Tarinan rankkuutta lisää se, että tuntuu niin tavalliselta. Vuohi (sarjakuvan nimettömäksi jäävä naishahmo) ja Koira (mies) tapaavat opiskeluaikoina ja avioituvat pian. Jo pariskunnan kuvaukset häistä eroavat toisistaan, Vuohi kuvailee päivää elämänsä romanttisimmaksi, Koira taas puhuu tehokkuudesta ja verkostoitumisesta. Häiden jälkeen Vuohi lopettaa työskentelyn ja jää hoitamaan kotia, sillä Koiran työ on hyväpalkkainen, joskin stressaava. Sarjakuvan Koira onkin vaativa puoliso, jonka tarpeisiin Vuohi pyrkii parhaansa mukaan sopeutumaan. Pariskunnan suhteessa säilyy jonkinlainen tasapaino -aina ensimmäiseen lyöntiin saakka.
Kirja on rakennettu dokumentin omaiseksi. Useissa ruuduissa pariskunta istuu sohvalla kertomassa haastettelijalle tarinaansa ja näin Ricard onnistuu kertomaan molemmat puolet tarinasta. Oman, vähän hämmentävän ja ehkä epäuskottavan osansa tarinassa muodostavat Vuohen läheiset ja ihmiset, joilta hän hakee apua. Ystävillä on ehkä liiankin kiire oman elämänsä kanssa, äiti taas huolehtii enemmän siitä miltä asiat näyttävät. Tuntuu surulliselta ajatella tilannetta, jossa pahoinpitely ei koskettaisi tai suuttuttaisi läheisiä, jossa uhri jää yksin mutta varmasti näitäkin tapauksia riittää.
Kirjan aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen, erityisesti kirjan loppuratkaisu sai ajattelemaan asiaa. Miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen? Miksi mies lyö? Ricard onnistuu oivallisesti kuvaamaan tilannetta molemmista näkökulmista ollen suorastaan objektiivinen. Tämä kirja ei syyttele tai puolustele, se tuntuu esittävän asiat yksinkertaisesti ja suoraan. Vaikuttavaa.
Sivuja: 144
Alkuteos: ... à la folie.
Suomentanut Saara Pääkkönen
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella