Valkokankaalla ja paperilla: Herkullinen elämä / Richard C. Morais

Herkullinen elämä oli oiva esimerkki siitä kuinka kirjan kansi, tässä tapauksessa vieläpä elokuvakansi, voi johtaa lukijan aivan vääriin johtopäätöksiin. Hulivililukija nimittäin päätteli että kyseessä olisi rakkaustarina ja että Helen Mirrenin esittämä madame Mallory olisi tarinassa isommassakin roolissa. No ei. Ihmettelen hieman kirjan loppupuolta jossa niin moni huolella rakennetuista henkilöistä unohdetaan, kerronnan keskittyessä Ranskan ravintolapolitiikkaan. Mielenkiintoista ja uutta tietoa mutta mielummin olisin kuitenkin lukenut topakasta madamesta ja Hassanin värikkäästä perheestä ja hissukseen aloinkin toivomaan että elokuva olisi (kerrankin!) kirjaa parempi.

Elokuvateatteriin suuntasimme innokkaina sillä etenkin herra Norkku nauttii yleensä "ruokaelokuvista". Näin kävi tälläkin kertaa, sillä Lasse Hallströmin ohjaama elokuva oli eittämättä kirjallista versiotaan toimivampi pakkaus. Juonesta oli typisteltu turhia rönsyjä pois ja sitä oli maustettu romantiikalla, huumorilla ja muilla tunteilla, kuten tietysti Hollywood-elokuvalta saattaakin odottaa. Visuaalisesti elokuva oli kaunis ja nosti allekirjoittaneessa kovan matkakuumeen - jospa sitä suuntaisikin tiensä Ranskaan ensi kesänä, asuisi kauniissa pikkukylässä ja söisi oivallista ruokaa?!

Elokuvan näyttelijäkaarti oli onnistunut, Helen Mirren oli (odotetusti) loistava, samoin kuin Hassanin isän roolia näyttelevä Om Puri ja voisikin melkein sanoa että kypsemmät näyttelijät varastavat shown nuoremmiltaan, joskin Hassania esittävä Manish Dayal teki hienoa työtä hänkin. Hallströmin ohjaama Chocolat on yksi lempielokuvistani ja vaikkei tämä nyt ihan yhtä ihana ole (Hei, suklaata ja Johnny Depp!!) mutta samaa viehättävää tunnelmaa löytyy myös Herkullisesta elämästäkin. Elokuvan ensi-ilta on 29.8 - hyvänolon elokuvaa kaipaavat, nyt kipinkapin katsomaan!

"Juuri sen elegantimpaa näkyä ei tässä maailmassa ole kuin hiilenmusta poika Keralasta pilkkomassa korianteria: veitsi vilahtaa ja vyöryy hakaten, ja lehtien ja varsien sekamelska muuttuu oitis hienoksi, vihreäksi usvaksi. Kauneutta vertaansa vailla."

WSOY, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: Thee Hundred-Foot Journey
Suomentanut Marja Helanen

Kirja ja elokuvaliput saatu Nordisk Filmiltä - kiitos!

Kinuskikissan helpot suosikit / Sini Visa

Kinuskikissa on ollut leivontaguruni jo useampia vuosia, Sini Visan leivontablogista kun löytyy kelpo resepti poikineen. En ole synnynnäinen jauhopeukalo ja halu leipoa heräsikin vasta läheiseni sairastuttua, kaiketi jonkinlaisena tarpeena hemmotella ja hoivata, parantaa kakkuihin leivotulla rakkaudella. Kinuskikissan blogi oli tuolloin se paikka, josta etsin vinkkejä joten voitanee ehkä sanoa että hän opetti minut leipomaan. Koska kämmäilytasoni keittiössä on edelleen kohtuullisen korkea, olin luonnollisesti iloinen kuullessani että Kinuskikissalta on ilmestynyt kirja, jossa painotuksena ovat helpot suosikkiherkut.

Tutkivan journalismin (köh!) nimissä oli selvää etten voi kirjoittaa Helpoista suosikeista ilman että olisin myös testannut kirjan reseptejä. Pääsiäisenä kokeiluun pääsivät sitruunaneliöt, lisäksi kokeilin myös Neiti Mustikan kakkua. Happamien herkkujen ystävänä itse hurahdin sitruunaneliöihin mutta vieraamme, jotka yleensä eivät pidä makeasta, kehuivat myös Neiti Mustikan raikkautta. Kirja sisältää monta muutakin mainiota oivallusta, mm. kannessa näkyvää pop corn -kakkua olisi kiva testata jonain päivänä mutta olen aivan varma siitä että onnistun samaan keittiössä komean sotkun aikaiseksi...

Ohjeet olivat helposti ymmärrettäviä ja sopivan yksinkertaisia perusleipurille, samoin koristelut ovat Kinuskikissan edellistä kirjaa yksinkertaisempia. Kakkujen ohella kirjasta löytyy ohjeita mm. makeisten tekoon sekä suolaisten herkkujen ja leipien leivontaan. Kirjan kuvitus on tuttuun tapaan kaunis, Visa vaikuttaa olevan sekä taitava niin leipomisessa kuin valokuvauksessakin. Nostan tässä kohdin muuten hattua ruokabloggaajille heidän hienoista valokuvistaan, sain nimittäin ao. kuvan kohdalla huomata kuinka haastetta pienikin otos voi tarjota. On tahmaisia sormia, heijastuksia lautasesta, epämääräisiä leikkauspintoja! Taidan ainakin toistaiseksi pysytellä kirjojen kuvaamisessa...

Tammi, 2014
Sivuja: 192

The Heavy: A mother, a daughter, a diet / Dara-Lynn Weiss

En oikeastaan muista miksi valitsin Overdrive-kirjastosta luettavakseni Dara-Lynn Weissin The Heavyn, siellä dieetit ja lastenkasvatus eivät suoranaisesti kuulu suurimpiin kiinnostuksenkohteisiini. Emmin aloittaessani, mutta huomasin kuitenkin pian Weissin aiheen herättävän ajatuksia ja jopa pään sisäistä debattiakin.

The Heavy on elämäkerrallinen teos, joka kertoo Weissin tyttären, 7-vuotiaan Bean, dieetistä. Tapahtumaketju käynnistyy kun äiti lääkärintarkistuksen yhteydessä saa kuulla tyttärensä olevan ylipainoinen. Koska Bea liikkui yhtä paljon kuin muutkin lapset eikä perheessä mässäilty roskaruoalla, oli syytä alkaa kiinnittää huomiota mm. annoskokoihin ja samalla opettaa Bealle terveellisempi ja kurinalaisempi suhtautuminen ruokaan.

Kuten sanottu, kirja herätti ajatuksia. Osan aikaa halusin pitää Weissiä naurettavana, ehkä julmanakin äitinä, joka riisti lapseltaan monta nautintoa ja opetti lapsensa stressaamaan ruoan rasvapitoisuudesta ja vaa'asta jo ensimmäisellä luokalla. Weiss nimittäin otti lapsensa dieetin todella vakavissaan ja valvoi sitä välillä kohtuuttomankin ankarasti. Pahalta tuntui myös ajatus siitä, että äiti kirjoittaisi lapsensa paino-ongelmasta kirjan, se tuntui aralla asialla rahastamiselta.

Mutta toisaalta, jotakin ajatustakin kirjassa on. Weissin omassa lapsuudessa noin neljä prosenttia amerikkalaisista 6-vuotiasta oli ylipainoisia, vuonna 2008 tuo luku on 20 prosenttia. Ero on suuri ja kertoo mm. ruokakulttuurin muutoksesta. Weiss oli huolisaan ylipainon mukanaan tuomista terveysriskeistä, lisäksi Beaa oli jo kiusattu koulussa massunsa takia. Tuntuu hurjalta laittaa ekaluokkalainen dieetille, mutta ymmärrän myös kirjoittajan ajatuksia.

Kirja sekä Bean laihdutuksesta kertova lehtiartikkeli ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa melkoisen väittelyn ja ymmärrän hyvin miksi, aiheina vanhemmuus ja laihdutus ovat aiheina sellaisia, joista on varmasti monenlaisia mielipiteitä. Lukukokemukseni muistutti jossain määrin Tiikeriäidin taistelulaulua, ymmärsin jossain määrin äidin ratkaisuja mutta silti vierastin hänen ankaria ja erilaisia toimenpiteitään. Vaikken siis voikaan liputtaa tämän kirjan puolesta, se toimi yhdessä suhteessa erinomaisesti - se herätti ajattelemaan asiaa.

"How can a woman who steps on the scale religiously, diets regularly, amd won't consider wearing 99 percent of commercially available clothing because she thinks they make her look fat parent an overweight child? I wanted to help Bea get healthy while also passing on sound eating principles and body image positivity, neither of which I possessed myself."

Ballantine Books, 2013
Sivuja: 256

Venetsia: ruokaa ja unelmia / Tessa Kiros

Tämä kaunotar kulkeutui mukaani täysin ex tempore -lainauksena kirjastosta. Siellä se huuteli hyllystä ja päätin antautua matkafiilistelyille. Vaikka tekstin pääpainona onkin ruoka, en menisi tätä kuitenkaan kutsumaan keittokirjaksi, sillä teokseen on mahtunut upeiden valokuvien lisäksi myös Kirosin omia ajatuksia ja muisteloita kaupungista. Kulutinkin mukavasti pari iltaa kirjaa lehteillen, tavaillen uusien ruokalajien nimiä ja kuvia katsellen. Kirjana Venetsia tuntuikin olevan pikkuisen dekadentti ja täynnä vanhan maailman ylellisyyttä.

"Yhtä monta kertaa kuin lähden ulos, kuljin harhaan. En ollut kuitenkaan koskaan eksyksissä. Olin aina jossain Venetsiassa."

Tessa Kiros on puoliksi suomalainen maailman kansalainen, ammatiltaan kokki. Hän opiskeli ruoanlaittoa mm. Venetsiassa ja asuu nykyisin miehensä kanssa Toscanassa.

Kirosin reseptejä en uskaltautunut vielä kokeilemaan vaikka ne vaikuttavatkin riittävän yksinkertaisilta jopa allekirjoittaneen keittiöön. Muutamaa juttua, kuten esimerkiksi polentaa ja erilaisia gelatoja täytynee kuitenkin testata. Koska olen ei-niin-kätevä kokki, toivoisin että ruokakirjoissa olisi enemmän vaihekuvia - tästä ne puuttuvat ja siitä antaisinkin pienen miinuksen. Niin ikään olisi kiva, jos kaikista kirjan ruoista olisi kuva, allekirjoittanut innostuisi helpommin kokeilemaan eri reseptejä jos tietäisi kuinka herkullisen näköinen lopputulos voi olla.

Matka- ja fiilistelykirjana Venetsia on mainio. Kirosin ajatukset sopivat hienosti kirjan kuvien huolella luotuun tunnelmaan, jossa Venetsia on kiehtova paikka, täynnä kaikenmoisia - myös kulinaristisia - seikkailuja.

"Venetsia labyrintteineen ja arvoituksineen. Sen näkee Harry's Barin ylimmän kerroksen ikkunoista ja peileistä. Mikään ei täsmää. Jopa Torcellossa Locanda Ciprianin puutarhassa oli keskellä nurmikkoa syvänne, joka ei vaikuttanut lainkaan siltä, että sen olisi pitänyt olla siinä. Ja näkymä terassilta: kuin kulissit, joihin ohjaaja oli komentanut näyttelijät lausumaan vuorosanoja mutta unohtanut sitten lopettaa näytöksen. Siltoja; avaimenreikiä, joista voi tirkistää salaisuuksien täyttämille muinaisille sisäpihoille. Kapeita kujia, jotka päättyvät alas kanaalin rantaan johtaviin askelmiin, jos vain haluaa seurata niitä."

WSOY, 2009
Sivuja: 285
Alkuteos: Venezia

Sokerihullu / Hanna Koljonen

Pongasin Sokerihullun ensimmäistä kertaa Sallan blogista ja vaikkei sarjakuvan piirrosten tyyli ihan omimmalta tuntunutkaan mutta kirjan aihe, sokeririippuvuus, sen sijaan kiinnosti sitäkin enemmän. Hanna Koljosen kirja on omaelämäkerrallinen kuvaus ihmisen kamppailusta sokeria ja muita epäterveellisiä herkkuja vastaan. Tarina on kai varsin tavallinen tiettyyn rajaan saakka, tiedän itsekin että väsyneenä tai stressaantuneena tekisi niin hyvää syödä yksi pieni suklaapatukka. Tai levy. Se lohduttaa mutta luo samalla morkkiksen. Uskon myös että sokeriin voi jäädä koukkuun, siitä kertoo jo karkkilakkojen aloittamisen vaikeus.

Sokerihullu on rehellinen ja rankkakin kuvaus sokerikoukkuun joutumisesta ja siellä elämisestä. Hannalle on sokeri ollut iso juttu pienestä pitäen. Kaikki alkaa viattomasti, keksien näpistelyllä ja lohduttavilla letuilla rankkoina päivinä. Mutta jossain vaiheessa karkinsyönnistä alkaa tulla riippuvuus, herkuttelun määrät kasvavat ja syömistä pitää alkaa salailla muilta. Sokeririippuvuudesta tulee elämän pituinen kierre, josta kirjan päähenkilö yrittää ulos sokerin alkaessa uhata terveyttäkin.

Kuten jo aikaisemmin sanoinkin, Sokerihullu ei kuvitukseltaan ole sitä tyyliä johon normaalisti tarttuisin eikä se nytkään ihan silmääni hivellyt. Kirjan tarina on kuitenkin vahva ja hyvin kerrottu ja siksi piirrosjälkikin unohtuu lukijan uppoutuessa sokerihumalan syövereihin. Aihe on tärkeä, hienoa siitä on tehty tällainen sarjakuva. Sokerihullun tarina tuntuu lukiessa rehelliseltä ja samaistuttavalta ja ainakin tämä mässäilijä jätti lauantaikarkkipussinsa ostamatta!

Asema, 2012
Sivuja: 72

Afternoon Tea: A Timeless Tradition / Muriel Moffat

Englantilainen iltapäivätee on aina kiehtonut minua, se vaikuttaa joltakin peribrittiläiseltä ja viehättävältä perinteeltä vanhoista ajoista. Jokaisella Lontoon matkallani olen aikonut nautiskella tästä kokemuksesta ja aina se on jäänyt. Ensimmäisen kerran hemmottelinkin itseäni iltapäiväteellä kotoisasti Suomessa, ravintola Salutorgetissa. Muriel Moffatin perheen traditioihin on myös aina kuulunut sunnuntain iltapäivätee, mielellään tyylikkäässä hotellissa. Miten eleganttia!

Afternoon tea oli ensimmäinen kirjavaraus jonka sain Overdriven kautta käyttööni. Olin aikaisemmin viikolla käynyt ensimmäistä kertaa elämässäni itsekin nauttimassa teehetkestä ravintola Salutorgetissa ja pitänyt kovin tilanteen tunnelmasta ja pienistä ylellisyyksistä (teekutsuista lisää toisessa blogissani) ja olin siis enemmän kuin innokas nappaamaan kirjan kirjastokoriini. Kirja oli jo lainauksessa, joten päätin testailla Overdriven varaustoimintoja.

Kännykällä Overdriveen olisi voinut toivoa vähän parempaa käytettävyyttä, sillä ainakin minulla Helmetin kirjastosivu aukeni aina suurena, tietokoneen käyttöön tarkoitettuna. Vaikka muutinkin yhdellä sivulla kokoa, siirtymällä esim. linkistä toiselle aukeamalle, unohtui skaalaamani koko taas ja jälleen pienensin.  Tällä hetkellä kokoelman selaaminen on siis ehdottomasti näppärämpää isommalla näytöllä, mutta toivon että ajan kanssa sovellukseen lisätään myös vaihtoehto mobiiliselaukselle, joka on jo käytössä kirjaston etusivulla. Itse varauksen lunastaminen kävi helposti. Olin saanut järjestelmältä sähköpostiini viestin jossa kerrottiin että varaukseni olisi lunastettavissa kolmen päivän ajan. Loggasin itseni siis Overdriven kautta Helmetiin, kurkistin varauslistaani ja siellähän minun kirjani odotteli. Klikkasin siis kirjan lainattavaksi ja latasin koneelleni.

Afternoon tean kohdalla huomasin sen kuinka hauska olikaan lukea puhelimella kirjaa, jonka sivuilla on värejä ja grafiikkaa. Moffatin kirja on pieni mutta oikein suloinen pakkaus, jossa kuvaillaan mm. oikeita tapoja tarjota teetä, pukeutumisesta ja erilaisista teelaaduista nyt puhumattakaan. Minäkin opin vihdoin mitä termit high tea ja low tea merkitsevät, uskoisitteko että kyse onkin käytössä olevan pöydän korkeudesta. High tea kun ilmeisesti nautitaan esimerkiksi ruokasalissa korkeammalla pöydällä ja on ruokaisampi kun taas low tea voidaan juoda vaikkapa olohuoneen matalan pöydän ympärillä ja muistuttaa siten enemmän meikäläistä kahvitarjoilua. Ikä oppia kaikki! Kirja sisältää myös nipun perinteisten teetarjoilujen reseptejä, joista ainakin osa vaikutti riittävän yksinkertaisilta jopa allekirjoittaneen valmistettaviksi.

Kirja on melko lyhyt mutta epäilinkin ettei iltapäiväteestä tuhatsivuista tiiliskiveä ihan helposti saa aikaiseksi. Se on myös oikein miellyttävä kurkistus hienojen brittirouvien maailmaan. Suosittelen niille, jotka haluavat hetkeksi palata ajassa taaksepäin.


Douglas & McIntyre, 2012

Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! / Sini Visa

Tässä tulee rehellisen puolueellinen kirja-asrvostelu. Kinuskikissan blogia olen seuraillut vuodesta 2009 saakka ja kissasta on tullut suorastaan leivontaguruni. Olen melkoinen tumpelo keittiössä, mutta äitini sairastuttua halusin oppia tekemään hänelle herkkuja ja avukseni käytin Kinuskikissan sivuja. Minun leipomiseni eivät aina mene niinkuin elokuvissa mutta ainakin maut ovat olleet kohdallaan ja sehän on tärkeintä!

Kinuskikissa leipoo on runsas tietopaketti, josta löytyy vinkkejä monentasoisille leipureille. Kirja selaillessani ihastelin erityisesti sen visuaalista ilmettä, kauniit kuvat ja söpöt tassunjäljet sivuilla loivat kirjaan sopivaa tunnelmaa ja täydensivät hienosti kakkujen koristeluita. Kirjaa kehui muuten kauniiksi ja innostavaksi myös työpaikkani arvovaltainen kahvipöytäraati, joten täältä lähtee hatunnosto kuvaaja Arto Vuohelaiselle ja kirjan graafiselle suunnittelijalle Satu Kontiselle.

 

Kuvassa Äidin lempikakku
-ohjeella tehty herkkupala,
jonka koristelut
kyllä aika yksinkertaisiksi.
Kakku sai kuitenkin
kehuja osakseen ja eräs
vieras, joka ei normaalisti
makeasta pidä, santsasi...

Kirja sisältää reseptien lisäksi myös runsaasti yleisempiä vinkkejä leivontaan aina leipurin työkalupakin esittelystä vaikkapa liivatteen käyttöön saakka. Yksi Kinuskikissan vahvuuksista on ilman muuta koristelu, blogissaan Visa on esitellyt monipuolisia ja kekseliäitä luomuksia. Leivontatumpelo kiittää myös siitä, että mukaan on mahtunut myös helppojakin niksejä, joilla tehdä leipomuksistaan näyttävämpiä. Kirjassa koristeluille on luonnollisestikin omistettu ihan oma lukunsa, jossa askarrellaan niin perinteisempiä ruusuja kuin myös hurjia haamuja tai herkkiä sokerilla kuorrutettuja kukkiakin.

Kakkujen lisäksi lukijaa kiusoitellaan mm. muffineilla, makeilla ja suolaisilla piirakoilla ja pikkusuolaisilla, lisäksi kirjan loppuun on lisätty myös oma osionsa erityisruokavalion omaavillekin. Omaa tunnelmaansa kirjaan tuovat myös ne reseptit, joihin liittyvät muistot, mukana on mm. isoäidiltä peräisin oleva bébé-leivoksien resepti ja Visan lapsuudesta tuttu piirakka.

Sini Visa innostui leipomisesta jo pikkutyttönä. Hän perusti Kinuskikissa-bloginsa vuonna 2007 ja kertoo kirjan alkusanoissa siitä, kuinka blogi vei hänet mukanaan. Jakamisen ilo muiden leipureiden ja lukijoiden kanssa on ollut hänelle suuri tuki ja ilo, sama asiahan nouseekin esiin monissa blogikirjoissa. Nykyisin Kinuskikissa-sivuilla toimii oma keskusteluryhmänsä, Kinuskit, joita Visa kiittelee saamastaan kannustuksesta ja ideoista. Kinuskikissa-blogi on valittu useampana vuonna vuoden ruokablogiksi.

Tammi, 2012
Sivuja: 224
Kirjasta lisää: Kinuskikissa

Viiden tähden vegaani / Elina Innanen

Viiden tähden vegaani oli minulle uusi tuttavuus, sain siitä vinkin Bloggaajien viikkoja varten. Chocochili on vegaaninen ruokablogi, jonka takana on turkulainen puutarhuri Elina Innanen. En itse ole kasvissyöjä mutta haluaisin ainakin syödä kasviksia enemmän - siispä on löydettävä maukkaita kasvisreseptejä!

Viiden tähden vegaani on tyylikkään näköinen tietopaketti, joka sisältää kokoelman Innasen suosikkireseptejä. Resepteistä monet vaikuttavat riittävän yksinkertaisilta jopa tällaisen poropeukalon kokkailtaviksi eivätkä ruoka-aineetkaan vaikuta kovin eksoottisilta, kokeiluista selvittiin ihan lähikaupan antimilla. Kun mukaan lisätään vielä herkullisen näköiset kuvat ja eläinten oikeuksien kunnioittaminen, alkaa paketti kiinnostaa lihansyöjääkin.

Koska keittokirjan sydän ovat sen reseptit, on mentävä keittiöön. Herkkusuu olisi halunnut testata mansikka-ananasgranitaa, joka sopisi varmasti mainiosti kuumaan kesäpäivään ja avokado-suklaamoussekin olisi kiinnostanut. Ne säästetään kuitenkin ensi kertaa varten, sillä lämmin peruna-tomaattisalaatti palautti mieleeni erään ihanan lautasellisen Italian matkalta.

Salaatti oli helppo tehtävä ja reseptikin oli niin selkeä ettei siihen montaa kertaa tarvinnut palata. (Basilikan tosin unohdin kauppaan, ensi kerralla sitten.) Lopputulos oli IHANA, juuri täydellinen aurinkoiseen iltapäivään. Perunat ja tomaatit olivat jo itsessään maukkaita ja rucola jätti hyvän jälkimaun. Nami. Tykkäsin ja taidanpa tehdä tätä uudestaankin.

Moreeni, 2011
Sivuja: 120
Kirjasta lisää: Chocochili, Sallan lukupäiväkirja, Pumpkin jam, Uusi musta, Kirjamielellä

Julie and Julia: my year of cooking dangerously / Julie Powell

Julie Powellin kirja tuli minulle tutuksi ensin samannimisenä elokuvana, jota päädyimme katsomaan koska saamamme elokuvaliput olivat menossa vanhaksi. Jälkeenpäin olimme toki tyytyväisiä valinnastamme, erityisesti Meryl Streep loisti Julia Childin roolissaan. Bloggaajien viikon kirjalistaa miettiessäni elokuva pulpahti mieleeni - olisi mukavaa selvittää millainen olisi Hollywood-leffan takana oleva kirja - ja blogi.

"Today, when we blog about our weight-loss problems and our knitting and our opinion of the president's IQ level, we do it on the blithe assumption that someone gives a shit - even though there's a guy stuck in Baghdad who blogs, and a Washington DC staff assistant who gets paid by Republican appointees for sex who blogs, and our own jottings must all be dreadfully dull by comparison. Nowadays anyone with a crap laptop and Internet access can sound their barbaric yawp, whatever it may be. But the suprise is that for every person who's got something to say, it seems there are at least a few people who are interested. Some of them aren't even related."

Julie Powell on nainen, joka alkoi bloggaamaan, koska hänellä ei mennyt hyvin. Avioliitto ei ollut ongelmaton, pätkätyöt masensivat, lääkärit kasasivat äitiyspaineita Powellin niskaan ja asuntokin oli kurja. Julie tarvitsi projektin. Sattuman oikusta hän päätti opetella laittamaan ruokaa kokkaamalla Julia Childin legendaarisen keittokirjan läpi vuodessa ja blogata siitä.

Vaikka ruoka onkin kirjassa etualalla, se ei kuitenkaan Julien tarinassa ole se tärkein asia. Loppujen lopuksi kyse on jälleen kerran ilon löytämisestä elämään ja saavuttamisen tunteesta projektin (blogin) pienten tai suurten voittojen kautta. Blogia pitävistä lukijoistani varmaan jokainen muistaa vaikkapa ensimmäisen lukijan kommentin aiheuttaman ilon ja hämmennyksen tai ylpeyden lukijamäärien kasvaessa. Projekti näyttää auttaneen Powellia myös löytämään itsensä, mutta kenties ei sittenkään kokkina vaan ennemminkin kirjoittajana?

Powellin kirjoitustyyli oli melko lörpöttelevää ja kirjan edetessä aloin jo hiukan turhautua siihen, että Julien sukellettua keittiöönsä luomaan ranskalaista herkkua x, saattaa teksti jatkaakin vaikkapa Julien työkaverin rakkauselämään ja tämä häiritsi ainakin minua. Olin etukäteen ajatellut juuri tämän kirjan olevan blogi-kirjojen joukosta se minun tyyppiseni, olinhan nauttinut elokuvasta ja kirjahan on aina parempi kuin elokuva, eikös? Elokuvassa olin kuitenkin pitänyt ennen kaikkea juuri Meryl Streepin hienosti tulkitsemasta Julia Childista, joka kirjassa jäikin vain muutamien sivujen pituiseksi tuttavuudeksi pääpainon ollessa luonnollisesti Juliessa.

Koska haluan teemaviikoillani pohtia asioita myös blogien kannalta, halusin myös selvittää sitä mitä tapahtui kirjan jälkeen. Googlettelu paljasti Powellin saaneen haasteensa aikana suurta kannatusta mutta kirjan kustannussopimuksen jälkeen ääni kellossa muuttui. Julie/Julia-projektin aikana kokkaamaan opetelleesta Powellista tuli yht'äkkiä ruokapersoona ja kritisointi alkoi. Sittemmin Julie julkaisi myös toisen omaelämäkerrallisen kirjan, joka kuitenkin teilattiin mediassa. Blogin kirjoittaminenkin näyttää loppuneen vuonna 2010.

PS. TV-vinkki, Julie & Julia saa Suomen Tv-ensi-iltansa 28.5 klo 21:00 TV5:llä. Suosittelen!

"One interesting thing to meditate on while you're making this soup is potatoes. There's something about peeling a potato. Not to say that it's fun, exactly. But there's something about scraping off the skin, and rinsing off the dirt, and chopping it into cubes before immersing the cubes in cold water because they'll turn pink if you let them sit out in the air. Something about knowing exactly what you're doing and why. "

Penguin Books, 2009
Sivuja: 307
Kirjasta lisää: The Julie/Julia -project

Supersized : Strange tales from a fast-food culture / Morgan Spurlock, Jeremy Barlow , Lukas Ketner

 Muistanette ehkä jokunen vuosi sitten paljon keskustelua herättäneen elokuvan Supersize me (2004), joka käsitteli pikaruokakulttuuria? Elokuvassa Morgan Spurlock, dokumentin tekijä, päättää syödä kuukauden pelkkää pikaruokaa. Ja mikäli plussa-ateriaa kassalla tarjotaan, hän ottaa sen. Morganilla oli luonnollisesti myös tiimi lääkäreitä ja ravintoterapeutti seuraamassa sitä, miten tämän tyyppinen ruokavalio ihmiseen vaikuttaa. Kuukauden kuluessa Morgan lihoo 11 kiloa ja kokee mm. mielialan vaihteluita ja sydänoireita.

Nyt Spurlock jatkaa sotaansa kultaisia kaaria vastaan sarjakuvan muodossa. Supersized -kirja koostuu useammasta erillisestä "tarinasta", näiden joukossa seurataan myös Morganin elokuvassakin nähtyä kokeilua. Kirja suomii aika rankalla kädellä pikaruoka-alaa ja erityisesti yhtä ketjua, joka sarjakuvassa kulkee nimellä McDopey. Kirjan tarinat ovat suurimmaksi osaksi itsenäisia kertomuksia, jotka käsittelevät pitkälti pikaruoan epäterveellisyyttä sekä ruoan valmistuksen puhtautta ja eettisyyttä. Kertojana toimii rujon näköinen Ronald McDonald, joka sarjakuvan edetessä vain lihoo ja lihoo.

Kirja on vahva argumentti pikaruokakulttuuria vastaan. Sen tarinat eivät houkuttele tilaamaan hampurilaisia - saati sitten ranskanperunoita. Yhdessä sarjakuvissa nimittäin kuvataan sitä kuinka pitkään ranskanperunat säilyvät kuvun alla säilytettyinä. Ajassa, jossa hampurilaiset ovat mädäntyneet ällöttäväksi mössöksi, ovat ranskanperunat edelleen entisellään. Pelottavaa!

Ihan perinteiseksi sarjakuvaksi en tätä kirjaa mieltäisi, ennemminkin se sisältää ravintotietoutta ja valistusta, ilman sen kummempaa draaman kaarta tai viihteellisiä elementtejä. Minulle tämä ei ollut mikää huikea lukukokemus, monet kirjan tarinoista olivat tuttuja jo elokuvastakin. Tarkoitus kirjan taustalla on varmasti hyvä, mutta itse jäin miettimään onko toimiiko sarjakuva juuri tässä tapauksessa ihan oikealla tavalla. Jäin nimittäin esimerkiksi edellä mainitun ranskanperunakokeen kohdalla miettimään sitä, onko tämän tyyppinen tieto riittävän luettavan oloista ollakseen uskottavaa. Minä uskoin, koska olen nähnyt elokuvan ja tiedän taustoja, mutta uskoisiko sellainen jolla ei Spurlockin tuotantoon ole aiempaa kosketusta? Sarjakuvan tyyli varmasti vaikuttaa myös asiaan, sillä vaikkapa Ville Tietäväisen sarjakuvien tarinoihin on hyvinkin helppo uskoa.

En tiedä kuinka tai mille kohderyhmälle tätä kirjaa on Amerikassa markkinoitu mutta kuvittelisin että tämä voisi olla hyvä keino jakaa ravintotietoutta nuorille.

Dark Horse Books, 2011
Sivuja:85

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Kigalin kakkukauppa kuulostaa ihanalta. Ajattelin sen tavoittelevan Mma Ramotswe -sarjan lämmintä leppoisuutta, jossa rikosten ratkaisun välissä on aina aikaa juoda kuppi tai kaksi rooibosta - juuri sitä mitä helmikuun lumen ja pakkasen keskellä kaipaan. Läheltä liippasi. Kigalin kakkukauppa kyllä tavoittelee samanlaista tunnelmaa, mutta se on Naisten etsivätoimisto nro 1:een verrattuna vakavampi ja saarnaavampi.

Kirjan päähenkilönä on kakkutaituri-Angel, jonka syötävät taideteokset puhututtavat ympäri Kigalia. Angel ja hänen miehensä Pius ovat menettäneet molemmat lapsensa ja kasvattavat nyt viittä lastenlastaan. Kakuntilaajat käyvät Angelin luona selaamassa kakkukansiota, juomassa mausteista teetä - ja kertovat siinä sivussa omat tarinansa.

Gaile Parkin on syntynyt Sambiassa ja asunut elämänsä aikana useissa eri Afrikan maissa, mm. Ruandassa. Hän on ammatiltaan konsultti, joka on erikoistunut koulutus-, tasa-arvo- ja HIV/AIDS-kysymyksiin.  Tämä näkyykin kirjassa vahvasti, köyhyys, sota ja HIV ovat arkipäivää Angelin piireissä. Näitä vaikeita kysymyksiä ilman suurta draamaa, ikään kuin kirjailija haluaisi korostaa ihmisen sopeutumiskykyä vaikeissakin olosuhteissa. Elämä aina jatkuu, kaikesta huolimatta.

Vaikeat olot ja surulliset tarinat koskettivat ja jälleen kerran mieleeni hiipi kiitollisuus siitä, että olen tullut syntyneeksi tänne lumen ja pakkasen keskelle, enkä vaikkapa raa'an sisällissodan repimään maahan. Kirjassa Ruanda on jo toipumisen tiellä, hutuista ja tutseista ei enää puhuta, nyt kaikki ovat vain ruandalaisia. Oikeastaan minua kiinnostaisi lukea siitä miten hirmuteoista päästiin näinkin rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, mahtaakohan siitä löytyä kirjaa? Ja noin ihmisluonnon kannalta, kuinka annetaan anteeksi perheenjäsenten murha ja jatketaan elämää eteenpäin? Onneksi minun ei tarvitse miettiä tätä...

"Angel tunsi, että yksi sammakoista yritti räpiköidä vatsasta ylös suuhun estääkseen häntä puhumasta. Hän nielaisi kuuluvasti, veti syvään henkeä ja antoi sitten sanojen virrata yhtenä hyökynä ulos suustaan, koska hänellä oli kiire lausua ne ääneen. - Tyttäreni oli sairas. Hän kuuli olevansa positiivinen, kun sai tietää vauvansa sairastavan. Hänen avioliittonsa päättyi, koska aids tuli hänen taloonsa."

Tammi, 2009
Alkuteos: Baking cakes in Kigali
Sivuja: 278
Kirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda
Kirjasta lisää: Uppoa hetkeen

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Elämän lempeät maut tulivat minua vastaan kirjastossa ja pelkkä nimi sai minut nappaamaan kirjan mukaani. Miten suloinen pieni kirja, oikein sopiva pimeään, kylmään ja vähän ankeaan marraskuuhun! Sen lukeminen tuntui samalta kuin täydellinen kuppi kaakaota ulkolenkin jälkeen, kenties sellaista kaakaota jota Lillian keitti äidilleen... Suklaata, kanelia, anista, appelsiinia - päällä syntinen annos kermaa...

Tämä kirja on nimensä mukaisesti lempeä. Se muistuttaa minua etäisesti Maeve Binchyn kirjoista, sillä erotuksella että kirjan kieli on vivahteikkaampaa ja vetää tehokkaammin mukaansa. Tarinan keskiössä on ravintolaa pyörittävä Lillian, joka jo nuoresta oppii että oikeanlainen ruoka voi täyttää monta tarvetta. Miellyttävä ja kiinnostava filosofia. Lapsena Lillian tutustuu ruoanlaittoon isänsä lähdettyä, äitinsä uppouduttua kirjoihin - aikuisena Lillian pyörittää viihtyisää ravintolaa, jossa hän järjestää Lempeiden makujen kokkauskurssia.

Juoni pyörii, hiukan novellikokoelman tapaan, kurssilaisten tarinoiden ympärillä. Jokainen on tullut kurssille omista syistään, joku hakee yhteyttä menetettyyn rakkaaseen, joku etsii itseään, joku haluaa muistaa... Kaikille Lillianin kurssi tarjoaa paitsi suussasulavia herkkuja, myös jotain tärkeämpää.

Elämän lämpimät maut oli miellyttävä ja aika makoisakin lukukokemus. Pientä miinusta tulee kirjan pituudesta - sivuja on vain 216 ja tarina ehkä siksikin vähän ohueksi. Suosittelen hyvän mielen kirjaksi. :)

"Kostutettujen keksien päälle Ian lusikoi kerroksen kermaista Mascarpone-valkuaisseosta, joka putosi alas pehmeästi kuin untuvapeite sänkyyn. Kun keksit oli peitetty, hän vuoli kermanvaalealle pinnalle terävällä veitsellä ensin tumman suklaan samettimaisia hiutaleita, sitten maitosuklaan kihartuvia lastuja. Hän toisti näitä työvaiheita, kunnes kulho oli lähes täynnä - kakun, kerman ja suklaan torni. Aikuisten rakennuspalikoita, Ian tuumaili ja päällysti koko komeuden ihanan pehmeällä kerroksella valkoista suklaata ja kermavaahtoa."

NAM!

Sivuja: 216
Kirjasta lisää: Lumiomena, Uppoa hetkeen

Onnellisen avioliiton reseptejä / Kate Kerrigan

Tämän kirjan olen lukenut jo pari viikkoa sitten mutta halusin säästää sen tälle päivälle - hääpäivällemme. Täytyy ihan ensimmäiseksi sanoa, että tämä oli ihana kirja. Sellainen, jonka kanssa käperrytään sohvannurkkaan ja nautitaan ehkä pikkuisen suklaata ja muutama kyynelkin. (Mikähän siinäkin on, että joskus on ihanaa itkeä?)

Kirja oli siis mainio paketti, kepeä mutta kuitenkin riittävän syvällinen, elämänmakuinen ja liikuttava, mutta kuitenkin hetkittäin hauska. Tietysti romanttinenkin, mutta ilman niitä helppoja ja itsestäänselviä ratkaisuja. Lisäplussaa tulee vielä Irlannista, jonne haluaisin joskus matkustaa ja mielenkiintoisen oloisista ruokaresepteistä.

Kerrigan kertoo kirjassaan kahta rinnakkaista tarinaa; nykyajassa elävän New Yorkilaisen ruokatoimittaja Tressan ja Tressan isoäidin, Irlannissa pienessä kylässä eläneen Bernadinen tarinoita. Menestynyt Tressa on kirjan alussa juuri mennyt naimisiin - voi kauhistusta - talonmiehen kanssa, joka haluaa muuttaa Yonkersiin ja syödä sunnuntai-aterioita kammottavan sukunsa kanssa. Häistä on kulunut vain muutama kuukausi ja Tressa haluaa jo avioliitosta ulos. Bernadine puolestaan rakastuu tulisesti Michael Tuffyyn, mutta päätyy lopulta naimisiin tylsän ja turvallisen Jamesin kanssa.

Pidän kovasti näistä useassa eri ajassa liikkuvista tarinoista ja kontrasti yksinkertaisesti Irlannissa elävän Bernadinen ja Manhattanilla kiitävän Tressan välillä oli mielenkiintoinen. Niin paljon ehtii elämä muuttua muutamassa sukupolvessa. Varsinkin Tressan kiukunpuuskat ovat välillä hauskaa luettavaa, mutta silti jään välillä miettimään miksi Tressa avioitukaan Danin kanssa jos mies ei ollutkaan mieleinen...

(Tämä kohta sai kyynelet virtaamaan, siksi ajattelin jakaa sen kanssanne...)"Kun huolehtii kuolevasta läheisestä, ei pane merkille asioita, jotka hänen kuoltuaan haluaisi epätoivoisesti muistaa, hänen ääntään, kun hän pyytää jotakin, kättä joka tarttuu omaasi, silmiä, jotka tarkastelevat kasvojasi, rintaa joka kohoilee hengityksen tahdissa. Elämä on loppuun asti sarja pieniä ihmeitä, mutta sen tajuaa vasta sitten kun ihmeidentekijä on poissa. Hetkellä, jolloin ihme päättyy, toivoo että olisi katsonut tarkemmin, vaalinut elämän arvokasta lahjaa, kykyä kommunikoida, nähdä, yksinkertaisesti olla olemassa.
Sitä toivoo, ettei olisi tuhlannut niin paljon aikaa haluamalla jotakin muuta."

Lisää kirjasta: Kirjava kammari, Helmen lukupiiri,
Kirjallinen maailmanvalloitus: Irlanti
Totally British: Éirinn go Brách!
Sivuja: 328

The Madonna of the Almonds / Marina Fiorato

Joskus sitä innostuu pienistä asioista, niinkuin kirjan nimestä. Mielestäni tämän kirjan nimi oli jostakin syystä aivan vastustamaton, valikoin sen lukulistalle ihan pelkästään tästä syystä. Niin sitä vain joskus innostuu joistakin asioista, niinkuin manteleista tai kuvitelmasta ihanasta Italiasta...

The Madonna of the Almonds sijoittuu 1500-luvun Italiaan,. Tarinan päähenkilöistä toinen on Simonetta di Saronno, juuri leskeksi jäänyt nuori ylhäisönainen, toinen taas Bernadino Luini, da Vincin oppilaana työskentelevä lahjakas maalari, joka saa tehtäväkseen maalata freskon Madonna dei Miracolin kirkkoon Saronnossa. Naistenmiehen maineessa oleva Bernadino näkee kirkossa rukoilevan Simonettan ja päättää haluavansa käyttää tätä Neitsyt Marian mallina... Tarina on rakkaustarina tai oikeastaan kolme, se on ajankuvaa mutta ehkä ennenkaikkea se on kasvutarina. Simonetta kasvaa suojattua ja hyvää elämää eläneestä tytöstä aikuiseksi naiseksi, joka kestää elämän kolhut eikä pelkää kohdata erilaisuutta tai kääriä hihojaan.

Bernadino Luinin Ruusumadonna.
 (Kuva lainattu Search.comista)

Vasta kirjan lopussa minulle selvisi että tarinan taustalla on Disaronno-liköörin syntyvaiheisiin liittyvä taru ja että Bernadino Luini oli itseasiassa ihkaoikea historian henkilö. Simonetta sen sijaan on mielenkuvituksen tuotetta. Tämä oli kiva yllätys, jollain lailla mielenkiintoa lisää aina se, jos tarinassa on rahtunen tottakin. Myönnetään, kirja ei ollut yhtä ihana kuin kuvitelmat jotka olivat syntynyt kauniista nimestä, silti se oli mukavaa luettavaa. Osin kevyttä ja mukavasti soljuvaa, silti tummiakin sävyjä löytyi runsaasti, etenkin juutalaiskuvauksissa.

"'Tis no use telling you my name, for I am about to die. Let me tell you hers instead - Simonetta di Saronno. To me it always sounded like a wondrous strain of music, or a line of poetry. It has a pleasing cadence, and the feet of the words as they march have a perfection almost equal to her countenance."

Aitoa ruokaa / Mats-Eric Nilsson

Tästä kirjastahan nousi melkoinen haloo ainakin Suomen mediassa, erinäisissä lehdissä on luetteloitu ruokateollisuuden petoksia - mansikanmakuista kääretorttua missä ei ole lainkaan mansikkaa jne... Ja minusta on ihan hyväkin että haloo nousi, leviääpähän laajemmalle tieto ruoan terveellisyydestä. Aitoa ruokaa on tavallaan jatko-osa edelliselle Nilsson teokselle, Petos lautasella.

Aitoa ruokaa vain pureutuu enemmän yksityiskohtiin, se onkin ehkä enemmän hakuteos eri ruoka-aineille. Kirjan laajin osio nimittäin on aakkosellinen ruoka-ainehakemisto, jossa kunkin aineen terveellisyydestä ja valmistuksesta kerrotaan, lähes jokaiseen kohtaan on liitetty esimerkkejä kaupan hyllyiltä löytyvistä tuotteista ja niiden terveellisyydestä, luomutuotteiden saantimahdollisuuksista sekä ainesta koskevia vinkkejä. Mikään kaiken kattava opas se ei ole, mutta kattanee ainakin osan tavallisimmista aineksista ja antaa kuvan siitä, kuinka pyrkiä välttelemään lisäaineita. Monessa kohdassa toki onkin vinkkinä se, että ruoka valmistetaan itse kaupan eineksien sijaan.

Mielestäni tämä on tärkeä aihe, hienoa, että Nilsson on kirjoittanut aiheesta kirjan. Aitoa ruokaa on myös mukautettu Suomen oloihin, eli mukana on tuotemerkkejä, jotka löytyvät kotimaisista kaupoista jolloin kirjan anti on helpommin hyödynnettävissä. Asiaan perehtymättömän kannattaa ehkä lukea ensin Petos lautasella, se toimii oivana johdantona lisäaineiden maailmaan. Suosittelen Aitoa ruokaa, paitsi aiheen tärkeyden takia, mutta myös kirjana se on mielestäni sujuvasti kirjoitettu ja mielenkiintoinen silmien avaaja.

Itselleni oli melkoinen shokki huomata se, kuinka yllättävän moni ruoka-aine sisälsikin aitojen raaka-aineiden sijaan pelkkää E-koodillista tavaraa. Jossain määrin myös elintarviketeollisuuden mainonta on harhaanjohtavaa, esimerkiksi vaniljajäätelöissä harvoin on aitoa vaniljaa vaikka vaniljatangon kuva jäätelöpaketissa olisikin. Lisäaineisiin perehtyminen on vähän surullistakin puuhaa. On kurja huomata että suosikkimehu sisältää vain prosentin verran sitä aitoa aineista ja loppu onkin vettä ja muita aineita joita et tunnista, monesta muusta tuotteesta puhumattakaan. Tieto lisää siis tuskaa... Positiivista kuitenkin on se, että Aidossa ruoassa Nilsson kertoo myös tapauksista, joissa hänen edellisessä kirjassaan mainitut yritykset pyrkivät parantamaan toimintatapojaan, terveellisemmiksi tai ainakin rehellisemmiksi.

Madcook / Tuomas Milonoff ja Riku Rantala

Kun lainasin Madcookin kirjastosta, ajattelin sen sisältävän Rikun ja Tunnan hulvattomia matkakertomuksia oudoilla resepteillä höystettyinä. No joo, onhan siellä noitakin aineksia, mutta paljon muutakin. Yllätyin oikein siitä että aluksi keittokirjaksi mieltämäni teos onkin itseasiassa yllättävän monitasoinen ja oikeasti suosittelemisen arvoinen. Kirja muistaakseni valittiin vuoden matkakirjaksi, miksei se tosiaan sovi siihenkin kategoriaan. Mutta ainakin minulle kaikkein kiinnostavin ja tärkein sisältö liittyi ruoan laatuun ja eettisyyteen, ilmasto-ja terveysnäkökulmiin.

Kirjassa liikutaan samoissa aihepiireissä kuin Petos lautasella (Mats-Erik Nilsson) ja Pikaruokakansa (Eric Schlosser), kuitenkin Rikun ja Tunnan jäljittelemättömällä tyylillä. Vaikka asia onkin vakava, niin välillä nämä keskustelun muotoon kirjoitetut artikkelit saivat hymyilemään. Täytyy sanoa että vakuutuin. Ja päätin tarkkailla enemmän tuoteselosteita, vältellä enemmän prosessoituja ruokia vaikka se nykymaailmassa vaikeaa onkin. Joten kaiketi voisi sanoa että Madcook teki tehtävänsä.

Oli Madcookissa muutakin kuin valistusta. Löytyi hulvattomia matkakertomuksia, hulluja reseptejä ja ihan normaalejakin sellaisia. Kiva ja silmät avaava lukukokemus, viihdyttävä ja avartava samaan aikaan. Suosittelen!