Kaksi synkkää sarjakuvaa: Perkeros ja Kuolema, elämisen kallis hinta

JP Ahonen ja KP Alare: Perkeros (WSOY, 2013), 185s.

JP Ahosen sarjakuvat kuuluvat suosikkeihini kotimaisen sarjakuvan saralla. Villimpi Pohjola -sarja on esimerkiksi vallan mainio ja siksi tulin nappaaneeksi kirjastosta mukaan myös Perkeroksen, josa meno on astetta rokimpaa ja tummempaa. Perkeros on avantgardistinen metallibändi, jossa soittavat musiikissaan täydellisyyttä hakevat Akseli, monitaituri Lilja, ikivanha hippi nimeltä Kervinen ja Karhu, lisävahvistusta löytyy läheisessä kebab-pizzeriassa työskentelevästä Aydinistä. Bändin näytönpaikka on Rocktoberfesteillä mutta jotain kovin outoa myös eräässä hipster-bändissä...

Perkeros viihdytti minua loistavasti, luultavasti olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän jos tuntisin paremmin metalli-musiikkia, mutta toki tunnelmat välittyivät silti hienosti. Kirjaa voisi ehkä luonnehtia sanoilla rokkaavampi ja jännittävämpi versio Villimmästä pohjolasta, siinä määrin tutulta Ahosen kynänjälki ja hahmot tuntuvat. Tarina on kuitenkin aika vinkeä ja piirtäjän kynänjälki sekä ruutujen rytmitys toimivat hienosti! Suosittelen!


Neil Gaiman: Kuolema, elämisen kallis hinta (Vertigo, 2013), 240s.

Neil Gaimanin kirjoittama sarjakuvasarja esittelee nuoren tytön hahmon ottaneen Kuoleman useissa seikkailuissa. Gaimanin kuolema on ilkikurinen, lempeä, arkinen, filosofinen ja silti vakava ja lopullinenkin. Kirja sisältää tarinat Elämisen kallis hinta (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Elämä on parasta aikaa (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Talvinen kertomus (Gaiman, Jones, Muth), Kehrä (Gaiman, Bachalo, Bo, Bleyaert), Näyttelykuvia ja Kuoleman puheenvuoro elämän puolesta (Gaiman, McKean).

Kuoleman lukeminen jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin.  Kirjan synkkä pohjavire oli kiinnostava, samoin kuin henkilövalinnat, mutta karsastin hiukan eri tekijöiden piirtämiin sarjoihin hyppäämistä. Olen melko nirso piirrosjäljen suhteen ja tästä syystä esimerkiksi Talvinen kertomus ei miellyttänyt lainkaan, kun taas Elämä on parasta aikaa osoittautui suosikikseni. Mielenkiintoinen, mutta ei täydellinen lukukokemus.

Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen

Helsingin kirjamessuilla sain ilon osallistua Bloggaribrunssille jossa oli joukko esikoiskirjailijoita kertomassa teoksistaan. Tarinoinnin aloitti Simo Hiltunen jonka kirjasta Lampaan vaatteissa kiinnostuin heti, siitäkin huolimatta että kirjailija korosti ettei kyseessä ole rikosromaani. (Sellaisethan meikäläiselle nimittäin maistuvat oikein hyvin!) Kirjan aihe - perhesurmat - on hyytävä enkä varmasti ole ainoa joka on näitä surullisia uutisia lukiessaan miettinyt miksi näin tapahtui.

Lauri Aleksis Kivi (kiinnostaisi muuten ihan hirveästi tietää mikä on tarina tämän päähenkilön nimen taustalla!) on kaiken nähnyt rikostoimittaja joka saa raporoitavakseen jälleen yhden surullisen tapauksen, poliisin tekemän perhesurman. Työnsä puolesta hän alkaa tutkia aiemmin tapahtuneita perhemurhia ja sukeltaa syvälle synkkiin vesiin. Omaan pimeyteensä ja jonkun muunkin.

Lampaan vaatteissa on erinomainen romaani. Se on synkkä ja hyytävä mutta aiheen huomioon ottaen, en odottaisikaan yhtään vähempää. Se tarjoaa dekkarin ystäville jännittäviä käänteitä mutta pureskeltavaa riittää myös muillekin kuin jännitystä kaipaaville. Minut kirja sai miettimään isien syntejä ja perheväkivallan tuhoavaa vaikutusta. Tuntui siltä että Lampaan vaatteissa on myös tärkeä kirja.

Herkille siis tiedoksi että Lampaan vaatteissa on rankka kirja ja sen aiheet saattavat järkyttää. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja elävää, juoni kulkee ja koukuttaa. Suosittelen lukemaan ja toivon, että Simo Hiltunen kirjoittaa pian lisää.

- Eihän se teille mitään?
- Se on lammas.
- Pahimmat saattavat piileskellä niiden vaatteissa. Usko, kun minä sanon. Minä tiedän paremmin kuin haluaisin. Niillä keittää yli, koska ne ovat keränneet koko elämänsä painetta ja sitten kaikki puristuu yhteen pieneen kattilaan. Että nyt riitti. Siinä voi tulla rumaa jälkeä. Sellaisten pitäisi päästellä: sanoa pomolle vittu, isälle hinttapuli ja puheenjohtajalle suorat sanat. Vaimollekin voi joskus rähjätä ja lapsille äyskähdellä. Ei roiskuisi niin pahasti yli ja pahimmallaan veri.

WSOY, 2015
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor

Vau. Lokakuu on ollut minulle ainakin loistavien sarjakuvaromaanien kuukausi, molemmat tämän postauksen kirjoista olivat sellasia napakymppejä että ne pitäisi saada omaankin hyllyyn talteen. Nämä ovat koskettavia, taiteeltaan huikeita ja älynystyröitä kutittelevia mielettömän hienoja kirjoja. Sarjisten ystävä, mitä olette näistä mieltä? Ovatko Sculptor ja Tulevaisuuden arabi jo tuttuja, hullaannuitteko?

Scott McCloud: Sculptor
Selfmade hero, 2015
Sivuja: 489

Sculptorin päähenkilö on uransa aallonpohjassa rämpivä kuvanveistäjä David Smith joka on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen äänensä kuuluville. Jopa sopimuksen viikatemiehen kanssa...

Scott McCloudin tiiliskivi on huikea tarina rakkaudesta ja taiteesta. McCloudin piirrostyyli miellytti silmääni kovasti ja erityisesti nautin eri kokoisista ruuduista ja tavasta, jolla kirjailija luo tarinaan tunnelmia ja vauhtia niiden avulla. Tempauduin tarinaan täysin ja nautin sen laajasta tunneskaalasta ja luin vuoroin rauhassa ja viipyillen, vuoroin sydän hurjasti sykkien. Erityisesti Davidin surullinen hahmo vetosi tunteisiini ja niiskuttaen pidin peukkuja sille että mies saisi onnellisen loppunsa.

Sculptor on melkeinpä itkettävän hyvä sarjakuva jolle toivoisin suomennostakin. Sen sanoma on kaunis, piirrosjälki tyylikästä ja huikea, pienisuuri tarina on juuri sellainen jonka mukana sekä itkee että nauraa.




Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi: Lapsuus Lähi-Idässä (1978-1984)
WSOY, 2015
Sivuja: 158
Alkuteos: L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient (1978-1984)
Suomentanut Saara Pääkkönen

Kirjabloggaajien viidakkorumpu oli vihjannut että Tulevaisuuden arabi olisi mainiota luettavaa ja näemmä kanssabloggaajien sanaan voi luottaa. Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuva on nimittäin sekä hauska, nokkela, huolestuttava ja koskettavakin.

Sattouf on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika ja hän on 2-vuotias perheen muuttaessa isän työn perässä ensin Libyaan ja myöhemmin Syyriaan. Pienen lapsen silmien kautta maiden poliittinen tilanne näyttäytyy pehmeämpänä ja hassumpana mutta aikuinen osaa lukea myös rivien välistäkin.

Riad Sattoufin tarinan ensimmäinen osa tuo mieleeni yhden sarjakuvasuosikeistani, Li Kunwun Minun Kiinani -sarjan joka sekin on sarjakuvan muotoon puettu omaelämäkerrallinen romaani tavallisen ihmisen elämästä historian taitekohdissa. Molemmat kirjat ovat hurjan hienoja lukukokemuksia jotka avaavat hienosti arkea poliitikan myllerryksen keskellä ja todistavat myös sen, että sarjakuvat ovat niin paljon muutakin kuin lyhyitä strippejä tai supersankaritouhuja (ei sillä että näissä tyylilajeissa olisi mitään vikaa, itse tykkään niistäkin). Minun makuuni Tulevaisuuden arabi iski ehkä jopa Kunwun kirjaa kovemmin sillä pikku-Riadin havainnot ovat myös viattomuudessaan hauskoja. Tämä kirja siis menee ehdottomasti ostoslistalleni, sääli että toista osaa joudutaan odottamaan vuoden verran.

Yksin / Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen on kuulunut kotimaisiin luottokirjailijoihini €rottajasta ja Kolmikulmasta saakka. Ihastuin finassitrillereiden kolean komeaan maailmaan ja Hämäläisen piirtämiin henkilökuviin herkullisen raivostuttavista ihmisistä. Sittemmin on osoittautunut että juiuri tuo vaikeista, jopa epämiellyttävistäkin ihmisistä kirjoittaminen on yksi Karo Hämäläisen taidoista. Se välittyy selvästi sekä häijyn synkästä Ilta on julma -trilleristä sekä hiukan yllättävältä tuntuvasta uutuudesta, juoksijalegenda Paavo Nurmesta kertovasta Yksin-teoksesta. Pakko lukea!

Nurmi-tietouteni oli ennen kirjan lukemista hyvin rajoittunutta, olin nähnyt patsaan ja tiesin miehen kovan juoksijan maineen ja siihen se melkeinpä jäikin, lukemisen jälkeen tunsin jo olevani vähän fiksumpi vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti tietokirja. Romaanissaan Hämäläinen kuitenkin herättää hienosti itselleen ankaran perfektionistin eloon vaikuttavalla tavalla. Kirjan Paavo Nurmi on vaikea ja karukin luonne, jonka elämä on kurinalaista ja tietyllä tavalla ilotonta. Eloon mies herää vain juostessaan tai tavoitellessaan palkintoa - mutta voittokaan ei usein tyydytä. On kuin Nurmessa asuisi suuri tyhjiö jonka kenties olisi voinut täyttää vain yksi ihminen.

Yksin on hienoa luettavaa. Se on, kaikessa karuudessan, vaikuttava ja jollain oudolla tavalla kauniskin teos jossa myös menneiden aikojen juro ja uskomattoman sitkeä suomalaisuus herää taas eloon. Kuten sanoin, en tiedä Nurmesta juurikaan mitään joten en juuri osaa arvioida tarinan todenperäisyyttä mutta silti minä uskoin siihen. Teksti on yksinkertaista mutta voimakasta ja siksi juuri niin Nurmen suuhun sopivaa. Paljon sanotaan rivien välissä, paljon jää myös sanomatta - tästäkin ratkaisusta pidän, osa Paavo Nurmesta jää mysteeriksi niinkuin pitääkin.

"Elämä ei ole peliä, jossa syntymän jakamilla korteilla pitäisi pystyä voittamaan toiset. Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää."

WSOY, 2015
Sivuja: 251

Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu

Otava, 2015

Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

Kesäkirjojen viikko: Kesäkirja / Tove Jansson

Sain ajatuksen kesäkirjojen teemaviikosta viime vuonna mutta se jäi aikanaan toteuttamatta. Tänä vuonna sain sentään ryhdyttyä tuumasta toimeen ja Tove Janssonin Kesäkirja oli aivan ehdottomasti listallani. Mieleni on tehnyt jo jonkin aikaa lukea Janssonin romaaneja mutta aiemmin en ole saanut ryhdyttyä tuumasta toimeen. Kesäkirjojen viikko - mikä ihana tekosyy!

Kesäkirja kertoo isoäidistä, isästä ja pikku-Sophiasta, jotka viettävät kesänsä saaressa Suomenlahdella. Kirjalla ei ole varsinaista juonta, se tuntuu koostuvan enemmänkin hetkistä kesän aikana. Suurta draamaa ei todisteta, ellei sellaiseksi lasketa Myrskyä tai sitä, kun isä viettää aikaansa merirosvojen kanssa.

Sana kesäkirja kuvaa loistavasti Kesäkirjaa. Voimakkaimmin minulle nimittäin jäi mielen lukemisen mieleen palauttama nostalgia, johon sekoittui sekä haikeutta että onnea ja iloa. Kirja vei minut hetkeksi lapsuuden kesiin mummolassa, päiviin jolloin sileät uimakalliot Päijänteen rannalla tuntuivat lämpimiltä auringossa, muurinpohjalettujen tuoksuun ja kesään joka tuntui aina kestävän ikuisesti. Ja mummiin. Miten näin pieni ja kevyt kirja voikin aiheuttaa tälläisen ikävän?!

Kesäkirjassa on jotain samanlaista muumeissakin. Janssonin teksti on vähäeleistä ja arkista, mutta silti kaunista ja runollista. Toiset kirjailijat vain osaavat sanoa niin paljon niin vähin sanoin ja vaivattomasti. Teksti on kotoisaa ja elämän kepeyttä ja kirjoa ylistävää, mukana on muumien iloisuutta ja viisautta.

"Joka kerta yöt pimenevät aivan huomaamatta. Jonain iltana elokuussa sitä menee ulos asialle ja yhtäkkiä kaikki on sysipimeää, iso lämmin musta hiljaisuus talon ympärillä. Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elä, se on seisahtunut kuihtumatta eikä syksy ole vielä valmis tulemaan. Tähtiä ei vielä ole, vain pimeää. Silloin haetaan paloöljykanisteri kellarista, se saa seistä porstuassa, ja taskulamppu ripustetaan paikalleen ovinaulaan."

WSOY, ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1973
Alkuteos: Sommarboken
Sivuja: 135
Suomentanut Kristiina Kivivuori

Kesäkirjojen viikko: Kesäinen illuusioni / Karoliina Timonen

Lupailin kesäkuun koostepostauksessa että yrittäisin järjestää kesäkirjojen viikon ja tästä nyt starttaa! Karoliina Timosen Kesäinen illusioni kuuluu tähän kategoriaan selvästi, jo pelkkä kansi (joka muuten on upea) tuo mieleen helteen ja hehkuvan kuumat vartalot hiekalla. Kansien välistä löytyy kuitenkin jotain ihan muuta...

Kesäinen illuusioni sijoittuu helteiselle Saimaalle. Eroamassa oleva Klarissa on vuokrannut kesäksi Piiliniemen saaren kesäpaikakseen, tarkoituksenaan rentoutua ja kirjoittaa. Sitten vastakkaiselle Variskallion saarelle ilmestyy iltaisin jazzia soittava vuokralainen isoinen veneineen ja Klarissan mielenrauha rikkoutuu.

Timosen kesäkirja oli lukukokemuksena vaikuttava. Kesä tuli - ainakin kirjan avulla - ihan iholle asti ja muistelin helteen tuntua ihollani hieman kateellisena sillä tätä kirjoittaessani kesän ensimmäinen helleaalto oli päättynyt  ja tuttu pilvinen harmaus oli palannut. Timonen luokin kirjassaan tunnelmia tyylikkään vaivattomasti, kesäisestä keveydestä kohta myrskyn synkkyyttä.

Kesäinen illuusioni oli nautinnollinen lukukokemus joka piti otteessaan aivan viimeiseen lauseeseen saakka. Kirja on ehkä pieni mutta moitteettoman eheä kokonaisuus jota voi suositella ihan mielellään!

"Alussa, hänen tullessaan, on nähtävissä toivo, että se olisi toisenlaista - tai että hän olisi toisenlainen. Sellainen on kuvitelma, kun tullaan kaupungista maalle. Katujen melusta metsän hiljaisuuteen.Koska metsä sen yleensä tekee. Siinä hän seisoo ja katsoo tummia puita, kuulee kuisketta. Jotakin liikahtaa mielessä, ja silloin jo se on selvää, mutta ei vielä hänelle."

PS. Kesäiseen illuusioni kuuluu olennaisesti myös musiikki ja kirjailija onkin koonnut tarinassa soitetut kappaleet omalle soittolistalleen, joka löytyy Spotifystä haulla Karoliina Timonen.

WSOY, 2015
Sivuja: 165
Kansi: Anna Makkonen

Sotilaiden salaisuudet (Sandhamn #4) / Viveca Sten

Olen tänä vuonna urakoinut läpi Viveca Stenin Sandhamn-kirjoja ja huomasin juuri ilokseni että sarja on saanut jatkoa Sotilaiden salaisuudet -teoksella. Stenin teksti on aiemmin ollut - monien muiden ruotsalaisdekkarien tapaan - sujuvaa ja vetävää, kauniilla maisemilla ja koukuttavalla juonella höystettynä.

Tällä kertaa Thomas selvittää nuoren opiskelijan itsemurhaa.  Nuoren miehen tutkimuksen aihe näyttää liittyneen jotenkin rannikkojääkäreihin ja 1970-luvun Korsöhön.

Stenin kirja tuli ahmaistua yhden pilvisen lauantaipäivän aikana. Teksti oli sujuvaa, vetävää ja helppoa mikä sopi päivän tunnelmiin mukavasti - oivallinen välipalakirja vaikkei mistään tajunnanräjäyttävästä kyse olekaan. Saaristomaisemista nautitaan nyt hieman vähemmän ja oman osuutensa lohkaisevat taas ihmissuhdekuviot, mm. Noran avioeroa puidaan hartaasti. Monista muistakin dekkarisarjoista tutut lapsukset ovat täälläkin läsnä, pankin juristina työskentelevällä Noralla mm. tuntuu olevan kummasti linkkejä mitä erilaisimpiin asioihin olipa kyse sitten vaikkapa yläluokan regatasta tai 1970-luvun rannikkojääkäreistä. Samoin saattaisin ihmetellä kuinka poliisina toimivalle Thomasille paras ystävä on silti aina käytössä tietolähteenä vaikka poliisilla ehkä muitakin konsteja rikosten selvittämiseen olisi.

Sotilaiden salaisuudet ei ollut suosikkini Sandhamn-sarjasta vaikka se ihan mukavaa luettavaa olikin. Pientä miikkaa tälle sarjalle antaisin ennalta-arvattavuudesta, syyllisen arvasin aika aikaisessa vaiheessa ja punainen lankakin oli lukijalle selvä vaikka Thomas asian kanssa kamppailikin. Ei tämäkään minulle suuri ongelma mutta vertaan tätäkin kirjaa sarjan avaukseen, Syvissä vesissä-dekkariin, joka teki vaikutuksen. Saisipa tätä lisää!

WSOY, 2015
Sivuja: 412
Alkuteos: I natt är du död
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Sisäpiirissä (Sandhamn #2)/ Viveca Sten

Ruotsalaiset saaristodekkarit ovat olleet jokusen vuoden verran kuuminta hottia: on Läckbergiä, Rosmania, Jungstedtia ja muita kelpo kirjailijoita - istuupa myös Viveca Sten tähän kateogiaan. Stenin kirjoissa tuntuukin olevan reilusti samantyyppisiä elementtejä kuin vaikka Läckbergin Fjällbacka-sarjassa, mukaan lukien paikallisen poliisin tutkimuksiin aina tavalla tai toisella kietoutuva puoliso/ystävä, saariston tunnelmaa ja takaumia. Eipä tässä mitään, vaikkei asetelma kaikkein omaperäisin olekaan niin konsepti toimii kohdallani ja siksi tartun tämän tyyppisiin kirjoihin ihan mielelläni.

Sisäpiirissa on toinen lukemani Sandhamn-sarjan kirja ja kyllä, tässäkin sarjassa etenen väärässä järjestyksessä, sillä sarjan tuorein osa, Pinnan alla, tuli nimittäin luettua joulun alla ja sen luettuani halusin tutustua sarjaan enemmänkin. Näyttää siltä että sarjan kirjat sinällään kyllä toimivat itsenäisinäkin teoksina mutta valitettavasti varsinkin Sisäpiiri spoilaa sarjan ensimmäistä kirjaa melko reilusti. En ole mielestäni turhantarkka spoilereiden suhteen, esim. parisuhdekuvioiden paljastuminen dekkareissa on harvoin mielestäni iso menestys mutta harmittavaa kyllä, Sten spoilaakin ensimmäisen murhansa tekijän. Suosittelen siis lukemaan kirjat järjestyksessä. (Spoilerin perusteella ensimmäinen kirja kyllä vaikuttaa oikein kiinnostavalta, eli se menee joka tapauksessa lukulistalleni.)

Kirjassa palataan siis Sandhamniin, jossa KSSS (Kuninkaallinen purjehdusseura) on juuri aloittamassa Gotland Runt-regatan. Aloituslaukauksen kajahtaessa tapahtuu jotain muutakin - eräs kilpailijoista ammutaan ja poliisit Thomas ja Margit saavat jälleen kinkkisen pähkinän purtavakseen. Motiiveja rikkaan juristin surmaan tuntuu löytyvän mutta mikä onkaan se oikea?

Tarinassa poliisien lisäksi hyörii myös Thomasin juristiystävä Nora, jolla on aviohuolia ja joka siis onnistuu myös sekaantumaan tutkimuksiin. Tämä onkin saaristodekkareissa se puoli, joka tuntuu aina hiukan epäuskottavalta: oikeastiko poliisin edustajat juttelevat meneillään olevien tutkimusten yksityiskohdista ystävilleen ja pyytävät heiltä jopa apua? Jos nyt ruvetaan rutisemaan, niin ehkä Noran aviokriisi tuntui hiukan irralliselta muuhun tarinaan nähden. Ellei kirjailijalla sitten ole joku suurempi suunnitelma mielessään....

WSOY, 2013
Sivuja: 364
Alkuteos: I den innersta kretsen
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson

Vuoden pimein aika inspiroi allekirjoittanutta tarttumaan yhteen Shakespearen synkimmistä näytelmistä: Macbethiin. Tämäkin teos on minulle tuttu lukioajoilta, jolloin en oikein ymmärtänyt sen hienoutta ja siksi olikin kiinnostavaa tarttua kirjaan aikuisena ja vertailla vanhoja muistikuvia. Muistoissani Macbethin aihe ja alkuasetelma olivat kiinnostavia mutta - anteeksi William! - toteutus jäi puolitiehen. Tällä lukukerrallani sain ilokseni taas tarttua Matti Rossin hienoon käännökseen jonka lukeminen oli silkkaa iloa.

Macbeth, tai "skotlantilainen näytelmä" kuten taikauskoiset sitä kutsuvat, on tarina vallanhimosta, juonittelusta ja tuhosta. Kirjan alussa Macbeth, urhoollinen ja taistoissa kunnostautunut soturi kuulee ennustuksen joka lopulta viettelee hänet pettämään kuninkaansa Duncanin. Taustalla vaikuttaa voimakkaasti myös kunnianhimoinen lady Macbeth ja koska kyseessä on tragedia, ei loppu tietenkään ole onnellinen...

Aikaisempien mielikuvani Macbethistä koostuivat pitkälti ahneudesta ja juonittelusta, nyt aikuisempana huomaan löytäväni myös harmaan sävyjä paletista, esim. noitien ennustuksen houkutusta lie vaikea vastustaa. Se, mitä Macbeth vaimoineen tekee, on väärin, mutta nyt on ehkä helpompi ymmärtää miksi ja käsittää Shakespearen kiinnostus murenevan sielun kuvaamiseen. Näytelmän teemat toimivat mielestäni nykymaailmassakin, saahan kunnianhimo vieläkin ihmiset tekemään hurjia juttuja itselleen ja muille.

Viime kesänä tein uudenlaisen klassikkokokeilun kuuntelemalla ensin Audiblesta löytämääni David Hewsonin versiota Hamletista. Tarina toimi niinkin mainiosti että se kirvoitti lukemaan myös Shakespearen alkuperäisteoksen joka ehkä kuitenkin osoittautui minulle mieluisammaksi. Ilmeisesti Shakespeare-versiointi on ollut mieluisaa myös kirjailijoille itselleen koska juuri ennen joulua löysin Audiblesta herrojen version Macbethistä enkä voinut vastustaa kokemuksen toistamista.

Kuunneltuani tovin äänikirjaa aloin taas ymmärtää herrojen Hewson ja ja  Hartley innon mukailla Shakespearen näytelmiä. Niiden aihiot ovat tunnettuja ja kiinnostavia suurine tunteineen ja lienee kutkuttavaa värittää näytelmää sen mukaiseksi kuin oma mielikuvitus sanelee. Tässäkin tapauksessa on parjatulle Macbethille suotu myös omat kunnianhetkensä ja pariskunnan välinen suhde on oikeastaan jopa koskettava. Kiitän myös Good Wife -tv-sarjasta tutun Alan Cummingin luentaa, hänen skottiaksenttinsa on vaikuttava ja jopa naisroolit sujuvat hienosti. Kokonaisuutena modernisoitu Macbeth on mukavan vauhdikas ja voisin kuvitella että se olisi aloittelijalle hyvä tapa tutustua Shakespearen näytelmien ajatuksiin.

"Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä,

joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä

hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, 

täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla."

William Shakespeare: Macbeth
WSOY,  20014
Alkuteos: Macbeth
Suomentanut Matti Rossi

A.J. Hartley, David Hewson: Macbeth: A Novel
Audible Studios, 2011
Kesto: 9h 43min
Lukija Alan Cumming

Kirjan vuosi: mukaelma klassisesta tarinasta

Keittiöjumalan vaimo / Amy Tan

Vuoden 2014 loppupuolella pääsi käymään niin että lukukasani hetkellisesti ehtyi ja jouduin
etsimään luettavaa ihan oman hyllyn kirjoista. Kierrätyskeskuksesta olin aikanani pongannut suosikkikirjailijani Amy Tanin kirjan Keittiöjumalan vaimo huikealla 40 sntin hinnalla ja sitä päädyin nyt lukemaan. Oikeastaan on ihan hyväkin joskus kurkistaa omaan hyllyyn, sielläkin nimittäin näytti olevan yllättävän paljon kiinnostavaa ja korkkaamatonta tavaraa.

Kirjan nimi, Keittiöjumalan vaimo, pohjautuu vanhaan kiinalaiseen tarinaan jossa mies kohtelee hyvää vaimoaan huonosti. Lopulta vaimo karkaa mutta monien käänteiden jälkeen heidän tiensä jälleen kohtaavat ja koska mies katuu huonoa käytöstään, tehdään hänestä lopulta keittiöjumala. Kelpo vaimo sen sijaan jää huomiotta. Samanlaisia polkuja noudattelee myös kiinalaissyntyisen Jiang Weilin/Winnien tarina jossa kiltti tyttö nai huonon miehen.

Keittiöjumalan vaimon tarina ei ole kovinkaan iloinen kertomus - Tanin tarinat harvoin sitä ovat mutta toivoa niissä on joskus nähty enemmänkin. Kerronta on taattua Amy Tania ja sinällään siis kaunista ja tasapainoista kaiken rumankin keskellä. Tarinan punainen lanka jäi kuitenkin minulta vähän epäselväksi, vaikka ehkä siinäkin oli kyse toivosta ja irti päästämisestä. Viittaus Keittiöjumalaan on sinällään kiinnostava vaikka jäinkin itse miettimään syitä sille miksei kukaan noussut tukemaan Winnietä. Mutta ehkä olen väärästä kulttuurista ja ajasta ymmärtääkseni...

Kirja muistuttaa rakenteellisesti paljon Tanin esikoisteosta, Ilon ja onnen tarinoita, joka muuten on oma suosikkikirjani, myös tässä kirjassa on asetelma kiinalaisäidin rankan menneisyyden läpikäynti helpomman elämän saaneen, Amerikassa syntyneen tyttären kanssa. Ilon ja onnen tarinat on kuitenkin minun makuuni tekstiltään herkempi ja noh, onnellisempi, kuin Keittiöjumalan vaimo. Tan on kirjoittanut toki aivan kelpo romaanin, mutta vain harva kirja taitaa minun asteikoissa yltää Ilon ja Onnen tarinoiden tasalle.

WSOY, 1992
Sivuja: 447
Alkuteos: The Kitchen Gods Wife
Suomentanut Eva Siikarla

Nimikirjainmurhat / Sophie Hannah

Joulun alla uhkasi käydä niin että virtuaalinen äänikirjakasani oli loppua vaikka edessä oli vielä
monta turruttavaa aamua pimeällä bussipysäkillä. Ei hätää, onneksi muistin joskus ostaneeni varakirjaksi itselleni Sophie Hannahin Poirot-tarinan Nimikirjainmurhat. (Tästä voi huomata myös sen kuinka tärkeää on ostella itselleen varakirjoja, koskaan ei tiedä milloin lukuhätätapaus yllättää ja sitten törötät maanantaiaamuna odottamassa bussia pimeässä ja kylmässä ilman minkäänlaista lohduketta tai henkistä tukikeppiä. Kirjat ovat parhautta!) Olin suhtautunut epäileväisesti Nimikirjainmurhiin sillä en ollut ihan varma kuinka minulle tuntematon Hannah voisi astua itsensä Agatha Christien kenkiin .

Nimikirjainmurhissa Poirot ja hänen apurinsa, Scotland Yardin nuori etsivä Catchpool, saavat tutkittavakseen visaisen kolmoissurman. Hienon Bloxham-hotellin kolmesta eri huoneesta on nimittäin löydetty kolme surmattua henkilöä. Kuten Poirot-tarinoissa usein käy, kaikki liittyy kaikkeen ja mitä odottamattomimmilla tavoilla. Suuri etsivä käyttää jälleen pieniä harmaita aivosolujaan niin tehokkaasti että ainakin Catchpoolia hirvittää ja arvoitus selviää vasta monen mutkan kautta.

Olen hiukan kahden vaiheilla siitä, mitä kertoa Nimikirjainmurhista. Teoksessa nimittäin oli paljon hyvää mutta risujakin olisi kohtuullinen nippu jaettavaksi. Hannah tavoittaa kyllä Poirot-kirjojen tunnelman riittävän hyvin, en ole itse lukenut aikoihin Agatha Christien dekkareita joten tarina olisi kyllä mennyt ainakin minuun täydestä. Samaten haluan kiitellä kirjan lukijaa - aiemmat kotimaiset äänikirjakokeiluni ovat aiheuttaneet pieniä pettymyksiä - mutta Lars Svedberg teki oivallista työtä tässä kirjassa ja palautti osan uskoani suomenkielisten äänikirjojen osalta. Svedbergin ääni on todella miellyttävä, häntä kuuntelee ihan ilokseen. Myös kirjan tarjoilemat pienet huumorinpilkahdukset osuivat maaliinsa ja saivat kuuntelijan hymyilemään.

Sitten risuihin. Pidin kirjan juonta jossain määrin epäuskottavana ja myös ennalta-arvattavana. (Tai sitten minäkin käytin pieniä harmaita aivosolujani Poirotin tapaan tehokkaasti?!) Varsinaisten tapahtumien sijaan juonessa on monia tilanteita joissa erinäiset henkilöt valoittavat tapahtumien taustaa omista näkökulmistaan, mikä sinällään toki sopii kirjan tyyliin mutta alkoi loppua kohden tuntua kuuntelijasta saman tarinan toistamisesta uudelleen ja uudelleen. Varsinkin ns. loppuhuipennus tuntui jo hiukan venytetyltä ja liialliselta selittämiseltä. Myös Catchpool on jää oudohkoksi ja etäiseksi tuttavuudeksi, hiukan ihmettelen kuinka tällainen herkkä mies joka ei halua ajatella murhia tai nähdä ruumiita onkaan tullut valinneeksi ammatikseen juuri poliisin?

Kokonaisuutena Nimikirjainmurhat oli kohtuullinen lukukokemus, se ei herättänyt hinkua tutustua Hannahin muuhun tuotantoon mutta en silti harmittele myöskään sen parissa vietettyjä tunteja. Ainakin bussimatkani olivat kirjan ansioista rattoisampia!

WSOY, 2014
Kesto: 11h 41min
Alkuteos: The Monogram Murders
Lukija: Lars Svedberg
Suomentanut Terhi Vartia

Kirjan vuoden lukuhaaste: Jännityskirja tai dekkari

Pinnan alla (Sandhamn #3) / Viveca Sten

Osallistuin joulukuussa Elisa Kirjan ja Blogatin järjestämään jouluahjarinkiin, bloggaaajat valitsivat Elisa Kirjan valikoimista toisilleen lukuelämyksiä joulun pyhiksi. Minua onnisti sillä Kirjallisia-blogin Kotiprinsessa esitteli minulle uuden dekkaristin, Viveca Stenin. Ensituntumalta kirja vaikutti hieman samantyyppiseltä kuin Camilla Läckbergin teokset: jylhät saaristomaisemat, rikoksia, asioista hitusen pihalla oleva poliisi ja nokkela naispuolinen amatöörietsivä -kuulostanee tutulta? Samankaltaisuus ei minua haitannut, jokainen Läckbergin kirjoista on tullut ahmittua nopeasti joten miksipä eivät nämäkin maittaisi.

Tarina käynnistyy erään äidin painajaisesta; nuori Lina Rosén ei nimittäin eräänä iltana palaakaan kotiinsa. Tyttö tuntuu kadonneen kuin jäljettömiin kunnes pikkupojat leikkiessään tekevät karmivan löydön. Tapausta alkaa tutkimaan rikosylikonstaapeli Thomas mutta soppaan sotkeutuu myös hänen ystävänsä, juristina toimiva Nora joka on paennut sukunsa huvilalle parisuhdesotkujaan.

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla palaten  myös 1900-luvun alkuun seuraamaan erään kalastajaperheen kohtaloita mikä kieltämättä toi tarinaan mukavasti lisämaustetta. Koska aloitin lukemisen (jälleen kerran!) sarjan väärästä päästä, en ole ihan kärryillä Thomasin ja Noran suhteesta joka vaikutti toisaalta olevan puhtaan toverillinen ja toisaalta taas ei. Täytynee lukea sarjan aiemmatkin teokset (Syvissä vesissä, Sisäpiirissä) ja selvittää tämäkin tärkeä asia! Näitä pieniä ihmissuhdekiemuroita lukuunottamatta Pinnan alla toimi hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Pinnan alla on taattua ruotsalaista dekkarilaatua: jos pidät Camilla Läckbergistä, toimii Viveca Stenkin. Täytyy nostaa hattua näille ruotsalaisille saaristolaisdekkareille, niiden tavoittama tunnelma on upea ja kirjat toimivat varmasti myös matkailumainontana, ainakin itse olen joskus jopa googlannut Fjällbackan pohtiessani kesälomamatkaa. Miksipä ei sitten Sandhamniinkin? Jäin kirjan luettuani suomalaista dekkarikirjallisuutta - onhan meilläkin kaunista saaristoa, mutta löytyykö vastaavanlaisia dekkareja? Ja jos ei, niin miksei?

WSOY, 2014
Sivuja: 338
Alkuteos: I grunden utan skuld
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Saatu arvostelukappaleena

Locke Lamoran valheet / Scott Lynch

Locke Lamoran valheet oli lokakuinen lukupiirikirjamme jonka kimppuun hyökkäsin jokseenkin innoissani. Kirjassa vaikutti olevan paljon elementtejä joiden perusteella se istuisi mainiosti juuri minun makuuni mutta kuinkas kävikään - palapelin palat olivat kyllä kivoja mutta kokonaisuus ei miellyttänytkään.

Locke Lamoran valheet kertoo herrasmiesroistojen liigasta, sen synnystä ja huijauksesta, joka on miltei kohtalokas ryhmälle. Tapahtumat sijoittuvat kiehtovaan Camorrin kaupunkiin jonka varjoissa juonittelevat Locke Lamora ja muut orpopojista kasvatetut taitavat huijarit. Locken ja kumppaneiden tarkoituksena on keventää Don Salvaron rahakirstuja ovelalla juonella mutta samaan aikaan pelissä ovat suuremmatkin voimat.

Ensin positiiviset asiat: pidin kovasti Scott Lynchin luomasta maailmasta ja kirjan kieli oli mukavan maalailevaa. Mukaan mahtui myös jokunen karkeus joiden kuvioon sopimisesta en edelleenkään ole ihan varma: kiroukset kyllä tavallaan sopivat alamaailmaan mutta toisaalta ne hiukan töksähtävät tekstissä. Kuvailua tekstistä tosin tekstistä löytyy ehkä liiankin paljon, joskus pitäisi viedä sitä juontakin eteenpäin.

Valitettavasti en kuitenkaan lukiessani saanut otetta Locke Lamoran valheista, kirjan henkilöt jäivät minun kokemuksessani kovin paperisiksi ja huomasin etten loppua kohden edes jaksanut välittää siitä mitä heille tapahtui. Tämä ehkä korostui erikoisen paljon siksi että kuuntelin samaa aikaa äänikirjaa joka todella kolahti ja jonka henkilöihin jäin kiinni, joten valitan Locke Lamora, sinä hävisit tämän vertailun. Väärä hetki, väärä lukija.

"Locke, vaikeudet ovat sattumanvaraisia. Koskaan ei voi tietää, mikä ominaisuus sinussa tai kumppanissasi on se, millä pääsette vaikeuksista yli."

WSOY, 2007
Sivuja: 541
Alkuteos: The Lies of Locke Lamora
Suomentanut Tero Valkonen

Hääyöaie / Sophie Kinsella

Hääyöaikeen kanssa oli käydä nolosti. Pyörähdin kirjastossa kotimatkallani ja nappasin Sophie Kinsellan Hääyöaikeen Bestseller-hyllystä arvaten että kansien välistä löytyisi kepeä ja sujuva hupsuttelu piristämään pimenevää lokakuuta. Laitoin kirjan läppärilaukun sivutaskuun, painelin kohti kotia ja unohdin koko asian. Kokonaan. Kyllä, läppärilaukku tuntui vähän painavammalta ja uutta luettavaakin kaipailin. Muistini alkoi palailla vasta kun näin Goodreadsissa juttua Kinsellan uudesta Shopaholic-kirjasta. Paniikinomaisen puolituntisen jälkeen kirja löytyi ja lukuaikaakin oli vielä viikon verran jäljellä. Huh. Nyt lukemaan.

Hääyöaie on taattu Kinsellaa. Tarinan keskiössä ovat sisarukset Lottie ja Fliss, joista ensimmäinen haluaa kovasti naimisiin poikaystävänsä Richardin kanssa ja jälkimmäinen elää läpi avioeron jälkimaininkeja. Kun kosintaa ei kuulu, päättää Lottie laittaa suhteen katkolle. Herkässä tilassa oleva nainen törmää pian ensirakkauteensa joka haluaa korjata nuoruuden virheet avioitumalla heti suuren rakkautensa kanssa. Vahingosta viisastunut Lottie kuitenkin asettaa yhden ehdon -ei seksiä ennen hääyötä. Siskoaan suojeleva Fliss yrittää estää hääyön hinnalla millä hyvänsä jotta sisar saisi virheensä tajuttuaan mitätöityään liiton. Ja siitäpä tietysti seuraa sekoilua!

Dekkariputken jälkeen oli mukava tarttua vaihteeksi chick-litiin ja sukeltaa pastellisävyisen höttöiseen maailmaan jossa realismi ei ole niin vakava juttu eikä tietynlainen ennalta-arvattavuuskaan haittaa. Onnelliset loput ovat aika jees! Suuresta kirjallisuuden kulmakivestä ei ole kyse mutta kirja oli leppeä ja jokseenkin höperille päähenkilöille nauroi mielellään ja lempeästi. Mainio välipalakirja!

"Haluatko sinä mennä ikinä naimisiin?" Kysyminen tuntuu ahdistavalta. Luulin hetki sitten olevani kihloissa. Olin päässyt maratonin loppusuoralle, katkaissut maalnauhan kädet voitonriemuisesti ilmassa... Nyt olen palannut lähtöviivalle solmimaan kengännauhojaan ja ihmettelemään pidetäänkö koko kisoja edes.

WSOY, 2014
Sivuja: 389
Alkuteos: Wedding Night
Suomentanut Aila Herronen

Kauhun ja kauneuden valtakunta (Gemma Doyle #1) / Libba Bray

Hurahdin kesällä Beauty Queensin hulvattomaan äänikirjaversioon ja yritettyäni aikani matkia mainion Miss Teksasin aksenttia, päätin että tutustun Libba Brayn muuhunkin tuotantoon ja hupsistakeikkaa, Helmetin kätköistähän löytyi jopa ihan suomennettukin teos: Kauhun ja kauneuden valtakunta. Sinne siis seuraavaksi!

Kauhun ja kauneuden valtakunnan pääosassa on 16-vuotias Gemma Doyle, jonka elämä Intiassa muuttuu tyttöjen sisäoppilaitokseen Lontoon liepeillä. Koulussa Gemma luo pikkuhiljaa uusia ystävyyssuhteita mutta koulun varjoissa on jotain hämärää ja vaarallista...

Kauhun ja kauneuden valtakunta oli sopivan kepeä ja helppo välipalakirjana luettavaksi ja suorasukainen Gemma oli kipakka mutta omalla tavallaan kiinnostava henkilö. Mutta sitten ne risut - kirja sijoittuu viktoriaaniselle aikakaudelle ja valitettavasti Brayn sankarittaret olisivat uskottavampia mikäli tarina sijoittuisi ihan reilusti nykyaikaan. En oikein usko että hienostoneitien sekaan olisi helpolla hyväksytty köyhää orpotyttöä ja itsensä viilteleminenkin tuntui kovin nykyaikaiselta. Enkä nyt taida edes aloittaa tarinan fantasia-puolesta joka ei ollut ihan omalaatuisimmasta päästä.

Mutta silti, kirja oli omalla tavallaan ihan ok. Teksti soljui mukavasti eteenpäin ja rivien väleistä kyllä tunnistin Brayn ilkikurisuuden ja halun ajaa nuorten naisten asiaa. Ahmaisin kirjan päivässä joten ihan toivottomasta tapauksesta ei ole kyse! Kauhun ja kauneuden valtakunta on itseasiassa Gemma Doyle -trilogian aloittava teos, sarjassa ovat ilmestyneet myös Rebel Angels ja The Sweet Far Thing. Saatan palata Gemman seuraan jonain heikkona hetkenäni mikäli lukupinoni osoittaa ehtymisen merkkejä...

Tom näyttää siltä, että huuliltaan puuttuu piippu, kun hän sanoo: "Jokainen mies haluaa naisen, joka helpottaa hänen elämäänsä kaiken tavoin. Naisen on oltava viehättävä, tyylikkäästi pukeutunut, taitava musikantti, hän täytyy osata maalata sieviä kuvia ja hänen täytyy tietää, miten taloutta hoidetaan. Ennen kaikkea naisen täytyy suojella miehensä mainetta, eikä hän saa missään nimessä herättää huomiota omalla persoonallaan."

WSOY, 2007
Sivuja: 360
Alkuteos: The Great and Terrible Beauty
Suomentanut Laura Honkasalo

Paperilla ja valkokankaalla: Jos vielä jään / Gayle Forman

Gayle Formanin Jos vielä jään oli minulle entuudestaan tuntematon teos mutta se vaikutti aiheensa puolesta sekä koskettavalta että kiinnostavalta joten kuten vastaani tuli mahdollisuus tutustua sekä kirjaan että elokuvaan, en kauaa aikaillut. (Kiitoksia SF Film Finlandille kirjasta ja lipuista!) Elokuvan ensi-ilta oli 5.9.2014.

"Kaikki uskovat, että se johtui lumesta. Tavallaan he kai ovat oikeassa."

Jos vielä jään on tarina 17-vuotiaasta Miasta ja päivästä joka muuttaa kaiken. Mia on lukiolainen ja lahjakas nuori muusikko, jonka seurustelusuhteeseen ovat nuorten erilaiset uratoiveet alkaneet aiheuttaa paineita. Sitten, eräänä talvisena aamuna kaikki muuttuu. Lopullisesti ja Mia löytää itsensä loukusta elämän ja kuoleman rajamailla, miettimässä jäädäkö vai lähteä.

"En ole varma, kuulunko enää tähän maailmaan. En ole varma, haluanko herätä."

Tarinassa vuorottelevat Mian muistot ja nykyisyyden tapahtumat, joita hän seuraa sivusta. Koskettavimmillaan kirja onkin juuri näinä hetkinä kun läheisten suru ja tuska riipaisevat lukijaa. Vahvimmillaan kirja on alussa, Mian shokki ja tuska koskettivat ja olivat samaistuttavia. Vahvan alun jälkeen tunnelma kuitenkin laski ja vaikka ehkä tulenkin kuulostamaan kyyniseltä, ei Mian ja Adamin sinällään toki suloinen rakkaustarina oikein riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä. En tahtonut löytää kirjasta hahmoa johon samaistua mikä näyttää vaikuttaneen lukukokemukseeni, sillä sinällään koskettava aihe ei kuitenkaan jaksanut koskettaa kovin kauaa. Kirja ei siis oikein ollut minun juttuni mutta toivoin elokuvan lunastavan odotukseni - näistä aiheista saisi varmasti saisi koskettavan elokuvan ja Mian musiikkitaustan perusteella osasin myös odottaa laadukasta soundtrackiä.

"Odotan Adamin paluuta. Vaikka hän tuntuu viipyneen ikuisuuden, luultavasti hän on ollut poissa vain tunnin. Hän pyysi minua odottamaan, ja minä odotan. Se on vähintä, mitä voin hänen hyväkseen tehdä."

WSOY, 2009
Sivuja: 214
Alkuteos: If I stay
Suomennos Ulla Selkälä
Saatu arvostelukappaleena

Ja sitten leffaan. Kirjan luettuani osasin ennakoida liikuttumista, olenhan itkupillien itkupilli. Ja tulihan sitä vetisteltyä. Elokuva oli kaunis ja tunteellinen ja oli minusta kirjaa ehjempi kokonaisuus. Musiikki kosketti odotetusti ja kotimatkalla autossa kuunneltiinkin klassista! Yliluonnollisia ilmiöitä vierastava herra Norkku ei kaikille tarinan käänteille lämmennyt ja vaikka elokuvaversio olikin mielestäni kirjaa onnistuneempi, ei tämä ehkä ollut kuitenkaan ollut minun leffani. Veikkaisin kuitenkin että elokuva iskee nuorempaan katsojakuntaan jo pelkästään Chloë Grace Moretzin suloisuuden takia, mutta minun suosikikseni nousi kuitenkin Mireille Enosin esittämä letkeä rokkariäiti. Mainio roolisuoritus!

Pääosissa:  Chloë Grace Moretz, Mireille Enos, Jamie Blackley
Ohjaus: R.J. Cutler

Valkokankaalla ja paperilla: Herkullinen elämä / Richard C. Morais

Herkullinen elämä oli oiva esimerkki siitä kuinka kirjan kansi, tässä tapauksessa vieläpä elokuvakansi, voi johtaa lukijan aivan vääriin johtopäätöksiin. Hulivililukija nimittäin päätteli että kyseessä olisi rakkaustarina ja että Helen Mirrenin esittämä madame Mallory olisi tarinassa isommassakin roolissa. No ei. Ihmettelen hieman kirjan loppupuolta jossa niin moni huolella rakennetuista henkilöistä unohdetaan, kerronnan keskittyessä Ranskan ravintolapolitiikkaan. Mielenkiintoista ja uutta tietoa mutta mielummin olisin kuitenkin lukenut topakasta madamesta ja Hassanin värikkäästä perheestä ja hissukseen aloinkin toivomaan että elokuva olisi (kerrankin!) kirjaa parempi.

Elokuvateatteriin suuntasimme innokkaina sillä etenkin herra Norkku nauttii yleensä "ruokaelokuvista". Näin kävi tälläkin kertaa, sillä Lasse Hallströmin ohjaama elokuva oli eittämättä kirjallista versiotaan toimivampi pakkaus. Juonesta oli typisteltu turhia rönsyjä pois ja sitä oli maustettu romantiikalla, huumorilla ja muilla tunteilla, kuten tietysti Hollywood-elokuvalta saattaakin odottaa. Visuaalisesti elokuva oli kaunis ja nosti allekirjoittaneessa kovan matkakuumeen - jospa sitä suuntaisikin tiensä Ranskaan ensi kesänä, asuisi kauniissa pikkukylässä ja söisi oivallista ruokaa?!

Elokuvan näyttelijäkaarti oli onnistunut, Helen Mirren oli (odotetusti) loistava, samoin kuin Hassanin isän roolia näyttelevä Om Puri ja voisikin melkein sanoa että kypsemmät näyttelijät varastavat shown nuoremmiltaan, joskin Hassania esittävä Manish Dayal teki hienoa työtä hänkin. Hallströmin ohjaama Chocolat on yksi lempielokuvistani ja vaikkei tämä nyt ihan yhtä ihana ole (Hei, suklaata ja Johnny Depp!!) mutta samaa viehättävää tunnelmaa löytyy myös Herkullisesta elämästäkin. Elokuvan ensi-ilta on 29.8 - hyvänolon elokuvaa kaipaavat, nyt kipinkapin katsomaan!

"Juuri sen elegantimpaa näkyä ei tässä maailmassa ole kuin hiilenmusta poika Keralasta pilkkomassa korianteria: veitsi vilahtaa ja vyöryy hakaten, ja lehtien ja varsien sekamelska muuttuu oitis hienoksi, vihreäksi usvaksi. Kauneutta vertaansa vailla."

WSOY, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: Thee Hundred-Foot Journey
Suomentanut Marja Helanen

Kirja ja elokuvaliput saatu Nordisk Filmiltä - kiitos!

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö

Nyt olisi taas Mielensäpahoittaja-aika! Tuomas Kyrön kärttyinen vanha herra on valloittanut sydämeni täysin, enkä taida olla ainoa jolle näin on käynyt! Vaikka kirjoista ensimmäinen onkin suosikkini, tartuin mielelläni kirjaan joka lupailee rakkaalle mörököllille iloisia aikoja.

Kirjan nimi tuntuu tietysti johtavan ensin harhaan, Mielensäpahoittajalla kun tällä kertaa mielessä oman kuoleman valmistelu: testamentti, muistokirjoitus ja arkun rakentaminen. Kaikenlaisia mutkia kuitenkin tulee matkaan kun muste loppuu ennen testamentin kirjoitusta eikä poikakaan ymmärrä.

Ilosia aikoja on taattua Kyröä. Lämmintä, viisasta ja silti pilke silmäkulmassa kirjoitettua. Sitä lukiessa välillä herkistyy, välillä hekottelee. Se sisältää pieniä helmiä joihin haluaa palata myöhemminkin ja viisauksia jotka haluaisi muistaa. Etenkin kirjan lopusta löytyvät kirjeet, Emännän kirjoittamat, koskettavat, mieleen piirtyy selvästi kuva jöröstä vanhasta miehestä joka ei ole näkyvästi koskaan rouvalleen rakkautta tunnustanut mutta on kuitenkin säilyttänyt kaikki nuo kirjeet. Liikutuin.

Pidän muuten kovasti tästä seniori-kirjojen trendistä, se tuntuu tuottavan toinen toistaan makoisampia lukukokemuksia. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja ja Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos! ovat Mielennsäpahoittajan ohella tästä mainioita esimerkkejä: nokkelia, lämminhenkisiä teoksia joissa vanhukset kuvataan aktiivisina toimijoina. Tykkään!

"Elämä ei meiltä sitä kysele, ei anna valita. Vaiheita tulee ja käännöksiä. Tulee sota. Tulee olympiavoitto. Tulee lapsi. Tulee väritelevisio. Kuolee lapsi. Tulee toinen lapsi. Tulee putkirikko. Tulee lapsenlapsi. Tulee vanhuus. Tulee Essyypeen tilalle ihmeellinen Merita ja Essempeen tilanne Remonttiryhmä. Tulee sairaus. Kuolemakin tulee, kasveille, puolueille, olympiavoittajille. Ja minulle. Ei elämä jähmettymällä parane eikä suru märehtimällä. Kyllä en sano, että maailma on täydellisesti, koska on huonosti, mutta monilta osin on hyvinkin."

PS. Mielensäpahoittaja-elokuva saa ensi-iltansa 5.9.2014. Kiinnostaako?

WSOY, 2014
Sivuja: 248