksipä lukulistalleni putkahti Linda Liukkaan kehuttu koodisatukirja, Hello Ruby!

Linda Liukkaan tie kirjailijaksi alkoi vuonna 2009 kun hän opetteli koodaamaan ja pienen punatukkaisen tytön, Rubyn, hahmo ilmestyi hänen mielikuvitukseensa. Projekti sai konkreettisen muotonsa helmikuussa 2014 jolloin Liukas aloitti Kickstarter-projektin jonka myötä Hello Ruby saivat muotonsa. Hello Rubyn syntyprosessi on varsin mielenkiintoinen, siitäkin löytyy lisää tietoa niille osoitteessa helloruby.com , samaisella saitilla on myös lisätehtäviä ja ladattavaa kivaa Rubyn maailmasta innostuneille pikkukoodareille.

Ja sitten itse kirjaan. Se koostuu sadusta, jossa pieni Ruby-niminen tyttö saa isältään tehtäväksi selvittää viiden piilotetun aarteen kätköpaikan ja tehtävä-osiosta, jossa on erilaisia oppimistehtäviä. Tehtävissä ei opetella varsinaisesti koodaamaan vaan enemmänkin käsittelemään erilaisia loogisia rakenteita, kuten toistoja tai ehto-lauseita. Tämä osio onkin mielestäni ehdottomasti kirjan hauskin (vaikkei sadussa toki mitään vikaa olekaan!) ja Liukkaan laatimat tehtävät vaikuttavat mielestäni toimivilta. Uskoisin että ne maittavat lapsille vähintäänkin yhtä hyvin kuin minullekin. Sympaattinen kokonaisuus, jolle toivoisin jatkoa.

Otava, 2015
Sivuja: 112
Alkuteos: Hello Ruby, Adventures in coding
Suomentanut Kirsikka Myllyrinne

The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks Created the Digital Revolution \ Walter Isaacson

Walter Isaacson tuli minulle tutuksi Steve Jobsin elämäkerran myötä ja kun Overdriven kokoelmiin putkahti miehen kirjoittama teos digitaalisen vallankumouksen innovaattoreista, klikkasin itseni välittömästi varausjonon jatkeeksi. Edellisessä kirjassaan Isaacson nimittäin teki vaikutuksen tietojensa yksityiskohtaisuudella ja tavalla jolla hän käsitteli kohteensa elämää. Ammattisyistä arvelin myös että olisi syytä perehtyä oman sektorin historiaan hieman syvällisemminkin, ehkä se kirvoittaisi jopa uusia ajatuksiakin.

Kirjassaan Isaacson luo eräänlaisen digitaalisen vallankumouksen aikajanan ja esittelee vaikuttajia eri vuosikymmeniltä. Paalupaikan saa luonnollisesti Ada Lovelace, lordi Byronin ihastuttavan luova tytär jonka ajatuksia mm. Alan Turing pyöritteli vuosia myöhemmin. Kehitys on ollut huimaa ja varsin moni keksinnöillään edesauttanut vallankumouksen edistymistä. Isaacson on poiminut kirjaansa otoksen näistä henkilöistä ja samalla tekee kauniisti selväksi lukijalle innovaation todellisen luonteen, meidän digitaalinen maailmamme on rakentunut pala palalta, nerokkaiden ihmisten iteroidessa toistensa kiinnostavia ideoita.

Isaacsonin kirja on melkoinen jättiläinen - elämänkerturi esittelee teoksessaan kymmeniä vaikuttajia mikä tekee kirjasta hieman raskaan luettavan. Tekniikaltakaan ei voida välttyä, joten mikäli mikropiirien syvempi sielunelämä ei kiinnosta, saattaa olla että koet teoksen ajoittain pitkästyttäväksi. Minulle mielenkiintoisinta antia olivat kappale merkittävistä naisohjelmoijista (kyllä vain, sellaisiakin on!!), kansallisylpeyttä tunsin taas huomatessani Linus Torvaldsin päässeen kirjaan sellaisten titaanien kuin Bill Gates ja Steve Jobs rinnalle. Sattuneesta syystä myös Bloggerin ja blogien syntyhistoria kiinnosti, Isaacson mainitseekin kirjassaan blogien mullistaneen mm. ihmisten tavan harrastaa. Ennen blogien syntyä tavallinen ihminen kun tuskin juuri kirjoitti mitään vapaa-aikanaan ja tässä sitä kuitenkin nyt ollaan. Onnellisena kirjoittamassa.

Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 528

Takaikkuna / Pauliina Susi

Pauliina Suden Takaikkuna alkoi kiinnostaa minua hurjasti kuultuani kirjan aiheen, halusin ehdottomasti tarttua digijännäriin ja onneksi kirja löytyikin kotikirjastoni Bestseller-hyllystä. Kyllähän opuksessa sivuja piisasi mutta lukiessa en sitä huomannut sillä Takaikkuna osoittautui todella koukuttavaksi!

Kun Leia Laine, seksipalveluja ostavien miesten tukipalveluja puuhaava yksinhuoltajaäiti, osallistuu Sanni Tähtimön skandaalinkäryiseen keskusteluohjelmaan, hän ei tiedä millaisen myrskyn silmään joutuu. Aihe saa internet trollit liikkeelle ja vihapuhe täyttää forumit. Samaan aikaan tuore oikeusministeri tekee netissä elämänsä virheen jonka seurauksena hakkeri tekee Leian elämästä helvettiä.

Takaikkuna oli lukukokemuksena ensiluokkainen. Sattuneesta syystä internet ilmiöineen kiinnostaa minua kovasti ja kuten Pauliina Susi todistaa, saa näinkin arkipäiväisistä aiheista leivottua kasaan oivallisen dekkarin. Itseasiassa, koska monet kirjan elementit ovat hyvinkin arkisia, tekee se niistä myös pelottavampia. Koska tämä voisi tapahtua. On ehkä tapahtunut jo.

Kirjaa viedään eteenpäin usean eri kertojan voimin, ääneen pääsevät niin Leia kuin tämän teini-ikäinen Viivi-tytärkin, samoin kuin oikeusministeri Tarmo Häkkilä ja salaperäinen Hakkeri, jolla on taito leikkiä ihmisten elämillä. Kokonaisuus toimii hyvin, jokainen kertojista omaa erilaisen äänen ja tuo jotain uutta tarinaan. Kirjan tahti on huima eikä 550 sivun aikana ehdi todellakaan kyllästymään, niin hurjasti Susi tarinaa kieputtaa. Etenkin loppua kohden tempo oli jo niin hurja ja koukuttava että yöunetkin kärsivät... Tällaista lisää!

"Olen kuullut mitä voi tapahtua, Leia ajattelee. Nyt se tapahtuu minulle."

Tammi, 2015
Sivuja: 555
Kirjan vuosi: Kirja, joka pelottaa sinua

[Kupla] (The Game #3) / Anders de la Motte

Anders de la Motten The Game -trilogia on ollut siitä kiinnostava,  etten ole yhtään osannut arvatakaan mihin suuntaan kirjailija seuraavaksi tarinaa veisi. Se, mikä alkoi
Pelissä erikoisena digijännärinä, kasvoi suuremmaksi kuvioksi Lumeessa ja siksi olikin jännittävää tarttua trilogian viimeiseen osaan ja nähdä mikä lopultakin oli kaiken takana.

Paljon en tässä vaiheessa trilogiaa voi juonesta kertoa spoilaamatta aiempia osia mutta sanottakoon että Kupla] vuorottelee jälleen pakosalla olevan HP:n ja turvallisuustyössään vaikeuksissa Rebeccan kerronnan välillä. Näkökulman vaihtelu tuo mukavia elementtejä tarinaan kun lukija saa vihjeitä tapahtumista eri osapuolilta, myös tempon vaihtelu virkistää sillä etenkin HP:n tekstiosuudet ovat siinä määrin tiukastahtista mättöä että heikompaa saattaa alkaa jo heikottamaan. Osittain tästä syystä, pidin kirjassa enemmän Rebeccan kerronnasta vaikka HP ilahduttavan värikäs tyyppi olikin. Vanhaa vain alkoi jo väsyttää se jatkuva vaarassa oleminen!

Ei tämäkään kirja pöhkömpi ole, etenkin jos pidät vauhdista ja salaliittotarinoista, joissa leikitellään teknologialla. Juoneen on ympätty mukaan aika paljon kaikkea, myös sellaisia mielestäni aika itsestään selviä juttuja jotka aiheuttivat kohtuullista kulmien kurtistelua. Muistan hyvin sen kuinka Peli minut koukutti ja ikäväkseni joudun sanomaan ettei Kupla yllä samalle tasolle. Se, mikä Pelissä oli tuoretta ja kiinnostavaa on tässä viimeisessä osassa ikäänkuin kadonnut ja tilalle on tullut jotain, josta useampikin ruotsalainen dekkaristi on vihjaillut. Kaikesta huolimatta Kupla on ihan ok luettava ja sopinee hyvin varsinkin reissukirjaksi mukavasti.

Niille, joita kirja alkoi kiinnostaa, vinkkaan vielä että trilogian osat muodostavat kiinteän kokonaisuuden eli suosittelen ehdottomasti aloittamaan lukemisen Pelistä. Muuten saatat olla melko hämmentynyt...

"Pankin tallelokero on oikeastaan eräänlainen tallelokero, oletko ajatellut sitä, Rebecca? Ulkopuolella elämä jatkuu ja asiat muuttuvat, mutta lokeron sisällä aika on pysähtynyt. Sama koskee elämää. Me luomme oman todellisuutemme, pieniä sfäärejä, joiden sisällä tapahtuvia asioita luulemme voivamme hallita. Oikeasti tuo hallinnan tunne on pelkkä illuusio, eikä sfääri ole muuta kuin eräänlainen kupla. Mutta kaikki kuplat ovat tuomittuja puhkeamaan ennemmin tai myöhemmin, eikö niin?"

Otava, 2015
Sivuja: 473
Alkuteos: [bubble]
Suomentanut Maija Kauhanen

Heinäkuun helteiset lukuhetket

Saatiinhan sitä lämpöä lopultakin! Lomani alkoi ja tunnustan laiminlyöneeni blogiani jokseenkin hävyttömästi sen aikana. Kyllähän minä muuten, mutta nyt ei tunnu olevan oikea aika koneella istumiseen eivätkä helteen pehmittämät aivoni tunnu saavan älykästä tekstiäkään aikaiseksi joten minkäs teet!

Heinäkuun luetut

Luin heinäkuussa 20 kirjaa - kesäisin lukuaikaa tuntuu riittävän-  ja 5834 sivua. Kirjakasaan mahtui niin sarjakuvia, dekkareita kuin nuorta rakkauttakin ja ehdinpä myös pitää pienen Hamlet-viikonlopunkin. Hellekesän lukemisto oli vallan mainiota ja TOP3:n valitseminen tekeekin tällä kertaa tiukkaa! Parhaiten taisin kuitenkin viihtyä The Silkwormin kirjallisissa piireissä, Ehtoolehdon pakolaisten mummopowerin ympäröimänä ja Julie Berryn runollisissa ja vähän pelottavissakin maisemissa. Kuukauden floppi oli Kim Izzon Avioliitto Jane Austenin tapaan jonka kanssa harmistuin vähän siitä että kirjailija tuntui ajattelevan rahan naimisen olevan kelpo vaihtoehto köyhtyneelle naiselle. En jotenkin usko että moinen istuisi esimerkiksi nykypäivän Eliza Bennettin ajatusmaailmaan...

• Like plastic - muovautuva mieli / K, J.P. Ahonen
• Kunnes kerron totuuden / Julie Berry
• Hamlet / William Shakespeare
• Hamlet, Prince of Denmark: A Novel / A.J. Hartley, David Hewson
• Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus/ Tarquin...
• The Litvinenko File / Martin Sixsmith
• Crazy Rich Asians / Kevin Kwan
• Marie-Antoinette, Serial Killer / Katie Alender
• Avioliitto Jane Austenin tapaan / Kim Izzo
• Jää hyvästi / Anne Tyler
• Tähtiin kirjoitettu virhe / John Green
• Insurgent (suom. Kapinallinen) / Veronica Roth
• Paljasjalkainen kuningatar / Ildefonso Falcones
• Varistyttö / Erik Axl Sund
• Ehtoolehdon pakolaiset / Minna Lindgren
• The Silkworm (suom. Silkkiäistoukka) / Robert Galbraith
• Villa Sibyllan kirous / Vera Vala

Luettujen ja blogattujen listasta uupuu Tuomas Enbusken ja Aleksander Stubbin #Twitterkirja, joka sinällään oli mukavaa ja virkistävää luettavaa. Kirjassa herrat hehkuttavat Twitterin rehellisyyttä ja sitä, kuinka tärkeää on olla aito. E-kirjan kansien väliin mahtui hyviä oivalluksia ja mainiota henkeä, mutta toivoin sen kyllä olevan hiukan syväluotaavampi. Hyvä kirja kuitenkin vaikkapa niille luettavaksi jotka vielä miettivät visertäjiin liittymistä.

Saman kohtalon koki Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito, tämän vuoden Kirjan ja ruusun -päivän teos. En ole novelli-ihmisiä, joten en tullut tuolloin tarttuneeksi teokseen vaikka Härkösen nokkeluus minua miellyttääkin. Takana puhumisen taidon kohdalla en voinut välttyä ajatukselta etten oikein osannut samaistua moniin aiheista ja lueskeluni jäi siksi ilman ahaa-elämyksiä. Ihan mukava kesäkirja - en vain osaa lukea novelleja!

Laiskaakin laiskempana bloggaajana luin myös Josephine Teyn Ajan tyttären, johon tulin hurahtaneeksi Rikhard III:sta esittävän kannen ansiosta. Ruusujen sota, Tudorit, siinäpä meikäläisen lukupaheita! Miinuspuolena kirjallisissa pakkomielteissä on toki se, että kun on lukenut riittävän monta kirjaa aiheesta, alkaa olla vaikeaa löytää sellaisia, joilla olisi jotain uutta sanottavaa. Ehkä tästä syystä Josephine Teyn Ajan tytär ei oikein jaksanut tehdä vaikutusta, liiaksi tuttua, ei ahaa-elämyksiä.

Haasteiden tilanne

Heinäkuussa puuhastelin ahkerasti kirjabingon kanssa ja sain kuin sainkin kasaan suoran, tai oikeastaan parikin! Hauskaa touhua! Myös Ihminen sodassa -haaste eteni yhdellä pisteellä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa yritän ryhdistäytyä blogihommeleiden kanssa ja keskittyä vaihteeksi kirjoittamiseenkin. Pari aika mainiota kirjaa löytyykin jo lukukasasta, ihan odotan niiden kimppuun pääsemistä! Elokuussa yritän blogata mm. eräästä ajankohtaisesta tiiliskivestä sekä seikkailla niin keskiaikaisessa Tallinnassa kuin New Yorkin Chinatownissakin.

Ghost in the wires: My adventures as the world's most wanted hacker / Kevin Mitnick, William L. Simon

Kuten blogistanikin on ehkä voinut huomata, olen yllättäen rakastunut. Sähköisiin äänikirjoihin. Ne ovat superkäteviä ja pitävät oivallisesti seuraa lenkeillä, joten päivittäinen lukuaika senkun lisääntyy. Ja jos bussissa on kovin pimeää aamuisin, voi lepuuttaa silmiä kuuntelemalla kirjaansa puhelimen kautta. Tykkään! Olen käynyt uutterasti Helmetin OverDrive-kokoelmaa läpi mutta nyt alkoi tuntua siltä että kirjat saattavat loppua vaikka kesken. Sorruin siis liittymään Audibleen, josta saan kerran kuukausimaksua vasten valita aina yhden kirjan. Ja kirjoja saa tietysti ostaa lisääkin, niinkuin minulle pääsi käymään kun menivät Audiblessa aloittamaan alen...

Nörttityttönä nappasin tuosta kyseisestä alennusmyynnistä luettavaksi Kevin Mitnickin, legendaarisen hakkerin, elämäkerran. Tietoturva on aiheena ajankohtainen ja kirjailija itsekin kävi jokin aika sitten Suomessa puhumassa siitä. Tuumasin siis lyöväni kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saisin viihdykettä lenkeilleni JA oppisin jotain uutta ja hyödyllistäkin.

Kirja siis kertoo hakkerin tarinan. Mitnickillä tuntuu olleen jo nuoresta saakka into murtaa erilaisia systeemejä, jo 12-vuotiaana hän keksi tavan ohittaa Los Angelesin bussien leimaussysteemit. Sittemmin hän keksi tapoja erilaisia tapoja mm. salasanojen urkkimiseen ns. sosiaalista manipulaatiota hyväksikäyttäen. Kotimaista väriäkin kirjassa nähdään sillä eräs Mitnickin 1990-luvulla hakkeroimista yrityksistä oli Nokia.

Ghost in the wires tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen hakkerin elämään ja viihdyin melko mukavasti kirjan parissa, olkoonkin että niissä muutamissa kohdissa joissa kirja sisälsi tietokonekomentoja, olisin toivonut että äänikirjaa olisi vähän editoitu. Tuollaiset listat nimittäin kuulostavat aika tylsiltä... Myös kirjailijan pitkähköjä ja toistuvia kuvauksia puhelinjärjestelmien peukaloinnista olisi ehkä voinut karsia, tästäkin huolimatta kokonaisuus oli mielestäni toimiva ja varsinkin kirjan loppupuolella jopa jännittäväkin paketti.

Kirja antaa kuuluisasta hakkerista hieman pakkomielteisen kuvan, hänen toimintansa näyttäytyy lukijalle lähes pakkomielteenomaisena viettelyksenä, joka houkuttelee miehen kerta toisensa jälkeen ottamaan riskejä vaikka tämä harrastus aiheuttaakin suuria huolia rakkaille ja vaarantaa hänen avioliittonsa ja jopa vapautensa. Vaikka Mitnick usein kirjassaan korostaakin sitä ettei ole käyttänyt hakkerintaitojaan vahingoittaakseen tai vaikkapa tienatakseen rahaa, en kuitenkaan ihan täysin sydämin voinut olla kirjan päähenkilön puolella, jäin mm. miettimään henkilöitä joilta Kevin on aikanaan tietoja urkkinut ja niitä vaikeuksia joita heille on kenties työpaikoillaan tullut.

Kokonaisuutena kirja oli minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen ja koin myös vähän oppineeni jotakin. Mutta varoituksen sana: jos tekniikka ei kiinnosta, tämä luultavasti ei ole sinun kirjasi.

Blackstone Audio, 2011
Kesto: 13h 59 min.
Lukija Ray Porter

Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin / Wylie Overstreet

Pongasin Kirjojen keskellä -blogista hauskuuden, jota oli ihan pakko käydä kurkistamassa - nimittäin
Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin. Homman punaisena lankana on siis kuvata maailmanhistoriaa Facebookin statuksin, Big bangistä aina nykypäiviin saakka. Siispä voit lukea kuinka Nooa voittaa risteilylahjakortin, Yhdysvaltain uudisasukkaat kutsuvat intiaanit tapahtumaan Sadonkorjuujuhla ja kuinka Eeva tykkää paikasta Paratiisi.

Homman idea on yksinkertainen ja vitsi toimiikin hyvin aika pitkälle mutta alkaa jossain vaiheessa toistaa itseään. Varsinkin alkuvaiheessa sain muutamat aika hyvät kikatukset ja kuten Maija omassa jutussaan sanookin, kirja on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun lukija on väsymyksen aiheuttamassa kaikki on todella hauskaa -tilassa. Kirjaan on päivitetty myös Suomi-statuksia mikä oli hauska lisä lukukokemukseen, voinhan lukea vaikka Lallin statuspäivityksiä.

Tämä on viimeinen lukutaitokampanjapostaukseni, hauskaa oli mutta en kyllä varmaan jaksaisi montaa viikkoa tällä tahdilla. Lukeminen on ihanaa mutta monesti jutun kirjoittaminen vie aikaa kun kirja-ajatukset muhivat päässä. Olenkin ollut positiiviesti yllättynyt siitä että pystyn tarvittaessa myös tällaisiin spontaanimpiin juttuihin. Ja mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään hyvän asian puolesta...

Atena, 2013
Sivuja: 151
Alkuteos: The history of the world according to Facebook
Suomentanut Panu Väänänen

Lopullinen kampanjasaldoni siis jäi 8 kirjaan ja on aika käydä itsekin kartuttamassa keräyskassaa ja antaa lukutaidon lahja muillekin. Ja keräyssivuthan löytyvät täältä!

Thunderstruck / Erik Larson

The Garden of beasts -kirjan tarinoiden innoittama päätin lainata lisää Erik Larsonia, äänikirjoina totta kai. Hyppysiini osui Thunderstruck, jota Overdrive-kirjastossa kuvailtiin varsin herkullisesti sanoin:  "A true story of love, murder, and the end of the world’s  'great hush'.

Kirja liittää yhteen Hawley Crippenin, epätoivoisen miehen josta on tuleva murhaaja ja Gugliemo Marconin, pakkomielteisen keksijän tarinat. Crippen on röyhkeän vaimonsa alistama, hiljainen pieni mies, jonka nostaa kuuluisuuteen - ja samalla tuhoon - uusi keksintö, jota vasta arkaillen ja epäillen ollaan ottamassa käyttöön - Marconin lennätin. Lennättimen avulla nimittäin toteutuu kenties historian ensimmäinen maailmanlaajuisen yleisön seuraama rikollisen takaa-ajo, tilanne, joka somen aikana on jo arkea mutta joka edvardiaaniseen aikaan oli todellakin ennen kuulumatonta.

Kirjan kahdesta tarinasta voimakkaampi painotus on Marconinilla, kenties jo pelkästään siksi että lennättimen keksimiseen liittyvää aineistoa on luullakseni ollut laajemmin saatavilla. Omalta kannaltani tämä osoittautui kuitenkin harmilliseksi sillä kirjassa kuvatut tieteelliset kokeilut, mastojen rakennukset yms. eivät jaksaneet kiinnostaa ja tunsin välillä suorastaan janoavani Crippen-kappaleita jotka säilyttivät mielenkiintoni huomattavasti paremmin. Annan kaiken kunnian Larsonin kirjoittajan ja tutkijan taidoille, tälläkin kertaa vika on lukijassa sillä aihe ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut riittävästi.  Keksinnöistä kiinnostuineille kirja varmasti tarjonnee makoisia luku- tai kuunteluhetkiä.

Harmillista kyllä, myös Crippenin tarina oli minulle jo entuudestaan tuttu John Boynen oivallisesta tekstistä ja siksi en oikeastaan tullutkaan seuranneeksi kilpajuoksua Amerikkaan henkeäni pidätellen. Tapahtumissa toki on huikeaa dramatiikkaa, mutta niiden kulun tietäminen vei kirjan loppuratkaisusta tehoja. Thunderstruck ei ollut aiheensa puolesta minun kirjani, mutta Erik Larsonin tapa kirjoittaa ja löytää kiehtovia yksityiskohtia joilla herättää tarina eloon teki edelleenkin vaikutuksen ja luulen että tulen lukemaan hänen kirjojaan jatkossakin.

Books on tape, 2006
Kesto 11 h 56 min
Lukija Bob Balaban

Peli / Anders de la Motte

Nörttinä olin innoissani Anders de la Motten Pelistä, ajatus jonkinlaisesta kieron nokkelasta pelistä, jossa hyödynnetään ovelasti nykyteknogiaa kiehtoi minua kovasti. Ja varsin mukavasti de la Motte onnistuukin, sillä kirja koukutti ja kutitteli mielikuvitusta mukavasti, olkoonkin että paljon jää vielä kertomatta - kyseessä on ilmeisesti trilogian ensimmäinen osa...

Pelin pääosassa on ruotsalainen luuseri, HP, Henke Pettersson. HP:llä on tilillään pieniä kupruja eikä miehen moraalikaan ole siitä korkeimmasta päästä. Eräänä päivänä junassa HP löytää kännykän, hienon ja uuden mallin, joka hän, luonnollisti, laittaa taskuunsa. Sitten puhelimeen alkaa tulla viestejä, jotka on osoitettu hänelle. HP kutsutaan mukaan Peliin, jossa suoritetaan erilaisia tehtäviä. Tehtävän onnistuneesta suorituksesta pelaaja palkitaan pisteillä ja rahalla sekä maineella. Suosituilla pelaajilla kun on jopa fanejakin. Mutta on muistettava sääntö numero 1 - Pelistä ei saa puhua kenellekään ulkopuoliselle.

Näistä lähtökohdista starttaa varsin mielenkiintoinen kirja, jo pelkkä Pelin idea sai allekirjoittaneen ideoimaan jos jokinmoisia kuvioita taustalle ja sehän on hyvän kirjan merkki! Nähtäväksi jää kuinka läheltä minun teoriani kirjaa liippaavat sillä harmikseni Pelissä jätetään vielä paljon kertomatta. Vaikka tämä ratkaisu sinänsä vähän ärsyttikin, ymmärrän kirjailijan halun pitää mielenkiintoa yllä. Nyt taitaa olla ihan pakko lukea ne kaksi seuraavaakin kirjaa!

Peli oli kirjana toimiva, tehokas ja ehdottoman koukuttava. Tehosta kertonee jotakin jo se, että "vain muutaman sivun" lukemiseni oli jossain vaiheessa yötä siirtynyt tilaan "vielä yksi sivu". Kokonaisuudessaan kirja taisi hujahtaa yhdessä päivässä, joka aikana toki käytiin myös töissä.

Tarinan kiinnostavin tapaus oli sittenkin HP, joka kirjan alussa vaikutti minusta lähinnä ärsyttävältä pikkukelmiltä, mutta ikään kuin kasvoi kirjan sivujen myötä ja sai uusia ulottuvuuksia, tavallaan myös Peli kasvattaa ja muuttaa HP:tä. Kirjan tekstissä vilisee puhekieltä ja englanninkielisiä ilmauksia, jotka eivät varmasti kaikkia lukijoita miellytä. Minusta ne kuitenkin puolustavat ainakin tässä kirjassa paikkaansa, sillä juuri tuo kieli tuntuu tekevän HP:stä niin aidon oloisen.

"Suurin houkutus ei kuitenkaan enää piillyt siinä, että sai nähdä itsensä eri kulmista tekemässä siistejä juttuja. Vaikka sekin viehätti häntä yhä, niin ensimmäinen voimakas nautinto, jonka hän oli kokenut eläessään varkauden uudelleen, oli ehtinyt vähän laimeta. Ei hän sitä toki kieltänyt, että homman näkeminen uusintana nosti edelleen sykettä, mutta se tunne ei ollut enää ykkösenä hänen listallaan.
Ei, vaan paljon enemmän häntä kutkutti nyt tieto siitä, että jossakin oli muita ihmisiä, jotka pystyivät näkemään mitä hän teki, katsoivat hänen videoitaan ja antoivat arvosanoja hänen saavutuksilleen."

Otava, 2013
Sivuja: 397
Alkuteos: [Geim]
Suomentanut Maija Kauhanen

Sokea piste / Pasi Luhtaniemi

Pasi Luhtaniemen esikoisteos Sokea piste kiinnitti huomioni aihepiirinsä takia, sillä niin ohjelmointi kuin sosiaalinen mediakin liippaavat läheltä omia kiinnostuksen kohteitani. Arvelin että kuolleen koodarin murhatutkimuksesta löytyisi sopivasti tarttumapintaa mutta jostain syystä kokonaisuus jäi kuitenkin kaukaiseksi.

Sokean pisteen tarina alkaa koodariguru Samuel Heiskan murhasta. Heisko on ollut kehittelemässä uudenlaista kuvaformaattia, joka mahdollistaa kuvan manipuloinnin aivan uudella tavalla. Heiskan löydyttyä kotinsa pihalta katolta pudonneena alkavat spekulaatiot siitä kuka haluaisi murhata leppoisa koodaajan. Olivatko Samuelin epäilyt uuden formaatin moraalista aikeissa estää suuren yrityskaupan? Ja miksi Samuel oli pyörinyt oikeistolaisilla keskustelufoorumeilla?

Sokean pisteen tekstiä oli miellyttävää lukea ja tekstiä katkovat ulkomailla asuvasta Richard Aholasta kertovat kappaleet olivat hyvä piristysruiske tarinalle. Vaikka kirja sisälsi sinänsä useita minua kiinnostavia ja tärkeitä teemoja, koin kuitenkin kokonaisuuden vähän sekavaksi ja täyteen ahdetuksi, esimerkiksi mielenkiintoinen kuvaformaatti, joka sai allekirjoittaneenkin pohdiskelemaan median luotettavuutta, jäi harmikseni sivuosaan muiden juonenkäänteiden viedessä teoksesta tilaa. Myös internetin vihapuheet ovat olleet paljon mediassakin pinnalla, niiden pohjalta varmasti syntyisi vaikka kokonainenkin kirja!

Sokea piste oli yhdistelmä kylmää teknologiaa ja henkimaailmaa, mikä minusta tuntui hetkittäin vaikealta niellä. En esimerkiksi oikein tiennyt kuinka suhtautua esimerkiksi kuolleen Samuelin ilmestymisiin ja luulen että olin tällä kertaa liian tosikko enkä oikein osannut heittäytyä kirjan vietäväksi sillä tavalla kuin olisi tarvinnut. Kiitosta haluan tällä kertaa antaa mielenkiintoisesta kannesta, joka tuntui tavoittaneen hyvin kirjan idean.

"- Ajattele: tällainen liikalihavuuteen taipuva nörtti, joka ei tiedä oikeasta elämästä mitään, voi kaivaa netin kätköstä pääministerin tai kenraalin identiteetin ja käydä kurkkaamassa, mitä tämä mahtaa puuhata. Mitä sitten voisi tehdä sellainen kaveri, joka haluaa jotain muuta. Terroristi esimerkiksi."

Atena, 2013
Sivuja: 288

Laura / J.K. Johansson

Laura nappasi mielenkiintoni jo esittelynsä puolesta, sillä kadonneessa teinitytössä on jotakin jokapäiväisen surullista ja dramaattista. Lehtijuttuja kadonneista ilmestyy aina silloin tällöin ja niiden kohdalla jää helposti miettimään sitä, mitä on saattanut sattua. Usein uutinen katoaa pian verkosta, kadonnut lammas on löytynyt, mutta valitettavasti muunkinlaisia tapauksia on. Tästä lähtee liikkeelle myös Lauran tarina.

Kun entinen nettipoliisi Miia aloittaa työnsä erityisopettajana entisessä opinahjossaan Palokaskessa, hän arvelee edessään olevan tasaista ja rauhallista lähiöelämää sekä työskentelyä lasten kanssa. Toisin kuitenkin käy, sillä koulun oppilas, 16-vuotias Laura Anderson, on kadonnut. Pian nettikin täytyy erilaisista huhuista ja epäilyistä, joiden kautta syylliseksi Lauran katoamiseen leimataan Nikke, Miian veli, joka työskentelee samassa koulussa psykologina.

Laura on lähtölaukaus Palokaski-sarjalle ja se tuntuukin enemmäkin teaserilta, sillä ensimmäinen osa tuntuu vasta raapaisevan pintaa, paljastavan aavistuksen verran taustoja ja kieroiluja mutta paljon materiaalia tuntuu jäävän vielä seuraaviinkin osiin, esimerkiksi Miian nettiaddiktio lähinnä vain mainitaan vaikka aiheesta olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin. En oikein tiedä mitä ajattelisin ratkaisusta - koukuttamisesta toki pidän, mutta toisaalta olisi ehkä ollut mukavaa jos lukija olisi saanut kirjasta vähän enemmän kuin vasta makupalan. (Mutta toki olenkin kärsimätön kirja-ahmatti. Kaikki mulle heti.)

Sain kirjasta Laurasta Twin Peaks -viboja - liekö kirjan nimi ollut siihen syynä sillä toki Palokasken asukkaat eivät ole niin outoja kuin Twin Peaksin väki. Silti tarinassa on kyllä yhtymäkohtia, onhan mukana nuoren kauniin tytön kuolema pienessä yhteisössä ja kaikki keskiluokkaisen kuoren alla piilotteleva paha. Vaikkei Laura ihan napakymppi minulle ollutkaan, on kirjan tarina kuitenkin siinä määrin mielikuvitusta kutitteleva että tulen varmasti lukemaan sarjan seuraavankin osan.

J.K. Johansson on nimimerkki, jonka takana on joukko tarinankerronnan ammattilaisia. Jäinkin miettimään löytyykö Lauran taustalta esimerkiksi tv-osaamista, sillä voisin jo ensimmäisen osan perusteella hyvinkin kuvitella Palokasken toimivaksi tv-sarjaksi.

"Tyttö näytti niin kunnolliselta kuin vain olla voi, mutta siten kuin koulun suosituimmat tytöt aina näyttävät. He peittävät sen alle sellaista voimaa, rohkeutta ja salaperäisyyttä jonka paljastuminen olisi tehnyt heistä friikkejä, mutta joka kunnon tytön kuoren peitossa teki heistä voittamattomia. Pasi Tikka tunsi tämän tyttötyypin. Hän tunsi sen kipeän hyvin. Se oli Venlan tyyppi.

Tammi, 2013
Sivuja: 221
Saatu arvostelukappaleena.

Level up / Gene Luen Yang, Thien Pham

Susan sarjakuvahaaste on ollut oiva tekosyy sukeltaa syvemmällekin sarjakuvien maailmaan. Yksi löydöistäni on ollut Gene Luen Yang, joka ensin ihastutti American born Chinese-sarjakuvalla, sitten Eternal Smilen tarinoilla. Ilokseni Helmetin kokoelmista löytyi Yangilta myös Level Up -kirja, joka käsittelee aikuistumista ja uravalintojen vaikeutta.

Dennis Ouyang on nuori mies, joka mieluiten pelaisi tietokonepelejä kavereidensa kanssa. Siirtolaisina maahan tulleet vanhemmat kuitenkin odottavat pojalta vastuuntuntoisempaa asennetta ja uhrautumista paremman tulevaisuuden puolesta ja Dennis kokeekin usein olevansa melkoinen nolla vanhempiensa silmissä. Isän kuolema kuitenkin muuttaa kaiken, sillä Dennis alkaa nähdä enkeleitä, jotka muistuttavat häntä hänen kohtalostaan.

Kirjan visuaalisesta ilmeestä vastaa tällä kertaa Thien Pham, enkä oikein innostunut tästä sarjakuvasta niin paljon kuin aikaisemmista. Phamin kuvitus on kyllä kaunista mutta jostain syystä tasainen, tussattu(?) väritys miellyttäisi silmääni sarjakuvassa enemmän kuin vesiväreillä tehdyn näköinen.

Yangin tarina sen sijaan on kyllä oikeastaan näppärä ja oivaltavakin. Taustalla on jälleen kerran aasialaisen kulttuurin ajatus uhrautumisesta ja uutterasta työn teosta, Dennisiä painavat jo valmiiksi suuret odotukset ja toiveet, sillä nyt onnellisuus ei paina vaakakupissa yhtä paljon kuin taloudellinen turvallisuus. Jollain lailla Level up saikin minut ajattelemaan parin vuoden takaista Tiikeriäiti-kirjaa vaikka hieman eri maailmoissa liikuttiinkin. Yang ja Pham tavoittavat hienosti ennen kaikkea pelkästä velvollisuudesta tapahtuvan elämän ilottumuuden ja nuoren miehen tasapainoilun onnellisuuden tavoittelun ja velvollisuuksien välillä.

First Second, 2011
Sivuja: 160

Kongo / Michael Crichton

Kongo oli silkkaa bloggarin haastekieroilua. Vuoden lähestyessä loppuaan aloin miettiä että kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen pitäisi kyllä kerätä vielä vähän lisää pisteitä ja apuun tuli kirjaston tietokantahaku, josta loppujen lopuksi sain osumaksi Kongon. Crichton oli kirjailijana minulle suhteellisen tuntematon, Jurassic Parkin toki tiesin vaikken ole elokuvaan tai kirjaan perehtynytkään. Sci-fi ei oikein ole minun juttuni joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella, mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen vielä yhden pisteen kirjabloggareiden lukuhaasteessa?! (Tiedän... Hullu mikä hullu...)

Kirja sijoittuu muutamiin päiviin kesällä 1979, aikaan, jolloin kännykät, läppärit ja taulutietokoneet olivat vain superteknisiä haaveita harvojen ja valittujen mielissä. ERTS (Earth Resource Technology Service Incorporated) kenttätyöryhmä kohtaa äkillisen loppunsa Kongon viidakoissa etsiessään timanteistaan tunnettua Zinjin muinaista kaupunkia. Timantteja tarvitaan tietokoneiden muistin kehittelyyn ja kilpailu eri toimijoiden välillä on kova eikä likaisiakaan keinoja vältellä. ERTSin tutkimuskeskuksen nuori ja älykäs Karen Ross saa tehtäväkseen perustaa uuden retkikunnan ja aloittaa kilpajuoksun sinisten timanttien lähteelle. Mukaansa Karen valitsee gorillatutkija Peter Elliottin ja hänen tutkimusprojektinsa, naarasgorilla Amyn, jota on opetettu viestimään ihmisten kanssa viittomakielellä.

Kirja osoittautui reilusti vetävämmäksi kuin voimakkaasti 1980-lukua henkivä kansi antoi ymmärtää. Vaikka aluksi snobbailinkin, huomasin että loppua kohden oikeastaan jo odotin Amyn ja kumppaneiden matkaan pääsemistä. Ja kyllä vain - minusta kirjan ehdoton sankaritar on gorilla. Amy oli hauska, hellyyttävä ja ihastuttavan naisellinen tempauksissaan, johon verrattuna kirjan ihmishahmot tuntuivat kalpenevan. Tykkäilin myös kovasti kirjan juonesta ja nyökyttelin hyväksyvästi sille, kuinka Crichton on jaksanut kieputtaa juonta ja henkilöitä vähän kekseliäämmin kuin tulevien vuosien da Vinci koodi -kirjailijat. Varsinkin loppua kohden kirjasta löytyi mukavan kieroja käänteitä...

Kritiikkiksi voisin mainita kirjassa käytetyn satelliittiyhteyden kielen, joka on jonkinlainen vokaaliton versio morsetuksesta. Kirjassa ei kaikkia viestejä kuitenkaan "avata" ja ainakin allekirjoittaneen aivokapasiteetti ei aina riittänyt viestien tulkintaan.

"Legendan mukaan kaupunki, jonka Salomon ajan heprealaiset olivat tunteneet, oli ollut käsittämättömän rikas timanttien lähde. Kaupunkiin vievää karavaanireittiä oli mustasukkaisesti varjeltu, tieto siitä välitetty isältä pojalle, pyhänä salaisuutena sukupolvelta toiselle. Mutta timanttikaivokset olivat ehtyneet ja kaupunki itse lepäsi nyt rapautuvina raunioina jossain Afrikan sydämessä. Vaikeakulkuiset karavaanitiet oli viidakko kauan sitten nielaissut, ja viimeinen kauppias, joka muisti tien, oli vienyt salaisuuden mukaan hautaan monta sataa vuotta aikaisemmin."

Tammi, 1981
Sivuja: 335
Alkuteos: Congo
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kongon demokraattinen tasavalta

Sysipimeä / Pekka Hiltunen

Lähde: WSOY.fi

Uteliaisuuteni Pekka Hiltusen Sysipimeää kohtaan heräsi WSOY:n esittelytilaisuudessa, jossa kuulin hienon ja hypnoottisen esityksen eräästä kirjan katkelmasta. Sen verran voimakkaan vaikutelman esitys jätti, että Sysipimeä jäi kolkuttelemaan takaraivooni.

E-kirjaviikon myötä halusin kokeilla myös kotimaisia sähkökirjapalveluita, joista ensimmäisenä mieleeni tuli Elisa Kirja. Elisa Kirjan kokoelmissa on ulkomaisten palveluiden tapaan mukavasti suomenkielisiä, ilmaisia klassikoita, joilla on helppo aloittaa tutustuminen uuteen kirjamuotoon. Myös edullisempia kirjoja löytyy mukavasti, dekkari-intoilijana ilostuin mm. kategoriasta nimeltä "Dekkareiden helmet", jossa kirjojen hinnat ovat 5,90 - ei hullumpaa. Minua kuitenkin kiinnosti Sysipimeä, joten päätin klikata sen kirjahyllyyni.

Elisa Kirjan lukuohjelma pääpiirteiltään on melko samanlainen muiden kokeilemieni kanssa, se oli aiempien kokemusten takia vaivatonta ottaa käyttöön, monelle käyttäjälle myös suomenkielinen käyttöliittymä lienee selkeää plussaa. Pitkän englanninkielisen lukuputken jälkeen olikin virkistävän vaivatonta lukea jälleen suomeksi.

Sysipimeän alkuasetelma voisi olla poiminta iltapäivälehden lööpeistä. Teinityttö syyttää tunnettua DJ:tä lähentelystä ja satunnaisten henkilöiden Youtube-tileille on murtauduttu. Homobaarin läheisyydessä on tehty viharikos. Studion väki yrittää puhdistaa median pohjamutiin syyttömänä painetun DJ:n maineen, lisäksi Studion johtaja, Mari, haluaa tutkia myös outoa Youtube-tapausta. Mutta pian oudot, pimeät videot muuttuvat raa'an väkivaltaisiksi ja Studion väki oivaltaa olevansa tekemisissä vaarallisen ja huomionnälkäisen rikollisen kanssa.

"Maine on tänä päivänä tärkein asia, millä ihmiset viestivät, pitkä kirje alkoi. Ei mikään yhteisöpalvelu, ei mobiililaite, vaan kokonaiskuva, joka meistä kustakin eri kanavien kautta muodostuu. Koska maine syntyy niin monista eri lähteistä, voisi luulla että sen pilaaminen nopeasti ja kuin vahingossa olisi vaikeaa. Ei se ole. Se on hyvin helppoa. Liian helppoa."

Hiltusen kirja oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin, mukavalla rytmillä eteenpäin soljuva,vähäeleinen ja tyylikäs dekkari. Teksti oli kaunista ja tehokasta, Hiltusen henkilöiden ihon alle pääsee yllättävän helposti vaikkei hän paljastakaan kuin sen, mikä on aivan pakollista. Studion väki onkin sen verran kiinnostavaa että heräsi nälkä - haluan lukea heistä lisää.

Kirja oli paketti juuri minun makuuni, sopivan vauhdikas, ajankohtaisilla teemoilla ryyditettynä. Karsastan usein Studion väen tyyppisiä, loistavin resurssein ja kyvyin varustettuja pyyteettömiä oikeudenpuolustajia niiden epäuskottavuuden takia, mutta jostain syystä studiolaiset eivät minua pahemmin ärsyttäneet, liekö siihen syynä flunssavirukseni, jonka ansioista olin suorastaan lauhkealla tuulella. Jos jotakin kritiikkiä kirjasta keksisin niin kenties eräs tunnettuun pop-idoliin liittyvä juonikuvio oli vähän kaukaa haetun, mutta kokonaisuus oli ehjä ja viihdyttävä ja herätti jopa ajatuksiakin.

"Ihminen on kaatuva puu. Kaikki on sortumassa, kaikki minkä varaan Mari on elämänsä rakentanut.
Hän katsoo videon kuvat yhä uudelleen kunnes osaa ulkoa jokaisen sekunnin murto-osan. Hän toistaa niitä mielessään, ja niistä nousee sana joka toistuu hänen päässään. Anteeksianto.
Sitä ei ole. Hän ei koskaan anna tätä anteeksi, ei itselleen, ei ampujalle, maailmalle.
Anteeksiannon aika on ohi."

WSOY, 2012
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Tansania

Ready player one / Ernest Cline

Ready player one oli nörttitytölle lähes pakollinen luettava. Kuinka olisinkaan voinut vastustaa ihanan oranssia kantta ja kirjaa, jonka lähes jokaisella sivulla muistutetaan lapsuuteni sarjoista tai peleistä. Lukeminen muuttui pian ahmimiseksi, sillä Clinen tarinassa oli miellyttävästi vetoa ja raikkautta. Niin ja sitä nörttimeininkiä. <3

Ready player one on dystopia, joka sijoittuu vuoteen 2044. Maapallon kurjistuessa ihmiset ovat siirtyneet elämään elämäänsä virtuaalimaailma OASIS:issa. OASIS:sissa voit luoda itsellesi mieleisesti hahmon, hankkia krediittejä, edetä tasolta toiselle kuin tietokonepelissä konsanaan. OASIS on jokaiselle ilmainen maailma, mutta tämä on pian muuttumassa, sillä järjestelmän luoja, James Halliday kuolee ja jättää jälkeensä hämmentävän testamentin. Hänen koko omaisuutensa, mukaanluettuna OASIS-järjestelmän, saa se, jonka ensimmäisen ratkaisee omalaatuisen miehen jälkeensä jättämän arvoituksen. OASISta havittelee myös suuryhtiö, joka aikoo tehdä palvelusta maksullisen ja siten tuhota Hallidayn kauniin utopian. Yhtiöllä on kuitenkin vastassaan joukko munastajia, yksityisiä "pääsiäismunan" etsijöitä, jotka toivovat ehtivänsä arvoituksen loppuun ensin. Heistä yksi on kirjan päähenkilö, Wade, köyhä 18-vuotias poika, jolle Halliday ja OASIS ovat tarjonneet todellisuudenpakoa kurjasta elämästä. Hurja tapahtumaketju käynnistyy kun Wade eräänä päivänä löytää ensimmäisen avaimen.

Minä nautin Ready player onesta enemmän kuin kuvittelinkaan. Etukäteen hiukan kammoksuinkin aihetta, sillä minulla on lämpimiä muistoja monista kirjan elokuvista ja tv-sarjoista, tietokonepeleistä nyt puhumattakaan. Ja kun asioihin liittyy nostalgia, sumentavat tunteet joskus järjen äänen... Minulle kirja istui kuin nakutettu, olen joskus hamassa nuoruudessani jopa etsinyt ns. pääsiäismunia ohjelmista. (Ja löysinkin yhden, lentosimulaattoripelin!) Kirjan lukeminen ehkä vaatiikin edes jonkinlaiset pohjatiedot huterat 80-luvun elokuvista ja peleistä, muutoin Clinen rakentamat mielikuvat eivät välttämättä aukea.  Onneksi kirjan suomenkielisille kotisivuille on koottu mm. soittolistoja, tietoiskuja tv-sarjoista ja kuvia kirjan roboteista.

Kirjan perusasetelma muistutti minua Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -tarinasta - rikas miljonääri haluaa valita taianomaisen maailmansa perijän erikoisella tavalla.  Clinen luoma maailma on rikas ja värikylläinen kaikissa yksityiskohdissaan ja juonestakin löytyy päätarinan lisäksi mukavasti muutakin pureskeltavaa, kuten kritiikkiä suuryrityksiä kohtaan. Myös terminologia on hauskaa, minä ainakin kihersin hitusen esimerkiksi munastajille...

Tulevaisuuden visiona Ready player one on minusta vähän lohduton vaikkei kirjan iloisessa neonvärisessa maailmassa sitä tule ensin tajunneeksi. Jotenkin ajatus elämisestä oikeastaan vain virtuaalisesti tuntuu masentavalta sekä jossain määrin myös yllättävän uskottavalta. Luin vasta viime viikolla lehdestä jutun, jossa väitettiin Facebook-tilistä tulleen jonkinlainen normi siten, että työantajat esimerkiksi kokivat Facebookittoman nuoren palkkaamisen epäilyttävänä. Hivenen huolestuttavaa tämmöinen...

Kerrottakoon vielä että Ernest Cline on piilottanut tekstiinsä pääsiäismunan, joka johtaa kolmiosaiseen videopelihaasteeseen - aivan kuin kirjassakin. Haasteen ensimmäinen läpiviejä ei toki tässä tapauksessa voittanut miljardeja euroja, mutta tarjolla olisi kuitenkin DeLorean vuosimallia 1981 tai niinkuin meillä sanottaisiin "se Paluu tulevaisuuden -leffojen auto".  Olisipa hauskaa saada jostain tongittua mistä nämä pääsiäsmunat löytyivät!

Lainasin, ahmin, rakastin...

"Ennen pitkää miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa työskentelivät ja pelasivat OASISin avulla joka päivä. Jotkut tapasivat, rakastuivat ja menivät naimisiin astumatta kertaakaan samalle mantereelle. Ero ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkoi hämärtyä.
Elettiin uuden ajan sarastusta, ja suurin osa ihmiskunnasta vietti kaiken vapaa-aikansa tietokonepelissä."

PS. Kirjailijan kotisivujen mukaan hän näyttäisi olevan Suomessa kirjakiertueella 3 - 7. syyskuuta!

Sivuja: 510
Alkuteos: Ready Player One
Kirjasta lisää: Ernest Clinen blogi, kirjan englanninkieliset kotisivut, Lukutuulia, Sivukirjasto, Taikakirjaimet, Katinkan kirjasto,  Lonkeropiirakka

Petite Anglaise / Catherine Sanderson

Petite Anglaiseen tarttuessani kuvittelin sen olevan jonkinlaista chick-litiä, kansi "Pariisissa. Rakastunut. Pulassa." -teksteineen sopi kuvaan hienosti. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin että Petite Anglaise meni sittenkin vaaleanpunaista pariisilaista hattaraa syvemmälle ja aloin kiinnostua...

Petite Anglaise pohjautuu Pariisissa asuvat brittinaisen, Catherine Sandersonin, blogiin. Hyvin suositussa blogissaan Sanderson kuvasi melko avoimestikin elämäänsä ja ihmissuhteitaan Pariisissa. Aloittaessaan bloginsa hän eli kiireistä työssäkäyvän äidin arkea tyttärensä Toukan ja miehensä Sammakon kanssa. Blogi alkoi tapana purkaa paineita, mutta suuren suosion myötä siitä tuli paljon muutakin.

Blogi on Petite Anglaisessa yllättävän suuressa osassa, mikä sopikin loistavasti Bloggaajien viikon teemaan! Jäin monesti hämmästelemään Petiten - tai Catherinen - rohkeutta jakaa niinkin suuria ja henkilökohtaisia asioita elämästään, itse en siihen kykenisi tai edes haluaisikaan. Petite Anglaisen tarina myös muistuttaa tärkeästä faktasta mm. lifestyle-blogien takana, ne kuvaavat vain sitä palasta kirjoittajan elämästä jonka hän on päättänyt lukijoidensa kanssa jakaa. Niinpä Petitekin huomaa sensuroivansa arkeaan ja ehkä kaunistelevansa muistojaan.

"Hän ei enää ollut muiden taivoin kasvoton lukija, ja halusin hänen ymmärtävän eron sen välillä, mitä petite anglaise kirjoitti ja mitä todella tapahtui, ja tajuavan, ettei yleisölle kirjoitettu päiväkirja voinut olla täysin todenmukainen. Vaikka James oli olikin astunut elämääni blogin kautta, se ei kuitenkaan korvannut oikean Catherinen tuntemista, sen, joka ohjasi näytelmän kulkua näkymättömissä ja toisinaan hämärsi toden ja kuvitellun rajaa."

Kuten monessa muussakin lukemassani blogikirjassa, myös Petite Anglaisessa nousee esiin lukijoiden tuen ja kommenttien tärkeys kyseisen bloggaajan elämässä. Alkuun suosio yllättää ja ihastuttaa mutta jossain vaiheessa se alkaa myös painaa, nokkelat postauksiin kun ei aina löydykään niin helposti aiheita. Lukijoiden ja kanssabloggareiden parista löytyy uusia ystäviä, jopa rakkauskin. Herää kuitenkin kysymys - kuinka paljon tietoa itsestään ja läheisistään oikeasti kannattaa jakaa?! Itse huomasin hetkittäin tuntevani sittenkin sympatiaa Catherinen puolisoa Sammakkoa kohtaan...

"En kuitenkaan ollut täysin rehellinen, sillä kyllä minua vähän harmitti ettei hän lukenut blogiani. Olin löytänyt mieleiseni harrastuksen. Olin luonut jotain, josta aloin syystäkin olla ylpeä. Oliko liikaa vaadittu, että hänkin olisi innostunut siitä ja välittäisi kirjoitusteni sisällöstä?"

Hyvää Petite Anglaisessa on jälleen kerran rehellisyys. Catherine ei tee itsestään pyhimystä vaan kuvaa itsensä melko aidon oloisensa naisen joka tekee virheitä, innostuu, kaatuu ja ehkä oppiikin tekemisistään. Kirja olikin yllättävän miellyttävä ja herätti jopa ajatuksiakin. Suuria kaunokirjallisia elämyksia ei ole luvassa, mutta Petite Anglaise on varmasti mainiota seuraa vaikkapa hellepäivänä.

Catherine Sanderson alkoi kirjoittaa omaelämäkerrallista Petite Anglaise-blogiaan vuonna 2004, vuonna 2006 hän solmi sopimuksen blogiin perustuvan kirjan julkaisemisesta. Sittemmin Sanderson on julkaissut myös toisen kirjan nimeltä French kissing. Sanderson menetti työpaikkansa blogikirjoitustensa takia ja kävi läpi oikeustaistelun laittoman irtisanomisen takia. Bloginsa kirjoittamisen hän lopetti vuonna 2009, poikansa syntymän jälkeen.

Tammi, 2011
Sivuja: 327
Alkuteos: Petite Anglaise
Kirjasta lisää: Petite Anglaise, Saran kirjat, Koko lailla kirjallisesti, Jäljen ääni

Julie and Julia: my year of cooking dangerously / Julie Powell

Julie Powellin kirja tuli minulle tutuksi ensin samannimisenä elokuvana, jota päädyimme katsomaan koska saamamme elokuvaliput olivat menossa vanhaksi. Jälkeenpäin olimme toki tyytyväisiä valinnastamme, erityisesti Meryl Streep loisti Julia Childin roolissaan. Bloggaajien viikon kirjalistaa miettiessäni elokuva pulpahti mieleeni - olisi mukavaa selvittää millainen olisi Hollywood-leffan takana oleva kirja - ja blogi.

"Today, when we blog about our weight-loss problems and our knitting and our opinion of the president's IQ level, we do it on the blithe assumption that someone gives a shit - even though there's a guy stuck in Baghdad who blogs, and a Washington DC staff assistant who gets paid by Republican appointees for sex who blogs, and our own jottings must all be dreadfully dull by comparison. Nowadays anyone with a crap laptop and Internet access can sound their barbaric yawp, whatever it may be. But the suprise is that for every person who's got something to say, it seems there are at least a few people who are interested. Some of them aren't even related."

Julie Powell on nainen, joka alkoi bloggaamaan, koska hänellä ei mennyt hyvin. Avioliitto ei ollut ongelmaton, pätkätyöt masensivat, lääkärit kasasivat äitiyspaineita Powellin niskaan ja asuntokin oli kurja. Julie tarvitsi projektin. Sattuman oikusta hän päätti opetella laittamaan ruokaa kokkaamalla Julia Childin legendaarisen keittokirjan läpi vuodessa ja blogata siitä.

Vaikka ruoka onkin kirjassa etualalla, se ei kuitenkaan Julien tarinassa ole se tärkein asia. Loppujen lopuksi kyse on jälleen kerran ilon löytämisestä elämään ja saavuttamisen tunteesta projektin (blogin) pienten tai suurten voittojen kautta. Blogia pitävistä lukijoistani varmaan jokainen muistaa vaikkapa ensimmäisen lukijan kommentin aiheuttaman ilon ja hämmennyksen tai ylpeyden lukijamäärien kasvaessa. Projekti näyttää auttaneen Powellia myös löytämään itsensä, mutta kenties ei sittenkään kokkina vaan ennemminkin kirjoittajana?

Powellin kirjoitustyyli oli melko lörpöttelevää ja kirjan edetessä aloin jo hiukan turhautua siihen, että Julien sukellettua keittiöönsä luomaan ranskalaista herkkua x, saattaa teksti jatkaakin vaikkapa Julien työkaverin rakkauselämään ja tämä häiritsi ainakin minua. Olin etukäteen ajatellut juuri tämän kirjan olevan blogi-kirjojen joukosta se minun tyyppiseni, olinhan nauttinut elokuvasta ja kirjahan on aina parempi kuin elokuva, eikös? Elokuvassa olin kuitenkin pitänyt ennen kaikkea juuri Meryl Streepin hienosti tulkitsemasta Julia Childista, joka kirjassa jäikin vain muutamien sivujen pituiseksi tuttavuudeksi pääpainon ollessa luonnollisesti Juliessa.

Koska haluan teemaviikoillani pohtia asioita myös blogien kannalta, halusin myös selvittää sitä mitä tapahtui kirjan jälkeen. Googlettelu paljasti Powellin saaneen haasteensa aikana suurta kannatusta mutta kirjan kustannussopimuksen jälkeen ääni kellossa muuttui. Julie/Julia-projektin aikana kokkaamaan opetelleesta Powellista tuli yht'äkkiä ruokapersoona ja kritisointi alkoi. Sittemmin Julie julkaisi myös toisen omaelämäkerrallisen kirjan, joka kuitenkin teilattiin mediassa. Blogin kirjoittaminenkin näyttää loppuneen vuonna 2010.

PS. TV-vinkki, Julie & Julia saa Suomen Tv-ensi-iltansa 28.5 klo 21:00 TV5:llä. Suosittelen!

"One interesting thing to meditate on while you're making this soup is potatoes. There's something about peeling a potato. Not to say that it's fun, exactly. But there's something about scraping off the skin, and rinsing off the dirt, and chopping it into cubes before immersing the cubes in cold water because they'll turn pink if you let them sit out in the air. Something about knowing exactly what you're doing and why. "

Penguin Books, 2009
Sivuja: 307
Kirjasta lisää: The Julie/Julia -project

The Baghdad blog / Salam Pax

Salam Paxin (salanimi, tunnetaan nykyisin nimellä Salam Abdulmunem) kirjan lukeminen oli mielenkiintoinen jatkumo Colby Buzzellin Minun sotani -kirjalle, ovathan he tavallaan eri puolilla samassa sodassa. Buzzellin tapaan myös Salam vaikuttaa hyvin aidolta, hän on kärkevä, älykäs - ja vihainen. Hän tekee selväksi mielipiteensä Saddam Husseinista (temppu, jolla olisi hyvinkin saattanut tulla pidätetyksi salaisen poliisin toimesta) mutta osansa saavat myös George W. Bush ja Yhdysvallat. Hän kuvaa osuvasti tavallisen baghdadilaisen arkea ja muistuttaa, että sotatoimien kohteena olevassa Baghdadissa asuu tavallisia ihmisiä, jotka kärsivät kun tarvikkeiden, esim. lämmittimien hinnat kohoavat pilviin ja jotka eivät kuitenkaan haluaisi juhlia amerikkalaisten heille antamaa rauhaa talojensa raunioilla.

The Baghdad blog koostuu vuodesta Salam Paxin bloggauksia. Salam alkoi kirjoittaa blogiaan (nimellä Where is Raed) pitäkseen yhteyttä ystäväänsä Raediin. Vaikka blogissa esitelläänkin arkisia asioita, kuten pommitukseen sopivan soundtrackin valintaa, kääntyy keskustelu varsin pian poliittiseksi. Kun lukijat löytävät blogin, alkaa Salam käydä heidän kanssaan keskustelua.

"In the oh-the-irony-of-it-all section of my life I can add the unbelieveable bad luck that when I wanted to watch a movie, because I got sick of all the news, the only movie I have not seen a hundred times is The American President. No joke. A friend gave me that video months ago and I never watched it. I did last night. The American 'presidential palace' looks quite good. But Michael Douglas is a sad ass president."

Salamin teksti on sujuvaa ja hauskaakin, hänen huumorinsa luonnollisesti on mustaa, minkä ymmärtää hyvin - bloggaahan mies kaupungista jota pommitetaan. Kiihkeimpien iskujen ajan Salam ei pystynyt internet-yhteyden puutteen takia julkaisemaan postauksiaan, mutta mies kirjoitti säännöllisesti tekstejä koneelleen ja onnistui lopulta toukokuussa lähettämään tekstit ulkomailla asuvalle ystävälleen joka julkaisi ne hänen pyynnöstään. Tämä osuus onkin kirjan synkin ja samalla myös mielenkiintoisin, se kuvaa hyvin sitä millaista on asua ihan kirjaimellisestikin sotatantereella.

"Two hours ago we could hear the rumbling of the planes over us and it took them ages to pass. 'Afraid' is not the right word. Nervous, edgy - sometimes you just want to shout out at someone - angry. I wish the Iraqi and the American governments would stop saying they are doing this for the people. I also want to hold a NOT IN MY NAME sign."

Salam Paxin blogi on hyvin rohkea. Nostan hattua hänen yrityksilleen tuoda Husseinin ja Liittoutuneiden puristuksessa olevien tavallisten irakilaisten ääni kuuluviin. Että me muistaisimme uutisia katsoessamme että pommitetussa kaupungissa asuu ihan oikeita ihmisiä. Jostakin syystä huomasin myös ajattelevani Anne Frankin päivä kirjaa. Kenties 2000-luvun Anne olisikin pitänyt blogia ja olisimmekin seuranneet hänen tarinaansa livenä, hetki hetkeltä, niinkuin Salam Paxin tapauksessa tapahtui. Olisiko Annella ollut silloin onnellisempi loppu? Sosiaalinen media tosiaan on mielenkiintoinen ilmiö, nyt me voimme päivittäin kurkistaa jonkun toisella puolella maailmaa elävän ihmisen elämään. Parhaimmillaan solmimme tunnesuhteita ihmisiin jonka olemme tavanneet vain tekstinä - blogin kirjoittajaan, lukijoihin, kanssabloggaajiin. Huikeaa!

Salam Paxin sanotaan olleen vuosina 2003 -2004 Irakin tunnetuin bloggaaja. Suurten lukijamäärien ohella myös media osoitti kiinnostusta blogia kohtaan. Salam itse on hyvätuloisesta perheestä ja on asunut mm. Itävallassa useita vuosia. Salam lopetti Where is Raed -blogin kirjoittamisen huhtikuussa 2004. Tämän jälkeen hän on mm. opiskellut journalismia Lontoossa ja toiminut The Guardian -lehden toimittajana. Hän palasi Baghdadiin vuonna 2009 ja työskennellyt siellä mm. UNICEFin palveluksessa.

Atlantic Books, 2003
Sivuja: 204
Kirjasta lisää: Where is Raed, Salam Pax: How I became the Baghdad Blogger