Näytetään tekstit, joissa on tunniste See. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste See. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. joulukuuta 2014

China Dolls / Lisa See

Kirjablogin kirjoittamisessa on eräs oivallinen tai ehkä hiukan kiusallinen puoli, sen kautta nimittäin oppii huomaamaan mitkä aiheet tai tyylilajit ovat omaa kiinnostusaluetta. Nyt joudun toteamaan että Tudoreiden ohella taidan myös olla jokseenkin fiksaantunut kiinalaisuudesta kertoviin teoksiin. Ihmeelliset ovat ihmisen aivot, samat varpaat kirpistyvät ilosta lukiessaan Henrik VIII:n vaimoista tai Chop Suey Circuitista! Lisa Seen uutuus, China Dolls, päätyi siis kuunnetavaksi pitkälti outojen pakkomielteiden takia. Koittakaa kestää...

China Dolls sijoittuu 1930-1940-lukujen San Franciskoon ja keskityy kuvaamaan tuon ajan nuorten amerikankiinalaisnaisten elämää. Tarinan kertojina vuorottelevat kolme ystävystä, joilla jokaisella on omat salaisuutensa: kotoaan väkivaltaista isäänsä paennut Grace, syntyperäänsä salailevat kovapintainen Ruby ja hillitty ja perinteisiin tukeutuva Helen. Sattuma tutustuttaa naiset toisiinsa heidän hakiessaan tanssijan työtä kaupungin uudesta ja kuumasta yökerhosta, Forbidden Citystä. Luvassa on siis glamouria, suuria tunteita ja särkyneitä sydämiä sekä tietysti toinen maailmansota.

Luvassa on siis eräänlainen maahanmuuttotarina, sillä vaikka Grace, Ruby ja Helen ovatkin syntyperäisiä amerikkalaisia, ovat he silti perusväestön silmissä "orientaleja", joihin eivät aivan samat oikeudet ja mahdollisuudet eivät ylety, minulle esimerkiksi tuli yllätyksenä se, että valkoisten ja aasialaisten avioliitot eivät olleet sallittuja 1940-luvulla. Suvaitsevuus tuntuu sitten edistyvän, tosin hitaasti mutta silti varmasti.

China Dolls sisälsi monia minua miellyttäviä elementtejä: aikakausi, yökerhomaailman kimallus ja jännitys, pienet historian palaset ja ihmiskohtalot mutta näistä huolimatta kirja ei noussut suosikikseni Lisa Seen tuotannosta. Syynä taisi olla se, etten oikein jaksanut aina uskoa naisten ystävyyteen, joka tuntui hetkittäin olevan aika heppoista. Kirjassa on muuten mukana Suomi-väriäkin: Gracea nimittäin kiusaavat koulussa suomalaistaustaiset siirtolaistytöt, jotka mm. juhlivat pikkujoulua ja syövät Janssonin kiusausta.

Bolinda Publishing, 2014
Kesto: 15h 13min
Lukija: Jodi Long

maanantai 12. syyskuuta 2011

Dreams of Joy / Lisa See

Eletään elokuuta vuonna 1957, kommunismi ei ole kovinkaan suosittu aate USAssa ja sen saa nuori amerikankiinalainen yliopisto-opiskelija Joykin todeta. Joyn isä kun tekee itsemurhan suojellakseen tytärtään kommunistivainolta. Samassa rytäkässä Joylle selviää, että hänen tätinsä May onkin hänen oikea äitinsä ja oikea isä onkin Kiinan kommunistisessa tasavallassa asuva taiteilija. Hämmentyneenä kaikesta Joy päättää karata kotoaan ja lähteä Kiinaan, etsimään itseään ja isäänsä sekä rakentamaan kommunistista unelmaa.

Luin Dreams of Joyn heti edellisen osan - Shanghai Girlsin - jälkeen. Pidin kovasti Shanghain tytöistä, joten odotukset olivat pilvissä Dreams of Joyn kohdalla. Odotin kovasti Maon Kiinasta lukemista, taas tulisi uusia lukukokemuksia. Ja opinhan minä uuttakin. En tiennyt aikaisemmin Suuresta harppauksesta, Maon viisivuotissuunnitelmasta, joka tappoi 14-43 miljoona ihmistä nälkään...

Hetkittäin tuntui siltä että kirja sortui liialliseen helppouteen, Joy muuttui kovinkin vaivattomasti amerikkalaistytöstä kommunistiksi. Eteenpäin lukiessani ymmärsin sen olleen tyylikeino, tapa korostaa Joyn innostusta ja sinisilmäisyyttä uuden maailman suhteen. Arjen astuessa elämään myös kriittisyys hiipii Joyn teksteihin, samalla kun hän pikkuhiljaa ymmärtää ettei äiti ilkeyttään varoitellut tai kritisoinut kommunismia.

Lukiessani minua harmitti kaikkein eniten tyttölasten ja heidän äitiensä saama kohtelu Kiinassa. Syntyväksi  lapseksi toivotaan aina poikaa ja tytön synnyttänyt ei saa osakseen onnitteluja, tytär on pikemmin onnettomuus. Vereni kuohahti lukiessani kohtaa jossa Joy on synnyttänyt pienen tyttövauvan ja aviomiehen perhe ehdottelee nimeksi "Tyhmää" tai "Koiraa", jopa "Onnettomuutta". Miksi valtiossa, jonka ideologian mukaan kaikki ovat tasa-arvoisia, on toinen pieni vauva toista parempi? Jokaisella ihmisellähän on äiti, joka useimmiten on hoitanut kotia ja rakastanut, miksi se ei olisi arvokasta. (Ai niin, tämänhän piti olla kirja-arvostelu, joten takaisin asiaan...)

Pearl toimii tarinan toisena kertojana, mutta hänen tarinansa jää Joyn kertomuksen varjoon, kenties tarkoituksellakin. Pearlille Kiinaan paluu opettaa kuitenkin tärkeän asian, se opettaa hänet hyväksymään ja luopumaan kurjuudesta jota hän on pitkään kantanut mukanaan ja antaa siten uuden mahdollisuuden elämään.

Tämäkin kirja, kuten Shanghai Girlskin, on rakkaustarina. Jos ensimmäinen osa kertoi sisarusten rakkaudesta, on toinen osa minusta ennenkaikkea kertomus äidin ja tyttären rakkaudesta. Kuten Joy toteaa:
"The painting I'm working on shows my two mothers - the one that gave birth to me and the one that cared so much for me that she chased me all the way here."
Tänä päivänä, syyskuun 12. juhlistetaan myös kiinalaisten Kuujuhlaa. Olin ajatellut Kuujuhlan tienoilla julkaista nämä kiinalaiset arvioni ja sattuipas sopivasti, myös Dreams of Joyssa kuvattiin paikallisia juhlallisuuksia. Ei ollut kauhean vaikeaa päättää, mistä kohdasta tekstinäytteen nappaisin... Ymmärtääkseni, Kuujuhlaa vietetään edelleen pitkälti samaan tapaan, perheen ja ystävien parissa, Kuukakkusia syöden.
"Tao's family has invited Kumei, Ta-ming and me to join them to celebrate family togetherness, the harvest, and the moon. The canteen has made moon cakes filled with sugary paste of dates, nuts, and  candied apricots. The tops are embossed with images of a three-legged toad and a rabbit. I take a box of cakes to Joy's house. Tuanyan, the word for reunion, literally means a perfect circle, and that is what the moon, the moon cakes, and our family are on this night. Jie Jie and some of the children stretch out on the ground or sit on their haunches, staring up at the moon. I hand out the cakes. The children aren't old enough to have bittersweet memories, but the adults are. We see the cakes and we remember the past - people now gone, happy holidays."

Sivuja: 349

lauantai 10. syyskuuta 2011

Shanghai girls / Lisa See

Lisa Seen kirja Shanghai girls alkaa vauhdikkaasti. Sisarukset May ja Pearl asuvat 1930-luvun Shanghaissa ja viettävät yllättävänkin modernia elämää. Isä on varakas, joten elämä on mukavaa huoletonta. Tytöt työskentelevät komean taiteilijan malleina ja käyvät iltaisin juhlimassa. Mutta elämä muuttuu kun Baba eräänä päivänä kertoo järjestäneensä tyttöjen avioliitot amerikankiinalaisen liikemiehen poikien kanssa. Tytöt avioituvat mutta kieltäytyvät lähtemästä USAan, heidän mielensä kuitenkin muuttuu pian Japanin hyökätessä Kiinaan. Seuraa pitkä ja vaarallinen matka, joka päättyy Angel Islandin vastaanottokeskukseen, jossa syntyy Joy, amerikkalainen tytär...

Minä ahmaisin tämän kirjan, se meni muutamana haukkapalana. Innostuin kovasti kirjan kuvaamasta ajanjaksosta, 1930-1950 lukujen tapahtumista Kiinassa ja Amerikassa. Kiinnostavaa aikaa, toinen maailmansota, Mao, Hollywoodin kulta-ajat, mustat listat, joiden avulla etsittiin kommunisteja..

Olen lukenut Lisaa Seeltä aiemmin kirjat Lumikukka ja salainen viuhka sekä Pionin rakkaus. Kauniita kirjoja kumpainen. Shanghai girls sijoittuu näitä modernimpaan aikaan mutta kuvaa mielenkiintoisesti paitsi historiaa, myös maahanmuuttoa. Tytöt reagoivat siirtolaiselämään eri tavoin, May sopeutuu ja alkaa etsiä keinoja parantaa elämäänsä, kovia kokenut Pearl taas etsii pitkään keinoa pelastua.

Shanghai girls on myös kasvutarina ja - rakkaustarina, monellakin tapaa. Ennenkaikkea se on sisarustarina, kertomus rakkaudesta, joka kestää monen moiset koettelemukset, kateuden ja katkeruudenkin. Niinkuin May sanoo: "When our hair is white, we still have our sister love".

Kiinnostuneille kerrottakoon vielä, että vaikka kirja päättyykin melkoisen äkillisesti ja erikoiseen tilanteeseen, tarina jatkuu seuraavassa kirjassa Dreams of Joy. Sen kimppuun siis!
"That day, I buy a camera and take my first photograph. I still keep my photographs of Mama and Baba hidden for when the immigration inspectors make their periodic checks, but seeing Uncle Edfred go to war is different. He'll be fighting for America... and for China. The next time the inspectors come, I'll proudly show my snapshot of Uncle Edfred, forever China-skinny, dressed in his uniform, beaming at the camera, his cap tilted at a jaunty angle, and having just told us,  "From now on, just call me Fred. No more Edfred. Got it?"
Sivuja: 309
Maahanmuuttotarinat : + 1 piste (Haaste suoritettu!)