Naisena olemisen taito / Caitlin Moran

Caitlin Moranin kirjaa markkinoidaan feminismin raamattuna. Itse pongasin kirjan alkuvuoden Lontoon reissulla, se keikkuessa jokaisen kurkkaamani kirjakaupan suosituslistalla. Silloin jätin kirjan kauppaan mikä jäi pikkuisen harmittamaan, utelias lukutoukka kun olen. Onneksi vahinko tuli nyt korjattua, kiitos kirjastosta löytyneen suomennoksen.

Naisena olemisen taidossa Moran käy läpi omaa henkilöhistoriaansa ja sivuaa samalla erilaisia naiseuden mutkia ja mysteereitä. Moranin nuoruus ei ole siitä tavan omaisimmasta päästä, suurperheen esikoinen kasvaa köyhänä pullukkana, joka kehittää hurjan (ja kuvitteellisen) suhteen Chevy Chaseen, haluaa kiihkeästi tulla suudelluksia ja tutustuu muotiin vasta aikuisena.

Osittain Moranin kirja oli hämmentävää luettavaa, en tunnistanut kaikkia hänen kuvaamiaan omasta elämästäni ja jäin myös monesti miettimään mikä oli liioittelua ja huumoria, mikä ehkä totta. En tiennyt Caitlin Moranista etukäteen mitään, joten tuon mainitsemani rajan veto oli välillä vaikeaa. Kirjan suomalainen kansi tuntuu kuitenkin jollakin tavalla tavoittavan kirjan hengen vaikkei olekaan yhtä näyttävä kuin britti-versionsa, jossa komeilee Moran itse.

Usein feminismi kuvataan mediassa jotenkin tosikkomaisena ja tiukkapipoisena suhtautumisena, mutta Moranin kirja on rempseä, realistinen, nokkela ja paikoin hauskakin teos. Se on hyvä tapa viedä feminismin viestiä eteenpäin varsinkin nuoremmalle polvelle. Samalla Moran käy myös läpi median ilmiötä, omat mainintansa saavat niin käsittämätön Katie Price kuin Lady Gagakin. Tuntuu hurjalta että lehdistössä kehuttaisiin Pricea hyväksi naisen roolimalliksi, mutta ehkä olen vain tosikko. Pohjimmiltaan Moranin viesti on yksinkertainen: olkaa rohkeita ja rakastakaa itseänne. Olipa kyse tyylistä tai perheestä, tehkää omia valintojanne älkääkä antako ennakko-asenteiden määrätä. Se on aika hyvä viesti.

Caitlinin kuukautiset alkavat.Naisten sukupuolielinten läpileikkaus näyttää monimutkaiselta ja epäkäytännölliseltä - se on risteilevine tunneleineen vähän kuin hintava hamsterihäkki. En tosiaankaan ole varma, haluanko "mukaan" moiseen touhuun. Olin kai ajatellut olevani sisältä pelkkää lihaa, aina lantiosta kaulaan, ja että munuaiset oli sullottu jonnekin sekaan. Olin kuin makkara. Tiedä häntä. Anatomia ei ole vahvimpia puoliani. Mielilukemistani ovat 1800-luvun romanttiset romaanit, joissa tytöt pyörtyvät sateeseen, ja Spike Milliganin sotamuistelmat. Kummassakaan ei juuri puhuta menstruaatiosta. Tämä kaikki tuntuu hiukan... tarpeettomalta.

Schildts & Söderströms, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: How to be a woman

Sprickor : valda texter 1986-2011 (suom. Halkeamia) / Kjell Westö

Lähde: Bookplus.fi

Serkkuni yllytyksestä päätin lukea seuraavan Westöni ruotsiksi. "Käännöksessä katoaa kuitenkin jotain", sanoi hän. Arastelin vähän, olen viimeksi lukenut kokonaisen kirjan ruotsiksi varmaankin kymmenisen vuotta sitten. Mutta yllytyshullu kun olen, pistin tuumasta toimeen.

En ole hirveän hyvä lukemaan novelleja, ne tuntuvat monesti loppuvan kesken. Järkeilin kuitenkin että lukisin ruotsiksi niin hitaasti että ehtisin kenties hyvinkin paneutua Westön tuoreen novellikokoelman (julkaistu suomeksi nimellä Halkeamia) tuotoksiin. Ja olihan se tuskaista. Paljon ja nopeasti lukevalle ihmiselle oli melkein shokki saada kaksi novellia luettua puolessa tunnissa. Ruotsin kielen taitoni - oli kiva huomata että paljon sitä oli edelleenkin tallella, monet sanat ja rakenteet palasivat mieleen ties mistä unohdetuista sopukoista, silti se tuskastutti että tekstissä oli myös monia sanoja joita en tarkalleen tiennyt. Westön kieli on niin kaunista ja sävykästä että pelkäsin hetkittäin hukkaavani ne hienot vivahteet omaan kielitaidottomuuteeni, varsinkin merelle omistettu pidempi kokonaisuus oli tuskaisa, koska uskon kielen olevan kaunista, mutta enhän minä tiedä mitään kalastuksesta edes suomeksi...

Huomaan lukiessani myös entistä selvemmin sen, että en ole oikein novellin (vai olisivatko nämä enemmän kuitenkin kolumneja?) lukija. Westön kirjoihin kootut kirjoitukset ovat suurelta osalta muutamia sivuja pitkiä ja huomaan turhautuvani kun mielenkiintoiseksi koettu teksti loppuun kesken ja pitäisikin jatkaa jostakin toisesta aiheesta. Taidan olla luonteeltani syventyjä joka haluaa mielummin pureutua aiheisiin ihan kunnolla kuin vain maistella. (Niinhän se on, toiset hillitysti syövät muutaman konvehdin ja maistelevat, toiset vetävät koko rasian. Kröhöm.)

Sprickor-kirjasta tuli minulle melkein työtä. Olin päättänyt urakoida sen loppuun saakka, joten luin oikein sisulla. Väkisinlukeminen vei aikalailla iloa pois lukemisesta, mikä toisaalta harmittikin koska olin etukäteen odottanut tätä kirjaa. Mikä sitten teki Westöstä tuskaa? Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos ei kauheasti pidä novelleista eikä ole vuosiin lukenut mitään ruotsiksi, niin novellien lukeminen ruotsiksi ei välttämättä ole kauhean nautinnollista. Ja että Westön tyylisen kirjailijan teksteissä pitäisi ymmärtää kielen vivahteitakin, kenties jokin suoraviivainen dekkari olisi siis ollut minulle parempi valinta. Mutta toisaalta, olen aika tyytyväinen siitä että luin tämän. Ja ehkäpä luen jatkossakin jotain toisella kotimaisella kielellämme, valitsen vain ensi kerralla helpomman kirjan...

Sivuja: 334
Kirjasta lisää: Riinan lukuisat kissanpäivät