Marina on kertomus nuoruudenrakkaudesta. Kirjan päähenkilö on Òscar Drai, nuori sisäoppilaitoksessa opiskeleva poika, joka vapaa-ajallaan seikkailee Barcelonan kauniissa ja hylätyissä taloissa. Eräänä päivän Òscar uskaltautuu taloon, joka onkin asuttu Marinan ja hänen isänsä, Gérmanin, toimesta. Seikkailu on kauniin ystävyyden ja orastavan rakkaustarinan alku, mutta varjoissa liikkuu myös jotain synkkä, joka seuraa Òscaria ja Marinaa.
Marina on (minusta) lajityypiltään kummitus- tai kauhukertomus, joka ainakin tämmöiselle pelkurille oli aivan riittävän jännittävä. Tarina on runsas - sivujuonia, henkilöitä ja menneisyyden palasia on tarjolla lähes runsaudenpulaksi saakka. Tämä tuntuu jopa suorastaan pökerryttävältä ottaen huomioon kirjan lyhyynden, tuntuu siltä kuin kirjailija yrittäisi kertoa paljon vähillä sivuilla. Kokonaisuus kuitenkin toimii vaikka jättääkin lukijan pyörälle päästään. Tarina on hitusen ennalta-arvattava ja päähenkilö kenties sittenkin ikävuosiaan vanhemman oloinen mutta kaiken runsauden keskellä sitä ei edes huomaa.
Kauhutarinat ja muut yliluonnolliset seikkailut eivät ole ihan minun juttuni ja vähän myös vierastin tämän kirjan kohdalla näitä elementtejä, sen sijaan nautin suuresti haikeista rakkaustarinoista ja Ruiz Zafónin tekstin tunnelmasta, joka herätti rappeutuneiden puurtarhojen, vanhojen hautausmaiden ja kaiken moisten kuriositeettien maailman silmieni edessä eloon.
"En tiennyt vielä silloin, että ennemmin tai myöhemmin ajan valtameri huuhtoo takaisin sinne viskatut muistot. Viidentoista vuoden jälkeen tuon muisto palasi luokseni. Näin taas saman pojan harhailemassa Francian aseman hämyssä, ja Marinan nimi alkoi jälleen kirvellä kuin tuore haava."Otava, 2012
Sivuja: 282
Alkuteos: Marina
Suomentanut Antero Tiittula