Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen

Luin viime vuonna Helena Wariksen Vuoren ja olin myyty, päätin että tältä kirjailijalta haluan lukea lisääkin. Nyt hyppysiini osui Entropia, joka on Wariksen ja hänen puolisonsa Janne Nykäsen ensimmäinen yhteisteos, joka vaikutti minusta lähtökohdiltaan varsin kiinnostavalta, sillä kyseessä oli dystopia Suomesta jossa maaseutu on tyhjentynyt, sähkö ja muut kulutustavarat ovat kortilla ja jokaisessa kansalaisessa on tunnistussiru. Fantasiaa, mutta ei liian kaukaahaettua sellaista ja siksi niin toimivaa!

On synkkä ja sateinen yö kun syrjäisellä maatilallaan yksin elelevä Jon saa yllätysvieraan - ohiajavasta autosta on ovelle asti rämpinyt läpimärkä, punatukkainen nainen nimeltä Marina. Marina on Pääkaupungissa toimivan Headlights-lehden toimittaja joka on törmännyt henganvaaralliseen jutun aiheeseen. Jonkaan tosin ei taida olla ihan tavallinen maajussi ja luvassa onkin vallan vauhdikasta menoa!

Tarinan kehykset ovat todella mielenkiintoiset, kirjailijapari onnistuu taitavasti sirottelemaan erilaisia tiedonmurusia pitkin kirjaa joka kutittelevat mielikuvitusta. Myös henkilökaarti on toimiva, Marinan ja Jonin välillä on hauskan kipakkaa kemiaa ja vaikka sivuhenkilöitä onkin niukalti, mahtuu mukaan myös muutama sivuhenkilö, joista varsinkin ärrävikainen torpedo nimeltä Kulikka on melkoinen tapaus joka onnistui irroittamaan muutamat kikatuksetkin.

Ainoa nurinan aiheeni on se, että kirjan loppuessa kovin paljon juonesta jää vielä auki; juuri kun aloin päästä lukemisessani vauhtiin, tajusin että sivut tulevat loppumaan kesken. En nimittäin ollut huomannut kirjan takakannesta että tarinalle on tulossa jatkoakin. En ole aina hirveän innoissani jatko-osista, joskus ne vain katkaisevat hyvän lukukokemuksen vuodeksi, ja tässäkin tapauksessa siis iski pieni pettymys. Joka toivottavasti unohtuu kun saan seuraavan kirjan hyppysiini.

Kirjasta on blogannut myös Kujerruksia-blogin Linnea, käykääkäpäs katsomassa!

Kustannus Aarni, 2015
Sivuja: 227

Vuori / Helena Waris

Minulle on suositeltu Helena Wariksen kirjoja useammankin henkilön toimesta ja kun törmäsin Vuoreen kirjaston hyllyssä, päätin vihdoinkin tehdä jotain asian eteen. En tiennyt mitä odottaa, mutta kyyti Vuoren huipulle osoittautui huimaksi!

Helena Wariksen kirja vie lukijansa kaupunkiin vuoren juurella. Vuoren huippu on aina ollut sumun peittämä eikä sen korkeutta ole onnistuttu koskaan mittaamaan mutta nyt sumu alkaa hälvenemään ja outoja asioita tapahtuu. Tarinan kertoja on katakombeissa työskentelevä nuori Lif joka pian lähetetään omituiselle ja vaaralliselle matkalle kohti Vuoren huippua. Jos pelissä on oma henki, voiko keneenkään luottaa?

Vuori osoittautui hypnoottisen hienoksi teokseksi joka leikitteli mainiosti viikinkimytologialla. Tiedän ko. aiheesta kovin vähän ja harmittelinkin tietojeni vähyyttä lukiessani sillä olisi ollut mielenkiintoista vertailla Wariksen tulkintaa varsinaiseen taruun. Jotain sentään tiesin ja tunnistin, kiitos Marvelin väen. (Jepjep, hatara tietämykseni pohjautuu pääosin sarjakuviin. Noloa.)

Wariksen tapa kirjoittaa on tyylikäs ja vähäeleinen. Teksti soljuu vaivattoman oloisesti ja varsinkin Lif oli mainio sankaritar: hän on tavallinen ja silti poikkeuksellinen, ehdottomasti samaistuttava kaikessa pienuudessaan, epäilyssään ja ironisuudessaan. Varsinkin viimeisin ominaisuus oli mielestäni riemastuttava piirre kirjassa, kaiken menon keskellä Waris kevensi hienosti tunnelmaa muutamalla yksinkertaisen tehokkaalla lauseella ja sai minut virnistelemään. Kuka sanoikaan että Vuorelle kiipeämisen pitäisi olla totista puuhaa?!

Olen melko vaikuttunut Vuoresta, jopa siinä määrin että taidan laittaa lisää Helena Wariksen kirjoja lukulistalleni.

"Miekkoja. Kirveitä. Nuolia.
Minulla on pelkkä haarukka-lusikka-setti ja taitettava linkkari."

Otava, 2014
Sivuja: 316