Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä

Kesä ei ole lämmöllään hellinyt, mutta onneksi on sentään uusin Jarkko Sipilän dekkari joka tuo mukanaan hiukan tunnelmia Espanjasta. Pidän tässä kirjasarjassa sen rosoisuudesta ja aitoudesta, tuntuu siltä että Jarkko Sipilä tuntee pääkaupunkiseudun varjoiset kadut ja niiden elämän.

Mies kuumasta vie komisario Takamäen ryhmän tutkimaan rahan väärennöksen ja kansainvälisen terrorismismin maailmaan. Tarinassa on tällä kertaa Takamäkiä ihan kaksittainkin, sillä nyt tarinassa on mukana myös poliisiammattikorkeakoulun harjoittelussa oleva Joonas Takamäki. Ihan mielenkiinnolla odotan sitä, nähdäänkö Joonasta jatkossa hiukan ennemmänkin.

Kirja on taattua Sipilää. Teksti on sujuvaa, poliisityö uskottavaa ja kaiken puolin kiinnostavaa, Takamäen tiimi tuntuu jo 15 kirjan jälkeen kuin vanhoilta tutuilta. Pidin kuitenkin siitä, että tutuksi käynyttä kaavaa pyritään rikkomaan mm. tuomalla Takamäki junior mukaan kuvioihin, jotka ehkä pidemmän päälle alkavat toistamaan itseään. Myös Salmelan uusi ura toyboyna nauratti ja hiukan yllättikin, olen itse kuvitellut miehen enemmänkin iäkkäämmäksi ja jollain tapaa elämän kuluttamaksi tapaukseksi mutta näemmä olen ollut aivan väärässä!

Jos jotain kritiikkiä kirjasta antaisin, puuttuisin ehkä tekstissä vilahteleviin "tietoiskuihin" pubien tai jääkiekkohallien taustoista. Ne eivät tunnu sopivan rosoiseen katumeininkiin enkä oikein usko esimerkiksi Suhosen juurikaan mietiskelevän sitä oliko vuosina 1965-1967 jääkiekon mestaruussarjassa Helsingistä joukkuetta.

Crime Time, 2015
Sivuja: 235

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 9 - synkkää joulua!

Joulukalenterin yhdeksännestä luukusta löytyy: rikos! Joulu kuvataan kirjallisuuden usein nostalgisina
onnenhetkinä perheen ja kimaltelevien hankien keskellä. Aikana, jolloin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tämä idylli tarjoaa myös mielenkiintoisen lähtökohdan jännityskirjallisuudelle - entä jos varjoissa ei piilottelekaan kiltti tonttu? Jos sukujuhlaan tuodaan tuliaisena vanhat vihat? Jos lahjojen hankinta kurittaa liikaa kukkaroa ja paineet täydellisistä hetkistä kasvavat liian koviksi? Kuusen alta löytyy ainakin paljon kiinnostavia teemoja dekkarikirjallisuuden tarpeisiin ja siksi päätinkin tässä luukussa esitellä kolme jouluista rikosta. Kuten Nylon Beat joskus aikoinaan lauloi: "Mustan joulun mulle toit..."

Joulukalenterin seuraava luukku aukeaa huomenna Kirjasfäärissä - mitäköhän Taika on keksinyt? Mikäli missasit edellisen luukun, seuraa piparinmuruja Lumiomenan luo.

Stephanie Barron: Jane and The Twelve Days of Christmas (Jane Austen Mysteries #12)

Ihan ensiksi vietetään joulua Jane Austenin kanssa, Stephanie Barron on nimittäin kirjoittanut kokonaisen dekkarisarjan jonka pääosassa katalia kiemuroita ratkoo itse kirjailijatar Austen. Sarjassa on ilmestynyt jo 12 teosta mutta sattuman oikusta minä aloitin sarjan tuoreimmasta osasta, joka samalla sattuu olemaan joulutarina ja mikäs sen mukavanpaa kuin sukeltaa vanhan ajan joulutraditioiden pariin. Janen maailmassa kokoonnutaan mukavan seurueen kesken kartanoon pelaamaan sanapelejä yhdessä lumen tupruttaessa ikkunan ulkopuolella ja jouluhalon lämmittäessä vieraita. Oikein idyllistä siis, mutta valitettavasti joku kuitenkin saa surmansa ja kukapa muukaan asiaa lähtisi selvittämään kuin tarkkasilmäinen kirjailijatar?!

Soho Press, 2014
Sivuja: 336

Jarkko Sipilä: Hiljainen yö

Kotimaisia joulutarinoita tarjoillaan mm. James Thompsonin toimittamassa Helsinki Noir -antologiassa Jarkko Sipilän toimesta. Hiljaisessa yössä Sipilän dekkarisarjasta tutut Takamäki ja Joutsamo nimittäin päivystävät jouluaattona ja vastaan tulee tapaus, jossa joulupuu on koristeltu jollain muullakin kuin kynttilöillä ja tähtösillä. Tarina on tuttuun tyyliin karu mutta pieni musta pilkekin löytyy kirjailijan silmäkulmasta.

Like, 2014
Sivuja: 319

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Camilla Läckbergin joulutarinalla on pettävän kaunis vaikka innokkaimmat dekkariharrastajat varmasti siitä jo arvaavat mistä onkaan kyse. Alkuasetelma onkin idyllinen, joulunvietto suvun kesken saaristossa: luvassa hauskaa yhdessäoloa, upeita maisemia ja herkullista ruokaa - tai sitten murha? Nuori konstaapeli viettää kirjassa joulua ex-tyttöystävänsä Lisetten upporikkaan perheen seurassa. Vaikka maisemat ovatkin postikorttimaisen kauniit, tunnelma rikasta isoisää mielistelevän suvun kesken ei sitä ole. Perhe on pahin?

Schildts, 2009
Sivuja: 108
Alkuteos: Snöstorm och mandeldoft
Suomentanut Jaana Nikula

Luupuisto / Jarkko Sipilä

Olen pikkuhiljaa ja ihan vahingossa alkanut fanittamaan Jarkko Sipilän Takamäki -sarjaa. Muistan napanneeni ensimmäiset kirjat mukaani sellaisella "jotta olisi jotain luettavaa" -meiningillä mutta putki jäi päälle ja nykyisin olen suorastaan täpinöissäni saadessani tuoreen Sipilän hyppysiini. Näiden poliisien rouheassa meiningissä on jotain sellaista joka saa allekirjoittaneen suorastaan ahmimaan sivuja eikä Luupuisto ollut poikkeus.

Luupuiston tarina alkaa kun innokas sienestäjä löytää metsästä ihmisen käden luun, sitten löytyy muutakin. Murhaajan metsästys vie tällä kertaa Takamäen tiimin huumekuvioiden ja hyväksikäytön pariin, jossa väkivalta ja kosto ovat räjähdysaltis yhdistelmä.

Luupuisto on jo Takamäki-sarjan 14. osa ja toivon ettei sille näy vielä loppua. Kirja on jälleen kerran taattua Sipilää, teksti soljuu mukavasti ja poliisien puhe tuntuu aidolta ja luontevalta ja juonikin kiemurtelee oikein kiitettävästi joten lukija voi vain kiittää kirjailijaa tyytyväisenä - tulin viihdytetyksi! Eräs Takamäki-sarjan hienouksista löytyykin realistisen poliisityön kuvauksen ohella Sipilän juonikuvioista jotka ovat ilahduttavan juonikkaita.Takamäen tiimi alkaa muutenkin tuntua jo vanhoilta ystäviltä ja huomaan Mikko Kullan nousevan hitaasti suosikkini Suhosen rinnalle. Suosittelen kunnon perusdekkarin ystäville!

"Suhonen vilkaisi Takamäkeä. - Viinereitä ja kahvia. Neuvotteluhuoneita ja poliisihallituksen politikointia. Ei helvetti, ei musta ole sellaiseen. Mieluummin menisin vaikka Sörkkaan vartijaksi. Siellä on porukka luotettavampaa. Sitä paitsi lihoisin niiden lihapatojen ääressä, Suhonen virnisti."

CrimeTime, 2014
Sivuja: 251

Valepoliisi / Jarkko Sipilä

Rikosromaanien lukemisessa on jotenkin oudon leppoisaa. En tiedä johtuuko se tietystä ennalta-arvattavuudesta juonessa vai siitä valheellisesta turvallisuuden tunteesta kun tietää että pahikset on saatu telkien taakse, mutta yhtä kaikki dekkarit ovat minusta oivaa aivojen rentoutusta. Jarkko Sipilän kirjoissa on toki se huono puoli, että turvallisen olo saavuttaminen on vaikeampaa koska rikokset ovat realistisen oloisia ja tapahtuvat usein vieläpä tutuissa paikoissa. (Muistan että eräässäkin kirjassa sattui olemaan työmatkani varrelle sijoitettu huumetalo ja taisin kotiin kävellessäni muutaman päivän ajan tarkkailla maisemia tavallista enemmän...) Takamäki tiimeineen on kuitenkin sen verran pätevän oloista porukkaa ettei allekirjoittanutta sittenkään (ihan kauheasti) pelota.

Tällä kertaa tiimin eteen tulee parikin juttua. Joutsamo saa tutkittavakseen Kalasatamassa tapahtuneen pahoinpitelyn, Takamäki taas pohtii Itäkeskuksen lumipenkasta löytyneen ruumiin taustoja. Ulkomaalaisesta uhrista nimittäin ei juuri amerikkalaisen syntyperän lisäksi heru muita tietoja. Vähitellen tapaukset alkavat nivoutua yhteen ja joutuupa Suhonenkin ottamaan aliaksensa Suikkasen käyttöön kun Malmilla alkaa meno käydä maahanmuuttajien ja alkuperäisväestön kanssa käydä kuumaksi.

Takamäki-sarjan edellinen kirja, Suljetuin ovin, on jäänyt mieleeni tehokkaana pakkauksena joka tuli ahmittua lähes kerralla. Ihan samoihin sfääreihin Valepoliisi ei yllä vaikka kirja kyllä tehokkaasti pitikin otteessaan. Minun makuuni juonenkäänteet tuntuivat tällä kertaa vähän turhankin eksoottisilta vaikka maahanmuuttaja-asian käsittely toki onkin ajankohtainen juttu. Poliisiromaaneista pitäville kyseessä kuitenkin lienee kelpo kirja, jossa on tuttuun tapaan reilu annos katujen meininkiä. Kirjan nimi tosin jäi minulle vähän mysteeriksi, ehkä se aukeaa paremmin muille?

Sitten vähän juttua asian vierestäkin. Valepoliisi oli kirjaston kirja - kiitoksia vain uutterimmalle sponsorilleni - ja olen ärsyyntynyt siitä, että joku edellisistä lukijoista oli katsonut asialliseksi kirjoittaa kommenttejaan kirjaan, mm. sana asianajaja oli yliviivattu ja korvattu sanalla fasisti. Hauskaako? Ei minusta. Jos luen Jarkko Sipilän kirjaa, olen kiinnostunut lähinnä hänen mielipiteistään, en tuon satunnaisen lukijan enkä arvosta moista pakkoluettamista. Lisäksi harmittaa kun joku päättää kohdella tuolla tavalla yhteistä omaisuutta! Mielipiteille on oma paikkansa, mutta ei näin.

"- Oletko viime vuosina Malmössä tai Södertäljessä? Molemmissa on ulkomaalaislähiöitä, joihin sen paremmin poliisit, palomiehet kuin ambulanssit ei suostu menemään. Jos on pakko, niin isketään isolla joukolla ja panssariautoilla. Työttömyys lähentelee yhdeksääkymmentä prosenttia. Jengit ammuskelevat toisiaan. Kuin brasilialaisessa favelassa."

Crime Time, 2013
Sivuja: 271

Rahan metsästäjät / Jarkko Sipilä, Scott Stevenson

Rahan metsästäjät vaikutti etukäteen minun kirjaltani, sillä sekä rahamaailma että Jarkko Sipilän Takamäki-sarja kuuluvat salaisiin paheisiin. Voiko kahden kiinnostavan asian yhdistäminen tuottaa muuta kuin vielä parempaa herkkua? No voi. Valitettavasti.

Rahan metsästäjät sijoittuu Wall Streetille, vuosiin 2007-2008 jolloin talouden romahdus alkoi. Tarinan päähenkilöinä toimivat East Atlantic Bankissa työskentelevät miehet: Chip ja suomalaissyntyinen Sasq sekä kylmäverinen rahoitusnero Eisenberg. Miehet vääntävät diilejä isot rahat mielessään. Työ on kuluttavaa ja Chip ja Sasq toivovat jaksavansa vielä muutaman vuoden ennen oravanpyörästä hyppäämistä. Mutta markkinat alkavat osoittaa hiipumisen merkkejä ja epätoivo valtaa alaa. Kirjan rinnakkaistarina sijoittuu vuoteen 2008, The Peninsula-hotelliin jonka luksussviitistä on löytynyt miehen ruumis. Kuka väärällä nimellä huoneen ja huoran varannut mies on ja kuka hänet surmasi?

Rahan metsästäjät oli kirja, josta yritin oikein tosissani nauttia. Mutta tämä kuvio ei vain toiminut minun kohdallani, kirjan vaiheet tuntuivat jotenkin jo tutuilta eikä tarinassa ollut oikein mitään uutta ja kirjan kliseisyys jopa ärsytti paikoin. Mieshenkilöt olivat kiroilevia ja juopottelevia rahan tekijöitä ja naiset taas olivat kirjassa vain sivurooleissa - ja aika stereotypisissä sellaisissa - myyntitiimin keltanokkina, jotka pyrkivät etenemään urallaan seksin avulla, vaimoina jotka nalkuttaen tuhlaavat miestensä rahoja tai huorina. Harmikseni kirjasta ei löytynyt ainuttakaan henkilöä, josta olisi voinut pitää tai johon olisi voinut samaistua, seikka joka yleensä haittaa lukukokemustani. En tunne Wall Streetin maailmaa eivätkä nämä tyypit erityisesti lisänneet haluani tutustua siihen.

Kirjan kirjoitusprosessi vaikutti kiinnostavalta, sillä teos on syntynyt kahdella eri mantereella. Asiantuntemustakin aiheesta löytyy sillä kirjan kirjoittajista toinen, Scott Stevenson työskenteli vuosia vakuutusmeklarina Wall Streetillä ennen jätti tehtävänsä vain muutamaa kuukautta ennen kuin talouskriisi todella alkoi. Kirja ilmestyy myös englanniksi, mutta englanninkielinen versio eroaa jonkin verran suomalaisesta. Olisikin kiinnostavaa tietää mitkä nuo eroavaisuudet ovat ja miksi versioiden sisällöstä ei päästy täyteen sopuun!

"Sasquatch alkoi hyräillä kappaletta ja tapaili sanoja suomeksi. - Eloa tää juoksuhaudoissa on / Meille käskynä vain kohtalon /  Ja kenties matkamme määrä / Sodan melskeeseen kadota on.
Chip hymyili. - Mikäs toi suomalaislaulu on? Ei kuulostanut kovin iloiselta.
- Vanha kappale toisen maailmansodan ajalta. Elämää juoksuhaudoissa, Sasq sanoi ja käänsi sanat.
- Sun pitäisi joskus viedä mut Suomeen. Se on niin iloinen paikka.
Sasq kaapi olutämpäriä, mutta siellä oli enää jäätä.
- Mennään marraskuussa. Se vastaa tätä Wall Street -elämää."

Crime Time, 2013
Sivuja: 295

Suljetuin ovin / Jarkko Sipilä

Jarkko Sipilän kirjat kuuluvat myös sarjaan Kielletyt paheeni. Kovin karskejahan nämä kirjat ovat, mutta parhaimillaan Sipilä vain kirjoittaa niin vetävästi ja aidon oloisesti alamaailmasta että on pakko käännellä sivuja. Suljetuin ovin ei pettänyt odotuksiani vaan se osoittautui loistavaksi helteisen päivän rantalukemiseksi, siitäkin huolimatta että Takamäen tiimi elää varsin koleita marraskuisia aikoja... Koukuttavuudesta kertonee vaikka se, että tämä kirja luettiin alusta loppuun yhdellä istumalla - todella toimiva pakkaus siis!

Palatessaan kotiin pikkujouluista, Takamäki kohtaa tavallisen kansalaisen painajaisen, oma koti on ilmiliekeissä eikä kyse ole suinkaan vahingosta. Pian tämän jälkeen tiimin muitakin jäseniä alkaa kohdata erityisen huono onni ja herää kysymys: kuka jahtaa heitä? Samalla kirjassa sivutaan surullista humaltuneen naisen raiskaustapausta, jossa tekijä pääsee kuin koira veräjästä. Vai pääseekö?

Olen tullut siihen tulokseen että Sipilän kirjojen jännitysmomentti syntyy niiden todentuntuisuudesta, sillä näissä kirjoissa ei verellä mässäillä tai käytetä hienoja tehokeinoja. Nyt ei jahdata salaperäistä sarjamurhaajaa joka jättää jälkeensä taidokkaita johtolankoja vaan ihan tavallisia kadun konnia. Huumerikollisia, moottoripyöräkerholaisia, miehiä, jotka raiskaavat humalaisia naisia - siis niitä tyyppejä, joista saa lukea iltapäivälehdistäkin. Tämä lisää Sipilän kirjoihin ihan toisenlaisen jännityksen tunnun, sillä luettava voisi olla totta. Lisää aitouden tunnetta tulee tutuista tapahtumapaikoista, tälläkin kertaa tapahtuu mm. ravintolassa jossa viime vuonna vietimme pikkujouluja, ystäväni entisellä asuinkadulla ja isäni kotikulmilla. Tämä luo (ainakin minulle) tunteen siitä, että tavallaan vaara on lähellä, jopa lähes omilla kotinurkilla. Mielelläni jättäisin itseni pelottelun vähemmällekin, mutta kun Sipilä kirjoittaa niin koukuttavasti...

Kirjassaan Sipilä nostaa esiin epäkohtia niin raiskaustuomioiden keveydestä, tuntuukin kieltämättä naurettavalta että humalaisen naisen raiskauksesta saa yhtä rankan tuomion kuin suojellun tammihiiren tappamisesta! Huh! Tasapuolisuuden nimissä Sipilä kyllä arvostelee myös virkamiehiä, jotka käyttävät asemaansa liian kevyiden tuomioden "tasoittamiseen".

Kirjan kansi lienee ehkä karmeimpia aikoihin. Kuvaan on ympätty yhtä sun toista juonesta, aika suoraankin tulkittuna ja lopputulos on ... rujo. Selkeästi tällä kannella ei ainakaan kosiskella naislukijoita, en luultavasti olisi itsekään tarttunut tämän näköiseen kirjaan ellen olisi tiennyt Sipilää vetäväksi kirjoittajaksi. Ehkä ensi kerralla jotain vähän vähemmän ilmeistä ja tyylikkäämpää mikäli tavoitellaan laajempaakin lukijakuntaa?Summa summarum: kirja hyvä, kansi paha.

"Paloautoja oli puolenkymmentä. Alkoholihuurut tuntuivat haihtuvan, kun Takamäki käveli lähemmäksi. Huoli vaihtui hänen kasvoillaan irvistykseen, kun hän huomasi palomiesten keskittyvän juuri hänen huoneistoonsa.
Liekit nousivat korkealle pimeällä taivaalla."

Crime time, 2012
Sivuja: 304
Kirjasta lisää: Unni lukee, Ja jotain violettia

Muru / Jarkko Sipilä

Pienenä aina pelattiin Rosvoa ja poliisia, tai Rofea ja polea niinkuin ainakin meilläpäin sanottiin. Sille, jolle peli ei ole vielä ennestään tuttu, kerrottaakoon että porukka jaetaan kahteen osaan, rosvoihin ja poliiseihin. Poliisit luonnollisestikin jahtaavat rosvoja ja yrittävät laittaa heidät vankilaan, rosvot saavat myös auttaa toisia rosvoja pakenemaan vankilasta. Yksinkertaista ja viatonta. Jarkko Sipilän Takamäki-sarja onkin sitten jotain muuta vaikka perusidea sama onkin - poliisit jahtaavat roistoja. Takamäen maailmassa jahtaaminen on vain monimutkaisempaa - ja roistot pahempia.

En enää muista miten ajauduin Takamäki-sarjan pariin, mutta muistan etten ollut kovinkaan innostunut sarjasta, se tuntui ehkä hiukan turhankin realistiselta. Jotenkin ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa olen lukenut kaikki sarjassa ilmestyneet kirjat. Takamäki -sarjassa ei ole mielikuvituksekkaita sarjamurhaajia eikä ylenpalttisen älykkäitä super-kyttiä, jotka kykenevät uhrin asettelun perusteella päättelemään tekijän kenties kärsivän lapsuuden traumoista ja pelkäävän korkeita paikkoja. Ei, näissä kirjoissa on tavallisen poliisin työtä. Poliisin ja rosvojenkin arki näyttäytyy lukijalle uskottavasti eikä ihmekään, onhan Sipilä palkittu rikostoimittaja. 

Murussa selvitellään Pohjois-Haagassa tapahtunutta nuoren kehitysvammaisen naisen surmaa. Takamäki tiimeineen löytää pian vahva epäillyn tekijäksi, mutta onko kiinniotettu mies sittenkään se oikea? Tapausta alkavat tutkimaan myös syytetyn asianajaja Nea Lind ja aikaisemmista kirjoista tuttu rikostoimittaja Sanna Römpötti.

Kokonaisuutena Muru oli oikein kelpo dekkari, realistisuudessaan vähän pelottavakin, varsinkin kun osa tapahtumapaikoistakin oli minulle tuttuja. Se oli hyvin kirjoitettu ja tehokas - ja meni lähes yhdeltä istumalta alas!

(Takamäki välittää suru-uutisen surmatun Lauran äidille.)"Nainen kokosi itseään hetken ja kysyi sitten: - Milloin ja miten?
- Tänään aamupäivällä ja hän joutui asunnossa henkirikoksen uhriksi, Takamäki sanoi. He eivät paljastaisi tekotapaa, koska äiti oli tietysti myös yksi epäillyistä. Tässä tapauksessa surmatavan tiesivät vain poliisi ja tekijä sekä jälkimmäisen mahdolliset kumppanit. Poliisin tiedon mukaan äiti oli viimeinen, joka tällä tietoa oli keskustellut tyttärensä kanssa 8:50 puhelimessa.
Marjaana Vatanen tuijotti poliiseja. - Kuka sen teki?
- Emme tiedä vielä, Takamäki vastasi rauhallisesti. - Mutta se kyllä selviää.
- Voi, voi, äiti sanoi ja kyyneleet pyrkivät silmäkulmiin. - Ei ollut tytön elämä helppo, eikä ilmeisesti lähtökään. Kärsikö hän kovasti?
- Kuolema oli varsin nopea, Takamäki vastasi totuudenmukaisesti."