Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kauheimmat runot / Antti Holma

Novellien lisäksi olen kauhean huono lukemaan runoja ja siksi Kirjan vuoden lukuhaasteen runokirja-kohta hiukan kauhistutti. Olin juuri kahlannut tuskaisesti läpi Weldonin novelli-kokoelma ja into runokokoelman lukemiseen oli jokseenkin nollissa. Ja sitten huumorimiehenä tunnettu Antti Holma julkaisi teoksensa Kauheimmat runot ja tajusin, että lukutunnelin päässä häämöttikin valoa!

Kauheimmat runot on Putous-näyttelijänä tunnetun Antti Holman parodia tunnetuista kotimaisesta runoudesta. Holman kirjassa kynäilevät kansallisromanttisesti Reino Leino, loruileva Siiri Sunnas, murrerunoja kirjoittava Karin Toisiks-Paraske ja modernimpaa runoutta edustava Edith Södermalm. Holma piirtää hauskasti runojensa kautta henkilökuvat runoilijoistaan.

En ole seurannut Putousta, enkä monestikaan oikein innostu kotimaisista sketseistä joten suhtaudun Kauheimpiin runoihin hieman varauksella. Mutta kirja osoittautuikin oikeastaan melko hauskaksi, erityisesti itselleni tuttujen runoilijoide kohdalla. Omiksi suosikeikseni muodostuvat odotetusti Reino Leino ja hieman yllättäen myös Södermalm joiden säkeissä oli hetkittäin suurta totuutta, hih.

Kirjan idea on mielestäni ihan hauska ja sen parissa jaksoi melko mukavasti ihan loppuun saakka, vaikka runoissa ehkä pientä toisteisuutta olikin. Mutta kyllä se kikatutti!

Uteliaille muuten löytyy HSTV:n puolelta makupaloja kirjailijan itsensä lukemana, klik!

Otava, 2015
Sivuja: 192

torstai 26. heinäkuuta 2012

Rakkausrunot

Luetut, lukemattomat -blogin Liisa heitti minua romanttisella runohaasteella. Haasteeseen vastaamiseen kuluikin vähän enemmän aikaa, sillä huomasin kadottaneeni erään runon, jonka löysin kirjasta, jonka olen jo unohtanut. Olin kirjoittanut sen ylös, mutta kas vaan, enpä löydä sitä enää. Enkä muista runoilijaa. Enkä edes koko runoa. Mutta kerrottakoon että runo oli kiinalainen ja se alkaa sanoin: Minä rakastan sinua kuin hiiri riisiä.

Minun rakkain runoni taitaa olla tämä:

I carry your heart with me
(I carry it in my heart)
I am never without it.
(Anywhere I go you go, my dear)

e.e.cummings

Tällä kertaa postaus taitaakin jäädä valitettavan lyhyeksi, sillä minun suosikki"runoni" ovat enemmänkin lainauksia romaaneista, katkelmia elokuvista tai vaikkapa laulun sanoituksia. Pidän kovasti esimerkiksi monia Stingin sanoituksia melkein jo runoina. Kirjalliselta saralta voisin mainita sen yhden ihanan herra Darcyn lausuman rakkaudentunnustuksen, mutta sekään ei ole runo. Myös tämä George Sandin ajatus on minulle tärkeä, se on meillä jääkaapin ovessa muistuttamassa...



sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Annan jäähyväiset / L.M. Montgomery

Lapsuudessani rakastin Anna-sarjaa tulisesti. Leikimme ystävieni kanssa Annaa ja Dianaa ja loimme kotimetsiköihin ja ojien varrelle kaikenlaisia satulinnoja ja mystisiä poukamia. Sitten Anna unohtui pitkäksi aikaa, kunnes törmäsin eräänä päivänä kirjastossa Annan jäähyväisiin. Uteliaisuus syttyi ja  halusin tietää mitä tuolle lapsuudenystävälle oli vuosien aikana tapahtunut. Lisähuomautuksena täytyy sanoa että Annan jäähyväisien kansi kiinnitti huomioni kirjahyllyssä - kaunis!

Yllätyin iloisesti lukiessani. Annan jäähyväiset tarjoilee oikeastaan liudan pieniä, kiehtovia tarinoita paikkakuntalaisten elämästä, joissa  Blythen perhe seikkailee vain sivuosassa, pieninä mainintoina. Tarinat ovat oikeastaan sellaisia, jotka olisin voinut kuvitella Annan itsensä kirjoittamiksi. Maailma on rikas ja mielikuvituksekas, tarinoissa vilahtelee taianomaisia puutarhoja, mutta myös arjen mysteereitä sivutaan, kostonhaluisia sukulaisia, vankilassa olleita isiä, menetetyksi luultuja rakkauksia - hyvin annamaista siis! Pienten tarinoiden teemat ovat oikeastaan yllättävän epätyttökirjamaisia (onkohan tuo edes sana?), kuolemaa ja kostonhalua käsiteltiin paljon.

Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen - tarinoiden välissä Anna lukee iltasella runojaan perheelleeni, joka kommentoi jokaista luomusta. Näistä pienistä välisoitoista välittyy hyvin Annan ja hänen perheensä elämä, se on lämmin, rakkautta ja naurua täynnä. Kirja jakautuu myös kahteen osaan, ensimmäinen osa on ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa, toinen sen jälkeiseltä ajalta, joilloin Annan perheen elämää värittävät aikaisempaa tummemmat sävyt. Kenties niiden kautta näkyvät kirjailijan oman elämän vaikeudet, kuten aviomiehen masennus, rahahuolet ja oma heikkenevä terveys. Ehkä kirjailija halusi viimeisenä työnään nostaa hiukan oman elämänsä verhoa ja kertoa syvimmistä tunteistaan ja pahasta olostaan?

Mielenkiintoinen oli myös kirjaan itseensä liittyvä tarina, käsikirjoitus nimittäin toimitettiin kustantamolle L.M Montgomeryn kuolinpäivänä. Siitä, kuka käsikirjoituksen toimitti ei ole tietoa, mutta muistiinpanojen käsiala kuitenkin kuuluu kirjailijalle itselleen. Vuosia Montgomeryn luultiin kuolleen sydänsairauteen, vasta vuonna 2008 pojantytär paljasti hänen tehneen itsemurhan lääkkeiden avustuksella. Murheellista, että joku joka on luonut niin kauniin kirjallisen maailma niin monelle, on elänyt noin synkkää elämää. Enkä voi olla kuin ihailematta ja ihmettelemättä sitä, kuinka joku omien murheidensa läpi, on tehnyt jotakin näin hienoa!

Tämän tekstinäytteen, Annan Walther-pojan kirjoittaman runon, valitsin sen kesäisyyden takia. Juuri tältä tuntuu kun kesäloma on vain hetkien päässä...
Tahdon / Walther Blythe 
"Olen väsynyt kaupungin melskeeseen,
tahdon häipyä pois sieltä
niitylle kuutamon haaveiluun
pitkin eilisten purojen pieltä,
missä huojuvan männikön lomasta
loistaa valo talosta somasta.
          Tahdon tuntea tuulen pyyhkivän
          mäiltä vapailta, kaukaisilta
          yli kasteisten apilaniittyjen
          meren iloisen rantamilta.
          Tahdon kuulla jälleen tyrskyjä
          kun ne huuhtovat rantaa kivistä.
Olen uupunut räikeään meluun ja valoon
tahdon suloisen hämärän ehtoon
vanhassa villissä puutarhassa..
astun valkeiden liljojen lehtoon.
On siellä pimeys tuoksuva
ystävä minulle suopea.
          Tahdon hilpeän sateen puhuvan
          samoin kuin keväällä aina
          ja kertovan jostain jo unohtuneesta
          jota ei turha murhe paina.
         Tahdon kirsikankukkien lunta
         tutuille poluille joista näin unta.
Tahdon hieman aikaa uneksia
pois kiireen ja hälinän maisen
tahdon vaihtaa torvien tuuttaukset
kutsuun rastaan laulavaisen.
Tahdon hieman leikkiin aikaa...
tänään junalla kotiin, siinä on taikaa!"
Päädyin lukemaan Annan jäähyväiset osana Totally British-sarjaa, tällä kertaa oli tarjolla tuplapisteet, Children's Britain ja Commonwealth-osioista. Ja kirjallinen maailmanvalloituskin jatkui, pääsinhän nyt käymään Kanadassa!

Lisää Annan jäähyväisistä täällä: Leena Lumi, K-Blogi kokolailla kirjallisesti, Juuri tällaista

torstai 9. kesäkuuta 2011

William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre

Täältä tulee tunnustus: lukiossa Shakespeare oli suuri innostukseni. Niin suuri, että kärtin yhtenä jouluna vanhemmilta lahjaksi Shakespearen kootut teokset alkukielellä. Rakastin järkälettäni yli kaiken, mutta kieli oli sittenkin turhan vaikeaa lukiolaiselle. Suurin piirtein ymmärsin mitä puhuttiin, mutta ne kielen hienoudet jäivät saavuttamatta. Tuolloin näytelmät, erityisesti komediat kiinnostivat eniten, joten sonetit jäivät vieraiksi. (Paitsi se yksi, jota rakastin lukiolaisen ehdottomuudella. Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu...)


Monta vuotta myöhemmin, kauniina kesäisenä iltapäivänä, kävelin kirjastoon vain palauttamaan kirjoja. Sitten päätin vilkaista Bestseller-hyllyä, ihan vain huvin vuoksi. Ja siellä se oli. William Shakespearen sonetit. Vanha suola alkoi janottaa. Klonkkumaisen tunnekuohun vallassa nappasin kirjan mukaan ja lähdin kipittämään kotiin.

Tämä Kirstin Simonsuuren suomentama ja toimittama kirja on ihana. Käännös on mukavasti modernisoitu, lisäksi Simonsuuri tulkitsee jokaista sonetteja ja selvittää taustoja niin että tälläisen sonetti-noviisinkin  on helppo päästä kiinni nautinnon ajan aarteeseen. Olin ollut siinä uskossa että sonetit olivat rakkausrunoja, nyt kun pääsin niitä tutkimaan, ymmärsin niissä olevankin monenlaisia teemoja. Shakespeare kirjoittaa ohjeita nuorille miehille (hankkikaa lapsia), surkuttelee vanhenemisen kurjuutta, kritisoi muita sonettejen kirjoittajia, puhuu hellästi rakkaudesta ja katkerasti pettymyksistä. Jokaisesta sonetista on myös alkuperäiskielinen versio, ajan henkeen olevalla fontilla painettuna, se loi mielestäni mukavasti tunnelmaa.
"Valmistaudun aikaan, kun rakkaani, kuin minä,
on häijyn ajan kolhima ja nukkavieru,
kun tunnit veren kuivaavat ja uurtavat otsaan
rypyt ja viivat, kun nuori aamu
tarpoo iän jyrkännettä yöhön
ja kaikki kaunis, jonka kuningas hän nyt on,
häviää tai jo hävinnyt silmistämme
ja kallis nuoruus viedään varkain.
Tuon ajan tähden varustaudun
tuhoavan iän julmaan veitseen,
ettei se koskaan viiltäisi muistoista
rakkaani ihanaa kauneutta, jos viekin rakkaani.
      Näihin mustiin viivoihin on kaiverrettu kauneus,
      ne elävät, ja hän niissä, ikuinen vehreys."