Kultahammas / Inna Patrakova

Inna Patrakovan kirjat ovat minusta hilpeää luettavaa, kepeitä ja vähän mutkia suoristavia mutta hauskoja. Kirja on tekijänsä kolmas ja olen Mari A:n kanssa samaa mieltä siitä, että se on tekijänsä paras. Tulkki muistutti paljon chick-lit -kirjaa, mutta Naapureissa Patrakova alkoi jo löytää oman tyylinsä. Kirjailija iloittelee venäläisten ja suomalaisten stereotypioilla lämpimästi, tällä kertaa muistellaan 1990-luvulla suosittuja bussimatkoja Venäjältä Helsinkiin.

Kultahampaan päähenkilönä on nuori ja pätevä opas Daša, joka saa kyseenalaisen ilon luotsata jälleen yhden pietarilaisryhmän Suomeen. Bussiin mahtuu kaikenlaista porukkaa kultahampaitaan piilottelevasta mummosta kauhukakaraan ja hänen vanhempiinsa. Kirja kattaa muutaman päivän pituisen matkan tämän sekalaisen seurakunnan mukana ja on siksi lyhyt, mutta oikeastaan ihan sopivan pituinen tälle kertomukselle.

Pidin Dašasta, joka suhtautuu seurueeseen kaiken nähneen ja kokeneen oppaan kyynisyydellä. Kateeksi ei opasta käy, kukapa haluaisi raahata villiä vekaraa käsiraudoissa Itäkeskuksessa tai etsiä kadonnut passia jorpakosta - mutta kaiken tämän ja enemmänkin Daša hoitaa, se kai kuuluu oppaan toimenkuvaan?

Patrakovan kirjat eivät ole tajunnanräjäyttäviä kirjallisia teoksia, mutta viihdyn silti niiden parissa oudon hyvin. En tunne riittävästi venäläisiä ottaakseni kantaa heitä koskeviin stereotypioihin mutta suomalaisille voin naureskella. Kirja sopii mainiosti välipalakirjaksi, kepeäksi pieneksi makupalaksi raskaamman kirjallisuuden väliin.

Uuteen vuoteen sopinee hyvin tämä kuvaus venäläisistä viettämässä suomalaista uutta vuotta. Ollaan me aika riehakasta juhlakansaa, eikös vaan!"Esimerkiksi iloinen ja riehakas uuden vuoden vastaanotto Helsingissä on suomalaisten ja venäläisten käsityksissä täysin erilainen.Turistiemme suomalaista uudenvuoden juhlaa vietettiin aina ravintolassa, jossa venäläiset söivät hiljaa ja kyselivät toisiltaa, milloin juhla alkaa. Näin siihen asti, kunnes heitä kiitettiin käynnistä kohteliaasti ja toivotettiin hyvää yötä ja onnellista uutta vuotta.Joukkojuhlan toivossa turistiraukat säntäilivät paniikissa pitkin Senaatintoria, missä Helsingin pormestari ensin ynisi jotain suomeksi ja sitten puhui naispappi, joka tappoi kaikki halut hyppiä ja hälistä läsnä ollessaan. Lopuksi, kellon lyötyä ja pienen ilotulituksen mentyä, lavalle nousi räikeästi maalattu rouvashenkilö laulamaan tupakasta kähertyneellä äänellä käsittämättömän, pitkäveteisen laulun, joka sai yleisön tilaan, joka täällä vastaa haltioitumista.Sen jälkeen väki alkoi hajaantua järjestäytyneesti koteihinsa."

Helsinki-kirjat, 2012
Sivut: 167
Alkuteos:  Zolotoi zub
Kirjasta lisää: Mari A:n kirjablogi

Naapurit / Inna Patrakova

Inna Patrakovan kirja ihan hyppäsi tässä taannoin kirjaston hyllystä syliini ja pakkohan se oli kotiin viedä, niin söötti possukin kannessa. (Kaunokirjalliset kirjanvalintaperusteeni ovat joskus aika heppoisia... Kröhöm..) Patrakova aiempi kirja, Tulkki, oli entuudestaan tuttu - se oli jäänyt mieleeni helppona hömppänä. Siispä Naapurit vietiin kotiin välipalaksi. Välipalan nauttiminen taas alkoi pian Murakami-ähkyn jälkeen - tuntui että oli pakko saada jotain ihan erilaista luettavaa, jotain kevyttä, lyhyttä, suomenkielistä ja hauskaa... Patrakovan teos osoittautui siis oivaksi vastapainoksi 1Q84:lle. Se oli makoisa, siinä oli sopivasti erilaisia makuja eikä se ollut liian raskas. Vähän kuplivakin.

Kaikki alkaa siitä, kun suomalainen järkevä ja kierrättävä, vähän tylsäkin pariskunta saa uudet mökkinaapurit. Venäläisiä. Nyt on mökin rauha pilattu ja elämä pilalla, ranta sotkussa ja biojätteetkin miten lie. Ja kun mokomat eivät ymmärrä edes englantia niin millä ohjaat oikealle tielle!! Aidan toisella puolella asustavat Lena ja Kolja, varakas ja rempseä venäläinen pariskunta, jonka lapsen virkaa Boris-possu toimittaa. Hyvistä yrityksistään huolimatta pariskunta ei oikein löydä yhteyttä naapuriin, missä lie syy...

Patrakovan kirja osoittaa hyväntahtoisesti kuinka asiat ja ihmissuhteet voivatkaan mennä pieleen. Kun ei osata kommunikoida ja ymmärretään väärin, joskus ehkä tahallisestikin. Halutaan niin kovin puolustaa omia tapoja tehdä asioita, omaa tonttia että kohtuus saattaa kadota.

Kirjassa pelataan hauskasti stereotypioilla. Minun lähipiirissäni ei ole venäläisiä, joten en osaa sanoa Koljan ja Lenan osalta hahmojen realistisuudesta. Suomalaisista sen sijaan kyllä tunnistan kuvatut tyypit ja jos oikein rehelliseksi heittäydytään löydän ehkä pienen ripauksen Leenaa joskus itsestänikin. Ehkä sitä nutturaa voi joskus löysätäkin...  Kovin syvällisiin asioihin ei kirjassa päästä, kansojen luonteiden vertailu vaan raapaisee pintaa, mutta tässä lajityypissä ei oikeastaan häiritse minua. Pieni miinus on annettava kirjan pituudesta, kyseessä on minusta vähän turhankin ohut kirja. Sopivia tilanteita olisi varmasti löytynyt muutaman lisäluvun verran.

Suosittelen hyväntuuliseksi välipalakirjaksi, mökkilukemiseksi ja ihan muuten vaan piristykseksi sellaisiin päiviin kun pinna on kireällä eikä mikään oikein suju.

"Loppujen lopuksi Leena ei koskaan kyennyt näkemään koko mittakaavassa katastrofia, joka venäläistä naista kohtaa, kun häneltä murtuu KYNSI.
Hän ei tiennyt, että se voi olla Venäjällä syynä liikeneuvottelujen, tapaamisen tai loman peruuttamiseen, ja kaiken lisäksi se voi askarruttaa kärsimään joutunutta vähintään yhtä paljon kuin jätesäiliö Leenaa, ja sitä jatkuu siihen asti, kunnes kynsi on kasvanut, viilattu, hiottu, lakattu, kiillotettu ja koristeltu runsaasti strasseilla."

Sivuja: 190
Kirjasta lisää: Aamuvirkku yksisarvinen, Luettua, Oota, mä luen eka tän loppuun

Tulkki / Inna Patrakova

Viime viikot olen kahlannut tunnelmiltaan raskasta kirjallisuutta - sotaa ja muuta kurjuutta ja onnettomuutta. Aihepiiri sopii tietysti hyvin pimenevään syksyyn, mutta päätin kuitenkin päättää syyskuun positiivisempiin tunnelmiin. Oli aika lukea jotain sellaista, jolla ihan varmasti tiesin olevan onnellisen lopun - chick-litiä.

Kirjastosta löytyi sopivasti Inna Patrakovan Tulkki. Kirjailija oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta idea venäläissyntyisestä sinkkuäidistä Suomessa tuntui ihan toimivalta - kulttuurien välisistä eroista saa taatusti hersyteltyä muutamat naurut.

Olgan elämässä kyllä sattuu ja tapahtuukin - on golf-kerhoa ja purjehdusta, olohuoneeseenkin ilmestyy poni. Ja chick-lit -sankarittarille ominaisella tyylillä, Olga jotenkin selviää elämänsä haasteista. Kirja on melko tyypillinen lajityyppinsä edustaja, tosin maahanmuuttaja-idea on tuore ja ihan mielenkiintoista seurattavaa. Miehet Olgan elämässä taas ovat vähemmän mielenkiintoisia, he jäävät melko yksiulotteisiksi henkilöiksi jotka tulevat ja menevät Olgan elämässä aiheuttamatta sen suurempia tunnereaktioita.

(Tätä herkkua on taas luvassa jokusen kuukauden verran, huoh...)
"Talvisinhan Helsinki muistutti aavekaupunkia, aivan kuin jotain levotonta ja kauheaa Stephen Kingin luomusta: oli pimeää, ja kova läpitunkeva tuuli pakotti jalankulkijat kumartamaan edessään. Taivaalta satoi milloin vettä, milloin lunta, milloin sieltä vain putosi jotain likapalloja. Normaaleja kenkiä ei voinut  käyttää; ohuet italialaiset saappaat olivat läpimärät muutamassa minuutissa kotoa lähdön jälkeen, ja tasapainon säilyttäminen millä tahansa koroilla oli aivan mahdoton tehtävä, joten oli nöyrryttävä pakon edessä ja ostettava venäläiseen eleganssiin sopimattomat kalossit Pertti Palmrothilta. Paras keino talviajasta selviytymiseen oli liikkuminen lyhyin juoksupyrähdyksin kaupasta toiseen."

Kirjasta lisää: HS, Susan kirjasto (vanha),
Sivuja: 300