Grace under pressure: Going the distance as an Asperger's mum / Sophie Walker

Poimin tämän kirjan luettavakseni puhtaasti siitä syystä, että halusin tietää enemmän Aspergeria sairastavan ihmisen ja hänen perheensä arjesta. Olen itsekin tutustunut sairauteen ja halusin ehkä kirjan myötä hakea lisää ymmärrystä ja sitä sainkin tästä kirjasta. Oli myös helpottavaa huomata ettei kyseessä ollut kauhutarina tai nyyhkyjuttu vaan yllättävänkin aidon oloinen kuvaus perheen elämästä ruusuineen ja risuineen. Pidin siis kovasti siitä, ettei tarinaan oltu väenväkisin ympätty ylimääräistä dramaa kuten joskus tämän tyyppisissä kirjoissa on, arkisemmassa muodossaan lukijan on helpompi samaistua ja päästä perheen elämään kiinni. 

Sophie Walker alkoi tyttärensä Gracen kouluaikoina epäillä että jokin oli pielessä. Tyttönen käyttäytyi sosiaalisissa tilanteissa erikoisesti ja sai hurjia raivokohtauksia. Tutkimukset johtivat diagnoosiin: Aspergenin syndrooma. Kirja kuvaa ennenkaikkea Sophien yrityksiä saada tyttärelleen tarvittavaa apua ja samalla äidin omia tunteita arjessa erikoislapsen kanssa. Seinien alkaessa kaatua päälle hän löytää lopulta omaksi selviytymiskeinokseen juoksemisen ja kirja päättyykin Sophien juoksemaan Lontoon maratoniin.

Asperger on autismin alalaji, jonka oireisiin kuuluvat erilaiset vaikeukset viestinnässä ja sosiaalisessa kanssakäynnissä. He osaavat muita ihmisiä heikommin lukea sanatonta viestintää, kuten kehonkieltä tai äänenpainoja ja ymmärtää viestejä jotka eivät ole kirjaimellisesti tulkittavia. Tämän sulatteleminen vie jonkin aikaa kun yritän kuvitella millaista elämäni olisi jos en kykenisi tulkitsemaan sanatonta viestintää. Epäilemättä minut koettaisiin outona, ehkä jopa röyhkeänä ja joutuisin erilaisiin riitatilanteisiin edes ehkä ymmärtämättä syytä siihen. Näistä oireista kärsii myös Grace, joka päätyy kiusatuksi ja kokee olevansa yksinäinen ja outo - kuin toiselta planeetalta.

Tarinan mörkö on oikeastaan järjestelmä, sillä vaikka Walkerit luulevatkin saavansa Gracen diagnoosin jälkeen tyttärelleen apua, on todellisuus toinen. Tuki-ja neuvontapalveluita on niukasti ja vaikka Grace tarvitsisikin terapiaa ja opetusta viestintään, on sen saaminen todellisen taistelun takana. Voin hyvin kuvitella kuinka lamaannuttavalta perheen arkea pyörittävästä äidistä tuntuu kaiken muun ohella taistelu byrokraattisia tuulimyllyjä vastaan.

Minulle Walkerin kirja olikin ennenkaikkea myötäelämiskirja, sillä joku Walkereissa kosketti. Tarina ei ole varmaankaan poikkeuksellinen, samanlaisia on ehkä montakin. Kirja ei ole tekstinsä puolesta unohtumaton tai koukuttava lukukokemus, mutta silti lämpenin sille ja sen ihmisille. Walkerin tavoite on hieno ja se tulee mielestäni lukijalle selväksi, hän haluaa jakaa tietoa Aspergereista ja muistuttaa ihmisiä siitä kärsivien avuntarpeesta.

Grace suosikkiasu pienenä oli Pienen merenneidon Ariel."She stands in front of our stripy Crate and Barrel sofa, on a jute rug, by a bookcase and shimmers and wiggles in her green sequinned dress, every action remembered and mimicked in perfect detail. Proudly, she brushes her flowing red wig back from her forehead and, at one point, continuesto sing as she picks strands of it off her tongue, to the sounds of muffled parental giggling behind the camera. She is gorgeous and bittersweet as she lilts: 'I wanna to be where the people are ... Wish I could be part of that world.'"

Piatkus, 2012
Sivuja: 261

Häivähdys purppuraa / Alice Walker

Tämä on toinen kierrokseni Häivähdys purppuraa -kirjan kanssa. Ensimmäisen kerran kirja osui käteeni teininä, jolloin sitä luettiin äidinkielen tehtävää varten. Muistan että luin, enkä pitänyt. Näin jälkikäteen, kirja oli ehkä liian vaativa minulle, en silloin osannut arvostaa sen kielen rosoisuutta tai ymmärtää sitä mitä rivien välissä sanottiin. Viime vuosien aikana kirja on kuitenkin aina hetkittäin palannut mieleeni, ilmeisesti halu lukea tämä kirja uudestaan on herännyt.

Kirjan päähenkilö on useampaankin kertaan rumaksi mainittu Celie, alistettu ja miltei murrettu. Kirja koostuu Celien kirjeistä, ensin hän kirjoittaa yksinäisyyttään vain jumalalle, myöhemmin sisarelleen Nettielle. Kirjeet ovat Celien ainoa henkireikä, ainoa paikka jossa hän saa aidosti kertoa elämästään ja tunteistaan. Kirja kattaa yli 30 vuotta Celien elämästä, se alkaa ajasta jolloin hänen isäpuolensa raiskaa hänet aina aikaan jolloin sisarukset ovat harmaahapsisia. Isäpuolelleen Celie synnyttää kaksi lasta, joista mies kuitenkin hankkiutuu nopeasti eroon. Ja eroon hän hankkiutuu Celiestäkin, neuvottelee tämän Isännän vaimoksi sievemmän Nettien sijaan.

Häivähdys purppuraa on täynnä vahvoja naisia ja heikkoja miehiä. Muistan teini-lukukerrastani ärsyyntyneeni Celien heikkouteen, nyt jo vanhempana ymmärrän ettei hänellä ehkä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kestää. Tälläkin kertaa minun suosikkini oli pahansisuinen Sophia, joka kyllä oli melkoinen pakkaus! Osan kirjeromaanista saa Nettie, joka kirjoittaa sisarelleen omasta elämästään maailman toiselta puolelta. Minä ehkä kuitenkin pidin enemmän Celien oppimattomasta rosoisuudesta, sillä Nettien sujuva teksti tuntui melkein liian siloiselta ja jäi siksi kaukaiseksi.

"Siitä lähtien kun me mentiin naimisiin se ei ole ajatellu muuta kun miten se saisi mun tottelemaan. Se ei tahdo vaimoa, se tahtoo koiran."

Kirjan teemat ovat melkoisia, koska Celie kirjoittaa puhekielellä, tuntuu kontrasti näiden isojen asioiden ja pienen tallotun ihmisen välillä suurelta. Kirjassa sivutaan niin raiskauksia, perheväkivaltaa kuin rasismiakin, mutta oudosti kirja ei kuitenkaan ahdista tai tuo pahaa mieltä, ehkä se johtuu Walkerin tavasta tuoda pieniä auringonpilkkuja synkkäänkin elämään. Tarina onkin hieno kasvutarina, joka päättyy Celien itsenäistymiseen. Häivähdys purppuraa puristaa sydäntä samalla lailla kuin Toni Morrisoninkin kirjat. Slti, näistä kahdesta naiskirjailijasta taitaa silti Morrison vetää kuitenkin voiton runollisuudellaan. Mutta hieno kirja tämä on, olen iloinen että luin sen uudelleen.

Celien isäpuoli suostuttelee Isäntää ottamaan Celien.
"No kattokaa kun tulette seuraavan kerran. Se on ruma. Ei luulis että sen on samaa sukua kun Nettie. Mutta siitä tulee parempi vaimo. Viksu se ei myöskään ole ja sanon suoraan että saatte ettei se pane menemään kaikkea mitä teillä on. Mutta työtä se tekee kun mies.
Isäntä - kysy: kuinka vanha se on?
Äijä sano että Se on kohta kakskymmentä. Ja yks juttu vielä - se valehtelee."

WSOY, 1998
Sivuja: 360
Alkuteos: The color purple
Kirjasta lisää: Luettua, Järjellä ja tunteella, Kirjoista, Luetut, lukemattomat, Eniten minua kiinnostaa tie, Vinttikamarissa, Rakkaudesta kirjoihin
So American: Post-War Classics, Black America