Motivaatio kirjan kirjoittamiseen juontaa juurensa jo 1960-luvulta. Perheen isä, kirjan päähenkilö, loi uransa kirkonmiehenä. Vanhenmiten hän alkoi kerätä talteen palasia oman sukunsa historiasta ja jakoi ne poikansa, kirjailijan, kanssa. Sairastuttuaan isä pyysi poikaansa jatkamaan hänen työnsä sukuhistoriikin kirjoittajana loppuun. Vuodet vierivät ja nyt tämä poika, itsekin jo eläkeläinen, päätti vihdoin koota isänsä tarinan kirjoihin ja kansiin. "Kun vielä pystyn."
Itse tarina on oikeastaan melko kiinnostavakin, joskin saman tyyppisiä kulkee varmasti monessakin suomalaisessa suvussa. On nuori mies, joka onnistuu hukkaamaan omaisuutensa, mutta saa varakkaan neitosen naimaan itsensä suvun vastustuksesta huolimatta. Mies osoittautuu melko kelvottomaksi ja lopulta hylkää vaimonsa ja pienen poikansa. Kaikista vastuksista huolimatta yksinhuoltajaäiti onnistuu kasvattamaan ja kouluttamaan itselleen kelpo pojan. Poika, sankarimme, opiskelee lääketiedettä, mutta kokee lopulta kutsumuksekseen papin työn. Elämä ottaa ja antaa, on sotavuosia, rakkautta, perhe, työtä, menetyksiä...
Oli melko erikoista alkaa lukea kirjaa, jonka suurimmat juonenkäänteet minäkin jo tunsin. Se oli tavallaan sykähdyttävääkin, ajatella että kirja on samalla osa minunkin tarinaani. Ainoastaan harmittelin ettei muistoista ollut löytynyt enempää tietoja päähenkilön äidistä (kirjailijan isoäidistä), joka kaikesta päätellen oli sitkeä ja kekseliäs suomalainen nainen, joka kyllä olisi tarinansa ansainnut.
Olen iloinen siitä että tämä kirja kirjoitettiin, minusta tuntuu hyvältä ajatella että kappale edeltävien polvien historiaa on turvallisesti tallessa kansien välissä ja että jälkipolvet kenties joskus selaavat tuota kirjaa - eivätkä edesmenneet rakkaat siten ehkä koskaan unohdu. Samalla jäin miettimään oman sukuhaarani tarinaa, ehkä sekin pitäisi kertoa tai tallettaa? Mitä luulette, onko jokainen ihminen kirjan arvoinen?
(Ote päähenkilön enon kirjeestä 27.VIII - 10)"Tunnen sinut hyvin. Olen sinua vuosikaudet hiljaisuudessa tutkinut ja luulen luonteesi pohjalta löytäneeni hiljaisen ja nöyrän alakuloisuuden. Se on sukumme merkki. Kenellekään se ei koskaan ole tappioksi ollut. Päinvastoin se on kannustanut meitä hiljaisuudessa tarkkailemaan ympärillämme sykkivää elämää ja rakastamaan sitä."Omakustanne, 2012
Sivuja: 173
Kiinnostuneet voivat tiedustella kirjaa numerosta: 0400528416