Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Larger than life / Jodi Picoult

Olen diggaillut Jodi Picoultin kirjoista jo vuosia, parhaimmillaan ne saavat miettimään eettisiä kysymyksiä useilta eri kannoilta ja koskettavat, olen mm. kerran itkennyt ruuhkabussissa kun eräs Picoultin romaanin henkilö kuoli. Valitettavasti tuotteliaan kirjailijan teokset eivät ole ole ihan tasalaatuisia, hittien välin mahtuu aina muutama hutikin mikä toisaalta on ihan ymmärrettävääkin.

Larger than life on lyhyt romaani jonka tarkoitus on ilmeisesti edistää Picoultin seuraavan kirjan, Leaving Timen, myyntiä. Kirja vie lukijansa Afrikkaan jossa äiti-ongelmistaan kärsivä tutkija Alice löytää orvoksi jääneen elefantin poikasen ja ryhtyy hoivaamaan tätä. Yhteyttä Alicen oman äiti-suhteen ja elefanttivauvan hoivaamisen välillä ei ole tietysti vaikeaa vetää, mutta kirja toki tarjoaa koskettavia hetkiä ja kiintoisaa tietoutta elefanteista.

Larger than life on monella tapaa hyvin tyypillinen Picoultin teksti. Kirjailijalle tyypillistä on sirotella paljon tietoa aihepiiristä tekstin sekaan ja rakentaa hienovaraisia yhteyksiä eri tasojen välille. Näin tälläkin kertaa. Kirjassa on paljon hyvää mutta innokkaana Picoult-fanina en myöskään pääse eroon siitä ajatuksesta, että Larger than life muistuttaa teemoiltaan paljon esim. Lone Wolfia jossa vastaavia vertaavuuksia vedettiin päähenkilön isän ja hänen tutkimiensa susien välille. Lone Wolf on muuten oivallinen kirja, suosittelen tutustumaan jos esim. ihmissuhteet, eutanasia ja sudet kiinnostavat.

Kirjan kansi muuten hymyilytti minua, sillä lähestulkoon sama kuva esiintyy niin monien Afrikkaan sijoittuvien kirjojen kansissa. Kurkatkaapa lisää kansia vaikka täältä. Olisikohan kanteen voinut löytää jotain kekseliäämpääkin - vaikkapa sitten elefantin kuvan? Tyypillisten kuva-aiheiden käyttö kierrätys kansissa on kyllä mielenkiintoista, millaisia muita yhtä selkeitä tapauksia mahtaa löytyä? Chick-lit ja korkokengät?


Random House, 2014
Sivuja: 78

The Storyteller / Jodi Picoult

Tällä kertaa kirjakuvani on Schipholin lentokentältä, Amsterdamista, jossa pysähdyimme kotimatkalla sen verran että ehdin juosta läpi kirjakaupat ja hetkisen vielä lukeakin mukavan metsäiseksi lavastetulla lepoalueella. Kaupasta oli pakko poimia mukaan Jodi Picoultin uutuus, The Storyteller, joka olin jo aiemmin korvamerkinnyt luettavakseni. Uusin kirja käsittelee toista maailmansotaa ja natseja sekä anteeksiannon teemaa ja vaikka uskoinkin Picoultin kirjoittajan taitoihin, olin aihevalinnasta alkuun hiukan pettynyt, niin paljon teemasta on jo kirjoitettu.

The Storytellerin keskushenkilönä on ujo ja eristäytynyt leipuri Sage, joka sururyhmässään tapaa herttaisen vanhan herran, Josefin. Ystävyyteen kuitenkin tulee ryppy kun Josef kertoo natsimenneisyydestään Auschwitz-Birkenaussa ja pyytää Sagea tappamaan hänet. Tapahtumaketjun myötä Sage saa kuulla rakkaan isoäitinsä, Minkan, sodanaikaisista kokemuksista ja tapaa natseja metsästäjän Leon.

The Storytellerin luokittelu osoittautui vaikeaksi, sillä pidän kovasti Picoultin kirjoista ja odotukseni saattavat suosikkikirjailijoideni suhteen olla joskus vähän turhankin korkealla. Olen myös ihan lähikuukausina lukenut useita toisen maailmansodan kauhuihin sijoittuvia kirjoja ja olen siksi ehkä hiukan turtunut noiden kauhujen suhteen. Kirjoittaessani tätä postausta huomasinkin usein ajatuksissani puolustelevani Picoultia ja ihan reilusti on kyllä sanottava että kirja on koukuttava ja sujuvasti kirjoitettu, mistä ehkä kertonee sekin että ahmin sen kahdessa päivässä. Mutta se ei ole yhtä hyvä kuin monet muut kirjailijan kirjat, minulle tämä kalpenee mm. viime vuonna julkaistun Lone Wolfin rinnalla selkeästi.

Kirja ei ole myöskään Picoultin tavanomaisinta tyyliä ja se ehkä aiheuttaa osan nikottelustani. Hän usein käsittelee arkielämän iso moraalisia pulmia, kuten armomurhaa, eikä ole käsittääkseni kirjoittanut historiallista romaania aiemmin. Vaikka kirjan teema, anteeksianto, onkin sinänsä kiinnostava aihe, mutta tällä kertaa kirjailija ei saa tuotua aiheeseen riittävästi kompleksisuutta. Kenties se johtuu kyseisistä tapahtumista, holokaustin anteeksiantoa on ehkä vaikea saada myytyä uskottavasti lukijalle. Myös Picoultin kirjoille tyypillinen näkökulmien vaihto ei oikein toimi riittävän tehokkaasti, sillä tällä kertaa lähes kaikki puheenvuorot ovat ns. samalla puolella olevien henkilöiden eikä moraalista vastakkain asettelua siis pääse syntymään. Kirjan hahmoista Minka nousee elävimmäksi, mutta harmikseni Sage jää hiukan keskeneräiseksi. On selvää että hän kantaa niin fyysisiä kuin henkisiä arpia mutta kirjasta ei löydy näille asioille riittävästi taustatietoa ja minua jäi siksi vaivaamaan keskeneräisyyden tuntu.

Mutta on se silti ihan hyvä. Oikeasti.

"My father trusted me with the details of his death. 'Ania,' he would say, 'no whiskey at my funeral. I want the finest blackberry wine. No weeping, mind you. Just dancing. And when they lower me into the ground, I want a fanfare of trumpets, and white butterflies.' A character, that was my father."

Hodder & Stoughton, 2013
Sivuja: 464

Lone wolf / Jodi Picoult

Kuusi vuotta sitten perhe hajosi isän ja pojan riidan takia. Poika muuttaa ulkomaille päästäkseen pois perheensä luota ja lopulta vanhemmatkin eroavat. Kaiken keskellä on pieni tyttö, jonka maailma särkyy. Vuosia myöhemmin tuo tyttö, Cara, joutuu auto-onnettomuuteen isänsä, susien tutkija Luken, kanssa.  Cara selviää leikkauksella, mutta Luke vajoaa koomaan. Lääkärit tarvitsevat täysi-ikäisen lähiomaisen tekemään rankkoja päätöksiä, joten perheen pojan, Edwardin, puhelin soi ja Edward joutuu vihdoinkin kohtaamaan perheen jonka jätti taakseen.

"When the news you don't want to hear is loomin before you like Everest, two things can happen. Tragedy can run you through like a sword, or it can become your backbone. Either you fall apart and sob, or you say, Right. What's next?"

Kuten tavallista, tämäkin Jodi Picoultin kirja käsittelee niitä vaikeita eettisiä tilanteita jotka voivat tulla vastaan kenen tahansa elämässä. Tällä kertaa Picoult käsittelee päätöstä lopettaa rakkaan ihmisen elvytys - kenellä on oikeus tehdä päätös ja mikä onkaan oikein? Kirjassa ala-ikäinen Cara taistelee isänsä elämän puolesta kun taas vuosia poissa ollut poika Edward haluaisi antaa isänsä jo mennä. Molemmat lapset toivovat äitinsä, Georgien, olevan omalla puolellaan, mutta kuinka voi valita omien lastensa välillä? Ja kuinka Cara voi luottaa veljeen joka vuosia sitten käänsi perheelle selkänsä?

"Logically, I understand that it wasn't Edward's fault my family fell apart after he left. But when you're eleven years old, you don't give a fuck about logic.You just really miss holding your big brother's hand."

Minun suosikkiteokseni Picoultilta ovat suomentamaton Fragile ja Sisareni puolesta. Kaikki kolme kirjaa käsittelevätkin saman tyyppisiä teemoja, perheitä, vaikeita sairauksia ja sitä, milloin on aika antaa periksi. Pidän kovasti siitä, että Picoult kuljettaa tarinaa eteenpäin useiden kertojien kautta, se tuntuu sopivan hänen "What would you do" -teemaansa. Nämä päätökset ovat harvoin helppoja tehdä ja Picoult tuokin ongelmien moniulotteisuuden hienosti esiin.

"Death isn't an individual choice. It all comes back to what the family needs.
Which is why, when you're a wolf, you live each day like it's the only one you have."

Kirjan muiden kertojien ohella myös Luke pääsee ääneen tarinassa, hän kertoo suuresta rakkaudestaan - susista ja taipaleestaan niiden kanssa. Luken hahmoa varten Picoult mm. haastatteli Luken tapaan susien kanssa elänyttä miestä, Shaun Ellisiä, joka on myös kirjoittanut kokemuksistaan kirjan (The man who lives with wolves). Picoultin kotisivuilta on pieni tietopaketti videoklippeineen tutkimustyöstä. Luken kappaleet muodostuivatkin minun suosikkiosuuksikseni kirjassa, jokin noissa eläimissä ja niiden laumadynamiikassa jäi kiehtomaan tavattomasti. Parhaimmillaan juuri Luken tekstit ovat herkkiä ja saivat miettimään sitä, kuinka paljon voisimmekaan luonnosta oppia. Kirjailija teki myös mielestäni upean työn liittäessään susista kertovat kappaleet tukemaan varsinaista päätarinaa.

Kuten ylläolevasta tekstistä käykin ehkä jo ilmi, pidin tästä kirjasta niin paljon että se menee ehdottomasti tämän vuoden suosikkilistalleni! Nuorten kirjoista kiinnostuneille mainittakoon myös että Picoult on tänä vuonna myös julkaissut teoksen nimeltä Between the lines yhdessä tyttärensä Samantha van Leerin kanssa.

Hodder & Stoughton, 2012
Sivuja: 369
Kirjasta lisää: Jodi Picoultin kotisivut, Jodi Picoult goes in search pf wolves, Shaun Ellisin Wolf Centre
So American: New Hampshire

Sing you home / Jodi Picoult

Tutustuin Jodi Picoultin kirjoihin pari vuotta sitten kun nappasin My sisters keeperin (suom. Sisareni puolesta) lentokentältä mukaani matkakirjaksi ja olen ollut fani siitä lähtien. Kaikissa lukemissani Picoultin kirjoissa on ollut kaksi yhteistä piirrettä, ne käsittelevät jotakin eettisesti tai tunnetasolla vaikeaa asiaa ja tilanne kuvataan useiden asiaan liittyvien henkilöiden näkökulmasta. Käänteitä on ja kirjailija ikäänkuin haastaa lukijan joka käänteen myötä miettimään mitä itse tekisi tilanteessa. Picoultin maailmassa, niinkuin oikeassakin elämässä, ongelmat ovat kipeitä ja hankalia eikä helppoja ratkaisuja ole, onnellinen loppu ei ole aina kaikille mahdollinen.

Sing you home on tuorein Jodi Picoultin teos ja jälleen kerran käsitellään arkoja asioita. Tarinan keskiössä on pariskunta, Zoe ja Max, jotka ovat yrittäneet lasta 9 vuotta. Takana on monia ruiskeita, hoitoja, suuria laskuja ja pettymyksiä. Kun Zoen raskaus päättyy kuolleena syntyneeseen vauvaan, pariskunta ajautuu avioeroon. Zoe'ta ajaa tarve tulla äidiksi, Max on väsynyt pettymyksiin ja yrittämiseen. Alkoholiongelmista kärsinyt Max löytää lohdun uskonnosta, Zoe taas rakastuu Vanessaan ja päättää lopulta perustaa tämän kanssa perheen. Ongelmat kärjistyvät siinä vaiheessa kun Zoe haluaisi käyttää hänen ja Maxin hedelmöittämiä alkioita hankkiakseen lapsen Vanessan kanssa. Mitä tekee Max, jonka uskonnon mukaan homoseksuaalisuus on syntiä?

Kirjassa on siis niputettu yhteen parikin tiukkaa aihetta, lapsettomuus ja homoseksuaalisuus. Kuvittelisin kirjat aiheet herättävät keskustelua USAssa mutta onhan tämä ajankohtainen meillä Suomessakin, esimerkiksi YLEn kohutusta Homoillasta ei ole montaakaan kuukautta. Koin että tämän kirjan tarkoitus oli saada lukija ajattelemaan samaa sukupuolta olevien pariskuntien arkea ja heidän vaikeuksiaan. Ennakkoluuloja ja joskus suoranaista vihaakin, joka kohdistetaan sinuun vain siksi että olet erilainen. Vaikka minulle henkilökohtaisesti Maxin edustama näkemys tuntuukin vaikealta ymmärtää, on Picoult silti mielestäni kuvannut myös Maxia ja hänen tilannettaan reilusti ja lempeästi.

Vähän yllätyksekseni huomasin että minun oli vaikea kirjoittaa tästä kirjasta. Sitä oli mukava lukea, mutta taisin odottaa siltä liikaa. Niin kai voi käydä silloin kun lukee sellaisen kirjailijan teosta, jonka aikaisempia töitä on rakastanut. Halusin pitää tästä kirjasta ja halusin että se olisi loistava. Se ei ole huono, vaan ihan mukava lukukokemus. Mutta vain ihan mukava.

Kirjan kaveriksi on muuten tehty myös soundtrack, jossa on kappale kirjan kappaletta kohden. Kirjaston kirjassa ei valitettavasti ollut mukana levyä, olisi ollut mielenkiintoista kuunnella sitä lukiessani. Kirjassa Zoe nostaa esiin ajatuksen siitä kuinka jokaisella ihmisellä on oma soundtrack, joka koostuu musiikista, joka on jollakin tapaa ollut merkityksellistä henkilön elämässä. Mielenkiintoinen ajatus, jäin miettimään sitä millainen minun elämäni soundtrack on...

"This is true of anyone: the music we choose is a clear reflection of who we really are. There is a lot you can tell about the person who lists Bon Jovi among his favorites. Or, for that matter, Weezer. Or the origal cast recording of Bye Bye Birdie.
I first used the mix tape test to check romantic compatibility in high school, when my boyfriend insisted on playing one Journey track over and over again on his car stereo whenever we were steaming up the windows. He'd stop in the middle of whatever we were doing to belt out the chorus. I should have known better than to trust a man who loves power ballads."