Naapuri / Herman Koch

Herman Kochin kirjat ovat vaivihkaa kivunneet ylemmäs suosikkilistallani ja tunnustan odottavani joka vuosi uutta herkkupalaa. Jo värikkäät ja grafiikaltaan selkeät kannet houkuttelevat tarttumaan teoksiin, joskin niiden iloisuus ei ehkä anna täysin todenmukaista kuvaa kirjailijan mustanpuhuvasta huumorista joka osuu mainiosti minun lukumakuuni.

Naapurissa Koch tutustuttaa meidän ikääntyneeseen kirjailija M:ään jonka läpimurtoteos pohjautui todelliseen mysteeriin jossa kahden nuoren epäiltiin hankkiutuneen eroon opettajastaan. Nyt M:n ura on hiipumaan päin mutta sattumalta mies on muuttanut taloon jossa eräällä naapureista on aivan uudenlaista mielenkiintoa kirjailijaa ja tämän perhettä kohtaan.

Saadessani Naapurin hyppysiini, rämmin syvällä itseluodussa lukusuossani, lukupinossani nimittäin oli reippaasti kirjastolainoja mutta ahneena lukutoukkana en tietenkään voinut ohittaa Bestseller-hyllyssä olevaa Naapuriakaan vaikka kirjalla paksuuttakin oli kohtuullisesti. Muutamaan otteeseen kyseenalaistin kyllä järkeni valon mutta kun lukeminen alkoi, tiesin tehneeni nappivalinnan - Naapuri nimittäin koukutti lähes ensimmäisiltä sivuilta saakka ja se saattaa olla jopa suosikkini Kochin tuotannosta.

Naapuri on kiero, tummanpuhuva ja tyylikäs kirja. En osaa sijoittaa sitä mihinkään lokeroon, siinä on mm.trillerimäisiä osasia, mutta se käsittelee myös terävästi kirjailijan työtä, kulttuurielämää ja vanhenemista. Ja parisuhteita. Sen huumori on vähäeleistä ja synkkää mutta myös häijyä. Naapuri on kirja, jota on vaikea kuvailla mutta todella mukava lukea. Suosittelen!

"Miten keskinkertainen äly toimii tietonsa pohjalta? Yrittääkö se rohkaista itseään? Käsittääkö se, että on tiettyjä rajoja joiden yli se ei koskaan pääse? Vai uskotteleeko se itselleen etteivät asiat ole lainkaan hullummin, onnistuihan sen tänäkin aamuna ratkaista sanomalehden ristisanatehtävä ilman suurempaa vaivannäköä?"

Siltala, 2015
Sivuja: 516
Alkuteos: Geachte Heer M.
Suomentanut Sanna von Leeuwen
Samalta kirjailijalta: Lääkäri, Illallinen

Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Tunnustetaan: minulla ei ole mitään lukusuunnitelmaa (oikeilla bloggareilla on exceleitä!), juttuni ovat täysin fiilispohjaisia ja olen kirjaston Bestseller-hyllyn johdattelema lammas. Tällä kertaa löysin kaksikin kirjaa Pohjois-Koreasta joten luonnollisestikin tästä seurasi omaperäinen ajatus kirjojen kimppapostauksesta.

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Kenji Fujimoto (salanimi) toimi 13 vuoden ajan Kim Jong-ilin kokkina. Sisäpiiriläisenä hän pääsi osallistumaan eliitin ylelliseen elämään, joka tuntui koostuvan herkuista, juhista ja monenlaisista etuisuuksista. Mutta diktaattorin läheisyydessä on myös vaaransa, se on liekki joka voi myös polttaa.

Fujimoton kirjan vetovoima on ehdottomasti sen aiheessa: on kiinnostavaa päästä kurkistamaan diktaattorin elämään josta kerrotaankin yksityiskohtaisesti, aina erilaisten tapahtumapaikkojen pohjapiirroksia myöten. Kirjailijan tekstissään käyttämä sävy herätti minussa ristiriitaisia ajatuksia: minullekun on Kim Jong-ilistä muodostunut jokseenkin negatiivinen kuva, mutta kirjassa hänestä puhutaan ihailevaan sävyyn, on selvää että diktaattorilta saadut kehut ovat merkinneet paljon Fujimotolle. Muutoinkin Kenji Fujimoton elämä Pohjois-Koreassa tuo mieleeni Liisan seikkailut ihmemaassa, sillä jokseenkin samaan tapaan mies katoaa Kim Jong-ilin luomaan erikoiseen maailmaan unohtaen Japanin elämänsä, vaimon ja lapset.

Diktaattorin keittiömestari ei ole tajunnanräjäyttävä lukukokemus, ehkei sen tarvitsekaan olla, se herättänee tunteita ja ajatuksia joka tapauksessa. Omat tunnelmani lukemisen aikana vaihtelivat hämmästyksestä ja huvituksesta aina kiukkuun saakka. Muistin lukeneeni Pohjois-Korean nälänhädästä ja ylimystön mässäily tuntui tuota taustaa vasten erityisen ikävältä. Fujimoto puhuu useampaan otteeseen myös maan nykyisestä hallitsijasta, Kim Jong-unia, jota kirjailija pitää isäänsä modernimpana ja rennompana hallitsijana. Uskaltaisiko uskoa?

Gummerus, 2014
Sivuja: 230
Alkuteos:  Kimu Jon'iru no ryorinin: machika de mita dokusaisha no sugao
Suomentanut Markus Mäkinen

Eunsum Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Eunsum Kimin kirja tarjosi minulle hieman tutumman näkökulman Pohjois-Koreaan. Kirja on nyt 27-vuotiaan Eunsumin ja hänen perheensä selviytymistarina. Tarina alkaa surullisesti kuvaamalla kuinka 11-vuotias Eunsum tekee kuolemaa Pohjois-Korealaisessa pikkukaupungissa. Hän on kotoisin alueelta jota 1990-luvun nälänhätä kurittaa erityisen ankarasti ja Eunsumin perheenjäsenet ovatkin yksi toisensa jälkeen kuolleet heikkouteen, jäljellä ovat vain perheen äiti ja Eunsum siskoineen. Sisukas äiti yrittää pelastaa lapsensa aloittamalla epätoivoisen paon kotimaastaan.

Eunsumin tekstin sävy on keskusteleva, nuoren naisen ääni on selvästi kuultavissa. Tarina on luonnollisestikin täynnä vaaroja ja koskettava mutta minulle mielenkiintoisimpia osuuksia olivat luvut jotka kuvasivat aikuisen Eunsumin elämää ja ihmettelin tämän perheen sinnikkyyttä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon muuten se, että kirjassaan Eunsum mainitsee lukeneensa Kenji Fujimoton kirjan ja järkyttyneensä siitä. Ihmekös tuo?

Eunsum Kimin kirja on melko tyypillinen selviytystarina - koskettava ja traaginen, muttei kenties kirjallisesti kovin syväluotaava. Päälimmäikseksi kirjasta jäi mieleen kirjailijan suru ja huoli Pohjois-Korean kansasta, niin kuin varmasti tarkoitus olikin.

Siltala, 2014
Sivuja: 194
Alkuteos: Corée dy Nord. 9 ans pour fuir l'enfer

Kunkku / Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrön Kunkulla on lisäselitteenään sana iloittelu ja synkkenevään syksyyn kieltämättä tarvitaankin juuri iloa ja naurua. Kunkun ideakin on nokkela, Suomen ja Ruotsin osat ovat tässä mielikuvitusmaailmassa vaihtuneet ja nyt ruotsalaiset ovat hivenen unohduksissaa olevaa, sodan jäljiltä surumielistä ja alemmuudentuntoista kansaa kun taas iloiset ja älykkäitä suomalaisia rakastavat kaikki. Suomalaiset ovat kaikkialla - jopa elokuva - ja musiikkiteollisuuden huipulla. Ja maan tärkein käyntikortti ovat kuninkaalliset: tennisentusiasti Kalle XIV Penttinen, hänen virolaissyntyinen elokuvatähtivaimonsa Sofi ja perheen lapset, prinsessat Valma ja Irma sekä prinssi Veikko. Herkullisia ajatusleikkejä, eikö totta?

Kirja tuntuu pohjautuvan jossain määrin Ruotsin kuningashuoneen vauhdikkaisiin käänteisiin mikä jossain määrin hämmensi minun lukukokemustani, sillä vaikka tapahtumista reilusti yhteneväisyyksiä löytyykin, ei esimerkiksi Kunkun lempeän lupsakka ja hitusen yksinkertainenkin hahmo oikein tunnu istuvan yhteen Ruotsin kuninkaasta saamien mielikuvien kanssa. Ja jos totta puhutaan, vaikka Kunkku kirjan sankari onkin, en oikein jaksanut pitää hänestä, minun makuuni hän oli liian lempeä ja yksinkertainen ollakseen kiinnostava.

Kirjassa leikitellään kahdella eri aikatasolla, toinen keskittyy kuvaamaan kunkun menneisyyttä aina syntymästä saakka, toinen keskittyy nykyhetkeen, aikaan jossa kunkku on menettänyt valtansa ja työskentelee tavallisena Penttisenä elektroniikkaliikkeen varastossa. Vaikka taviselämä tarjoaakin monia ihmeitä, on sielläkin melkoisia haasteita selvitettävänä sillä Kunkun perhe on tuuliajolla. Sofi on lähtenyt, Valma keskellä repivää huoltajuuskiistaa, Irma lamaantunut ja Veikko kadoksissa.

Pidin aikonani kovasti Sue Townsedin hieman samanhenkisestä romaanista nimeltä Kenkää kuningattarelle, jossa Iso-Britannian kuningasperhe "irtisanotaan" toimestaan ja he joutuvat muuttamaan lähiöön. Kirja oli toimi, erityisesti sen takia, että se oli jollakin tasolla uskottava. Pystyin kuvittelemaan kuinka osa kuningasperheestä innostuisi taviselämästä ja kuinka osa suorastaan lamaantuisi sen kohdatessaan. Oma kiintoisa lukunsa olivat myös tavikset ja heidän suhtautumisensa ex-kuninkaallisiin. Jotakin samanlaista olisin toivonut lukevani myös Kunkun kansista, mutta pettymyksekseni tällä kertaa ilottelu ampui liian vahvasti yli ja kirjan tunnelma jäi minun makuuni liiankin hulvattomaksi. Olen itse kuivan huumorin ystäviä, jota värikkäät ja liioittelevat hulluttelut harvoin naurattavat ja niin kävi tälläkin kertaa. Ei naurattanut eikä sama vitsi oikein jaksanut kantaa koko 549-sivuisen kirjan ajan, mutta toki Kunkun tarina sentään pikkuisen liikutti. Tämä kirja ei ollut minun juttuni, mutta uskon sen olevan mainio lukukokemus monelle muulle, joten kurkatkaapa myös Amman ja Kristan positiivisemmat arviot kirjasta.

"Minä olen tissimies. Siitä tuli vähän harmia, potkut ja avioero. Tuli häätö omasta kodista, kivilinnasta pääkaupungin arvokkaimmalta tontilta.
Olen onnellisempi kuin koskaan. En kaipaa entisestä elämästäni kuin yhtä autoa ja perhettäni, joka hajosi hölmöilyjeni vuoksi. Autoa ilman voin elää, perheeni palaset aion koota takaisin yhteen."

Siltala, 2013
Sivuja: 549

PS. Tuomas Kyrö kertoo lisää Kunkusta Helsingin kirjamessuilla perjantaina 25.10 klo 14:00 / Aleksis Kivi -lava.

Lääkäri / Herman Koch

Tutustuin viime kesänä Herman Kochiin, tuohon hämmentävään hollantilaiskirjailijaan. Lähdin Illalliselle, odotin yhtä ja sainkin jotain ihan toista. Perus-wieninleikkeen sijaan eteeni kannettiin kiehtova kokonaisuus suorastaan kieroja makuyhdistelmiä. Olin positiivisesti yllättänyt ja siksi lähdinkin mielelläni uudelle kierrokselle Kochin Lääkärin kanssa.

Marc Schlosser on yleislääkäri, joka on tehnyt vakavan hoitovirheen jonka johdosta potilas, kuuluisa näyttelijä Ralph Meier, on kuollut. Moni olisi huolissaan, mutta Marc pysyy rauhallisena - oliko kyseessä sittenkään vahinko vai ihan tahallinen teko? Lukija palaa Marcin kanssa menneeseen kesään, uima-altaan reunalle ja rannalle, kohtalokkaalle kesälomalle.

Mietin pitkään mitä kirjoittaisin Lääkäristä, sillä kirjaa on vaikea kuvailla, varsinkin jos ei halua paljastaa koko homman juonta ja pilata siten Kochin luomia hienoja jännitteitä. Monella tapaa kirja on hyvin saman tyylinen kuin Illallinenkin, tyynen keskiluokkaisen pinnan alla muhii paljon, kokonaisuus paljastuu lukijalle hitaasti sivu kerrallaan. Pienillä lauseilla luodaan pahaenteistä tunnelmaa, joka jättää lukijan arvailemaan ja tietysti lukemaan lisää, sillä asioistahan on saatava selvää!

Jo alkuasetelma on mielenkiintoinen, Marc vaikuttaa samaan aikaan täysin tavalliselta mieheltä, jossa kuitenkin on jotain epäilyttävää. Hänestä on vaikea pitää, ehkä syynä siihen olivat brutaalit potilaskuvaukset, sillä muistan toivoneeni etteivät lääkäri oikeasti ajattelisi noin potilaistaan. Tämä ei tosin muodostanut ongelmaa lukukokemukselleni, sillä en vierasta epämiellyttäviäkään päähenkilöitä ja itseasiassa tarinan etenemisen myötä aloin hiljalleen jopa ymmärtää Marcia.

Olen vielä kerran pahoillani epämääräisestä kuvauksesta, haluaisin kertoa kirjasta enemmänkin mutten halua spoilata ja pilata hienoa lukukokemusta muilta. Sanottakoon vain että kirja on oivallinen, hämmentävä ja tarkkasilmäinen.

"Biologia on vahva. Rumaakin lastaan voi rakastaa sydämensä pohjasta, mutta se on eri asia. Onnellinen voi olla neljännen kerroksen sisäpihan puoleisesta huoneistossaan, kunnes saa päivälliskutsun joltakulta, jolla on oma piha ja uima-allas."

Siltala, 2013
Sivuja: 447
Alkuteos: Zomerhuis met zwembad
Suomentanut Sanna van Leeuwen

Illallinen / Herman Koch

Illallisen nappasin mukaani Mari A:n suosituksesta, kiitos vain Marille! Kirja osoittautui virkistävän erilaiseksi tapaukseksi aika dekkaripainotteisessa lukuputkessani, vaihtelu virkisti mukavasti.

Kirja on mielenkiintoinen ja suorastaan hektinen kertomus illallisesta  joka muuttaa erään perheen elämän. Tarinan päähenkilö on Paul Lohman, keskiluokkainen ja -ikäinen mies jonka elämä vaikuttaa melko mukavalta mutta tylsältä. Vaimo Claire on hetkittäin kaukaisen oloinen, aikuisuutta lähestyvällä Michel-pojalla on jo omat salaisuutensa ja politiikkoveli Serge on raivostuttava besserwisser. Mutta kaikki muuttuu eräänä iltana kun veljekset vaimoineen kokoontuvat illalliselle, paljon ehditään kokea muutaman ruokalajin aikana.

Kochin illallinen oli oikeastaan aika yllättävä kokemus, en uskonut että teksti voisi olla niin viattomalla tavalla pahaenteinen ja koukuttava ja löysinpä jonkinlaista pahansisuista mustaa huumoriakin maustamaan soppaa. Oma henkilökohtainen inhokki-suosikkini Illallisessa oli ehdottomasti Serge Lohman, herkullinen politiikko, jolle oli ihana pyöritellä silmiä.

Pidin kirjasta kovasti ja siinä olisi mukavasti purtavaakin, mutta jotenkin Illallisesta kirjoittaminen osoittautuu hankalaksi sillä en haluaisi paljastaa kirjan juonesta liikaa. Kokonaisuus oli upean monisyinen ja mietittävää riittikin useammallakin tasolla. Kirjan sulattelu tuntuu jatkuvan vieläkin, silläkin tätä kirjoittaessani huomaan ajatuksissani palaavani kirjan kohtauksiin. Monipuolinen kattaus ja miellyttävä jälkimaku ;)

"Millainen tästä illasta olisikaan tullut, jos minä, vasta tunti sitten, olisin vain odotellut alakerrassa kunnes olisi tullut aika lähteä ravintolaan, enkä olisi mennyt yläkertaan, kiivennyt portaita ylös Michelin huoneeseen?
Millainen meidän loppuelämästämme silloin olisi tullut?
Olisiko onnen tuoksu, jota nyt nuuhkin vaimoni hiuksista, tuoksunut yksinkertaisesti vain onnelta, eikä, niin kuin nyt, muistolta kaukaisesta menneisyydestä - joltakin, minkä saattaa menettää aivan yhtäkkiä?"

Siltala, 2012
Sivuja: 340
Alkuteos: Het diner
Kirjasta lisää: Mari A:n kirjablogi, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Amman lukuhetki, Lukutuulia, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja oli puhdas blogilöytö, viidakkorumpu kertoi niin positiivisia asioita tästä kirjasta että se oli pakko tilata kirjastosta luettavaksi. Vasta kun sain fyysisen kirjan käsiini, tajusin kuinka pieni teos itseasiassa on ja se herätti minussa pienen epäilyksen - en jostain syystä ole lyhyiden tarinoiden ystävä vaan pidän siitä, että lukukokemukseni kestää hiukan pidempään ja saan kunnolla uppoutua tarinaan. Eräänä pilvisenä työaamuna nappasin kuitenkin Elokuvankertojan mukaani ja yllättäen vietinkin kirjan kanssa oikein mukavan tuokion bussissa. Tuokio oli tosiaankin lyhyt mutta minulle sopivan pituinen, luin viimeiset rivit juuri kun pysäkkini tuli mutkan takaa näkyviin.

Lyhyydestään huolimatta Elokuvantekijässä sanotaan paljon, se vain tapahtuu rivien väleissä. Tuntuu yllättävältä että 133 sivuun saa mahtumaan noinkin paljon teemoja - Letelier onnistuu kuvaamaan Chilen historiaa ja murrosta ajassa, pienen syrjäisen kaupungin elämää ja arkea, perheen kokemuksia  ja elokuvan taikavoimaa. Kirjan kertojana on María Margarita, pampan hökkelikylässä elävän viisilapsisen perheen kuopus ja ainoa tyttö. Perheen äiti, kaunis Magnolia, on lähtenyt ja jättänyt halvaantuneen isän ja viisi lastaan taakseen. Kylässä on vain huvitus, elokuvat ja koska perheen rahat ova tiukalla, voidaan näytökseen ostaa vain yksi lippu. Isä järjestää lapsilleen kilpailun, jossa valitaan elokuvankertoja, se, joka saa lipun näytökseen ja palaa esittämään elokuvan muulle perheelle. Yllättäen, paras kertoja on María, jonka elämän - ainakin hetkellisesti - elokuvat muuttavat.

Minulle Elokuvankertoja oli haikea ja samaan aikaan arkisen karhea ja kuitenkin jotenkin taianomainen kertomus. Marían elämä on lapsen silmin kaikessa arkisessa raskaudessaankin värikäs ja ilon pilkkuja täynnä, se on melkein kuin elokuva itsekin. Letelier kuvaa hienosti ja koskettavasti murrosta niin Marían kuin koko Chilenkin elämässä. Minun kokemuksessani María symboloi koko kansaa, joka voi paeta hetkeksi raskasta elämäänsä Marían tarinoihin. María on sitkeä ja vahva mutta kuitenkin haavoittuva ja alttiina ahneempien hyväksikäytölle.

Elokuvankertoja oli mielenkiintoinen lukukokemus, lyhyestä sivumäärästään huolimatta se herätti vahvan tunnelman ja teki mietteliääksi. Ainoana miinuspuolena minulle oli kirjan koko, olisin ehdottomasti halunnut kuulla Maríasta lisääkin, vaikka Letelierin tarina onkin itsessään täysi eikä sinänsä kaipaa mitään lisää. Mutta lukija on ahne...

Kirjasta on tekeillä myös Walter Sallesin ohjaama elokuva, jään mielenkiinnolla odottamaan sitä...

"Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan."

Siltala, 2012
Sivuja: 133
Alkuteos: La contadora de películas
Kirjasta lisää: Kulttuuri kukoistaa, P.S. Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Kirjojen keskellä, Tarinauttisen hämärän hetket

Tiikeriäidin taistelulaulu / Amy Chua

Tiikeriäidin taistelulaulu oli hankalaa luettavaa. Vaikka Amy Chualla saattaakin olla pointti, minusta hän - suoraan sanottuna - vaikutti melko ärsyttävältä tiukkiselta. Harmikseni myös huomasin että kirja,  jota muuten jonotin lähes puoli vuotta, ei ollutkaan niin ihmeellinen elämys.

Ymmärrän, ja olen jossain määrin jopa samaa mieltä Chuan kanssa siitä että vanhemman tehtävä on valmistaa lapsensa maailmaa varten.  Pidän siitä, että hän kiinnittää paljon huomiota lapsensa kouluun ja harrastuksiin ja että hän viettää aikaansa lastensa kanssa sen sijaan että ajattelisi omia harrastuksiaan. Silti hänen toimintansa tuntuu joskus miltei pakkomielteen omaiselta, kuin hän eläisi lastensa menestyksen kautta.

Mutta sitten - en tiedä onko tiedä ovatko länsimaisetkaan metodit täydellisiä. Tiedän muutamia kurjia tapauksia, joissa vanhemmilla ei ole menoiltaan aikaa lapselleen - lastenhoitaja lähetetään koulun tapaamisiinkin. Tai pikkutytön jolla oli yli 100 Bratz-nukkea, sekin tuntuu vähän liialliselta - eiväthän tavarat vielä onnea tuo.Minun parhaita lapsuusmuistojani ei ole uuden Barbien saaminen, vaan illat, jolloin isäni luki minulle. Mieheni sanoi hänen parhaimpia muistojaan olevan se leikkihetket äidin kanssa. Olisin taipuvainen uskomaan että aika vanhemman kanssa taitaa olla lapselle sittenkin tärkeämpää kuin ne hienot lelut. Siinä suhteessa Chua varmaan onkin oikeassa taistelulaulunsa kanssa, hän antaa lapsilleen aikaa, istuu tuntikausia päivittäin harjoittelemassa lasten kanssa soittoa, osallistuu ja on mukana tunteella.

Chuan kirja on provosoiva, ehkä se onkin taistelulaulun tarkoitus. Herättää poissaolevat vanhemmat ja kyseenalaistaa heidän metodinsa. Chuan omat lapset ovat kieltämättä vahva argumentti Chuan kasvatusmetodejen puolesta - toinen lahjakas ja kurinalainen muusikko, toinen tulinen tenniksenpelaaja.

"Ulkoa opettelu on toinen hyvä esimerkki. Sophia tuli kerran toiseksi kertolaskun nopeuskokeessa, joita hänen viidennen luokan opettajansa piti joka perjantai. Hän hävisi Yoon-seok-nimiselle korealaispojalle. Seuraavalla viikolla teetätin Sophialla joka ilta kaksikymmentä harjoituskoetta (joissa oli sata tehtävää kussakin) ja otin sekuntikellosta ajan. Sen jälkeen Sophia voitti joka kerta. Yoon-seokia minun kävi sääliksi. Hän palasi sittemmin perheensä kanssa Koreaan, vaikka kertolaskukoe ei varmaan ollut siihen syynä."

Sivuja: 245

Kirjasta lisää: Kirjakirppu, Kirjainten virrassa, Kirjava kammari

Minun suomalainen vaimoni / Wolfram Eilenberger

Olin ennakkoon innostunut Minun suomalaisesta vaimostani, jokunen vuosi sitten olin lukenut Roman Schatzin kirjan Suomesta, rakkaudella ja tirskunut sille. Ajattelin, että Minun suomalainen vaimoni uudistaisi kokemukseni. Mutta ei ihan, tosin mukava kirja se silti oli. Punaisena lankana toimii, kuinka ollakaan, Eilenbergerin suomalainen vaimo, kirjassa kun valmistellaan häitä.

Kaupunkilaislikka kun olen, on Eilenbergerin kuvaama Suomi minulle vähän vieras. Olenhan minä toki sahdista kuullut ja kalassakin käynyt, mutta kovin vahvaa tarttumapintaa minulla ei tähän ole. Itikat sentään ovat tuttuja. Marimekosta kertova kappale taisi olla hauskinta mitä kirja tarjoili, Unikko-kuosin ylistyksen ymmärrän vaikkei meillä Unikkoa kotona olekaan missään muodossa. Outoa porukkaa.

Minun suomalaista vaimoani ei kannata lukea jos kaipaa syvällisempiä havaintoja Suomesta ja suomalaisuudesta. Kirja on melko kevyt, sellainen joka on mukava välipala hälinän keskellä. Muutaman mukavan oivalluksen löysin Tolkien lainauksista, järveen menijöiden analysoinnista ja tietysti kieliopista. Ja rakkaustarina suomalaisen vaimon kanssa, se oli aito. Rakkaus on pop.

"Minä sanoisin, että Suomen suhde muuhun maailmaan on samanlainen kuin maan suhde maailmankaikkeuteen.  Me olemme hiukan etäällä keskuksesta, ja jos lennät meidän ohitsemme, ajattelet, että niin no, tuollahan on vain vettä ja pilviä. Siksi vain harva nousee täällä koneesta. Mutta ei se haittaa, olemmehan me tähänkin saakka pärjänneet ihan hyvin omin päin."

Sivuja: 245
Kirjasta on blogattu ainakin täällä: Kirjainten virrassa, Mari A:n kirjablogi,  INAhdus